Ruotsin ajan lopulla eli 1700-luvun jälkipuoliskolla elettiin Oulujokivarressa voimakkaan uudisasutuksen aikaa. Niskankylän talojen lukumäärä kaksinkertaistui kolmen vuosikymmenen aikana. Tässä kotiseututarinassa kerrotaan erään kylään tuolloin perustetun talon, kirjoittajan syntymäkodin Oilingin, vaiheista ja taloa vuosisatojen aikana hallinneista neljästätoista isännästä ja vähän emännistäkin.

Alkuvuodet

Oilingin, alkuaan Oilinginniemen, kruununtalon perusti vuonna 1762 Paltamon Ristijärvenkylässä 1710 syntynyt entinen sotilas Matti Rustfeld eli Myllynen. Talon perustamisluvassa hänestä käytetään nimeä Matti Matinpoika. Matti Myllysen ensimmäinen vaimo kuoli talon rakennustyön ollessa alullaan 1761, ja uuden sukunimen saanut leskimies Matti Oilinki vihittiin 16.10.1762 uuteen avioon Riitu Erkintytär Hiltusen kanssa.

Matti rakensi savupirttinsä komealle paikalle korkeatörmäisen Oilinginojan partaalle, Oulujoen ja Oilinginojan muodostamalle Oilinginniemelle. Niemi on saanut nimensä Ahmaskosken ja Utakosken välillä olevasta pitkästä ja suorasta suvannosta, kainuun murteella oilingista. Luultavasti Oilinginniemessä on ollut talo jo ennen Matti Matinpojan tuloa. Niskankylässä on nimittäin vuosien 1624 ja 1626 maakirjojen mukaan sijainnut Frans Suikan asuma pienoinen talo. Se jäi verohylyksi kolmikymmenvuotisen sodan aikana, kun isäntä vietiin sotaan, ja oli autiona jo vuonna 1635.

Suikan talon sijainnista tiedetään, että se sijaitsi Korholan ja Poutiaisen välillä. Kun yrittää arvailla Kansan talon paikkaa, Oilinginniemi tulee ensimmäisenä mieleen.

Matin ja Riitun isännyyskausi jäi lyhyeksi, sillä jo 1775 Oilingissa on uusi isäntäväki ja Matti Myllynen tavataan renkinä Utajärvellä. Hän kuoli 1781 juopottelureissulla Merilän kievarissa ja oli silloin 65-vuotias.

Vuoden 1775 rippikirjassa Oilingin uutena isäntäväkenä on Heikki Oilinki, syntynyt 1739, ja vaimonsa Priitta, syntynyt 1744. Tiedot heidän syntyperästään ovat epämääräisiä, mutta luultavasti Muhoksen vihittyjen luetteloon 5.2.1765 tehty merkintä laitasaarelaisen Heikki Antinpoika Siekkisen ja Priitta Pekantytär Laitisen vihkimisestä tarkoittaa heitä. Heikki ja Riitu asuivat Oilingissa vain muutaman vuoden, sillä jo vuonna 1778, ennen talon verollepanoa, he muuttivat Maria-tyttärensä kanssa pois Oilingista.

Uusiksi uudisasukkaiksi tulivat 1777 manamansalolaiset Valtasen veljekset. Yrjö Valtanen oli syntynyt 1750 Paltamon Manamansalossa ja pikkuveli Juho Valtanen 1755. Kolmantena miespuolisena asukkaana oli Oilingissa Valtasten aikana heidän Heikki-niminen, leskeksi jäänyt lankonsa. Kauan eivät nämäkään isännät viihtyneet Oilingissa, sillä jo 1779 Heikki muutti Muhokselle. Juho ja Elina asuivat kahden lapsensa kanssa Oilingissa vuoteen 1781, jolloin he muuttivat torppareiksi Ahmakselle. Isoveli Yrjö asui Elinansa ja kolmen lapsensa kanssa Oilingissa vuotta kauemmin eli vuoteen 1782. Silloin Yrjö muutti perheineen Oulujoen eteläpuolelle ja perusti sinne Palo-ojan uudistalon. Virallisen perustamisluvan Palo-ojan uudistalo sai vuonna 1786.

Ilmeisesti Yrjön muutto Palo-ojalle on pohjana perinnetarinaan Oilingin ja Palo-ojan isäntien juovuspäissään tervahaudalla sopimasta talonvaihdosta! Todennäköinen syy muuttoon lienee kuitenkin ollut se, että Oilinki pantiin 1784 verolle ja Palo-oja oli vielä verovapaa uudistalo! Ne Niskanjoen isännät eivät rakastaneet veroja silloin entisaikaankaan.

Vuonna 1782 Oilinkiin tuli uusi isäntä Sangin Kemilästä. Hän oli siellä 14.12.1748 syntynyt, Sangin Kemilän sukuun kuuluva Perttu (Bertil) Matinpoika Kemilä. Pertulla oli jo vaimo ja 4 lasta muuttaessaan Oilinkiin. Talon uusi emäntä oli Sangin Paavolassa 21.6.1748 syntynyt Saara Paavola. Perttu ei viihtynyt Oilinginniemessä, vaan sai vuonna 1794 luvan perustaa Oilinginojan toiselle puolelle Kemppaisen uudistalon. Kun Saara-emäntä kuoli 1796, muutti Perttu lapsineen uudistaloonsa. Oilingissa vaihtuu jälleen isännyys.

Omistus vakiintuu

Utajärven kirkonkirjoissa on aukko 1700 ja 1800-lukujen vaihteen tienoilla, mutta vuonna 1798 on Oilingissa pidetty kruununkatselmus isännyyden vaihtumisen takia. Maatarkastuspöytäkirja kertoo talon olleen jo kohtalaisessa kunnossa. Peltoa oli 12 tynnyrinalaa eli noin 5 hehtaaria ja navetassa kotieläimiä. Uusi isäntä oli nimeltään Matti Juhonpoika Kemilä. Hän oli syntynyt 10.2.1745 Niskankylän Kemilässä. Matti oli naimisissa serkkunsa Valpuri Kemppaisen kanssa. Hän ei samasta sukunimestä huolimatta ollut ainakaan läheistä sukua edelliselle isännälle.

Vihdoinkin Oilinkiin tuli suku, joka hallitsi taloa useamman sukupolven ajan. Matti oli tarmokas isäntä, joka kohensi talon nopeasti hyvään kuntoon. Oilingissa vuonna 1955 olleet rakennukset olivat pääosin peräisin Matin isännyyden ajalta. Hänen jo 1810 tapahtuneen kuolemansa jälkeen tehdyssä perunkirjassa mainitaan talossa olleen mm. kaksi ruunahevosta, valkoinen ja raudikko, viisi lehmää ja kymmenen lammasta. Talon viinapannusta oli jäljellä vain hattu!

Matin kuoltua syksyllä 1810 hänen leskensä Valpuri Kemppainen vihittiin keväällä 1812 laskumies Juho Kekkosen kanssa. Juho jatkoi Oilingissa asuessaan koskenlaskijan ammattia, eikä häntä merkitty rippikirjaan talon isännäksi. Isännyys oli Valpuri-emännän kontolla vuoteen 1819 saakka. Silloin 1795 syntynyt Matti Kemilä-Oilingin ja Valpurin ainoa poika Gabriel Matinpoika Oilinki tuli täysi-ikäiseksi ja Oilingin isännyys siirtyi hänelle. Emäntänä Kaaperilla oli naapurissa, Kettulassa, syntynyt Valpuri Matintytär Korhonen. Vuonna 1849, vuosi ennen Kaaperin kuolemaa, Oilingin isännyys siirtyi Kaaperin ja Valpurin vanhimmalle pojalle Matille.

Uusi isäntä Matti Gabrielinpoika Oilinki, syntynyt 22.4.1816, avioitui sankilaisen Anna Juhontytär Kärpän kanssa. Matin ja Annan isännyys kesti 11 vuotta. Ilmeisesti Matti ei ollut isäntäainesta, sillä talo taantui ja velkaantui hänen aikanaan ja hän joutui vuoden 1860 lopulla muuttamaan perheineen Anna-vaimon kotikylään Sangille, ensin huonemieheksi ja myöhemmin torppariksi Holapan torppaan. Samalla sukunimi muuttui Holapaksi. Kemilän suvun isännyys Oilingissa päättyi.

Talostaan pois joutuneen Matti-isännän perheen asuessa vielä Oilingissa syksyllä 1860, taloon muutti ”osatilalliseksi” (medåbo) pitäjänsuutari Heikki Abraham Juhonpoika Winberg, synt. 16.12.1821, joka oli Oulun läänin kuvernöörin 26.9.1860 antaman välipäätöksen mukaan saanut hallintaansa puolet Oilingin kruununtilasta. Hän kuului vanhaan Sotkajärven Sorsan sukuun. Heikki oli monipuolinen mies, joka talonpidon ohella harjoitti suutarin, laskumiehen ja tervarättärin ammatteja. Heikin vaimo, muhoslainen Kaisa Heikintytär Valkola, kuoli 1868, ja Heikki-isäntä avioitui sen jälkeen Matleena Pekantytär Keskiahon kanssa.

Vuonna 1861 taloon tuli toiseksi osatilalliseksi David Juhonpoika Härmä, synt. 1812, jolla oli vaimona niskankyläläinen Kaisa Matintytär Raappana. David Härmä oli kotoisin Iisalmesta ja asui ennen Oilinkiin tuloaan torpparina Niskankylässä.

Nykyiset Oilingit tulevat taloon

Oilingin uudetkaan isännät eivät oikein onnistuneet talonpidossa, vaan edellisen isännän tavoin velkaantuivat lisää. David Härmä möi talonpuolikkaansa jo 1869, eli samana vuonna kuin isojako valmistui, Oilingin tulevalle isännälle. Heikki-isäntä puolestaan möi puolikkaansa ”velkoja ja taskukelloa vastaan” muutamaa vuotta myöhemmin eli vuonna 1872.

Oilingin uudeksi isännäksi tuli vuonna 1872 puolikkaan taloa jo aiemmin omistanut renki Iikka Juhonpoika Kukkoaho. Hän oli syntynyt 12.9.1830 Niskankylän Haapalassa ja kuului Etelä-Savosta vuoden 1540 tienoilla Oulujokivarteen muuttaneeseen Pyykön raivaajasukuun. Oilingin uusi emäntä oli ahmaslainen Kaisa Erkintytär Seppänen, alkuaan Lamminaho, oman, hieman ylpeän sanontansa mukaan ”laajaa Lammin sukua”. Iikka palveli ennen Oilingin ostamista renkinä Niskankylän Tololassa. Hän ei juuri tuhlaillut renginpalkkaansa, vaan nosti kerralla kahden vuoden palkan ja osti ensimmäisen puolikkaan Oilingin talosta näillä säästöillään. Tololan liminkalaisyntyinen emäntä valitteli Iikan palkkaa maksaessaan: ”Nyt sinä veit minun perintörahani.” Näin Oilingin talo siirtyi sen nykyisen omistajasuvun haltuun.

Oilingin uusi isäntä oli siis perin säästäväinen ja nuuka mies, joka asui taloaan senaikaisten tapojen ja menetelmien mukaan. Rahaa hän tienasi uusillakin keinoilla. Vuoden 1880 tienoilla Iikka osti yhdessä naapuriensa Kangas-Korholan ja Palo-ojan isäntien kanssa kalliin tehdastekoisen tervauunin eli retortin, joka sijoitettiin Oilingin lähelle. Tällä ”Rötöksi” kutsutulla, monin verroin entisiä tervahautoja tehokkaammalla laitoksellaan naapurukset jalostivat lähiseudulla omistamansa männiköt tervaksi ja pieksi ja myivät ne Oulun tervaporvarien välityksellä ulkomaille. Varsinkin pikikauppa oli kohtuullisen tuottoisaa.

Talon historian ja sen renkipojasta aloittaneen isännän merkkitapaus oli vuonna 1885. Silloin Iikka-isäntä sai haltuunsa 15.10.1885 päivätyn ”talonvastan” eli komean leimoilla ja sineteillä varustetun asiakirjan, jossa ”Kamari-Toimituskunta Keisarillisen Suomen Senaatin Talous-Osastossa antoi luvan antaa ja jättää Muhoksen pitäjän Niskankylässä sijaitseva Oilingin tila, numero 23, sen asukkaan Iikka Oilingin omistukseen perintötilana”. Iikka joutui maksamaan kruunulle maaveroa 5 ruplaa 60 kopeekkaa, metsäveroa 9 markkaa 41 penniä ja lunastushintaa 121 markkaa 40 penniä. Näin kruununtila muuttui perintötaloksi. Vuoden 1869 isojaossa Oilinki oli saanut maata viidessä palstassa yhteensä 426,52 hehtaaria ja manttaaliluvukseen 3/16 manttaalia. Talossa oli kaksi torppaa, Iikan siskojen emännöimät Nurkkalan ja Katajaniemen torpat, sekä Perälän mäkitupa.

Vuonna 1900, ollessaan jo 70-vuotias, Iikka luovutti Oilingin syytinkiä vastaan kaksoispojilleen Juholle ja Iikalle. Toiset perilliset ja talon velat selvitettiin samalla Kustaa Sipolan laatimalla kauppakirjalla. Kauppahinta oli 2 000 markkaa. Amerikkaan lähdössä ollut Antti-poika sai 500 markkaa ja sisaret 200 markkaa kukin. Lisäksi kukin Iikan ja Kaisan lapsista sai lehmän tai muuta tavaraa sen arvon verran. Tällaisella perinnönjaolla Iikka-isäntä huolehti, ettei uusien isäntien tarvinnut aloittaa isännyyttään liikaa velkaantuneina.

Oilingin toisen puoliskon isäntä Juho likanpoika Oilinki, synt. 13.12.1873, haki vuonna 1902 Oilinkiin emännäksi Niskankylän Pirilästä Liisa Pirilän. Ostettuaan vuonna 1906 toisen puolikkaan talosta Iikka Iikanpoika Oilingilta Juho ja Liisa isännöivät Oilinkia yli neljä vuosikymmentä eli vuoteen 1946, jolloin Oilinki jaettiin.

Jaon jälkeen kantatilan isännäksi tuli nuorin Juhon ja Liisan seitsemästä pojasta, vuonna 1924 syntynyt Martti Juhonpoika Oilinki ja toisen, Veijolaksi nimetyn puolen isännäksi vuonna 1918 syntynyt Yrjö Juhonpoika Oilinki. Uusien omistajien isännyyden aikana tapahtui Oulujoen voimalaitosrakentaminen ja mahtavan joen tuhoaminen. Tämä ”yleisen hyödyn” nimissä tehty tuhotyö päätti myös lähes kaksisataa vuotta asutun Oilingin talon tarinan, sillä talon rakennukset jouduttiin purkamaan ja talon pihapiiri sekä suurin osa pelloista ja osa metsistä jäi veden alle. Talon omistajaperheet sekä talossa syytingillä asunut entinen isäntäväki joutuivat muuttamaan pois kotitalostaan.