Yhdistyksen arkiston kohtalo

Kuten Utajärven kirkonkylän Työväenyhdistyksen, myös Utajärven Keskiniskan Työväenyhdistyksen arkisto takavarikoitiin Utajärven Suojeluskunnan toimesta vapaussodan aikana helmikuussa 1918. Yhdistyksen johtomiehiä kuulusteltiin parin päivän ajan kyläpoliisi Hiltusen asunnolla Niskankylän Pirilässä.

Kuulustelujen jälkeen pidätetyt päästettiin kotiinsa ja oletettavasti työväenyhdistyksen arkisto samalla palautettiin. Arkiston luovutuksesta ei kuitenkaan ole asiakirjoissa merkintää, eikä siitä ole edes muistitietoa. Ainakin enin osa arkistosta on palautettu, sillä kun Keskiniskan Työväenyhdistyksen toiminta alkoi uudelleen syksyllä 1919, käyttivät työväenyhdistyksien toimihenkilöt asioiden kirjaamiseen vanhoja, edellisvuoden aikana takavarikossa olleita kirjaniteitä.

Keskiniskan työväenyhdistyksen arkisto takavarikoitiin uudelleen 1930-luvun alkupuolella, kun valtiollinen poliisi eli etsivä keskuspoliisi takavarikoi sen eduskunnan säätämien ns. kommunistilakien valvonnan yhteydessä. Yhdistystä epäiltiin kommunistiseksi, ja Oulun läänin maaherra keskeytti sen toiminnan. Maaherra alisti keskeyttämispäätöksen Muhoksen ja Utajärven pitäjäin kihlakunnanoikeuden vahvistettavaksi. Yhdistys lakkautettiin saman kihlakunnanoikeuden päätöksellä välikäräjillä 21.4.1933.

Kihlakunnanoikeuden määräämä selvitysmies konstaapeli Mikko Meriläinen pani työväenyhdistyksen arkiston talteen, ja hänen esimiehensä nimismies Arvi Salonen lähetti keväällä 1938 osan arkistosta Ammattijärjestöjen Selvityskanslialle Helsinkiin. Utajärvelle jäänyttä ja nyttemmin kotiseutuarkistoon tallennettua arkistonosaa on käytetty tämän kirjoituksen lähdeaineistona.

Pöytä- ja tilikirjat kertovat 1910-luvun toiminnasta

Keskiniskan työväenyhdistyksen 10-vuotisjuhlan suunnittelua koskevista vuoden 1919 pöytäkirjojen merkinnöistä selviää, että yhdistys on perustettu vuonna 1910. Vanhimmat pöytäkirjat kuitenkin puuttuvat.

Vanhimman säilyneen pöytäkirjasidoksen ensimmäinen pöytäkirja kertoo noin kuukausi ennen vapaussodan alkamista Päätalon torpassa tammikuun 6. päivänä 1918 pidetystä työväenyhdistyksen vuosikokouksesta. Kokous hyväksyi edellisen vuoden toimintakertomuksen mutta jätti tilit hyväksymättä ja päätti tarkastuttaa ne uudelleen. Työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Karhu ja varalle Antti Mertaniemi. Kirjuriksi valittiin Väinö Karppinen. Kokous valitsi myös yhdistykselle johtokunnan, taloudenhoitajan, järjestysmiehet, huvitoimikunnan sekä tilintarkastajat.

Entisiin ja tuleviin aateristiriitoihin viittaa pöytäkirjan loppuun pöytäkirjan 9. §:ksi kirjattu erikoinen merkintä: ”Työväen yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa joulukuussa 1917 valittiin tulevaan kunnallisvaaliin akitatsiooni puhujaksi kuutena päivänä 6 markan päiväpalkalla Antti Leinonen. Päätettiin kieltää, että ei tartte käyvä yhtenäkään päivänä niillä matkoilla.”

20.1.1918 pidetyn jatkovuosikokouksen pöytäkirjan mukaan kokous hyväksyi edellisen vuoden tilit ja käsitteli uudelleen Leinosen asiaa. Laajan keskustelun jälkeen pöytäkirjaan merkittiin, että Leinonen ”on käyttäytynyt sopimattomasti yhdistyksemme sekä koko sosialistista aatetta vastaan. Koska hän on työväen luottamustoimensa laiminlyönyt ja yhtynyt porvarillisiin seuroihin, kokous katsoi, että hänet on erotettava yhdistyksestä ja koko puolueesta.” Leinosen tilalle kunnallisjärjestöön valittiin Väinö Kukkonen.

Arkistoon kuuluvan tilikirjan merkintöjen mukaan yhdistyksen toiminta on ollut vapaussotavuoden 1918 aikana keskeytyksissä vain maaliskuulta syyskuulle. Joulukuusta 1918 lähtien on toimintaa viritelty käyntiin ja mm. ostettu yhdistykselle harmonikka, 14 laulukirjaa ja 55 näytöskirjaa. Tammikuussa 1919 yhdistys maksoi Kansan Tahdon konttoriin osuutensa puolueverosta.

Siitä, että monet Utajärven Keskiniskan Työväenyhdistyksen jäsenet, jopa ainakin yksi tuleva puheenjohtaja, olivat osallistuneet vapaussotaan vapaaehtoisina valkoisten puolella, ei näytä syntyneen sanottavia jälkipuheita. Ainakaan pöytäkirjoista ei löydy asiasta minkäänlaista mainintaa. Antti Leinonen, jota syytettiin ”yhtymisestä porvarillisiin seuroihin”, ei tiettävästi osallistunut vuoden 1918 sotaan.

Ensimmäinen vapaussodan jälkeen tehty pöytäkirjaniteessä säilynyt pöytäkirja koskee yhdistyksen kuukausikokousta 27. päivänä heinäkuuta 1919. Tässä kokouksessa toimi puheenjohtajana tammikuussa 1918 yhdistyksestä erotettu Antti Leinonen, ja kirjurina oli entinen puheenjohtaja Heikki Karhu. Kokouksessa hyväksyttiin vuosikokouksesta tehty pöytäkirja sekä edellisen vuoden tilit. Keskusteltiin myös yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta mallisääntöjen mukaiseksi ja valittiin henkilöt hoitamaan asiaa.

Puoluekokoukseen valittiin edustajaehdokkaaksi Antti Leinonen. Hänelle oli siis vapaussodan aikana palautunut yhdistyksen jäsenten luottamus.

Monet Keskiniskan työväenyhdistyksen jäsenistä kuuluivat syksyllä 1917 ja talvella 1918 Niskankylän punakaartiin ja ilmeisesti kävivät sen harjoituksissa. Mitään punakaartin toimintaan viittaavaa ei kuitenkaan työväenyhdistyksen jäljellä olevista pöytäkirjoista löydy. Luultavasti punakaartin asiat käsiteltiin eri kokouksissa tai sovittiin suullisesti ilman pöytäkirjoihin kirjaamista.

Toiminta jatkuu 1920-luvulla

Kuukausikokouksessa 27.7.1920 hyväksyttiin yhdistykselle uudet säännöt ja valittiin Antti Leinonen ja Juho Virta hakemaan niille vahvistamista. Samalla ryhdyttiin hankkeisiin kirjaston perustamiseksi yhdistykselle ja valittiin rakennustoimikunta ”huolehtimaan rakennuksista”.

Kuukausikokouksessa 28.9.1919 jouduttiin valitsemaan kokoukselle puheenjohtajaksi Matti Ketola, ”koska vakituiset virkailijat eivät olleet paikkakunnalla”. Tässä kokouksessa äänestettiin puoluekokousedustajista. Kaikki ehdokkaana olleet, eli Arvi Turkka, Ellen Mäkelin, Antti Leinonen, Perttu Ikonen, J. A. Junttila, J. J. Taipaleenmäki ja Kauno Sevander, saivat kukin 25 ääntä. Ehdokkaissa oli sekä sosiaalidemokraateiksi että kommunisteiksi tunnettuja.

Seuraavassa kuukausikokouksessa 5.10.1919 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi paikkakunnalta poissaolevan Antti Mertaniemen tilalle Antti Kolehmainen. Kokous päätti pyytää yhdistyksen 10-vuotisjuhlaan juhlapuhujaksi kommunistina tunnetun oululaisen Ellen Mäkelinin ”puheellaan innostamaan ja virkistämään tähän juhlatilaisuuteen saapuvaa yleisöä”. Lisäksi kirjattiin pöytäkirjaan juhlava vaatimus: ”Puoluejohto on perustettava puhtaasti sosialistiselle pohjalle ja vapaaksi porvarillista aineksista ja että sosialisuunta on pysytettävä todellisena työväen asiaa ajavana puolueena.” (Myöhemmin ovat etsivän keskuspoliisin edustajat varustaneet Mäkeliniä koskevat pöytäkirjan kohdat paksulla punaisella alleviivauksella.) Valmistauduttiin myös kunnallisvaaleihin ja ”yhdistyksen varoilla päätettiin panna toimeen voimakas kotiakitatsiooni tähän yhdistykseen kuuluvissa piireissä”.

Seuraavassa kuukausikokouksessa 20.11.1919 vaihdettiin jälleen puheenjohtajaa. Antti Kolehmaisen tilalle valittiin Aarne Kolehmainen. Seuraavan kerran yhdistyksen puheenjohtajuudesta äänestettiin vuosikokouksessa 4.1.1920. Aarne Kolehmainen sai jälleen eniten ääniä. Muina ehdokkaina olivat Arttu Kukkoaho ja Heikki Olsbo. Yhdistys päätti ostaa 2 kappaletta Sanomalehti Oy Pohjan Kansa -nimisen yhtiön osakkeita. Tilien hyväksymistä varten tarvittiin jälleen jatkovuosikokous.

Yhdistys eroaa sos.dem. puolueesta

Kuukausikokouksessa 29.2.1920 todettiin, että yhdistys ei ollut saanut nimismieheltä lupaa pitää iltamia punavankien ja orpojen hyväksi. Päätettiin uhmakkaasti, että ”kuitenkin muuten kerätään avustusta sanottuun tarkoitukseen”. Päätettiin myös järjestää hiihtokilpailut ja hankkia niihin palkinnoiksi tietopuolista työväen kirjallisuutta. Tätä kirjallisuutta hankkimaan valittiin Heikki Karhu ja Aarne Kolehmainen.

Kuukauden kuluttua, eli 28.3.1920, pidettiin uusi kokous, jossa pöytäkirjan mukaan ”keskusteltiin useita puheenvuoroja käyttäen Suomen Sos.dem. puolueen toiminnasta ja yksinkertaisella äänten enemmistöllä päätettiin lakkauttaa maksut nykyiselle puoluejohdolle sekä erota pois puolueesta”. Kokous keskusteli myös Suomen ja Venäjän valtioiden välisistä rauhanneuvotteluista ja antoi rauhantekoon kehottavia ohjeita Suomen hallitukselle ja sosialistiselle eduskuntaryhmälle.

Toukokuun 1920 kuukausikokouksessa käsiteltiin vain paikallisia asioita. Juhannuksena päätettiin järjestää veneretki Vaalaan ja pitää siellä pienet hupi-iltamat. Päätettiin myös näiden hupi-iltamien ja juhannuspäivänä järjestettävien juoksukilpailujen sekä työväentalolla pidettävien iltamien ohjelmasta.

Vihdoin 26.9.1920 pidetyssä kuukausikokouksessa merkittiin pöytäkirjan 2. §:ään: ”Keskusteltiin liittymisestä Sosialistiseen puolueeseen ja useita puheenvuoroja käyttäen päätettiin liittyä sosialistiseen puolueeseen, päätös oli yksimielinen.” Varmemmaksi vakuudeksi yhdistyksen puheenjohtaja lisäsi pöytäkirjan loppuun merkinnän, että ko. puolueella tarkoitetaan Sosialistista työväenpuoluetta eli siis uutta kommunistista puoluetta.

Tämänkään kokouksen kaikki päätökset eivät toki olleet puoluepoliittisia. Puoluevalinnan ohella päätettiin nimittäin myös lopettaa nurkkatanssit, juopottelu ja kortinpeluu yhdistyksen talon ympärillä. Työväen osuuskaupan perustamisestakin keskusteltiin ja päätettiin kääntyä asiassa Kajaanin Osuuskaupan puoleen.

Marraskuun kuukausikokouksessa valittiin Aappo Roivainen ”kotiakiteeraajaksi” kunnallisvaaleja varten. Joulukuun kuukausikokouksessa päätettiin torppari Matti Ketolan alustuksen ja pitkän keskustelun jälkeen perustaa paikkakunnalle ”Sekatyöläisten Ammattiosasto”. Maaliskuussa 1921 tätä päätöstä korjattiin siten, että perustetaankin ”Tehdas- ja uittotyöväenliiton osasto”. Sen puheenjohtajaksi valittiin Juho Kukkonen. Maaliskuun toisessa kuukausikokouksessa valittiin rakennustoimikunta ja päätettiin ryhtyä kunnostamaan yhdistyksen taloa. Varsinkin näyttämön kulissien valmistus ja maalauttaminen vaativat asian käsittelyä useissa kokouksissa.

Vuonna 1921 yhdistys kantoi huolta ”Venäjän nälkää kärsivistä” ja päätti pitää iltamat heidän hyväkseen. Asia päätettiin ottaa esille myös kunnanvaltuustossa. Elokuussa 1922 päätettiin järjestää kesäjuhlat urheilukilpailuineen. Päätettiin myös erottaa ne yhdistyksen jäsenet, jotka ovat olleet rikkureina Iin ja Oulun lakonalaisilla työmailla.

Yhdistyksen laskuun päätettiin tilata Suomen Työmies, nuorisolehti Kurikka ja Kaleva Joonas Nuojuan Huvila-nimiseen taloon. Yhdistyksen jäsenet saavat käydä siellä niitä lukemassa.

Vuosikokouksessa 25.2.1923 näyttää osanottajilla olleen epäilyjä toiminnan laillisuudesta, koska yhdistyksen ravintolanpitäjäksi ja taloudenhoitajaksi valitun H. Kolehmaisen valinnalle pantiin ehto: ”Paitsi siinä tapauksessa, että yhdistys poliittisten syiden takia ei voi toimia.” Jatkovuosikokouksessa usko aatteeseen oli kuitenkin jälleen vahva, ja yhdistyksen sääntöjä päätettiin muuttaa: ”Koska yhdistys on ollu sosialisdemokraattinen, niin on se nyt Työläissosialistiseen puolueeseen kuuluva.”

Yhdistys kieltää olevansa kommunistinen

Yhdistyksen toiminta jatkui ilman kummempia kärhämiä. Kuukausikokouksissa käsiteltiin usein oman työväentalon kunnostamista ja käyttöä. Urheilukilpailuja järjestettiin sekä kesällä että varsinkin hiihdon merkeissä talvisin. Kesäiset urheilukilpailut järjestettiin usein kesäjuhlien yhteydessä.

Vaalityötä tehtiin varsinkin kunnallisvaalien yhteydessä. Yhdistys asetti useimpina vaalivuosina omia ehdokkaita. Pöytäkirjojen mukaan tärkeänä pidettiin, että ehdokkaat ovat kylän eri kulmilta. Sitä, oliko ehdokasasettelussa mukana myös kommunistien ja sosiaalidemokraattien keskinäistä kisailua, on vaikea päätellä ehdokkaiksi valittujen nimien perusteella.

Tiliasioita jouduttiin käsittelemään monissa kokouksissa. Asiaan yritettiin saada korjausta 7.10.1923 pidetyssä kokouksessa valitsemalla yhdistyksen tilintarkastajiksi sen ulkopuolelta kanttori Samuli Päivänsalo ja opettaja Edvard Iljanko. Ilmeisesti he eivät kuitenkaan suostuneet tehtävään, koska tilintarkastuslausuntojen alla on aivan eri nimet. Toiseen yhdistyksen toimintaa häirinneeseen asiaan, juopotteluun yhdistyksen tilaisuuksissa, yritettiin korjausta vappuna 1923 pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa. Silloin yhdistyksestä erotettiin kaksi viinamäen töihin sortunutta, kieltolakia rikkonutta järjestysmiestä.

Pöytä- ja tilikirjojen kirjojen perusteella voisi päätellä, että yhdistyksen toiminnan painopiste oli 1920-luvun loppupuolella pienten puolue- ja henkilöriitojen ohella urheilu- ja huvitoiminnan puolella. Isommista asioista päätettiin vuosikokouksessa 30.3.1924. Silloin tehtiin Antti Mertaniemen puheenjohdolla ja Edith Kolehmaisen ollessa sihteerinä yksimielinen päätös, että yhdistys palaa takaisin sos.dem. puolueeseen. Yhdistyksen nimeksi hyväksyttiin kokouspäivästä alkaen Utajärven Keskiniskan Sos.dem. Työväenyhdistys Rinta ry. Nimen loppuosa saatiin yhdistyksen toimitalon tontin nimestä Rinta. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi edelleen Antti Mertaniemi.

Vajaan kolmen vuoden kuluttua, vuosikokouksessa 23.1.1927, valittiin puheenjohtajaksi uusi mies. Valituksi tuli Joonas Nuojua, joka oli aikaisemmin toiminut varapuheenjohtajana ja monissa muissa yhdistyksen tehtävissä. Nuojua joutui puheenjohtajakaudellaan kahdesti ”vallankaappausyrityksen” kohteeksi. Vajaan kahden vuoden kuluttua, Nuojuan ollessa poissa kokouksesta, valittiin kuukausikokouksessa 21.10.1928 Nuojuan tilalle uudeksi puheenjohtajaksi Vikke Jurvelin. Joonas Nuojua kutsui viikon kuluttua eli 28.10.1928 koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen ja toimi jälleen yhdistyksen puheenjohtajana niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toinen kaappausyritys tehtiin kuukausikokouksessa 8.6.1930. Silloin varapuheenjohtaja Pekka Olsbon johdolla valittiin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Juho Karhu. Kuukauden kuluttua, kuukausikokouksessa 13.7.1930, Joonas Nuojua oli jälleen puheenjohtajana. Hän piti sitten vakaasti puheenjohtajan nuijan hallussaan yhdistyksen lakkauttamiseen asti.

Uusi yhteistyökumppani

Vuodesta 1927 lähtien pöytäkirjoissa mainitaan uusi yhteistyökumppani. Vappujuhlat päätettiin nimittäin pitää yhdessä Rautatieosaston kanssa. Todettiin, että näin juhlista saadaan paremmat ja monipuolisemmat. Rautatieosaston talonvuokrauspyyntöjä käsiteltiin seuraavina kuukausina monissa kokouksissa. Kuukausikokouksessa 12.8.1928 annettiin määrätyin ehdoin Rautatieosastolle lupa pitää kokouksiaan ja kerhotilaisuuksiaan yhdistyksen työväentalolla. Samassa kokouksessa hyväksyttiin hieman empien kolme Rautatieosaston jäsentä yhdistyksen jäseniksi, ”kun he hyväksyvät sos.dem. työv. yhd. säännöt”.

Yhdistykselle perustettiin raittiuslautakunta 27.3.1927 ja valittiin sille puheenjohtajaksi aikaisemminkin raittiusmiehenä mainittu Matti Ketola.

Vuonna 1928 oli käynnissä työväentalon peruskorjaus ja laajentaminen. Juhannuksena 1928 järjestettiin halukkaille koskenlaskua Niskakoskessa. Työväentalon laajennushanke sekä yhdistyksen kahvilatoiminta iltamien yhteydessä aiheuttivat paljon keskusteluja kokouksissa. Talon vuokraus- ja kunnossapitoasiat olivat 1920-luvun lopulla keskusteluaiheina lähes jokaisessa kokouksessa. Myös eräiden jäsenten haluttomuus maksaa yhdistyksen jäsenmaksu säännöissä määrätyllä tavalla joutui kuukausikokousten puntariin.

Kuukausikokouksessa 5.5.1929 käsiteltiin rakennusasioiden lisäksi vaalitilaisuuksien järjestämisestä. Päätettiin järjestää tilaisuuksia Vaalassa, Yliniskalla, Alaniskalla, Naamalla ja Ahmaksella. Tilojen hankinta jätettiin Joonas Nuojuan tehtäväksi.

2.3.1930 pidetyssä kokouksessa johtokunta päätti antaa Utajärven Työväenyhdistykselle luvan iltamien pidolle talolla 9.3.1930. Seuraavassa kokouksessa 9.3.1930 selviteltiin jostakin ihmeellisestä syystä, onko yhdistyksellä jäseniä, joiden vuositulo olisi 24 000 markkaa tai enemmän. Kävi ilmi, ettei ollut.

Lopettaminen uhkaa

Jonkinlaiset lopun ajan enteet olivat ilmassa, kun 13.7.1930 pidetyssä kuukausikokouksessa käsiteltiin – todennäköisesti viranomaisten tai piirijärjestön vaatimuksesta – sitä, ”onko yhdistys toiminut kommunistiseen toimintatapaan ja onko jäsenistössä kommunistisen toiminnan kannattajia”.

Kokous totesi, että yhdistys ei ole toiminut kommunistisesti, eikä ”toimissaan kannattanut sellaista joka on ollut kiellettyä”. Se myönnettiin, että taloa oli vuokrattu rautatien rakennusaikana Rakennustyöväen osastolle, mutta johtokunta oli kieltänyt ”pitämässä niissä mitään kommunistista ohjelmaa”. Samassa kokouksessa johtokunta ilmoitti kieltäytyneensä 23.3.1930 vuokraamasta taloaan ”sellaisille osastoille ja yhdistyksille jotka toimivat kommunistista ohjelmaa tai kannattavat sitä toimintatapaa”.

Urheilukilpailujen järjestäminen jatkui vuosittain. Palkinnoissa siirryttiin aatteellisista kirjapalkinnoista arvoesineisiin, hopealusikoihin ja vastaaviin. Uutena asiana tuli 1930-luvun puolella huoli Askolan taloon kuuluvan, vuonna 1917 ostetun, mutta erottamatta jääneen tontin kohtalosta. Kuukausikokouksessa 25.10.1930 oli huolena järjestyshäiriöiden vuoksi saamatta jäänyt iltamalupa. Asiaa hoitamaan lähetettiin nimismiehen luokse Artturi Kukkoaho.

Kuukausikokouksessa 23.3.1931 keskusteltiin ”iltamaluvan hankkimisesta ja yhdistyksen toiminnan palauttamisesta, kun yhdistykseltä on kielletty toiminta niin kauaksi kuin pöytäkirjat palautetaan takaisin yhdistykselle”. Asiasta piiritoimikunnalta selvää ottamaan valittiin Joonas Nuojua. Arvattavasti hänelle selvisi, että etsivä keskuspoliisi oli takavarikoinut pöytäkirjat tutkimuksiaan varten.

Johtokunnan kokouksessa 3.4.1933 keskusteltiin yhdistyksen saamasta sen toiminnan keskeyttämistä ja yhdistyksen lakkauttamista koskevasta haasteesta. Päätettiin vaatia piiri- tai puoluetoimistoa hankkimaan oikeuteen lakia tuntevan asiamiehen, ”kun ei ole yhdistyksellä lakia tuntevaa vastaajaa.” Keskusteltiin aikaisemmasta käräjäreissusta ja päätettiin maksaa käräjillä käyneille Antti Mertaniemelle 47 markkaa ja Väinö Karppiselle 35 markkaa kuluja. Keskusteltiin myös yhdistyksen ”hajallaan yksityisillä” olevan irtaimen omaisuuden kokoamisesta.

Yhdistyksen lakkauttamisen jälkeen pidettiin vielä 3.12.1933 johtokunnan kokous, jossa päätettiin siirtää työväentalon ja yhdistyksen irtaimiston vakuutukset Kansayhtiöön. Pöytäkirjan lopussa olevan tavanmukaisen merkinnän ”Kokous loppu” jälkimmäinen sana on alleviivattu.

Yhdistyksen hallinto

Keskiniskan sos.dem. Työväenyhdistys Rinta ry:n puheenjohtajina ovat toimineet vuosina 1918–1933 Heikki Karhu (1918), Antti Leinonen (1919), Antti Kolehmainen (1919), Aarne Kolehmainen (1919–1920), Arttu Kukkoaho (1921), Antti Mertaniemi (1922–1926) ja Joonas Nuojua (1927–1933). Vuosina 1910–1917 puheenjohtajina toimineita ei tiedetä, koska pöytäkirjat ovat hukassa.

Yhdistyksen sihteerinä ovat toimineet vuosina 1918–1933 Antti Leinonen, Väinö Kukkonen, Heikki Karhu, Edith Kolehmainen, Kalle Mikkonen ja Väinö Karppinen.

Yhdistyksen rahaston- tai taloudenhoitajina ovat toimineet vuosina 1918–1933 Heikki Määttä, Iikka Mertaniemi, Heikki Olsbo, Joonas Nuojua, Heikki Kolehmainen, Arttu Kukkoaho, Joonas Pirilä, Antti Mertaniemi, Väinö Karppinen, Iikka Olsbo ja Matti Kolehmainen.

Keskiniskan työväenyhdistyksen johtokuntaan ovat vuosien 1918–1933 välisenä aikana kuuluneet Heikki Karhu, Antti Mertaniemi, Heikki Kolehmainen, Juho Virta, Heikki Olsbo, Väinö Kukkonen, Antti Kolehmainen, Iisak Mertaniemi, Taava Mertaniemi, Eemeli Pirilä, Artturi Kukkoaho, Heikki Määttä, Matti Kotala, Väinö Lusua, Joonas Nuojua, Otto Olsbo, Matti Kukkoaho, Juho Mikkonen, Edith Kolehmainen, Aarne Mikkonen, Joonas Pirilä, Matti Raappana, Pekka Olsbo, Vikke Kukkoaho, Kalle Mikkonen, Antti Kukkoaho, Kalle Koskinen, Väinö Karppinen, Vikke Jurvelin, Eino Leinonen, Antti Aalto, Heino Karppinen, Jaakko Kaakinen, Heimo Karppinen, Iisak Olsbo, Betty Kukkoaho, Silja Tolonen (Olsbo), Väinö Roivainen, Heikki Mikkonen, Matti Kolehmainen ja Juho Sormunen.

Utajärven Keskiniskan Työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenistä veljekset Pekka ja Otto Olsbo sekä Juho Sormunen menivät 1932 siirtolaisiksi Neuvostoliittoon. Pekka Olsbo asui Aunuksen Karjalassa ja työskenteli siellä mm. suutarina. Hän säilyi kansallisuusvainoista hengissä ja tapasi jatkosodan aikana Petroskoissa tuttuja sekä sukulaisia kotipuolesta. Hänen isänsä kuoli 1943, mutta tökeröt suomalaisviranomaiset eivät antaneet Pekalle lupaa matkustaa isänsä hautajaisiin, eikä hän tästä loukkaantuneena sitten vuonna 1944 palannut kotimaahan, vaikka hän nyt olisi saanut luvan. Pekka Olsbo kuoli Aunuksen Karjalassa 18.11.1948. Otto Olsbo työskenteli metsurina ja sahanasentajana Vilgan sahalla. Hänet vangittiin suomalaisuusvainojen aikana 7.4.1938 ja teloitettiin 11.10.1938 Petroskoissa. Juho Sormunen karkotettiin Sverdlovskin alueelle, vangittiin 3.1.1938 ja teloitettiin 10.3.1938 Jekaterinburgissa.

Toimintakielto ja lakkauttaminen

Muhoksen ja Utajärven käräjäkunnan kihlakunnanoikeus käsitteli välikäräjillä 23.3.1933 Oulun läänin maaherran antamaa ja kihlakunnanoikeuden vahvistettavaksi lähettämää päätöstä keskeyttää Utajärven Keskiniskan sos.dem. työväenyhdistys Rinta ry:n toiminta. Käräjillä toimi syyttäjänä nimismies Onni Nyberg. Hän vaati maaherran antaman päätöksen vahvistamista.

Vastaajaa edustivat yhdistyksen sihteeri Väinö Karppinen ja hallituksen jäsen Antti Mertaniemi. Asiaa käsiteltäessä Karppinen ilmoitti, ettei hänellä ole mitään yhdistyksen lakkauttamista vastaan, mutta katsoi, että yhdistyksen puheenjohtaja olisi pitänyt haastaa vastaamaan yhdessä sihteerin kanssa. Mertaniemi puolestaan valitti, että hänet on aivan aiheettomasti haastettu vastaamaan, koska yhdistyslain mukaan yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri vastaavat sen asioista. Molemmat vaativat kulujensa korvaamista.

Kihlakunnanoikeus hylkäsi Karppisen ja Mertaniemen kuluvaatimukset ja päätti asiasta esitettyjen asiakirjojen perusteella vahvistaa Oulun läänin maaherran 22.3.1930 antaman päätöksen Utajärven Keskiniskan Työväenyhdistys Rinta ry:n toiminnan keskeyttämisestä.

Asiaa käsiteltiin uudestaan Muhoksen välikäräjillä 21.4.1933. Syyttäjänä oli nytkin nimismies Onni Nyberg joka nyt vaati työväenyhdistyksen lakkauttamista. Vastaajaa edusti piirisihteeri Yrjö Valkama.

Maaherra oli pyytänyt asiasta lausunnon etsivän keskuspoliisin Oulun-alaosastolta. Sen päällikkö Eino Pollari ilmoitti asiakirjoista käyvän sitovasti ilmi, että mainittu yhdistys oli kuulunut puolueosastona lakkautettuun Suomen sosialistiseen Työväenpuolueeseen ja antanut tukea lakkautetuille ammatillisille osastoille. Pollari totesi, että tällaiset yhdistykset on katsottu lain ja hyvän tavan vastaisiksi ja sellaisina lakkautettu oikeuksissa.

Kihlakunnanoikeus antoi 21.4.1933 päätöksen jossa se katsoi selvitetyksi, että ”Utajärven Keskiniskan sos.dem. Työväenyhdistys Turva r.y. -niminen yhdistys on toiminnallaan pyrkinyt tukemaan kommunistisen puolueen toimintaa, eikä ole noudattanut sääntöjä ja harkitsee oikeaksi julistaa mainitun yhdistyksen toiminta lakkautetuksi ja määrää konstaapeli Mikko Meriläisen selvittämään yhdistyksen pesän”. Vastaajan asiamies Yrjö Valkama ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen.

Tuomion saatua lainvoiman järjesti selvitysmies huutokaupan, jossa ahmaslainen liikemies Iivari Suorsa osti Niskankylän työväentalon tontin ja rakennukset. Hän lahjoitti talon hirret Utajärven seurakunnalle, joka rakensi niistä kirkonkylään nyttemmin puretun ”Vanhan rukoushuoneen”. Takavarikoidut pöytä- ja tilikirjat jäivät Utajärvelle, mutta tilitositteet ja yhdistyksien jäljellä olevat rahavarat selvitysmiehenä toiminut nimismies Arvi Salonen lähetti keväällä 1938 Ammattijärjestöjen Selvityskanslialle. Kanslian lähettämä ja varatuomari Niilo Lahtisen allekirjoittama vastaanottotodistus on päivätty 19.4.1938.

Lähdeluettelo

  • Kirjoituksessa mainittujen lähteiden lisäksi Utajärven Keskiniskan sos.dem. Työväenyhdistys Rinta ry:n Utajärveltä löytynyt arkisto.
  • OMA:ssa säilytettävä Muhoksen ja Utajärven käräjäkunnan kihlakunnanoikeuden arkisto 1931–1935.
  • Kirjoittajan kotiarkisto.