Venäjän vallan aikaisen kunnallislain mukaan Utajärven kunnan ylimpänä päättävänä elimenä toimi kuntakokous. Kuntakokousten pöytäkirjat vuosilta 1912–1917 löytyivät Utajärven lainajyvästön arkiston joukosta. Kerron tässä kotiseututarinassa muutamia kohtia noiden kunnanarkistoon luovuttamieni pöytäkirjojen mielenkiintoisesta ja opettavaisesta sisällöstä.

Henkilövalintoja ja vaivaistenhoitoa

Henkilövalinnat ja kunnan rahamenot näyttävät aiheuttaneen kuntakokoukselle eniten huolta. Tehtyjä päätöksiä leimaa yhteisten varojen säästäväinen käyttö, suorastaan nuukuus.

Pöytäkirjaniteen vanhin asiakirja kertoo 7.7.1912 Siiran talossa pidetystä kuntakokouksesta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Siiran silloinen isäntä Uuno Juntunen, ja pöytäkirjan laati Antti Laitinen, myöhemmin ”Setä Laitisena” tunnettu kunnallismies. Tässä kokouksessa ehdotettiin lautamiehiksi kirkonkylästä Jaakko Laitinen, Matti Korhonen-Siira ja Matti Merilä, Niskankylästä Heikki Pyykkö, Matti Polvi ja Jaakko Sormunen, Sangilta Heikki Niemelä, Heikki Juntunen ja Jaakko Simuna sekä Juorkunasta Kalle Keinänen, Juho Vesanen ja Antti Holappa. Lautamiesten palkaksi määrättiin sangen kohtuullinen 50 markkaa vuodessa.

Muhoksella pidettävään yhteiseen kuntakokoukseen valittiin Utajärven kuntaa edustamaan Kustaa Sipola, Antti Laitinen, Uuno Juntunen ja Jaakko Honkanen. He olivat tuon ajan tärkeimpiä kunnallisia vaikuttajia Utajärvellä.

Seuraava kuntakokous pidettiin 29.9.1913. Tässä kokouksessa oli paljon asioita. Kustaa Sipolan kirjoittamaan pöytäkirjaan tuli 24 pykälää. Ensimmäisenä asiana luettiin tilintarkastajien kertomus ”kaikista kuntaa koskevista tileistä. Myönnettiin tilittäjille täydellinen tilivapaus.”

Toisena asiana annettiin kunnallislautakunnan (silloisen kunnanhallituksen) tehtäväksi laatia ehdotus vaivaistalon uudelleen järjestämiseksi. Kuntakokous myös totesi, että ”kun kunnan kansakouluilla on tähän asti annettu kaikille oppilaille kirjat ja koulutarpeet ilmaiseksi sillä edellytyksellä, että saadaan valtiolta avustusta, vaan kun nyt ei sitä saada, päätettiin, että tästä eteenpäin ei anneta kirjoja ja tarpeita ilmaiseksi kuin aivan köyhille oppilaille”.

Kokouksessa tehtiin paljon henkilövalintoja. Kunnallislautakuntaan valittiin eroavien Kaaperi Utoslahden, Iikka Mustosen ja Pekka Korpelan tilalle Sangilta Heikki Niemi, Ahmakselta Juho Kiviharju ja Särkijärveltä Mauno Korpela. Heille valittiin kylittäin kaksi apumiestä. Kunnallislautakunnan esimieheksi valittiin uudelleen Kustaa Sipola 250 markan vuosipalkalla. Eniten jäseniä valittiin taksotus- ja tutkijalautakuntiin.

Kokouksessa ”päätettiin kantaa vaivaishoitoon 1 markka mieheltä ja 50 penniä naiselta.” Myös ”vuokrattiin kunnan kokoushuoneeksi Siiran pirtti ja maksetaan siitä vuokraa 30 markkaa vuodelta”. Vähäiset olivat kunnan sosiaalimenot jos virastokiinteistön kulutkin tuohon aikaan.

Kievaritaksat huolenaiheena

Sama kuntakokous vahvisti kuntaan kestikievaritaksan tulevalle vuodelle. Aterian hinnaksi tuli 1,50 mk, kahvikupin 15 p, maitolitran 25 p ja piimälitran 10 p. Kilo voita maksaa kievarissa 3 mk, kilo kuivaa lihaa 1,50 ja kilo suolaista kalaa 1 mk. Yösija maksaa 1 mk, mutta jos käyttää pesällisen halkoja, saa maksaa lisää 20 p, steariinikynttilästä 25 p ja kuposta olkia 50 p. Voidetta kieseihin saa 25 pennillä, mutta vaunujen voitelu maksaa 50 penniä.

Luettiin kiertokirjeet ja kustannuslaskelmat Oulun seudulle perustettavaksi suunnitellusta piirimielisairaalasta. Kokous päätti, ”että kun näiden laskelmien mukaan sairaalan rakennus- ja vuotuiset menot tulisivat äärettömän kalliiksi sairassijaa kohti, ei kunta vähävaraisuutensa vuoksi voi ryhtyä tällä kertaa ottamaan osaa sairaalan perustamiseen”.

Monen muun asian ohella ”päätettiin pyytää, että Tie- ja vesilaitosten ylihallitus yleisillä varoilla kaivaisi veneväylän Utosjoen Nuojuankoskeen yleistä liikennettä varten”.

Liikenneasiat olivat muutenkin usein esillä. 29.11.1913 pidetyssä ”väliaikaisessa” kunnan kokouksessa käsiteltiin Oulun kaupunginvaltuuston asettaman rautatievaliokunnan kirjelmää, jossa tiedusteltiin halua ryhtyä yhteistoimintaan rautatien saamiseksi Oulun ja Vaalan välille. Tietysti asiaan suhtauduttiin myönteisesti ja valittiin yhteistoimikuntaan talokas Juho Lamminaho ja kauppias Eero Mikkola ja varalle talokkaat Yrjö Pesonen ja Juho Kemilä. Palkaksi heille ”määrättiin 4 markkaa päivältä miestä kohti, siihen luettuna kyytit”.

27.12.1913 pidettiin jälleen varsinainen kuntakokous. Nyt oli asioina mm. kirkonkylän kansakoulun opettajan palkkaheinät. Ne, 2 125 kg, otti hankkiakseen Jaakko Brunström 6,5 pennillä kilolta.

Piirimielisairaala-asiasta oli tullut uusia kirjelmiä, joissa vaadittiin asiaa harkittavaksi uudelleen. ”Päätti kokous, että nykyään ei kunta suurten kustannusten vuoksi voi siihen yhtyä.”

Kokouksessa käsiteltiin myös vuodelta 1898 olevaa 10 000 markan viljelyslainaa ja päätettiin anoa Keisarilliselta Suomen senaatilta, että laina saisi olla kunnalla entisillä ehdoilla vielä 20 vuotta. Yleisistä varoista päätettiin anoa kätilön palkkausta varten 300 markan vuotuista apua. Myös päätettiin anoa kuntaan sijoitettavaksi Kruunun siitosori.

Veroja ei silloinkaan rakastettu

Kuntakokoukselle jätettiin 9.2.1914 taksoituksesta tehtyjä valituksia peräti 67 kappaletta. Eniten kokivat vääryyttä kärsinensä Juho Kemilä, joka vaati poistettavaksi kaikki äyrinsä, Pekka Korhonen 150 äyriä ja Juho Vitikka 34 äyriä. Muiden vaatimukset olivat pienempiä, useimmilla vain 1–3 äyriä.

Juorkunan kansakoulun johtokunta anoi koulun oppilaskirjaston perustamiseen 10 mk ja kirjojen ostoon 50 markkaa ja sitten jatkuvasti vuosittain 40 markkaa. ”Asiasta keskusteltuaan tuli kokous siihen mielipiteeseen, että kun Juorkunan oppilasmäärä on ollut tähän asti ja nykyään aivan pieni, niin ei kokous tällä kertaa suostu noin suureen vuotuiseen avustukseen.”

Huhtikuussa 1914 kuntakokous antoi ohjeita tilien tarkastajille: ”…tilintarkastajain on tarkasti otettava selvä kuiteista ovatko menot oikeita ja huomautettava siitä tilintarkastuskertomuksessa, ja jos laittomia menoja ilmenee, ovat ne perittävä takaisin.”

Samalla keskusteltiin myös siitä, ”eikö voitaisi saada Utajärven kunta omituiseksi nimismiespiiriksi ja päätettiin tehdä asiasta anomus Herra Kuvernöörille”. Päätettiin myös anoa piiri-insinöörin toimenpidettä, että Utakosken yläpuolella oleva nousuväylä ”laitettaisiin semmoiseen kuntoon, että siitä voipi kunnollisesti kulkia”.

28.12.1914 oli kuntakokouksella jälleen Juorkunan koulun asioita. Koulun johtokunta esitti, että koulun niitylle rakennettaisiin kaksi heinälatoa. Kokous teki nerokkaan ja kunnalle edullisen ratkaisun, kun se ”päätti, että jos opettaja haluaa rakentaa ladot omalla kustannuksellaan, hän saapi siihen tarvittavat puut ottaa koulun metsästä ehdolla, että latoja ei saa kedoilta pois siirtää”.

Roomuja ja automopiilejä

Joulukuun 27. päivä 1913 Utajärven kuntakokous käsitteli Oulun läänin kuvernöörin lähettämää kirjelmää, jossa pöytäkirjan mukaan kysyttiin ”…voisiko kunta ryhtyä isontamaan Utajärven ja Vaalan lossipaikoissa roomuja niin suuriksi, että niillä voipi Automopiilejä kuljettaa joen yli.”

”Asiasta keskusteltua päätti kokous (vastata), että kun Utajärven lossipaikan roomu on nykyään niin suuri, että sillä voipi kolme kuormattua ja neljä kuormatonta hevosta kuljettaa, niin tämän suurempaa roomua ei voi miesvoimalla kuljettaa. Samoin Vaalassa on roomu kyllin iso miesvoimalla kuljettaa, joten jos roomut pitäisi isontaa niin suuriksi, että isoimmatkin Automopiilit pääsisi yli, nousisi kustannukset niin suuriksi, että korotettu lossimaksu ei voisi sitä korvata. Ja sitä paitsi tienteko velvolliset eivät pidä itseään velvollisina laittamaan roomuja automopiileille, joten Herra Kuvernöörin määräys otetaan huomioon ottamatta.”

Tästä lossiasiasta, joka selvästi ärsytti kuntakokouksen osanottajia ja kirjuriakin, tuli pitkäaikainen riesa Utajärven kuntakokoukselle. Pöytäkirja 3.8.1914 kertoo:

”Luettiin Oulun läänin Kuvernöörin viraston päätös 29.5.1914, No 4607 ja sitä seuraavat asiakirjat koskien uusien roomujen laittoa Vaalan ja Utajärven lossipaikkoihin automopiili liikettä varten. Asiasta keskusteltua päätti kokous, että kun lossin kuljetus ja teko kuuluu koko tientekolohkoon johon kuuluu Muhoksen ja Utajärven kunnat, niin ei Utajärven kunnankokous yksinään katso oikeudekseen selitystä asiasta antaa.”

Mutta eihän kuvernöörikään antanut helposti periksi, ja niinpä kuntakokous joutui 27.12.1915 päättämään seuraavaa:

”Kuulutuksen mukaan oli tarjottava lossimiehen toimet Laitilan ja Vaalan lossipaikoissa viideksi vuodeksi alkaen vuoden 1917 alusta, ja kun nykyiset roomut ovat pienet ja sopimattomat raskaiden kuormien ja automopiilien kuljettamiseen, niin päätettiin, että roomu Laitilan lossipaikassa on tehtävä hieman isompi, tasakantinen päästä sisään ajettava ja että roomut ja rykyt laittaa lossimies. Roomari saapi periä ylikuljetuspalkkaa pitäjän kokouksessa tehdyn taksan mukaan ja että

  1. tarjotaan Laitilan lossimiehen toimi entiselle roomarille Heikki Hiltuselle 200 markalla vuodeksi ja
  2. Vaalan lossimiehen toimi myytiin sillä puheella, että jos automopiilien kuljetus tulee pakolliseksi Vaalassa, niin sitten myydään uudestaan. Nyt otti kuljetuksen Daavid Lamminparras 200 markalla vuodessa.”

Asiasta selitystä Herra Kuvernöörille antamaan valittiin Artturi Laitinen ja Iisakki Aitta.

Vuoden kuluttua kuntakokous päätti maksaa Heikki Hiltuselle 300 markkaa kunnan varoista roomun tekokustannuksina. ”Jos viiden vuoden aikana roomun kuljetus muuttuu toiselle henkilölle, otetaan huomioon kunnan nyt maksama apuraha.”

Tieasioita ja hätäaputöitä

Tieasiat olivat kunnassa jatkuvasti esillä. Esimerkiksi 19.10.1914 pidetty kuntakokous päätti tarjota eräiden siltojen korjauksen vähimmän vaativalle. Tarvittavista töistä on pöytäkirjassa yksityiskohtainen työselitys.

Kirkonkylän Syvänojan (Hautausmaanojan) silta vaadittiin korjattavaksi siten, ”että siltaan jää 1,5 metrin vesireikä, arkut 4,5 metriä pitkät kummallekin puolen reikää ja korkeus 2 metriä ojan pohjasta. Arkun seinät on perustettava ½ metriä ojan pohjaan ja pantava kivipohja vesireikään ojan pohjan tasalle. Käsipuut tehtävä 11 metriä pitkät 2,5 tuuman rautaputkista ja pantava pystytolppia 4 puolelleen ja ne 75 senttiä korkeat. Vesireiän päällys on vaivattava sementin kanssa ja sementtiä on käytettävä 3 tynnyriä seoksen ollessa 1/6. Työ pitää olla valmis seuraavaan syyniin mennessä ja työn kestävyys on taattava kaksi vuotta.”

Näillä ehdoilla Syvänojan sillan otti korjatakseen Antti Lipponen 880 markan korvausta vastaan. Hako-ojan sillan korjauksen otti tehdäkseen Kaaperi Hiltunen 300 markalla ja Hovinojan sillan Heikki Valkonen 90 markalla. Pirilänojan sillan käsipuut ja lava päätettiin korjata päiväpalkalla.

Myös lumireen ajot ja lumen lapioimiset auraamatta jätetyillä teillä tarjottiin kuntakokouksissa vähimmän vaativille. Esimerkkinä mainittakoon, että lumireen vedon Ruskonsuolta Roinilan kujansuuhun otti Antti Aitta 70 markalla ja Roinilan kujansuusta Laitilan kujansuuhun Eero Mikkola 69 markalla talvelta. Lumenluontiurakat olivat pienempiä: Antti Nissisen ottama urakka lapioida kinokset Leipelästä Vesalaan maksoi kunnalle 28 markkaa talvelta. Siihen kuului myös velvollisuus pitää vene kulkijoiden käytössä tulvan aikana.

Syyskuun 14. päivänä 1914 Utajärven kuntakokous käsitteli työllisyysasioita eli Oulun läänin kuvernöörin kirjettä hätäaputöiden järjestämisestä työn puutteen poistamiseksi. Kuntakokous päätti anoa Herra Kuvernöörin kautta hätäapurahastolta 10 000 markan lainaa ilman korkoa tai mahdollisimman pienellä korolla kunnan takuuta vastaan. Lainarahat käytettäisiin maataloustöihin syksyn ja talven aikana. Kustaa Sipolalle päätettiin antaa pöytäkirjaote valtakirjaksi rahojen nostamiseen ja kuittaamiseen. Lainaa hoitamaan ja sen käyttöä valvomaan valittiin erillinen toimikunta johon tuli eri kyliltä peräti 25 henkilöä.

Lainatoimikunnan palkat määrättiin kylittäin porrastettuina. Särkijärven edustaja sai 10 mk, Juorkunan 8 mk, Niskan 7 mk, Sangin ja Ahmaksen edustajat 5 mk, Sotkan ja Alaniskan 3 mk mutta Utajärvenkylän edustaja vain 2 mk päivältä.

Maailmansodan vaikutus kunnan asioihin näyttää olleen vähäinen. Eniten kuntakokoukselle aiheutui työtä hätäaputöiden ja niiden rahoituksen järjestämisestä, jauhojen ja sokerin jakelusta sekä varsinkin hevosten ottamisesta Venäjän armeijalle. Pitäjän hevosmäärän vähentymisestä sodan vuoksi kannettiin huolta monessa kuntakokouksessa.

Valta siirtyi valtuustolle

Sotkalaisten vaatimus saada kansakoulu kylälleen aiheutti monet pöytäkirjapykälät. Viimein sotkalaiset saivat luvan koululleen, ja kuntakokous päätti 17.4.1917 olla valittamatta sotkalaisten saamasta koulun perustamisluvasta jos ”Sotkajärven koulu avattaisiin vuokrahuoneissa ja vasta 5 vuoden kuluttua rakennettaisiin koulurakennus.” ”Tähän esitykseen Sotkajärven kyläläiset suostuivat, joten riita kaiketi tähän raukesi”, sanotaan pöytäkirjassa.

Kuntakokouksen asema korkeimpana kunnallisena päätöksentekijänä päättyi vuonna 1917 uuden kunnallislain myötä. Samassa kokouksessa 17.4.1917, jossa 3. asian kohdalla käsiteltiin sotkalaisten kouluasiaa, kirjoitettiin pöytäkirjaan 5. asian kohdalle: ”Kunnallisasetuksen mukaan ja kunnankokouksen päätöksen mukaan valittiin kunnan ensimmäiseen valtuustoon seuraavat henkilöt: Ahmaskylästä Aaro Kivari ja Juho Kukkohovi, Niskasta Juuso Laitinen, Matti Pyykkö, Elias Sipola, J. A. Annala ja August Kilpeläinen, Pohjanperältä Perttu Keränen, Juho Vesanen, Jaakko Simuna, Iikka Moilanen, Jaakko Taival, Antti Aitta ja Perttu Pelkonen, Kirkonkylästä K. Hiltunen, J. A. Heilala, Artturi Laitinen, E. Mikkola, Jaako Väänänen ja Kalle Honkanen. Valtuuston ensimmäisen kokouksen kutsuu kokoon Artturi Laitinen”.

Kuntakokouksen valtuuston jäsenille määräämä palkkio, tai ainakin sen perusteet, varmaan kelpaisi monelle nykyisellekin kuntalaiselle. ”Kaksi markka kokoukselta. Yliniskan, Särkijärven ja Juorkunan jäsenet saavat periä palkan kaksinkertaisena ja kirkonkyläläiset saavat vain 50 penniä kokoukselta.”

Kaikkia kuntalaisia kuntakokouksen suorittama valtuuston valinta ei tyydyttänyt, sillä P. Holappa ja Matti Lesonen tekivät asiasta valituksen Oulun läänin kuvernöörille. Pöytäkirjaniteestä ei selviä, kuinka valituksen kävi.

Kuntakokous muuttui uuden lain myötä ”manttaaliin pannun maan omistajain kokoukseksi” ja päätöksenteko kunnan asioista ja yhteisten varojen säästäväinen käyttö vähitellen kunnanvaltuuston tehtäväksi.