Samanlaisia muinaisen viljelyksen muistomerkkejä on Limingan pitäjässä useampia. Varsinkin on niistä Ängeslevän kylä rikas. Mainitun kylän ylipäässä löytyy nimittäin tämäntapaisia vanhoja suojavarustuksia neljä kappaletta tuskin kahden neljänneksen laajuisella alalla. Se seikka, että nämät muinaisjäännökset sijaitsevat pitäjän sisimmissä osissa kaukana meren rannasta, todistanee niiden korkeata ikää. Kun nimittäin tarkastaa näiden muinaisjäännösten syrjäistä asemaa, johtuu mieleen se kaukainen aika, jolloinka nuo viljavat alangot, jotka nyt muodostavat seudun parhaat pelto- ja heinämaat, vielä olivat aaltoilevana merenä. Pitäjän eteläisimmillä aloilla, jotka nyt ovat kaiken viljelyksen ja elämän keskustana, ei juuri olekaan sellaisia korkeampia maita, joita näiden suojavarustusten asemapaikoiksi useimmiten valittiin.

Noin neljänneksen matka Kukkosen talosta itää kohti on Ängeslevän ylipäässä Metelinvaara niminen korkeanlainen kivikko kangas. Vaaran pohjoisrinteellä, Ämmän myllyyn ja Kylmälän kylään vievien kärryteiden välillä, jokseenkin lähellä niiden yhtymäpaikkaa, on linnantapainen, kivikiehkuran eli vallin ympäröimä, paikka. Tämäkin on melkein suorakaiteen muotoinen; sivujen yhtymäpaikat ovat kumminkin pyöreähköjä, rakennuksen pääsuunta on idästä länteen, se on n. 15 syltä pitkä, runsaasti 6 syltä leveä. Ympäröivä valli on syntynyt siten, että kivet luonnostaan hyvin kivikolla kankaalla on läjätty itse kehän sisustasta joka suunnalle. Keskus on siten tullut aivan sileäksi, mutta kehän ulkopuolella yhtyy valli kankaan luontaiseen kivirakkaan. Valli onkin tästä syystä vaihteleva sekä korkeutensa että leveytensä puolesta. Korkeimmista kohdista on se n. 2 kyynärää korkea. Sen leveyttä ei voi tarkoin määrätä, kun vallin lisänä on kankaan laaja kivirakka. Kivet ovat suuruudeltaan vaihtelevia. Portteja ei voi enää eroittaa, ja epäiltävää on, onko niitä tässä muinaisjäännöksessä ollutkaan. Kangas on näiltä seuduin hyvin kivikkoa. Linnan keskus on pinnalta nähden jokseenkin sileä. Muutamia kiviä siinä kumminkin näkyy, ja nuorta metsää kasvaa kehän sisälläkin, kuten yleensä koko kankaalla. Pohjoispuolella vähän matkan päässä on suomaita, jotka ovat ison Sosonsuon lahdekkeita.

Vähän ylempänä samalla kankaalla on isompi kivikasa, joka näyttää läjätyltä. Kangas on siitäkin kohti hyvin kivikkoa ja itse kasa on syntynyt siten, että kivet ympäriltä on koottu yhteen läjään. Raunion ympärillä muutamain sylien laajuudella ei näy kiviä; muuten peittää koko kangasta kivirakka. Tämä kivikasa on muodoltansa melkein pyöreä, n. 6 syltä ristiinsä laaja. Sen korkeus on korkeimmista kohden n. 1 ½ kyynärää. Laki on epätasainen, johonka lienee syynä se, että kivet ovat vyöryneet tai utelijaat muinaisjäännöstä kaivaneet. Raunio on koottu yleensä pienenpuoleisista kivistä.

Muutenkin on Metelinvaaralla, varsinkin sen pohjoisrinteellä, paikoin pieniä kivipanoksia, vaan kun kankaalta on vedetty paljon kiviä lähiseuduille rakennus-aineiksi, eivät kaikki liikutetut kivet ole muinais-ajan ihmisten työtä. Muutamia pieniä kivillä sisustettuja hautoja näin myöskin siellä kulkiessani.


Kun Metelinvaaralta siirrytään Ängeslevänjoen toiselle puolen, tavataan taas koko ryhmä tällaisia muinaislinnoja. – Noin kaksi virstaa Tihisen talosta lounaasen päin, on Ängeslevän- ja Tyrnävänjoen välisellä sydänmaalla Linnamaa niminen kangas. Niinkuin jo kankaan nimikin osottaa, on mainitulla paikalla muinaislinnan eli suojavarustuksen jäännöksiä. Kankaan ylipäässä, sen korkeimmalla kunnaalla, on melkein säännöllisen suorakaiteen muotoinen ala, jota ympäröipi kivistä tehty valli. Muinaisjäännöksen pääsuunta on luoteesta kaakkoon ja vallin ympäröimän alan pituus on n. 13, leveys n. 6 syltä. Valli on ladottu erisuurista kivistä, joista muutamat ovat jokseenkin isoja, kangella liikuteltavia. Leveydeltään ja korkeudeltaankin on se hyvin vaihteleva ja epätasainen. Matalimmissakin paikoin on vallin korkeus vielä yksi ja paraiten säilyneissä kohdissa ainakin puolitoista kyynärää. Sen leveys vaihtelee yhden ja kahden sylen välillä. (kuva 90) Luoteenpuolimainen osa, joka näyttää paraiten säilyneeltä, on n. sylen levyinen. Valli on tietysti paljon kadottanut alkuperäisestä muodostaan, sillä oppaamme1, Tuuliharjun isäntä, kertoi, että kaikista näistä muinaisjäännöksistä on aikojen kuluessa vedetty paljon kiviä lähellä olevan kylän rakennuksiin. Vanhat vakuuttivatkin, että valli ennen on ollut paljoa korkeampi. Muinaisjäännöksen häviämiseen on tietysti vaikuttanut sekin, että mainittu kangas on nykyisen sukupolven aikana useampia kertoja palanut, ja kun linna on talojen likiseuduilla ja yleensä tunnettu, on se ollut varsinkin paimenten leikkitantereena, joidenka toimista näkyykin selviä jälkiä. Varsinkin ovat linnan alkuperäiset portit näiden hävityksien kautta joutuneet melkein tuntumattomiksi. Kun tämä muinaisjäännös ei ole likimainkaan niin suuressa määrässä maatunut, kuin useat muut samanlaiset, niin voisi luulla, että siinä muinaiset portitkin vielä voidaan selvästi eroittaa. Niin ei kumminkaan ole asian laita. Vallissa tosin on aukkoja kolmessakin kohti. Kumminkin on luultava, että ne eivät ainakaan kaikki ole alkuperäisiä, tahi alkuperäisillä paikoilla, koska linna meidän käsityksemme mukaan niiden nykyisen aseman takia tulee epäsäännölliseksi, kun se sitävastoin muuten on rakennukseltaan aivan säännöllinen. Muissa näiden seutujen muinaislinnoissa, Iin Rajakankaan linnaa lukuunottamatta, ovat portit, oli niitä sitten useampia eli vaan yksi ainoa, jonkun sivun keskellä. Siitä syystä voimme ehkä olettaa, että tässäkin linnassa on ainoastaan kaakkoispäässä oleva portti alkuperäinen, koska se on sivun keskellä; molemmat muut ovat ehkä myöhemmin kaivamisen ja vyöryminen kautta tulleet nykyiselle paikallensa. Vallin päällä on linnan kaakkoispäässä aivan aukon vieressä nykyjään isompi kiviläjä (a). Siinä ei ole nyt muuta huomattavaa, kuin että valli on siitä kohti korkeampi ja leveämpi, kuin muualta, mutta oppaamme sanoi muistavansa, kun mainitulla paikalla vielä oli kivistä tehty rakennus, niinkuin ”uunin kiuas”, jossa hänen puheensa mukaan oli tulisijakin nähtävänä. Samantapaisen raunion sanoi hän ennen olleen itse linnan sisällä, luoteispään puolessa, jossa vieläkin on muutamia pieniä kiviä läjässä (b). Tämänkin raunion kivistä on enin osa kuljetettu pois. Muuten on vallin ympäröimä ala aivan tasainen ja sileä, eikä siinä ole mitään merkillistä.

Kangas, joka on jokseenkin pieni, on luonnostaan hyvin kivinen, suurenlaista mäntymetsää kasvava. Heti vallin ulkopuolelta alkaa maa laskeutua ympäröiviin rämeisin, kaakkoispuolella jokseenkin jyrkästi.


Kun Linnamaasta kuljetaan virstan verta itää kohti, saavutaan Kotakankaalle, jossa löytyy koko joukko muinaisjäännöksiä. Jo paikan nimikin muistuttaa jostakin vanhasta asutuksesta. Itse kangas on matalanpuoleinen, Linnamaata laajempi, hyvin louheikko ja kasvaa jokseenkin tiheää mäntymetsää. Kankaan keskellä on taas linnantapainen muinaisjäännös, joka muodoltaan eroaa kaikista muista näillä seuduin tavattavista linnoista. Iältäänkin lienee se muita vanhempi, sillä maanpinta on jo ehtinyt kasvaa niin korkealle, että vallit ovat jo melkein tykkänään joutuneet turpeen ja sammalen peittoon. Maatumisen tähden onkin tämä linna käynyt niin epäselväksi sekä peittynyt metsän ja mättäiden suojaan, ett’ei outo siitä enää tiedä paljon mitään; ainoastaan tarkalla tutkimisella voipi saada jotenkuten selville, minkälainen tämä muinaisen viljelyksen muistomerkki on alkujaan ollut, ja silloin tulee huomaamaan, että täällä on häviämäisillänsä muinaisjäännös, kentiesi merkillisin kaikista näillä tienoin tavattavista. Seudun asukkaatkaan eivät tienneet tästä muinaisjäännöksestä mitään, vaan, kun muita samalla kankaalla olevia merkillisiä paikkoja etsimme, yhdyimme siihen aivan sattumalta.

Täälläkin on säännöllisen suorakaiteen muotoinen ala, jota kivistä ladottu valli ympäröipi. Muinaisjäännöksen pääsivuilta on koillisesta lounaasen, sen pituus on, valleja lukuun ottamatta, n. 17, leveys 4 ⅓ syltä. Vallin leveyttä ei voi maatumisen tähden enää tarkoin määrätä; kumminkin näkee vieläkin selvästi, että se on aikoinansa ollut ainakin yhden sylen levyinen. Sen korkeus on paraiten säilyneistä paikoista ainoastaan n. ½ kyynärää. Kun en ollenkaan muinaisjäännöstä kaivanut – minulla kun ei siihen ollut lupaa eikä varoja – on tietysti mahdotonta tietää, kuinka syvälle maan sisään valli ulottuu. Luultavaa on, että tämäkin muinaisjäännös on ollut saman hävityksen alainen, kuin muut näillä seuduin tavattavat, jotenka alkuperäisiä kiviä on poiskin kuljetettu. Vallissa on muinaisjäännöksen koillispään keskellä katkelma eli aukko, joka kentiesi on jäännös muinaisesta sisään-käytävästä (kuva 91). Muissa paikoin ei porteista saa selvää.

Tämä linna on kumminkin merkillisempi kaikkia muita näiden seutujen samantapaisia muisto-merkkejä siinä, että vasta kerrotun sisävallin ulkopuolella monessa kohtii näkyy selvästi jälkiä toisesta vallista, joka linnan koillispäässä näyttää yhtyneen sisävalliin, kuten asemapiirros osottaa. Tämä ulkovalli on paljoa epäselvempi kuin sisävalli, se on hyvin maatunut, niin että sitä ei enää kaikin kohdin paljon tunnukaan; ainoastaan muutamat yksityiset maanpinnalla olevat kivet osottavat niissä paikoin muinaisen vallin suuntaa. Koillispäässä on tämä valli paraiten säilynyt, ja näyttää ensin, erottuansa sisävallista, kulkeneen tästä n. 3 kyynärän päässä. Sittemmin näkyy se yhä enemmän ulkoutuneen, niin että sen etäisyys sisävallista muinaisjäännöksen lounaispäässä on ollut ainakin 2 syltä. Linnan lounaispään eli sen eteläisen nurkan ulkopuolella, n. parin sylen päässä ulkovallista, on yksinäinen soikea kiviraunio, n. 3 syltä pitkä; sen pääsuunta on yhtäsuuntainen vallin kanssa (B). Kivet siinä ovat jokseenkin isoja ja raunion keskikohta on tuntuvasti lantolla. Oppaamme kertoi, että paikalla on ennen ollut ”kuopan” eli kellarin tapainen rakennus, joka oli ontto sisältä. Sittemmin ovat päällyskivet pudonneet alas, jotenka raunion keskellä oleva lantto on syntynyt. Samantapaisen laitoksen muisteli hän ennen olleen linnan vastaisessa eli pohjoisnurkassa itse ulkovallin päällä, jossa vieläkin on vahvemmalta kiviä, kuten kuvastakin näkyy (A). Samanlainen kivikasa oli yhdessä kohti, kuten jo on kerrottu, Linnamaankin muinaisjäännöksen vallissa. Mitä tarkoitusta varten kiviä näin on läjätty, on vaikea päättää. Jos kansan arveluissa on perää, ovat nämät kivirovat jonkunlaisten vanhojen varastohuoneiden jäännöksiä. Kumminkaan ei siihen selitykseen ole paljoa luottamista. Yleensä arvelee kansa, että melkein kaikki kivirauniot, joissa vähänkään on kuoppaa, ovat olleet aikoinaan valvatulla katolla varustettuja ihmis-asuntoja, samalla tavalla kuin se melkein kaikissa pienemmissä kiviraunioissa, oli ne sitten mitä laatua tahansa, näkee kiukaita.

Kuten jo mainittiin, pidän tätä muinaisjäännöstä merkillisimpänä kaikista niistä, joita näillä seuduin olen nähnyt. Siihen oikeuttavat mielestäni seuraavat seikat. Jo muodoltaan eroaa tämä linna kaikista muista siinä, että se on pituuteen verrattuna muita kapeampi. Tavallisesti ovat tällaiset muinaisjäännökset näillä seuduin siten rakennettuja, että niiden leveys on enemmän kuin kolmas osa pituutta; tämän leveys sitävastoin, verrattuna pituuteen, on ainoastaan ¼. Vielä omituisemmaksi tulee muinaisjäännös sen kautta, että ulkovalli yhtyy sisävalliin. Kaksinkertaisilla valleilla varustettuja muinaislinnoja tavataan tosin muuallakin, kuten olemme nähneet, mutta niissä juoksee ulkovalli yhtäsuuntaisesti sisävallin kanssa, eikä yhdy siihen. Rajakankaan linnan sisävalli nykyjään kyllä juoksee yhteen ulkovallin kanssa, mutta siitä voipi selvästi nähdä, että se on vyörynyt ja siten vasta myöhemmin yhtynyt. Ikänsäkin puolesta lienee tämä muita vanhempi; sitä todistaa muinaisjäännöksen suuri maatuminen.

Itse linnan sisustassa ei voi huomata mitään merkillistä. Siinä kasvaa nyt hyvin tiheä mäntymetsä, niin että pienet rakennukset, jos niitä ennen olisi ollutkin, ovat maatumisen tähden käyneet näkymättömiksi.

Tästä linnasta muutamia syltäkymmeniä itään päin on samalla Kotakankaalla taas kivikehän ympäröimä, luultavasti sekin suojavarustukseksi aiottu, muinaisjäännös. Tämä linna eroaa kahdesta edellämainitusta siinä, että vallin ympäröimä ala on soikea, eikä kulmikas, jotenka muinaisjäännöksen muoto on jokseenkin samanlainen, kuin Pirttijärven Jättiläissaaressa olevan linnan; kumminkin ovat tässä molemmat päät yhtä leveät (kuva 92). Muinaisjäännöksen suunta on luoteesta kaakkoon, sen pituus on 12, leveys keskikohdalta n. 4 ½ syltä. Valli on osaksi hajoillut, niin että se leveydeltään on hyvin vaihteleva. Yleensä näyttää se olleen noin sylen levyinen; nyt on se paikoin kumminkin leveämpikin. Sen korkeus on paraiten säilyneistä paikoista yksi kyynärä. Kaakonpuolimaisen pään keskellä on vallissa katkelma, joka aikoinaan lienee tehnyt portin virkaa. Valli on ladottu erisuurista kivistä; muutamat näyttävät olevan kangella liikuteltavia.

Noin kymmenen sylen päässä tämän muinaisjäännöksen itäpuolella on taas soikeahko kiviraunio (b), jokseenkin samaa laatua, kuin edellisen vieressä oleva. Sekin on n. 3 syltä pitkä, 2 syltä leveä, mutta sen korkeus on ainoastaan n. ½ kyynärää. Tämänkin raunion keskellä on vähän lanttoa, niin että siinä on ollut nähtävästi samanlainen rakennus, kuin edellisen linnan vieressä. Samanlainen kivirova on itse vallin päällä muinaisjäännöksen pohjoispuolella (a).

Tämä muinaisjäännös näyttää olevan myöhemmiltä ajoilta, kuin edellinen. Ainakin on se paljoa selvempi eikä likimainkaan niin maatunut. Muinaisjäännöksen itäpuolella alkaa kangas painua lähellä olevaan rämeesen ja likellä sillä suunnalla on jo Ängeslevänjoki.


Noin neljänneksen matka Wäliheikin talosta lounasta kohti, on Tyrnävänjoen ja Koskelan kylän välisellä sydänmaalla Linnamaa niminen, pitkä, jokseenkin korkea luoteesta kaakkoon juokseva kangas. Kankaan luoteispäässä on aavalla harjanteella Sortonevan ja Tyrnävänsuon välillä muinaisjäännöksiä. Korkeimmalla harjulla on suorakaiteen muotoinen suojavarustus eli linna. Se on rakennettu pääsuunnaltaan pitkin harjua, jotenka senkin suunta on luoteesta kaakkoon. Muinaisjäännös on n. 17 syltä pitkä, lähes 11 syltä leveä. Ympäröivä valli on hyvin maatunut ja vyörynyt. Sivut ovat melkein suoria, niiden yhtymäpaikat kumminkin vähän kaarevia. Kummassakin päässä on keskellä vallia aukko eli katkelma, joka on luultavasti aikoinaan ollut porttina. Linnan muilla sivuilla en nähnyt porteista jälkiä (kuva 93). Valli on paraiten säilyneistä paikoin n. ½ kyynärää korkea. Se on paljon vyörynyt, josta syystä sen leveys vaihtelee kahden ja kolmen sylen välillä. Ennen on se puheitten mukaan ollut korkeampi. Sitä on purjettu ja kiviä kuljetettu rakennus-aineiksi. Kivet ovat kokonsa puolesta vaihtelevia, eivät kumminkaan kovin isoja. Sisustassa näkyy muutamia kuoppia; kentiesi ovat ne myöhemmin tehtyjä, kun utelijaat ovat käyneet paikkaa tarkastelemassa. Muuten on sisus melkein kivetön.

N. 30 syltä tästä muinaisjäännöksestä luodetta kohti, on samalla kankaalla soikea kiviläjä, n. 3 syltä pitkä, 2 syltä leveä, kyynärän korkuinen. Sen pääsuunta on etelästä pohjoiseen. Keskikohta on tätä nykyä hyvin lantolla. Kivet vaihtelevat kokonsa puolesta. Raunio kerrotaan olleen ennen aivan nelisnurkkainen, vaan on sittemmin vyörynyt. Itse kangas on muinaisjäännösten kohdalta aivan paljas; pohjoisrinteellä kasvaa harvanlainen männikkö. Kansa arvelee itse linnaa ”Jättiläisten kirkoksi” ja lähellä olevaa kivikasaa ”sakastiksi”.

Etelään päin vähän matkan päässä on Pikkulinnamaa. Mitään muinaisjäännöstä ei siinä ole. Eräs iso, monen sylen laajuinen kivi on molempain Linnamaiden keskivälillä. Kivessä on kolo, jota arvellaan ”Jättiläisen kädensijaksi”. Kerrotaan, näet, että Jättiläinen vihapäissään on tällä kivellä ruvennut rakennustansa särkemään (kts. tarinoita Jättiläisistä).


Selvästi näkyy edellisestä, että näillä seuduin, varsinkin Ängeslevän ylipäässä, on ollut vanha asutus, josta meillä ei ole muita varmoja tietoja, kuin minkä mykät kivirauniot antavat. Äsken kerrotut muinaisjäännökset, viisi luvultaan, ovat jokseenkin likellä toisiansa. Ne löytyvät kaikki noin yhden neliöpeninkuorman suuruisella alalla. Mahdollisesti voidaan arvella, että seudun asukkaat myöhempinä sotaisina aikoina, joiden kovuutta kyllä Limingan pitäjäkin on saanut osaltaan tuntea, ovat etsineet näillä takalomailla itselleen turvaa vihollisen hävityksiä vastaan ja silloin rakentaneet nämät suojavarustukset. Mutta siinä tapauksessa voisi olettaa, että kansakin jotakin tietäisi näiden muinaisjäännösten rakentajista ja tarkoituksesta, kun kansantarut näillä seuduin yleensä käsittelevät Isonvihan aikuisina paljoa vanhempiakin sotamuistoja. Niin esim. kuulee usein kerrottavan, että Isonvihan aikana tehtiin hävitysretkiä Kuolaan. Kansantarut eivät kumminkaan tiedä näiden muinaisjäännösten alkuperästä mitään; ainoa tieto, mikä niistä kerrotaan, on se, että ne ovat Jättiläisten tekemiä. Niiden muinainen tarkoituskin on käynyt hyvin hämäräksi kansan käsityksessä. Toisinansa arvellaan niitä kirkoiksi, usein verrataan niitä taas nykyajan huoneenperustuksiin. Kumminkin on kankaiden nimissä usein säilynyt jonkunlainen aavistus siitä, mitä varten nämät rakennukset ovat saaneet alkunsa. Semmoiset nimet, kuin Linnamaa, viittaavat sotaisiin tarkoituksiin. – Näistä syistä voidaan pitää melkein varmana, että nämät muinais-jäännökset ovat vanhempia, että ne ovat muistomerkkejä sen kansan viljelyksestä, joka ennen nykyisen asutuksen tuloa eleli näillä seuduin. Mitään varmoja tietoja ei meillä ole näistä asukkaista; kumminkin ovat tutkijat jo kauan ennen meidän aikojamme aavistaneet, että näillä seuduin on ollut jotakin erityistä viljelystä. Näissä paikoin on nimittäin kertomusten mukaan muinoin asunut tuo tarumainen Metelinväki, jonka nimi vielä nytkin säilyy niin monessa paikannimessä Pohjois-Pohjanmaalla. Tästä kansasta antaa meille viime vuosisadalla elänyt kirjailija E. Castrén seuraavat tiedot:

”Yleensä on näillä seuduin (Kajaanin tienoilla) kansan muistossa säilynyt vanha satu niinkutsutusta Metelinväestä eli eräästä rosvojoukosta (röfvarepartie), joka muinoin kerrotaan asuneen metsissä ja erämaissa täällä. Useissa paikoin tällä paikkakunnalla sanotaan vielä olevan suuria kuoppia eli luolia maassa, jotka osottavat, missä näillä rosvoilla on ollut asuntonsa ja kätköpaikkansa; sillä välin ovat he rosvonneet ja murhanneet, kenenkä vaan ovat saaneet käsiinsä. Mutta tämän seudun asukkailta ei voi saada vähintäkään tietoa, mitä kansaa he ovat olleet, mihin aikaan he ovat eläneet, kuinka kauan he ovat tällaista elämää pitkittäneet ja kätkeytyneet. Luultava on, että he eivät kumminkaan ole olleet Lappalaisten eivätkä Venäläisten jätteitä, vaan kernaammin (jota heidän nimensäkin Metelinväki näkyy todistavan) niitä kapinoitsijoita, jotka Suomessa vastustivat Kaarle IX:ttä, kun hän karkoitti Sigismundi kuninkaan. Minulle on myöskin kerrottu, että etelään päin Muhoksen kirkosta, Oulun ja Limingan pitäjien rajalla, vieläkin pitäisi olla jäännöksiä harmaakivestä muuratusta vallista, joka on ollut linnanpihan näköinen, jossa tämä Metelinväki myöskin on asunut. Ylännettä eli kukkulaa, jossa linna on ollut, kutsuvat asukkaat Metelinvaaraksi. Sotkamonkin pitäjässä on eräs mäki, joka heidän jälkeensä kutsutaan Metelinmäeksi, jossa heidän kerrotaan useita vuosia pitäneen salaista asuntoansa. Vihdoin ovat asukkaat kokoutuneet, etsineet heidän luolansa ja lymypaikkansa sekä hävittäneet heidät kerrassaan”2.

Näin kertoo Castrén. Kun mainitut Metelinvaaran, Linnamaan ja Kotakankaan muinaisjäännökset sijaitsevat n. kolmen neljänneksen päässä Muhoksen kirkosta melkein suoraan etelätä kohti, niin voitanee olettaa, että juuri näitä muinaisjäännöksiä tarkoittaa Castrén. Tosin ne eivät ole aivan Oulun pitäjän rajalla, mutta, kuten edellisestä suomennoksesta näkyy, on kirjailija kertonut sitä, mitä hän on muilta kuullut, eikä ole siis voinut neljänneksen päälle määrätä kertomainsa muinaisjäännösten asemaa. Kun otetaan huomioon, että siihen aikaan, kuin yllä suomennettu kertomus kirjoitettiin (ennen vuotta 1754, jolloin kirja painettiin) Muhos vielä kuului Oulun pitäjään, niin eivät nämät muinaisjäännökset olekaan kaukana silloisen Oulun ja Limingan rajalta, Metelinvaara, joka kertomuksessa mainitaan, on lähimpänä Muhoksen rajaa, ainoastaan muutaman virstan päässä. Saman Metelinvaaran asettaa Mathesius Oulun pitäjän eteläisimpään osaan ja sanoo sen olevan niin korkean, että sille näkyy selvästi seitsemän kirkkoa3. Ennen, kun maat eivät vielä olleet kovin metsäisiä, sanottiin Metelinvaaralle näkyneen ainakin kuusi kirkkoa: Tyrnävän, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun ja Oulunsalon. Kun kankaat nykyaikoina ovat metsittyneet, on näköalakin käynyt ahtaammaksi. Tätä samaa kangasta tarkoittanee siis Mathesiuskin.

Vaikeata on sanoa, mitä kansaa tämä Metelinväki on ollut. Kumminkin voitanee pitää varmana, että se on elänyt, vanhempaan aikaan, kuin Castrén olettaa. Jos nämät muinaisjäännökset olisivat syntyneet Nuijasodan aikana, niin silloin voisi luulla, kuten jo ennen olen huomauttanut, että kansa vielä nytkin tietäisi jotain niiden syntyperästä, sitä suuremmalla syyllä, kun kansan huulilla vielä elää tarinoita saman-aikuisista tapahtumista. Itse Nuijasotakin on säilynyt kansan muistossa näillä seuduin, ja kun Liminkalaiset olivat mainitussa sodassa osaksi johtavinakin henkilöinä, niin ainakin pitäisi heidän vielä muistaa jotakin esi-isäinsä toimista. Niin kumminkaan ei ole asian laita, ja siitä syystä ovat nämät muinaisjäännöksetkin todennäköisesti vanhemmilta ajoilta. Kuten Castrén’in kertomuksesta näkyy, eivät hänenkään aikalaisensa tienneet mitään tämän Metelinväen kansallisuudesta eikä ajasta, jolloinka se eli, vaikka Nuijasodasta ei ollut silloin kulunut enempää, kuin n. 150 vuotta. Castrénillakaan ei ollut siis mitään varsinaista syytä arveluunsa, vaan on hän mielivaltaisesti asettanut Metelinkansan kapinallisten nuijamiesten vastustajain joukkoon. Mahdotonta on tätä nykyä tarkalleen sanoa, minkäaikuisia nämät muinaisjäännökset ovat. Vastaisen tutkimuksen onnistuu kentiesi jonkun löydön avulla ratkaista tämäkin hämärä seikka Peräpohjan muinaisen historian alalla.

Vaikka Metelinväki kansallisuudeltaan onkin vielä tuntematon, niin tiedämme sitä vastoin varmaan, että sillä on kerran ollut laaja ja vaikutusrikas toiminta-ala, siitä päättäen, että tämän tuntemattoman kansan nimi vielä säilyy monessa paikannimessä jokseenkin laajalla alalla Pohjois-Pohjanmaalla. Osa näistä paikannimistä, joihin meteli-sana on yhdistetty, on luultavasti saanut nimensä siitä, että niissä paikoin on myöhempinä aikoina ollut jotain tappelua eli meteliä, mutta varmaan tiedetään, että ainakin muutamat näistä paikoista ovat perineet nimensä Metelinkansasta. Sellaisia ovat Castrén’in kertomuksen mukaan Metelinvaara Ängeslevän ylipäässä ja Metelinmäki Sotkamossa. Paitse sitä on paikannimiä, joihin meteli-sana on yhdistynyt, seuraavissa paikoin:

Pudasjärven pitäjässä on Kuhajärvellä Meteliharju niminen kangas. Siinä kerrotaan olleen taistelu Isonvihan aikana Suomalaisten ja Venäläisten välillä.

Saman pitäjän Hetetjärven kylässä on Oinaan talon takalossa korkeanlainen, Metelinmäki niminen kunnas. Sitä kutsutaan myöskin Kivikirkoksi luultavasti siinä olevain muinaisjäännösten johdosta. Näistä muinaisjäännöksistä kerron toisessa kohti.

Iissä on myös iso kiinteä muinaisjäännös, jota kutsutaan Metelinkirkoksi. Siitä on jo ennen ollut puhe.

Ylikiimingissä on tällaisia paikannimiä kahdessa kohti. Seluskanjärven ja Wesalan kylän välisellä sydänmaalla on Metelinmaa niminen kangas. Se on puheitten mukaan saanut nimensä siitä, että paikalla on Isonvihan aikana ”meteliä pidetty” – siis ollut joku kahakka. Juopulijärven ja Kiiminginjoen välillä on korkeanlainen hyvin kivikko kangas, Metelinvaara. Molemmilla näillä kankailla kertoo kansa Jättiläisten asuneen. Kumminkaan eivät nämät asukkaat ole jättäneet mitään merkkiä asumisestaan.

Oulun kaupungissa olevaa kunnasta, jolla nykyjään on kirkkoherran virkatalo, on ennen kutsuttu Metelinmäeksi.

Muhoksen pitäjässä löytyy Meteli Murron kylän sydänmaalla. Seudun asukkaat kerrotaan olleen Isonvihan aikana siellä paossa.

Paitse mainittua Ängeslevän Metelinvaaraa on Limingassa Metelinkangas Sallisen talon vieressä, kahden neljänneksen päässä Lumijoen kirkolta. Siellä ei sanottu olevan mitään muinaisjäännöksiä.

Revolahdella on myöskin Metelinkangas.

Paavolassa on Pehkolan kylässä Metelinkangas.

Meteli yleensä merkitsee, kuten Calamniuskin väittää, jotakin mellakkata, (”sota, kapina, melu, melske”). Tavallisesti ovat ne kankaat, joidenka nimeen meteli-sana on yhdistynyt, hyvin kivikoita ja useimmiten on niistä maanpinta poissa, niin että paljaat kivet näkyvät. Kansa ei kumminkaan kutsu kaikkia tällaisia kankaita mainitulla nimellä, vaan ainoastaan muutamia. Tyrnävällä sanoo Calamnius metelillä tarkoitettavan ”sen laatuista kiveä, joka olisi niinkuin tulen kestävämpää, kovaa ja sinistä”. Saman asian kuulin minäkin, kulkiessani Ängeslevällä. Sellaista kiveä, joka on jokseenkin pehmeätä, ja jota käytetään niillä seuduin paljon kiuaskivenä, kutsutaan metelikiveksi. Sitä on runsaasti Metelinvaaralla, ja luultavaa on, että kivi on saanut kankaasta nimensä. Sama kirjailija sanoo huomanneensa, että Muhoksella ja Utajärvellä tälle sanalle annetaan ”eri käsite, nim. kaukaisuuden, etäisyyden käsite. Täällä sanottiin hevosista, jotka olivat sydänmaissa laitumella, että he olivat metelissä”. – Minun tietääkseni ei mainituilla seuduin käytetä meteli-sanaa tässä merkityksessä. Nimen-omaan koetin ottaa kulkiessani selkoa tästä asiasta, vaan seudun asukkaat eivät sanoneet meteli-sanalla olevan tällaista merkitystä. Mahdollisesti on kertoja kuullut sanottavan, että ”hevoset ovat metelissä”, vaan silloin on tarkoitettu, että ne ovat laitumella sellaisessa paikassa, missä joku meteli-sanaan yhdistetty paikannimi löytyy, eivätkä yleensä sydänmaassa, kuten kertoja näkyy asian käsittäneen. Murron sydänmaata mainitaankin toisinaan yksistään meteli-nimellä, ja jos eläimet sattuivat olemaan siellä, voivat Utajärveläiset täydellä syyllä sanoa hevosistaan, että ”he ovat metelissä”.


Limingan pitäjän eteläosassa löytyy vielä yksi tähän tapaan tehty muinaisjäännös. Noin 3 neljänneksen päässä Limingan kirkon eteläpuolella olevasta Liminganjärvestä 3 virstan matka lounaasen päin, on Mustosenkangas niminen korkeanlainen maa.

Kankaan korkeimmalla harjanteella sen eteläpäässä, Hirvinevan ja Sorkonsuon välillä, on Eskurin talon metsäsarassa vanhankansan rakennusta, jota kutsutaan ”Jättiläisen kirkoksi”. Siinäkin on soikea linnantapainen muinaisjäännös, jonka pääsuunta on luoteesta kaakkoon, n. 14 syltä pitkä, 7 syltä leveä. Valli on hyvin maatunut ja turvettunut, muutenkin on koko muinaisjäännös risujen peitossa, kun paikalta on rankoja hakattu. Valli on vielä n. kyynärää korkea, n. 2 syltä leveä, paikoin leveämpikin. Se on kivistä latomalla tehty. Siinä tuntuu vielä neljä aukkoa, yksi kunkin sivun keskellä, jotka aikoinaan ovat luultavasti olleet portteina (kuva 94). Kaakkoispäässä oleva aukko on paraiten säilynyt. Se on n. 2 kyynärää leveä ja sen kummallekin puolelle on sopivia kiviä asetettu muodostamaan jonkunlaisia pihtipieliä. Kangas kasvaa yleensä tiheätä mäntymetsää ja alkaa heti vallin ulkopuolelta laskeutua lähellä oleviin soihin. Luoteispuolella, jolla suunnalla ei ole suota likellä, tuntuu vähän toista vallia, vaan se on jo niin maatunut, ett’ei siitä saa paljon käsitystä. Kentiesi on tämäkin linna aikoinansa ollut varustettu kaksinkertaisella vallilla.

Olen jo ennen huomauttanut, että nämät linnat tavataan semmoisella alalla, johonka ei kivikausi ulotu, ja että ne siis, samoinkuin samoilla seuduin löytyvät isot hautarauniotkin, ovat pidettävät toisen viljelyksen muistoina. Vastaisen tutkimuksen ratkaistavaksi jääpi, ovatko nämät muinaisjäännökset saman-aikuisia, vai nähdäänkö niissä todistuksia Pohjanperillä muinoin vallalla olleista eri sivistyskerroksista. Muotonsa puolesta ovat ne ainakin pääpiirteiltänsä jokseenkin samanlaisia, Metelinkirkkoa ja Kotakankaan isompaa linnaa lukuun-ottamatta. Muissa näkyy huomattavia yhtäläisyyksiä. Enimmiten silmäänpistävä ja samalla omituinen seikka, jonka näiden muinaisjäännösten ulkomuodon tarkastaja heti huomaa, on se, että useimpain niiden lähellä on jokseenkin yhtäläisiä kiviraunioita, jotka nähtävästi ovat saman-aikuisia, kuin itse linnatkin. Pintapuolisen tarkastuksen nojalla on mahdotonta sanoa, mikä näiden kivikasojen tarkoitus on ollut. Kansan arvelut niistä olemme jo maininneet. Tulevaisuus on näyttävä, kuinka paljon näissä arveluissa on perää. – Vertailun vuoksi asetamme näiden linnojen asemapiirrokset rinnakkain, jotta lukija yhdessä kohden voi nähdä niiden sekä suuruuden että suunnan ja siten verrata niitä toisiinsa.

Lähdeviitteet

  1. Tätä, samoinkuin Kotakankaankin muinaisjäännöksiä tarkastaessani, seurasi minua pastori K. A. Hanell.
  2. Historisk och Oeconomisk Beskrifning öfver Cajaneborgs län, Åbo 1754. s. 8–9.
  3. Suomi, 1843. s. 135.