[Kuva: Jättimäntyjä]

Viljelyn ulkopuolelle jääneet saarekkeet, kuten tämä Siikajoen pappilan takainen puisto, ovat monille kasvi- ja eläinlajeille tärkeitä elinympäristöjä. Parisenkymmentä vanhaa jättimäntyä (Pinus sylvestris) kertoo puiston pitkästä iästä. Useimmat näistä männyistä olivat olemassa jo Suomen sodan aikaan v. 1808, kuten kirkon edessä Siikajoen taistelun muistopatsaan ylle kaartuva mäntyvanhuskin. Sen männyn kerrotaan vioittuneen tykinkuulasta ja saaneen tämän vuoksi erikoisen juuresta asti kaksihaaraisen muotonsa.

Mänty on suomalaisten pitkäikäisyyden symboli. Puiston mäntyjen huono pituuskasvu on karuille Perämeren rannikoille tyypillistä. Meren myrskytuulet katkovat latvoja, ja maaperä on karua. Viime vuosina on pari puiston mäntyä kuollut, mutta ne on onneksi jätetty pystyyn. Kololinnuille täällä on hyviä pesäpuita; ainakin helmipöllö (Aegolius funereus) on katsonut puiston kelon sopivaksi kodiksi.

Mäntyjen lisäksi tässä lehtomaisessa puistossa puina kasvavat kuusi (Picea abies), tuomi (Prunus padus) ja pihlaja (Sorbus aucuparia). Aluskasvillisuus on suhteellisen vähäistä. Lajistona on mm. oravanmarja (Maianthemum bifolium), sudenmarja (Paris quadrifolia), puna-ailakki (Silene dioica) ja kultapiisku (Solidago virgaurea).

Siikajoen vanhan pappilan läheisyys ja siellä harjoitettu puutarhanhoito ovat jättäneet merkkejä puiston kasvillisuuteen.Tien varsilla kasvaa ainakin herukkapensaita (Ribes) ja kukkien kuningatarta, ruusua (Rosa).

Myös tien pitkäaikainen käyttö näkyy kasvillisuudessa. Tiellä on vanhojen pihojen tyypillistä lajistoa, kuten piharatamoa (Plantago major) ja pihasauniota (Matricaria matricarioides). Piharatamon lehdet ovat yleisesti tunnettuja haavan parantajia. Ratamo tunnetaan myös elämäntien etsijöiden yrttinä, ja Amerikan intiaanit pitivät siirtolaisuuden mukana leviävää kasvia valkoisen miehen jalanjälkenä. Pihasaunio (kamomillasaunio) on puolestaan vaatimattomuuden ja äitiyden vertauskuva sekä lasten hammaskipujen ja korvasärkyjen lievittäjä.