[Piirros: Merkkausliinasta v:lta 1827]

Entisessä Raahessa ei ollut koulutaloa tyttölapsia varten, vaikka siellä kyllä oli koulu, jossa kaikki kisällit ja oppipojatkin saivat käydä tietoja ja taitoja hakemassa. Ehkä vanhan koulutalonovet olisi avattu tytöillekin, jos he olisivat käyneet kolkuttamassa, mutta sellainen tapa oli Raahessa, että vain pojat jallasivat vanhan koulun pitkillä penkeillä.

Mutta Raahen tyttöjen ei silti sentään tarvinnut jäädä vain kotiopintojensa varaan eli pelkän lukutaidon astuimelle. Sillä Raahessa oli, samoin kuin monessa muussakin kaupungissa, useita ”mamselleja”, jotka käyttivät joutoaikaansa nuoren tyttöpolven opettamiseen ja kasvattamiseen. Mamsellit olivat itse samalla tavalla saaneet tietonsa ja taitonsa edesmenneen polven mamselleilta, olivatpa jotkut olleet Tukholmassakin oppia ja viisautta noutamassa. Näissä ”mamsellien skouluisa”, yksityisten henkilöiden vapaalla uhrautuvaisuudella ja harrastuksella johdetuissa opinpirteissä, kasvoi ja sivistyi Raahen tyttäristö samalla aikaa kuin kaupungin poikaparvi opiskeli ja paukkasi Kirkonmäen koulutalossa ja Mellbergin koulussa. Mamsellien koulut eivät kyllä kyenneet oikean koulun rinnalle, niissä kun ei ollut edes klupuakaan, eikä niissä ylipäänsä opittu niin viisaita asioita kuin persunaalipossessium ja presiprokusium, jotka olivat tarpeellisia vain hyväpäiselle miessuvulle. Mutta mamsellien kouluissa opittiin sen sijaan monia muita hyviä asioita.

Aikaisimpia nykyisen vanhan polven muistamia mamsellikoulumestareita oli Lina Keckman, joka isän puolelta oli Ruotsin lähtöä, äidin taas raahelaista. Brahenkadun varrella, Aspegrenin talossa, sanotaan Lina-mamsellin asuneen 1830–40-luvuilla 1 ja opettaneen kaupungin parhaimmiston tyttäriä. Kymmenkunta, toistakymmentäkin tyttöstä kävi koulussa oppien lukemista, kirjoitusta ja laskentoa, lisäksi historiaa ja maantietoa, vieläpä hiukan – ranskaakin. Myöskin käsitöihin, koruompeluun, saivat pikku sormet totutella. Hyvää huolta koulumamselli piti kasvattiensa käytöksestä: oli aina esiinnyttävä sievästi ja kohteliaasti. Vähän aikaa opetti entisen Raahen tyttäriä myöskin mamselli af Åkershult, joka oli tullut Ruotsista ja toimi 1850–60-luvuilla. Heiskarin talossa mamselli piti kouluaan, opettaen lukemista muutamille tytöille, mutta pian hän taas palasi takaisin Ruotsiin.

Vanhoja tyttöjenkoulumestareita oli vielä ”Kihlgrenin mamselli”, Catharina Margaretha Kihlgren, joka Lina Keckmanin ajoista aina 1870-luvulle opetti Raahen tyttölapsille, ja pojillekin, lukemista, kirjoitusta ja laskentoa sekä kristinoppia ja maantietoa. Vanhoilla päivillään oli koulumestarilla apulaisopettajana sisarensa tytär, Helanderin Liisu. Vanhana mummuna Kihlgrenin mamselli asui ”fyyryllä” Virven talossa Rantakadulla ja kulkea koppaili kadulla kolminurkkainen pumpulihuivi neulalla kiinnitettynä hartioille.

Samanaikaisia, 1860-luvun mestareita, olivat mamsellit Heickell ja Bergströmkin. Eva Charlotta Heickell asui Virven talossa, opetti tyttöjä, soitteli fortepianoa ja piti pientä kirjakauppaa. Henriette Bergström oli kotoisin Ruotsista, ollen värjäri Juthströmin rouvan sisar, asusteli useissa eri taloissa, m.m. Sarkkilan porstuakamarissa, ja opetti vain lukemaan, tavaamaan ja ”koko sanalle”, ynnä kirjoitusta sekä ”nästyykien pallistusta”. Pienen, nilkuttaen kulkevan, huonosti suomea puhuvan mamsellin opetustyö ei ollut kallista, – puolitoista, pari markkaa kuukaudelta mummu otti maksua, ja sittenkin hyväntuulisena hoiti virkaansa.

[Kuva: Maria Toppelius, mamsellikoulun opettaja]
Maria Toppelius, mamsellikoulun opettaja.

Hyvin muistaa vanha Raahe vielä ”Toppeliuksen skoulun”, joka toimi kaupungissa monet vuosikymmenet, aina 1870-luvulle saakka. Pastori Zachris Toppelius, ankara herännäisyydensaarnaaja ja maallisen koreilun vihamies, opetti ensin yksinään, mutta sitten olivat jo pieksuissa kulkevat, harmaapukuiset, ”mörkkiveriset” tyttäretkin, Sofia ja Maria, apulaisina, jopa pian varsinaisina koulumestareina. Ukko vain silloin tällöin pistäytyi katsomaan opetuksen menoa, kun ”salisa istuttiin ison skiivupöydän ympärillä” taikka myöhemmin kamarissa. Lukeminen ja kirjoitus, katkismus ja historia olivat tärkeimmät oppiaineet Toppeliuksen koulussakin, lisäksi vielä ompelutyöt. Hyvästi piti tyttöjen osata läksynsä. Helposti voi joutua nurkkaan seisomaan, ellei osannut ulkoa lasketella seitsemää katumussalmia. Vuoroviikoin papintyttäret opettivat, ja lapset pitivät enemmän Mariasta, odottaen aina hänen viikkoansa. Opetuksesta piti Toppeliuksen kouluun maksaa kahdesta neljään, viiteen markkaan kuukaudessa.

Vähän aikaa 1870-luvulla opettivat Raahen nuorta tyttöparvea – joku poikakin oli joukossa – ”fröökynät” Alma Montin ja Bertha Candelin. Höckertin talossa neidit pitivät koulua muutamia vuosia, mutta kun kansakoulu alkoi toimintansa, siirtyi lapsiparvi sinne.

[Kuva: Gustava Ekström, mamsellikoulun opettaja]
Gustava Ekström, mamsellikoulun opettaja.

Viimeisiä ja parhaita mamsellikouluja oli ”tante” Gustava Ekströmin koulu, joka toimi 1860–70-luvuilla. Tässä koulussa, jossa kuukausimaksukin oli 6–12 markkaa, jatkoivat opintojansa vain Raahen rikkaimmat tyttäret, kun olivat ensin suorittaneet alkeiskurssin Toppeliuksen harmaapukuisten mamsellien opistossa. Mamselli Ekström oli kotoisin Torniosta, ollen tuomari Nils Ekströmin (syntynyt Ruotsin Pajalassa, Köngäsen ruukilla) tytär ja muuttanut Raaheen asumaan sisarensa luokse, joka oli naimisissa piirilääkäri Ehrströmin kanssa. Gustava mamselli oli niin oppinut, että hän olisi kyllä kyennyt vaikka ylioppilastutkinnosta selviytymään, ja kasvateilleen hän opetti useita aineita, niinkuin koulussa ainakin, jopa saksaa ja ranskaakin, vieläpä piirustustakin, piirrättäen ”viivoja, eläimiä, maisemia ja ihmisenpäitä”. Kolmessa osastossa tytöt – olipa kerran pari poikaakin, Ivar Frieman ja Arthur Lagerlöf, joukossa – istuivat oppimassa, ja ”tante” Gustava istui kiikkutuolissa keskellä salia ”myysättynä kuin palli” taikka loikoi sohvalla pitkälläänkin, jolloin oppilaat vuoron jälkeen astuivat hänen viereensä näyttämään taitoaan. Aamulla tytöt kipaisivat kouluun, mutta monesti varsinkin pyryilmoilla talon rengit tulivat iltapäivällä reslareellä hakemaan lapsia, vaikkei koulu ollutkaan sen kauempana kuin pienen kaupungin laidalla, Rantakadulla, tohtori Ehrströmin talossa.

[Kuva: Gustava Ekströmin oppilaita. Anna Lackström. Alma Montin. Karin Montin. Asta Lagerlöf. Ivar Frieman. Tilda Stenman. Lina Levón.]
Gustava Ekströmin oppilaita. Anna Lackström. Alma Montin. Karin Montin. Asta Lagerlöf. Ivar Frieman. Tilda Stenman. Lina Levón.

Hyviä olivat mamsellien kouluissa opitut kirjatiedot ja muut viisaat asiat, mutta huvittavinta lienee monesta pikku tytöstä ollut ompeleminen ja neulan käyttely. Monenlaisia käsitöitä mamsellien kouluissa tehtiin, pallistettiin nenäliinoja ja ommeltiin tyttöjen vaatekappaleita, mutta kaikkein mieluisimpia tehtäviä olivat merkkausliinat, ”märkdukit”. Niitä ommeltiin pienissä kehyksissä, ”povisa”. Pienet sormet pistelivät ”sitsilangalla” pohjavaatteeseen kaikenlaisia kirjaimia, numeroita ja kuvioita. Ommeltiin isot ja pienet aakkoset, koko sukukunnan nimikirjaimisto, isän ja äidin, siskojen ja veljien, setien ja tätien, isoisien ja isoäitien kirjaimet ja viimeiseksi oma nimi vuosilukuineen. Ja vielä tyhjän täytteeksi kaikenlaisia koristekuvia, kruunuja, lintuja, puita, tähtiä, kirkkoja, laivoja, taloja. Merkkausliina oli sitten kaunis koulumuisto sekä monesti tarpeellinen mallikuvasto, kun kotona jouduttiin nimikirjaimia ja koristeita sommittelemaan.

Hyvin viihtyivät tytöt koulussaan, vaikka joskus lukivatkin niin huonosti läksynsä, että saivat jäädä jälkeen lueskelemaan. Keväällä loppututkinnossa olivat tyttösien työt ja vihot esillä, ja tytöt laskettelivat tietojaan kuin ainakin kirjanoppineet, saksaakin päästelivät, niin että helisi – olivat jokainen määrätyn värssynsä opetelleet ulkoa. Ja hyvillä mielin äidit kuuntelivat tyttäriensä taitoa, pannen tarkoin mieleensä, kenen tytär kaikkein parhaiten osasi.

[Kuva: Merkkausliina v:lta 1849. Raahen museo.]
Merkkausliina v:lta 1849. Raahen museo.

Mutta vähäväkinen Raahe ei jaksanut astua mamsellien kouluun, joihin piti suorittaa kalliit opetusmaksut, eikä paikkavaatteissa kävijöistä olisi ollutkaan rikasten rinnalla istujiksi; monet eivät osanneet ruotsiakaan, jota useimmissa mamsellien kouluissa käytettiin. Jopa kaiken lisäksi olisi pian koko pikkukaupunki pannut pahakseen, jos joku Katinhännän pikku mökin pikku tytär olisi ruvennut opissaan pyrkimään isoisten rinnalle. Jotkut vähän parempiosaiset sentään pääsivät Bergströmin ja Toppeliuksen kouluihin lukemista ja kirjoitusta oppimaan. Mutta kaikkein vähäväkisimpien opetuksesta huolehti vanha Auvinskamuori, Brita- Kaisa Auvin, entisen, huonosti eläneen sorvarin, Anders Auvinin leski. Vaikka ukko Auvin olikin niin kunnoton, että hukutti itsensä ja jätti jälkilausunnan:

”Muuti on mies,
mutta Auvin on suuri rakkari”,

oli hänen muorinsa ”totinen kristitty ja Jumalalta valaistu ihminen”, joka ukko-raiskansa menetystä kovin suri. Auviska asui pikku mökissä Brahenkadun loppupäässä, Kirkonlahden laitamalla, ja opetti siellä kaupungin lapsille tavaamista ja suoraa lukua. Monesti eukko teki koulumatkoja maallekin, opettaen lapsia ja samalla pitäen seuroja, veisauttaen virsiä sekä puhuen jumalansanaa kansalle. Joskus koulumestari poikkesi Hedberginkin taloon Saloisten tien varrella ja piti siellä seurat. Koulumatkalla Auvinska-muori kuolikin 1857:n kevätkuulla: ”Jumalan enkelit kävit hakemasa hänet”.

[Kuva: Sofia Lybecker, o.s. Franzén. Lybeckerin koulun perustaja.]
Sofia Lybecker, o.s. Franzén. Lybeckerin koulun perustaja.

Mutta vasta oikea yhteiskansan tyttöjenkoulu oli Lybeckerin skoulu 1, jota useasti sanottiinkin ”köyhäin skouluksi”. Tämän merkillisen laitoksen alkuunpanija oli kaupungin omia tyttäriä, rikkaan kauppaneuvoksen, Zachris Franzénin tytär ja vielä rikkaamman patruunin, Johan Langin tyttärentytär, Sofia Franzén. Tämä 26-vuotias kauppiaantytär lahjoitti hääpäivänään 1843, mennessään naimisiin vapaaherra Georg Lybeckerin kanssa, äidinperintönsä, kolmattatuhatta hopearuplaa, rahastoksi, jonka koroilla oli perustettava ja kustannettava koulu, missä kaupungin köyhät ja vähävaraiset tyttölapset saisivat opetusta ei vain uskonnossa, laskennossa ja kirjoituksessa, vaan myöskin hyödyllisissä käsitöissä.

Tämä pienten raahelaisten tyttöjen tärkeä oppilaitos aloittikin toimensa jo seuraavana vuonna, ja siten saivat Raahen tytötkin astua omaan kouluunsa, silloin kun pojankehvelit kipaisivat Kirkonmäen oppilaitokseen. Ensi vuosina ”köyhien tyttöjen skoulu” asusti vuokrahuoneissa, mutta viimein 1859 saatiin oma talo. Sekin tuli saman suvun lahjana kuin itse koulukin. Sofia Lybeckerin nuorempi sisar, Helene Bergbom, osti ja lahjoitti miehensä, asessori C. G. Bergbomin kanssa koululle talon Reiponkadun varrelta, saman talon, missä vanha köydenpunoja Vestberg oli ennen asunut. Sinne koditonna kulkenut koulu kohta asettuikin, ja majailee siinä vieläkin.

Sofia Lybeckerin lahjoituskirjan tarkoitusta koulu koetti noudattaa. Kaupungin kaikkein vähävaraisimmista kodeista saapuivat pienet tytöt 9–10 vuotisista alkaen saamaan opetusta. Lukeminen ja kristinoppi olivat koulun tärkeimpiä aineita. Katkismusta luettiin ulkoa, minkä ennätettiin, samoin raamatunhistoriaakin. Paljon harjoitettiin myös kirjoitusta; pienimmät oppilaat aloittivat työnsä piirtelemällä puupuikolla hiekkalaatikkoon. Laskentoakin opetettiin ja hiukan myös historiaa ja maantietoa. Joka maanantaina kävi koulussa pastori Toppelius pitämässä uskontotunnin, jolloin tutkisteli edellisen päivän tekstiä ja saarnaa, ja kovin vihainen ankara saarnamies oli, jos tyttöpahaset olivat unohtaneet koko saarnamenon. Mutta eivätpä tyttöset unohtaneet käsitöitänsä. Siinä useimmat häärivät kaikkein ahkerimpina, pienimmät kutoen sukkaa, toiset ommellen paitaa tahi muita liinavaatteita, isoimmat kehräten tahi kangaspuita paukuttaen. Reiponkadun talon isäntä oli ennen kehrännyt satasylisiä köysiä, nyt kaupungin pienet tytöt hänen talossaan kehräsivät vielä satasylisempiä säikeitä.

[Kuva: Lybeckerin koulu.]
Lybeckerin koulu.

Köyhien tyttöjen koulumestareina toimivat merimies Lindman-vainajan tyttäret, ensin muutamia vuosia Susanna, sitten parikymmentä vuotta Liisu Lindman, ”Linmannin neittyt”. Lindmanin tyttäret olivatkin hyvin taitavia käsitöiden tekijöitä – olivat sellaista sukuakin. Heidän äitinsä, merimiehenleski Kaisa Lindman, etevä eukko, oli aikoinaan yritellyt puusepäntöitäkin, kavertanut m.m. kauniin rukinlavankin, vieläpä omin kourin salvanut pihamaalleen aittapöksän. Lisäksi olivat Lindmanin sisarukset käyneet hiukan mamsellien koulua, niin että he olivat korkeampioppisia kuin monet muut vertaisensa. Kaikkia koulunsa aineita ja taitoja Lindmanin tyttäret koettivat opettaa. Mutta ”Liisu neittyt” oli hyvin ankara koulumestari, puisti monesti tyttölasta pitkistä hapsista, räpsäsi kirjoitusviholla taikka nappasi ”linjaalilla”. Eihän se mitään, Kirkonmäen koulumaisterihan antoi klupua. Ja Reiponkadun koulumestarikin useasti jälkeenpäin katui ankaruuttaan ja antoi tukkapöllynsaajalle tuhassa paistettuja perunoita mielenhyvitteeksi.

Kahdeksalta aamulla mentiin kouluun, oltiin kahteentoista ja taas iltapäivää istuttiin kahdesta kuuteen asti. Joka päivä aloitettiin Raamatun lukemisella. Kukin oppilas – koulussa oli parikymmentä tyttöä – luki vuoronsa jälkeen pari lausetta pyhästä kirjasta.

Näin oli pienessä Raahessa kaikilla omat opiskelupaikkansa. Pojat paukkasivat Kirkonmäellä, isoisten tyttäret istuivat mamsellien opetuspöytäin ääressä, ja vähäosaisten tyttölapset ahersivat Reiponkadun ”köyhäin skoulusa”. Mutta sitten tuli tuhosi poikaviikarien koulun, uusi ”fruntimmerskoulu” lopetti 1880 mamsellien opetustoimen, ja kun kansakoulu 1872 alkoi toimintansa, Lybeckerin koulu jäi vain tyttöjen käsitöiden opetusahjoksi.

[Piirros: Merkkausliinan ompelupuut]


  1. Mamsellikoulujen toiminta-aika H. Impivaaran mukaan. Ks. Historiall. tutkimuksia J. R. Danielson-Kalmarin kunniaksi 7.5.1923. ss. 199–235.
  2. Vert. Kaarle Kauppila, Sofia Lybecker ja hänen koulunsa.