Taikausko ja noituus elivät kansan keskuudessa ja vaikeuttivat 1600-luvulla ”oikean uskonopin” toteutumista valvovien viranomaisten toimintaa myös Utajärven kylissä. Täällä ei kuitenkaan tiedetä noitarovioita poltetun. Pari noitavainoihin viittaavaa tapausta vanhoista käräjäpöytäkirjoista kuitenkin löytyy.

Matti Paavonpoika syyttää vaimoaan

Oulun talvikäräjille vuoden 1670 helmikuussa oli haastettu vastaamaan noituussyytteeseen juorkunalainen, Pudasjärvellä syntynyt Marketta Ollintytär. Hänen oma miehensä Matti Paavonpoika oli äitinsä vaatimuksesta ilmiantanut hänet, ja niinpä nimismies Östen Erkinpoika syytti Markettaa noituudesta. Marketta itse ei ollut käräjillä vastaamassa. Hän oli poistunut kotoaan, eikä voudin hänen peräänsä lähettämä mies ollut häntä tavoittanut.

Oikeus kuulusteli vaimoaan noituudesta syyttänyttä Matti Paavonpoikaa, ja tämä kertoi eläneensä yhdessä vaimonsa kanssa jo 14 vuoden ajan. Joskus yhteiselon ensimmäisinä vuosina hän oli pyytänyt tältä alunaa lääkkeeksi kipeisiin silmiinsä. Kun vaimo ei alunaa antanut, oli Matti ottanut sitä omin luvin. Vaimo oli tästä pahastunut ja uhkaillut, että hänen kätensä tulisi venymään, ja taikonut hänet juoksentelemaan pihalla. Matti Paavonpojalle oli tullut kipuja, joista hän oli kärsinyt kaksi ja puoli vuotta. Kun Matti oli asiasta valitellut, ilkkui vaimo: ”Sitähän sinä olit vaillakin.” Matti myös todisti, että jos kuka tahansa oli emäntää vastaan, sai tämä kärsiä kipuja ja muita vaivoja.

Matti kertoi myös, että milloin hän moitti vaimoaan, tällä oli tapana sanoa: ”Jumala antakoon sinulle vettä ja maata ylläpidoksi sen verran kuin löydät sitä minun selästäni.” Matti todisti myös, että kun vaimo neljä vuotta sitten joutui riitaan anoppinsa Riitu Matintyttären kanssa, oli Marketta talonväen kuullen sanonut taikasanat: ”Kuusi kukkuvata kuusistosta, puusta puuset, maasta maaset, tehköhön eläväldä matona mahan vuotavan.” Heti seuraavana yönä oli anopin kylkeen ilmestynyt reikä, josta vuoti mätää.

Vielä todisti Matti, että kun hänen veljensä vielä 5-vuotiaana kasteli vuoteensa, oli vaimo tätä pelotellut ja veli oli saanut kaatumataudin. Matti kertoi myös vaimonsa olevan jumalattoman ihmisen, ja milloin hän kiroaa karjan, ei se millään menesty. Lopuksi Matti kertoi vaimollaan olleen kerran lampaan pirtissä. Kun se määki, heitti appiukko sen ulos, mikä ärsytti vaimoa, ja tämän uhkauksen mukaisesti olivat appiukon lampaat seuraavana yönä hyppineet kattoon ja määkineet äänekkäästi.

Oikeus antoi nämä värikkäät todistukset kuultuaan välipäätöksen ja määräsi, että Marketta Ollintytärtä on tarmokkaasti jäljiteltävä ja tuotava hänet oikeuteen seuraaville käräjille.

Marketta-emäntä puolustautuu

Marketta Ollintyttären asiaa käsiteltiin seuraavan kerran Oulun pitäjän kesäkäräjillä 9.11.1670 vallesmanni Christian Willingshusen ja vouti Antti Pekanpojan läsnäollessa. Lautamiehinä olivat mm. Matti Keinänen Juorkunasta ja Matti Nurro Utajärvenkylästä. Vaimonsa ilmiantanut Matti Paavonpoika ei ollut paikalla, vaan kotonaan Juorkunassa, 15 peninkulman päässä. Sen sijaan edellisillä käräjillä noitavaimona ilmiannettu Marketta Ollintytär oli nyt paikalla. Hänelle esitettiin miehensä todistajalausunto ja kysyttiin, mitä hän siihen sanoo.

Marketta kielsi tehneensä mitään sellaista, mistä miehensä oli kertonut. Marketta esitti oikeudelle Pudasjärven kirkkoherran Daniel Angleniuksen todistuksen, jossa tämä kertoi Marketan kotikylän, Jongunkylän, kylänväen puolesta ”heidän tietävän hänestä ei mitään muuta kuin Kunniaa ja Hyvää”.

Kun Marketalta kysyttiin, miksi hän karkasi eikä ollut edellisillä käräjillä vastaamassa, hän vastasi olleensa Pudasjärvellä hankkimassa nyt esittämäänsä todistusta.

Marketalta kysyttiin, mistä hän ne loitsut, joista miehensä kertoi, oli oppinut? Siihen hän vastasi, ettei ole koskaan sellaisia sanonut, vaan syytti miestään heikkopäiseksi, joka huonosti tietää hänen sanomisensa ja tekemisensä.

Lautamiehet vahvistivat Marketan sanomiset. Kun lautamiehiltä kysyttiin, olivatko he kuulleet tästä Marketasta jotain pahaa, he vastasivat, etteivät ole keltään muulta kuin tämän mieheltä sellaista kuulleet. Lautamiehet arvelivat puheiden alkaneen Marketan anopin Riitu Matintyttären vihapuheista. Lautamies Matti Matinpoika todisti kuulleensa, että anoppi vainoaa miniäänsä. Samaa valitti Marketta itsekin ja kertoi, ettei ole 10 vuoteen saanut syödä samassa pöydässä kuin anoppi ja miehensä.

Koska Matti Paavonpoika ei ollut paikalla eikä kukaan käräjäväestä halunnut todistaa muuta Riitu-anopista tai Marketasta, lykättiin juttu seuraaviin käräjiin. Näyttää siltä, että Marketta säästyi polttoroviolta ja muiltakin seurauksilta.

Ahmaksen naiset tuomiolla

Toisenlaista noitajuttua käsiteltiin 10 vuotta myöhemmin, vuoden 1680 talvikäräjillä. Tällöin oli syytettynä kaksi ahmaslaista naishenkilöä.

Muhoksen kappelikunta kuului tuohon aikaan Oulun kirkkoherrakuntaan. Oli hyvin poikkeuksellista, että Muhoksen kappelikuntaan oli sijoitettu kaksi kappalaista. Toinen heistä, Abraham Eerikinpoika Bong, esiintyi mielellään kuin kirkkoherra konsanaan ja epäilemättä pyrki myös johtamaan toisen kappalaisen toimia. Toinen kappalainen oli Erkki-herraksi kutsuttu Erik Sigfridinpoika Brax. Olisiko Abraham Bongilla ollut asiaa Oulun kirkkoherralle tai olisiko hän vain halunnut välttää hankalaa hevoskyytiä Ahmakselle, koska määräsi Erkki-herran hoitamaan Ahmaksen kyläkirkkopalveluksen. Näin Erkki-herrasta tuli se kappalainen, joka joutui mukaan tähän Ahmaksen noitajuttuun.

Erkki-herralla oli tapana kuljettaa työmatkoilla tarvitsemansa ehtoollisvälineet ja muut tarvikkeet nahkasäkissä. Tällainen säkki oli hänellä mukana, kun hän saapui pitämään kyläjumalanpalvelusta Ahmaksen Seppälään, Hannu Seppäsen taloon.

Säilynyt käräjäpöytäkirja kertoo, mitä Ahmaksen Seppälässä, entisessä Pyykön talossa, tuolloin tapahtui. Käräjillä syytettiin Seppälän emäntää Reeta Tuomaantytär Juntusta siitä, että hän oli anastanut papin säkistä öylättejä kotonaan Seppälässä pidetyn kyläjumalanpalveluksen aikana. Reetan sukulaista, itsellisnainen Lusia Rusintytärtä, syytettiin siitä, että tämä oli niiden avulla parantanut Kreetan tyttären silmät. Seppälän sauna oli toiminut parannuspaikkana.

Kumpikaan syytetyistä ei tunnustanut, eikä luotettavia todistajia löytynyt, ja niin oikeus lykkäsi jutun kesäkäräjiin. Kesäkäräjillä sitten todettiin, että parantajanainen Lusia Rusintytär ei ole enää vastaamassa. Hän oli hermostunut syytteestä niin, että meni metsään ja hirttäytyi.

Lusia Rusintytär on jäänyt historiaan kahdesta syystä. Käräjäpöytäkirjaan nimittäin merkittiin, että hän oli metsään mennessään laulanut vanhoja loitsurunoja (”runoskevisor”). Näin loisnainen Lusia Rusintytär on jäänyt historiaan Ahmaksen viimeisenä oikeuteen joutuneena parantajanaisena ja myös tuon kalevalaisten runonlaulajien kylän vanhimpana tunnettuna, asiakirjoissa mainittuna muinaisrunon taitajana.

Jos yrittää pohtia Lusia Rusintytär Korhosen syntyperää, tulee ensiksi mieleen Niskankylän Korholan kuuluisa, perinnetarinoissa noidaksikin kutsuttu Rusi-isäntä, jonka tyttäreksi Lusia ikänsä puolesta sopisi. Muita Ruseja ei Utajärven kylissä tuohon aikaan mainita. Kuitenkaan Lusiaa ei mainita henkikirjassa tai kirkonkirjoissa Niskankylän Korholan tyttärien joukossa. Todennäköistä onkin, että Lusia oli suvultaan seudun toista Pielisjärveltä Ahmakselle muuttanutta Korhos-haaraa, luultavasti Ahmaksen Seppälän vävyn Pekka Korhosen (eli 1663–1745) täti tai vanhempi sisar. Tätä arvelua tukee se, että parannuspaikkana toimineen Seppälän isäntä Heikki Seppänen muutti 1690-luvun alkupuolella isännäksi Ahmaksen Korholaan. Talo tuhoutui isonvihan aikana, mutta uusi isäntä Pekka Korhonen rakensi taloonsa uudet komeat rakennukset ja vesimyllyn. Hän sai siitä hyvästä kyläläisiltä pilkkanimen ”Lähtevä”, kun naapurit luulivat hänen ”suurellisen elämäntapansa” vuoksi menettävän talonsa.

Oulun kesäkäräjillä käräjöinti jutun toista syytettyä, Reeta Tuomaantytär Seppästä, vastaan jatkui. Ankaran kuulustelun jälkeen elossa oleva syytetty tunnusti varastaneensa kolme öylättiä mutta puolustautui sillä, että Lusia oli häntä yllyttänyt ja myös käyttänyt ne. Öylättien varastaminen oli niin harvinainen ja suuri rikos, että kihlakunnanoikeus alisti asian jatkokäsittelyn hovioikeudelle. Oikeus määräsi Reetalle puhdistusvalatuomion. Polttoroviolle joutumisen Reetakin siis vältti.

Lähdeluettelo

  • Vahtola, Jouko. Oulujokilaakson historia.
  • Vahtola, Jouko. Muhoksen seurakunnan historia.
  • OMA; käräjäpöytäkirjat ja henkikirjat.
  • Muhoksen kirkonarkisto.
  • Kirjoittajan kotiarkisto.