Oulujokivarren suurista viljelysaukeamista Muhoksella ja Utajärvellä suurin osa on raivattu sadanviidenkymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Monen monta uudisraivaajaa on jättänyt jokivarteen jälkensä tuona aikana, jolloin uudisraivausta pidettiin arvokkaampana työnä kuin nykyisin peltojen metsittämistä. Eniten näitä jälkiä jätti luutakauppiaana Kajaanissa uransa aloittanut Juho Benjamin Heikkinen. Hänen elämänvaiheistaan kerrotaan tässä kotiseututarinassa.

J. B. Heikkinen, kuten häntä kutsuttiin, syntyi Kajaanin Vuoreslahdessa Leppiahon torpassa 18.5.1858 torppari Juho Kustaa Heikkisen ja torpanemäntä Sanna Liisa Tervosen poikana. Juho Kustaan esivanhempia on asunut Kainuussa ja Vienan Pistojärvellä jo satojen vuosien ajan. Myös Sanna Liisa oli syntyperäinen kainuulainen. Kun Juho Benjamin oli viisivuotias, perhe muutti Kajaaniin. Toimeentulo oli niukkaa, ja lapsuudestaan asti poikkeuksellisen vastuuntuntoinen Juho-poika ryhtyi jo 10-vuotiaana huolehtimaan omasta ja perheensä toimeentulosta. Aluksi hän teki luutia, kokosi kelkkaansa luutakuorman ja lähti luutakaupalle.

Juho oli tavattoman opinhaluinen. Sitä kuvaa tieto, että hän ollessaan myymässä luutia Kajaanin torilla, asiakkaita odotellessa, luki mukanaan kuljettamiaan Raamattua ja raamatunhistoriasta kertovia kirjoja. Eihän silloin juuri muuta kirjallisuutta torpanpojan ulottuvilla ollutkaan. Juho ei kuitenkaan uskonut luutakaupasta olevan elämäntyöksi, vaan vaihtoi ammattia ja meni suutarinoppiin. Tässä ammatissa hän suoritti vaativan kisällintutkinnon.

Ei Juho kauan harjoittanut suutarinammattia. Hän sai kuulla, että tsaarin armeijassa eli Suomen sotaväessä aloitetaan ensimmäinen 2-vuotinen aliupseerikoulu. Juho pyrki kouluun, pääsi ja suoritti sen kiitettävästi. Aliupseerikoulussa opetettiin hieman vieraita kieliäkin. Koulun jälkeen Juho Heikkinen palveli aliupseerina Oulun pataljoonassa toimien pataljoonan varusmestarina sekä kuormastovääpelinä.

Vuonna 1882 Juho avioitui kajaanilaisen Maria Kemppaisen kanssa. Maikki, kuten häntä kutsuttiin, oli syntynyt Kajaanissa 2.5.1862 Julius Kemppaisen ja Anna Kreeta Similän tyttärenä. Juhon ja Marian ensimmäinen lapsi Anna Armiida syntyi 1883, ja Juho ryhtyi suunnittelemaan elämälleen uusia puitteita. Vuonna 1884 hän erosi vääpelinä Suomen sotaväen palveluksesta.

Heikkinen ryhtyi vuokraviljelijäksi ja vuokrasi Oulunsalosta Muikun sotilasvirkatalon. Muikun tilalle saatiin poikkeuksellisen tarmokas vuokraaja. Ja kyllä emäntäkin poikkesi hieman muista maanvuokraajien emännistä – osasihan hän puhua vieraita kieliäkin, kun oli käynyt ruotsinkielisen tyttökoulun. Kun vuokraajat muuttivat 15 vuoden jälkeen pois tilalta, oli Muikkuun raivattu uutta peltoa 30 hehtaaria ja Oulunsalon kunnallislautakunta antoi todistuksen, jossa Heikkisen todistettiin viljelleen tilaa ”kerrassaan repäisevällä innostuksella”.

Entiselle luutakauppiaalle ja hänen emännälleen oli kertynyt sen verran säästöjä, että he uskalsivat ostaa Muhokselta suurehkon Karhun tilan, jossa oli maata yli 1 000 hehtaaria ja peltoakin runsas 30 hehtaaria. Kauppakirja tehtiin 14.4.1899. Heikkisen perhe kasvoi. Juho ja Maria saivat 18 lasta, joista tosin monet kuolivat lapsina. Isäntäväen mielestä tarvittiin lisää peltoa, ja Karhussa alkoi suurisuuntainen uudisraivaus. Juho Heikkinen raivasi Karhuun uutta viljelysmaata yli 120 hehtaaria.

Maria-emäntä kuoli 8.6.1918, ja leskeksi jäänyt Juho avioitui 25.10.1922 pudasjärveläisen Maikki eli Maria Vanhalan kanssa. Samalla hän jakoi Karhun talon neljään osaan. Armiida-tytär ja aikuiseksi ehtineet pojat Manne, Kalle ja Hannes saivat kohtuullisen kokoiset talot. Peltoakin riitti nyt jokaiselle runsaat 40 hehtaaria.

Juho osti yhdessä uuden vaimonsa kanssa 9.8.1923 tehdyllä kauppakirjalla Utajärven Osuuskaupalta pääosan eli 0,3619 manttaalia Utajärven Laitilan talosta. Samalla Julius-poikaa varten ostettiin Utajärveltä Sipolan eli Ala-Oravan tila. Kun Juho muutti Laitilaan, hän oli ”tavallisen” ihmisen eläkeiässä, 65 vuotta täyttänyt. Kuitenkin hän ehti tehdä uuden elämäntyön Laitilassakin, raivata uutta peltoa noin 80 hehtaaria ja kaivattaa metsäojia käsikaivuuna lähes 150 kilometriä, kaikki normaalin talonpidon ohella. Laitilassa oli ennen talvisotaa peltoa yli 110 hehtaaria, ja navetassa ammui viitisenkymmentä nautaa. Samalla oli Sipolan peltoala noussut yli 25 hehtaarin.

Hieman suurpiirteistähän se Laitilan viljelys oli; karja ei ollut kovinkaan hyvätuottoista, mutta työt talossa tehtiin ajallaan ja varsinkin työvälineistä ja -koneista pidettiin erinomaista huolta. Piikoja ja renkejä sekä kasvattilapsia talossa oli useita. Talon väelle annettiin käyttäytymisohjeet pirtin seinälle sijoitetulla huoneentaululla. Etumiehenä oli pitkään naamankyläläinen Kalle Saaren-pää. Hänen suosituksestaan Heikkinen osti vielä 80-vuotiaana taloon uuden traktorin.

Yhteiskunnallisiin tehtäviinkin Heikkisellä riitti aikaa. Hän kuului Muhoksen kunnanvaltuustoon, osuuspankin ja meijerin hallituksiin sekä moniin lautakuntiin. Kuten viisi vuotta häntä nuorempi, jääkäriliikkeen tukijana kuuluisaksi tullut serkkunsa, Hyrynsalmen Hallan isäntä ja kansanedustaja Juho Alfred Heikkinen eli ”Hallan Ukko”, J. B. Heikkinenkin piti maanpuolustustyötä välttämättömänä edellytyksenä Suomen itsenäisyydelle. Vanhan väen vääpeli valitteli, ettei kelvannut 60-vuotiaana enää vapaussotaan eikä suojeluskunnan rivijäseneksi.

Muhoksella asuessaan Heikkinen toimi leveranssimiehenäkin ja urakoi, tosin suuren taloudellisen menetyksen kokien, Utosjoen uiton Oulujokisuulle asti. Heikkinen oli myös Maalaisliiton perustajajäsen ja toimi myöhemmin puolueen Utajärven osaston puheenjohtajana.

Elintavoiltaan Heikkinen oli hyvin askeettinen, ei käyttänyt koskaan viinaa tai tupakkaa eikä edes juonut kahvia. Liitto-lehden tekemässä 75-vuotishaastattelussa hän kertoo, ettei ole koskaan tarvinnut apteekin apua. Lääkärintarkastuksessa hän sanoi käyneensä kerran, nuorena miehenä aliupseerikoulun pakollisessa tarkastuksessa.

J. B. Heikkinen oli vakaa uskovainen, joka kuului vanhemman suunnan lestadiolaisiin. Näiden seuroissa hän kävi säännöllisesti. Heikkinen oli myös hyvin sosiaalinen ihminen ja kantoi huolta 30-luvun suurtyöttömyydestä, ihmisten suruttomuudesta sekä sodanuhkasta ja Suomen mahdollisuuksista. Hän oli erittäin taitava kynäniekka ja kirjoitteli kauniilla käsialallaan näistä aiheista kirjeitä milloin kunnanvaltuustoille, milloin maan ja maailman mahtimiehille, mm. Rooman paaville, Yhdysvaltain presidenteille Hooverille ja Rooseveltille tai kotimaahan marsalkka Mannerheimille ja presidentti Kalliolle. Tämä kirjeenvaihto ei ollut yksipuolista, vaan nämä maailman mahtajat lähettivät Heikkiselle kunnioittavan sävyisiä vastauskirjeitä. Talvisodan alla Mannerheim kiitteli Heikkistä kirjeestä, jonka kertoi rohkaisseen häntä suuresti vaikeana aikana. Missähän tämä korvaamattoman arvokas kirjearkisto mahtaa nyt olla?

Uutteralle raivaajalle alkoi tulla vanhuus. Hänellä oli talvisodan jälkeen suuri huoli siitä, mitä Laitilalle tapahtuu hänen jälkeensä. Heikkinen halusi valita itse talon seuraavan isännän. Kun luotettu etumies, Saarenpään Kalle, ei uskaltanut ottaa velkaa ja ostaa taloa puoli-ilmaiseksikaan, Laitilan isäntä ryhtyi etsimään toista ostajaa. Välirauhan aikana hän myi, taikka oikeastaan lahjoitti, 4 hehtaarin tontin Laitilan pihapelloista Utajärven Suojeluskunnalle suojeluskuntatalo Utalinnaa varten 600 nykymarkan hinnalla. Loput Laitilan maista, yhteensä 661 hehtaaria Heikkinen möi 2.1.1942 Utajärven kunnalle. Kauppahinta oli miljoona markkaa eli nykyrahana (v. 2008) vajaat 200 000 euroa. Laitilan talon mailla sijaitsee nyt suurin osa Utajärven kuntakeskuksen tiloista ja asuu satoja utajärvisiä.

Myytyään maatilansa suuri uudisraivaaja ja harras isänmaan ja lähimmäistensä ystävä muutti viimeisiksi vuosikseen Ouluun. Luutakauppiaasta suurtilalliseksi edenneen J. B. Heikkisen elämä päättyi siellä 86-vuotiaana 17.1.1945. Hänet haudattiin Muhoksen Kirkkosaareen.