Taikoja ei Temmeksellä tunneta enää juuri nimeksikään, taikausko on niin tyystin hävinnyt jo viime vuosisadalla. Niinpä mainitsee Temmeksen pappilassa joitakin vuosia asunut ja siellä 12.1.1805 kuollut Oulun läänin ensimäinen vakinainen maanmittari Henrik Holmbom v. 1802 kirjoittamassaan ”Kertomuksessa Limingan pitäjästä”, että se jo silloin oli niin tarkoin kadonnut, ettei ollut kuin jokunen vanha vaari tai muori, joka vielä salassa harjoitti konstejansa muiden ihmisten heille nauraessa arvellen, etteivät he niillä voi tuottaa hyvää eikä pahaa. Sillankorvan (Hongan) isäntää Matti Knuutinpoikaa (synt. 1748, kuol. 1809) mainitaan Tietäjä-Hongan nimellä, mutta hänenkään taidostaan eli tiedoistaan ei ole säilynyt mitään kertomuksia, ja tuskinpa hänen maineensa lieneekään kotikylän rajojen ulkopuolelle kuulunut. Joitakin yksityisiä taikoja on tämän kirjoittaja onnistunut saamaan tietoonsa vanhoilta, vielä nykyään eläviltä paikkakuntalaisilta, jotka ovat niitä kuulleet varemmin eläneiltä. Useat niistä lienevät tunnettuja jo entuudestaan, mutta julkaisemme muutamia kuitenkin nykyisen polven tiedoksi osoittamaan, kuinka paljon puuhaa ja vaivannäköä varemmilla miespolvilla on ollut suojellessaan kotoaan, karjaansa ja perheensä jäseniä kaikilta niitä uhkaavilta vaaroilta.

Kiiran l. kiilan veto suoritettiin kiirastorstaina. Talon lapset sen toimittivat kantaen mikä lehmänkelloa, mikä viikatteenterää tai muuta metalliesinettä, mikä kenkärajaa, jossa oli hiukan tervaa ja palava hiili; näin varustettuina ja kelloja kilistellen ja metalliesineitä rämistäen he juosten kiersivät kartanoon kuuluvat rakennukset sulkien ne siten umpinaiseen piiriin. Tällä tavoin estettiin käärmeet ja muut vahingolliset matelijat tulemasta kesällä pihaan.

Kiirastorstai oli tärkeä päivä karjanhoidossakin. Silloin leikattiin lehmien hännäntupsut. Kehrätä ei sinä päivänä saanut, sillä siinä tapauksessa tulivat lampaat pyörätautiin.

Karjan laitumelle laskeminen oli tärkeä toimi, jonka tavallisesti suoritti erityinen ”laskija”. Navetan oven alle piti tässä tilaisuudessa asettaa viikatteenterä, etteivät käärmeet kesällä purisi karjaa. Ennen laskemista piti lehmille antaa ”lypsysuoloja”, jotka valmistettiin laskiaisena. Tarkoitukseen käytettävät ainekset pantiin salaperäisesti ja loitsuja lukein pussiin, jota kantaen kierrettiin sauna kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään. Jos oli syytä peljätä petojen ahdistavan karjaa, täytyi emännän riippua käsistään navetan oven kamanassa porttina, kun eläimet tulivat ovesta ulos. Kellot pantiin lehmille kaulaan jo pääsiäisaamuna. – Kun paimenet lehmien oltua ensi päivä metsässä, tulivat kotia, kasteltiin heitä, että lehmät heruisivat lypsämään. Lammaspaimenia tukistettiinkin, että lampaissa villa kasvaisi. – Lääkkeenä karjan tauteihin käytettiin suoloja, joihin sekoitettiin keväällä ennen käen kukuntaa otettuja mehiläisiä.

Karjaonnen parantamiseksi hankkivat vanhan kansan emännät itselleen ”paran”. Sen synnyttämiseen tarvittavia aineita ei kertojani tuntenut, mutta kun kerran oli ne saanut, ei tarvinnut muuta kuin yksinänsä kenenkään näkemättä ja kuulematta lukea:

”Synny para, synny para!
Ei oo kukaan näkemässä
Eikä kukaan kuulemassa”.

Ja niin syntyi sukkelaliikkeinen, näppärä, pikku olento, jonka ainoa jalka muistutti rukinjalkaa. Emännille se kenenkään näkemättä kantoi voita, villoja y.m. hyvyyttä. Oli muutamassa talossa kerran emäntä ruvennut synnyttämään pirtissä paraa luullen olevansa yksinänsä. Aineet olivat hänellä jo valmiina ja hän lausui jo syntysanat, jotka ihme kyllä eivät tepsineetkään. Talon renki oli nim. uunilla piilossa ja seuraili asiain menoa. Tyytymättömänä onnistumattomaan yritykseensä poistui emäntä pirtistä. Renki laskeusi uunilta, meni ja luki emännän penkille jättämiin aineisiin syntysanat, jotka nyt vaikuttivatkin. Syntyi rukinjalalla varustettu olento, joka kysyi: Mitä minä sinulle kannan? Hämmästyksissään ja muuta keksimättä käski renki sen kantaa ainetta, jota käytetään pellon höystönä. Para teki työtä käskettyä niin uutterasti, että huoneet alkoivat täyttyä. Hädissään kysyi renki neuvoa emännältä, jonka ohjeitten mukaan menetellen hän paran kuuliaisesti avustaessa pääsi lopuksi ikäänsä rikkaaksi.

”Piljo” l. ”tora” saattoi toisen ihmisen lähettämänä turmella kaiken menestyksen. Jos se esim. tuli kirnuun, ei sillä saanut kermaa voiksi, vaikka olisi kuinka kirnunnut. Pyssyyn se saattoi myöskin tulla ja silloin ei osannut otukseen, vaikka olisi kyynärän päästä ampunut. Karkoittaa voi sen kuitenkin laukaisemalla pyssyn käärmeellä ladattuna. Elohopea ajoi saman asian. Maitoon tullessaan tora hapatti sen. Tavallisesti täytyi piljon l. toran tullessa johonkin työkaluun eli esineeseen turvautua tietäjän neuvoihin ja apuun.

Lasten hoitamisessa oli paljon vaivaa ja huolta. Niinpä heti lapsien synnyttyä täytyi pitää huolta, ettei siitä tullut vaihdokasta. Sitä varten pidettiin kätkyessä, niin kauan kuin lapsi oli kastamatta, teräasetta eli virsikirjan lehteä. Usein oli pieni lapsi levoton ja itki ehtimiseen. Se saatiin autetuksi useallakin keinolla. Poikalapsi pujotettiin oriin länkien läpi, tyttö taasen tamman. Ellei tämä auttanut, sopi äidin pujottaa lapsi lammasnavetassa vasemman polvikivertimensä läpi kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään. Jos ei tästäkään ollut apua, täytyi turvautua saunaan. Lasta oli kylvetettävä lavoilla kontin päällä ja lattialle oli se tuotava tikapuiden läpi pujottelemalla. – Lasten korvalliset tahtoivat usein olla kipeät. Pakotus niistä lakkasi, jos lasta nostettiin korvista ja lausuttiin:

”Tuskat tuuleen,
Puskat pilviin!”

Savipuoleinen parani, jos siihen neulalla piirsi viisikantaisen. – Kun kalvonen eli joku muu jäsen kipeysi, parani se, jos sen ympärille solmittiin hivellyslanka. Tämä valmistettiin tavallisesti villalangasta, johon tuli selkänsä takana solmita yhdeksän solmua yhdellä kertaa.

Vaikeammissa taudeissa käytettiin parannuskeinona saunan löylyä, joka saatiin erittäin tehoisaksi lyömällä se kolme kiukaalle kolmioksi asetetun viikatteen terän sisään. Jos vielä oli käytettävänä ukkosenilman katkomista oksista tehty vasta, parani melkeinpä mikä tauti tahansa, joka vain ei ollut jumalantauteja, sillä sellaisethan olivat parantumattomia.

Kuolemantapauksen sattuessa oli pidettävä huolta siitä, ettei vainaja ruvennut kummittelemaan eikä kalma päässyt tuhoa tuottavasti talossa vaikuttamaan. Siinä tarkoituksessa lyötiin kuolleen sängyn sijalle lattiaan rautanaula. Makuuvaatteet ja usein sänkykin poltettiin, joka tapa varsinkin tarttuvien kulkutautien liikkuessa terveydenhoidon kannalta katsoen oli täysin hyväksyttävä. Ruumiin pesupaikalle tehtiin kirveellä lyömällä lattiaan risti.

Kirkon väen kanssa oli parasta menetellä varovasti eikä sitä ärsyttää. Huonosti oli käydä muutamalla Rantsilan miehelle, joka kerran loukkasi sitä. Oulun markkinoilta palatessaan hän uudella oriillaan Temmeksen kirkon sivu ajaessaan ja vielä markkinatuulella ollen nykäisi hevosensa suitsista juoksuun ja hautuumaalle kääntyen huusi: ”Aatamista alkaen kaikki nouskaa katsomaan hyvää hevosta!” Sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä tuskin oli hän saanut sanat suustansa ennenkuin hautuumaalta alkoi tulla valkeita haamuja, jotka kiukkuisina kiiruhtivat pakenevan miehen jälkeen. Vauhkona kiiti nopsa juoksija, mutta aivan kintereillä liehuivat haamutkin. Valkea vahto roiskui jo oriin lautasilta, kun se Rakkulan luona pääsi rajan yli Rantsilan pitäjän alueelle, jolloin takaa-ajajat kääntyivät takaisin, sillä oman pitäjänsä ulkopuolelle ne eivät saa mennä.

Kirkon väkeä näkeväksi tuli tavallisesti säikähtämällä joko kuollutta tahi jotakin hautuumaalla eli kirkossa olevaa tai niihin kuuluvaa. Muuan mies oli joutunut tämän ominaisuuden alaiseksi kirottuaan kompastuessaan kirkkomaalla olevaan hautakumpuun. Tuon tapahtuman jälkeen alkoi hän nähdä pieniä olentoja, jotka muistuttivat muuten ihmistä, mutta olivat päättömiä, kädettömiä tahi jalattomia tai jotenkin muuten puutteellisia. Suurissa laumoissa ne kulkivat useinkin maantietä, ja täytyi näkijän aina väistyä syrjään, sillä muutoin tulivat olennot hänen silmilleen. Sellaisen edessä sitä vastoin, joka ei niitä nähnyt, poikkesivat ne syrjään hokien keskenään, niin että näkijä sen kuuli: ”Sokealle sijaa, sokealle sijaa”. Vanhoilla päivillään mies sitten taittoi jalkansa jääden lopuksi ikäänsä ontuvaksi ja sen jälkeen ei hän enää kirkon väkeä nähnyt.