Taustatietoa

Isänpuoleisen isoäitini suvulla, eli sillä Pirilän suvulla, jonka muodostavat Utajärven Niskankylän Pirilään vuonna 1868 muuttaneiden Juho Tuomaanpoika Kukkohovin, myöhemmin Pirilä, ja hänen vaimonsa Valpuri Ristiniemen jälkeläiset, oli pysyvä sukunimi, Haataja, silloin kun suvun esi-isät asuivat Kainuussa. Sen jälkeen, kun Matti Haataja muutti Oulujokivarteen 1750-luvun lopulla, suvun jäsenten sukunimi vaihtui sadan vuoden aikana heidän asumiensa talojen mukaan. Matti Haatajan sukunimeksi vaihtui sotilasnimi Fäldt, ja hänen pojastaan tuli Sormunen. Sitten sukuniminä seurasivat Lähtevänoja, Kukkohovi ja lopuksi Pirilä. Pirilästä tuli sukunimilain ansiosta uusi pysyvä sukunimi.

Vanha sukunimi Haataja vilahtaa asiakirjoissa rinnakkaisnimenä varsin pitkään. Kun edellä mainittu Juho Tuomaanpoika, suvun ensimmäinen Pirilä, kastettiin kahden viikon ikäisenä 24.11.1822, merkitsi pappi kastekirjaan isän sukunimeksi Haataja.

Haatajan suku on alkuaan savolaisperäinen, mutta avioliittojen kautta isänäitini sukuun on liittynyt myös selvästi länsisuomalaisia sukuhaaroja.

Haatajan suku Paltamossa

I. Kun seurataan Niskankylän Pirilään 1868 isännäksi muuttaneen pitäjänräätäri Juho Kukkohovin isänpuoleisia (isä, isänisä jne) sukujuuria, on vanhin tunnettu esi-isä manamansalolainen talollinen Tuomas Haataja (eli noin 1580–1630). Hänet mainitaan talollisena Manamansalossa 1605–1629. Tuomaksen talo, myöhemmin ensin Haatajana ja sitten Suotalona tunnettu, sijaitsi nykyisen Manamansalon koulun lähellä, paikalla, johon myöhemmin rakennettiin kylän ensimmäisen kansakoulu.

Tuomaksen vaimon nimeä ei mainita tutkituissa asiakirjoissa. Tuomaksella oli kolme poikaa: Elias, Pekka ja Tuomas. Heistä Elias perusti kylän toisen Haatajan, myöhemmin Harjuna tunnetun. Pekka mainitaan henkikirjassa köyhänä. Tuomaksesta kerrotaan jäljempänä.

Ensimmäiset Kainuun Haatajat ovat tulleet uudisasukkaiksi Oulujärven erämaahan 1550-luvulla Etelä-Savosta, Säämingin seudulta. Heistä ensimmäinen oli Manamansaloon asettunut Antti Haataja, joka mainitaan Salon saaren talollisena vuosien 1570–1583 henkikirjoissa. Manamansalon asutus tuhottiin rappasotien eli vanhanvihan aikana, ja myös Antti Haatajan talo poltettiin 1584. Antin perheen myöhempää kohtaloa ei tunneta, mutta 1600-luvun alussa tavataan Tyrnävän Ängeslevällä uudisasukas Antti Haataja perustamassaan Haatajan talossa. Hän oli todennäköisesti aikaisemmin Manamansalossa asunut Antti Haataja tai tämän poika. Oliko rappasotien jälkeen Manamansaloon tullut Tuomas Haataja Antin jälkeläisiä, ei ole pystytty selvittämään. Mahdollista on, että hän oli Antin poika tai pojanpoika.

II. Haatajan eli Harjun seuraavana isäntänä veljensä Eliaksen jälkeen vuodesta 1649 vuoteen 1675 mainitulla Tuomas Tuomaanpoika Haatajalla (noin 1620–1665) oli ainakin kaksi lasta. Kirstistä tuli Manamansalon Heikan emäntä. Hänen mainitaan olleen vanhana raihnainen. Paavosta kerrotaan jäljempänä. Tuomas Tuomaanpojan vaimon nimeä ei mainita tutkituissa asiakirjoissa.

Manamansalon Harjun talo sijaitsi Supukkalammen länsirannalla, vajaa kilometri nykyisestä Kultahiekan lomakeskuksesta koilliseen. Oulujärvi näkyi pirtin ikkunasta noin 200 metrin päässä. Vanhan Harjun rakennukset on purettu, mutta talon entisessä pihapiirissä on nykyisin läpi vuoden asuttu loma-asunto.

III. Seuraava Manamansalon Haataja-Harjun isäntä vuosina 1676–1700 oli Paavo Tuomaanpoika Haataja (noin 1650–1712). Talo oli hänen aikanaan myös kestikievaritalo. Paavon vaimo oli nimeltään Kirsti. Heillä oli ainakin Tuomas- ja Paavo-nimiset pojat ja Anna-niminen tytär. Tuomas ja Paavo saivat isänsä kuoleman jälkeen perintönä talonpaikan, mutta itse Haatajan eli Harjun talo siirtyi 1701 Anna-sisaren ja tämän miehen eli talon vävyn Antti Pikkaraisen omistukseen. Pikkaraisen suku hallitsi sitten Harju-Haatajaa aina vuoteen 1834, jolloin talo autioitui ja siirtyi Kemppaisen suvulle ja heiltä 1900-luvulla Leinosen suvulle.

Paavon ja Kirstin pojat ja miniät lienevät olleet tavallista sopuisampia, sillä molempien perheet asuivat yhteistaloudessa, ensin Manamansalossa ja myöhemmin Jaalangassa.

Anna-tyttären ja Antti Pikkaraisen pojanpoika Juho muutti vävyksi Niskankylän Raappanaan. Hänestä tuli nykyisen Lamminahon suvun kantaisä ja kuulun Lamminahon talon isäntä.

IV. Seuraava esi-isä oli Tuomas Paavonpoika Haataja (noin 1680–1744). Hän avioitui Melalahden Leinolan tyttären Anna Matintytär Leinosen (1705–1781) kanssa. He asuivat ensin Manamansalon Haatajassa eli Harjussa, mutta muuttivat noin 1728 Jaalangan (nykyisin Kankarin) Väätäjänniemeen. Tuomaksella ja Annalla oli lapsia ainakin Tuomas, Liisa, Riitta, Anna, Paavo, Matti, Kaisa ja Susanna. Matista kerrotaan jäljempänä.

Kainuun Leinosten sukujuuret johtavat Etelä-Savoon. Ensimmäinen Leinonen, etunimeltään Lauri, on tullut nykyisen Paltamon Melalahden kylään vuonna 1552 Visulahden pitäjästä. Seuraava uudisasukas Leinonen, Tapani Leinonen, jonka jälkeläisiä Annakin lienee, muutti vuonna 1555 Juvalta Paltamon Kivesjärvelle.

Niskankylässä

V. Renki, ruotusotilas ja lopuksi uudistilallinen Matti Tuomaanpoika Haataja, myöhemmin Fäldt (1735–1791) mainitaan Muhoksen rippikirjassa 1757–63 palkollisten joukossa. Rippikirjan mukaan hänen sukunimenään oli vielä Haataja ja hänellä oli vaimo Priitta (1738–1807) sekä Tuomas- ja Anna-nimiset lapset. Matti ja Priitta kävivät ripillä Muhoksella ensimmäisen kerran 27.5.1757.

Vuonna 1767 Matista tuli ruotusotilas Pohjanmaan rykmentin Kemin-komppaniaan. Sotilasrullaan on Matin pituudeksi merkitty 5 jalkaa ja 7 ½ tuumaa. Rullan mukaan Matti on palvellut nuhteettomasti, eikä häntä ole rangaistu. ”Virka-asunnoksi” hänelle annettiin Niskanjoen yläjuoksun talollisten ylläpitämä Fäldtin ruotutorppa. Se sijaitsi Oulujoen törmällä, nykyisen Niskankylän Sormulan pihapiirissä. Matin vaimon Priitan sukunimestä ja vanhemmista ei ole varmaa tietoa, sillä isännimeä, vihkimismerkintää tai muuta sukunimeä kuin Fäldt ei ole löytynyt asiakirjoista.

Palvelusaikansa päätyttyä Matti ryhtyi rakentamaan uudistaloa Fäldtin ruotutorpan viereen. Virallisen luvan Sormulan uudistilan perustamiselle Oulun maaherra myönsi vasta 1789, eli pari vuotta ennen Matin kuolemaa. Sormulan pihassa on vielä pystyssä hyväkuntoinen ja kaunismuotoinen aitta, jonka sisäseinässä, lähellä kurkihirttä, on vuosiluku 1783. Matti Fäldt on jättänyt jälkeensä rakentajan muistomerkin, joka kertoo yli kahdensadan vuoden takaa hänen kirvesmiehen taidoistaan.

Kirkonkirjojen tiedot Matin ja Priitan vanhimmista lapsista ovat ilmeisen ristiriitaisia: isän ja lapsen nimet ovat kastemerkintää tehdessä menneet vanhalla papilla sekaisin, ja kun virhettä on yritetty korjata, on Anna-tyttären nimeksi tullut kastettujen kirjaan Tuomas. Lapsia on ollut ainakin 10. Heistä Matiksi kastekirjaan merkitty vanhempi Tuomas (s. 1759); Perttu (1771) ja Erkki (1775) kuolivat lapsena. Heikin (1766) ja Priitan (1775) vaiheet ovat tutkimatta. Luultavasti hekin kuolivat lapsina. Anna (1761–1808) avioitui niskankyläläisen Antti Partasen eli Tuomaankorvan kanssa. He muuttivat isäntäväeksi Ahmaksen Isoniemeen. Nuoremmasta Tuomaasta (1763–1810) kerrotaan jäljempänä. Matin (1764–1820) vaiheista tiedetään, että hän muutti Ouluun ja palasi 1780-luvulla kotiinsa Utajärvelle ja asui siellä vielä 1791. Uudelleen hän löytyy Sotkalta, jossa kuoli leskenä ja ”ruotuvaivaisena” 7.7.1820. Todennäköisesti hän oli välivuodet sodassa. Paavo (1768) meni naimisiin naapurin leskiemännän Maria Kylmäsen kanssa. Marian edellinen mies oli Matti Haatajan seuraaja Fäldtin ruodun sotilaana eli ruotusotilas Antti Fäldt. Johannes (1772–1791) palveli renkinä Niskankylässä, mutta kuoli jo 19-vuotiaana.

VI. Matin ja Riitan lapsista kolmanneksi vanhin, Tuomas Sormunen, alkuaan Haataja, sitten myös Fäldt, (1763–1810) elätti itseään ja perhettään ensin Laitasaaren ja Niskankylän talojen renkinä, vuosina 1784–85 Oulussakin, mutta muutti 1798 isännäksi isänsä vanhuusvuosinaan perustamalle Sormulan uudistilalle. Hänet vihittiin 1786 Oterman Tervolassa syntyneen Kristiina Kekkosen (1750–1808) kanssa. Kristiinan isä oli Antti Kekkonen, Oterman Tervolan isäntä. Kristiinan äiti oli Oterman Koukkareita.

Kovin pieni se Tuomaksen ja Stiinan asuma Sormulan talo tuolloin oli: peltoa 2 tynnyrinalaa, yksi hevonen, kaksi lehmää, muutama mullikka ja pari lammasta vuoden 1798 maatarkastuskirjan mukaan.

Kekkoset ovat tulleet Otermalle Jaalangasta, minne suvun kainuulaisen haaran kantaisä Antti Kekkonen muutti Etelä-Savosta Mikkelin seudulta 1620-luvulla. Kainuun ja Oulujokivarren Kekkoset ovat samaa sukua kuin presidentti Urho Kekkonen.

Tuomaksen ja Kristiinan lapsista vanhin, Priitta (1784–), jäi emännäksi Sormulaan. Isännäksi hän sai naapurista Heikki Puhakan eli Nuojulan. Heillä oli seitsemän lasta. Runoilija Isa Asp on niistä vanhimman tyttären eli Liisan tyttärentytär. Tuomaksesta kerrotaan alempana. Antti (1791) ja Matti (1784) kuolivat lapsena.

Ahmaksella

VII. Tuomas Tuomaanpoika Kukkohovi (1788–1834), alkuaan Sormunen ja myös sukunimiä Haataja ja Lähtevänoja käyttänyt, muutti 1814 syntymäkodistaan Niskankylän Sormulasta vävyksi Ahmaksen Lähtevänojan eli Halolan uudistaloon. Sieltä hän vei perheensä vuoden 1823 tienoilla Rokuanvaaran liepeille Kukkohovin uudistaloon. Sen oli perustanut vuonna 1768 Jaakko Kokko -niminen Ahmaksen Räisälän vävy. Tuomaksen vaimo oli Anna Lähtevänoja (1788–1834). Anna ja Tuomas olivat keskenään kaukaisia sukulaisia, molemmat Manamansalon Haatajien jälkeläisiä.

Anna Lähtevänojan vanhemmat olivat tulleet Lähtevänojalle Vuolijoen Käkilahdesta. Heidän esivanhempansa olivat Kainuun Halosia, Suorsia, Lämsiä ja Haatajia. Sukuseura Utajärven Haloset pitää Annan isää ja äitiä sukunsa kanta-vanhempina.

Vuosi 1834 oli Tuomaksen perheelle murheellinen ja kohtalokas. Tuomas ja hänen Anna-vaimonsa sekä heidän lapsensa Tuomas (1816) ja Valpuri (1829) kuolivat lavantautiin parin kuukauden sisällä.

Tuomaksen ja Annan lapsista myös Kustaa (1819) ja Hedvig (1832) kuolivat lapsina. Priitta (1815–1842) meni naimisiin vanhaa muhoslaista Suchtbergin sotilassukua olevan Juho Supperin kanssa. Kreeta-Stiina (1820–) muutti 1838 naimatonna Säräisniemelle. Vuonna 1822 syntyneestä Juhosta kerrotaan enemmän jäljempänä. Eliaksesta (1824–1901) tuli isäntä sukulaistaloon, Ahmaksen Isoniemeen. Anna-Liisa (1826–1907) avioitui Kukkohoviin vävyksi tulleen Heikki Torvisen kanssa. Aukusti (1828–1899) avioitui Rebekka Emilia Joutsenen kanssa. He asuivat vuodesta 1868 lähtien osaomistajina Niskankylän Pirilässä, mutta muuttivat 1885 naapuritaloon Sipolaan.

Takaisin Niskankylään ja Pirilään

VIII. Juho Tuomaanpoika Pirilä, alkuaan Haataja, sitten myös Lähtevänoja, (1822–1877) avioitui 1856 sotkankyläläisen Valpuri Ristiniemen eli Raatinniemen (1833–1869) kanssa. Aluksi renkinä itseään elättäneen Juho ammatiksi vaihtuu avioliiton solmimisen jälkeen pitäjänräätäri. Siinä ammatissa hän viihtyi kymmenkunta vuotta, kunnes 1868 muutti Valpurin kanssa Niskankylän Pirilään, talon isännäksi ja emännäksi.

Valpuri Ristiniemen isä oli Tihisen sukua oleva Kaaperi Ristiniemi, jolla oli esivanhempia mm. Pellikan, Nurron ja Paavolan suvuissa. Äiti puolestaan oli vanhaa juorkunalaista Määtän sukua, jonka juuret johtavat mm. Pudasjärven Oinaan sukuun.

Juhon ja Valpurin lapsista tiedetään, että Juho Gabriel (1857–1898) oli Niskankylän Pirilän osaomistaja vuosina 1887–1888, mutta siirtyi 1889 isännäksi vaimonsa kotitaloon Sipolaan. Heikistä kerrotaan alempana. Kustaa (1861–1930), sukunimeltään ensin Pirilä, sitten Sipola, aloitti Pirilän osaomistajana, mutta muutti 1880 isännöitsijäksi Liperiin ja sieltä Maaningalle. Vuonna 1883 hän palasi takaisin Niskankylään, nyt isännäksi Sipolaan. Vuonna 1899 hän myi talonsa Kustaa Kiviharjulle ja muutti Utajärven kirkolle, Ala-Oravaan, jota ryhdyttiin kutsumaan Sipolaksi. Kustaa Sipola oli aikansa tärkeimpiä utajärvisiä vaikuttajia: hän toimi kuntakokousten puheenjohtajana sekä sihteerinä ja kirkonisäntänä ja oli yksi säästöpankin perustajista. Anna (1863–1866) ja Kreeta (1865–1866) kuolivat lapsena. Valpuri (1867–1933) muutti 1855 Ouluun. Hän avioitui vääpeli Pekka Hiltusen kanssa. Pekasta tuli Niskankylän ja Ahmaksen poliisi, joka kesällä 1917 toimi Niskankylän palokunnaksi nimetyn Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisen aseellisen vastarintaryhmän kouluttajana.

IX. Heikki Juhonpoika Pirilä (1859–1933) teki elämäntyönsä Niskankylän Pirilän isäntänä vanhempiensa kuoleman jälkeen, aluksi yhdessä veljiensä Juhon ja Kustaan kanssa ja vuodesta 1888 itsenäisesti. Naimisissa hän oli kahdesti. Ensimmäinen vaimo Kreeta Tolonen (1858–1900), oli kotoisin Niskankylän Tololasta eli Pyykkö-Tololasta. Heikki Pirilän toinen vaimo oli Anna Kaisa Pekkala (1875–1960), ”Nuutilan mummuna” myöhemmin tunnettu suvun keskushahmo.

Heikki Pirilä oli hieman ylpeänoloinen talonpoika. Kookas ja komea mies kaiken lisäksi. Valokuvistakin päätellen päätään pitempi muita kylän miehiä.

Kreeta Tolosen isän Iikka Tolosen vanhin varmuudella tunnettu esi-isä on Paavo Hiltunen, joka mainitaan vuodesta 1571 lähtien talollisena Puolangan Auholla. Samoihin aikoihin Kreetan äidin Vilhelmiina Elsilän vanhimmat tunnetut esi-isät asuivat Oulunsuun Juuruksessa. Anna Pekkalan sukujuuret johtavat mm. Niskankylän Lamminahoon ja edelleen Manamansalon Haatajiin. Heikki Pirilän jälkeläiset puolisoineen muodostavat Pirilän sukuseuran. Heistä ja heidän esivanhemmistaan kerrotaan seuran sukukirjassa Pirilän pirtistä maailmalle.

Juhon ja Kreeta Tolosen lapsista vanhin oli Liisa (1881–1967). Hänestä on maininta tämän tarinan lopussa. Toiseksi vanhin oli Pekka (1885–1945). Hän muutti Kestilän Riikoseen tätinsä luo ja avioitui kestiläläisen Kaisa Sofia Kinnusen (1876–1945) kanssa. Heikki (1887–1957) teki elämäntyönsä Lapissa Veitsiluoto-yhtiön metsäpiiripäällikkönä ja Tornionjoen lauttauspäällikkönä. Hän avioitui Hilja Hartikan (1887–1960) kanssa. Heidän jälkeläisistään muodostuu satalukuinen joukko uusia Pirilän suvun jäseniä. Kaisa Emilia eli Emmi (1890–1949) avioitui Yrjö Fonseliuksen (1890–1966) kanssa ja teki elämäntyönsä Sotkan koululla käsityönopettajana ja opettajaperheen äitinä. Margareeta eli Reeta (1893–1977) avioitui tulevan Niskankylän Keskitalon isännän Juuso Haverisen (1888–1965) kanssa ja teki elämäntyönsä talonemäntänä. Jenny Serafiina eli Jenni (1897–1985) avioitui Kajaani-yhtiön piiripäällikön Uuno Kauhasen (1894–1965) kanssa. He elivät parhaat työvuotensa Vuolijoella. Kustaasta (1900–1962) tuli maanviljelijä ja isäntä Muhoksen Muhosperän Karppilaan. Emäntänä hänellä oli Lyydia Pelkonen (1901–1985).

Heikin ja Anna-Kaisa Pekkalan lapsista Saimi (s. 1905) avioitui palomestari Heikki Laukaston (s. 1902) kanssa. Yrjö (s. 1907) muutti 1932 Haukiputaan Kelloon, perusti sinne sahan ja toimi liikemiehenä. Hän avioitui Lilja Hälin (s. 1909) kanssa. Jaakko (1909–1917) kuoli lapsena ja kuopus Erkki (1911–1932) asevelvollisuutta suorittaessaan.

Heikillä oli myös Kalle Kemilä (1901–1942) -niminen poika, joka kävi metsäopiston ja toimi metsätalousneuvojana Rannalla. Jatkosodan aikana hän taisteli Sallan rintamalla, joutui venäläisten sotavangiksi ja menehtyi sotavankileirillä Volgan itäpuolella Ukrainassa.

X. Heikki Pirilän ja Kreeta Tolosen vanhimmasta tyttärestä Liisa Pirilästä (1881–1967) tuli Niskankylän Oilingin emäntä vuonna 1902, kun talon nuori isäntä Juho Oilinki haki hänet emännäkseen. Isäni vanhemmat Juho ja Liisa isännöivät Oilingissa 44 vuotta aina vuoteen 1946, jolloin siirtyivät syytingille.

”Vanhaäiti”-nimellä suvun keskuudessa tunnettu Liisa-emäntä oli olemukseltaankin arvokas talonemäntä. Hän oli talonemännän tehtävissä poikkeuksellisen taitava: karja tuotti hyvin, kesäinen kasvimaa herätti vehmaudellaan talon vieraidenkin huomion, ja varsinkin leivän ja rieskan leipojana hän oli mestari. Hän piti oikeudenmukaisesti ”jöötä” vilkkaalle poikaparvelleen ja pojanpoikansa arvion mukaan talon muullekin miesväelle. Jos isän käskyt eivät auttaneet, äidin käskynjako kyllä tehosi. Hän oli myös auttavainen ihminen. Kun 1930-luvulla talon kautta kulki paljon kerjäläisiä, hän ei päästänyt ketään talosta tyhjin käsin. Kun pojat pelkäsivät talon tästä köyhtyvän ja moitiskelivat äitiään, tämä sanoi: ”Ei huonompiosaisten auttaminen taloa köyhdytä, vaan tuo sille siunausta.”

Sotavuodet muodostivat erikoisen jakson Vanhanäidin elämässä. Hänen kaikki seitsemän poikaansa olivat osan sotareissustaan etulinjassa, ja he kaikki olivat kirjeenvaihdossa äitinsä kanssa. Äiti välitti pojilleen tiedot paitsi kotitalon tapahtumista, myös veljien haavoittumisista ja kotilomista. Tämä kirjeenvaihto on tallessa.

Liisan ja Juhon asuessa eläkevuosiaan Oilingissa tapahtui Oulujoen voimalaitosten rakentaminen ja mahtavan joen tuho. Talon rakennukset jouduttiin purkamaan vesimassojen tieltä, ja talon väki joutui muuttamaan pois kodistaan. Isovanhempieni, ainakin isoäitini, tuskaa lievensi hieman se, että he muuttivat elämänsä loppuvuosiksi Liisan syntymäkotiin, Niskankylän Pirilään.