Mistä nimi Temmes johtuu, ei voida varmuudella päättää. Joen nimenä se on jo ollut kai siitä asti, kuin ihmisiä on näillä paikoin liikkunut. Samoilevat lappalaiset arvatenkin ovat sille samoin kuin monelle muullekin paikalle nimen antaneet. Vanhan tarinan mukaan asettuivat ensimäiset asukkaat täällä asumaan Temmesjokeen laskevan Haapaojan suulle. Lehmä oli heillä ollut matkassaan ja sidottiin se haapaan jokitörmälle ojan suulle miesten ruvetessa kaatamaan joesta hiukan etempänä olevaa petäjikköä rakennusaineiksi. Tästä sai oja nimekseen Haapaoja, talo nimekseen Haapaniemi ja kylästä tuli sittemmin Haapakylä. Sanottiinpa paljon myöhemmin rakennettua kirkkoakin ensi aikoina enimmäkseen Haapakirkoksi ja seurakuntaakin Haapaniemen kappeliksi. Mistä päin uutisasukkaat tulivat, ei taru mainitse. Talo paisui aikojen kuluessa suureksi ja mahtavaksi. Siinä oli

”sata sarven kantajata
tuhat villan tuntijata”;

ja laajalle kulki talon maine ympäri Pohjanmaata, jossa mainittiin suurtaloina:

Pyytölä Pyhäjoella,
Oravainen Torniossa,
Haapaniemi Temmeksellä.

Tämä yksinäinen kantatalo jaettiin jo satujen hämäryyteen peittyvinä aikoina kolmeksi taloksi: Haapaniemi ja Haapala eteläpuolella jokea ja Pekkala pohjoispuolella jokea. Ison vihan aikaan, jolta ajalta täällä ovat ensimäiset kirjalliset tiedot asioista, olivat jo kukin kolmesta edellämainitusta talosta kahtia jaettuina. Haapalan toista taloa sanottiin Anttilaksi. On varma tieto olemassa, että Anttilassa oli se suku, jolta nykyinen omistaja osti talon, ollut kymmenen miespolvea. Siis Anttilan erkautuminen Haapalasta oli tapahtunut 15 sataluwun lopulla, ja kun tuo vasta mainittu kolmeksi jakaminen oli jo varemmin suoritettu, lienee uutisasukasten tulo Haapaojan suulle tapahtunut 1300 paikoilla. Anttila on sittemmin ollut jo toista sataa vuotta kahtena. Haapalasta on erkautunut Haapa. Perttula mainitaan ensi kerran talona vuonna 1752. Se on nyt kahtena talona, Perttula ja Kujala. Toinen Haapaniemen taloista sai noin sata vuotta takaperin nimekseen Haapa-Seppä isäntänsä ammatin mukaan. Pekkala, joka jo ison vihan aikaan oli kahtena: Ranta-Pekkala ja Takalo eli Kangas-Pekkala, on nyt kolmena: Kirkko-, Keski- ja Yli-Pekkala.

Olisi luonnollisesti erittäin hauska tietää, mikä oli se suku, joka Haapaojan suulle tuli tai kutka olivat vanhimpia temmesläisiä. Kun kirkonkirjat ovat Limingassakin hävitetyt ison vihan aikaan, ensimäinen kirja on siellä säilyssä vuodelta 1726 ja täällä pohjolaiseen tapaan ei ole käytetty sukunimeä, ei tuosta asiasta enään voida saada varmuutta. Ammoisista ajoista saakka on Haapaojan ympärilllä asustanut kolme sukua, joista joku, ehkä kaikkikin, voivat polveutua Haapaniemen uutisasukkaista. Nämä suvut ovat: Haapa, Anttila ja Pekkala. Haapa-suku ei ole paisunut erittäin laajaksi, Perttulan talon on se omistanut aina 1860-luvun ankariin katovuosiin saakka. Tämän suvun haaraus pitäisi olla myös Pekkala-Haapala-suvun, joka nykyään käyttää nimeä Jouhten. Anttila on omistanut kymmenen miespolven ajan Yli-Anttilan talon, mutta myynyt sen toistakymmentä vuotta takaperin. Suvusta on jälellä täällä enää vaan yksi mieshenkilö. Pekkalassa on ollut vanha suku, joka 1500-luvun lopulla muutti Haapalaan hajautuen siinä kahteen suku-haaraan, joista toinen muutti Tietäväiselle omistaen sen viime vuosiin saakka käyttäen nimenään Jouhten ja toinen omisti jonkun aikaa Haapalan käyttäen nyt nimeään Haapa. Edellisestä suvusta on nyt mies jälellä, toisesta kaksi.

Sarkkila on myös ikivanha talo ja on sitä ylimuistoisista ajoista, luultavasti alusta alkaen, hallinnut sama suku, ja on se suku tyypillisin temmesläinen. Vaatimattomina ja säyseinä esiintymisessään, verkkasina puheissaan ja ahkeroina toimissaan ovat Sarkkiset, joista useimmat ovat olleet Olleja ja myöhemmällä ajalla kirkkoväärtejä ja kirkkoraadin jäseniä, viljelleet Sarkkilaansa, niin että se on aikoinaan ollut Pohjanmaan vankimpia taloja. Vanhoja perimätapoja on suvulla ollut paljon m.m. pidettiin talossa aina ennen valkoinen hevonen; kun entinen kuoli, hankittiin uusi. Sarkkisen suvun viimeinen miespuolinen jäsen on jo 70 vuoden vanha ja on myynyt sukunsa vanhan tyyssijan sisarensa pojalle, joka on Pitzén eli Haapa-Sepän sukua.

Haapa-Sepän talon omistajaksi tuli vuonna 1787 Juho Tuomaanpoika Pitzén. Hän oli Tyrnävän silloisen lukkarin poikia. Hänen vanhin veljensä oli Lohtajan rovasti Anders Törnudd, sen nimisen pappis- ja virkamiessuvun kanta-isä. Piispa Koskimies on nykyisin julkaissut kirjasen Törnudd-suvun vaiheista pitäen etupäässä silmällä suvun kirjallisia harrastuksia ja on siinä muun muassa julkaistuna kokonaisuudessaan Toomas Pitzénin kirje pojalleen Andreakselle, josta toisessa paikassa lehteä on mainittu. Muut lukkarin lapsista hajautuivat pääasiallisesti Tyrnävälle ja Liminkaan. Temmekselle tullut Juho sai täällä, kirjoitustaitoinen kun oli, pian johtoaseman, tuli muun muassa Temmeksen ensimäiseksi lautamieheksi. Hänen jälkeläisensä, jotka nykyään käyttävät sukuniminään Haapalaa, Revolaa ja Anttilaa, ovat olleet hyvänpuoleisia talonasujia ja on kantatalo Haapa-Seppä vielä suvun hallussa. Täältä pitäen on suku levinnyt Rantsilaan Haapala-nimellä, Pulkkilaan ja Tyrnävälle (Oravaiset), Liminkaan ja Rantsilaan (Anttilat), Tampereelle (Seppänen) y.m. Savossa on suur-sukuja, jotka laskevat jäseniään tuhansissa; tietenpä Pohjanmaalla on sellaisia, vaikka ovat hajautuneina monille eri sukunimille. Jos joku ottaisi vaivakseen selvitellä tämän suvun kokonaisuudessaan, nousisi sen jäsenluku ainakin moniin satoihin. Vuonna 1781 mainitaan Haapakylällä uutisasukkaana Kero, nykyinen Suvannonkangas. Jotenkin samoihin aikoihin tuli Honka verotaloksi nimellä Sillankorva. Sen nykyiset asukkaat ovat muuttaneet Tyrnävältä ja ovat Paltamon Leinosten sukua. Uusitalo eli Lukkarin virkatalo tuli sellaiseksi noin v. 1820.

Haurukylässä on asumuksen keskuksena jo varhain ollut Hauru-niminen talo. Sen asutuksesta ei ole nykyaikaan säilynyt mitään kertomuksia. Niemelä on ennen ison vihan aikaa erotettu siitä eri taloksi. V. 1726 mainitaan nykyinen Mikkola kolmantena Hauruna ja tulee se Lytter-nimiseksi v. 1738. Talon nykyisenä nimenä on Mikkola ja on siinä omalla opilla rakennettu sahalaitos ja kolmikiviparinen jauhomylly. Vanha isäntä Jaakko Mikkola on kotikuntansa ulkopuolellakin tunnettu ja paljon käytetty vesimyllyjen rakentaja. Vielä ovat Haurusta erkautuneet Häyry ja Nevala. Moukka on sangen vanha talo ja Vikiö myös, ennen ison vihan aikaa eli jo 1600 luvulla tiedetään niiden varmasti olleen eri tiloina. Haurukylän vanhoista suvuista ei ole tietoa, mahdollisesti niihin kuuluu Hauru suku, joka jo kolmisen miespolven ajan on ollut maatonna. V. 1781 mainitaan Haurukylällä uutisasukkaana Vikiönkorpi, joka on saanut nykyisen Ruottisen nimen aikoinaan eläneestä isännästään Olof Ruottisesta.

Ojakylällä on ikivanha talonpaikka Mankinen (Niku), koskapa Paaritiekin kulkee sen kautta. Vanhan tarun mukaan oli talossa kerran kolme veljestä, jotka jakoivat maan. Yksi jäi nyk. Nikulle, toinen rakensi talonsa siitä hiukan ylöspäin samalle puolelle ojaa ja kolmas muutti Palokankaalle. Tuo toisen talo siirrettiin sitten toiselle puolelle ojaa, mutta lienee virallisesti luettu vanhan Mankisen kanssa yhteen, koskapa talojen luettelossa v. 1726 mainitaan kaksi Mankisen taloa. Palokangas nimi on myöhemmältä ajalta. Tuota toisella puolella ojaa olevaa taloa kutsuttiin ensinnä Prokko nimellä, sittemmin Peräläksi ja on se nyt jo kolmannessa paikassa. Joutsenoja nyk. Kuoppala ja Joutsen nyk. Tietäväinen ovat tulleet taloiksi 1700-luvun lopulla. Mankinen nimen rinnalla aletaan v. 1738 käyttää Korkala nimeä ja sanotaan taloa nyt Nikuksi, syystä että siinä 1700 luvulla on ollut kolme Niku-nimistä isäntää peräkkäin. Nikun suku on aina ollut tunnettu kookkaasta ruumiinrakennuksestaan, pitkästä ijästään ja useat jättiläismäisistä voimistaan. Suku on ollut väliin hyvinkin laajalle levinneenä omistaen melkein kaikki Ojakylän talot. Vanhoille tavoilleen ne ovat Nikut vieläkin uskollisia, niinpä Antti isäntä ja emäntänä Malla ovat olleet naimisissa 54 vuotta ja vöyrettä väkeä vieläkin ovat. Ojala ja siitä erotettu Humala olivat 1600 luvulla taloina, Ojala on nykyään pappilana. V. 1726 on kaksi Vitali nimistä taloa, joille v. 1759 tulee nimeksi Hauru-Vitali ja 1775 toiselle niistä nimeksi Klau-Hauru. Nyt on Hauru-Klaun nimi Klaavu. Vitalin suku, jonka varemmat jäsenet ovat käyttäneet Haurua sukunimenään, on pysynyt Vitalin tilalla hajautumatta ennen kuin viime aikoina. Vanhojen kertomusten mukaan on suku tullut tänne jo ennen kuin Pohjanmaalla housuja käytettiin. Vitalille oli sitten tuotu ensimmäinen housumestari, jolla oli ollut mukanaan puisia housunmönstereitä. Työ ei häneltä kuitenkaan tahtonut onnistua, vaan oli housujen kokoonpanossa paljon vaivaa. Silloinen Vitalin isäntä oli vieressä ilveillyt, ettei hän välittäisi housuista, kunhan niihin tulisi etupuolta. Junttila on vanha talo, mainitaan Junttila nimellä 1726 ja taas Kärsämä-Junttilan nimellä v. 1771. Junttila, alkuperäinen nimi, sai ehkä Kärsämä nimen siitä, että Kärsämältä tuli siihen asukkaita. 1700 luvulla oli talo vielä yhtenä, 1780 luvulla tulivat nyk. kestikievari-Junttilaan asukkaat Rantsilan Kurikasta ja Sillankorva-Junttilaan Limingasta, jotka molemmat suvut vielä hallitsevat taloja. Sillankorva-Junttilan suku on melko laaja. Sen kanta-isä täällä on Pietari Matinpoika synt. 1719. Sukua on muuttanut Rantsilaan, Paavolaan, Revolahdelle ja Siikajoelle ja jotkut täällä olevat käyttävät sukunimenään Haapalaa. Suvun merkillisin henkilö on ollut Sillankorvan isäntä Juho Jaakonpoika synt. 1790. Hän oli taitava puuseppä, salvumies, suuri suoviljelijä ja lahjottaja. Talo on sen suvun hallussa viidennessä polvessa.

Koskelankylä luettiin aikoinaan Kärsämänkylään. Jo v. 1726 mainitaan Koskelainen talona, Siponpelto on sen nimenä v:sta 1738. Otaksuttavasti siis on siinä ollut vanha Siponpelto niminen asumus, johon tuli joskus asukkaaksi Koskelainen niminen henkilö, mutta vanha nimi otettiin taas käytäntöön. Nykyään on talon nimenä Koskela. Louve mainitaan verotalona 1738, sen vanhoista asukkaista on mainittu kirkon rakennuksen yhteydessä Anders Kallenpoika ja hänen rakennuttajankykynsä. Isän ominaisuudet, ennen kaikkea väsymätön yritteliäisyys, siirtyivät perintönä pojalle Anders Antinpojalle, joka oli hänkin paljon maailmalla kulkenut. Sieltä hän toi ensimäisen vaimonsa kamarineiti Öijeströmin, joka oli syntyisin Ruotsin Westmanlandista. Toisena vaimona oli tällä Loukeen isännällä vapaasukuinen neiti Montgomery. N.s. Ruukinkankaalle Kärsämänojan varteen puuhasi hän rautaruukkia, mutta kuolema keskeytti kaikki Anders Loukeen aikeet. Nykyiset asukkaat ovat vanhoja temmesläisiä 1700 luvulla Tyrnävältä Kirkko-Pekkalaan tulleita. Nuorin tämän kylän taloista on Eloniemi, joka hiukan yli sata vuotta sitten tuli verotaloksi.

Temmekseen kuuluu vielä Kärsämänojan varrella oleva Kärsämänkylä. Sen syrjäinen asema on vaikuttanut, että siellä ovat kantasuvut enimmäkseen pysyneet tiloillaan ja asutustarinoita vieläkin on muistossa. Varsinkin Kajulan setämies Juho Jaakonp. Kajula on vanhain asiain tuntija. V. 1726 olivat kylässä talot: Keränen, Nalkki ja neljä Kärsämää, nykyiset Maikkola, Hyväri, Mikkola ja Kärsämä, jotka kukin jo nyt ovat useampana talona. Keräsellä oli Isonvihan jälkeen kaksi veljestä Jaako ja Pekka, jotka päättivät rakentaa yhdestä kumpaisellekin talon. Miehet olivat jättiläisiä voimiltaan ja metsät Keräsen ympärillä mainiot. Olivat esim. Isonvihan aikana pakoon lähdettäessä unehtuneet turkit kuusikkoon talon viereen kuusen oksalle, ja kun kolmen vuoden perästä pakolaiset tulivat kotia, olivat turkit kuusen oksalla aivan pilautumatta, niin olivat puut tuuheita. No, tuumasta toimeen ja veljekset veistelemään hirsiä. Pirtit salvettiin yhdelletoista tuumalle, mutta niinpä ne ovatkin seisoneet paikoillaan aivan viime vuosiin saakka. Eteläpuolelle ojaa salvettavan talon salvokselta olivat kirveeniskut kajahdelleet Keräselle hyvin komeasti ja uudelle talolle pantiin Kajula nimeksi. Pöytää rupesivat veljekset tekemään. Aarniokuusta ruvettiin kaatamaan, toinen löi toiselta puolen ja toinen toiselta ja määrä oli, että se, joka ensin pääsee sydämeen, saa tyvipuolen pöydäkseen. Pekka voitti, mutta komea on Jaakonkin pöytä. Ne ovat nim. käytännössä vielä kummassakin talossa, reunat ovat kuluneet ohuiksi, joten näkee, että vanhoja ne ovat. Kajulassa on sama suku vielä omistajina.

Maikkola on ollut kuuluisa rikas talo. Isonvihan eli sarkasodan aikana oli isäntä käynyt kätkemässä rahansa eteläpuolelle Kärsämänojaa kankaaseen, mutta ryssät hukuttivat hänet paluumatkalla Kärsämänojaan. Rahoja ei ole löydetty; kangasta, jolla nyt kasvaa kauniita koivuja, sanotaan Rahakankaaksi.

Nalkki on vanha ja aikoinaan vankka talo. Sen kantasuku on nyk. Mannermaa, jonka nimen se on saanut myöhemmin omistamastaan talosta, ja on suku aikoinaan kärsinyt hirvittävän verilöylyn. Olivat sen jäsenet kuten monet muut vainoaikoina pakosalla Temmesjoen latvoilla olevissa erämaissa ja oli heitä paljon, talot kun olivat ennen väliin hyvinkin väkirikkaita. Aavistamatta hyökkää heidän kimppuunsa ryssäparvi, joka oli Rantsilasta saanut oppaan ja armotta teurastettiin kaikki, vaimot, lapset ja vanhukset. Yksi poika vain pääsi kauhupaikalta pakoon. Ja sinne erämaahan haudattiin koko talon väki. Paikka on vielä kartassa tiedossa ja sanotaan sitä Lantohaudaksi. Tämä tapahtui Isonvihan eli sarkasodan aikaan. Nämät venäläiset kuitenkin kohtasi kosto, heidät oli Mäläskän kylässä surmattu ja suohon haudattu.

Vanhin asumus tällä kylällä on otaksuttavasti ollut alapäässä Kärsämänkylän seuduilla, ehkä nyk. Kärsämän alapuolella. Jyky pirttejä sielläkin on ollut. Niinpä esim. Haurukylän Haurussa on täältä aikoinaan ostettu pirtti ja uudestaan salvettu siellä. Sen hirsien paksuus ihmetyttää nykyaikalaista, varsinkin kun kerrotaan, että se on tervaksen latvoista tehty. Savelassa, Kärsämällä ja Ala-Mikkolassa ainakin ovat vielä vanhat suvut omistajina. Hirviniemi mainitaan verotalona ensi kerran v. 1781.