Lottajärjestö

Lotta Svärd -keskusjärjestö perustettiin maaliskuussa 1921 koko maan käsittäväksi naisten maanpuolustusjärjestöksi. Sen perustamisella haluttiin koota vapaussodan aikana perustettujen naisosastojen jäsenet, joita jo aiemmin oli ryhdytty kutsumaan lotiksi, samaan järjestöön. Järjestön nimi on saatu J. L. Runebergin runosta Lotta Svärd. Järjestön tehtäväksi määriteltiin mallisääntöjen 3. §:ssä toimiminen suomalaisten kansallisen ja siveellisen kunnon kohottamiseksi, suojeluskunta-aatteen levittäminen sekä suojeluskuntien ja puolustusvoimien avustaminen.

Toimintaa varten maa jaettiin suojeluskuntajärjestön tavoin 38 lottapiiriksi ja nämä yhteensä 773 paikallisosastoksi. Lottajärjestön jäsenmäärä oli 63 794 vuonna 1930, ja se lisääntyi vuosi vuodelta. Vuonna 1938 jäsenmäärä ylitti sadantuhannen lotan rajan. Suurimmillaan se oli järjestön viimeisen toimintavuoden aikana eli vuonna 1944. Tuolloin tähän maan suurimpaan naisjärjestöön kuului 221 272 jäsentä eli lottaa.

Järjestön toimintaa johti keskusjohtokunta, johon kuului puheenjohtajan lisäksi 8 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Keskusjohtokunnan puheenjohtajana toimi vuodesta 1929 järjestön lakkauttamiseen 1944 asti oululaissyntyinen Fanni Luukkonen.

Lottapiirien toimintaa johti piirijohtokunta ja paikallisosastoja paikallisjohtokunta. Näihin johtokuntiin kuului kuusi jäsentä, jotka valittiin piirin ja paikallisosastojen vuosikokouksissa vuodeksi kerrallaan. Paikallisosastoihin kuului toimivien jäsenten lisäksi myös kannatusjäseniä, mutta he eivät olleet kokouksissa äänioikeutettuja eivätkä myöskään vaalikelpoisia.

Järjestön toimintaa leimasi kristillis-isänmaallinen henki ja ankarat käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt. Alkoholin käyttö oli kielletty. Tupakointiakaan ei alkuvuosikymmeninä sallittu lottapukuun pukeutuneille. Lottapukua koskevat säännökset olivat muutenkin pikkumaisen tarkat. Vakavammista sääntörikkeistä seurasi erottaminen järjestöstä. Ase- ja ampumaharjoituksiin lotat eivät saaneet osallistua. Tätä sääntöä – kuten pukeutumissääntöjäkin – tiedetään kuitenkin joudutun silloin tällöin rintamaolosuhteissa rikkomaan.

Lottajärjestö harrasti liiketoimintaa perustamalla kahviloita, ravintoloita, matkustajakoteja, kioskeja, matkahuoltoasemia, kampaamoja ja jopa elokuvateattereita. Näiden liikeyritysten määrä oli 151 välirauhan aikana vuonna 1940.

Koulutus lotille sopiviin maanpuolustustehtäviin oli eräs lottajärjestön tärkeimpiä tehtäviä. Toimintaa ja koulutusta varten osastoissa oli lääkintä-, muonitus-, varustus- sekä kanslia- eli keräysjaostoja. Lisäksi lottia koulutettiin vaativiinkin viesti- ja ilmavalvontatehtäviin.

Talvi- ja jatkosotien aikana oli jatkuvasti 30 000–40 000 lottaa täysipäiväisesti puolustusvoimissa huolto-, ilmavalvonta- ja esikuntatehtävissä ja vielä suurempi joukko osapäiväisissä maanpuolustus- ja sosiaalisissa avustustehtävissä kotirintamalla. Viimeksi mainitun tehtäväkentän osalta lottajärjestö oli välirauhan ja jatkosodan vuosina tiiviissä yhteistyössä asevelijärjestön kanssa.

Lotta Svärd -järjestö oli alkuvaiheissaan selvästi ns. porvarillinen järjestö, eikä siihen vielä 1930-luvun alussa kuulunut kovinkaan paljon vasemmistolaisia jäseniä. 1930-luvun loppua kohti tultaessa tilanne muuttui, ja jäsenluetteloihin merkitty lottien ammattijakautumakin alkoi muistuttaa koko maan naisten keskimääräistä ammattijakautumaa. Koululaisten ja opiskelijoiden osuus oli kuitenkin keskivertoa suurempi. Talvisodan aikana ja sen jälkeen alkuvuosien poliittista leimaa ei useimmilla paikkakunnalla juuri havainnut. Suomen esimerkin mukaisesti lottajärjestöjä syntyi myös muihin Pohjoismaihin. Myös Virossa toimi suojeluskuntien rinnalla suomalaista lottajärjestöä vastaava Naiskodukaitse-järjestö.

Lottien sotien aikana suorittama vapaaehtoinen ja merkityksellinen työ vapautti useita divisioonia suomalaisia sotilaita rintamalle. Sotamarsalkka Mannerheim ymmärsi lottien työn arvon ja kiitti heitä talvisodan jälkeen 14.3.1940 antamassaan päiväkäskyssä:

”Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa – heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.”

Suomen Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin valvontakomission vaatimuksesta ja kommunististen järjestöjen painostuksesta 23.11.1944.

Utajärven Lotta Svärd -yhdistyksen perustaminen

Lotta Svärd Utajärven yhdistyksen alkutaival oli samantapaista kuin muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla. Utajärven Suojeluskunnan 10-vuotishistoriikin mukaan Utajärven naisia puuhasteli salaisissa hankkeissa jo jääkäriliikkeen aikana ja myöhemmin kesällä ja syksyllä 1917 suojelujärjestön viestinviejinä eli lähetteinä. Vapaussodan sytyttyä tammikuussa 1918 muutamia utajärvisiä naisia toimi Oulun vapautuksen aikana erilaisissa varustus-, muonitus- ja lääkintätehtävissä. Utajärven naisia palveli vapaussodan aikana myös sairaanhoitoapulaisina eteläisen rintaman sairaalajunissa.

Oulun seudulla perustettiin ensimmäiset lottayhdistykset Pudasjärvelle ja Haukiputaalle helmikuun alussa 1920. Utajärven Lotta Svärd -yhdistyksen perustava kokous pidettiin kirkonkylän kansakoululla 6.3.1920. Kokouskutsussa suojeluskunnan esikunta kehotti kaikkia suojeluskunta-aatetta kannattavia naisia saapumaan mainittuun tilaisuuteen. Valtakunnallisen Lotta Svärd -järjestön tultua virallisesti perustetuksi syksyllä 1921 Oulun piirissä perustetut lottayhdistykset, myös Utajärven osasto, liittyi siihen.

Utajärven lottayhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin perustavassa kokouksessa 6.3.1920 neiti Hanna Heilala, joka kuitenkin poismuuton tähden erosi jo huhtikuussa. Hänen seuraajakseen valittiin rouva Siiri Anttonen. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajan lisäksi Anna Korhonen, Tyyne Korhonen, Alma Poutiainen ja Katri Varis. Sihteeriksi valittiin Sylvi Varis (myöh. Kangas-Korhonen) ja rahastonhoitajaksi Signe Markus (myöh. Lohipainua).

Yhdistyksen hallinto

Lotta Svärd Utajärven osaston puheenjohtajina ovat toimineet Hanna Heilala (1920), Siiri Anttonen (1920–), Anna Korhonen (1922), Jenni Lipponen (myöh. Paavola) (1923–), Sylvi Varis (Kangas-Korhonen) (1925–), Helli Hämäläinen (1929), Lyyli Sauro (1930), Saara Juhola (1931), Alma Rinta (1932), Aino Kemilä (Kauto) (1933–) ja Tyyne Laitinen (1935–1944).

Sihteerinä ovat toimineet Sylvi Varis (1920–), Aino Kukkoaho (1922–), Katri Korhonen (1929), Lyyli Sauro, (1929) Helena Anttila (1930), Aino Kemilä (1930–), Saara Juhola (1933–), Edla Kemilä (Valtavaara) (1938), Mimmi Haapala (1939–) ja Elsi Tanskanen (1941–).

Pitkäaikaisimpia johtokunnan jäseniä ovat olleet Katri Varis (1920–1940) ja Tyyne Laitinen (1929–1944). Lyhyempiä aikoja johtokuntaan ovat kuuluneet Anna Korhonen, Alma Poutiainen, Signe Markus, Tyyne Korhonen, Eeva Korhonen, Katri Korhonen, Kaija Pyykkö, Aili Aitta (Kukkonen), Sylvi Korhonen (Varis), Helmi Kemilä, Lyyli Sauro, Mimmi Lohipainua, Aino Kemilä, Olga Hämäläinen, Valma Nyberg, Helena Kauppinen, Linda Jurvelin (Kemilä), Hilda Tenhunen, Jenni Paavola, Maija Salonen, Alma Rinta, Hanna Korhonen, Anni Kukkoaho, Hilja Hyvärinen, Helmi Junttila ja Inkeri Kontu.

Paikallisosaston rahastonhoitajina ovat toimineet Signe Markus, Sylvi Varis, Helena Anttila, Aino Kemilä, Linda Jurvelin (Kemilä), Maija Salonen, Jenni Rotonen (Korpikallio) ja Hilja Hyvärinen.

Ensimmäisiä jaostojen johtajia olivat lääkintäjaoston Anna Korhonen, varusjaoston Tyyne Korhonen sekä huvijaoston Alma Poutiainen. Erityismaininnan ansaitsee Tyyne Laitinen (os. Haapala), joka toimi johtokunnan jäsenenä vuodesta 1929 lähtien ja hoiti osaston puheenjohtajan tehtävää vuodesta 1935 järjestön lakkauttamiseen asti. Lisäksi hän toimi Utajärven lottakuoron johtajana vuodesta 1932 lähtien syksyyn 1944. Hän oli myös Utajärven lottien sodanaikainen lottapäällikkö.

Kyläosastot

Vuonna 1932 alkoi Utajärvellä kyläosastojen toiminta. Kyläosastojen johdossa ovat vuosien varrella toimineet seuraavat lotat: Ahmaskylässä Anni Suorsa, Aili Kukkonen ja Aino Mustonen; Niskankylässä Katri Korhonen ja Eeva Korhonen; kirkonkylässä Tilda Tenhunen, Tyyne Laitinen, Maija Salonen ja Mimmi Haapala; Juorkunassa Iina Nurmela, Aino Vesala ja Maija Holappa; Vaalassa Inkeri Puolanne, Maria Alapukki, Aino Hakkarainen ja Helmi Junttila; Sotkalla Martta Ojala (Torkkeli) ja Anna Keränen. Sangin osasto ei ollut järjestäytynyt, mutta se katsottiin omaksi kyläosastokseen.

Jäsenmäärä

Yhdistyksen jäsenmäärän tarkastelu osoittaa, että se pysyi aluksi vakaasti 50 lotan tienoilla, mutta alkoi nousta 1930-luvun puolivälin jälkeen. Jäsenmäärä oli 52 vuonna 1920, 47 vuonna 1925, 51 vuonna 1930, 96 vuonna 1935, 183 vuonna 1940, 222 vuonna 1941, 245 vuonna 1942. Kun järjestö lakkautettiin syksyllä 1944, kuului Utajärven Lotta Svärd -yhdistykseen 35 vuotta myöhemmin löydetyn jäsenluettelon mukaan 301 toimivaa lottaa. Viimeisenä Utajärven lottiin liittyi 6.10.1944 koululainen Maire Vyyryläinen. Lottien jäsenluettelossa on yhdistykseen hyväksytyt lotat numeroitu juoksevasti numerosta 1 (Sylvi Varis) numeroon 415 (Maire Vyyryläinen). Pikkulottien jäsenluetteloa ei ole löydetty. Yhdistyksen viimeinen sihteeri, Aino Kauto, on arvioinut heidän lukumääräkseen noin 150. Määrä on voinut olla suurempikin: olihan vastaavassa poikajärjestössä, Utajärven sotilaspojissa, johon hyväksyttiin vasta 10-vuotiaana, 222 poikaa. Pikkulottiin hyväksyttiin jo 8-vuotiaana.

Rauhanajan toimintaa

Ensimmäisenä toimintavuotena, vuonna 1920, pidettiin yksi johtokunnan kokous ja neljä yleistä kokousta. Rahavaroja kertyi tuloja 1 608 mk, ja menoja oli 1 273 mk. Lääkintäjaos hankki yhden pakan sidekangasta ja ensisiteitä 20 kappaletta sekä viisi alusvaatekertaa. Asepalvelusta suorittaville utajärvisille lähetettiin luettavaksi kirjallisuutta. Kirkonkylässä pidettiin kahdet iltamat. Sihteeri merkitsi vuosikertomukseen: ”Vaikka yhdistys ei olekaan saanut aikaan erikoisempaa, on kuitenkin suuri askel, että me naiset olemme mukana velvoittavassa isänmaallisessa työssä.”

Utajärven Lotta Svärd -yhdistys toimi läheisessä yhteistyössä paikallisen suojeluskunnan kanssa. Pitämällä ompeluseuroja, myyjäisiä ja iltamia kerättiin rahaa toimintaa varten. Kyläosastot järjestivät omilla kylillään juhlia ja iltamia. Lotat osallistuivat suojeluskuntalaisten varustamiseen. Hankittiin varusteita ja hoidettiin muonitus suojeluskunnan harjoituksissa. Paikallisosastossa oli erikseen nimetyt jaostot, ja jokaiselle jaostolle oli nimetty päällikkö. Utajärven paikallisosastossa toimi lääkintä-, muonitus-, varus-, toimisto-, viesti-, keräys- ja huoltojaostot.

Urheilulla, tarkemmin sanottuna hiihdolla, oli toiminnassa tärkeä asema. Hiihtokilpailuja järjestettiin, usein myös yhdessä suojeluskunnan kanssa, ja lähetettiin osanottajia muualla järjestettyihin kilpailuihin. Utajärven parhaita lottahiihtäjiä olivat Hovin sisarukset Anna ja Aino Korhonen sekä pikkulotta Maija Päivänsalo.

Tyttötyö aloitettiin v. 1935, jolloin yhdistys perusti kirkonkylään tyttöosaston. Sen johtajana oli Tyyne Laitinen; Utoslahdella johtajana toimi Saara Juhola, Niskankylässä Aino Kemilä ja Vaalassa Helmi Junttila. Sotavuosina koko paikallisosaston tyttötyön johtajana oli Saara Juhola.

Lottakuorossa oli ensimmäisenä toimintavuotena vain 8 laulajaa, mutta määrä kasvoi vuosien varrella. Kuoroa johti koko toiminnan ajan Tyyne Laitinen. Kuoro esiintyi vuonna 1935 presidenttivierailun yhteydessä. Sotkalla, Ojalan rannassa, järjestettiin silloin Ukko-Pekan kunniaksi komeat juhlat; järjestelyihinkin osallistui 43 lottaa ja pikkulottaa.

Lottalupaus annettiin ensimmäisen kerran vuoden 1933 itsenäisyyspäivän juhlassa Utajärven kirkossa. Yhdistys lähetti osallistujia moniin keskusjohtokunnan tai lottapiirin järjestämiin tilaisuuksiin. Monet utajärviset lotat saivat johtamis- ja erikoiskoulutusta Tuusulan päällystöopistossa. Sortavalan lottapäiville osallistui vuonna 1933 Utajärveltä kaksi lottaa. Myös Porin lottapäivillä oli Utajärveltä edustus. Vaalan kyläosaston johtaja Helmi Junttila avusti jokseenkin säännöllisesti Lotta Svärd -lehteä. Hänen ”Reppulainen”-nimimerkillä kirjoittamansa pakinat olivat suosittuja ja tarkkaan luettuja.

Utajärven lotat talvisodassa

Talvisodan aikana Utajärven lottia palveli viidellä Utajärvelle perustetulla ilmavalvonta-asemalla: Juorkunassa, kirkonkylässä, Sipolassa, Rokualla ja Vaalassa. Ilmavalvontaan osallistui talvisodan aikana 89 utajärvistä lottaa ja lisäksi muutamia pikkulottia. Lisäapua saatiin Suomussalmen lotilta, jotka oli komennettu evakkomatkallaan avuksi Utajärven iv-asemille.

Lotat hoitivat myös iv-asemien henkilökuntien muonituksen ja kahden rautatievartion (Utajärven ja Vaalan) muonituksen. Muonitus- ja ilmavalvontalotat joutuivat Utajärvellä ja erikoisesti Vaalassa kokemaan ilmapommitusten vaarat. Pommeja putosi muutaman metrin päähän valvontatornina toimineesta Vaalan vesitornista. Valvontavuorossa olleet lotat olivat tornissa. Myös kirkonkylän lotat saivat pommituksista osansa. Matinpäivän pommituksessa putosi useita pommeja Utajärven rautatieaseman pihalle. Aseman odotussalissa toimineen lottien muonituskeskuksen kaikki ikkunat särkyivät. Lotat olivat pommituksen ajan sisällä. Heillä oli uskomattoman hyvä onni tai varjelus, sillä kukaan heistä ei edes haavoittunut. Muonituskeskuksen paikkaa jouduttiin kuitenkin väliaikaisesti vaihtamaan. Pomminsirpaleiden jälkiä on yhä (vuonna 2007) näkyvissä asemarakennusten seinissä. Puhelinkeskuksissa viestilotat olivat uskollisesti vartiopaikallaan vuorokaudet läpeensä kuten iv-lotatkin. Varusjaostojen lotille – ja muillekin – oli isotöinen tehtävä järjestää varusteita rintamalle. Varusteet lähetettiin joko lottapiirin välityksellä tai suoraan rintamalle. Tässä varustelussa olivat lottien lisäksi mukana lähes kaikki Utajärven naiset. Sodan ensimmäisten päivien aikana kirkonkylän lotat valmistivat Utoslahden koululla pidetyissä talkoissa 150 lumipukua talvisodan rintamamiehille. Näistä Utoslahden lumipukutalkoista ilkuttiin vihollisen radiolähetyksissä talkoopaikka nimeltä mainiten.

Evakkojen kauttakulku tuotti paljon työtä. Lotat ottivat eri kylillä evakot vastaan. Padan tuli olla aina kuumana ja vaatteita annettavana viluisille. Utajärven kautta kulkeneista evakoista suurin osa oli suomussalmelaisia ja taivalkoskisia karjoineen. Mukana seurasivat kunnan- ja kirkkoherranvirastot, pankit ja muut toiminnot. Talvisodan aikana lotat avustivat lisäksi eri tavoin yli sataa aseveliperhettä.

Jo ennen talvisotaa joutuivat lotat järjestämään muonituksen ylimääräisiin kertausharjoituksiin kutsutuille miehille. Oman pitäjän miesten lisäksi oli ruokittava Nuojuan aseman kautta rintamalle kuljetetut Kestilän miehet.

Lotat jatkosodassa

Kun talvisodan aikana lottatyön painopiste Utajärvellä oli ilmavalvontajaoston tehtävissä, jatkosodan aikana muonitusjaoston tehtävät tulivat tärkeimmiksi. Lotat muonittivat sotilaita, siirtoväkeä ja sotavankeja. Vuonna 1941 muonitukseen käytettiin 23 106 työtuntia. Sotilasleipää leivottiin rintamalle yhteensä 2 500 työtuntia. Joulupaketteja lähetettiin 184 omille ja tuntemattomille rintamamiehille. Joukkojen siirron yhteydessä lotat saivat suuriakin muonitusurakoita. Eräs tällaisista suurista muonitustapahtumista sattui 14.12.1941, jolloin ruokittiin tuhatpäinen siirtomarssilla ollut sotilasosasto. Lottamaja eli lottakioski, joka sijaitsi nykyisen Metsätalon paikalla, tarjosi vaatimattoman virkistymispaikan kyläläisten lisäksi lomaileville sotilaille ja muille vieraille.

Myös lottien varusjaostolla oli toimintaa. Tilasto kertoo, että esim. 1942 huollettiin yli 200 alusvaateparia, 61 villapaitaa, 108 sukkaparia, 195 asetakkia, 52 kesäpuseroa, 54 manttelia ja 63 leipälaukkua.

Muitakin tehtäviä toki oli. Puhelinkeskuksissa toimi vakinaisina 4 viestilottaa ja yksi pikkulotta. Lotat järjestivät myös kahvituksen 9 sankarihautajaisissa. Lottakuoro lauloi Tyyne Laitisen johdolla näissä surullisissa mutta juhlavissa tilaisuuksissa. Myös sankarihautojen hoito oli lottien vastuulla. Toimintakertomuksen mukaan esimerkiksi vuonna 1942 työskenteli 32 lottaa komennuksella kodin ulkopuolella erilaisissa lääkintä-, muonitus-, viestintä- ja valvontatehtävissä.

Rintamakomennukset

Rintamakomennuksella kotipitäjän ulkopuolella olevalla varsinaisella sota-toimialueella oli jatkosodan aikana 21 utajärvistä lottaa: Hilja Aitta, Kyllikki Fonselius, Irma Halonen, Laura Hartikka, Helmi Itkonen, Aini Karppinen, Ada Keinänen, Aune Koivumäki, Rauni Koivumäki, Eeva Korhonen, Anna Kukkoaho, Saima Nuojua, Jenni Ojala, Vilma Orava, Salli Poutiainen, Meeri Päivänsalo, Lempi Roininen, Jenni Rotonen, Elsa Sallinen, Toini Tauriainen ja Lempi Väänänen. Monelle heistä tulivat Vienan ja Aunuksen kylät tutuiksi, mutta Utajärven naisia palveli lääkintä-, kanttiini-, ilmavalvonta-, toimisto- ja viestilottina monessa muussakin paikassa Lapin tuntureilta Mikkelin Päämajaan ja Lavansaaren linnakkeelle asti.

Utajärven Lotta Svärd -yhdistyksen kaikkein kiireisin sodanaikainen toimintajakso oli syksyllä 1944, pari kolme kuukautta ennen yhdistyksen lakkauttamista. Utajärvikin oli silloin sotatoimialuetta, jossa työskenteli yli sata lottaa tai pikkulottaa. Utajärven kirkonkylä muodosti silloin Ouluun ja Puolangalle vetäytyvien saksalaisjoukkojen ja heitä karkottamaan matkaavien suomalaisten sotilaiden sekä Suomussalmelta ja Puolangalta sotaa pakoon rientävien evakoiden ja heidän karjankuljetusväyliensä liikenteellisen solmukohdan. Kaikki kotitöistä irrottautumaan päässeet lotat ja heidän lisäkseen kymmeniä pikkulottia tarvittiin muonitus- ja huoltotehtäviin. Vilske oli kova Vaalassa ja Nuojualla, mutta suurin työruuhka oli kirkonkylässä, jossa monina päivinä oli yli tuhat ylimääräistä vierasta. Eniten työtä aiheutti karjan huolto. Kun evakoista ja Lapin sotaan matkaavista sotilaista oli huolehdittu, alkoi kotiutettavien rintamamiesten vastaanottotilaisuuksien järjestäminen.

Arkistomurheita

Yhdistyksen arkisto tuhoutui v. 1929 Utoslahden kansakoulun tulipalossa. Silloin menetettiin rahaa satoja markkoja, käsitöitä sekä arkistotietoja osaston varhaisimmasta toiminnasta. Osa myöhemmästä arkistosta tuhoutui, kun vuosien 1943–1944 arkisto poltettiin osaston johdon toimesta marraskuussa 1944. Arkiston tuhoamiseen oli kaksi syytä: Uskottiin perätöntä huhua, joka kertoi järjestön johdon antaneen ohjeet hävittää arkistot. Toisena syynä lienee ollut puna-armeijan suorittaman miehityksen uhka ja pelko arkiston joutumisesta vieraisiin käsiin. Miehitysuhkan taustalla olivat Utajärvellekin kiirineet tiedot miehittäjän hirmutöistä Viron kodikaitsu-järjestön piirissä.

Arkistojen tietoja olisi tarvittu 1990-luvun alussa, kun sotatoimialueella toimineet lotat ja pikkulotat ryhtyivät anomaan heille lain mukaan kuuluvia rintamapalvelutunnuksia. Onneksi osaston alkuperäinen jäsenkortisto ja jäsenluettelon jäljennös oli pantu talteen luotettavaan paikkaan ja niistä löytyivät perustiedot myös vuosina 1943–1944 paikallisosastoon liittyneistä lotista. Utajärveltä löytynyt osa lottien arkistosta on luovutettu säilytettäväksi Utajärven kotiseutuarkistossa.

Lottajärjestön lakkauttaminen

Valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd ry:n valvontakomission painostuksesta 23.11.1944. Vaikka lakkautuspäätös oli pelätty ja odotettu ja siihen oli varauduttukin säätiöimällä suurin osa lottajärjestön omaisuudesta, se tuli monille sodissa lottina isänmaataan palvelleille järkyttävänä yllätyksenä.

Kirkkoherra Toivo Hyyryläinen kirjoittaa Utajärven veteraanikirjan lottahistoriikin lopussa osuvasti: ”Lottatyö oli vaativinta vapaaehtoista työtä, mitä suomalainen nainen on koskaan tehnyt. Työ vaati uhrimieltä ja isänmaanrakkautta. Yhdessä miesten kanssa monet rintamalotat antoivat nuoruuden parhaat vuodet isänmaan vapauden säilyttämiseksi.”

Lähdeluettelo

  • Toivo Hyyryläisen laatima ja tämän kirjoittajan paikallisilla tiedoilla täydentämä lottahistoriikki Utajärven veteraanikirjassa.
  • Raikkala, Hannes. Suojeluskuntain historia III.
  • Sota-arkisto: Lotta Svärd Utajärven osaston arkisto. Utajärven veteraanikirjan arkisto, Utajärven suojeluskunnan Utajärvelle piilotettu vuoden 1944 arkisto sekä Utajärven lottien jäsenkortisto ja jäsenluettelo.
  • Kaleva 1940; numero 292.