Kahdeksas vuosisata on jo lähes puolitiehen kulunut siitä, kun ensimäinen ristisaarna kuului Suomen niemellä. Vasta silloin alkavat historian säteet kirkkaammin valaista meidän kansamme vaiheita. Kirjalliset tiedot maastamme ja sen asukkaista ennen tätä aikaa ovat niukat, enimmäkseen sekauneet satujen hämärään eivätkä ne semmoisinakaan ulotu kovin monta vuosisataa taaksepäin. Kumminkin tiedämme me varmaan, että vuosituhansia ennen historiallista aikaa on ihminen täälläkin harjoittanut herruuttansa luonnon yli. Mikään kirjoitettu historia ei kerro hänen elämästänsä näinä pakanuuden aikoina. Mutta työkalunsa, asuntonsa, jumalanpalvelus-paikkansa, – hautansa jätti hän jälkeensä maan poveen maatumaan, ja nämät, päästyänsä päivän valoon, puhuvat hämmästyneelle jälkimailmalle vuosituhansista huolimatta mahtavia sanoja muinaisten aikojen ihmisistä ja heidän toimistansa. Tällaisten muinaislöytöjen avulla, sekä irtanaisten että kiinteäin, koettaa meidänkin maassamme vasta nykyaikana syntynyt vertaileva muinaistiede valaista kaukaisia historiantakaisia aikoja. Nämät pitkät ajat ovat tutkijat jakaneet kolmeen suureen sivistysjaksoon, nimittäin kivikauteen, jolloinka teräaseet tehtiin kivestä, pronssikauteen, jolloinka aseet ja koristukset valettiin pronssi nimisestä, tinasta ja vaskesta yhdistetystä, sekametallista ja rautakauteen, jolloinka vihdoin raudan keksiminen saattoi ihmisen edistymisen uudelle uralle. Tätä jakoa seurataan tässäkin kirjassa, vaikka kaikilta noilta eri aikakausilta ei tutkimus-alallemme ole tavattu jälkiä. Ensin on siis lueteltava kivikauden löydöt.