Ylivieskan Niemelänkylässä asui vaatimaton pieneläjä Aukusti Juhonpoika Korte, jonka nimen kilpa-ammunta nosti hetkeksi yleiseen tietouteen Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Alavieskalainen Juho Tuomaanpoika Somero avioitui Ylivieskan Korteperältä kotoisin olevan Petronella Kortteen kanssa ja muutti vaimonsa kotikylälle Ylivieskaan. Marraskuun 5. päivänä 1855 Petronella synnytti pojan, joka kasteessa sai nimen Aukusti. Perheonni jäi lyhyeksi, sillä Juho liittyi Kalajokilaaksossa pelkoa ja vaivaa aiheuttaneiden metsärosvojen joukkoon ja heidän mukanaan syyllistyi moniin rikoksiin. Lain koura tarttui Juhon kovin rikolliseen elämään. Juho pantiin rautoihin ja saatettiin oikeuden eteen. Oikeus tuomitsi hänen elinkautiseen vankeuteen ja karkotettavaksi Siperiaan. Vuonna 1860 pastori Krank kirjoitti Ylivieskan kirkonkirjaan Juhon kohdalle maininnan ”viety ikuiseen vankeuteen”. Myöhemmin Korteperälle kantautui huhu, joka kertoi Juhon karanneen kaukaisesta karkotuspaikastaan. Kotiseudulleen hän ei koskaan palannut ja lieneekin saanut viimeisen leposijansa Siperian mullassa.

Petronella kasvatti ainoan lapsensa vaatimattomissa, jopa puutteellisissa oloissa. Jo poikasena Aukusti sai tarttua työntukkaan, ensin paimenpoikana, sitten päiväläisenä ja renkinä lähiseudun taloissa. Hän oli innokas metsämies ja viritteli rautoja ketuille, ansoja metsälinnuille ja jäniksille, ja luodikollakin pudotteli metsoja ja teeriä syömisen lisäksi kotinsa ruokapöytään. Ketunnahat hän möi Kalajoen markkinoilla. Eräs vanha kertoja muisteli Aukustin eräänä syksynä myyneen 25 ketunnahkaa Kalajoen Plassilla odottaville kokkolalaisille ostajille. Kertoja arveli Aukustin joskus vieneen suurempiakin nahkaeriä mainituille markkinoille.

Kun äiti ja poika asuivat pitkään yhdessä, niin kyläkunnalla Aukustia yleisesti kutsuttiin äitinsä nimestä johtaen ”Nellan Aukoksi”. Elettiin vuotta 1883. Helsingin Sporttiklubi halusi selvittää suomalaisten pyssymiesten ampumataidon ja muutoinkin lisätä kiinnostusta ampumataidon ja kilpa-ammunnan kehittämiseen ja päätti järjestää koko Suomen suuriruhtinaskuntaa käsittävän ampumakilpailun. Kehittymättömien liikenneyhteyksien takia kilpailu jouduttiin toteuttamaan kotirataotteluna. Kilpailussa oli kaksi sarjaa. Ensimmäisessä sarjassa ampumamatka oli 200 kyynärää (n. 110 m), ja siihen saivat osallistua upseerit, aateliset, korkeat virkamiehet ”ja muutkin ampumista enemmän harrastavat herrasmiehet”. Toisen sarjan ampumamatka oli 100 kyynärää eli noin 60 metriä. Ammunnat suoritettiin pystyasennosta. Eri puolilla Suomea pidettyihin kilpailuihin osallistui 508 miestä. Heistä 212 ampui 200 kyynärän matkalta, ja 376 miestä ampui 100 kyynärän matkalta.

Ylivieskaan hankittiin päätoimikunnan laatimat kilpailuohjeet ja maalitaulut, pilikat. Ylivieskan kilpailu pidettiin Katajaperällä 18. päivänä kesäkuuta 1883. Tapahtuma herätti Ylivieskassa ansaittua huomiota. Kilpailupaikalle kerääntyi runsaasti yleisöä ja, kuten tavallisesti, hyvin paljon kaikkialle ehtiviä poikasia. Poikajoukossa oli myös vasta seitsemänvuotias korteperäläinen Aukusti Jahvetinpoika Korte, joka sitten vanhuutensa päivinä muisteli tämän kirjoittajalle Nellan Aukkua ja Katajaperän ampumakilpailua.

Ylivieskan kilpailuun osallistui kaksikymmentä ampujaa joukossaan Aukusti Korte, Nellan Aukko. Jostain syystä Aukusti ei ampunut omalla luodikollaan vaan kertojan isän, talollinen Jahvetti Kortteen, kilpailua varten lainaamalla luodikolla. Tämän suusta ladattavan sirolinjaisen luodikon oli valmistanut niemelänkyläläinen pyssyseppä Nikodemus Sadinmäki. Kilpailu alkoi. Miehet ampuivat vuorolleen arvotuissa ryhmissä viiden laukauksen sarjan. Ylivieskan kilpailusta oli mm. helsinkiläisessä Uusi Suometar -lehdessä seuraava uutinen:

”Helsingin Sporttiklubin kilpa-ammunta Ylivieskassa tapahtui kesäkuun 18. päivänä. 20 pyssymiestä otti osaa kilpailuun, niiden joukossa ei ollut yhtään herrasmiestä. Kova tuuli teki kilpailijoille haittaa. Paras ampuja 100 kyynärän matkalta sai viidellä laukauksella 20 cm.

Kun pauke lakkasi ja tuuli kuljetti ruudinsavun kentältä, tutkittiin taulut ja todettiin Aukusti Kortteen tulos parhaaksi. Taulut lähetettiin Helsingin Sporttiklubin päätoimikunnalle, joka aikanaan ilmoitti Aukusti Kortteen voittaneen Suomen suuriruhtinaskunnan ampumamestaruuden 100 kyynärän matkalta tuloksella 20 cm. Palkintona Aukusti sai 200 mk rahaa, ja se olikin melkoinen lisä kovin vaatimattomissa oloissa elävän ihmisen toimeentuloon. Ylivieskalaisten sijoitus kokonaiskilpailussa oli hyvä: 1: Aukusti Korte 20 cm, 5: Aatami Juurikoski 28 cm, 24: Nikodemus Sadinmäki 41 cm ja 65: Joonas Kangas 50 cm. Muut sijoittuivat jo heikommin.”

Myöhempinä elinvuosinaan Aukusti Korte asui emäntänsä kanssa Nisulankankaalla ja vietti viimeiset elinvuotensa sokeana. Hän kuoli 84-vuotiaana 24.3.1940. Aukustin elämäntarina on kuin kenen tahansa vaatimattomissa ja puutteellisissakin elämän oloissa eläneen ihmisen tarina, mutta vuosi 1883 antoi hänen nimelleen hetken hohteen unohtaakseen sen taas ajan virtaan.

Kokkolalainen voimistelunopettaja, aikanaan tunnettu urheiluvalmentaja, edesmennyt Jussi Björk, jolle syksyllä 1961 keräsin tietoja Aukusti Kortteen vaiheista ja Katajaperän ampumakilpailusta, olisi halunnut ostaa Aukustin käyttämän luodikon asekokoelmaansa. Aukusti Jahvetinpoika Kortteen kertoman perusteella yritin jäljittää luodikkoa, jonka Jahvetti Korte oli myynyt Jooseppi Haikolalle. Kävin tapaamassa Jooseppi Haikolaa, ja hän kertoi myyneensä luodikon Kusti Ojalalle Huhtapuhtoon. Hän myös tiesi, että jo edesmennyt Kusti Ojala oli myynyt pyssyn Vähänkankaan Pylväällä asuvalle pienviljelijä Matti Kotkalle. Hänen poikansa Lauri, Kalle ja Mikko Kotka muistivat isällään olleen vanhan luodikon, mutta eivät tunteneet sen alkuperää ja kenelle isä oli luodikon myynyt. Jäljet katosivat.