[Kuva: Matkailijavene lähdössä Vaalan venerannasta 1930-luvulla]
Matkailijavene lähdössä Vaalan venerannasta 1930-luvulla.

Oulujoki oli aikoinaan tunnettu matkakohde. Matkailijoita vetivät puoleensa koskenlasku ja urheilukalastus, ja heitä saapui Oulujoelle sankoin joukoin niin kotimaasta kuin kauempaakin. Oulujoen on laskenut aikoinaan kolme maamme presidenttiäkin: vuonna 1920 silloinen Suomen valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim laski Sotka- ja Pyhäkosken, vuonna 1935 P. E.  Svinhufvud laski puolisoineen ja seurueineen Pyhäkosken, ja saman teki kaksi vuotta myöhemmin presidentti Kyösti Kallio puolisoineen.

Koskivenematkailu

[Kuva: Koskenlaskijat]
Koskenlaskijat.

Vuonna 1887 perustettu Suomen Matkailijayhdistys (SMY) mainosti Oulujoen matkailureittiä jo vuonna 1888 julkaistussa Matkasuuntia Suomessa -kirjassa. Kirjassa kerrottiin, että Kajaanista pääsi Vaalaan Yrjö-laivalla ja että Vaalassa saattoi nousta matkustajaksi tervaveneeseen 2–5 markan maksusta. Kun tervansoutu oli vielä voimissaan, Ouluun saapuikin kesässä satoja huvimatkailijoita tervatynnyreiden päällä. Erään kuvauksen tällaisesta matkasta tervaveneessä kirjoitti sotkamolaisen pitäjänkirjurin poika K. A. Castrén.

[Kuva: Venekyytiläiset palaamassa Pyhäkoskelta Nuojuan kautta Vaalaan 1920–1930-lukujen taitteessa]
Venekyytiläiset palaamassa Pyhäkoskelta Nuojuan kautta Vaalaan 1920–1930-lukujen taitteessa.

Vuonna 1895 Ouluun perustettiin SMY:n paikallisosasto, joka toimi vuoteen 1910 saakka ja joka ehti tuona aikana paneutua Oulujoen koskiveneliikenteen kehittämiseen. Toden teolla siihen kiinnitettiin huomiota vuonna 1906, jolloin SMY osti hyväkuntoisen tervaveneen, varusti sen mukavalla sisustuksella ja palkkasi luotettavat laskumiehet Heikki Kukkoahon ja Heikki Kurttilan, jotka kymmenen viikon aikana tekivät ”pikiytymisestä vapaan” matkan Vaalasta Muhokselle pari kertaa viikossa. Kerrallaan veneeseen otettiin kymmenen henkeä, mutta yhdenkin vuoksi lähdettiin matkaan. Matkan suosio kasvoi koko ajan, joten SMY hankki lisää veneitä ja laskumiehiä. Sittemmin hankittiin joen suvantovesille moottoriveneet, joiden avulla matkan kesto lyheni ja matkailijat ehtivät iltaseitsemältä lähtevään Muhoksen-laivaan, jolla he pääsivät Ouluun. Matkailijoiden lukumäärä lisääntyi jatkuvasti: vuonna 1909 Oulujoen kosket laski 525 henkeä, ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1912, heitä oli jo 780, joista entistä suurempi osa oli  ulkomaalaisia. Kesällä 1913 avattiin Ahmaskosken alapuolelle Koskisaareen Hilda Kemilän hoitama, suosituksi muodostunut kahvila. Lisäksi kauppias Öhrnberg aloitti Muhoksella ruokatarjoilut.

Vuonna 1912 Suomen Matkailijayhdistys osti Vaalasta 42 tynnyrinalan palstatilan aivan Jylhämän putouksen kohdalta. Tilan päärakennuksesta ja talousrakennuksista järjestettiin matkailijoille majoitustilat. Uutelan majaksi nimetty tila oli erityisesti ulkomaalaisten urheilukalastajien suosiossa.

[Kuva: Vaalan hotellin ruokasali]
Vaalan hotellin ruokasali.

Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Oulujoen koskireitti oli Suomen mielenkiintoisimman matkailureitin maineessa. Luonnollisesti koskenlasku tenhosi ja veti matkailijoita puoleensa, ja erityisesti Pyhäkosken kosket ja maisemat tarjosivat ainutlaatuisia elämyksiä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä matkailijaliikennettä Oulujoella pidettiin edelleen yllä, ja se jopa vilkastui, kun suomalaiset eivät päässeet matkustamaan ulkomaille. Kansalaissodan jälkeen veneliikenne jatkoi kasvuaan. Esimerkiksi vuonna 1920 matkailijoiden lukumäärä oli jo 1 300 henkeä; näiden joukossa oli muun muassa englantilaisten sanomalehdenomistajien retkikunta ja useita amerikansuomalaisia. Seuraavana kesänä Oulujoen laski 1 500 henkeä. Kesällä 1923 hankittiin ensi kerran pari perämoottoria koskiveneiden paluun helpottamiseksi. Samaan aikaan venelukua lisättiin, jotta voitiin kuljettaa useampia henkilöitä päivittäin. Vuotta myöhemmin matkailijaluku oli jo 1 890.

[Kuva: Suomen Matkailijayhdistyksen hotelli Vaalassa vuonna 1926]
Suomen Matkailijayhdistyksen hotelli Vaalassa vuonna 1926.

Vuonna 1926 SMY vuokrasi Vaalasta komean talon hotelliksi matkailijoille. Siihen asti matkailijat olivat joutuneet matkustamaan yhden päivän aikana Kajaanista laivalla Vaalaan, nousemaan Vaalassa heti koskiveneisiin, joilla he pääsivät Muhokselle, ja sieltä vielä iltamyöhällä laivalla Ouluun. Hotellin hankkimisen jälkeen matkailijat saattoivat yöpyä Vaalassa ja lähteä vasta seuraavana päivänä levänneinä koskimatkalle. Vaalan hotelli ehti palvella matkailijoita kaikkiaan 14 kesänä. Hotellissa yöpyi keskimäärin 1 500 turistia kesässä.

[Kuva: Lepohetki Ahmaskosken alla olevassa Koskisaaressa, jossa oli taukopaikka sekä kahvitupa]
Lepohetki Ahmaskosken alla olevassa Koskisaaressa, jossa oli taukopaikka sekä kahvitupa.

Vuodesta 1932 eteenpäin Oulujoen lasku jaettiin kahteen osaan: Niskakosken laskettuaan matkailijat nousivat Nuojuassa junaan ja ajoivat Sotkan pysäkin lähellä olevalle Ojalanojan seisakkeelle, josta alkoi Pyhäkosken lasku. Vuonna 1934 riippusillan ja 1937 ravintolan saanut Leppiniemi oli hyvin mieluinen vierailukohde. Vuonna 1937 oli SMY:n koskiveneissä matkustaneiden turistien määrä suurimmillaan, 4 588 henkeä. Tuolloin oli Oulujoella jo muitakin liikenteenharjoittajia: Matti Merilä kuljetti retkeilijöitä veneellään, samoin kunnallismies, maanviljelijä Yrjö Kesti, joka aloitti yhdellä veneellä ja kasvatti veneidensä määrää lopulta viiteen. Kestin veneisiin riitti perämiehiä omasta takaa: Yrjö Kesti itse, hänen veljensä Juho ja viisi poikaansa.

Sotavuosina 1940–1944 alkoi viimeinen vaihe Oulujoen koskiveneliikenteessä. Vaalan hotellin tuhouduttua pommituksissa Niskakosken lasku jäi kokonaan pois. Kesä 1944 oli viimeinen, jolloin matkailijaveneet kulkivat joella. 2.8.1944 tapahtui koskiveneonnettomuus, jossa kuusi henkeä hukkui Pyhäkoskeen. Seuraavana kesänä viranomaiset eivät enää antaneet lupaa koskiveneliikenteeseen, sillä tuolla välin olivat Pyhäkosken voimalaitostyötkin edenneet jo siihen vaiheeseen, ettei liikennettä katsottu enää voitavan harjoittaa.


Katso myös


Urheilukalastus

[Kuva: Englantilainen kalastajaryhmä Niskakoskella v. 1885]
Englantilainen kalastajaryhmä Niskakoskella v. 1885.

Urheilukalastusperinne Oulujoella alkoi tiettävästi jo 1870-luvulla ja jatkui liki sotavuosiin saakka. 1890-luvulla vieraita oli parikymmentä vuosittain. Niskalla esimerkiksi kävi vuonna 1895 22 vierasta, joista 12 oli englantilaisia. Myös Pyhäkoskella alettiin harrastaa urheilukalastusta 1920-luvun alkuvuosina. Yksi ensimmäisistä urheilukalastajista Pyhällä oli professori Walter J. Snellman, jolla oli Muhoksella kesähuvilakin. Professori Snellman kirjoitti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä useita maalailevia kuvauksia lohen urheilukalastuksesta Oulujoen vesillä.

Alussa Niskakoskelle kalastamaan saapuneet turistit asuivat Poukamon kestikievarissa ja lähitaloissa, sittemmin Vaalan hotellissa ja Uutelan majassa. Englantilaiset tiesivät saapua Oulujoelle jo 1870-luvulla, ja suurimmillaan heidän määränsä lienee ollut vuoden 1920 molemmin puolin. Monet näistä ns. lohilordeista mieltyivät Niskakoskeen niin, että palasivat sinne kerta toisensa jälkeen. Paikallisten asukkaiden mieleen jäivät muun muassa sellaiset henkilöt kuin Egyptissä olevan englantilaisen armeijan ylilääkäri J. G. Rogers, jota kutsuttiin myös itämaisella arvonimellä Rogers-pašša, paperitehtailija Spolding, joka kalasti ainakin kymmenenä kesänä koskilla mutta sai vain kerran 15-kiloisen lohen, sillä muulloin vei kala aina vehkeet, ja skotlantilainen tykistökapteeni M. Home, joka ison kalan tarttuessa komensi aina maihin ja koetti ottaa saaliin hartiavoimalla. Englantilaisten lisäksi urheilukalastajia saapui myös tietysti myös kotimaasta sekä muun muassa Venäjältä, Ranskasta, Saksasta ja Amerikasta. Englantilaisia oli ulkomaalaisista kuitenkin eniten, ja he olivat pidetyimpiä.

[Kuva: Uutelan maja]
Uutelan maja.

Urheilukalastus tapahtui useimmiten veneistä käsin, ja joelle saapuneet urheilukalastajat palkkasivatkin itselleen paikallisen soutajan. Parhaana aikana oli Uutelassa vakituisesti töitä 12 soutajalle, ja jotkut heittelivät siimoja rannaltakin, kun kaikille ei riittänyt soutajaa. Yleinen käsitys kalastajien keskuudessa oli, että saalis riippui paljolti soutajasta, jonka piti ”soutaa koukku kalalle suuhun”.

Urheilukalastus Oulujoella alkoi pikkuhiljaa vähentyä 1920-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1931 Suomen Matkailijayhdistyksen vuosikirjan liite kertoo, että Oulujoen ylempien koskien urheilukalastuksen melkein kokonaan lakattua oli Uutelan majakin muun käytön puutteessa vuokrattu kesätäysihoitolaksi.