Taivalkosken kunnassa, noin 40 km kirkonkylästä pohjoiseen, Oulun ja Lapin läänien rajalla sijainnut Rautaruukki Oy:n maailmanlaajuisestikin merkittävä Mustavaaran kaivos oli aikoinaan Länsi-Euroopan suurin vanadiini-pentoksidia tuottanut kaivos. Vanadiini oli tuolloin haluttu metalli, jota nykyisinkin käytetään parantamaan esimerkiksi teräksen kestävyyttä.

Ensimmäisen kerran viitteitä vanadiinipitoisen malmin olemassaolosta Posion–Taivalkosken alueella saatiin vuonna 1957; tuolloin työnjohtaja Antti Oikarinen löysi vanadiinipitoisen kiven Porttivaarasta. Vuosina 1957–1958 suoritettiin kenttätutkimuksia, joissa kävi ilmi, että kaivostoiminnalle Porttivaarassa ei ollut edellytyksiä, sillä malmi oli köyhää ja vanadiinin markkinanäkymät tuolloin huonot. Vuonna 1961 alueella suoritettiin matalalentomittaus ja saatiin uusia kansannäytteitä, minkä jälkeen tiedettiin suunnata kenttätutkimukset Porttivaarasta itään sijaitsevaan Mustavaaraan. Mustavaarasta löytyikin vanadiinirikkaampi esiintymä. Vuosina 1967–1971 suoritettiin kairauksia, joissa todettiin malmia olevan riittävästi kaivostoiminnan aloittamiseksi. Mustavaaran kaivoksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1973. Vuoden 1976 alkupuolella päästiin aloittamaan koekäyttö, ja kaksi vuotta myöhemmin kaivoksen kävi vihkimässä ministeri Ahti Karjalainen.

Mustavaaran kaivoksen toiminnot jakaantuivat neljään tehtäväalueeseen. Tuotannollisesta toiminnasta vastasivat louhos ja prosessi, ja näille tuotanto-osastoille tuottivat palveluksia kunnossapito ja konttori. Louhos toimi keskeytyvässä 2-vuoro- ja ajoittain 3-vuorotyössä, prosessi keskeytymättömässä 3-vuorotyössä. Kaivos oli aikanaan hyvin merkittävä työllistäjä alueella, sillä parhaimmillaan siellä työskenteli yli 300 henkeä.

Kaivostoiminnan tulevaisuus näytti aluksi valoisalta, sillä vanadiinin hinta oli louhintatyön alkaessa hyvä ja malmille oli kysyntää. Mustavaaran kaivoksen toiminta kuitenkin nikotteli  jo alussa, kun esimerkiksi vanadiiniprosessissa tarvittavaa uunia ei saatu toimimaan. Myös malmin rikastepitoisuus osoittautui ennakoitua pienemmäksi. Hankaluuksia aiheutti lisäksi Mustavaarassa käytetty menetelmä, joka perustui runsaaseen öljyn käyttöön, sillä öljyn hinta nousi vuonna 1973, kun maailmalla ajauduttiin öljykriisiin. 1980-luvun puolivälissä vanadiinin hinta romahti maailmanmarkkinoilla pohjalukemiin ja ulkomainen kilpailu tiukensi otettaan voimakkaasti, kun esimerkiksi Kiina ryhtyi tuottamaan vanadiinia halvalla. Samanaikaisesti Mustavaaran kaivostoiminnan kustannukset kasvoivat odotettua enemmän. Kaivos ei kyennyt koko olemassaolonsa aikana kannattavaan tuotantoon, ja se lopetettiin vuonna 1985.

Vanadiinipitoisen malmin louhintaa ja rikastusta harjoitettiin Taivalkoskella siis noin kymmenkunta vuotta. Tuona aikana ehdittiin Mustavaaran uumenista kaivaa kiveä 18 miljoonaa tonnia, josta vanadiinia saatiin 23 600 tonnia. Kaivostoiminnan loppuessa olisi Mustavaarasta jäänyt työttömäksi 240 henkeä, joten menetettyjä työpaikkoja korvaamaan perustettiin junanvaunutehdas, joka aloitti toimintansa vuonna 1985.

Lähdeluettelo

  • Rautaruukki Oy, Mustavaaran kaivos. 1980.
  • Ukkola, Jukka: Kuumaa terästä : Rautaruukki 1960-2003. 2004.
  • Hanhela, Anneli: Entinen mainari ja vaununtekijä Esko Kylmäluoma: Onko Mustavaaran kaivos unohdettu? Suomenmaa 29.12.1997.
  • Ketola, Heikki: Mustavaara muistojen joukkoon. Kaleva 24.5.2002, s. 8.
  • Jokikokko, Kalevi: Malmia Mustavaarasta Rautaruukille Raaheen. Iijokiseutu 19.4.2001, s. 5.