Utajärveläissyntyinen muinaistutkija ja museomies, professori Aarne Äyräpää, keräsi opiskeluvuosinaan, jolloin hän käytti vielä sukunsa vanhaa nimeä Europaeus, muutamia vanhoja tarinoita Muhokselta ja Utajärveltä ja julkaisi ne Kotiseutu-lehdessä vuonna 1910. Tässä niistä eräs, joka kertoo merkillisistä ja vieläkin selvittämättömistä muinaisjäänteistä, lapinpadoista.

Tämä useimmille nykyutajärvisille tuntematon kotiseutumies Aarne Elias Äyräpää, alkuaan Europaeus, syntyi Utajärven Niskankylässä 21.10.1887 agronomi Antti Theodor Europaeuksen ja hänen vaimonsa Kristiina Riikosen poikana. Hänen tuleva muinaistutkijanuransa oikeastaan sinetöityi jo kastetilaisuudessa 4.11.1887, sillä kasteisänä oli suuren Elias Lönnrotin kaima ja veljenpoika Ristijärven kirkkoherra Eljas Lönnroth. Kummeja pojalla oli peräti 12 kappaletta, useimmat sivistyneistöön kuuluvia vanhempien sukulaisia ympäri maan, mutta oli joukossa sentään yksi vanhempi niskankyläläinen, leski Valpuri Lamminparras.

Kotiseutu-lehteen laatimassaan kirjoituksessa 23-vuotias ylioppilas Aarne Europaeus, joka käytti nimimerkkiä ”A.Es.”, kertoo lapinpatoja tunnettavan Suomessa Kiiminginjoen, Oulujoen, Siikajoen ja Iijoen vesistöalueiden lisäksi vain neljä muualla sijaitsevaa: Sälöisten, Haapajärven, Perhonjoen ja Ähtärin lapinpadot.

Kiiminginjoen vesistössä olevista lapinpadoista Europaeus kertoo tunnettavan seuraavat Utajärven ja Muhoksen puolella olevat:

  • Juorkunanjärven yläpäässä Määtänvirrassa on kivipato. Sen lähellä Muuraharjassa on ”lappalaisasentoja” ja Tervasaaressa hautoja.

  • Juorkunassa Määtän ja Keinäsen talojen kohdalla kylänvirrassa on poikki salmen ulottuva kivipato, joka on jo (1910) melkein kokonansa hajonnut.

  • Timosenjärven kapeimmassa eli Salmeksi mainitussa kohdassa sijaitsee kivistä tehty ”jättiläisten pato”.

  • Vähä-Timosen järvessä (Pikku-Timosessa) on vähän veden aikana näkyviin tuleva kivipato ulottuen kymmenkunta syltä rannasta. Lähellä on tehty kivikautiseen asuinpaikkaan viittaava löytö.

  • Juorkunan Kivijoessa on ”mutkapadoksi” mainittu kivisilta, noin 10 syltä pitkä ja runsaasti 1 ½ kyynärää korkea. Siinä on yksi merranreiäksi arveltu aukko.

  • Torvenkoskessa ja Peurakoskessa on molemmissa merranreiällä varustettu pato.

  • Sanginkylän Naurisnivassa, Huoseuskosken eteläpuolella, on ”kivisilta”, jota vieläkin (1910) käytetään kalapatona. Sen lähellä on jokitörmässä ns. ”lapinhautoja”.

  • Vuotonkylässä Inninkosken niskassa on myös kivipato. Alavuoton kylässä Muhoksella [Vuotonkylä kuului ennen Muhokseen. P. O.] on Kiiminginjoen poikki juokseva ”jättiläisten padoksi” mainittu luontainen kallio.

Utajärven ja Muhoksen puolella Oulujoen vesistössä olevista lapinpadoista Europaeus mainitsee seuraavat:

  • Niskankylässä Poutiaisen alapuolella, Niemelän torpan kohdalla on yli leveän Oulujoen juokseva kivipato, jonka sanotaan vähän veden aikana selvästi näkyvän. Sitä sanotaan ”lapinpadoksi”.

  • Utoslahden pohjukassa Utosjoen suussa on kivipato, josta Europaeus lainaa tohtori Julius Aulion selostusta: ”Se on noin 50 sylen pituinen, 7 sylen levyinen, koko lahden poikki ulottuva valtava kivisilta, joka on läjätty enimmäkseen pienistä hevosen pään kokoisista kivistä. Ennen koskenperkkuuta se on lautamies Heikki Hiltusen kertoman mukaan ollut oikein aidan tapaan ladottua, mutta siihen avattiin perkuutyössä väyliä ja ovat sitä muutenkin jäät ja tukit jaotelleet.” Pyhäkoskessa Pällin seudulla Honkalan talon kohdalla on joessa kiviä padon tapaan läjättynä. Mainitun Honkalan talon vieressä on tavattu verraten rikas kivikautinen asuinpaikkalöytö.

Lapinpadoista komeimmasta eli Utosjoen lapinpadosta, jonka voimalaitosrakentajat tuhosivat lopullisesti 1950-luvulla, on Kotiseutu-lehdessä tohtori Julius Ailion vuonna 1901 vähän veden aikana ottama valokuva. Kuvassa näkyy myös padon kohdalla Utosjoen törmällä oleva suuri halkolanssi.

Kirjoittaja mainitsee myös Säräisniemellä, Oterman Lapinsalmessa, olevan ”kivistä tehtyä riuttaa kummankin puolen salmeketta” sekä samassa kylässä sijaitsevan ”Lapinsalossa jossakin purossa tai lammessa kivipadon jota luullaan lappalaisten tekemäksi”. Myös Nimisojan yläpäässä oleva ojan poikki juokseva kivipato on Europaeuksen tiedossa.

Europaeus pohtii kirjoituksessaan myös näiden patojen tarkoitusta, rakentamisaikaa ja rakentajia. Patojen tarkoituksesta hän kirjoittaa: ”Rahvas arvelee niitä yleisesti kalanpyydyksiksi. Aukoissa olisi pidetty mertoja tai rysiä. Jolleivat ne saa selitystään luonnontyönä, mikä tuskin on luultavaa, ei mielestäni ole syytä epäillä tätä rahvaan arvelua, varsinkin kun muuatta patoa kerrotaan vielä meidän aikanamme käytetyn kalastukseen.”

Patojen rakentamisajan ja rakentajien selvittämistä kirjoittaja pitää vaikeampana ja arvelee sen jäävän ikiajoiksi ratkaisematta. ”Rahvas pitää niitä lappalaisten, jättiläisten ja hiisien käsialana, kun nimittää niitä useimmiten ’lapinpadoiksi’, mutta myös ’jättiläisten’ tai ’hiidenpadoiksi’ ja ’silloiksi’. Tämä viitannee siihen, että ne ovat nykyistä asutusta vanhempia.”

”Valtavasti vaikuttavat nykyaikaiseen katsojaan nuo jättiläiskokoiset kivisillat: luulisipa todellakin niiden rakentamisen vaatineen jättiläisten työkykyä”, kirjoittaa Europaeus ja jatkaa: ”Se tavaton työmäärä, jota ainakin isoimmat padot ovat valmistuakseen vaatineet, on edellyttänyt pitempiaikaista käytäntöä ja siten myös kestävämpää asutusta patojen läheisyydessä.”

Myöhempi tutkija tohtori Matti Huurre mainitsee Oulujokilaakson historiassa Europaeuksen kertomista padoista useimmat, mutta ei kerro niistä sen enempää. Nyt niiden tutkiminen on jo hankalaa tai peräti mahdotonta, sillä useimmat padot on peitetty vesimassojen alle tai tuhottu muuten koskenperkuutöiden yhteydessä.

Suurimpien ja komeimpien, eli Utoslahden ja Niskanjoen Niemelän ainutlaatuisten ja korvaamattomien lapinpatojen häikäilemätön tuhoaminen Utakosken voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä, kaiken muun uskomattoman ympäristöstä ja vanhoista arvoista piittaamattomuuden kanssa, osoittaa selvästi kuinka oikeassa toinen niskankyläläissyntyinen historian professori Arvi Korhonen oli, kun rakentamisen aikana Suomen Kuvalehdessä arvioi voimalaitosrakentamista johtaneiden ylimielisten insinöörien sivistystasoa.