Raahen suuren meriliikenteen laantumisen aiheuttivat monet epäonnekkaat, eräät kaupungista itsestään riippumattomat tekijät. Kaupungin merellinen mahti katosi merten taa. Yhä useampi raahelaislaiva vaihtoi omistajaa tai jäi toimettomana lojumaan johonkin satamaan odottamaan romuttamistuomiotaan. Kaksi kolme vuosikymmentä kestänyt kukoistuskausi oli äkisti kääntynyt kohden alakuloista lamakautta.

1870-luvun taitteessa, jolloin kaupungin varveilla rakennettiin viimeisiä laivoja, syntyi Raahessa joitakin sangen mittaviakin liikeyrityksiä, joilla kaupungin jo heikentyvää elämän sykettä koetettiin vaalia. Tärkeimpänä näistä on pidettävä kauppias Johan Sivert Lundbergin perustamaa myllylaitosta, ns. ”Lundbergin tulimyllyä”.

Lundbergin suku oli varsin voimallisin panoksin osallistunut kaupungin laivanvarustustoimiin. Se rakennutti v. 1855–75 kaikkiaan 18 erikokoista purjealusta kotoisilla varveilla. Mm. fregatti Johan Fellman rakennettiin Lundbergin ”komppanian” toimesta, ja tämä alus oli suurin, mitä Raahen laivastoon oli koskaan kuulunut.

Kun merenkulku alkoi purjelaivoilla, perusti J. S. Lundberg nimeään kantaneen kauppatoiminimen, joka suuntautui mylly- ja kauppaliiketoimintaan. J. S. Lundbergin ohella yhtyivät hankkeeseen hänen poikansa Sivert Lundberg ja myöhemmin tämän kaksi poikaa.

Toiminimi rakensi 1870 Ruonanojan suuhun, Raahen maineikkaan Tervahovin läheisyyteen, myllylaitoksen, joka välittömästi valmistuttuaan aloitti toimintansa. Voimanlähteenä toimi 15 hevosvoiman höyrykone, jonka mukaan koko laitos nimitettiin ”tulimyllyksi”. Alkuvuosina mylly toimi pienimuotoisemmin, ja silloin sen pääasiallisena tarkoituksena olikin tyydyttää kaupungin ja sen maakunnan viljan jauhatustarve. Mutta vähitellen sen merkitys paisumistaan paisui. Vanha, heikkotehoinen voimakone joutui syrjään kahden uuden 30-hevosvoimaisen höyrykoneen tieltä. Tuotanto alkoi nousta ja koko myllyliike voimistua.

1884 tulimyllyä kohtasi ankara isku, kun tuli tuhosi sen lähes kokonaisuudessaan. Mutta pitkään ei myllyn toiminta ollut lamassa, sillä liikkeen johtoon astunut kauppaneuvos Sivert Lundberg johti liikkeen jälleenrakennuksen nopeasti päätökseen. Uuteen hirsiseen myllyyn asennettiin kolmattakymmentä jauhinkiviparia, joista silloin, kun mylly jauhoi täydellä tehollaan, pyöri kaksitoista paria ja neljä oli teroitettavana. Lisäksi oli toiminnassa vielä viisi ”ryynikiviparia”. Uusi mylly siirtyi myös vuorotyöhön, joka siihen saakka oli Raahessa ollut vieras käsite.

Läpi vuorokauden pyörivät kivet jauhaen viljaa, jonka laivat olivat tuoneet Tervahovin laituriin, josta se jälleen valmiina jauhoina lastattiin. Oman maakunnan tuottamat viljavarat eivät enää riittäneet myllyn tarpeiksi, vaan Lundbergin kauppahuone ryhtyi hankkimaan jauhatusviljoja aina Pietarista ja Riiasta saakka.

Vähitellen myllyliike laajeni. Parhaina päivinään se oli maan suurin yrittäjä alallaan ja tuotti – kuten raahelaiset hieman ylpeinä väittivät – ”parhaita jauhoja, mitä Suomessa tehtiin”. Suurimmillaan sen jauhatusteho oli 9 000 kg jauhoja vuorokaudessa; vuosituotanto oli noin 10 miljoonaa kiloa ja käsitti kaikkia myllyalan tuotteita ruis- ja vehnäjauhoista aina monen muotoisiin ryyneihin saakka.

Laivaliikkeen loppuessa tarjosi mylly vapautuvalle työvoimalle sijoittumismahdollisuuden. Sen tiimoilla sai kolme–neljäkymmentä perhettä elantonsa. Myllyn työvoimasta oli huomattava osa naisia, joita käytettiin varsinaisten myllytöiden ohella raskaammissakin töissä aina laivan lastausta myöten.

Tuotteiden edelleen toimittamisen tehostamiseksi perusti kauppaneuvos Lundberg liikkeelle viisi haaraosastoa Pohjois-Suomeen: Kokkolaan, Ouluun, Kemiin, Tornioon ja Rovaniemelle. Lisäksi hänellä oli pysyvä edustaja myös Pietarissa. Eri toimipaikkojen välille kehkeytyi vilkas liikenne, jota välitettiin ns. rannikkojähdeillä, jotka sellaisenaan edustivat purjelaivamerenkulun viimeisiä henkäyksiä ennen lopullista ja ehdotonta ehtymistä. Näillä pienillä aluksilla toimitettiin jauhot valmiiksi säkitettyinä myyntipisteisiin, ja palatessaan ne toivat Raaheen polttoainetta myllyn tarpeiksi.

Järin pitkään eivät jähdit kuitenkaan Raahen viljaa saaneet kuljettaakseen. Saksassa oli kehitetty uusi ja nopea jauhatusmenetelmä, jonka ansiosta jauhojen hinta laski niin roimasti, että ennen pitkää Lundbergin tulimyllyn toiminta kävi kannattamattomaksi.

1904 sulki tulimylly ovensa lopullisesti. Kaupunki jäi riippuvaiseksi muualta tuodusta viljasta. Myllyliikkeen lopuksi on katsottava vuosi 1913, jolloin solmitun kaupan perusteella siirtyivät myllyn rakennukset kauppaneuvos A. Lagerlöfin omistukseen. Myöhemmin näihin tiloihin tuli Ruona Oy:n konepaja, ja onpa osia vanhan myllyn rakennelmista vieläkin Raahe Oy:n levyosaston käytössä.

Myllyliike oli viimeinen voimallinen yritys Raahen liike-elämän elvyttämiseksi laivaliikkeen jälkeen, mutta sille kävi samalla tavoin kuin itse laivanvarustelutoiminnallekin. Pysähdyttiin määrätylle kehitystasolle juuri silloin, kun olisi tullut ennakkoluulottomasti tehdä uudistuksia. Tällaisiin ratkaisuihin eivät tuolloisen Raahen asenteelliset edellytykset antaneet mahdollisuutta.