Elokuun 12.päivänä 1795 syntyi Ylivieskan Kortteella talollinen Juho Kortteen perheeseen poika, joka Pyhässä kasteessa sai nimekseen Matti. Kasteen toimittanut pastori kirjoitti nimen kirkonkirjaan ruotsalaisittain Matts Johansson – Matti Juhonpoika.

Matista kehittyi huomattavan kookas ja voimakasrakenteinen mies. Suvussa säilyneen perimätiedon mukaan hän oli 3 kyynärää ja 2 tuumaa pitkä. Nykymittoina se on noin 2,15 m. Painoakin kookkaalle miehelle kertyi hyvän joukon toista sataa kiloa. Kun Matin pää ja hartiat olivat huomattavasti korkeammalla kuin muilla, ruvettiin häntä sanomaan Kortteen Pitkäksi. Matti avioitui Greeta Liisa Heikintyttären (1801–1886) kanssa. Avioliitosta siunaantui lapsia. Juho-isännän aika täyttyi, ja Matti peri talon. Hän hankki lisää maata ja omisti pian huomattavan osan Korteperän pelloista ja metsistä. Suurilla voimillaan hän puski töitä tilansa mailla ja väliaikoina valoi messingistä kynttilänjalkoja, aisakelloja, tiukuja ja muitakin käyttöesineitä ja kallisteli usein viinapulloakin.

Kortteen Pitkä tunnettiin paitsi koostaan, myös yliluonnollisista kyvyistään. Hän näki henkimaailman väkeä, mutta vain pahoja henkiä. Kortteen Pitkä oli jumalanpalveluksessa Ylivieskan kirkossa. Papin saarna oli pitkä, unettavan yksitoikkoinen. Aikansa kirkkokansa jaksoi kuunnella, mutta vihdoin yksi toisensa jälkeen nukahti syvään uneen. Kortteen Pitkä ei nukkunut, vaan kuunteli Jumalan sanan julistusta. Kirkon ovi narahti kuuluvasti. Pitkä kääntyi katsomaan ja näki pirun tulevan kirkkoon vasikannahkakäärö kainalossaan. Piru istui takapenkkiin, avasi nahkakäärön ja ryhtyi kirjoittamaan siihen nukkuvien nimiä. Kun nukkuvia oli paljon, nahka täyttyi nimistä. Saadakseen nahkaan lisää kirjoitustilaa piru pisti nahan toisen pään hampaisiinsa ja alkoi venyttää sitä. Nahka repesi, ja piru kolautti päänsä kirkon seinään. Pirun puuhia seurannut Pitkä päästi röhönaurun, ja siihen kirkkokansa heräsi. Raivostunut piru poistui kirkosta repeytynyt vasikannahkakäärö kainalossaan.

Yleensä vanhoilla tarinoilla tapaa olla toisistaan jonkin verran poikkeavia toisintoja, niin myös tällä tarinalla. Kirjassaan Kysy menneiltä ajoilta (Herättäjäyhdistys, Lapua 1957) kouluneuvos Juho Kytömäki liittää Kortteen Pitkän näyn Jonas Laguksen vaalisaarnaan Ylivieskan kirkossa 1820-luvulla. Sen mukaan piru irvistellen ja raivoissaan poistui kirkosta, kun jo etukäteen aavisti, kuinka monta sielua Laguksen työn kautta tulee siirretyksi pimeyden valtakunnasta Jumalan Pojan valtakuntaan.

Pitkä meni Nivalan Padinkiin katsomaan myytäväksi tarjottua hirsirakennuksen kehää. Hän kierteli rakennusta, mittaili sen kokoa ja tarkasteli kuntoa. Pirukin ehti paikalle, istui salvokselle, irvisteli ensin ja sanoi:

”Ei Pitkä! Sinä et voi tätä pytinkiä ostaa ennen kuin paholainen käy kivijalan mullistamassa.”

Tarina ei kerro, kävikö paholainen mullistamassa kivijalan, mutta Pitkä osti kehän, siirsi sen Korteperälle ja valmisti sen asuttavaksi taloksi. Vielä näihin aikoihin saakka talo on seisonut Korteperällä, ja se tunnetaan Kortteen vanhan talon nimellä. Pitkä vei väkensä pellolle kiviä hautaamaan. Hän kulki edellä, merkitsi muutamia kiviä ja mumisi salaperäisiä loitsujaan. Väkeään hän kielsi hautaamasta merkitsemiään kiviä sanoen niiden olevan Helluntai-mummun kiviä.

Pitkä oli rakentamassa Alavieskan pappilaa. Nurkkasalvosta veistäessään hän kuuli outoja ääniä. Hän keskeytti työnsä ja tähyili aukealle. ”Piru siinä vei Niemelän Sussoa”, sanoi hän hetken kuluttua työtovereilleen. Miehet nauroivat. Kukaan ei ollut nähnyt paremmin pirua kuin Niemelän Sussoakaan. Kun he illalla palasivat kotiin, he kuulivat Susson hukuttautuneen kaivoon.

Pitkä seisoskeli talonsa pihalla näköaloja katselemassa. Piru lähestyi kirkolta päin, juoksi kovaa kyytiä Pitkän ohi. ”Mihin sinulla sellainen kiire on?” huusi Pitkä. ”Minun pitää joutua Kalajoen markkinapaikalle, kun siellä miestä tapetaan ja vielä Sievin Kiiskilänpäähän yhtä muoria noutamaan”, huusi piru juostessaan.

Kalajoen markkinapaikalla tapettiin mies, ja Kiiskilänpään muorin elämä sammui kovaan huutoon ja hiusten repimiseen. Markkinapaikalla verityön tehnyt sieviläinen Haikola tuli myöhemmin uskoon, ja hänen pojastaan tuli herännäispappi.

Pitkä alkoi käyttää väkijuomia entistä runsaammin, ja piru näyttäytyi hänelle aikaisempaa useammin. Pitkä hermostui pirun ainaiseen irvistelyyn, sieppasi seipään kouriinsa ja ajoi pirua takaa pitkin pihamaata. Piru pakeni saunan kiukaan alle, mutta raivostunut Pitkä hajotti kiukaan ja heitteli kivet saunan ovesta ulos. Piru ehti siinä kaikota matkoihinsa.

Kortteen Pitkän elämä päättyi 5.päivänä kesäkuuta 1861. Taloon tulivat ruumiinpesijät ja arkuntekijät. Arkku nikkaroitiin Kortteen tuvassa, maalattiin mustaksi maitoon sekoitetulla kimröökillä ja arkun reunoihin kiinnitettiin valkoiset laitaliinat. Ison miehen iso arkku sopi tuvan ovesta ulos vain keinottelemalla. Arkku vietiin riiheen, missä laudalle pesty ja puettu vainaja lasitettiin arkkuun, veisattiin virsi ja vainaja jätettiin odottamaan hautajaisia.

Hautajaispäivänä Kortteen Pitkä makasi arkussaan talon seinustalle pystytetyssä kuusimajassa. Saattoväen veisatessa lähtövirttä arkun kansi suljettiin ja arkku kannettiin joen rannassa odottavaan veneeseen, sillä Korteperältä ei ollut kunnollista kärrytietä kirkolle. Veneen kokkaan kiinnitettiin pitkä köysi, josta rantaa kulkevat miehet vetivät venettä vastavirtaan yhden miehen veneestä käsin ohjatessa veneen kulkua. Niemelänkylässä päästiin paremman kärrytien tuntumaan. Arkku nostettiin kärryille, ja hautaussaatto jatkoi matkaa kohti kirkonkylää. Mutta hevonen veti ruumiskärryä kaulasuonet pullistellen, pysähteli ja värisi levottomana teputellen vaahtokakkarat lautasillaan. Näkymätön hautausmaanväki oli liittynyt ruumissaattoon.

Siihen aikaan vainajat kannettiin kantopaareilla hautausmaan portilta avoimen haudan partaalle. Kerrotaan Kortteen Pitkän joskus tutkineen kellotapulin kalustovajassa olevaa kantopaaria ja sanoneen: ”Heikot ovat. Eivät ne minua kestä.” Hän nikkaroi pitemmät ja tukevammat kantopaarit ja luovutti ne seurakunnalle. Näillä kantopaareilla hänet kannettiin avoimen haudan partaalle, missä pappi siunasi hänet viimeiseen lepoonsa siunatun maan poveen. Ylivieskan kirkkomuseossa olevat kantopaarit ovat kookkaat ja lujatekoiset. Oletetaan, että nämä paarit Kortteen Pitkä aikanaan valmisti.