Tässä kotiseututarinassa kerrotaan Utajärven suojeluskunnan poikaosastosta ja sen seuraajajärjestöstä Utajärven sotilaspojista, järjestöstä jossa lähes kaikki ikäiseni utajärveläispojat saivat olla mukana parhaat poikavuotensa.

Alkuvuodet

Suojeluskunnan poikatyö aloitettiin Utajärvellä vuonna 1934. Ensimmäiseksi poikaosastonjohtajaksi suojeluskunnan esikunta nimitti 28.1.1934 res. alikersantti Kalle Heleniuksen. Hänet tunnetaan paremmin myöhemmällä sukunimellä Kauto. Vuosina 1934–35 Utajärven poikaosasto toimi vain kirkonkylässä, ja siihen kuului tällöin vain kolmisenkymmentä poikaa. Poikaosastoon pääsi vanhempien kirjallisen suostumuksen perusteella 12-vuotiaana, ja sääntöjen mukaan siitä oli erottava, kun täytti suojeluskuntalaisen alaikärajan eli 17 vuotta. Toiminta oli urheilupainotteista. Pesäpalloilu, yleisurheilu ja hiihto olivat tärkeimmät lajit. Alusta lähtien ohjelmaan kuului hieman sulkeisharjoittelua ja tarkkuusammuntaa pienois- tai ilmakiväärillä.

Parin vuoden kuluttua suunnistuksesta tuli uusi harjoitus- ja kilpailulaji. Maaston hyväksikäyttöä opeteltiin suunnistuksen lisäksi sissi- eli maastoleikkien avulla. Kansalaistaitoja hankittiin myös paloharjoituksissa ja ensiapukoulutukseen osallistumisella.

Vuodesta 1936 lähtien kyläosastoja perustettiin muillekin kylille, ja osaston vahvuus kasvoi nopeasti yli sadan pojan. Kyläosastojen harjoituspaikkoina toimivat kansakoulut, niiden pihapiirit ja lähimetsiköt. Monissa kyläosastoissa poikatyötä johti kylän opettaja. Tästä ja siitä, että monella kylällä kaikki 12–16-vuotiaat koulupojat olivat myös suojeluskuntapoikia, seurasi, että koulutuntien ja suojeluskuntapoikien harjoitusten raja oli hyvin häilyvä. Varsinkin poikain voimistelutunnit muodostuivat usein myös suojeluskunnan poikaosaston harjoituksiksi. Koulutuksen painopiste oli koko ajan liikuntakasvatuksessa.

Leirit lipunnostoineen, iltanuotioineen ja yöllisine vartiovuoroineen jäivät unohtumattomina mukana olleiden mieleen. Ne olivat poikajärjestön tärkein kasvatusmuoto.

Utajärven suojeluskuntapoikia ja myöhemmin sotilaspoikia osallistui koko osaston toimintavuosien ajan myös suojeluskuntapiirin erilaisiin mestaruuskilpailuihin, milloin yleisurheilussa, milloin suunnistuksessa, hiihdossa tai ammunnassa. Piiritasolla parhaiten menestyneet osallistuivat vaihtelevalla menestyksellä koko poikajärjestön mestaruuskilpailuihin.

Kyläosastoja oli talvisotatalveen tultaessa perustettu kirkonkylän lisäksi Vaalaan, Ylisuvannolle, Alasuvannolle, Ahmakselle, Ojakylään, Sotkalle, Sangille ja Särkijärvelle. Sotavuosina perustettiin kyläosastot myös Naamalle ja Murronkylään. Sitä mukaa kuin kyläosastoja perustettiin, osaston poikamäärä kasvoi, ja se ylitti talvisodan aikana jo kahdensadan pojan määrän.

Oma johtajakoulutus aloitetaan

Vaikka monet pitäjän miesopettajat, heistä useimmat reservin upseereita tai aliupseereita, toimivat innolla kyläosastojen johtajina, johtajien puute haittasi poikatoimintaa. Tilannetta helpotettiin kouluttamalla poikajohtajia suojeluskuntapojista. Ensimmäiselle, talvella 1938 Iissä pidetylle ryhmänjohtajakurssille pääsivät Tauno Haverinen, Ilmari Hiltunen, Jaakko Huovinen, Eino Häikiö, Jonne Kassinen, Teuvo Kemilä, Martti ja Paavo Laitinen, Aarne Lesonen, Paavo Mustonen, Reino Paavola, Väinö Piirala, Martti Poutiainen, Arvo Pyhäluoto, Antti ja Elo Roininen, Martti Siira, Svante Supperi, Pauli Varis ja Sakari Väänänen. Eteviä ja menestyneitä poikia kurssilla, samoin poikavuosien jälkeen sodassa ja myöhemmin siviilitoimissaan.

Talviharjoituksiin kuului vuodesta 1937 lähtien slalomhiihto. Harjoituspaikkana oli Pookin rinne Rokualla. Rinteen kunnostus tamppaamalla oli hikistä puuhaa! Poikaosastolla oli muutamia pareja norjalaisia kovapuureunaisia slalomsuksia. Niitä käytettiin ensimmäiseen kerran Rokualla 1938 pidetyissä suojeluskuntapoikain pujottelun piirinmestaruuskilpailuissa.

Uusille johtajille saatiin toiminnan perustaksi vuodesta 1937 lähtien erityisiä opaskirjoja. Näitä opaskirjoja olivat Suojeluskuntapoikain sotilaskoulutus, Suojeluskuntapoikain pienoiskivääriampuminen, Suojeluskuntapoikain sissileikkejä, Suojeluskuntapoikain kuntoisuusmerkkijärjestelmä, Sotilaspoikain hiihtokoulutus ja vuonna 1943 painettu Sotilaspoikaohjesääntö. Jokaiselle pojalle jaettiin vuodesta 1943 lähtien Sotilaspojan taskukirja, joka oli verraton opaskirja.

Sotavuosien toimintaa

Talvisotaa edeltäneen YH:n aikana varttuneimmat suojeluskuntapojat toimivat vartiotehtävissä ja lähetteinä. Samoja tehtäviä riitti tietysti koko sodan ajan. Poikaosaston kasvatustyön onnistumista kuvaa se, että talvisodan alla 65 utajärvistä nuorukaista osallistui vapaaehtoisina Karjalan kannaksen linnoitustöihin ja että talvisodan alussa kymmenkunta 17–18-vuotiasta juuri poikaosastosta suojeluskuntaan siirtynyttä nuorukaista lähti vapaaehtoisina Suomussalmen rintamalle, osa ilman vanhempiensa lupaa.

Talvisodan aikana osaston ensimmäiset suojeluskuntapojat saivat univormun. Suojeluskunnan esikunta varasi 14.11.1939 tarkoitukseen 10 000 markan määrärahan. Sillä hankittiin osalle pojista pusero, lakki ja vyö. Varustilanne parani, kun talvisodan jälkeen saatiin käyttöön Englannin talvisotaan ”aseapuna” antamia Englannin armeijan vihreänruskeita, pienikokoisia asepukuja. Niitä riitti jokseenkin kaikille pojille.

Suojeluskunnan toimintakertomus vuodelta 1940 kertoo poikaosastoon liittyneen vuoden aikana 158 uutta poikaa ja vahvuuden olleen vuoden lopussa 221. Tällä tasolla poikamäärä pysyi jatkosodan loppuun saakka. Uusia poikia liittyi sitä mukaa kuin vanhimmat ”jatkoivat opintoja” eli liittyivät suojeluskuntaan tai lähtivät suorittamaan asevelvollisuutta. Sota-arkistosta löytyy Utajärven sotilaspoikain jäsenkortisto vuodelta 1944. Siinä on henkilötiedot 145 pojasta. Särkijärven, Sangin, Ylisuvannon, Alasuvannon, Ojakylän, Murronkylän ja Naaman kyläosastojen jäsenkortit puuttuvat.

Suojeluskuntapojista sotilaspoikia

Vuoden 1941 syksyllä otettiin käyttöön sotilaspoika-nimi ja suojeluskuntien poikaosastojen nimi muuttui sotilaspoikaosastoiksi. Nimenmuutoksen myötä maan poikaosastojen kokonaisvahvuus kasvoi 45 000 suojeluskuntapojasta kolmen vuoden aikana 70 000 sotilaspoikaan. Utajärvellä sotilaspoikaosaston vahvuuteen nimenmuutoksella ei ollut vähäistäkään vaikutusta. Osaston vahvuus oli ja pysyi runsaana kahtenasatana.

Jatkosodan aikana toimintaan tuli kaksi uutta toimintamuotoa. Kaikki sotilaspojat osallistuivat ”Nuorten Talkoiden” organisoimaan talkootoimintaan. Se oli pääosin työapua ja erilaisten hyödykkeiden keräämistä. Kannustimena oli kilpailu. Sotilaspoikain valtakunnallisessa talkookilpailussa 1943 Utajärven sotilaspojat voittivat sarjansa. Utajärven pikkulotat talkoilivat yhtä ahkerasti, ja seuraavana vuonna Utajärvi voitti pienten kuntien sarjan valtakunnallisessa kilpailussa. Sen muistona on Utajärven keskuskoulun aulassa kaunis veistos, tasavallan presidentin palkinto parhaalle talkoopitäjälle.

Toinen uusi toimintamuoto liittyi vielä läheisemmin sotaan. Varttuneimmat sotilaspojat saivat komennuksen hälytyksellä koottaviin ilmasuojelujoukkueisiin. Sotilaspoikain harjoitteluaseina olleiden pienoiskiväärien ja italialaisten epäluotettavien ”ternikiväärien” tilalle saatiin pystykorvia ja konepistooleja. Sotilaspoikain ohjesääntö kielsi ampumaharjoitukset sotilasaseilla, mutta kyllä varttuneimmat sotilaspojat niillä Utajärvellä harjoittelivat. Oli pakko, sillä he joutuivat koluamaan metsäpoluilla ja erämaataloissa lukuisia öitä ja päiviä havaittujen tai kuviteltujen desanttien, partisaanien ja sotilaskarkurien perässä.

Poikajohtajat

Poikaosaston johtajaksi tuli Kalle Kauton jälkeen vuonna 1936 res. alikersantti Vilho Säkkinen. Seuraavana vuonna osastonjohtajaksi nimitettiin res. vänrikki Pertti Väyrynen. Kun hän, kuten muutkin pitäjän asekuntoiset miehet, sai talvisodan edellä kutsun ylimääräisiin harjoituksiin, valitsi suojeluskunnan esikunta 2.11.1939 uudeksi osastonjohtajaksi opettaja, sk. vääpeli Artturi Laitisen.

Välirauhan aikana poikatyö organisoitiin uudelleen. Uudeksi osastonjohtajaksi tuli opettaja, res. luutnantti Eino Lukka. Jatkosodan alettua ja Eino Lukan siirryttyä komppanianpäälliköksi Kiestingin lohkolle poikajohtajan tehtävät siirtyivät ikänsä takia kotirintamalle komennetulle vänrikki Jooseppi Manniselle. Vuonna 1943 osastonjohtajaksi nimitettiin 16-vuotias sotilaspoikien joukkueenvarajohtajan koulutuksen saanut Pekka Oilinki.

Rauhan vuosina poikajohtajina Utajärvellä toimineet suojeluskuntalaiset antoivat sodissa ankaran uhrin. Entisistä osastonjohtajista kaatuivat luutnantti Eino Lukka ja vänrikki Pertti Väyrynen sekä kyläosastojen johtajista luutnantti Jooseppi Hujanen, kersantti Valto Kärki, alikersantti Onni Paavola, alikersantti Antti Sipola ja pioneeri Leo Päivänsalo.

Kun suojeluskuntajärjestö lakkautettiin valvontakomission määräyksestä 3.11.1944, päättyi myös Utajärven sotilaspoikaosaston kymmenen vuotta kestänyt toiminta. Pojat saivat pitää sotilaspoikavarusteensa. Myös kyläosastojen käytössä olleet urheiluvälineet sekä pienois- ja ilmakiväärit ”unohdettiin” kerätä pois. Ne olivat kylien poikain käytössä siksi, kunnes menivät romuksi. Tosiasiassa sotilaspoikien urheilu- ja ampumaharjoitukset jatkuivat, tosin siviilimäisemmin muodoin, monissa Utajärven kylissä kaikessa hiljaisuudessa vuosia rauhanteon jälkeen. Toimintaa ei varmaan edes mielletty kielletyksi. Ainakin viisi syksyllä 1944 Utajärven sotilaspoikiin kuulunutta poikaa osallistui järjestön lakkauttamisen jälkeen vielä armeijan aseiden hajavarastointiin eli asekätkentään.