Kiimingin pitäjässäkin löytyy samanlaisia muistomerkkejä. Ylikiimingin Saarijärveltä n. 1 ½ virstaa länttä kohti on veteläin soiden keskellä pienoinen, matalanpuoleinen suonsaareke, jota kansa kutsuu nimellä Linnansaari. Paikannimestäkin jo voipi päättää, että kankaalla on olemassa jotain muinaisjäännöstä. Kankaan itäpäässä sen korkeimmalla harjanteella onkin soikea linnantapainen muinaisrakennus, jota kansa kutsuu ”jättiläisluolaksi” (kuva 87). Yleensä on tämä linna muodoltaan jokseenkin samaa laatua, kuin ne, joista jo ennen on ollut puhe; kumminkin on se paremmin säilynyt. Linnan pääsuunta on luoteesta kaakkoon, se on runsaasti 12 syltä pitkä. Keskipaikoilta on se n. 7 syltä leveä, kapenee sitten säännöllisesti yhtäpaljon kumpaakin päätä kohti. Päistä on sen leveys n. 6 ½ syltä.

Tässäkin linnassa on aikoinaan ollut kaksinkertainen valli. Sisävalli on jokseenkin hyvin säilynyt ja tukevampi, kuin muut, joita olen nähnyt. Nähtävästi on se kivistä ladottu, vaikka jo niin maatunut ja metsittynyt suurimmalta osalta, ettei sen sisustaa, eikä siis rakennus-ainettakaan enää voi kaikin paikoin selvästi päältäpäin eroittaa. Muutamista kuopista, joita luultavasti myöhemmin on valliin kaivettu, käypi kumminkin selväksi, että tässäkin on rakennus-aineena kiveä käytetty. Paitse sitä on valli säilynyt maatumattomana etenkin linnan eteläisessä nurkassa, jossa paljaat kivet vieläkin näkyvät. Valli on paraiten säilyneistä paikoista vielä runsaasti 2 kyynärää korkea. Se on luultavasti paljon hajoillut aikojen kuluessa, jota todistanee sekin seikka, että sen leveys vaihtelee yhden ja kahden sylen välillä. Linnan kummallakin pitkällä sivulla on vallissa aukko, ei kumminkaan aivan keskellä sivua, vaan hiukan luoteispään puolessa. Aukko, joka on samalla kohdalla kummallakin sivulla ja joka aikoinaan lienee ollut porttina, on nyt noin 2 syltä leveä. Niin leveä se ei luultavasti alkujaan ole ollut, vaan on tietysti muinaisjäännöksen vyörymisen ja rappeutumisen kautta sekin levennyt. Linnan itänurkassa on vallissa kuoppa (a), n. 1 ½ kyynärää läpimitaten laaja, vähän mata-lampi. Sekin on hyvin maatunut, mutta lienee kumminkin myöhemmin tehty.

Tämän vallin ulkopuolella kiertää yhtäsuuntaisesti noin parin sylen päässä toinen, paljoa pienempi ja epäselvempi. Paikoin on se maatunut melkein tuntumattomaksi, mutta toisissa kohti näkyy se vielä aivan selvästi. Yleensä on se jokseenkin selvä linnan itäpuolella, ja sillä puolen näkyy ulkovallissa selvästi porttikin samalla kohdalla, kuin sisävallissa oleva. Länsipuolella on ulkovalli epäselvä ja katkonnainen. Kumminkin näkyy sielläkin useassa kohti vallin jäännöksiä, josta syystä on luultava, että ulkovallikin on aikoinaan ympäröinyt linnaa joka suunnalla. Muuten näyttää ulkovalli alkujaankin olleen paljoa matalampi ja vähäpätöisempi: paitse sitä on se tehty matalammalle maallekin. Kangas alkaa nimittäin heti sisävallista lähtien viestää läheisiin soihin. Linnan keskuksessa, joka näyttää olleen tasainen, ei voi nykyjään huomata mitään sellaista, joka muistuttaisi rakentajain toimia. Siitäkin kohti on muinaisjäännös jo niin maatunutkin, että alkuperäisiä pienempiä rakennuksia ei enää näkyisikään. Vanhat, melkein tomuksi lahoneet paksut kannot, joita nyt muurit ympäröivät, todistanevat nekin muinaisjäännöksen korkeata ikää.

Tätäkin linnaa ympäröivät, niinkuin melkein aina on tällaisten muinaisjäännösten laita, hyvin vetelät suot, jotka ehkä ovat olleet veden-alaisina silloin, kuin tämän rakennuksen peruskivet pystytettiin. Nämät suot, – kaksi Linnansuota ja Linnankorpi – ovat tietysti saaneet nimensä itse muinaisjäännöksestä. Näillä nimillä näkyy kansa aavistavan muinaisjäännöksen alkuperäistä tarkoitustakin, vaikka itse linnalle on annettu tuo yleinen nimi ”Jättiläisluola”.


Paitse mainittua muinaislinnaa, joka on jokseenkin hyvin säilynyt, löytyy Kiimingissä vielä yksi samantapainen muinaisjäännös, joka kumminkin on paljoa epäselvempi ja muutenkin vaillinainen. Mainittakoon sekin muiden samankaltaisten joukossa.

Kiiminginjoen pohjoispuolella, n. 2 neljänneksen päässä Palvalehdon talosta, on n. ⅓ virstan matka Heinijärven lammista länteen päin Luola-aho niminen kangas. Tämän kankaan korkeimmalla harjanteella on taas vanhankansan työalaa, jota kansa kutsuu ”Jättiläisen luolaksi”. Täälläkin tuntuu hiukan vallin jäännöksiä, jotenka on luultava, että tässäkin on kerran ollut samanlainen suojavarustus, kuin ne, joista ennen on ollut puhe. Muinaisjäännös, jonka pääsuunta on ollut luoteesta kaakkoon, on n. 14 syltä pitkä, 7 syltä leveä keskipaikalta, josta se vähitellen kaitenee kumpaakin päätä kohden (kuva 88). Valli on jokseenkin epäselvä ja näyttää hyvin maatuneelta, varsinkin kaakkois- ja pohjoispuolella; kumminkin voipi vielä kaikkialla huomata sen suunnan. Se on nähtävästi kivistä tehty, vaikka nykyjään maanpinta ja sammal on kasvanut kaikkialla kivien päälle. Mitään portin tapaista ei siinä enää voi eroittaa. – Muinaisjäännöksen luoteis-osassa itse vallin sisäpuolella on soikea, kivillä sisustettu ratin muotoinen hauta (a). Se on n. 7 kyynärää pitkä, 5 kyynärää leveä, ja sen pääsuunta on koillisesta lounaasen. Kuopan syvyys on keskikohdalta n. 1 ½ kyynärää; sitä ympäröipi joka suunnalla maanpinnalle kivistä tehty paltto. Kuopan seinämille on ympäriinsä ladottu noin noin ihmisenpään kokoisia kiviä. Sen lounaispää yhtyy ympäröivään valliin, joka yleensä kuopan seuduilla on selvempi ja korkeampi, kuin muualla. Parin sylen päässä tästä on toinen samaan tapaan tehty kuoppa (b), vaikka pienempi. Se on n. sylen pituinen ja sen pääsuunta on melkein suoraan idästä länteen. Vallin sisässä on muitakin pienempiä hauturoita, vaan ne ovat niin epäselviä, ett’ei niitä enää juuri miksikään ymmärrä. Muillakin läheisillä kankailla on samantapaisia kivillä sisustettuja hautoja, jotka kirjan seuraavassa osassa otetaan puheeksi. Heti vallin ulkopuolelta alkaa kangas tässäkin viestää ympäröiviä soita kohti. Kuten jo mainitsin, on muinaisjäännös jokseenkin epäselvä, mutta selvästi voidaan kumminkin nähdä, että tämäkin paikka on ihmistyöstä saanut nykyisen muotonsa, jotenka siis tässäkin on yksi todistus seudun muinaisista asukkaista. Sopiva asuinsija onkin täällä ollut sellaisille eläjille, joidenka pääelinkeinona oli metsästys ja kalastus. Näillä seuduin olevat isot sydänmaat tarjoavat metsämiehelle vielä nytkin verrattain kiitollisen työalan, ja lähellä muinaisjäännöstä ovat Heinijärvien kalaiset lammet.