Moneen ovat Utajärven miehet vuosisatojen aikoina joutuneet sekä sodan että rauhan töissä. Niskankyläläisen maanviljelijän, sodanaikaisen nuoren pioneeriryhmän johtajan Antti Poikolan, sotaretki huipentui, kun hän pystytti Suomen lipun Kilpisjärvellä olevalle kolmen valtakunnan rajapyykille 27.4.1945. Tapahtuma oli jatkosodan loppuvaiheen, Lapin sodan, viimeinen operaatio.

Antti Poikolan sotatie alkoi 14.10.1943. Hän oli 17-vuotias sotilaspojissa sotataidon alkeet oppinut nuorukainen aloittaessaan asepalveluksen Korian pioneerikoulutuskeskuksessa. Kesken koulutusvaiheen ryhmänjohtajakurssin oppilas Antti Poikola komennettiin huhtikuussa 1944 pioneeriksi Muhoksella kesäkuussa 1941 perustettuun pioneeripataljoona 34:ään. Uhtuan suunnalla menestyksekkäästi toiminut pataljoona oli juuri siirtymässä Karjalan kannakselle.

Venäläisten suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa, oli Pion.P 34 linnoitustöissä Uudenkirkon, Kivennavan ja Vammeljoen alueilla. Pataljoonan sotatie kulki 3. divisioonan mukana Muolaanjärveltä Kyyrölään ja Ihantalaan. Antin sotilaspassiin kertyi sellaisia sotahistoriaan ikuisesti jääneitä taistelujen nimiä kuin Kivennapa, Muolaa, Heinjoki, Noskua, Vuoksenlaakso ja Ihantala.

Varsinkin Ihantala on jäänyt voimakkaasti Antin mieleen. Ankarissa taisteluissa oli mukana suuri joukko Utajärven ja Muhoksen miehiä. Antti Poikola oli muiden pioneeritehtävien lisäksi rakentamassa miinakenttiä.

Välirauhan teon jälkeen muu osa pioneeripataljoonasta siirrettiin pohjoiseen, mutta kaksi sen joukkuetta joutui jäämään miinanraivaukseen venäläisille luovutetulle alueelle. Antin ryhmän osaksi tuli purkaa Ihantalaan vihollisen tulen alla kiireessä tehtyjä miinakenttiä ylimielisten ja asiattomasti käyttäytyvien punaupseerien valvonnassa.

Kun omien miinakenttien purkutyö päättyi myöhäissyksyllä 1944, jatkui Antin sotataival Muonioon, missä hän tavoitti jalkapatikassa matkaten nyt JR 1:n pioneeriosaston nimellä toimivat aseveikkonsa. Nuorista asevelvollisista koostuva rykmentti hääti parhaansa mukaan saksalaisia joukkoja kohti Norjan rajaa. Pioneerit komennettiin avaamaan kulkuväylää aina, kun tavattiin saksalaisten miinakenttä. Ja niitä riitti.

Vuoden 1945 alussa ilman natsoja pioneeriryhmän johtajana toiminut Antti Poikola komennettiin Ouluun jatkamaan Korialla keskenjäänyttä ryhmänjohtajakurssia. Ryhmänjohtajakurssin johtajana toimi Oulujokivarren urheiluväen hiihtojohtajana tuntema majuri Reino Palatsi. Jo matka kurssille osoittautui erikoiseksi: kuljetus tapahtui yöllä, ja sen oli ehdottomasti pysyttävä salassa valvontakomission venäläisiltä upseereilta ja heidän urkkijoiltaan. Myöhempi paluumatka joukko-osastoon tapahtui samoissa merkeissä.

Myös ryhmänjohtajakurssin ohjelma osoittautui erikoiseksi. Antin mieleen on jäänyt siitä vain muutama komentoharjoitus ja useita viikkoja jatkunut erilaisten aseiden tarkastus, varastorasvaus ja pakkaus puulaatikoihin. Tämä Laanilan kasarmilla toiminut ”ryhmänjohtajakurssin täydennysosa”, jonka oppilaat oli valittu huolella, pakkasi siis armeijan hajautettaviin asevarikoihin eli asekätköihin tarkoitettuja aseita. Antti ei tiedä, päätyikö hänen pakkaamiaan laatikoita hänen kotitalonsa naapureiden, Niskankylän Tololan ja Sipolan, asekätköihin, sillä aselaatikoiden kuljetukset hoidettiin öiseen aikaan ja eri miesten toimesta.

”Salainen” ryhmänjohtajakurssi, josta ei tehty merkintää Antin sotilaspassiin, tuskin kantakorttiinkaan, päättyi maaliskuun alussa, ja Antti palasi takaisin joukko-osastoonsa ja rintamalle. Vastassa oli saksalainen 20. vuoristoarmeija, joka perääntyi viivytystaisteluja käyden kohti Kilpisjärveä ja Norjan rajaa. Muualla Suomessa ei saksalaisjoukkoja enää tuolloin ollut. Huhtikuun 25. päivänä suomalainen JR 1:n kenttävartio, joka oli asemissa siten, että sillä oli näköyhteys rajalle, ilmoitti viimeisten saksalaisten poistuneen Norjan puolelle.

Seuraavana iltana eli 26.4.1945 lähetettiin suomalainen partio kohti Norjan rajaa. Partio jakaantui kahdeksi ryhmäksi, toinen jatkoi Skibotnin tietä valtakunnan rajalle ja toinen eteni kohti Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistä rajapyykkiä. Molempien ryhmien johtajille oli annettu reppuun Suomen lippu. Antti Poikola oli jälkimmäisen partion mukana toisen pioneerin, säräisniemeläisen Pekka Lämsän, kanssa. Pioneerit olivat mukana miinavaaran takia.

Partio löysi Iso-Mallan luota saksalaisten hylkäämän kenttävartion, savuavia nuotionpohjia sekä tunturinkupeelta pahvisia ukonkuvia, ”vartiomiehiä”. Partio jatkoi kohti rajamerkkiä. Pioneerit tutkivat kenttävartion ja rajapyykin ympäristön, ja Antti pioneeriparin vanhempana ilmoitti ne vapaaksi miinoista. Hän kertoo itse partiomatkan huipentumasta seuraavasti:

”Meitä oli kaikkiaan toistakymmentä miestä. Aamuyöllä kiipesin parin aseveikon kanssa tikkaiden avulla korkean rajapyykin päälle. Kiinnitin partionjohtajana toimineen kapteeni Valkosen repusta otetun Suomen lipun jonkinlaiseen karahkaan, josta saatiin lippusalko. Yksi meistä piti salkoa pystyssä, ja toisen toverini kanssa sidon sen rajapyykin päällä olevaan kivikolmioon, siihen, jonka sivuissa on maiden vaakunat. Lipunnoston jälkeen partio ampui kolme kunnialaukausta. Harmi vain, ettei meillä ollut valokuvaajaa mukana. Valoa valokuvaan olisi kevätyössä kyllä riittänyt.”

Valokuvan puute korjattiin päivällä. Kenttävartioon tuli tieto, että nyt ovat rajamerkillä tiedotuskomppanian miehet eli tk-kuvaajat lavastamassa tilannetta uudestaan. Tk-miehet olivat hankkineet suuremman lipun ja paremman lippusalon. Varmuuden vuoksi he panivat viisi miestä sitomaan lippua pyykkiin ja sen vierelle kymmenkunta muuta sotilasta siisteissä lumipuvuissa ällistelemään historiallista tapahtumaa.

Oikea lipunnostaja, ryhmänjohtajakurssin oppilas Antti Poikola, ei ollut mukana tuota lavastettua kuvaa otettaessa. Lavastetusta kuvasta tuli yksi Suomen kuuluisimmista sotakuvista, ja sitä levitettiin ympäri maailman. Ja levitetään yhä. Postimerkkiä siitä ei kuitenkaan ole vielä tehty, kuten tehtiin amerikkalaisten vastaavasta lavastetusta Iwo Ivon lipunnostosta kertovasta valokuvasta.

Korpraalinnatsat yli vuoden rintamalla pioneeriryhmän johtajana toiminut Antti Poikola kyllä tapahtuman jälkeen sai, vaikka ei saanutkaan tietoa, että hänet on tuohon arvoon nimitetty.

Joka tapauksessa III armeijakunnan komentaja kenraali Hjalmar Siilasvuo saattoi tapahtuman jälkeen ottaa vastaan asianmukaiset onnittelut ja ilmoittaa tasavallan presidentille, että sotatoimet Lapissa ovat päättyneet.

Kilpisjärven lipunnostajan Antti Poikelan sota ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Miinanraivaus jatkui Lapissa, ja ammattitaitoisia pioneereja tarvittiin. Antti Poikola haavoittui hyppymiinan räjähdyksessä 17.7.1945 päähän, niskaan ja vasempaan yläraajaan. Seurauksena oli sairaalareissu ja pysyvä 20 prosentin invaliditeetti.

Antti Poikelan toivuttua jalkeille hänen asevelvollisuutensa jatkui pioneerikouluttajana ja ryhmänjohtajana JR 1:n pioneeriosastossa Oulussa. Hän pääsi siviiliin täysin palvelleena ja alikersantiksi ylennettynä 16.12.1945. Pysyvänä muistona Lapin sodan päätösoperaatioon osallistuneelle miehelle jäi elinikäinen vamma ja 2.luokan vapaudenmitali.