Muhoksen kirkkoherran poika, historiantutkija Artturi Heikki Snellman (1864–1924), joka muutti 1906 sukunimensä Virkkuseksi ja toimi myöhemmin mm. Uuden Suomettaren päätoimittajana sekä Turun yliopiston rehtorina, julkaisi Utajärveltä vuosina 1885–1886 keräämiään vainolaistarinoita sarjassa Oulun kihlakuntaa koskevia muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä. Niissä kerrottiin mm. ahmaslaisesta voimamiehestä Isosta Lassesta eli Iso-Räisäsestä. Räisäs-tarinoista löytyy toinenkin kirjallinen versio, sillä Ahmaksen Räisälän isäntä Erkki Räisänen (1926–2004) on kirjannut muistiin isoisänsä Jaakko Räisäsen (1878–1966) kertomat versiot samoista tarinoista. Tarinoita vertaamalla huomaa, että perinnetarinat elävät ajan ja aikalaisten mukana. Molemmat versiot antavat samankaltaisen kuvan aloitekykyisestä, pelkäämättömästä ja isokasvuisesta muinaissankarista.

Taustatietoa

Säilyneiden asiakirjojen mukaan Iso-Lassen isä, hänkin nimeltään Lasse Räisänen, oli silloisen Limingan pitäjän Ahmasjärven kylän ensimmäinen uudisasukas. Hänet mainitaan vuoden 1548 veroluettelossa. Iso-Lasse lienee muuttanut Ahmakselle Karjalan kannakselta.

Vanhemman Lassen uudistalon oletetaan sijainneen nykyisen Räisälän pihapiirin paikkeilla Ahmaksen nykyisen perinnekylän vieressä. Lassella oli ainakin viisi poikaa: Lasse, Antti, Simo, Mauno ja Matti. Kolme ensin mainittua asuivat tiettävästi koko elämänsä ajan Ahmaksella. Mauno muutti perheineen vainolaisilta turvaan Iin pitäjään ja Matti Tyrnävälle. Nykyiset Iijokivarren Räisäset ovat Maunon ja Tyrnävän Räisäset Matin jälkeläisiä.

Tarinamme päähenkilö Lasse Lassenpoika Räisänen mainitaan ensimmäisen kerran Ahmaksen talollisena vuoden 1575 kymmenysluettelossa ja viimeisen kerran vuoden 1585 maakirjassa. Hän lienee kuollut 1590-luvulla. Lassen talon arvellaan sijainneen nykyisen Kukkolan paikkeilla. Erään käräjäpöytäkirjan mukaan Lassella oli vaimona Sanginjärven Holapan talon uudisasukkaan Matti Holapan Priitta-niminen tytär. Holapan suku on muuttanut Oulujokivarteen Karjalan Kannakselta, Jääsken pitäjästä, suunnilleen samaan aikaan kuin Räisäset.

Jaakko Räisäsen versio Räisäs-tarinoista

Jaakko Räisäsen pojanpojalleen kertoman perinnetarinan mukaan Iso-Lasse oli lisänimensä veroinen tavattoman suurikokoinen mies. Niinpä Lasse ei voinut ottaa kestikievaria taloonsa. Yksi hevonen kun ei jaksanut vetää matkustajia painavan kyytimiehen lisäksi. Niinpä kievari piti sijoittaa Kivariin, vaikka se on kilometrin verran tiensivussa. (Sitä tarinassa ei kerrota, että Ahmakselle perustettiin kestikievari vasta 50–60 vuotta Iso-Lassen kuoleman jälkeen!)

Tarinan mukaan Räisäsillä oli isonvihan aikaan niittysauna Leppijokivarressa. Sinne Iso-Räisänen vei perheensä turvaan vainolaisilta. (Iso-Räisänen eli todellisuudessa vanhanvihan eli rappasotien aikaan, siis noin 130 vuotta ennen isonvihan vuosia. Useimmissa Utajärvellä kerrotuissa vainolaistarinoissa sanotaan tapahtumien ajoittuvan isonvihan aikaan, vaikka niiden perustana olevat todelliset tapahtumat olisivat sattuneet jo aiemmin. Luultavasti kansa on entisvanhaan käyttänyt vanhanvihan vuosistakin isoviha-nimeä!)

Eräänä talvisena varhaisaamuna Räisästen niittysaunan oveen lyötiin ja kuului komento: ”Nouse Räisänen kattoon henkes lähtöä.” Räisänen suuttui kovin ja vastasi ”Oottakaa miestä kenkiväksi, kun ootta oottanu kasvavaksi”, otti aseet joita tiesi tarvittavan ja ryntäsi ulos niin, että ovi lensi karmeineen pihalle. Sitten alkoi vainolaisten tuhoaminen. Sen päätteeksi Räisänen latoi vainolaisten ruumiit kaulasta ristikkäin tapuliin. Myöhempinä vuosina ihmiset kävivät katsomassa luurangoista muodostunutta ristinmuotoista muistomerkkiä. Tämä vainolaisjoukko, joka tapasi määränpäänsä niittysaunan pihalla, oli tullessaan polttanut Räisäsen talon ja osasi saunalle pakolaisten jättämien jälkien perusteella. (Asiakirjojen mukaan vainolaiset polttivat Ahmaksen Räisälän vuonna 1585.)

Vainolaisten kesken syntyi suuri viha Räisästä kohtaan ja tehtiin uusia yrityksiä Räisäsen tappamiseksi. Äskeistä tapahtumaa seuraavana kesänä Räisälästä huomattiin illansuussa, että järven takana Raatelahdessa palaa nuotiotulia. Talossa syntyi pahoja aavistuksia, ja Iso-Räisänen lähti ottamaan selvää nuotionpitäjistä. Kun hän sitten puolen yön maissa varovasti konttasi nuotioiden lähelle, hän huomasi, että yksi vainolaiselta näyttävä mies istui nuotion luona tulivahtina ja muut makasivat tulien ympärillä. Jokin risu kuitenkin katkesi Räisäsen polven alla. Vahti kuuli sen ja kysyi toisilta, kuulivatko he, mikä siellä rapsahti. Yksi makoilevista, liekö ollut vainolaisten päällikkö, vastasi: ”Ripsa mitä rapsat, mutta huomenna Räisänen keikahtaa.”

Räisänen kuuli keskustelun ja arvasi millä retkellä vieraat ovat, odotteli heidän nukkuvan ja tuumasi itsekseen, ettei kannata jäädä huomista odottamaan. Kun viimeinenkin vieras oli nukahtanut, Räisänen otti mukanaan kuljettamansa korentokangen ja rusikoi vieraat hengiltä. Nämä vainolaiset on tarinan mukaan haudattu Ahmaksen Raatelahteen.

Seuraavan talven aikana Räisänen rakensi uuden talon poltetun tilalle. Mutta eivät vainolaiset vieläkään jättäneet Räisästä ja muita ahmaslaisia rauhaan. Tulivat uudelleen kesällä (asiakirjojen mukaan heinäkuussa 1587) entistä suuremmalla joukolla, polttivat Räisäsenkin talon ja löysivät myös pakosaunan, johon väki oli paennut. Nämä kuitenkin ehtivät pakoon ja pelastuivat kuin ihmeen kaupalla. Tällä kertaa Räisälän väki pakeni Tyrnävälle asti. Palasivat sieltä vasta olojen rauhoituttua Ahmakselle ja rakensivat jälleen kerran uudet asumukset.

Rauhanteon jälkeen eräs vainolaispartio tuli kostamaan Räisäsen tekoja. Tulivat yöllä Räisälään, etumies ase kädessä. Iso-Räisänen itse nukkui kyljellään Räisälän pirtin penkillä. Yksi vieraista sanoi etumiehelle: ”Elä koske tuohon mieheen, katso sen ronkka yltää neljännen hirsikerran kohdalle.” Räisänenkin siihen heräsi, ja vieraille tuli äkkilähtö.

[Maalaus Iso-Räisäsestä]
Maalaus E. Kukkonen 1990.

Vielä kerran vainolaisryhmä tuli Räisälään. Tapasivat isännän kylpemässä saunassaan. Kun tällä ei ollut muuta asetta mukanaan, sieppasi hän tuppivyönsä, johon oli kiinnitettynä puukon lisäksi tuluskukkaro ja pikiöljypullo, ja lähti se aseenaan alastomana ajamaan vieraita kohti Hietasiltaa. Löi tuppiroskallaan aina sitä vierasta, joka oli viimeisenä. Siitä jäi Ahmakselle elämään sanonta: ”Kun tuppi tuli selkään, kukkaro ootti vuoroaan.”

Artturi Snellmanin muistiin kirjoittamassa versiossa Leppijoen pakosaunalle tulleet vainolaiset ilahtuivat kovin, kun tapasivat Räisäsen siellä ja sanoivat: ”Ahaa jopa nyt olet säkissä.” Tuohon Räisänen vastasi: ”Ette ole vielä säkinsuuta kiinni sitoneet.” Vainolaiset alkoivat kiirehtiä Räisästä, sanoen ”A jouvu sie, lähe tavaroita näyttämään.” Räisänen paneskeli kenkiä jalkaansa ja tuumasi: ”Oota miestä kenkineeksi, koska ootit kasvaneeksi.” Saatuaan kengännauhat kiinni tuumasi: ”Nyt lähetään.” Hänellä oli vieressä tuppivyö ja siinä kolmihuokoinen tuppi. Sen hän sieppasi toiseen käteensä, puukon toiseen, ja alkoi niillä kahden puolen hosua, niin miehet kaatuivat ympäriltä ja toiset juosta hutki pakoon.

Lähdeluettelo

  • Erkki Räisäsen muistiinpano isoisänsä Jaakko Räisäsen (1878–1966) kertomista Räisäs-tarinoista.
  • Artturi Snellmanin 1885–86 julkaisema Oulun kihlakuntaa koskevia muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä.
  • Oilinki, Pekka. Oilingin varrelta.