Pietarsaarelaissyntyinen maanmittari J. J. Vikar kartoitti Ruotsin armeijan toimeksiannosta ja sen tarpeita varten vuosina 1738–1739 Oulujokivarren Oulusta Vaalaan. Kartta kuvaa jokivartta sellaisena, kuin se oli tuohon aikaan, yli 250 vuotta sitten. Tässä kirjoituksessa kerrotaan tuon kartan ja vanhojen kirkonkirjojen avulla siitä, millaisena tuon ajan matkamies näki silloisen Muhoksen pitäjän Utajärven kylän.

Kun matkamies, joka halusi tutustua uuden kartan avulla Utajärven kylään kesällä 1740, tuli maanteitse Oulusta Utajärvelle joen eteläpuolta eli vanhaa Kuninkaantietä, hän kylän rajan ylitettyään ja Sotkakosken kohdalle saavuttuaan löysi hieman tien sivusta, kosken partaalta, Utajärven kylän suurimman talon Roinilan. Sen isäntänä oli tuohon aikaan Ahmaksen Räisälästä tullut Heikki Roininen, syntyjään Räisänen, ja emäntänä hänen vaimonsa Reeta, syntyjään Määttä. Talossa asui isäntäväen ja heidän sukulaistensa lisäksi useita piikoja ja renkejä, monet heistä perheineen. Yksikään heistä ei varmastikaan osannut kuvitella, että neljännesvuosituhatta myöhemmin Roinilan taloa häpäistään sanomalla sen olevan kartano.

Seuraava asumus Vikarin kartalla on myöhemmin Lerkan sotilastorpan nimellä tunnettu ”knecte torp”. Se sijaitsi aivan Sotkakosken partaalla, joenrannassa nykyisen Lerkan talon kohdalla. Asukkaiden nimet eivät selviä kirkonkirjoista, sillä ruotusotilaista mainitaan tuon ajan kirkonkirjoissa vain nimet, ei asuinpaikkaa.

Lerkan sotilastorpan ja Merilän välillä matkaaja pysähtyi ihmettelemään Sotkakosken niskan kohdalla olevaa hirsirakennelmaa ja sitä ympäröiviä valleja. Siinä oli Vikarin karttaan suurin kirjaimin merkitsemä ”Uleåborgs Scantz” eli Oulun linnan ulkolinnake, hirsirakenteinen Utajärven skantsi.

On korvaamaton vahinko, että tuon merkillisen vuonna 1656 valmistuneen linnakkeen jäännökset on kokonaan tuhottu. Lerkan talon isäntä on kertonut, että linnakkeen hirsiä oli jäljellä vielä 1940-luvulla.

Muutama sata metriä linnakkeesta ylöspäin oli Merilän talo. Siinä asui tuolloin Simo Meriläinen Anna-vaimonsa, lastensa ja muun väkensä kanssa. Kirkonkirjan mukaan myös torppari Yrjö Suorsan asumuksen olisi pitänyt olla näillä main, mutta Vikarin kartta osoittaa, että Yrjön torppa sijaitsi Sotkan kylän puolella, nykyisen Sorsan talon paikalla. Merilästä seuraavana oli Niskankylän Korhosten perustama Korhosen talo. Sitä isännöi tuolloin Erkki Korhonen eli Tauriainen Margareeta-vaimonsa kera. Korhosesta seuraava oli Paavola. Se sijaitsi nykyisellä paikalla, ja sitä isännöi Tuomas Tuomaanpoika -niminen isäntä Maria-emännän kanssa. En ole löytänyt mainintaa siitä, kummitteliko Paavolassa jo silloin, kuten muistan lapsuudessani kerrotun.

Kirkkoa ei Utajärvellä vielä tuolloin ollut. Postilanniemen rukoushuonekin oli jo palanut tai lahonnut maan tasalle, koska Vikar ei ole sitä karttaansa merkinnyt. Paavolan jälkeen seuraavana matkamies tuli kylän vanhimman talon, Siiran, pihaan. Talon silloisen isännän nimi oli Sipo eli Sigfrid. Emännän nimi oli Valpuri.

Seuraava asumus, vähän Siirasta ylöspäin, oli nykyisen Pappilan paikalla sijainnut Juho Nurron ja hänen Postilasta haetun, Ollilan sukua olevan Kaisa-vaimonsa isännöimä Nurro. Juho Nurro oli jo tuolloin heikkonäköinen ja sokeutui myöhemmin. Parikymmentä vuotta myöhemmin viranomaiset pakkolunastivat Nurron talon Utajärven kappalaisen pappilaksi.

Kylää kieltävää matkamiestä alkoi vaivata nälkä ja jano. Niinpä hän poikkesi sisälle seuraavaan taloon eli kylän kestikievariin Laitilaan. Kievarivelvoite oli muutama vuosi aiemmin vaihtunut Postilasta Laitilaan. Laitilan pihapiiri sijaitsi nykyisen Oulujoen sillan kohdalla. Kievarin isäntänä oli taloon vävyksi tullut Tuomas Laitinen ja emäntänä vanhaa Laitisen sukua oleva Aune. Laitilan kievari oli omavarainen. Jopa matkamiehelle tarjottava viina keitettiin itsekasvatetusta viljasta omalla viinapannulla, olut pantiin itse jne.

Entinen kievari- ja postitalo Postila oli siirtynyt Pekka Nurron ja hänen Liisa-vaimonsa omistukseen. Kaiketi he halusivat viettää rauhallisempaa elämää ja olivat luopuneet kestikievarin pidosta. Vain oluenpanossa tarpeellinen humalatarha oli jäänyt Postilan pihaan.

Postilasta ylöspäin löytyi kylästä vain sen toinen Nurro, myös Pikku-Nurroksi kutsuttu talo jota 250 vuotta myöhemmin sanotaan Putaalaksi. Se oli entisen, autioituneen Mannisen talon paikalla rakennettu uudistalo ja Vikarin aikaan Nurron suvun hallussa. Myöhemmin Putaansaareksi nimetyn saaren nimeksi Vikar merkitsi karttaansa Manninsaari. Entinen Oravaisen talo, jota myöhemmin on sanottu Lukkarintaloksi ja Oravaksi, oli tuolloin autiona eikä Vikar merkinnyt sitä karttaansa.

Jos silloinen kulkija halusi katsastaa myös joen pohjoispuolella olevat asumukset, hän lainasi Pikku-Nurrosta veneen ja soudatti itsensä Utajärven yli. Venematkalla hän poikkesi Kullesaaren itäpäässä olevaan haminaan tapaamaan siellä levähtämässä olevia tervamiehiä ja muita oulunsoutajia. Kylän satama, Kullesaaren hamina on merkitty Vikarin karttaan. Arkeologien ehkä kannattaisi ottaa tuo toistaiseksi tuhoamatta jäänyt muinaiskohde tutkimusohjelmiinsa.

Palattaessa Oulujoen pohjoispuolta alaspäin, oli ensimmäinen asumus nykyisen Honkalan paikalla ollut Hiltusen torppa. Se on merkitty karttaan ilman nimeä. Siinä asui Hiltulan talon torppari Erkki Hiltunen vienakarjalaisen vaimonsa Irena Timoteintyttären kanssa.

Seuraava talo olikin Hiltula. Jos matkamies olisi matkannut sinne hevoskyydillä, hän olisi joutunut kiertämään Nuojuankosken kahlaamon kautta. Hiltulassa oli isäntänä talon sotkamolaissyntyinen vävy Antti Hiltunen. Luultavasti tämä oli tervamatkallaan ihastunut Hiltulan Anna-tyttäreen ja jäänyt isännäksi silloin komealla paikalla sijainneeseen Hiltulaan.

Hiltulasta alaspäin ei joen pohjoispuolelta sitten löytynytkään enää kuin kolme taloa. Kylän toinen Siiran talo on merkitty Vikarin karttaan nykyisen Pikku-Siiran kohdalle. Kirkonkirjojen mukaan se oli kuitenkin tuolloin autiona.

Kun matkamies poikkesi vielä Tervolassa, jossa isännöi Paavo Erkinpoika Tervonen vaimonsa Kertun kanssa ja Väänälässä Erkki Väänäsen ja hänen Kaisa-vaimonsa luona, olivat silloisen Utajärvenkylän 14 asuttua taloa ja torppaa tulleet käydyksi ja kylä katsotuksi.

Tällaisen kylän vuonna 1740 kulkenut matkamies tapasi, ja tällaisen kylän maanmittari Vikar oli edellisenä vuonna ikuistanut karttapaperille niin huolellisesti, että kartan avulla vieläkin tunnistaa kylän talojen sijainnin. Karttaan on merkitty myös peltotilkkujen paikat ja ympäröivän metsän puulajit, esimerkiksi ”tall och björk skog”. Kartta antaa myös kuvan siitä, millainen oli Oulujoki kylän kohdalla ennen joen ja kylämaiseman tuhoamista.

Toinen mielenkiintoinen vanha kartta Utajärven kylästä on Johan Wallenborgin runsas 40 vuotta Vikaria myöhemmin eli vuonna 1785 tekemä pikkutarkka tiekartta. Siinä on myös pari vuosikymmentä aiemmin valmistuneen Utajärven kirkon siluettipiirros, joka poikkeaa tornipäädyn osalta hieman nykyisen, entistetyn kirkon ulkomuodosta.