[Kuva: lautan laskua Taivalkoskella]
Lautan laskua Taivalkoskella v. 1904. Kuvalähde: Taivalkosken kunnan kuva-arkisto.

Jo 1500-luvulla olivat rannikon kylät ja talot ottaneet ylämaissa olevat jokivesistöt kalastusalueikseen. Korvuanjoki oli iiläisten nautinta-aluetta, ja haukiputaalaisille kuului Kostonjoki. Korvuanjoki antoi ”leivän lissää ja särpimen jatketta”, kalaa, jokapäiväiseen ruokapöytään ja usein myyntiinkin asti. Joki oli myös aikanaan tärkeä kulkuväylä ja kuljetusreitti.

Metsätyöt eli savotat ovat olleet metsäkyläläisille ja Metsäkylälle entisinä aikoina elinehto. Jo viime vuosisadan puolella juurikat ja tervakset poltettiin tervaksi, jota uitettiin puulauttojen, veslalauttojen päällä Korvuanjokea alas Iijoen jokisuulle Oulun tervaporvareille aina 1900-luvun alkuun saakka.

1800-luvulla perimätiedon mukaan puut ajettiin hevosilla metsästä kokonaisina runkoina jokivarsiin, jossa ne katkottiin sopivan pituisiksi sahapuiksi, lauttapuiksi, peikoiksi.

Puut koottiin lautaksi kuusennäreiden avulla: pienet kuuset oli tuotu metsästä, karsittu ja nuotiolla lämmitetty, väännetty ja taivuteltu, ja sen jälkeen näillä sidottiin lauttapuut toisiinsa kiinni niin, että lautta pysyy koossa koko jokimatkan ja kannatti vielä tervatynnyrit tai muun kuljetettavan tavaran.

1800-luvun loppupuolella käynnistyivät puutavaran irtouitot. Uittotyöt alkoivat aikaisin keväällä, jopa huhtikuussa, purouittoina. Joskus puutavaran uittajat tekivät tammen puroon, että saivat enemmän uittovettä. Ainakin Horsman Matin ja Kivelän Akselin tiedetään tammenneen puroja. Uittotyöt alkoivat Latva-, Oudon-, Saari-, Lohi- ja Välijoelta, joista puut uitettiin Korvuanjokeen. Uiton alkuaikoina jokainen puutavarayhtiö uitti itse omat puunsa, samoin talolliset omansa.

Lautan laskeminen ei ollut mitään joutuisaa hommaa. Kun metsäkyläläiset saivat lautan Jaurakkajärvelle asti, piti lähteä hakemaan toista lauttaa. Jaurakkajarvellä ne sitten sidottiin yhteen. Jongunjärvellä, jos sattuivat vastatuulet, lautanlaskijat joutuivat makaamaan rannoilla useita viikkojakin.

Tässä välissä olivat iiläiset mahdollisesti kerenneet laittamaan lohipadot Iijokeen. Jos pato särkyi valantehneellä lautanlaskijalla, hänen ei tarvinnut korvata vahinkoa kalastajalle, mutta jos muu porukka laski lautan ja särki iiläisten lohipadon, joutuivat he korvaamaan kalastajille vahingon.

Metsäkyläläisiä lauttojen laskijoita olivat ainakin Horsman Jussi ja Poro-Olli. He laskivat lautat Kollajalle saakka, ja sieltä laskijoiksi tulivat valantehneet miehet, jotka laskivat lautat lihin.

Meripuomia oli laskettu lauttoina 1920-luvulla. Haapalaisen Jussi, Haapalaisen Lauri ja Horsman Olli laskivat lautan vuonna 1918. Kemppaisen Viljami meni tuon lautan mukana Ouluun ja sieltä edelleen ruotuväkeen Viipuriin. Viljami oli tuon lautan laskijoitten nokkamiehenä.

Kerran oli Mörkölän miehiltä hajonnut tukkilautta. He olivat nähneet, että Juho Manninen laski Pitkäsen miesten tukkilautan. Tähän olivat Mörkölän miehet tuumanneet: ”Se jokainen laskoo ku Manni-Jussikin laskoo”. Näille Mörkölän miehille piti tulla Pyhäkylältä ammattilaskija, mutta miehetpä eivät joutaneet outtelemaan ammattilaista, vaan lähtivät laskea kohottamaan. Mutta lauttapa nousikin Lippamonniemessä niemen päälle! Miehet hyppivät rannoille. Lautalle oli jäänyt ainoastaan näljänkäläinen Käyrän Aate. Kun lautta saapui Karsikkoon, se olikin jo levinnyt.

Viimeiset tervatynnyrit on Metsäkylästä ajettu 1920-luvulla hevosella Kajaaniin.

Irtopuutavaraa uitettiin Korvuanjoessa aina 1970-luvun alkupuolelle asti. Pisimpään Metsäkylässä uittopäällikkönä oli Lauri Lassila. Kymppinä tai muina toplokkaina olivat Paavo Lassila, Jalmari Majava ja viimeisimpänä Akseli Väyrynen. Akseli opetti uiton niksit pojalleen Markulle, ja Horsman Tuomolle vuosina 1967 ja 1968.

Korvuanjoki on perkattu vuonna 1956 uittoa varten – siitä tuli ränni. Hyvänä kalajokena tunnettu joki menetti arvonsa. Joki oli ollut myös simpukankalastajien toivepaikka. Kuuluisa helmenkalastaja, Kondrad Hollo, jolla oli mukana Jussi Tauriainen, löysi 1920-luvulla arvokkaan helmen Korvuanjoesta. Tämä helmi on Ruotsin kuninkaan kruunussa.

Myös metsäkyläläiset harrastelijat, Paavo Vääräniemi ja Tauno Suutari, löysivät muutamia helmiä raakuista. He tekivät itse sukelluspuvut ja pyydystivät sukeltamalla raakkuja. Helmet he myivät Helsinkiin ja Saksaan.

Vaikka Metsäkylä kuului aikanaan Pudasjärven seurakuntaan, niin vainajia ei varsinaisesti kuljetettu kesällä jokea pitkin vaan kuolleet haudattiin väliaikaisesti kylmiin korpiin. Kaksi nuorta vainajaa teki poikkeuksen: 1800-luvun alkupuolella oli Horsman väki, palvelijat ja rengit, olleet menossa niitylle Karjalanselkoselle. Menomatkalla talon poika ja renki, joka oli Putikasta, rupesivat uimaan Karjalanojassa. Jostakin syystä nämä molemmat uimamiehet hukkuivat. Vanhalan talossa tehtiin arkut molemmille vainajille. Sen jälkeen heidät laskettiin veneellä aina Pudasjärvelle saakka, jossa heidät haudattiin Pudasjärven kirkkomaahan.

Monilla metsäkyläläisillä taloilla on ollut kotitarvemyllyjä eri puolilla kylän jokia. Vuonna 1925 rakennettiin mylly Korvuanjokivarteen Suutarin alapuolelle. Sota-aikana Oskari Pitkänen oli myllärinä. Myös saksalaiset jauhattivat jyviään tässä myllyssä. Saksalaiset polttivat myllyn samalla kun polttivat Suutarin talonkin. Myllyn yhteydessä oli pärehöylä ja sirkkeli, jolla sahattiin lautoja ja lankkuja.

Teksti on julkaistu aiemmin teoksessa Talojen ja ihmisten historiaa Metsäkylästä. Taivalkoski, 1996.