Verrattain varhain, luultavasti jo suomalaisen asutuksen Temmeksellä alkaessa lienee maanviljelys olevien olojen pakosta kehittynyt täällä pääelinkeinoksi. Asutuksen ollessa ympäristön pitäjissä vanhemman jäi Temmeksen uutisasukasten käytettäväksi maata niin vähän, ettei metsästys väestön lisäytyessä voinut tuottaa toimeentuloa eikä kalastukseenkaan kotoisilla vesillä voinut paljoakaan luottaa, sillä jokseenkin pienet ne ovat, vaikkapa muutamat nykyisistä joista silloin luultavasti vielä ovat olleet järvinä. Lappalaisten vielä paikkakunnalla asustaessa lienee poronhoito ollut tärkein elinkeino ja varhaisimpina aikoina kalastustakin harjoitettu päättäen siitä, että seudulla on pari lapintarhaa nevojen saarissa, jotka nevat ovat nähtävästi varemmin olleet järvinä. Maanviljelyksen tultua pääelinkeinoksi harjoitettiin sitä yksinomaan ahdemailla, asutustahan silloin oli vain jokivarsilla. Melkoisella menestyksellä näyttää viljelystä, joka varemmin oli kaskiviljelystä, harjoitetun, sillä useatkin talot vaurastuivat niin, että niissä oli vuosikausia viljaa aumoissa ja kykäissä puimatonna. Noita vanhoja talojen lähellä olevia kaskimaita alettiin sitten viljelystapojen kehittyessä raivata pelloiksi, jotka nekin kasvoivat jyviä runsaasti päättäen nykyisiin aikoihin säilyneistä suurista jyväaitoista ja vanhoista kertomuksista. Vaikeita aikoja maamiehelle kestää olivat vuodet 19 vuosisadan puolivälissä, jolloin täälläkin oli katovuosia ehtimiseen. Ennen näitä aikoja oli jo kuitenkin maanviljelyksessä ryhdytty työhön uudella alalla nim. suoviljelyksessä. Tämän alkaja Temmeksellä oli tuo niin usein mainittu Kuninkaallinen Hovisaarnaaja Karl Konstantin Hildén. Tultuaan paikkakunnalle kävi hän tarmolla käsiksi maanviljelykseen käyttäen työmiehinään melkeinpä yksinomaan ruotusotilaita, jotka siihen aikaan olivat aseharjoituksissa vain keskikesällä ja joilla silloin ei liene ollut omia torppia. Hildén edistyi puuhissaan niin, että pappilassa jo 1801 oli maanmittari Lagerbergin tekemän tiluskartan mukaan 26 tynnyrinalaa peltoa, josta uutisviljelyksiä oli kahdeksan tynnyrinalaa. Seuraavina vuosina oli hän edelleen laventanut viljelyksiänsä, niin että ne hänen Vesilahdelle muuttaessaan olivat hyvinkin paljon laajemmat ulottuen pitkän matkaa Tammanevalle. Ahdemaat kun oli viljelty, käytiin käsiksi soihin: Vitalin koskeen rakennutti tämä väsymätön toiminnan mies vesimyllyn ollen mahtava jauhonkauppias. Hänenkin viljelyksellään oli kuitenkin sama vika, joka viimeisiin aikoihin saakka on haitannut paikkakunnan suoviljelystä, nim. liiallinen polttaminen. Kun sitten pian Hildénin muuton jälkeen paikkakunnalla toimitettiin isojako, jäi suurin osa hänen suoviljelyksistänsä naapuritalojen hyväksi. Tämän ensimäinen suoviljelijän työn jatkajiksi tulivat silloinen Junttilan isäntä Abram Eerikinpoika, Sillankorvan Juho Jaakonpoika ja Salomon Korkala, jotka alkoivat kuokkamaitansa poltella, sekä Benjam Latvansuu, joka viljelyksistänsä on saanut jonkun palkinnonkin. Myöhemmistä suoviljelijöistä ansaitsevat mainitsemista Heikki ja Is. Vitali sekä Hanno Haapaniemi.

Maanviljelyksen hiljalleen kehittyessä alettiin pitää taloissa lehmiäkin, vaikka karjanhoidosta sanan nykyisessä merkityksessä ei vielä voi olla puhettakaan. Kun sitten Oulu vähitellen yhä enemmän ja enemmän muuttui kaupungiksi ja sen asukkaat lakkasivat pitämästä itse lehmiä, tultiin Temmekselläkin huomaamaan, että karjantuotteillakin voi kaupungissa ansaita rahaa. Silloin koettivat talolliset lisätä lehmälukuansa, sitenhän voitiin silloisen käsityksen mukaan saada enemmän voita ja piimää Ouluun myytäväksi. Parempaan ruokintaan ja järkiperäisempään karjanhoitoon ei vielä kiinnitetty huomiota. Yhä edelleen saivat lehmät talvikaudet pureskella olkia pimeissä ja siivottomissa navetoissa ja kesät kahloa soilla ja nevoilla paimenpoikien koettaessa tuohikontti hartioilla kiipeillä kuivempia maita ja töräytellessä tuohitorvellaan:

Pottu-Matti poikiansa poruu,
tai toruu, tai toruu.

Vaikea vastus oli hiljalleen kehittyvällä karjataloudella voitettavana kolmattakymmentä vuotta sitten paikkakunnalla suuressa määrin liikkuneessa ja paljon tuhoa tuottaneessa luomataudissa, n.s. ”keskenpoikimisessa”.

Koitti sitten meijerin aika Suomessa. Ala-Temmeksen Marttilaan laitettiin yksityinen meijeri, johon ostettiin syrjäistenkin maitoa. Hinta lienee ollut kuusi penniä litralta eli vähän enemmänki. ”Niitä miekkoisia, jotka saavat lehmänannillansa niin hyvän hinnan”, päivittelivät Temmeksen isännät, jotka vielä vanhan tavan mukaan vedättivät joka viikko Ouluun suunnattomia voi- ja piimäkuormiansa. Meijerin perustaminen tuli päivän polttavaksi kysymykseksi paikkakunnalla. Oli kyllä sellaisiakin, jotka pitivät tällaista puuhaa yleiseen köyhtymiseen johtavana, jopa syntinäkin. ”Kurnaali” oli muka aivan mahdotonta käyttää taloudessa. Vasikatkin, joille sitä oli juotettu, oli muka täytynyt ”lyödä penkkiin”, kun rupesivat kuolemaan. Monista muista samansuuntaisista jutuista huolimatta puuhasivat asian alulle panijat innolla ja vastustuksesta väsymättä. Yksimielisyyteen päästiinkin ja kuumeentapaisella kiireellä ryhdyttiin rakentamaan höyrymeijeriä kirkonkylään v. 1888. Joitakin vuosia kuului koko Temmeskylä tähän meijeriin ja sillä ajalla jo tultiin huomaamaan todeksi meijerin puolustajien sepittämä lystikäs laulunpätkä:

”Kurnaalia sitä syödään ja juodaan
Ei se tee pahaa
Eikä pure mahaa
Vaan sillä tienataan rahaa”.

Etupäässä pitkien matkojen takia on sittemmin muodostunut useampia pieniä käsiseparaattorilla varustettuja meijereitä. Koskelankylä ja Ylipää ovat nyt tänä vuonna yhdistyneet puuhaamaan osuustoiminnan pohjalla uutta ajanmukaista meijeriä. Se on turpiinimeijeri ja on rakennettu Junttilan talojen luo. Elokuun 17 p:nä pantiin siinä hyrrät pyörimään.

Meijeriliikkeen kehittyessä näin elinkeinoista etualalle on ruvettu panemaan painoa karjan kasvattamiselle ja ruokinnalle. Tämä taasen on vaikuttanut sen, että heinänviljelys on yhä enemmän voittanut alaa. Juurikasveja ja väkirehuja on myös alettu kasvattaa ja vain pientä osaa pelloista käytetään nykyään jyvien viljelykseen. Varsinaisessa maanviljelyksessäkin on otettu käytäntöön uudempia menettelytapoja. Niinpä on maamiehen työn helpoittamiseksi hankittu kuntaan pari höyrypuimakonetta, ”ryskää”. Varemmin ostetun omistaa Hauru- ja Haapakylän puimakoneyhtiö, toisen taasen Ylipään puimaosuuskunta, jolla ovat laillistetut säännöt.

Tietopuolistakin kehitystä ovat Temmeksen maanviljelijät hankkineet. Niinpä, kun Jokisaaren maanviljelyskoulu Nivalassa aikoinaan aloitti toimintansa, oli sen ensimäisissä oppilaissa useampia temmesläisiä. Nuoremman polven isäntämiehissä on Harjun, Seppälän, Koivikon ja Ylivieskan maanviljelyskoulun käyneitä.

Varempina aikoina oli kotiteollisuudella tärkeä sija tämänkin paikkakunnan taloudellisessa elämässä. Tässä suhteessa on Temmekselläkin ollut ankara takatalvi vaikuttamassa. Melkein jo häviämäisillään olevan kotiteollisuuden elvyttäjänä on paikkak. naisv. keskuudessa 1903 alkaen vaikuttanut naisten käsityökoulu, jonka perustamiseen saatiin aikoinaan valtiolta 4 600 mk. Koulu on ollen etupäässä kutomakoulu opettanut paikkakuntalaiset ymmärtämään, että kotikutoinen vaate on edullisempaa kuin tehdastuotteet. Melkoinen määrä vaatetavaraa lähetetään sieltä muuallekin myytäväksi puhumattakaan siitä, että kotikutoisen vaatteen käyttäminen on paljon lisääntynyt omalla paikkakunnalla. Koulun opettajana on koko sen vaikutusajan toiminut neiti Hilda Hannula ja isännöitsijänä maanvilj. Is. Vitali. Kuntakokouksessa elok. 25 pnä päätettiin kuitenkin koulu toistaiseksi lakkauttaa.

Merikalastus, jota temmesläiset eivät nykyään ensinkään harjota, on aikoinaan ollut melkoisen tärkeä ja ansaitsee sen, että siitä muutamalla rivillä mainitaan. Noin 60 vuotta takaperin oli vielä kolmella talolla, Vitalilla, Haapa-Sepällä ja Sarkkilalla merikalastus vielä täydessä käynnissä. Tätä voimmekin pitää viimeisenä ilmiönä niiltä ajoilta, jolloin kalastuskin vielä oli otettava huomioon paikkakunnan elinkeinona. Suuret meriveneet ja kymmenittäin siikaverkkoja oli kullakin sekä yhteinen kalastusmaja Letosta Lumijoen suusta lounaiseen päin. Kun ohra oli tehty, lähti pari miestä talosta siian pyyntiin, joka kesti kaksi eli kolme viikkoa. Varsinkin Vitalin setämies Heikki Iisakinpoika, silloin jo ikämies, oli uuttera ja onnistunut kalamies. Pyhtisen yläpuolella Temmesjokivarressa säilytettiin vehkeet tavallisesti. Saalis oli ollut moniaita kymmeniä siikoja pyyntikaudessa. Tuli sitten huonomman saaliin aika ja useimmissa taloissa oli miesväki sillä mallilla, että eivät joutaneet tai kyenneet itse olemaan matkassa. Kun kaukaiseen Lettoon häädyttiin lähettämään palkkaväkeä päineen ja kotipolttotavan ja ajan katsantokannan mukaan oli kalamiehille hyvien evästen joukkoon myös vilustumisen varalta pantava nassakka kotikeittoviinaa, kävi usein niin, että pyyntiukot pitivät Letossa lihavia päiviä kalapatansa ääressä, ja kalanpyynti Selkämatalalla jäi sivuasiaksi. Kun saaliit vähenivät aivan mitättömiin, myivät kalanpyynnin omistajat venheensä, verkkonsa ja kalamajansa lumijokisille. Maksoksi saivat he, niin oli kauppa ollut, noutaa Lumijoelta moniaina vuosina mikä nelikon mikä puoli tynnyriä suolatuita siikoja ja tähän loppui temmesläisten siian pyynti.

Tärkein taloudellinen yritys, johon Temmeksellä olisi pian ryhdyttävä, on Siika- ja Temmesjoen välillä olevien äärettömien soiden kuivaus. Jo v. 1887–88 muodostettiin pääasiallisesti silloisen pastorin N. Holmströmin toimesta Ojakylän ja Ylipään taloissa yhtiö, joka kaivatti mahtavan viemärin pituudellisen n. pari kilometriä Joutsenoisen järvestä alaspäin, Joutsenojan varteen. Vesi aleni Joutsenoisen järvestä huomattavasti. Nyt on kuitenkin viemäri maatunut, niin ettei siitä ole sanottavaa hyötyä. Nykyvuosina on ollut kysymyksessä suuremmoinen Haapanevan kuivausyritys, mutta raukesi se. Ja siellä Joutsenojalla, Pihlaja-, Haapa- ja Kivinevoilla on satoja neliökilometrejä maata sellaisessa tilassa, että se ei tuota omistajilleen minkäänlaista hyötyä. Temmeksellä on taloja, joilla on näillä neuvoilla maata laajemmalti kuin heidän kotitiluksensa ja metsäsarkansa yhteensä ovat. Mikä ääretön taloudellinen hyöty olisikaan, jos nämät nevat saataisiin kasvamaan vaikkapa vain metsää. Joutsenojalla on muhakerros neljä kyynärää vahva ja pohjamaa hietaa, mutta esim. Haapanevalla on muhakerros ohuempi ja monin paikoin hyvää savipohjaa, siis erinomaista viljelysmaata. Veden lasku olisi helppoa, nevat ovat korkealla ja lasku voipi tapahtua useampia sieltä juoksevia ojia myöten. Metsää tarvittaisiin Temmeksellä ja sen puute poistettaisiin ijäksi, jos nuo nevat saataisiin kuiviksi.