[Kuva: suomalaiset kolikot: 10 markkaa, 20 penniä, 50 penniä]
Pudasjärven rahamännyn väitetään olleen mallina suomalaisissa kolikoissa vuosina 1952–1990 esiintyneelle männylle.

Piirilääkärinä Pudasjärvellä toiminut, myöhemmin kirjailijana tunnettu H. J. Nortamo kulki kuuluisan rahamännyn kautta retkellään Iso-Syötteelle 1902. Epäilemättä Nortamo on pysähtynyt ihastelemaan tarinoiden rahamäntyä, joka kasvoi satoja vuosia pari kolme kilometriä ennen Iso-Syötteelle erkanevaa tietä Kuusamon tien varressa, Korentokankaalla.

– Taisi se olla kolmisen sataa vuotta vanha, se mänty ennen kaatumistaan, muistellaan Korennossa.

Nimensä rahamänty on saanut perimätiedon mukaan kuvastaan Suomen rahassa, jossa se mänty on Akseli Gallen-Kallelan piirroksen mukaan kuvattuna. Gallen-Kallela on aikanaan tehnyt maalauksen tai piirroksen levätessään männyn suojassa.

Rahamännyn historiasta kerrotaan myös monia muita tarinoita. Muistellaan männyn olleen hyvin vanhaan, rappasotien aikaan, ruotsien ja vihovenäläisten tapaamispaikkana, neuvottelupaikkana, neuvottelumäntynä. Neuvottelut eivät liene aina sujuneet sopuisasti, koska tarina kertoo myös vihovenäläisen tulleen haudatuksi neuvottelumännyn lähistölle.

Rahamännyn tienoo lienee myös ollut Pudasjärvelle ja siten myös Syötteelle saapuvien uudisasukkaiden kokoontumis-, tuli- ja keittopaikka.

Ennen kaatumistaan Rahamänty tarjosi paksussa rungossaan olevan onkalon lapsille piilopaikaksi ja aikuisille jopa sateensuojaksi.

Tarinoita Rahamännystä ovat kuulleet mm. Paavo Lohvansuu ja Reeta Viikinen. He molemmat muistavat sen perimätiedon, jonka mukaan juuri Akseli Gallen-Kallela on tehnyt rahamännystä maalauksen tai piirroksen.

Rahamänty kaatui vuonna 1996. Niin kuin on kerrottu, se oli hyvin merkittävä puu. Sen historiaan liittyy Suomen raha; se lienee ollut myös kahta puolta rajaa asuvien karjalaisten neuvottelupuu. Rahapuun kasvumullat joutuivat Lapin sodan aikana saksalaisen sotilaan hautapaikaksi. Saksalaiset hautasivat haavoihinsa kuolleen aseveljensä Korennon isonmännyn juureen. Vainaja siirrettiin vasta 1950-luvulla Rovaniemelle saksalaisten sotilaiden hautausmaalle. Surmansa saanut sotilas oli kääritty kievarin peitteeseen. Hän oli haavoittunut olkapäähän. Käsi oli nostettaessa vielä siteessä. Lähtiessään saksalaiset miinoittivat tien ja kartanon alueet. Sakarilan entinen apulainen astui Ollilan kartanolla miinaan ja menetti toisen jalkaterän kokonaan. Hänet saatiin kuitenkin hoitoon, ja proteesin avulla hän käveli vielä 50 vuotta.

Rahamänty oli kasvanut vanhan idän kauppatien varteen, joten se liittyy myös Korennon kartanon, vanhan kievaritalon, tarinaan. Eräs muistissa säilynyt tarina kertoo, että kerran, vielä iltamyöhällä, oli saapunut laukkuryssä kyselemään yösijaa.

– A saisinko mie jäähä yöksi?
Tietysti sai kun kievarissa oltiin.
– Pirtin lattialla muurin vieressä on vielä tilaa, sanoi kievarin emäntä.

Emäntä oli illalla laittanut taikinan juuren isoon saaviin ja asettanut saavin lämmitetyn muurin viereen käymään. Talon pitoon kuului, että ennen kesää leivottiin kesäksi leivät samoilla lämpimillä kuin muuria lämpimän vuoksi lämmitettiin.

Yöllä alkoi juurisaavi käydä äänekkäästi, taikina kohosi ja kohosi, ja viimein sitä läpsähti lattialle sitä leivän juurta. Se laukkuryssä oli kuunnellut pimeässä pelokkaana sen juuren käymistä, ja kun sitä läpsähti lattialle, ryssä kapsahti istualleen.

– A mikä se oli?
Vähän ajan päästä läpsähti toisen kerran.
– A jos se vielä kolmannen kerran läpsähtaä, niin mie tiiän tästä lähteä.

Kun se läpsähti kolmannen kerran, niin ryssä sieppasi laukkunsa ja lähti kiireellä ovesta ulos. Ennen vanhaan pirtin ovessa ei ollut vieteriä, vaan vieterin virkaa toimitti narun päässä oleva punnus. Kun ryssä painui ulos kiireen vilkkaa, niin raskas punnus vetäisi oven kiinni ja ryssän laukun hihna jäi oven rakoon.

– A vieläkö sie kummitus piättelet minua, huusi laukkuryssä mennessään.


Jälkitarina: Akseli Gallen-Kallelan piirtämä rahamänty otettiin symboliksi viime sotien jälkeisenä aikana käyttöön otettujen 50 ja 20 pennin rahoihin.