Tutkimus-alallamme tavataan useissa kohden maahan kaivettuja kuoppia eli hautoja, joita kansa kutsuu ”jättiläisluoliksi”. Ne ovat useimmin muodoltaan soikeita, sisäpuolella on niiden seinämillä ja pohjassa kivipanos, joka useinkin on hyvin sievästi ja tasaisesti ladottu pienenpuoleisista, melkein yhtäsuurista, kivistä, jotenka koko kuopan sisus näyttää valvatulta. Kuoppa on aina levein suusta, kapenee pohjalta ja on muuten jokseenkin ratin muotoinen. Sen ulkoreunoille on usein kivistä ja maasta tehty vähäinen koroite eli paltto. Kansa kertoo, että Jättiläiset ovat näissä kuopissa asuneet. Kuopan päässä arvellaan olleen aukon eli sisäänkäytävän. Katto on ollut kaareva, kivistä ladottu eli valvattu, kuten nykyajan kellareissa. Alkujansa kuopat eivät kansan arvelujen mu-kaan ole olleet kivillä sisustettuja, vaan niiden sisässä nykyjään tavattavat kivet ovat myöhemmin sinne joutuneet siten, että katto on aikojen kuluessa pudonnut sisään. Kuoppain arvellaankin ennen olleen paljoa syvempiä, kuin nyt, ja nykyisen pohjan alla, joka vaan on satunnainen, luullaan vielä olevan kaivettua ontta.

Näin selittää kansa näiden muinaisjäännösten tarkoituksen. Jääköön taitavampain ratkaistavaksi, mikä näissä arveluissa on todenmukaista, mikä ei! Samanlaisia kuoppia on tavattu muuallakin, esm. Kemijoen varrella. Siellä arvellaan niiden myös aikoinaan olleen kattopäällisiä, mutta eri tarkoitusta varten tehtyjä. Sikäläisten kuoppain tarkoituksesta sanotaan muun muassa: ”Luultava on, että muinaiskansat ovat käyttäneet niitä värkkiensä kätköhautoina, sillä niitä on päältä peittämällä samanmuotoisilla kivillä saattanut tasata aivan tuntemattomaksi, ja vesi ei myöskään ole niiden pohjalle laskeunut, kun pohja on hataraa”1. Tämä selitys lieneekin oikeampi, sillä ihmisten asuinsijoiksi ovat tuollaiset kiviseinäiset kuopat liian kylmiä; paitse sitä ovat ne usein niin pieniäkin, ett’eivät ne mitenkään ole voineet olla asuntoina. Kansan arvelu, että kiviä olisi ollut ainoastaan katossa, ei pitäne paikkaansa, sillä tuskin on mahdollista, että kiviä katosta, kun se omia aikojaan putosi sisälle, olisi riittänyt kuopan joka nurkkaan. Paitse sitä ovat kivet näissä kuopissa useimmiten niin säännöllisesti ladotut, ett’eivät ne satunnaisen putoamisen kautta ole voineet saada nykyistä asemaansa.

Tällaisia kuoppia olen tavannut seuraavissa paikoin:

Lähdeviitteet

  1. Hj. Appelgren, Muinaisjäännöksiä ja Tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa, s. 32.