[Kuva Pömilästä]

Ensimmäisenä Meijerikadun vasemmalla puolella tervehtii tulijaa punainen talo: Pömilä, joka on myös alueen vanhimpia rakennuksia – rakennettu vuonna 1920. Tämä hirsirakennus toimi kahvilana, jonka toisessa päässä oli myös kahvilanpitäjän pieni asunto erillisine sisäänkäynteineen. Nykyään Pömilä on suosittu lounasravintola.

Pömilä oli tärkeä kokoontumispaikka kyläläisille ja isännille, jotka kävivät myllyllä, meijerillä ja sahalla. Odotellessaan he poikkesivat kahvilaan ”pömisemään” eli keskustelemaan, mistä kahvila sai hauskan nimensä. Siellä vaihdettiin päivän uutiset, niin paikkakunnan kuin valtakunnalliset; elettiinhän tällöin Suomen valtiollisen itsenäisyyden jännittäviä alkuaikoja. Täällä syntyi myös tyrnäväläinen erikoisuus, kahvipeli.

Pömilääkin on kunnostettu entiseen käyttötarkoitukseen, ja se on toiminut 1990-luvulla pari kesää kesäkahvilana sekä nuorison kokoontumispaikkana.

Maija Niemelä on kirjoittanut viehättävän kuvauksen 1950-luvun Meijerikadulta (Kuntatiedote 1989):

Lapsen muistikuvia

Käännyimme Meijerikadulle. Perho kiinnitettiin Osuuskauppaa vastapäätä olevaan puomiin, lautatapuleiden eteen. Sille annettiin heinätukko. Oli aurinkoinen kesäaamu. Silloin ei enää tuotu hevosella maitoa meijeriin, mutta Meijerikadulla oli vilskettä. Sen täyttivät iloinen puheensorina, tervehdyshuudahdukset ja hevosten kavioiden kopina mukulakivikadulla. Pitäjän väki oli asioilla ja kaikkia tervehdittiin. Välillä miehet piipahtivat Pömilään. Minäkin pääsin sinne kerran. Oli vähän pelottavaa astua isän perässä punaiseen puutaloon. Siellä kesti hetkisen tottua savuiseen hämärään. Notkuvat penkit ja pitkä pöytä kiersivät huonetta. Se oli täynnä ukkoja, naurua ja hälinää. Kiharatukkainen nainen ojenteli seinässä olevasta luukusta kahvikuppeja ja tiskillä oli valkoisella vadilla kasa höyryäviä munkkirinkilöitä. Aika alkoi käydä pitkäksi odotellessani poislähtöä.