Oulujärven länsirannalta pitkälle järveen, Niskanselän ja Laiskanselän väliin pistäyvällä hietasärkkäisellä niemekkeellä, syvälle tunkeutuvan Painuanlahden laa’alla rannalla on Säräisniemen kirkonkylä.

[Kuva: Neittävän taloja]
Neittävän taloja.

Kun Oulujoki-vartta ajelet ylöskäsin pitkin etelärannan hietakankaita ja lähenet Oulujärven rantoja, tulet omituiseen hietamäkien seutuun. Kun siitä käännähdät oikealle, Säräisniemen tielle, kulettaa kiertelevä käytävä sinut aivan näiden särkkien syliin. Särkät ovat laajalti kuulun Rokuanvaaran kukkuloita, jotka Oulujoen ja Pelsonsuon välisellä kairalla ulottuvat aina kilometrittäin Oulujärven rannalta Utajärveä kohden Ahmaisille asti. Mahtavina harvapetäjäisinä, pitkäselkäisinä köyryinä taikka pyöreäperäisinä keroina kohoutuvat ne kankaasta lukemattomin joukoin vieri vieressä, kylki kylessä kiinni. Näiden hietavaarojen helmoissa hietainen tie kaartelee kohoten väliin vaaran rinnettä ylös, väliin vaaran jalkoja kiertelee. – Muinaisina sota-aikoina kerrotaan jollakin Rokuanvaaran korkeimmalla särkällä olleen jonkunlainen merkinantolaitos.

[Kuva: Rokuanvaaran hiekkasärkkiä Säräisniemeltä]
Rokuanvaaran hiekkasärkkiä Säräisniemeltä.

Säräisniemen kirkko, toista sataa vuotta vanha matala ristikkorakennus sekä omituinen sipulikattoinen kellotapuli ovat kylän sivulla männikössä. Aikoinaan ennen korjaamista lienee kirkko ollut hyvinkin mieltäkiinnittävä, pieni soma vanha salolaisen herranhuone, mutta nyt se näyttää kovin uudenaikaiselta vaatimattomalla mäntykankaallaan.

Mutta kellotapulin alakomerossa on ikivanha iso vahvasti raudoitettu kolmilukollinen varkaiden ja vorojen reikimä kirkon ”uhriarkku” sekä muhkea kolmiaskelinen mustapenkki. Viime mainittu on kuin mikäkin valtaistuin, jossa varkaita ja rosvoja ja muita pahantekijöitä on istutettu häpeänsä istuimella kirkon keskikäytävällä, koska seurakunta on temppelissä herraansa palvellut. Sanotaanpa sama kunnia toimitetun niillekin aviopareille, jotka naimahommissaan olivat niin kiirehtiväisiä, jotta ennen pyhää vihkimistä perillisiä maailmaan toimittivat.

[Kuva: Rokuan talon vanha vaari emäntineen Rokuanjärveltä]
Rokuan talon vanha vaari emäntineen Rokuanjärveltä.

Kirkonkylän vanhin talo kerrotaan olevan Juusola. Sanotaan, että siinä on ennen asunut vouti, verojenkantaja, ja taloa on sanottu Voutilaksi. Ja joku raharikas lienee siinä elellytkin, sillä talon kartanomaa sekä muuan rantapelto on vanhoilla rahoilla kovin viljavoitettu. Tuon tuostakin löydetään kuparikolikko toisensa jälestä, joskus hopeainenkin raha. Olipa entiseen aikaan talon piika kyntäessään käsittänyt auransa kärkeen kokonaisen aarrekattilan, sangasta oli tarttunut. Mutta piika, pöljä, oli ruvennut huutamaan ja niin menettänyt jälleen hyvän saaliinsa.

Mutta vielä vanhempaa asutusperua tavataan Säräisniemen alueella. Tunnettu on Nimisjärven kivikautinen löytöpaikka Oulujärven länsirantamalla.

[Kuva: Säräisniemen kirkko]
Säräisniemen kirkko.

Jos taas menemme, kirkolta Rokuanvaaran etelärinteitä Neittävälle, tapaamme sielläkin muinaisen asutuksen muistoja. Järvien rannoilla nähdään kivikasoja, pyöreistä palaneista kivistä kuin saunankiuvaskivistä koottuja. Ja usean järven pohjasta on löydetty maatuneita ikivanhoja yhdestä vahvasta hongan tyvestä koverrettuja ruuhia. Semmoisia on Likasen lammista nostettu kaksittain, muuan keksitty Keskimäisestä järvestä ja muuan Hietajärvestä. Ruuhet ovat mitä yksinkertaisinta tekoa, huomaapa vielä, jotta kovertamisessa on polttamistakin käytetty apuna. Lappalaisten tekoja sanoo kansa niiden olevan, samoin kuin järvien rantojen kivikasoja sanotaan lappalaisten saunainkiukaiksi. ”Täällähän ne ennen asustivat, lappalaiset, näiden järvien rannoilla metsästelivät ja kalastelivat”, kertoo kansa, ja löytämiänsä ruuhia kutsuu se ”Lapin veneiksi”. ”Kyllähän ne olis outoja ukkoja”, arvelevat, ”jos niistä joku nyt nousis ja lähtis veneellään soutelemaan.”

Niinpä kylläkin. Mutta olleet ja menneet ovat jo oudot Lapin ukot outoine tapoineen, kummat kulkuneuvonsa ja asuntojensa sijat vain jälelle heittäen. ”Oikiat ihmiset” ovat heidän sijansa vallanneet. Millä metkuilla lienee se valtaus tapahtunut näillä Neittävän mailla, sillä ensimmäisinä asukkaina kertoo taru täällä satoja vuosia takaperin olleen ”kaksi neittyttä”. Asua retostaneet ne ”neittyet” vain olivat, vieläpä kauppojakin tehdä sukineet. Olivat talonsa parhaan niittymaan vaihettaneet Niskajoen Alatalolle lohinelikkoon. Eihän tuota nyt varoin sentään moittia sovi, sillä niityn omistajat olivat olleet nälänhädässä ja ”lohtenkalahan” on kalliiksi ja makeaksi tunnettua. Mutta ”neittytten” muistoksi sai kylä kansankeskeisen ”Neittävä”-nimensä.

[Kuva: Yhdestä hongantyvestä koverrettu ruuhi, ”Lapinvene”, Säräisniemeltä Keskimäisen järven rannalla]
Yhdestä hongantyvestä koverrettu ruuhi, ”Lapinvene”, Säräisniemeltä Keskimäisen järven rannalla.

Kirjoissa on kyllä Kukkola, joka nimi kuuluu johtuvan ison vihan aikuisesta tapauksesta. Oli kylän takamailla ollut kansaa pakopirtillä piilossa. Olipa vainovenäläinen kuullut tieltä kukonlaulun ja sanonut: ”Totta siellä on eläjiä, koska kukon laulu kuuluu.” Siitä ruvettu sitten Kukkolaksi kutsumaan.

Onhan niitä juttuja, minkä siitä ison vihan vihatusta ajastakin. Sen seitsemät pakosauna-sanomat ja Laurukais-pakinat ja muut. Muistaapa kansa vielä täälläkin salomailla, jotta hullusti kävi siinä sodassa ”Ruottin kuninkahan”. Olipa se, hyväkäs, kaiken lisäksi unohtanut kalossinsakin, minne lie Helsingin tienohille. Mutta niin kuuluu sillä olevan kova sisu ja vahva meininki, jotta vielä hakee ne pois. ”Vaan saattaapa jäähä hakemattaki.”

[Kuva: Juusolan talo Säräisniemen kirkolla. Etualalla pelto, josta rahoja on löydetty]
Juusolan talo Säräisniemen kirkolla. Etualalla pelto, josta rahoja on löydetty.

Onpa näillä main vielä merkillisempiäkin muistoja kuin edellä kerrotut. On erään polun varrella kivi ja siinä kivessä kolme korttelia pitkä ”selevä jalan jäläki”, ja sen on itse vanha kehno siihen jalallaan painaltanut. Tämän luullaan tapahtuneen siihen aikaan, koska Pelkonen oli vanhalla kehnolla renkinä. Olivat kaverukset joutuneet epäsopuun ja vanha kehno, kun oli aikansa turhaan yrittänyt Pelkosta päiviltä pois, nähnyt parhaaksi lähteä mailta halmeilta. Oli lähtenyt ja mennyt semmoista kyytiä kuin vain itse vanha kehno saattaa mennä ja siinä hätäkässä se on mainittuun kiveenkin vielä näkyvän jalan jälen jättänyt.

Ikivanha on se tie, mikä kulkee kautta näiden seutujen. Säräisniemen kirkolta se käy suoraan Neittävälle ja sitten Rokualle ja taas edelleen Utajärven Ahmaisille ja niin siitä Utajärven kirkolle. Pitkin Rokuanvaaran eteläreunan kankaita se kulkee, somia kumisevia kanervan ja jäkälän kattamia petäjäkankaita. Kun kirkkaan pyhäpäivän ikäpuolena, kun päivä on juuri painumassa hietakunnaiden taakse ja kultaisia säteitään jäähyväisiksi ojentelee, kun silloin yksinäsi ajelet näitä äänettömiä kankaita, muistuupa mieleesi Kiven kuvaamat kultaiset nummet. Luuletpa näkeväsi kaukaisen ihanan kultamaan etäisen kummun takaa hohtavan.

[Kuva: Musta penkki Säräisniemen kirkossa]
Musta penkki Säräisniemen kirkossa.

Melkein lukemattomat ovat näiden kankaiden järvet ja lammet ja lamperoiset. Satakuntaan on niiden luku saatu nousemaan. Siinä on Ahveroista, Kiiskeröistä ja Pyöräjäistä, Ylimäistä, Keskimäistä ja Alimaista, siinä Salmisia, Valkeaisia, Loirasia ja Kirvestulijärviä ja monia, monia muita. ”Sillä se on vedenpaisumuksen jälkeen, kun hän, Jumala, määräs itse kullekin vedelle hänen paikkansa sanansa mukaan. Siitä niitä on täällä niin paljon.” Näin Koukkarin ukko Neittävällä.

Vahvana vallantienä oli tämä kankaiden hiekkainen käytävä entisaikaan ollut, kun jokivarren tietä ei vielä ollut kuljettavana. Sitä olivat matkanneet ”kupernöörit, kauppiaat ja muut mahtavat”. Olipa muuan oululainen kauppias matkustanut niin komeasti, jotta oli ajattanut Rokuan ukon nuoren hevosen kuoliaaksi. Talvisin oli vielä pohjoiskarjalaisten pitkät kolmikymmenkuormaiset suolanhaku-karavaanit tätä tietä Ouluun matkanneet. Majataloja oli ollut kirkolla Juusolassa, Rokuanjärven rannalla Rokuassa, Ahmasten Seppälässä ja sitten Utajärven Laitilassa. Asumattomat, peninkulman ja parin pituiset metsätaipaleet olivat näiden seutujen väliset matkat silloin. Ja melkeinpä ne ovat samanlaisia nytkin, karuja kangasmaita.