3.1.1985

Tasavallan päämies, Mauno Koivisto, piti uudenvuodenpuheen, joka oli hänen paras puheensa tässä hommassa. Aikaisemmin on Koivistoa syytetty jaarittelusta ja kantaa ottamattomista puheista. Tämäkin oli sitä matalaa profiilia.

Ehkäpä Koiviston ensivuosien puheet olivat varovaisia ja helposti verrattiin hänen puheitaan edeltäjänsä Urho Kekkosen puheisiin. Kekkosella oli takanaan pitkä valtiomieskokemus ja hän käytti värikästä kieltä. Ei ihme, jos Kekkosen jälkeen kansalaiset vähän oudoksuivat uuden päämiehen puheita ja vertailivat. Uudenvuodenpuheessaan Koivisto otti aktiivisesti kantaa aseidenriisuntaan ja Suomen rooliin kansainvälisessä politiikassa. Osansa sai myös rötösherrakeskustelu. Poliisia lämmitti varmasti presidentin sana, että poliisin voimavarat eivät riitä siihen seurantaan, jota suuri yleisö tuntuu tällä hetkellä asettavan toiveina poliisin työhön. Koivisto jatkoi kuitenkin, että eri asia on sitten se, kuinka paljon on tarkoituksenmukaista sitoa yhteiskunnan voimavaroja tällaiseen toimintaan. Presidentti toisti kantansa, että kansalaisten moraali ei ole laskenut, eikä noussut.

Kalevalan juhlavuonna presidentti halusi antaa tunnustusta kulttuurille ja totesi, että tulevaisuudessakin yhteiskunnan täytyy taata kulttuuritoiminnalle taloudelliset edellytykset. Suomen ruotsalaisia Koivisto muisti puheessaan heidän kirjoittajiensa kehumisella ja totesi, että mihinkään kieliriitoihin ei ole aihetta tämän päivän Suomessa. Muisti hän toki muutoinkin vähemmistökieltämme lukemalla puheensa myös kokonaan ruotsiksi.

Presidentti hahmotteli Suomen ulkopolitiikan linjoja ja totesi, että kaikki on ennallaan. Niin vakuuttaa myös Nivala-lehti ja Nivala-Seura uuden vuoden kynnyksellä. Näin toteaa johtokunta lehden linjasta vuoden viimeisessä kokouksessaan 28.12.1984.

”Lehden linjaa seuraamaan on asetettu toimitusneuvosto, jonka jäsenet koostuvat hyvin monipuolisesti Nivalan elinkeinoelämän, kunnan, seurakunnan ja eri väestöpiirien edustajista.

Nivala-lehti on Nivala-Seuran tärkeä työväline kotiseututyössä: Nivala-hengen luomisessa, kotiseutumme henkisen ja aineellisen kulttuurin edistämisessä ja perinteen vaalimisessa. Tätä arvokasta työtä suorittaessaan lehden toimittamisessa on noudatettava linjaa, jonka määräävät seuraavat päänäkökohdat: Maataloutta Nivalan peruselinkeinona on arvostettava. Yritystoimintaa ja kaikkea rehellistä työtä Nivalassa on tuettava. Kaikkea vapaaehtoista kulttuuri- ja harrastustoimintaa on kannustettava. On varottava herätysliikkeiden ja muun uskonnollisen toiminnan loukkaamista.

Nivala-lehti ei ole puoluelehti. Asioita on käsiteltävä rakentavasti ja monelta kannalta valottaen ilman toimittajien henkilökohtaisia antipatioita. Yleisönosaston kirjoituksiksi ei sovi nimettyä henkilöä vastaan tehdyt ilkeämieliset hyökkäykset.” Siinäpä se.

Viimekertainen pakinani on aiheuttanut kuulema pahaa mieltä. Miksi ei eroteta tekstistä sitä, mitä on lainattua ihmisten minulle soittelemisesta puheluista ja mikä on omaa mielipidettäni? Nivalan Osuuskaupan ratkaisut ovat niin mittavia ja läheltä riipaisevia, että ne puhuttavat muitakin kuin hallintomiehiä. Sen sain huomata niinä kahtena päivänä, jotka olivat osuuskaupan kokouksen ja viime lehden ilmestymisen välissä. Puhelin soi. Ihmiset puhuttelivat. Nivalan Osuuskauppa on lähes satavuotias ja se on nivalalaisille osa elämän arvostuskysymyksistä.

Minä lainasin niitä puheenvuoroja, jotka sain puhelimen kautta. Ei siinä ketään henkilökohtaisesti ole mollattu, vaan ne ovat katutason puheenvuoroja. Ihmiset ukkeilivat ja se on kerrottu pakinassani.

Minulla ei ole mitään antipatioita näitä Osuuskaupan toimihenkilöitä, eikä luottamushenkilöitä kohtaan, koska olemme jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Asemani kaikkien ilmoittajien suhteen on hyvin kriittinen ja olen pyrkinyt tämän kaikessa huomioimaan. Se että tällä kertaa lainasin ihmisten arkipuheita, saattoi olla joulun alla liiankin kovaa tekstiä. Anteeksipyyntö on paikallaan, jos joku on todella loukkaantunut.

On tilinpäätösten aikaa. Seurakunnasta kirkonkirjat kertovat jälleen myönteistä. Väkiluku on lisääntynyt vielä epävirallisen tilaston mukaan 94 henkilöllä. Syntyvyys on pysynyt korkeana ja kaikkiaan 199 uutta nivalalaista näki päivänvalon viime vuoden aikana. Muuttoliike oli vielä valitettavasti vähän negatiivinen, mutta ei paljon. Ruotsin osalta muuttoliikenne on kääntynyt positiiviseksi ja miltei tyrehtynyt. Nyt muutti ulkomailta, pääasiassa Ruotsista 13 henkilöä ja Ruotsiin muutti 7 henkilöä. Poissaolevan väestön määrä on edelleenkin yli tuhannen, vaikka se väheni 24 henkilöllä. Jos lasketaan läsnä oleva ja poissaoleva väestö, niin Nivalassa kirjoilla olevia on vielä 12 029 henkilöä. Kunpa saataisiin kaikki kotiin.

Kirkonkirjat kertovat lisäksi, että Pienelän Lyyti on nyt seurakunnan vanhin asukas ja vielä isännyyttä pitävä Kuoppalan Jaakko Maliskylältä vanhin miespuolinen. Terveyttä teille ja muillekin nivalalaisille. Uusi vuosi voi olla entistä parempi. Niin on hyvä jokaisen uskoa.

7.1.1985

Jopas näyttää talvi tapansa. Sitä jo jouluun asti saatiin köllötellä Keski-Euroopan säätunnelmissa ja opittiin hyvälle. Ei se talvi tavoittaan mene sanoivat vanhat miehet. Sailaksen Aarne kertoi, että perjantaita vasten oli säähavaintoaseman mittari pysähtynyt kopissa lukemaan −31,6 ja maanpinnalla −34,5.

Tässä takavuosina pisteli Hirvi-Matti keppasessa kesäpuserossa samanlaisessa pakkasessa linja-autoasemalla ja totesi, että nyt se vielä kiilaisi yhden kymmenen astetta, niin olisi mukava nähdä, mitä ne köyhät päälleen panee?

Tätä kirjoittaessa ajattelen Kälviän maakuntaviestiä. Lauhtuuko ilma, vai joutuvatko Kälviänkin koululaiset syömään ensi viikolla joka päivä lihapottuja.

Kolme vuotta sitten kävi niin, että Reisjärvellä siirtyi pakkasten takia maakuntaviesti kaksi kertaa. Kisoja varten oli kuitenkin keitetty jo 15 000 kisavieraalle lihapotut ja niitä kesti koululaisten syödä viikonpäivät. Tämä toistui vielä muutaman viikon kuluttua, kun jälleen piti kisat siirtää pakkasen takia. Silloin maakuntaviesti hiihdettiin vasta keväthölseillä.

Se on iso paukku, jos Kälviän kokoisessa kunnassakin kisat siirtyvät, tai pakkanen pelottelee puolet katsojista. Sitä ei toivoisi. No se seikka selviää aikanaan.

Pakkasella on hyvät ja huonot puolensa. Siljamainen on nyt vaihtanut kasvihuoneidensa sisällön kahisevaksi ja huoneet ovat nyt tyhjänä. Siljamainen kertoi, että nyt pannaan hallit kylmilleen, että pakkanen pääsee tappamaan kaikki taudit ruokamullasta. Tällaisia asioita ei tule monesti ajateltua. Talvella ja pakkasella on omat hyvät puolensa. Ajatellaanpa vaikka vesistöjemme tilaa ja tasoa. Lämpimissä maissa kaikki vedet ovat saastuneita ja ne ovat niin täynnä bakteereita, että jos valkoihoinen juo, niin varmasti tulee ripuli, kuume, oksennustauti, lavantauti ja vaikka mikä. Paikalliset asukkaat ovat jo immuuneja. Talven pakkaset, sulavat lumet ja kevättulvat siivoavat meillä luonnon ja vesistöt joka vuosi. Mikä olisi vesiemme tila, jollei tämä suuri pyykkäri olisi asialla keväisin viruttelemassa luontoa.

Tänä aamuna töihin tullessa tuo pakkanen ei tosin naurattanut. Edellisen illan sähkökatkos oli lyönyt kiertovesipumpun releet sekaisin ja kaikki patterit oli jäässä. Soiteltiin siinä Sarjan Alhot, Alpuan Roopet ja Nivalan, veljekset. Tytöt hytisi kylmissään. Hastin Matti tuli sitten pattereita sulattelemaan.

Tätä tököstäessä alkoi käytävästä kuulua tuttua, tosi isäntämiehen puhetta: – Nyt tuli toimistopäivä, kun pakkanen meni yli kolmenkymmenen ja minulla ois oikiaa asiaakin. Onko se Jaska täällä peräkamarissa? No Peräahon Pekka sieltä pisteli kamariin.

Tuli siinä puheeksi, että pakkanen on konemiehelle pahin vihollinen. Minä olen oppirahat maksanut ja en lähde enää kolmenkymmenen asteen pakkasella urheilemaan, totesi Pekka. Pekalla on lähes millin metsäkone ja kun siellä rapsahtelee, niin se tuntuu.

Jos oikein vähän rapsahtaa, niin pääsee kymppitonnilla. Jos sattuu kanto menemään renkaasta läpi, niin renkaan paistaminen maksaa jo sen verran kuin isäntien nauriinajotraktorin koko takarengas. Uusi rengas maksaa jo kymppitonnin ja se on iso urakka, kun raahaat sydänmaalle umpihangessa satoja kiloja painavan renkaan. Sen oon huomannut, että pakkasella ei kannata lähtiä urheilemaan totesi Pekka.

Passi meni kiinni. Se oli osalle nuorisoa menetys. Eräs henkilö soitteli ja toivoi, että nuoriso voisi ohjata iltaisin kulkunsa Nivalan Squash-hallille. Sieltäkin löytyy nuorisolle lämmin paikka talvi-iltoina ja voi harrastaa monenlaista. Tässäpä soittajan terveiset nuorille.

Muistuu tässä vielä pakkasesta mieleen nuo talviset heinänajoreissut hevosen kanssa. Kyllä siinä reenjalas naukui kipiästi pakkasen vitilumessa. Hevosen karva oli porhollaan kuin Heusalan Timpan tuuletetut matot.

Se oli yksitoikkoista hommaa köllötellä heinäkuorman päällä sellaiselle, jolla ei ole lauluääntä. Kivirinnan Jomppe se ruukasi veisata komiasti heinäkuorman päältä niin, että Kotilanpään akat pysähtyivät navetan nurkalla kuuntelemaan, kun Joukon hevonen ja reki lähestyi aavalta Haapaperän suunnasta hämärtyvänä pakkasiltana. Voi, voi kun ois viulu. Voi, voi kun osais soittaa.

9.1.1985

Pakkanen on aiheuttanut vipinää. Nivalan putkimiehet ja vesiyhtiömiehet ovat saaneet olla yötä päivää sulattelemassa röörejä ja vesijohtoja.

Keijo Immonen kertoi, että käsistään viikonlopun aikana oli kymmeniä hälytyksiä vesijohtojen jäätymisestä. Ilmeisesti rakennussuunnittelussaan täytyy olla vikaa, kun jäätymisiä tapahtuu uusien talojenkin osalta. No kyllä se täytyy toki myöntää, että harvoin itä tällaista lähes 40 asteen ”vuositarkistusta” pidetään laillakaan korkeuksilla.

Tällaisten pakkasten aikana itä havaitaan, miten haavoittuvaksi se tämä yhteiskunta on kehittynyt. Tiistaiaamuna räjähti Ahteella muuntaja ja miltei puoli pitäjää jäi vaille sähköä. Sähkölämmitys on yleistynyt viime vuosina niin, että monessa talossa ehti tulla jo Ahteellakin holotna.

Haapajärvellä ja Kärsämäellä oli maanantaina tilanne vieläkin vaikeampi, kun sähkön jakelussa syntyi useiden tuntien katkos. Sähkölinja on meille melkoinen elämänlanka tänä päivänä. Ennen lyötiin pökkyä pesään ja lämmiteltiin raasunpaisteella. Tänään ei auta kotimainen puukaan, kun kiertopumput eivät pyöri.

Jäässä siellä oli Ravion Askonkin vesihana. Kävin maanantai-iltana turisemassa ja parannettiin siinä maailmaa. Asko on kasvanut monessa mielessä ylitse tämän päivän turhamaisuuksien ja ihmistä niin lähellä vaanivan turhamaisuuden ja itsekeskeisyyden perisynnin. Sen Asko joskus näyttää ironisena huomautuksena. Askon tuvasa on kolmatta vuotta sama joulukuusi. Se on leppä ja oksilla koristeina vanha vesijohtohana, saranan puolikas ja on toki kynttiläkin.

Pohdittiin siinä tätä kilpailuyhteiskuntaa. Koko koululaitos, yliopistot ja korkeakoulut kasvattavat ihmistä vain tehokkuuteen ja antavat tietoja siihen valmiuteen, millä kovassa kilpailussa pärjätään toista ihmistä vastaan: – Eikö tärkeintä olisi kasvattaa ihmistä oman itsensä voittamiseen, kysyy Asko. – Eikö ihmisen loputtomasta ahneudesta, turhamaisuudesta ja loputtomasta pätemisen tarpeesta johdu suurimmat ongelmat yhteiskunnassa. Näitä tarpeita kun ei koskaan pystytä ihmisessä tyydyttämään.

Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihmiset mieltävät tämän asian mieluummin toisin päin. Jumala on hyvin pitkälle minun kanssani samanlainen. Hänellä saattaa olla juuri samat periaatteet kuin minulla.

Luin joulun alla Apu-lehdestä Juise Lekisen pakinan. Siinä Juise tilitteli tuntojaan elämästä ja pohdiskeli Jumala-käsitteitään: – Millainen on Jumala? Juise totesi, että jos kysytään nuorilta jossain tanssipaikalla, niin saattavat vastata, että se voisi olla vaikka Juise.

Jos kysytään poliisilta, niin saattaa saada vastaukseksi, että on hän ainakin poliisiopiston käynyt. Jos kysytään maanviljelijältä, niin on hän ainakin tuottajalinjoilla, eikä ymmärrä rikkuruutta.

Pohdittiin siinä, että ei se mahda olla helppo Jumalallakaan. Jos vain yrittää kiltisti kuunnella meidän neljän miljardin ihmisen rukoukset ja pyynnöt, niin kyllä siinä kestämistä on. Rukoillaan, että nuo toiset kansakunnat ja vääräuskoiset saivat myös kääntymyksen ja armon.

Suomen kristillisen kirkon arkkipiispat tekivät viikonvaihteessa matkan Roomaan ja tapasivat Paavin. Tällä tapaamisella tehtiin historiaa. Koskaan aikaisemmin ei ole Paavin luona käynyt yhden valtion eri kirkkokuntien päät yhtä aikaa. Olisiko tämä ekumenian uuden nousukauden tunnusmerkkejä. Onko kristinuskon ote heltiämässä ja tämä pakottaa myös erikirkkokuntien edustajat tarkastelemaan asioita yhteisestä näkökulmasta?

No nämä pohdiskelut eivät kyllä kuulu minulle ja Askolle, koska pätevämpiäkin tähän löytyy. Pysytellään jatkossa keskustelu Yrjö Kallisen, Eino Leinon, Lauri Viidan ja muiden maallisten ajattelijoiden mietelmissä. Toivotaan että ilmat lauhtuvat ja Askonkin vesihana aukeaa.

14.1.1985

Kieltelivät Kalajaskassakin minua rustailemasta kunnanhallitusta. Nyt on kuitenkin kuumin aika ja asiasta on hyvä keskustella. Nyt minulla pitäisi siihen olla oikeuskin. Syyttelivät takavuosina, kun oli hallituksessa ja valtuustossa, että käytän liikaa valtaa. Nyt olen vapaa kirjoittamaan ja aion aktivoida lehden linjaa lujasti kunnallispolitiikan osalta. Nämä sitten ovat omia juttujani, ei minkään puolueen, uskonnon, osuuskaupan tai Nivala-Seuran virallinen kanta. Jos joku valittaa, voi soitella minulle tai sitten vaimolleen.

Talousarviokokouksessa olisi ollut vielä mahdollisuus rävätä eräitä asioita vastaan. Mutta kun asiat koskivat tulevia päättäjiä, niin anti olla.

Ensinnäkin sanoisin teille kaikille kaava-alueen asukkaille. Kyllä te olette nynnyjä kunnallisia päätöksiä kohtaan. Älkää valitelko kylmiä vuokra-asuntoja ja korkeita vuokria, jos ette käy äänestämässä kaava-alueen ehdokasta. Älkää valitelko katurasitusmaksua, jonka joudutte maksamaan, vaikka niitä katuja käyttävät enimmän muut kuin katujen varsilla asuvat ja katumaksua maksavat. Sivukyläset ovat hoitaneet paljon paremmin asiansa. Heille avataan kaikille tiet, eikä heiltä peritä penninpyörylää. Toimittaja ja eräs yläasteen rehtorikin joutuvat maksamaan katumaksun, mutta heidän on itse maksettava tiensä aukaisut. Jos kerran kunta ottaa joitakin tehtäviä itselleen hoidettavaksi, jotka veronmaksajat maksavat, niin miksi niitä palveluja ei anneta kaikille. Miksi panna vain kirkonkyläset maksamaan kaikki katumaksut, joita katuja tosiaan käyttää myös kaikki kuntalaiset. Jos taas haluttaisiin olla tasapuolisia, niin perittäisiin sivukylän asukkailtakin ne muutamat sataset samoista palveluista. Kaava-alueelta kerätään kuitenkin suurin osa verotuloista. Miksi jätevesimaksu on korkea. Perehtykää jätevesimaksulaskelmaan. Siinäkin on aukkoja. Miksi nykyisten kaava-alueen asukkaiden täytyy laskelmassa maksaa myös rakentamattomien tonttien osalta viemärin rakentamis-, kunnossapito- ja poistokustannukset. Jos taksalla jotakin kompensoidaan, niin miksi ei samalla kertoimella kaikkia?

Jos jotain elinkeinohaaraa tuetaan, niin miksi ei samassa suhteessa myös kaikkia. Yksi pahasti särähtävä lausuma oli maatalouden avustusten kohdalla. Suunnitelmista maksetaan palkkio vain, jos ne on teetetty Maatalouskeskuksella. Näinkö edesautetaan omia suunnittelijoita ja toimistoja, vai onko tämä piilotukea?

Nyt kun valitaan luottamushenkilöitä ja kunnanhallituksen jäseniä, niin toivottavasti ei valita vain mukavimpia. Ne mukavat tulevat kalliiksi.

Nivalan Kepulla on niin vahvat ja kokeneet kunnallispoliitikot remmissä, että heidän kanssaan ei pehmot pärjää. Tosin tasapäiseen koitokseen ei ole ollut mahdollisuuttakaan. Nykyisistä valtuutetuistakin on 20 sivukyliltä ja 15 kaava-alueelta. Käytännössä se on kuitenkin merkinnyt sitä, että ainakin keskustapuoluelaiset kaava-alueen valtuutetut ja luottamusmiehet ovat menneet ryhmäpäätösten mukana omia äänestäjiään vastaan. Niitäkin tosin pitää olla, jotka ajavat sydämen lämmöllä ja asiantuntemuksellakin perhe- ja sosiaalipolitiikkaa, mutta kyllä tarvitaan ehdottomasti laajempaa kokonaisnäkemystä. Pitäisi pystyä laskemaan perusteet ja oppimaan lait. Muutoin on heikoilla. Se joka aikoo tehtävänsä hyvin hoitaa, täytyy olla melko lailla ”tärähtänyt” palkattomasta ja haukutusta hommasta. Pitää olla pirunmoinen energia ottaa selvää asioista ja runnoa ne päätökseen.

Vaikka tiedän, että vasemmiston ja keskustan vaaliliittoneuvotteluissa on jo lyöty lukkoon keskeiset linjat, eikä vain lautakuntapaikat, niin toivoisi kuitenkin kokonaisuuden kannalta parempia ratkaisuja kuin tähän asti. Miksi käyttää ylivoimaa omia kuntalaisia vastaan.

Nyt on Taanilan Kalle aallonharjalla. Hän on paikallisosaston puheenjohtaja, jonka alueella on lähes 2 000 kepulaista äänestäjää. Miltei kaikki palkannauttijoita. Uhkailevat ottaa toisen kunnanhallituksen paikan pois. Viime vaalien alla kirkonkylä kurkotteli kolmatta paikkaa, joka olisi kiertänyt Ahteella ja Junttilassa vuoronperään. Nyt on Ahde saatu erilleen, eikä osastolla ole enää ihan samaa voimaa, vaikka äänimäärä onkin kasvanut. Niinikosken Kaukon jatkopaikka tuntuu olevan varma. Kyösti Kallion koulun äänestysalueen paikka taitaa tippua. Pahoin pelkään, mutta Kalle tarvitsisi nyt tukea. Kalle on myös koko Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Kallen pitäisi olla vetämässä! solmuja lopullisen ratkaisun päällekin, keskustan osalta.

Niille ulkonivalalaisille, jotka eivät ole puskaradion kuuluvuusalueella, kerrottakoon jo syntyneet vaaliliittoratkaisut; Naimakauppa Keskustan ja; Kokoomuksen kansa ei johtanut tulokseen. Keskusta ja vasemmisto menivät vaaliliittoon. SMP ja Kokoomus ovat omassa liitossa. He saavat molemmat kunnanhallituspaikat. Keskusta saa kahdeksi vuodeksi kuusi Kh:n paikkaa ja vasemmisto yhden. SKDL saa valtuuston varapuheenjohtajan paikan. Kahden vuoden kuluttua kuulema vaihdetaan. Nämä ovat lähtöasetelmat. Nimet ovat vielä auki. Mieskö vai nainen? Naiset ovat aktivoituneet. He ovat kyllä luotettavia, niin kuin vanha toteamus sen kertoo: – On naisen rakkaus pysyvää, vain kohteet muuttuvat sen.

16.1.1985

Meidän pitkäaikainen lehtiasiamiehemme Anni Kukkola piipahti puolisonsa Arvon kanssa toimituksessa maanantaina. Annista ja Arvosta on tullut kaupunkilaisia. Laitakankaan tila luovutettiin pojalle ja Arvo ja Anni muuttivat Ylivieskaan. Sattui niin sopivasti, että poika rakensi uuden talon ja pisti entisen myyntiin. No mitäs sitä pojan rakentamaa taloa antaa ventovieraille. Arvo ja Anni muuttivat Ylivieskaan.

Ryypättiin vieraiden kanssa nisuttomat kahvit. Poristiin menneitä. Arvo ja Anni ovat kasvattaneet viisi salskeaa poikaa, jotka ovat menestyneet maailmalla. Alpo tunnetaan koko Suomessa kovaksi suunnistajaksi. Oikeastaan koko Kukkolan perhe suunnistaa. Pojalla on jo useita sm-mitaleita.

Antti-poika jäi jatkamaan Arvon ja Annin työtä Laitakankaan tilalla. Arvo oli kova isäntä. Jo vuonna 1963 kaikki Laitakankaan pellot olivat salaojissa. Puolet Arvo pisteli itse lapiolla. Loput ojitettiin koneellisesti. Tästä jäi Arvolle sivuammatti. Vuosikaudet Arvo kierteli salaojakoneen perässä putkia laskemassa.

Yksi asia Annia ja Avoa harmittaa. Viime vuonna jaettiin kunniakirjoja niille nivalalaisille, jotka ovat ojittaneet kaikki peltonsa. Laitakankaan tilallekin piti luovuttaa kunniakirja nykyisen isännän nimellä. Kävi kuitenkin niin, että tämä Antti Kukkolan kunniakirja eksyi johonkin matkalla, eikä ole vieläkään tullut kotia. Harmistuneena Annin ja Arvon puolesta yritin soitella Hartikaisen Jussillekin, mutta sieltä vastasi vain automaatti. Ehkäpä Antin kunniakirja jostain löytyy.

Kun tuli puheeksi tuo Kukkolan Alpon ja hänen perheensä urheilulliset saavutukset, niin tulee tässä mieleen toinenkin nivalalaiset juuret omaava urheilumies. Viime päivinä on puhuttu paljon hiihdosta ja siinä yhteydessä on vilahtanut Pekka Vähäsöyringin nimi.

Niemelän Manna piipahti toimituksessa ja minä kysyin häneltä, että ei kait tämä Pekka Vähäsöyrinki on Männistön Veikon poikia? No on, totesi Manna. Pekka on noussut hiihtovalmennuksen napamieheksi ja saanee lähitulevaisuudessa Immo Kuutsan paikan, povailevat urheilumiehet. Sillä lailla söyrinkiset jylläävät. Terveisiä vain Veikolle Kalakankaalle. Onko moskulat pysyneet kurissa ja Herran nuhteessa? Sinulla on kuulema tosiottonen poika.

Ystäväni Raivion Asko alkoi eräänä iltana pohtimaan sanomalehti Kalevassa ollutta kuolinilmoitusta. Siinä oli mainittu Sarajas-niminen tohtorisihmisen syntymäpaikaksi Nivala. Kun ei päästy puusta pitkään, soitettiin metsähoitajaveljelle. No Ahtilta tuli tietoa kuin apteekin hyllyltä. Sarajas on ollut Nivalan kunnanlääkärinä joskus 1920-luvulla. Tämä nyt manan majoille siirtynyt professori, oli tämän kunnanlääkärin tytär. Tästäpä keskustelu poiki Ahtin kanssa. Nivalan papeista on tarkka luettelo, mutta meidän kunnanlääkärimme ovat vähemmän tunnettuja vuosisadan alussa ja viime vuosisadan puolelta.

Apteekkareista saatiin viime kesänä luettelo, kun Rintalan Yrjö penkoi asioita Nivalan apteekin osalta. Näistä apteekkareista saatiin jo melko hyviä henkilökuviakin, kun käytiin Alpuan Aaten luona. Terveisiä vain Aatelle. Alappas muistella vanhojen kunnanlääkärien edesottamuksia. Me tullaan vaikka Cajanuksen Antin ja Rintalan Yrjön kanssa jututtamaan. Niin ja takaisin noihin kunnanlääkäreihin. Cajanuksen Ahti lupasi ryhtyä miettimään luetteloa näistä kunnanlääkäreistä. Jo suoralta kädeltä hän lateli sellaisia nimiä kuin Porthan, Vitaali ym. Näistä tulisi varmasti mielenkiintoisia tarinoita. Kunnanlääkäri oli ja on toki vieläkin keskeinen henkilö. Sitä puhuttiin Rantalan ajasta ja Karman ajasta. Nyt eletään Joukojen aikaa. Ahti lupaili miettiä aihetta ja ehkäpä Aaten ja muiden kumppaneiden avustuksella hän kokoaa meille maittavia tarinoita. Odotellaan.

30.1.1985

Manttaalitalo on sitten pois päiväjärjestyksestä. Nivala-Seuran johtokunta teki päätöksen painostuksen alaisena. Nähtävissä oli myös se, että Nivalan nykyinen kunnallisjohto ei ole säilyttämisen kannalla, eikä kunta olisi tullut saneeraukseen mukaan.

No minun omatuntoni on tässä asiassa puhdas. Jos kerran aika ei ole kypsynyt tällaisille arvoille, niin anti mennä. Ehkä tulevaisuus sitten näyttää, kuka on ollut asiassa oikeassa. Esittelijänä en voinut tehdä johtokunnan kokouksessa muuta kuin esittää suojeluhakemuksen pysyttämistä voimassa. Tämän kantani pyysin merkittäväksi myös pöytäkirjaan. Siitäpähän tulevat tutkijat näkevät kannanotot. Hyväksyvät tai tuomitsevat. Keskustelin pitkään uuden kirjastotalon suunnittelijan kanssa ennen tätä johtokunnan kokousta. Hän oli samaa mieltä siinä, että ihmisten turvattomuus heijastelee pitkälle tätä viime vuosikymmenien maaseuturakentamisen rauhatonta linjaa. Omanarvontunne on puuttunut. Missä on ammatin arvostus ja omaleimaisuus? Totesimme keskustelussa, että meidän kulttuurimme on nuori. Meillä ei ole pitkäaikaisia perinteitä, jotka ohjailisivat elämänmenoamme ja antaisivat itsetuntoa. Rauhattomuus ja juurettomuus heijastelee kaikkialla.

Nivalassa näyttää juorut olevan yksi elämisen muoto. On toki muuallakin, ja aina tulee olemaan. Nyt näyttää käyvän niin, että ainakin eräille juorujen levittäjille tulee pumerangi. Syksyn aikana leviteltiin juoruja, että eräitä nivalalaisia olisi ollut pidätettyinä. Nyt on käynnistetty kuulemani mukaan takaa-ajo näiden juorujen selvittämiseksi ja on odotettavissa syytetoimia. Huh huh. Lienee niitä kaikkein iljettävimpiä kohtaloita, jos joutuu tuomituksi perättömistä puheista. Takavuosina niitä oli tämänkin lehden palstoilla noloja ilmoituksia, jossa peruttiin perättömät puheet ja pyydettiin anteeksi. Pannapa kohalle, jos joutuisi julkisesti vastaavaan tilanteeseen. Se muistuttakoon siitä, että parempi olla tietämättä ainakaan sellaista, missä ei ole perää.

Kävin viime torstaina ja perjantaina Paikallisradioliiton järjestämässä mainonnan seminaarissa. Tämä kahden päivän reissu oli mieleen jäävä. Matkustimme Viita-ahon Taiston kansa ja ryyppäsimme aamutuimaan kahvit asemalla. Taisto oli vähän salaperäinen reissustaan ja sain sen kuvan, että Maija oli lähettänyt Taiston lomareissulle. Käppäilin jo puoli yhdeksäksi kokouspaikkaamme. Siellä oli jo istumassa nurkkapöydässä liikenneministeri, liiton puheenjohtaja Jaakko Numminen ja radioliiton johtoporrasta. En tiennyt siinä vaiheessa asiasta enempää. Kello yhdeksän alkoi tilaisuus ja liikenneministeri Luttinen piti avauspuheen. Ministerillä oli kiire valtioneuvoston istuntoon. Vasta puolilta päivin saimme tietää, että paikallisradioiden lupa-asiat tulevat valtioneuvostossa esittelyyn. Saimme päätöksen kokouspaikalla siinä puoli kolmen aikaan ja kun soittelin kotia Nivalaan, oli asia jo täälläkin tiedossa.

Nivala on saanut jälleen tämänkin asian tiimoilta paljon mainosta. Valtakunnallisissa tiedotusvälineissä mukana oleminen merkitsee suurta kontaktia. Tällaiset myönteiset asiat pitäisi pystyä hyödyntämään myös koko kunnan kannalta. Tähän saakka yhteistoiminta kunnan ja seurakunnankin kanssa on radioasian tiimoilta ollut vähäistä. Nyt on jotain konkreettista esitettävänä ja Nivala-Seura ry ja Nivalan Kustannus Oy ovat päättäneet kutsua uuden kunnanhallituksen ja uuden kunnanjohtajan tutustumaan taloon. Radioasia on niin mittava, että siihen pitää kummankin tulla tositoimin mukaan.

Helsingin Sanomissa Nivalan paikallisradio sai jo puoli sivua ilmaista palstatilaa. Maksettuna ilmoituksena se olisi tehnyt noin kymppitonnin. Siinä jutussa oli otettu näkökulma kehätien tuolta puolen. No siellähän se kaikki järki on. Mainosta kumminkin. Oikeastaan tuossa artikkelissa osuttiin aika lähelle tulevan radiomme ohjelmaviikkoa. Paikallisradion täytyy tietää kaikki. Paikallisradion pitää olla lähellä ihmistä. Sitä emme kyllä tunnusta, että paikallisen valintamyymälämme myyjä olisi tökerömpi kuin helsinkiläinen.

Ja sitten kulttuuriin. Kyllä me kehtaamme puhua Niilo Kustaa Malmberista. Kyllä meillä laulaakin osataan. Tahtovat vain kiskasta nuo parhaat laulajamme sinne oopperoihin ja kansainvälisille lavoille. Ei Vaasan marssissakaan hävettävää ole kun lakeudella ollaan. Terveisiä vain sinne Helsingin Sanomiin ja kiitos ohjelmavinkeistä ja mainoksesta. Meidän täytyy seisoa omilla jaloillamme ja tehdä ohjelmaa tämän alueen ihmisille. Pääseehän Helsingin Sanomatkin kokeilemaan voimiaan Elmun kanssa. Lykkyä tykö.

4.2.1985

Helsingin reissullani koin erään miellyttävän tapaamisen. Kun varailin Hotelli Tornista yöpaikkaa, ja kerroin henkilötietojani, vastasi sieltä miesääni kertoi nimekseen Korkiakoski. Arvasin heti, että taitaa olla koskenperäsiä. Lähempää sukuselvitystä jaaritellessa kävi ilmi, että tämä nuori mies edesmenneen rippikoulu- ja nuoruuden ystäväni Alpo Korkiakosken nuorin poika. Palasi mieleen nuoruuden ajat. Alpo oli parhaita ystäviäni, vilkas ja elämänmyönteinen. Sotaväkivuosien jälkeen tiemme erkanivat. Muutama vuosi sen jälkeen sain kuulla suruviestin, Alpo oli kuollut tapaturmaisesti Kemissä. Isää vaille jäi puoliso ja kaksi poikaa, joista nuorimmainen kaksivuotias. Nyt tapaamani fiksu mies oli Alpon nuorin poika. Hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa isästä. Ehkä parempi näin, olisi varmasti ollut paljon vaikeampaa kestää, jos olisi tajunnut siloisen tilanteen, totesi tämä lapsena orvoksi jäänyt. Ajattelin siinä, että jos olisi yhteys, lähettäisin ystävälleni viestin, että Sinulla Alpo on fiksu poika.

Olin tässä torstaina yhteydessä kolmeen Laitalan veljekseen. Radio Lakeuden tunnussävelen merkeissä soittelin Väinölle Pyhäsalmelle ja Urholle Hyvinkäälle. Einoa tapasin huoltoasemalla. Hän oli menossa Pehkosen Feeliksin kanssa veteraanisoittokunnan harjoituksiin Maliskylälle.

Urho Laitala on entisiä Nivala-lehden vastaavia toimittajia. Hän on nykyisin opettajana Hyvinkäällä. Johtaa siellä kuoroja ja sävelteleekin omiksi harrastuksineen ”piirongin laatikkoon”. Urho kertoi seuraavansa nivalalaisten menestystä maailmalla suurella mielenkiinnolla. Hänen oppilainaan ovat olleet mm. Aune Rättyä-Pälli ja Matti Pelo. Totesimme siinä, että mikä muu kunta on pystynyt lähettämään maailmalle niin monta lahjakasta miestä ja naista kuin Nivala. Terveiset tässä Tellervolle, Matille, Esalle ja Tuomolle. Peukkuja pidetään.

Ystäväni Järven Niilo soitteli minulle ja pyysi tulemaan keskiviikkoiltana kotiaan. Hän ilmoitti kutsuneensa sinne Herrasen Teuvon ja kunnanjohtaja Karttusen syntymäpäiväkahville. Niilolla olisi ollut terveisiä oman puolueensa johdolle, joka hyllytti hänen kaikista lautakuntavalinnoista. Aiheellisesti Niilo oli katkera. Kuule Niilo meitä on monta politiikan uppotukkia. Ei saanut Mäenpään Väinökään sitä tunnustusta, joka olisi vanhalle valtuutetulle kuulunut. Niin putosi Nivalan Maunokin vesilautakunnan puheenjohtajan paikalta. Ei tullut minulle ja Junttilan Veikolle edes hevosenottolautakunnan varajäsenen paikkaa. No minulta puuttuu tietenkin muodollinen pätevyys, mutta kun tuo Veikko on jo monessa polvessa kova hevosmies, niin sitä on vaikea ymmärtää. Keskustapuolue on nyt sitten määritellyt sen, minkä tyyppinen ja millä pätevyydellä pääsee lautakuntapaikkoihin. Malkamäen Jussia ehdotti Sarjanahde sähkölaitoksen johtokuntaan. Jussi kun on insinööri, eikä hänellä nyt liikkeestä luopumisen jälkeen olisi esteitäkään. Asennusliikettä pitävällä kun katsotaan olevan yhteyksiä sen verran, että hänen mukanaolonsa on esteellinen.

Vaan eipä kelvannut Jussi. Minulle on kerrottu syyksi se, että Jussi on insinööri, liian suurikokoinen ja pitkäkaulainen. Ei ole ollenkaan sopivaa tyyppiä ja rotua kunnon keskustalaiseksi. Mitenkähän se on se yleispuoluetavoitteen kanssa. Näyttää tuo seula olevan varsin kova Nivalassa.

No meidän politiikan uppotukkien ei tarvitse olla huolissamme. Neljän vuoden kuluttua tulee kuulema suuri lista sitoutumattomille.

Ja sitten on vielä yksi mahdollisuus valita vaikutuskanava. Viita-ahon Taisto ja Rajaniemen Jukka ovat perustaneet sopeutumattomien puolueen ja se aikoo tulla myös ensi vaaleissa omalla listallaan mukaan. Jos vaan siinä ei ole kovin ahtaat säännöt ja tiukka ryhmäkuri, niin sinne mennään. Tämän puolueen kohdalla ei tarvitse pelätä sitä, että ääni menisi hukkaan. Sopeutumattomat ei solmi vaaliliittoja, eikä tee lehmäkauppoja.

Kuukausi on vaihtunut ja pakkaset jatkuvat. Vesijohdot jäätyvät, polttoaineet kohmettuvat ja vahinkoja tulee. Maa on roudassa jo metrin verran ja vapun tienoissa jo pari metriä. Joet ja matalat vesistöt jäätyvät pohjia myöten. Kyllä siellä Erkkismeren haukikin ui jo kyljellään. Taitaa tulla vielä tupenratinat, jos ilmat eivät lauhdu.

6.2.1985

Perjantai-iltana vietettiin Nivalassa kovin kulturellitilaisuutta. Pitkästä aikaa Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto tuli Nivalaan viettämään vuosijuhlaansa ja jakamaan vuotuiset apurahansa. Tällä kertaa pääsi rahojen jaosta osalliseksi myös Ranttilan Pena, joka on kesälomansa ja kaikki vapaa-aikansa käyttänyt harrastajateatterin hyväksi Nivalassa. Jonkun täytyy syttyä ja innostua, että näitäkin kulttuuripalveluja pystytään tarjoamaan. Onnea vaan, menestystä 30 hopearahalle, joka on parhaillaan paininpuussa.

Professori Erkki Salonen oli jälleen käymässä Nivalassa ja hänellä on aina tuoretta tekstiä. Salonen on ollut Nivalassa valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, talonpoikaisseminaarissa ja Kyösti Kallion juhlissa. Nivalalaisten kannattaisi jo jotenkin huomioida tämä Salosen uskollisuus, sillä hän on eräänlainen Nivalan kulttuurilähettiläs valtakunnan tasolla. Pienikin huomionosoitus tuntuisi varmasti mukavalta.

Eipäs ole monta kertaa kuullut uuden kunnanjohtajamme puheita pitävän. Kulttuurirahaston jälkijuhlassa Karttunen puhui ja osoitti olevansa huumorimiehiä, kuten maaherra asian tulkitsi. Karttunen antoi aluksi kiitokset ja onnittelut apurahan saajille ja onnitteli julkisesti tavallaan omienkin keskuudessa kotiseutuyhdistystä paikallisradiosta. Se tuntui meistä läsnä olleista kovin humplevalta. On toiveita herättävää, kun kunnanjohtaja huomaa sen merkityksen, mikä paikallisradiolla on koko kuntaakin ajatellen. Karttunen kertoi myös hauskan tarinan omasta aktiivisuudestaan, miten siitä päästään nauttimaan huomionosoituksista.

Kekkonen vieraili heti virkakautensa alussa Sotkamossa ja eräänä kohteena oli Karttusen lapsuudenkodin naapuri. Silloin viisivuotias kunnanjohtajamme äkkäsi tilanteen arvokkuuden ja hiijasi itsensä naapuritalon saliin parhaille paikoille, mihin tiesi Kekkosen tulevan. Niinhän siinä kävi, että Kekkonen alkoi eräässä vaiheessa tenttaamaan Karttusta, että osaakos jo lukea? Viisivuotiaalla oli salamannopea vastaus valmiina: Lukea en osaa, mutta virkata osaan.

No käytännön taitojen osaaminenkin oli Kekkoselle mieleen. Valitettavasti on vain käynyt niin, että polusta ovat menneet Karttusenkin käsityön taidot, kun sotkeutui lukemaan ja nyt jonninjoutaviin hommiin, jossa ei helposti nää työnsä tuloksia.

Maanantaina tuli radiosta ohjelma Keskipohjanmaan tutkimusasemalta, jossa haastateltiin tutkimusaseman johtajaa tämän talven pakkasista ja sen seurauksista. Meinasi tämä johtaja, että ei sula routa vielä ensi juhannukseksikaan. Maan routiminen jatkuu aina huhtikuulle saakka, eli niin kauan kunnes vuorokauden keskilämpötila asettuu plussan puolelle.

Kertoivat kylällä, että Raudaskylässä on joki jäässä pohjakiviä myöten ja kun Padingista lasketaan lisää vettä, se jäätyy aina entisen päälle. Asunmaan Seppo on nähnyt jo painajaisunia, että Pajusilta lähtee ryminällä ensi keväänä.

Haikarassa kertoivat Vähäsöyrinkien oman vesiyhtiön pääputken jäätyneen. Miten monta vesijohtoa vielä jäätyy ennen valpurinpäivää? Paavolan Reino kertoi, että kyllä se vain Ojalan Amilian allakantiedot paikkansa pitivät. Emilia oli ennustanut uuden annakan nähtyään, että jouluun asti on lauhaa, mutta sitten alkaa pakkaset ja niitä piisaa. No on piisannut.

11.2.1985

Paikallislehden toimittajan pitäisi kuulema kirjoittaa vain iloisia ja myönteisiä asioita. Eli naura vaan, vaikka sielu märkiä juoksis.

Tuli tässä eräänä päivänä mieleen Koukelan Heikin vastoinkäymiset ja hänen toteamuksensa. Se tuntui Vilkunan Aaroa kovasti huvittavan, kun Aaro teleffuneerasi Nivalaan päin. – On täällä usein kanteleet, pajuissa murheet riippuneet ja juosseet kyyneleemme”. Näin veisataan virrestä 381. Moni on tätä virttä tainnut laulaa omakohtaista tuskaa tuntien.

Raskas oli Koukelan Heikinkin päivä kerran, kun Niskasen Paavon kanssa menimme eräänä päivänä talousseuran asioissa Heikkiä tapaamaan. Koukela on syrjäinen talo Rajaperän takana. Oikeastaan Jumalan selän takana. Heikki oli pieni laiha mökinmies, joka painoi vanhoilla päivillään tuskin 40 kiloa. Näillä jäntereillä oli kuitenkin oma torppa rakennettu ja raivattu vähäiset pellot kivikirkkoon. Ilman elämän kolhuja ja vastoinkäymisiäkin Heikin elämä tuskin olisi ollut kovin valoisa ja taloudellisesti nousujohteista. Niitä elämän murheita lankesi Heikinkin osalle.

Astelimme Paavon kanssa peräkanaa Heikin majaan. Heikki itse oli käynyt puolisen päälle levolle kanapeen kannelle. Vieraiden tultua sisälle Heikki vääntäytyi istualleen ja silloin huomasi, että kaikki ei ole hyvin. Näytti kuin kaikki maailman murheet olisivat purjehtineet Koukelan taivaalle ja laskeutuneet raihnaisen Heikin rintaan. Vanhuus, elämän väsymys, kipeät raajat ja jäntereet täydensivät Heikin tuskaista olemusta. Paavon tiedusteluun isännän voinnista, tuli ikään kuin vireestä irronneen viulun kielellä tai sahansoittajan ujellusta muistuttava vahvalla nenäkajeetolla annettu vastaus, joka sai sielun kylmästä värisemään:

”Voi murheen päiviä. Menishän sitä muuten, vaan ku on tuota elläinristiäki.” Mennellä viikolla oli Koukelan paras lehmä menehtynyt laitumelle ja suru oli syvä. Ei ihme, että jos Koukelan Heikin kannelkin riippui murheen pajussa ja soitteli raskaita ja harmaita säveliä.

Kansankieleen ovat jääneet monet sananparret ja huokaukset elämän vastoinkäymisistä:
Ristillistä se oli Tiina-vainaankin elämä.
ei kuulu muuta kuin kirveenhiontaa ja lapsen itkua.
on vuotava pata ja itkevät lapset.

Murhe ja vastoinkäyminenkin on helpompi kohdata, jos löytyy huumoria ja on saanut myönteisen näkemisen lahjat.

Mäntylän Matilla ne ovat tallella. Matti tuli kerran osuuspankkiin Karvoskylälle ja istui raskaasti huokaisten penkille: ”Nyt on elämä piipussa. En tiijä meniskö kunnalliskotiin vain ostaisko uuden auton.”

3.4.1985

Kivi-Kalle riisui viime viikolla kurssikeskuksessa ja ammattikoululla velvoittavan isännän manttelin: Kalle on ollut molempien koululaitosten puheenjohtajana perustamisesta lähtien. Kalle palasi läksiäistilaisuuden muisteloissaan tuonne 1950-luvun vaikeisiin työttömyyslukuihin. Silloinhan lähti Nivalasta pahimpina vuosina jopa kuusisataa nuorta Ruotsiin, satoja siirtotyömaille ja akalliset miehet puskivat ”vesivaltion” kanavia paitasillaan jumalattomassa pakkasessa, niin usva täytti niityt. Leipä oli hätäaputöiden varassa.

Kerkisin sitä minäkin kokeilla kanavankaivua. Muistan kun Vellipuhon miehet kulkivat Visurin Kalervon kyytillä jossain tuolla Keltalan rämeellä ojilla. Samassa autossa oli kanavahirmut Kukin Heino ja Kokon Aarre. Uuteena sitten Rysäyksen Jaska ja isäni. Olin juuri palannut tammikuulla armeijasta ja täysin harjaantumaton mies vuoden lököttelyn jälkeen kanavatöihin. Sattui niin että isäni sairastui ja minä lupasin lähteä tuuraamaan. Se oli isoa kanavaa. Oli muistaakseni 26–30 kuution monttuja. Vanhemmat miehet kaivoivat parina.

Isällänikin oli aisaparina joku pienoisen, miltei säälittävän näköinen pikkuinen mökin ukko. Kuiva kuin kintaspari. Minä ihmettelin, millä pirun fysiikan lailla se tilas lentää 45 kilon ukolta.

Aamurupeaman minä nakkelin lampaan kokoisia tilsoja, kun kamit oli kannettu syrjään. Näytti, että tuo ukonkäppänä on vain tiellä. Syötiin puolinen. Jo silloin huomasin, että kourat ovat sinertävät ja vereslihalla. Painuttiin maan keskipistettä kohti. Oudosti häipyi horisontti yhä kohoavan penkan taakse. Tilsan piti lentää jo ainakin seitsemän metriä, ettei kottipolulle tai luiskaan läpsähtäisi.

Kourat menivät niin aroiksi, että ei yhtään kärsinyt olla puristamatta lapion pontta. Vettä kului. Mikään ei auttanut. Tilsat läpsähtelivät luiskaan. Voimat loppuivat kesken päivän. Mutta mitä teki tuo ukonkäppänä. Hänelle näytti löytyvän uusia voimia. Näytti siltä, että hän nauraa virnisteli. Tuo kuiva kintaspari oli lappanut jo monet talvet savea ja oli sitkas kuin vanha Aatami. Horjuvana ja lopen uupuneena astelin pakkasillan hämyssä kohti maantievartta. Jos käteni olivat armeijan jäljeltä olleet vielä aamulla kuin kätilöllä, niin nyt ne näyttivät kätilön käsiltä synnytyksen jälkeen. Onneksi isäukon lentsu meni päivässä ohi ja minun ei tarvinnut seuraavana päivänä lähteä itseäni lopullisesti munaamaan. Se siitä ainakin jäi mieleen, että tuhahdan niille puheille, että armeija tekee miehen. Kanavamiehiä syntyy vain vuosien ankaralla kaivulla.

Pääsiäinen on käsillä. Monet nivalalaiset palaavat taas synnyinseuduilleen nuuskimaan kokkojen tuoksuja. Rauhallista pääsiäistä.

15.4.1985

Pääsiäisen pyhät vilahtivat ohi Turun maisemissa. Poikkeuksellisesti Turkulaisetkin ovat saaneet tuntea nahoissaan kovan talven, joka ei juuri vieläkään ole hellittänyt. Pääsiäispäivänä käveltiin kestohankea Ruskon kirkkomaalle. Viime keväänä siellä istutettiin jo varhaisperunaa huhtikuun 18 päivänä. Nyt on peltojen päällä vahvat hanget.

Piipahdin kylässä Laurilan Onnin luona. Siitä on kulunutkin jo vuosia, kun viimeksi kävin lapsuudenystävääni tapaamassa. Muisteltiin menneitä, mutta kyllä siinä juttu lipsahti terveysasioihin. Oli yhdistävä tunne, kun kumpikin valitteli, että niskat tahtovat jo jumpuroida. Vetää käsiä turraksi ja on kaikenlaista jomotusta. Ei ihme, Onnikin on hakannut nauloja pakkasessa ja tuiskussa ainakin 30 vuotta. Kyllä siinä jo rustoja ilmaantuu.

Soittelin Rinkelän Kustaalle, joka on pitkän reissun jälkeen kotiutunut taas Turkuun. Kustaa oli toistakymmentä vuotta Amerikassa, mutta palasi takaisin. Kustaa ajelee taas telakan nosturia, eli on entisessä hommassa. Mies oli piipahtanut talvella Nivalassakin, mutta ei mokoma ottanut yhteyttä. Hyvää jatkoa serkuksille Turkuun.

Lomalta palattuani sain kuulla, että Lehvistön Arvin elonpäivät olivat päättyneet. Tämä talvi on ollut kova Karvoskylästen osalta. Tuoni on korjannut monta miestä kylältä, joille olisi varmasti toivottu vielä lisää elinpäiviä. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole ihmisten päätettävissä.

Huomasin myös, että Päivärinnan Antti on täyttänyt 70 vuotta. En päässyt syntymäpäiväseuroihin. Myöhästyneet onnittelut Antille. Kaikkea hyvää Antin huonekunnalle.

Huomasin Kalajaskasta, että Haapavedellä vaihtaa paikallislehti omistajaa. Jotenkin tämä asia riipaisee läheltä. Olin itse aikoinani perustamassa Haapavedelle paikallislehteä. Piti saada kirjapainolle töitä. Tarkoitus oli saada lehdelle paikalliset omistajat samoin kuin Sievissä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Yli viisi vuotta tuo yritys roikkui parin henkilön vastuulla. Päätös ei ollut kaunis. Eräät merkittävät miehet alkoivat perustaa kilpailevaa lehteä. Luultiin, että lehti on kultakaivos ja se on helppo hoitaa.

Kävi kuitenkin niin, että vastuu jäi miltei kokonaan Anja Pöyhösen harteille. Kun on itse ollut vetämässä aloittavaa lehteä, niin ei ihmettele, jos Anja on väsynyt kaiken muun ohella lehden vetämiseen. Kaiken riehkinnän ja raatamisen ohella saa ottaa vastaan monesti kaikenlaista arvostelua.

Täytyy vilpittömästi toivoa, että Haapaveden Uutiset saavat laajapohjaisen jatkajan. Osakeyhtiö on kuulema perusteilla. Toivotaan myös että yhteistyö uuden kustantajan ja Nivala-Seuran välillä jatkuisi. Onnea ja menestystä.

17.4.1985

Jo huvitta. ”Vesivaltion miehet nakertelevat rumpuja, että kevätvirrat pääsisivät lorisemaan oikeista uomistaan. Turusen Viljo soitteli tässä eräänä päivänä, että pitäisi panna kuriin nuo kirkonkylän kiinteistöjen omistajat. Ne pesevät laajat piha-alueensa omilla vesiletkuillaan tai palokunnan toimesta ja ajavat hiekan sadeviemärien kaivoihin. Siitä seuraa se, että viemärit tukkeutuvat ja tulee tulvia. Yleensä nämä tulvavedet huuhtoutuvat sitten jätevesiviemäriin ja puhdistamolle ja koko kallis systeemi menee kuralle. Immosen Keijo kunnan viemärin vartijana on myös valitellut sitä, että ihmiset päästelevät keväisin pihasoransa jäteviemäriin ja puhdistuslaitos tulvii yli. Liekö tarua vai totta, että eräänä kesänä puhdistamon altaaseen ui Pidisjärven hauetkin. No Jormalle, joka on puhdistamon hoitaja, terveisiä että kyllä paljon kanssa aina pärjää.

Aholan Martti Koskenperältä on innokas luonnon tarkkailija. Martti soitteli sunnuntaina ja oli vähän ihmeissään muuttolintujen käyttäytymisestä. Martti on havainnut joutsenia jo huhtikuun kymmenennen päivän tienoilla ja nyt viikon vaihteessa myös kyyhkysiä ja kurkia. Kaikilla näillä muuttajilla oli ollut poikkeuksellinen lentosuunta, Idästä Länteen. Normaalisti kurjen ja joutsenen nokka on kohti pohjoista. Vaistosivatko nämä muuttajat, että Pohjoisen soilta ei vielä evästä löydy. Karpalot ovat syvällä hangen alla ja sammakot ja muut matelijat kohmeissaan suomättäiden roudassa.

Tuleeko poikkeuksellinen kevät. Säiden ennustajat hakevat varmimmat merkkinsä juuri luontokappaleiden käyttäytymisestä. Hehän ovat vielä täysin luonnon armoilla ja vaistonsa turmeltumattomat. Ihminen on jo menettänyt kykynsä haistella luonnon muutokset. On pakastimet kylmää varten, öljypolttimet ja kaukolämpö pakkasta vastaan. Aravalainoitettu omakotitalo tai rivitalonpätkä kylmän suojaksi. Työttömyyskorvaus ja ehkäisevä sosiaaliapu vilun ja nälän yllättäessä. Väliäkö sillä satoi tai paistoi, Ihmislapsi pärjää, mutta luontokappale on säiden armoilla.

Nivalalaiset ovat äityneet juhlimaan. Viime sunnuntaina oli Nivalan Urheilijoiden juhlat. Ei ihme, jos Karttusen Paavoa jo tuoreena nivalalaisena hirvittää tämä nivalalaisten juhliminen. Kyllä tästä vielä tulee nivalalaisille kauhea krapula, kun aina vaan juhlitaan ja lehdet kirjoittavat sivutolkulla vain Nivalasta, totesi Paavo päätä pyöritelleen. Tämä juhliminen se nivalalaisilta kyllä käy. Itsemme tolkuton kehuminen kuuluu myös ominaisuuksiimme. Sitä pidämme niin tärkeänä, että emme anna sitä vieraiden tehtäväksi. Saattaisi jäädä retosteluksi.

Tuossa juhlassa jaettiin ansiomerkkejä kymmenille ansioituneille. Joukkoa oli paljon, mutta aina sieltä joku unohtuukin. Erityisesti kohautti Kairamon Urpon saama seuran kultainen ansiomerkki. Jos joku on ollut vähässä uskollinen, niin se on Kairamon Urpo.

Urpo kertoi olleensa jo 14-vuotiaana paikalla Nivalan Nuorisoseuralla, kun Nivalan Urheilijoita perustettiin. Siitä lähtien Urpo on ollut remmissä mukana ja on edelleen. Kenen käsien kautta on enemmän kulkenut rahaa Tuiskulan kassaan kuin Urpon. Hän on ollut 60 vuotta lippukassalla, ovimiehenä ja toimitsijana kaikenlaisissa kilpailuissa. Tinkimättä tehtävistään. Tällaisissa miehissä ja naisissa se on aatteellisen yhdistyksen voima ja tuki. Onnittelut merkistä. Sitä voit kantaa kunnialla.

Viljasen Martti puhui kolmessa eri vaiheessa Nivalan kirkossa. Ensin jumalanpalveluksessa, sitten seurakunnan onnittelujen yhteydessä ja pääjuhlassa vihkiessään seuran uuden lipun. Martti oli paneutunut tehtävään. Turha vängätä, että vähän mietin. Onnistui hyvin. Sen toteamuksen sain kuulla selkäni takaa Takalon Tuomolta. Ne on nuo nykyajan papit siten käypäsiä. Ne käy joka paikkaan niin kuin pikiöljy ennen vanhaan lääkityksessä.

24.4.1985

Ensi viikonvaihteessa on Nivalassa porukkaa. On ainakin kaksi valtakunnallista tapahtumaa ja Nivalan messut. Väinö Mäenpää on noussut koko valtakunnan tasolla huomionkohteeksi. Väinön taistelu talonpojan oikeuksista omissa metsissään on noussut julkiseen valokeilaan. Väinö ei ole alistunut piirimetsälautakunnan ja oikeuden päätöksiin, vaan hakee mielipiteilleen tukea yksinäisen miehen oikeustaistelussa. Väinö saa myös kansalaiset liikkeelle. Tälläkin kertaa Väinön metsäpäiville tulee ministereitä ja kansanedustajia. Mielenkiintoisin vieras saattaa olla vihreiden kansanedustaja Ville Komsi. Mukana on myös ministeri Pekka Vennamo ja tiettävästi useita muitakin kansanedustajia. Lauantaina Väinö vie vieraansa metsään ja tutustuttaa onniin hoitotoimenpiteisiinsä ja piirimetsälautakunnan suorittamiin töihin. Ammattikoululla on paneeli, jossa luultavasti puhutaan asiat halki. Lauantai on Väinölle tärkeä päivä.

Nivalassa oli pari vuotta sitten ideakilpailu, mikä olisi se tapa, ja esine, jota voitaisiin jakaa Nivalasta matkamuistona. Kilpailun voitti Sytelän Heikin esitys Kapinamitali. Valitettavasti tämä asia ei ole noussut harjapäälle, eli mitalia ei ole. Nyt sillä olisi käyttöä. Mitalin ensimmäinen kappale kuuluisi varmasti Mäenpään Väinölle.

Toinen valtakunnallinen tapahtuma on Suomen Paikallisradioliiton liittokokous ja Radio Lakeuden avajaiset. Suomen Paikallisradioliiton väki saapuu Nivalaan jo perjantaina ja lauantaina on varsinainen liittokokous. Kello 12:00 alkaa Radio Lakeuden viralliset avajaiset. Avauksen suorittaa liiton puheenjohtaja kansliapäällikkö Jaakko Numminen.

Viikon verran on Nivalassa ja ympäristökunnissa kuunneltu Radio Lakeuden koelähetyksiä. Radion ääni kuuluu kaikkiin naapurikuntiin ja jopa Pulkkilaan ja Toholammille saakka. Epäilyt siitä, että kuuluvuusalue rajoittuisi vain Nivalaan, osoittautuivat turhiksi. Tällä asialla on varsin suuri merkitys Radio Lakeuden toiminnan onnistumiseksi. Se takaa kuulijamäärän, josta myös ilmoittajat ovat kiinnostuneita. Radio Lakeus tekee historiaa. Se aloittaa toimintansa ensimmäisenä Suomessa ja jää iäksi aikakirjoihin. On tässä oltukin jo melkoisessa hytinässä tiedotusväen kanssa. On ollut televisiota, Ylen radiota ja valtakunnan päivälehtiä. Eipä ole paljon muuta kerinnyt kuin puhelimeen vastata.

No nyt on Kiviojan Kalle käynyt kaksi paikkaa katsastelemassa niistä kohteista, jotka häntä ovat kiinnostaneet koko elämän ajan. Kalle oli viime vuonna Kiinassa ja nyt tuli kortti Israelista. Kiitosta vaan. Empä muista mikä oli se kolmas Kallen kohde. Olikohan se peräti Etelä-Amerikassa. Niin sitä vain reissataan. Pitäisi tässä päästä itsekin johonkin. Ainakin Oksavalle saakka niin kuin Heikkisen Karikin.

Elettiin pula-aikaa. Puute ja nälkäkin olivat jokapäiväistä totta. Niin myös nivalalaisen Kustin ja Marin mökissä.

Pitäs saaha ruokaa, tiedusteli Kusti.
Mitä minä keitän, päivitteli Mari.
No keitä kuoripotut, neuvoi Kusti.
No minkä kanssa niitä syyvään, kyseli Mari.
No minun kanssa, lohdutteli Kusti.

30.4.1985

Olipas hulinaa viikonvaihteen aikana. Laskeskelin, että Nivalassa kävi viikonvaihteen aikana yli 50 valtakunnallista toimittajaa, parikymmentä koko Pohjoissuomen tiedottamisesta vastaava ja kaikki alueen 20–30 toimittajaa. Milloin viimeksi Nivala on saanut näin paljon huomiota osakseen? Jos lasketaan mukaan radion ja television välittämät uutiset ja ohjelmat Nivalasta, niin ei koskaan aikaisemmin.

Jo tähän mennessä on Nivalan mainittu viikon sisällä television uutis-, ajankohtais- ja muissa lähetyksissä kymmenkunta kertaa. Valtakunnan radio on ollut äänessä saman verran. Jos Siljamaan Puutarhan belargoniamainokselle laskettaisiin MTV taksojen mukainen hinta, niin Aatos olisi joutunut maksamaan kaikista TV:n, radion ja lehtien mainoksista runsaat 300 000 markkaa. Ei ihme, jos belargoniat menivät kaupaksi.

Radio Lakeus sai tästä huomiosta tietenkin suurimman potin. Olihan maan ensimmäinen paikallisradion avaaminen historiallinen tapahtuma. Junttilan Veli Turusta teki sivun jutun Turun Sanomiin ja kertoi siinä, että Nivala sai radion johdosta enemmän mainosta kuin Konikapinan aikoihin. Kyllähän sitä tässäkin hankkeessa on revanssihenkeä. On pullisteltu voimat äärirajoille. Yllätys on ollut se, miten fiksuja ihmiset ovat. He antavat aloitteleville paljon anteeksi. Mielenkiinto radiota kohtaan on ollut suuri. Moni pappa, mummu ja tenava on saanut välitettyä terveisensä sukulaisille ja tuttaville. Koelähetyksen aikana tähän oli mahdollisuus. Tulevaisuudessa toivekonserteille varataan omat iltansa.

Soitetun musiikin suhteen ollaan varpaillaan. Meidän Jussi oli saanut lukiossa palautusta, että eihän siellä soiteta kuin kakaraoille ja uskovaisille. Ei kuulema tule tarpeeksi nuorten toive musiikkia. Minä taas olen hirvitellyt sitä juontajien puolesta, että miten kauan Nivalan vakaumukselliset kestävät tätä nuorten räpytystä. Meillä on kaikki Herättäjäyhdistyksen, SRK:n ja Helluntaiseurakuntien musiikki varastossa. Miksi ei soiteta näitä. Ymmärrän toisaalta sen, että juontajan täytyy pystyä liittämään musiikki omilla ajatuksilla kuulijoille. Se ei ole helppoa Tompalle eikä Airille, joilta molemmilta puuttuu omakohtainen tuntemus esim. meidän molempien herätysliikkeiden sisäiseen olemukseen. Pitää tietää, mikä ero on Siionin lauluilla ja Siionin virsillä. No kyllä juontajat tämän tietävät, mutta kun sen on henki mikä eläväksi tekee.

Koettakaa olla kärsivällisiä. Kouluttaminen tässä asiassa auttaa ainakin sen, että ei puhu asian vierestä. Tarkoitus on järjestää juontajille jatkuvaa koulutusta ja repun täyttöä vaativassa tehtävässä. Ensimmäiseksi kutsutaan herätysliikkeiden edustajat antamaan rautaisannos perustietoa siitä, miten nämä herätysliikkeet ovat merkinneet ja merkitsevät tämän alueen ihmisille jokapäiväisessä kilvoittelussa.

Lopuksi kiitoksia Tienvieren Taunolle, Salosen Mikolle ja Kannuksen Kaleville onnitteluista Radiolle. Heille eetteriterveiset eivät yllä. Ollaanpa kuulolla.

6.5.1985

Jokainen meistä Nivala-lehdessäkin ajattelee, että kunpa ei koskaan tarvitsisi olla tekemässä ja lähettämässä tätä Nivala-lehden numeroa. Tuskin Nivala-lehden historian aikana on tarvinnut kertoa niin suuresta tuskasta ja murheesta kuin tässä lehdessä kerrotaan.

Liian järkyttävän asian takia joutui myös parin päivän vanha Radio Lakeus testaamaan uutisnopeutensa. Kauhistuttavalla tavalla saatiin huomata se, että monet omaiset kuulivat ensimmäiset tiedot tästä järkyttävästä tulipalosta Radio Lakeuden kautta. Kahden päivän vanhalla kokemuksella hoidettiin tätä asiaa. Toimittaja oli paikalla yhtä aikaa paloautojen kanssa ja pystyi puhelimen kautta suoraan selostamaan tapahtumia sadan metrin päästä. Vastuu painoi raskaana koko radion väkeä. Näitä asioita puitiin myös toimitusneuvoston kokouksessa torstai-iltana. Juontajat ja toimittajat tajusivat pian asian vakavuuden. Ohjelman sisältö ja musiikki muuttui välittömästi vakavaksi.

Tämä järkyttävä tapahtuma hiljensi koko Nivalan ja maakunnan. Jokainen kyseli itseltään, miten voisi olla auttamassa ja kantamassa omaisten ja perhepäivähoitajan tuskaa. Vaikka me olemme saaneet monenlaista koulutusta ja kokemuksia erilaisia elämän tapahtumia varten, niin tällaisissa kohtaloissa olemme kaikki avuttomia. Mieleen tulee vain kysymyksiä, miksi?

Tämän tapahtuman kohdalla on tullut esille niin monta kertaa se asia, miten kaikki ne heikot kohdat sattuivat päälletysten. Kaikki inhimillisesti ajatellen huonot yhteensattumat johtivat tähän raskaaseen lopputulokseen.

Harkitessaan lasten herättämistä ja mukaan ottamista hän tuli siihen tulokseen, että ei raski herättää lapsia kesken unien noiksi muutamiksi poissaolon minuuteiksi. Erään menehtyneen lapsen äidillä piti olla viikkolistan mukaan vapaapäivä. Juuri sinä päivänä oli kirjastossa lastenelokuva ja perhepäivähoitaja halusi toivomuksesta viedä lapset katsomaan tuota elokuvaa. Siihen hän tarvitsi auton ja poika piti hakea työpaikalta. Monia muita kysymyksiä on ollut menehtyneiden omaisten ja varmasti myös tämän perhepäivähoitajan mielessä. Kaikki nämä kysymykset jäävät varmasti vastausta vaille. Me tiedämme, että näissä perheissä on suuri tuska. Jokainen meistä toivoo, että voimia jostain annettaisiin.

Tämän perhepäivähoitajan tuskaa ovat yrittäneet käydä helpottamassa myös menehtyneiden lasten vanhemmat. Hän on ollut hyvä ja lapsirakas hoitaja, jonne lapset ovat mielellään menneet. Tämän tunnustaa koko kylä ja kysyy, miksi tämän kaiken piti sattua hänen kohdalleen, Miksi? Me olemme sanattomia. Kertokoon Eino Leino lohdutuksen sanoja.

”Oi onnellinen, joka herättää
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, töistänne
ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks,
muut tukena ois,
oi, ihmiset, toistanne
rakastakaa
niin suuri suuri on ma.”

13.5.1985

Perjantaiaamuna aurinkoinen ja kirkas taivas vetäytyi harmaaseen pilviverhoon iltapäivään mennessä. Samanaikaisesti nousivat sadat siniristiliput salkoon Nivalassa ja laskeutuivat suruasentoon. Koko Nivala hiljentyi kyseisenä perjantaipäivänä. Silloin saateltiin viimeiselle matkalle kolme tulipalossa menehtynyttä lasta.

Nivalan kirkkoon on seurakuntalaiset kokoontuneet usean sadan vuoden ajan. Milloin kuulemaan jumalanpalvelusta, saattamaan nuorta avioparia yhteiselle taipaleelle tai olemaan läsnä rakkaan omaisen tai lähimmäisen muistotilaisuudessa. Tuskin koskaan aikaisemmin on suru ja tuska ollut niin sydämistä lähtevää kuin tänä perjantaipäivänä näiden kolmen lapsen siunaustilaisuudessa.

Meille tavallisille ihmisille, jotka pyörimme elämän kovassa oravanpyörässä, tahtovat nuo elämän arvot ja peruskysymykset jäädä taka-alalle ja monesti olemme kiinni aivan toisarvoisissa asioissa. Väsyneitä, turhaantuneita ja ilottomia ohikiitävistä onnellisista päivistä.

Tämä järkyttävä tapahtuma on varmasti puhutellut hyvin läheltä monia perheitä ja ihmisiä. Onko tällainen raskas huomautus välttämätön, että me ihmiset osaisimme oikein suhtautua elämään, lähimmäisiimme, lapsiimme ja kanssaihmisiimme?

Lapset ovat nyt maanpovessa, mutta suru ja kaipaus ovat monien sydämissä. Pastori Armas Kumpulainen totesi siunauspuheessaan, että ainoa lohduntuoja on tästäkin päivästä eteenpäin rukous, ja anteeksianto. Kaikki joita tämä surullinen tapahtuma on niin kipeästi koskenut, tarvitsevat jatkossakin ystävien tukea, että he pääsisivät vaikeiden aikojen ohi.

Kyösti Kallion koululla pidetyssä muistotilaisuudessa lauloi Haikaran koulun lapsikuoro. Kuoro lauloi mm. tämän kauniin laulun, joka oli Sanna Saarimaan lempilaulu.

Enkelilaulu

Nyt kerron mä sulle oi lapseni,
miten kaunis on laivahan enkeli.
Sen siivet on hohtavan valkoiset
ja kutrit häilyvän kultaiset
Sua vartenhan vain ovat enkeliparvet valveilla ain.

Nyt kerron mä sulle, oi lapseni,
miten toimivi toivohan enkeli.
Kun lapsi on äidillä sairaana,
niin enkeli hoitavi lapsosta.
Sitä vartenhan vain, ovat
enkeliparvet valveilla ain.

Jos tahdot sä nähdä sen enkelin,
mahdotonta se täällä on kuitenkin.
Vaan kerran kun silmäsi sammuvi,
hän vuoteesi vierellä valvovi.
Sua vartenhan vain, ovat
enkeliparvet valveilla ain.

15.5.1985

Nivalan jellonat, eli LS Pidisjärvi, tempaisi äitienpäivänä varsin kultturellisti. Äitienpäiväiltaa saatiin viettää runouden parissa. Tulkitsijana itse maestro professori Veikko Sinisalo. Tämän idean takana taisi olla toinen Pipsalan poika, eli kappalainen Martti Viljanen. Pipsalan mäellä niitä kuuluisuuksia kasvaa. Sieltä on Lauri Viidat ja muutkin taitajat. Ei ole tullut kysyttyä Martilta, onko hän loukannut varvastaan Pipsalan kivissä.

Veikko Sinisalo on taiteilija Jumalan armosta. Tampere voi olla ylpeä pojastaan. Hän on tällä hetkellä, ja ollut sitä jo vuosikymmenet, valovoimaisin runon ja tekstin tulkki. Vaikka on nähty ja kuultu jo vuosikymmenet, ei karisma ole rapissut. Kaukametsäkin on varmasti monelle jo tuttu aikaisemmista esityksistä, mutta sen jaksaa katsoa ja kuulla uudestaankin.

Tavallinen kansalainen ajattelee, että esitys tulee suoraan lonkalta. Näinhän asia ei ole. Kaksi vuotta Veikko Sinisalo avustajineen valmisteli tätä ohjelmaa. Ensimmäinen vuosi meni tutustuessa Kiven tekstiin ja siihen ympäristöön, missä teksti on syntynyt. Toinen vuosi meni esitystä hioessa, jokainen yksityiskohta on käyty läpi kymmeniä kertoja, vaikka se näyttää siltä, että lonkalta menee. Se on totista totta ja hikistä hommaa taiteen tekeminenkin. Kyllä siinä Veikko pojan paita oli likomärkänä iltaan mennessä. Taiteilija osaa ottaa myös yleisönsä. Hän sai kovat suosionosoitukset kertoessaan käyneensä Nivalan hautausmaalla Kyösti Kallion haudalla. Veikko Sinisalon isä oli 1930-luvulla samoilla valtiopäivillä Kyösti Kallion kanssa. Sinisalo kehaisi vielä Nivalan kulttuuriperinnettä ja sehän meni kuin häkä päähän.

Muutamat nivalalaiset pääsivät esityksen jälkeen Tuiskulan saunaan kylpemään. Siellä Veikko oli Ranttilan Penalle ja Viljasen Martille kertoillut lupsakasti kokemuksistaan. Tämä esitys oli Kaukametsän osalta toiseksi viimeinen, eli 127 kerta. Viimeisen kerran tämä esitetään Kajaanissa. Nostalgisimpia hetkiä Veikko sanoo viettäneensä esityksen jälkeen Helsingissä ja Turussa, missä ihmiset nousivat seisomaan ja taputtamaan.

Se on sellainen hetki, että ajattelee, että voi kunpa tämän hetken saisi pantua limpsapulloon ja korkin kiinni. Saisi sitten elämän Harmajina eläkepäivinä aina vähän raottaa korkkia, oli Veikko todennut.

Parasta varmaan olisikin. Se tämä maallinen kunnia on katoavaista ja ihmiset unohtavat nopeasti sankarinsa. Tulee uudet sankarit tilalle ja pian ei enää kukaan muista missä ompi hauta Härkä-Tuomon.

Saapa nähdä, jääkö isännillä kauransiemenet ylivuotisiksi Riippuu ja roikkuu, millaiset ovat säät tällä ja ensi viikolla Myöhäiseksi näyttää kuitenkin menevän. Ainakaan viikkoon ei ole savimailla asiaa. Aittoperäset, korpirantaset ja ruuskanperäset ne pääsee ensimmäiseksi. Viime vuonna jo valpurin tienoilla. Kyllä siinä; isännät nyt kävelee niin hermostuneesti, että hissa syö saapasvarsia. No joka kevät sitä on kylvämään päästy. Päästään nytkin.

22.5.1985

Kaksi päivää tässä on vierähtänyt koulun penkillä. Kauppa- ja teollisuusministeriö näkee vaivaa tankata päähän yritysjohtajille tietoja, miten isossa maailmassa yrityksiä johdetaan. Mitä siitä sitten jää päähän, on jo eri asia.

Minä muistan, kun palailin joskus 1950-luvulla ensimmäisestä koulutustilaisuudesta sitten Marjoniemen kansakoulun ja rippikoulun jälkeen. Olin renkinä Palosaarella ja alkoi tulla syksyn rospuutot. Renki olisi jäänyt pian työttömäksi. Minä luin Palosaaren penkillä ilmoituksen Maaseudun Tulevaisuudesta, jossa Ammattienedistämislaitos kuulutti maaseudun nuoria putkiasentajan kurssille. Se tuntui kiehtovalta ja kertapaukulla rengin mielikuvitus loi utopistisia ajatuksia putkiasentajasta. Silloin ei vielä tiedetty LVI-hommista mitään. Vesi haettiin kaivosta, likaämpäri rojautettiin tunkiolle ja hyyssissä käytiin luonnollisella tarpeella. Aavistus siitä oli, että pian näistä sotakorvauksista selvitessä Suomen kansallekin koittaa paremmat ajat. Kirkonkylän herrat kusee kaakeliin, ja silloin tarvitaan putkimiehiä.

Niin siitä hommasta tuli tosi. Takatöölössä töllisteltiin kaksi viikkoa. Rahaa ei ollut lähtiessä, mutta oli palatessa. Minä olin oppinut kortinpeluun. Kurssilla oli miehiä ympäri Suomea. Sen ne kurssilaiset ainakin oppi, että minun kanssa ei kannattanut lähteä sokolle tai katkulle. Kun kurssi päättyi, niin minulla oli paljon enemmän rahaa kuin kurssille mennessä.

Tyypillistä näistä kursseista ja muustakin koulutuksesta on se, että puhutaan eilispäivän asiaa. Mekin tehtiin etupäässä pajatöitä. Taottiin tiftausrautoja ja muita Nooakin aikaisia vehkeitä. Kun sitten pääsin Lentosen Topille harkkariksi, niin ei minulla ollut hajuakaan niistä menetelmistä, joita käytettiin jo jokapäiväisessä ammattityössä.

Sitä samaa se oli maamieskoulussa. Minulla oli Niemelän Anterolta lainattu Hevoshoidon oppikirja. Siinä oli Anteron tunneilla tekemiä kommentteja vieruskaverinsa Mehtälän Leevin kanssa. Sitäkin kirjaa päntättiin Ryynäsen Väiskin opastuksella. Ei ole tarvinnut näitä tietoja sen jälkeen, kun meidän Sirkka-tamma pistettiin korkealaitaiseen. Ryynänen patisteli meitä, että kunnon isäntä kävelee paikatuissa housuissa ja polttaa kessua. Muuten meillä oli parhaat opettajat. Väiski ja Ettalan Elsi ovat kasvattaneet monta sukupolvea Nivalan isäntäin ja emäntäin jälkeläisiä.

No jopahan se taas lipsahti vanhoihin asioihin.

Koutosen Lyyli täytti vuosia. Jäi tervehtimättä vanha uskollinen asiamiehemme. Lyyli jatkoi puolisonsa Juho Koutosen tehtävää Nivala-lehdessä. Uskollisuus olisi tarvinnut hyvän huomionosoituksen. Ajelin sunnuntaina polkupyörällä ohi ja meinasin piipahtaa kahville. Vieraita näytti olevan. Pitää tulla rääpiäisille ajan kanssa. Terveisiä Koutoselle. Terveyttä ja vointia.

Terveiset haluaisin lähettää myös Männikön Matille. Hänkin on ollut uskollinen asiamiehemme. Nyt Matilla on yksinäistä. Puoliso on poissa. Oli mukava käydä aina Männikössä. Oli lämmittävää katsoa harmonista elämää, jossa puolisot kunnioittavat toisiaan. Kaipaus on varmasti suuri. Voimia Matille. Tullaan käymään porisemassa.

27.5.1985

Vuodet eivät ole veljeksiä. Viime vuonna toukokuu oli jo poikkeuksellisen lämmin. Kylvötyöt päästiin tekemään jo toukokuun puoliväliin mennessä. Nyt on kuu kääntymässä lopulleen ja kylvötöitä ei ole juuri aloitettukaan. Tuuli on ollut kylmällä kantilla ja miltei joka yö on ollut pakkasasteita. Kolme viimeistä vuotta ovat olleet poikkeuksellisen hyviä maatalouden kannalta. On saatu hyvä viljasato. Mutta vielä merkityksellisempää Nivalan kannalta on ollut se, että on saatu runsaat tuorerehusadot. Viime vuonna saatiin ensimmäinen sato jo juhannukseen mennessä ja jotkut kerkisivät saamaan samasta nurmesta kolmekin satoa. Tänä vuonna ei päästä vielä ennen juhannusta rehuntekoon. Routa on vielä lähellä ja tarvittaisiin lämpimiä vesisateita.

Moni karjaton viljelijä tuskasteli talven aikana, että heinät eivät mene kaupaksi. Kyllä viime viikkoina on heinäkaupatkin virinneet. Kolmen viikon viive kesäntulossa tietää jo melkoista rehunmenekkiä. Mitä ne vanhat miehet sanoivatkaan: Kyllä aika tavaran kaupitsee.

Torstaina käytiin Radio Lakeudessa oikeudenjakoa. Istuttiin tavallaan käräjäkivillä. Studiovieraina oli arvovaltainen raati. Oli kihlakunnantuomari Kai Mäkelä, Haapaveden nimismies Similä oikeusavustaja Hylkinen ja herrastuomarit Heino Rysäys, Reino Paavola ja Aimo Wunch. Yleisö sai soitella ja tehdä kysymyksiä oikeuden jakajille. Siinä sivussa kerrottiin myös juttuja käräjillä.

Kihlakunnantuomari Kai Mäkelä antoi tunnustusta kokeneille lautamiehille. Monesti auskultointiaan istuva nuori oikeuden puheenjohtaja joutuu paljossa turvautumaan lautamiesten kokeneisuuteen. Helppoa se ei ole kokeneellekaan. Kai Mäkelä totesi, että päätöstä tehtäessä ja kootessa tulee muistaa monia asioita. Kun siinä vaiheessa saa kokeneilta lautamiehiltä tukea, on paljon turvallisempaa istua puheenjohtajan paikalla.

Tätä taustaa vasten kihlakunnan tuomari pahoitteli sitä, että nykyisin lautakunnat vaihtuvat liian nopeasti. Tulee yhdellä kertaa paljon uusia. Mäkelä totesi, että terävältäkin henkilöltä menee vuosia, ennen kuin hän pystyy kokonaisuuden itselleen kokoamaan ja ottamaan kantaa päätöksen tekoon. Toinen asia, mihin Mäkelä halusi oman kantansa ilmoittaa. Hän ei pitänyt tärkeänä sitä, että lautamiehet valitaan kylittäin paikallistuntemuksen vuoksi. Tämä tuntemus voi olla jopa kielteinen tekijä. Se saattaa vaikuttaa lautamiehen objektiivisuuteen, joissakin tapauksissa. Nykyisin oikeusasiat ovat suurelta osin hyvin pitkälle spesialisoituneita, liikennerikkomuksia ja konkurssivalvontoja. Tällaisissa tapauksissa eri alojen asiantuntemus olisi hyvä tuki puheenjohtajallekin.

Nämä turinat käytiin radiokeskustelun ulkopuolella ja tuli siinä esille monia muitakin juttuja. Ei se ole helppoa aina käräjätuomarinkaan rooli. Mäkelä totesi, että ennätys hänellä on, jossa yhtä päätöstä kesti lukea kymmenen tuntia.

Kerran eräs nivalalainen oli käräjillä tuomittuna luvattomasta hirvenkaadosta. Tuomari kysyi tältä mieheltä, montako hirveä olette kaatanut. Tähän syytetty vastaa, montako herra tuomarin laumasta on poissa.

Tässä lehdessä neljännellä sivulla on ilmoitus, joka kertoo Onni Junttilan siirtymisestä ajasta ikuisuuteen. Lepopaikkansa Onni on saanut Gislavedin hautausmaalta. Monelle nuorelle ihmiselle nimi ei kerro mitään. Onni Junttila on asunut viimeiset 20 vuotta Ruotsissa. Kuitenkin Onni Junttilalla on myös Nivalassa ollut merkittäviä tehtäviä. Hän oli mm. ensimmäinen Nivala-lehden päätoimittaja.

Edesmennyt Onni Junttila oli perustamassa isänsä kanssa Eemil Junttilan kanssa Nivala-lehteä. Uudisraivaajan työ ei ole helppoa. Vaikka Nivalassa on ollut aina niin hengenvainioilla kuin maanviljelyssäkin kivettömät ja syväpohjaiset suomaat, niin helpolla ei uudismaa ole satoa antanut. Usein on ollut pohjaveden korkeus ja siitä johtuva halla ensimmäisen sadon tuhoajana. Ojia syventämällä ja saveamalla on pelto saatu kasvamaan. Uskoa kasvattamalla ja kovalla työllä on menestytty myös hengen kyntösaralla. Edesmennyt Onni Junttila tiesi varmasti sen, miten lujasta Nivala-lehtikin on perustettu ja ylösrakennettu.

Sinä Onni sait viimeisen lepopaikkasi uuden kotiseutusi ja seurakuntasi mullista. Olit 20 vuotta kiinteästi mukana Ruotsin suomalaisten seurakuntatyössä Gislavedissa. Olit ensimmäinen suomalainen, joka pääsi siellä kirkkovaltuuston jäseneksi. Teit aloitteita suomalaisten siirtolaisten puolesta, heidän vaikeuksiensa voittamiseksi. Uurastit maanmiestesi puolesta. Ehkä joskus yli voimavarojen. Jouduit tapaturman uhriksi, jossa menetit oikean kätesi. Kuntoutit itseäsi ja säilytit elämänuskosi. Sitten tuli uusia sairauskohtauksia. Viime syksynä pian tapaamisemme jälkeen alkoi nopea riutuminen, josta et jaksanut enää nousta: ”Hetkenä illan keväisen, tuli luoksesi rauha ikuinen”, niin kuin tyttäresi kauniisti ilmoittavat, Nivalan kotiseutuyhdistys kunnioittaa Onni Junttilan muistoa ja ottaa osaa omaisten kaipaukseen ja suruun.

Tämä kevät on ollut ankaran talven jälkeen voimia kysyvä. Näitä kevään muutoksia eivät kaikki ole kestäneet. Kesä avautuu nyt monessa kodissa toisenlaisena. Jotain tuttua ja turvallista puuttuu kotitanhuvilta. Monessa kodissa on tyhjä paikka. Ei ole kenen kanssa keskustelisi pihamaan laitosta tai toukotöistä. On vaikeaa suunnitella kesäntuloa. Tuntuu tyhjältä.

Viime päivinä olemme saaneet nähdä ja tuntea voimallisen kesäntulon. Me näemme, miten kuolleen ja kulottuneen yli alkaa orastamaan uusi kasvusto. Maa alkaa vihannoimaan. Se on väistämätön luonnon kiertokulku. Niin myös ihmisten elämässä. Siihen on totuttava. Se on luonnollista ja helpottavaa.

On meillä Pohjoisen leveysasteen ihmislapsilla rikas luonto. Kylmyydellään ja pimeydellään se painaa meitä seitsemän kuukautta. Antaa viiden kuukauden aikana runsaasti valoa ja hyvinä päivinä lämpöäkin. Me saamme nähdä tämän voimallisen kevääntulon joka vuosi. Se on rikkaus, jota kaikilla ei ole. Nämä keväiset päivät ja yöt me pistämme alitajunnan purkkiin, että jaksamme vielä tammikuun kireässä pakkasyössä uskoa huomiseen. Nyt on purkituksen aikaa. Nyt ei nukuta. Menkää aamukolmelta suolle, metsään tai niityille. Siellä herää ihminenkin.

3.6.1985

– Jo joutui armas aika… Tänään perjantaina sitä on jälleen laulettu sadoissa kouluissa ja samoin tuntemuksin. Monet isät ja äidit elävät lastensa mukana uudelleen omat lapsuudenmuistonsa. Me Marjoniemen kansakoulun käyneet olemme jääneet tästä onnesta ulos. Meidän koulumme on purettu. Ei voida tehdä enää ”pyhiinvaellusmatkoja” vanhalle kyläkoululle.

Kumpusalon Huugo se vähän nattuutteli minulle ja Niemen Aarolle, kun muistelimme kerran haikeana, että meidän elämä on ollut kovaa, ei ole enää edes omaa koulua jäljellä.

Vaan kyllä me tarkasti muistamme kaikki koulun yksityiskohdat. Ensin oli koululaisten porstua, jossa oli portaat syvennyksessä. Sieltä sivulta oli hyvä nykästä joltakin pipo tai karvalakki pois, joka oli portaissa. Sitten oli tampuuri, eli eteinen. Eteisestä meni portaat vintille. Portaiden alla oli komero ja sinne oli pyöreä reikä. Tampuurin lattiassa oli oksat jääneet korkealle. Muuri oli pikkuluokan ja ison luokan välisessä nurkkauksessa. Vintillä oli paljon mielenkiintoista, jos sinne joskus pääsi livahtamaan. Väärälän puolelta meni ovi opettajan huoneeseen. Joskus tirkisteltiin avaimenreiästä, kun se Eskelisen Annikki oli niin nätti ope. Annikki oli silloin parikymppinen.

Pikkuluokassa oli vasemmalla puolen uuni, jonka Alakulan Riika oli lämmittänyt jo aamutuimaan. Sitten oli käsityökaappi. Siellä oli käsihöylät, jokapaikanhöylät, jullat, hukuporit ja mielenkiintoinen liimapannu, joka haisi pahalta. Sitten oli ovi isoon luokkaan. Maantien puolella oli ikkunoita ja joka ikkunavälissä höyläpenkki. Kerran höyläpenkki putosi suoraan meidän Eeron päähän. Kerran taas Urpelan Seppo oli käsityötunnilla Holopaiselta piilossa höyläpenkin alla piippua tekemässä. Eero höyläsi pitkällä Julialla jotain lautaa. Seppo kurkisti penkin alta, että näkyykö opettajaa. Silloin Eeron julla pokkasi suoraan Sepon silmäkulmaan ja yläluomi putosi silmän päälle ja verta tuli kuin, kuin, kuin – olkoon sanomatta.

Se taisi ollakin niin, että se oli Sotalan Antti, joka oli käsityönopettajana. Kesken käsitöiden Antti joutui viemään Urpelan Seppoa pyöräntuupparissa Karma-vainaan tykö.

Siinä oli Sepolle rangaistusta, kun rupesi suruttomaksi ja piipuntekoon kesken käsitöiden. Se oli elämän hauskin matka, kun sai lähteä koulusta käsitöiden kanssa kotiin viimeisenä päivänä. Oli vasaranvartta, naulalaatikkoa, suolasalakkaria ja kaikenlaista tarvekalua. Ei ne nyt niin häävejä olleet, mutta tosissaan oli iarrettu. Ja oli sitä kotimatkalla juomistakin. Ruokatunnilla tyhjennetty eväspullo oli pantu taitetun koivunoksaan mahlaa juoksemaan. Sen homman oli opettaja kieltänyt koulun pihapuiden osalta, mutta eihän se nyt opettajankaan silmä kaikkia nää.

Palomaan aavalla kilometrin päässä koulusta avautui vasta vapaus. Enää ei opettaja nähnyt. Juotiin mahlaa, istuttiin tienvarren pientarelle voikukkien viereen ja syötiin Haapasaaren heinäpellosta suolaheinän lehtiä. Otettiin vähän suolanpuolta, kun koivunmahla niin äitelältä tuntui. Kuovi lauloi ja leivonen nousi korkealle. Meidän ajatukset nousivat ja lensivät vielä kauemmas taivaan sineen. Koulusta vapautuneen nuoren pojan mielikuvat eivät pokanneet mihinkään mahdottomaan. Elämä oli edessä ja sitä se on todella ollut.

5.6.1985

Nyt ovat kaikki ”muuttolinnut” palanneet ja kesä on totta. Syväluoman Samppakin, joka aina syksyisin suuntaa päinvastoin kuin muuttolinnut, on palannut Sarjankylälle. Samppa lähtee syksyisin kohti pohjoista eli Rovaniemeä ja palaa kesän tullen Sarjankylälle. Samppa käy lomailemassa talvet tyttärensä perheen luona. Tervetuloa Samppa takaisin ja hyviä vointeja. Taitaa ne 95-vuotissynttäritkin siinä lähennellä.

Sarjankylälle tai paremminkin Alakylälle on palannut toinenkin muuttolintu. Hänelläkin on samansuuntaiset muuttolennot. Yrtin Hilda-emäntä on palannut poikansa Arvon kanssa juurilleen. Aina joka kesä. Sain kautta rantain terveisiä, että sopisi tulla käymään kylässä. Nyt minulla on radion vehkeet mukana ja poltetaankin kaikki vanhat asiat nauhalle. Oli harmi, että sairastuit juuri synttäripäiväksi. Ilo on ollut taas se, että toivuit niin nopeasti kuumeesta. Nuo rapeat 80 vuotta eivät näytä painavan harteitasi. Siellä Yrtin tuvassa on aina rauhallista istua. Siellä sielu lepää. Ei pipo purista. Sinusta Hilda uhkuu sellaista arvokkuutta, joka rauhoittaa monia tehtyjen kiireidensä keskellä hössöttävää ihmistä. Tapaamisiin.

Mäntylän Ahti on saanut ison urakan. Toistuuko tässä historia. Herrojen Kemiin ne nivalalaisetkin suunnistivat pula-aikana. Röytän sahalta sai sentään särpimen ja leivän, kun pula Nivalassa ankarammin painoi. Mentiin vaikka rikkureiksi. Ahtin ei tarvitse lähteä nyt aivan samoista asetelmista. Annikin keittiöstä löytyy aina ruokaa, mutta tienestin perässä on Antinkin mentävä. Sen opetti jo isä-Matti ja Anni-äiti. Eikä Antin tarvitse lähteä rikkurina. Työpaikka on tullut kovan kilpailun kautta.

Yhtä tässä pohdiskelen. Et sinä Ahti tainnut olla paljon parempi ”pötkälässä” kuin minäkään. Kyllä sitä melkein päästiin koulusta pois kun katekismus ja kertotaulu pänttäämällä opittiin. Miten sinä Ahti laskit tämän 50 miljoonan markan urakan. Tuliko desimaalipilkku oikeaan paikkaan. Jos se on yhdenkään nollan yli hypännyt, niin se on aina viisi miljoonaa. Jos rätinki muuten olisi pilkun puolesta oikein, mutta jos olisi vaikka viiden prosentin virhe. Se tekisi jo kaksi ja puoli miljoonaa. Luulisitko, että Matti-isä vippaisi tuon, jos urakka pieleen menisi.

On se hyvä, että ei tarvitse räknätä noin suuria hommia. Eipä tuota juuri yön vanhaa satasta tavoita. Lykkyä tykö, Matille ja Annille terveisiä. Antaa nyt pojan porskuttaa.

10.6.1985

Vain yksi oli joukosta poissa.

Huutokauppa on yksi rituaali, joka on aina kiehtonut ihmistä. Huutokauppaan liittyy aina jotain syvällisempää. Se on joko muisteloita herättävä ”muistotilaisuus” tai uuden elämän alku.

Huutokauppoja on monenlaisia. On konkurssihuutokauppoja kuolinpesien huutokauppoja, paikkakunnalta lähtevien huutokauppoja, seisovan tavaran huutokauppoja, rakennusjätteiden huutokauppoja tai muuten vain jonninjoutavan tavaran huutokauppoja, tavaran jolla ei ole enää omistajallaan käyttöä. Mutta tätä tavaraa voi tarvita joku muu, ja sen vuoksi huutokaupat ovat katselmustilaisuus. Nivalan Osuusmeijerillä pidettiin tänään perjantaina huutokauppa. Tämä oli nyt sitten tarpeettomaksi käyneen tavaran huutokauppa. Meijeri on rakentanut, remontoinut ja saneerannut. Vanhan tilalle on pantu uutta, suurempaa ja tehokkaampaa. Myytiin ruostumatonta terästä, säiliöitä, pumppuja ja tilatankkeja. Ja tavara kävi kaupaksi. Isännät tarvitsivat sähkömoottoreita, pumppuja ja säiliöitä. On hyvä varastoida siihen heraa, perunanmäskiä tai muuta rehua.

Ennen vanhaan oli poislähtevien kunnanlääkärien tai apteekkarien huutokaupat yleisömäärältään miltei helluntaiseuroihin verrattavia tapahtumia. Kunnanlääkärin tai apteekkarin pöytä, tuoli ja piironki huudettiin reilusti ylihintaan. Sillä oli tunnearvoja ja muutoinkin. Oli mukava kehaista naapurille, että siinä on kunnanlääkärin tuoli.

Meijerin huutokaupasta puuttui yksi ja sen mukana koko tunnelma. Saukonojan Veikkoa ei näkynyt. Nivalan Manna, joka nyt sai toimia sivustakatsojana, tiesi kertoa että Veikko on kuntoutuksessa. No jotain tällaista tiesi epäillä, kun Veikkoa ei näkynyt. Veikko on huutokauppojen tuttu asiakas. Veikolla on maallista mammonaa puoli Aittoperää. Ja lisää mahtuu. Odottakaahan, kun Veikko tulee kuntoutuksesta, niin siinä onkin sitten monelle huutajalle kova kilpailija. Jos vaan Veikko ei menisi tuolla kuntoutuksessa ylikuntoon, mikä urheilupiireissä kyllä hyvin tunnetaan. Silloin Veikko huutaa oman huutonsakin päälle. Terveisiä vain Veikolle ja tervetuloa entistä potrempana takaisin. Ei tule huutokaupoistakaan mitään, kun yksi on joukosta poissa.

12.6.1985

Pentti Linkola piti hiljattain vireiden kokouksessa maata järisyttäneen puheen. Tähän kokoukseen tilattuna puhuja Linkola teilasi vihreiden touhun nynnyilyksi ja esitti oman rajun ohjelmansa tulevaisuuden egokatastrofin välttämiseksi. Pentti Linkola on entisiä Helsingin yliopiston biologian professoreita, joka on nyt vetäytynyt sivuun yliopistotöistä. Harrastaa teollista kirjolohen kasvatusta Turun saaristossa ja ottaa ankarasti kantaa yhteiskunnan asioihin. Vihreiden kokouksessa Pentti Linkolan esitelmän aihe oli ”Vain eloonjäämisestä on kysymys”. Esitelmänsä aluksi Linkola antaa tunnustusta Pekka K:lle ”eloonjäämisopin” terveyden luojana. Vain eloonjäämisestä tai luhistumisesta on kysymys. Tähän pakinaan ei mahdu kuin pari suoraa lainausta. otan ne kehitysavun ja Linkolan esittämän periaateohjelman osalta. Näin Linkola kehitysavusta:

”Vihreän liikkeen kulmakivenä on huoli liikaväestöstä, ja sitten sen keskuudessa vaalitaan apua Etiopian lapsille maailman toisista ääristä! Vaaditaan viljaa eroosion pyyhkimiltä Kanadan ja Yhdysvaltain vilja-aavikoilta, ja Suomen tehopelloilta, joita kasvinsuojeluaineet raiskaavat ja nelivetotraktorit junttaavat kimpilevyksi. Meret öljyyntyvät ja rannat asvaltoituvat lastauslaiturien ja terminaalien alle, kun vehnää ja maitopulveria rahdataan.

Ennen kaikkea tämä väärä sääli johtaa hirmuiseen kärsimyksen kasvuun, niin kuin hyvää tarkoittavien typerysten toimet elämässä yleensäkin. Väkisin eloon syötetyt massat lisääntyvät edelleen, neljän prosentin vuosivauhtia, ja joka tapauksessa ennen pitkää nälkiintyvien ja menehtyvien määrä on entistä suunnattomampi. Sille joka rakastaa ihmistä, ei älyttömästi ja vaistonvaraisesti kuten joku äiti Teresa, vaan ymmärryksensä säilyttäen, kehitysapu on pahimman lajin julmuutta ja hävitystyötä. Resepti kehitysyhteistyölle on selvä: näpit irti vieraista kulttuureista, länsimaisella kulttuurilla ei koskaan ole muille mitään annettavaa. Järkkyneitten kulttuureitten ja kansantalouksien palautuminenkin on jätettävä niiden itsensä varaan, jokainen länsimainen puoskari on korvasta talutettava ulos ja takaisin kotimaahansa. Opiskelijoita voidaan ehkä lähettää, ottamaan ja siirtämään oppia tänne tasapainoisemmista talousmuodoista.”

Yhteiskunnan tulevaisuuden egokatastrofilta pelastavaksi periaateohjelmaksi Linkola esittää:

”Periaateohjelman tulee olla selkeä hätätila- ja katastrofiohjelma. Luettelen joitakin pääkohtia: keskitetty hallinto; ankara syntyvyyden säännöstely, ehdoton protektionismi: irrottautuminen kaikista ulkomaankauppasopimuksista, vienti- ja tuontikieltoineen, valtakunnan metsämaan rauhoittaminen hakkuilta erikseen määrättyjä suppeita talousvyöhykkeitä lukuun ottamatta; kaiken tavaranvalmistuksen saattaminen tarveharkinnan mukaan luvanvaraiseksi; kaiken uudisrakennustoiminnan lopettaminen; väestönsiirrot taajamista maaseudulle samanlaisin lainsäädännöllisin ja veropoliittisin toimin, joilla väestö 20 vuotta sitten siirrettiin taajamiin; elinkeinoelämän hajauttaminen ja kaikkien suuryritysten purkaminen perheyrityksen kokoon asti; ankara energian säännöstely; yksityisen moottoriajoneuvoliikenteen korvaaminen julkisella; tarpeettomien kuljetusten valvottu kieltäminen; tiestön, pysäköintikenttien ja tarpeettomien rakennuspohjien raivaaminen maatalous- ja metsämaaksi; maksimipalkkalaki; opetuksen ja kulttuurilaitosten jyrkkä supistaminen; keinolannoitteiden, kasvinsuojelumyrkkyjen ja raskaan konekannan korvaaminen maataloudessa biologisilla viljelymenetelmillä ja kymmenkertaisella ihmistyövoimalla.”

Siinäpä ohjelmaa kenelle sopii.

19.6.1985

On ehditty yöttömän yön suveen. Päivä on pisimmillään, muutamiksi lyhyiksi hetkiksi malttaa luonto hiljentyä lyhyenä suviyönä. Jo yhden jälkeen aloittavat aamuvirkut ensimmäiset laulunsa. Pohjolan päivä on valoisa, vaikka talvinen routa makaa kylmänä ja kuolemaa uhoten vain muutaman korttelin syvyydessä. Turpeen ja rahkan alla on vielä viime talvien routa Mutta kukat kukkivat ja ihmiset eivät routaa tiedosta. Me olemme osa luontoa ja elämme sen mukaan. Aattoiltana tyhjenevät raitit. Kauas Lestijärvelle tai Kalajoelle suuntaa heidän toiveittensa matkat. Heidän matkoja saattelee äitien ja isien huolehtivat ajatukset. Muistossa on omat nuoruuden päivät. Lapsien retkille toivotaan siunausta: ”Kunpa, kunpa he sieltä tulisivat kunnialla takaisin”. Vain ajatuksena käväisee nuoren mielessä nämä vanhempien saattelevat terveiset. Nyt on juhannus ja koko elämä on pelissä. On rakenneltu suunnitelmat tätä juhannusta varten. Näkyvissä ei ole mitään, joka voisi romuttaa tämän lähestyvän juhannuksen onnenhetkiä.

Niin pitää ollakin. Tänään on juhannus, oma nuoruus ja elämän unelmat. Huomisia ja tulevia murheita ei kannata ennustella.

Hiljaiseksi kääntyy myös kyläraitit. Joku aattoillan tunnelmista virittäytynyt vanhapoika ajelee pyörällään raittia. Nuuhkii kevään tuoksut. Piipahtaa kenties paikalliseen, hörppii rauhattomana tuoppinsa. Ehkä kaksikin. Sonnustautuu takaisin kyläraitille. Tekee iltalenkkinsä ja suuntaa takaisin kotitanhuville. Se ilta on ollut poikkeuksellinen hänen kohdallaan, vaikka maata kaatavaa ei tapahtunutkaan.

Aattoillan pehmeässä hämyssä astelee myös isäntämies tiluksiaan tarkastellen. Puhelee pelloilleen ja kylvöilleen. Toteaa myöhäisen kesätulon ja kaviston. Muistelee aikaiset keväät. Kävelee käsi liitingin alla saunalämpimällä iholla. Kääntyy pellon päästä takaisin. Suuntaa verkkaiset askeleet kohti pihapiiriä. Hörppäsee iltaheransa. Polttaa portailla paperossin ja vääntäytyy työstä väsyneen onnellisen miehen rauhalliselle unelle. Hänen kohdallaan juhannus ei ole juuri muita päiviä kummempi. Hänen ei tarvitse tuntea ja aistia tuskallisen syvästi. Hän on onnellisin meistä. Juhannuksenakin.

26.6.1985

Miesmuistiin ei ole saatu säiden puolesta viettää niin täydellistä suven juhlaa kuin tällä kertaa. Ilma oli kuin lehmän henkäys, tai luonto kuin morsian. Ja mitä se morsian olikaan.

Ajelin aattoiltana lähialueen huvipaikat ja siinä sivussa vilkuilin kesäisiä maisemia. Neljän järven rannalla ehti käydä ja nähdä siinä sivussa suviöiset maalaismaisemat. Olisi luullut, että tämän lähes kaksisataa kilometriä pitkän reitin varrelle sattuu jotain sellaista kuin Sillanpään romaanissa Ihmiset suviyössä. Eipäs sattunut. Inhimillistä ja ymmärrettävää olisi ollut, jos tuolla jossain Reisjärven ja Lestijärven välimailla olisi joku isäntämies talutellut polkupyörää pienessä laitamyötäisessä eli aattoillan tunnelmissa. Olisi ymmärtänyt aikaisempien vuosien kokemuksesta, että jossain tanssilavan reunamilla otetaan autuaita nokosia. Eipä näkynyt. Ei edes Lestijärvellä, jossa oli tuhansia nuoria. Siistiytyneet ovat nuorten tavat.

Nivala-viikko lähestyy. Viikon ohjelmassa on mm. haastesoutu haavikkaita vastaan. Meininki olisi sellainen, että perjantaina 12.7. kello 18 aikaan kokoontuisivat Nivalan keskustasta veneillä lähtevät uimapaikan tuntumaan. Moottoriveneen omistajat, josta lähtevät Karvoskylän porukat kello 18:30. Junttilan Veikko johtaa Nivala-päivän toimikunnan puheenjohtajana kirkonkylän lähtöä. Ottakaapa Veikkoon yhteyttä. Se on varmasti ikimuistoinen retki ajella veneellä tämä jokiuoma halki.

Niin siinä kävi. Nivala Oy:n konkurssi puhuttaa nivalalaisia. Takkiin tulee kunnalle ja joillekin muille. Tällaisena aikana on konkurssiin mennyttä vanhaa sahalaitosta yhtä vaikea realisoida kuin kuvaputkitehdasta tai konkurssin tehnyttä limunaatitehdasta. Ei ole ostajia. Kirjanpitoarvot eivät kelpaa tänä päivänä edes ohjeeksi. Sahauskapasiteettia on maassa liikaa. Tehokkuus on tullut tälläkin alalla monen sahan kompastukseksi. Pelkällä sahaamisella ei enää pärjätä. Mitä pitemmälle puun itse jalostaa, sen enemmän katetta saa. Japanilaiset ne on tässäkin asiassa askeleen edellä. Siellä ei monta kirsikkapuuta kasva, mutta kyllä ne vain Eurooppaan puuta myyvät. Ne myyvät muovipakkauksessa olevia hammastikkuja. Siinä on puuta puoleksi mitä yhdessä tulitikussa. Samuraille tulee puusta kantohintaa enemmän kuin tavalliselle suomalaiselle tukinmyyjälle, joka toimittaa puunsa leveranssiin maantien varteen.

Juhannusaattona käytiin Daven kanssa Ruosteperässä iltalypsyllä. Tämä lontoolaispoika vähän empi, että mitä hän tietää kysyä lehmän lypsämisestä. ”Oo ja, se olemas megaaninen toimitus, minä luulla, että emäntä käsin lypsä”, totesi Dave-poika navetasta tultuaan.

3.7.1985

Järvikylän pojat ovat lähteneet hakemaan emäntiä vähän kauempaa. Ennen sitä uskallettiin akkamehtään vain omalle kylälle. Mitenpä sitä jalan ja polkupyörällä olisi paljon pitemmälle ehtinytkään. Korpirannan pojat hakevat emännät nykyisin Neuvostoliitosta. Ainakin kolme naimakauppaa on tehty tai tekeillä Korpirannan naapurusten osalta. Tänään palailee 60 hengen ryhmä sahanomistaja Mauri Vähäsöyringin häistä. Sahamies valitsi myös alan ihmisen. Maurin vaimo on kuulema sahapuolen insinöörejä. Ei ole tietoa siitä, miten pian sieltä vaimo pääsee muuttamaan. Nuoripari on kuulema lähtenyt kiertelemään isoa Venäjänmaata häämatkalle. Siinä sitä tuleekin Koutosen Penalle uusi homma. Se on muutaman vuoden kuluttua perustettava Järvikylän ala-asteelle venäjänkielen opettajan virka, kun pojat alkuun pääsevät. Pitäähän sitä lasten saada toiselle kotikielelle myös oma opettaja. Mikään ihme ei tämä Korpirannan poikain tempaus enää ole. On sitä tehty ennekin. Sotareissuilta tuotiin Nivalaankin monta vaimoa ja hyvin on avioliitot kestäneet, vaikka puolisko onkin ollut toista heimoa. Samaa sukua kuitenkin. Onnittelut Maurille ja nuorikolle.

Jos näistä kansallisuusrajojen ylityksistä puhutaan, niin pientä se on vielä meillä. Siirtolaisia meillä on vähän. Tämä on Eila Kännön virkakauden tulosta. Kävin viikonloppuna Uumajassa ja sain puhutella suomalaisrouvaa, joka on Uumajan siirtolaisviraston sosiaalityöntekijänä. Uumajassa on kaikkiaan 61 eri kansallisuutta. Suomalaisten jälkeen suurin siirtolaisryhmä on iranilaiset. Uumaja on yliopistokaupunki ja sen vuoksi siellä on paljon siirtolaisia, kertoi tämä virkanainen. Takavuosien siirtolaisongelmat ovat vähentyneet ja enää ei ole kahinoita ja ongelmia paikallisen väestön kanssa.

Koleaksi nappasi ilmat. Kevätviljat näyttävät paikoin kellastuvan. Eipä siinä kasva paljon äpärekään, kun on kuivaa ja koleaa. Isännät koettavat virkistää luonnon jälkiä ajelemalla lietettä ja salpietaria kalvakoille pelloille, josta ensimmäinen rehusato on korjattu. Kärrykeliksi meni kesä. Toivottavasti hiukan lämpiää, kun ensi viikolla alkaa Nivala-viikkokin.

Sen verran on kuitenkin lauhaa, että Malilan Viljamin hengityskin pelaa. Viljami piipahti mopon kanssa toimituksessa. Hän oli menossa Haapajärvelle asti kyläilemään. Yksi huoli Viljamilla oli kunnalle kerrottavana. Kunnan pitäisi teettä ä sadekatoksia eri kylien bussipysäkeille. Monet vanhukset ja sairaatkin joutuvat odottamaan autoa tuulessa ja sateessa. Jonkinlainen suoja ja istumapaikka olisi tarpeellinen. Siinäpä Viljamin terveiset. Suojatyökeskus noita varmasti voisi naputella kohtuuhintaan Muutaman malliksi, kyllä niitä sitten lisää tulee joka kylälle, kun kunnallisvaalit lähestyvät. Lämpimimpien ilmojen toivossa.

8.7.1985

Kesä tulee lomalaisten mukana. Heitä näkyy jo Nivalan maisemissa. Hankalan kartanolla Kurunpuhdoissa tapasin pihamaan niittäjiä. Entinen Kyproskaverini Kankaan Reijo oli saapunut perheineen kesälomalle. Vielä kaukaisempi vieras oli Reijon sisko, joka oli tullut peräti Australiasta saakka. Pirjo on ollut pois Nivalasta 17 vuotta. Pirjo oli tavannut lähtiessään Olkkosen Reijon ja Annan ja he olivat lähettäneet terveisiä tutuilleen. Tässä tulevat.

Tapasin tässä eräänä päivänä myös Rajaniemen Martin viehättävän rouvan. Hän oli tullut lomalle siskoaan tapaamaan Kanadasta saakka. Sain Martin terveiset. Kiitoksia paljon. Milloinkas Martti tulee seuraavan kerran Nivalaan?

Minua on patistettu monena kesänä kutsumaan kokoon nivalalaiset sinibaretit, eli YK:n joukoissa palvelleet. On sanottu, että sinulla on lehti käytössä ja olet paikalla oleva.

No nyt kokeillaan. Olen varannut lauantaiksi 13.7. kello 17:00 Puustellista parikymmentä paikkaa. Ilmoittautumiset ennakkoon tulee tapahtua torstaihin mennessä Nivalan kuntaan Esko Heiskalle puhelimella (983)40 691 tai Nivala-lehden toimitukseen. Jos tästä nyt jotakin tulee, niin toivoisin ainakin Marjoniemen Lassin, Tyhtilän Heikin, Alpuan Mikon, Laakkosen Pentin ja Kankaan Reijon olevan paikalla. Mehän olimme YKSP I vuonna 1964. Sen jälkeen on ollut nivalalaisia YK:n joukoissa kymmeniä.

Määräys kuului, että paikalle tulijoilta toivottaisiin siniharmajaa paitaa tai ainakin sininen kaulahuivi ja tietenkin baretti. Tietysti vielä arvomerkit ja YK-mitali. Nämä eivät ole kokoontumiselle esteitä. Katotaan nyt. Tehtäväni olen hoitanut. Jokainen maksaa itse kulunsa. Tilaisuus on epävirallinen, sinne ei ole kutsuttu Sinibarettien järjestön edustajaa.

Lomasta myös pitää nauttia. Muutamat Nivalan originellit olivat tässä eräänä päivänä lähteneet autolla Haapajärvelle. Mukana oli paikallinen muusikko Ville Rytky. Oksaväliä juolahti päähän, että Ville pitää panna soittamaan. Ville soittaa korkilla. Sitten huomattiin, että Villen korkki oli jäänyt kotia. No kiireesti Lipposen kauppaan. Mutta eihän sitä nyt enää irrallisia korkkeja myydä. Ei auttanut poikien muuta kuin ostaa kolmen vartin koko termospullo, että saatiin Villelle korkki ja pelit soimaan. Termospullon kuoret heitettiin tietenkin tarpeettomana metsään, mutta pelit soi ja elämä oli tuntunut suloiselta.

Taiteilijat eivät turhaa kursaile.

4.9.1985

Vähän ankea oli palata varhaisena maanantaiaamuna lomalta töihin. Varsinkin kun monet tehtäväksi aiotut hommat jäivät pahasti kesken. No, eihän maailma valmiiksi tule, eikä koskaan yhden laiskan toimittajan kesätöillä. Junttilan Veli kengitti sentään Kytöpuhdossa talonsa kokonaan uuteen uskoon. Loma mennä hurahti Veelanninpuhdossa. Runsas viikko vierähti sukulaisissa Turussa ja Lohjalla.

Tapasin lomareissullani myös Ykän, eli Yrjö Ukonahon. Piipahdimme Lohjalla Hiidenpirtille ja kun olimme päässeet perheeni kanssa juuri istumaan käveli Ykä pöytään ja sanoi, että ruoka on tilattu ja tulee kohta. Runsaan ruuan päälle tuli vielä hedelmäsalaatit ja talon esittely. Kahvitkin olisi vielä vängällä juotettu, mutta kohtuus kaikessa. Entisensä oli Ykä. Energiaa riittää. Kiitokset vieraanvaraisuudesta.

Loman loppua viettäessäni putkahti Nivalassa pieni kunnallispoliittinen jupina. Sen jupinan oikeastaan aloitti Kalajaska. Ensin Harjun Teuvo uhosi, että Nivalan kunta ryhtyy tukemaan konkurssiin menevää Radio Lakeutta sitten Paavali jatkoi. En olisi puuttunut koko asiaan, vaan kun Paavali jutussaan viittasi allekirjoittaneeseenkin, niin täytyy puolustella. Suora lainaus Paavalin jutusta: ”Nivalassa eräs päätoimittaja ja pankinjohtaja ovat perustamassa aina uusia virmoja ja lykkäämässä niitä sitten kunnalle”. Siinä mainittiin mm. Turvakilvet Oy. Tiettävästi Paavalin vihjaus pankinjohtajasta tarkoitti Veikko Junttilaa. Voin sanoa, että kumpikaan meistä ei ole ollut perustamassa Turvakilvet Oy:tä, eikä kukaan muukaan nivalalainen. Itse olin mukana tässä yhtiössä Nivala-Seuran johtokunnan määräämänä sen ajan, kun tutkittiin yhtiön mahdollista ostoa lähinnä kirjapainomme kannalta. Ostoa ei syntynyt, mutta Turvakilvet jatkaa, laajentaa ja kehittyy. Olen toki ollut monessa mukana vaatimattomalla panoksellani. Henkilökohtaisesti olen ollut perustamassa Puustellia ja Ferro-Työ Oy:tä. Molemmat jatkavat ja kehittyvät Raimo Martikaisen johdolla ja jos Paavali epäilee, niin sopii Raimon kanssa koetella.

Nivala-Seuran toiminnanjohtajana olen ollut perustamassa toki omaa kirjapainoamme, paikallislehtiä Sieviin ja Haapavedelle, Kallio-museota ja Tillaripatsasta. Kahta viimeksi mainittua ei ole tarkoitettukaan liikeyritykseksi, mutta Nivala-Seura on ollut kummassakin hankkeessa päärahoittajia ja vastuunkantajia. Nivala-Seuran hankkeissa on kunnallisneuvos Kalle Kivioja ollut aina nokkamiehenä ja häneltä voi asiat Paavalikin tarkistaa. Viimeinen Nivala-Seuran yritys on ollut Radio Lakeus jonka puuhamiehenä en yhtään ujostele. Radion ansiosta Nivalan kunta ja nivalalaiset ovat saaneet runsaasti mairittelevaa huomiota. Nivalassa tuskin kukaan vastustaa radiota. Joku kenties kadehtii. Ulkopuolisetkin ovat antaneet tunnustusta.

Radiolla on noin miljoonan markan talousarvio, joka ei tietysti toteudu seitsemän kuukauden osalta kokonaan. Ei menojen, eikä tulojen. Tilanne katsotaan vuoden lopussa. Uskon että olemme siinä tavoitteessa, joka loppuvuodelle on asetettu. Ensimmäiselle vuodelle plus-miinus-nolla on tavoitteemme.

Paavali puhui Radion tukemisesta kunnan, eli veronmaksajain varoin. Tämä oli karkea syytös. Nivalan kunta tukee ilmoittelun muodossa Nivala-lehteä huomattavasti suuremmalla summalla, eikä sitä ole koskaan otettu esille. Voisihan Nivalan kunta julkaista kunnalliset ilmoitukset vaikka Pielavesi-lehdessä tai Kalajaskassa. Kuitenkin kunta on päättänyt ilmoittaa Nivala-lehdessä. Samoin ilmoittaa Ylivieskan kaupunki oman kuntansa lehdessä, eli Kalajokilaaksossa.

Mitä merkitystä arvelet olevan 3 000–8 000 markan ilmoittelulla meidän radion taloudessa. Ei taloudellista, vaan moraalinen tuki. Saman summan saanee Kalajaska tukea Nivalan kunnalta vuosittain. Paavali on ilmoittautunut kapitalistien järjestelmän puolustajaksi ja riippumattomaksi. Kuitenkin lehtesi saa veromarkoista kerättyä poliittisin perustein jaettua kuljetustukea. Mitä tulee kunnan tukemiseen Nivalassa, niin tuki on täällä toisinpäin. Nivala-Seura käyttää vuosittain 400 000–500 000 markkaa kulttuuri-, kotiseutu-, museo- ja yhdistystoiminnan tukemiseen. Sano Paavali yksi kunta tässä rakkaassa Suomessa, jossa näin merkittävää kotiseututyötä tehdään. Meidän avustusbudjetti on vuosittain kymmenen kertaa suurempi kuin kunnan kulttuuriavustukset yhteisöille. Joku tolkku se pitää nyt olla Paavalinkin puheissa.

Me lahjoitettiin mm. 5 000 markkaa Tuiskulan uudelleen rakentamiseen ja haastettiin Kalajaska samalla summalla mukaan. Tuiskula on teidän suuri ilmoittajanne. Oletteko haasteeseen vastanneet? Ja lopuksi. Sinulla Paavali näyttää olevan yhdentyyppiset ystävät ja avustajat Nivalassa. Tulepas käymään Nivala-lehdessä kylässä. Tarjotaan Sinulle Sytelän Heikin kanssa nisukahvit. Katsellaan museot ja arkistot. Lämmitetään vaikka Katvalan savusauna, jos nuo Sinun sielusi nystyrät eivät muuten tunnu hellittävän. Terveisin lomalta palannut.

5.9.1985

Tätä kirjoitellessa paistaa aurinko lämpimästi. Aamulla oli autonlasit jäässä ja maa kuurassa. Ajattelin aamulypsylle meneviä emäntiä. Vielä takavuosina monet emännät menivät kuuraisina syysaamuina kädet kohmeessa aamulypsylle. Nyt on asiat paremmin. Karjat lypsetään lämpimissä navetoissa.

Pihlajamäestä on tullut valtakunnan kohutuin ministeri heti kertaheitolla. Tämä kaikki vain puolen minuutin televisiohaastattelun seurausta. Satuin katsomaan tuon haastattelun. Arvelin heti, että tästä puhutaan vielä. Niin on tapahtunut. On oltu puolesta ja vastaan. Minun sympatiani ovat rehellisen Veikon puolella. Mikäs pirun pakko se on aina tärkeillä. Siinä oli vähän sitä isännän suurpiirteisyyttä: No enpä minä nyt muista mitä kaikkea sieltä tuli ostettua, taisi siinä olla ohjuksiakin. Veikko taitaa jäädä historiaan uuden ministerikielen käyttöönottajana.

Valtiovarainministeriössä heilahti jälleen herrahissi ja sen kyytillä sattui olemaan nivalalainen Raimo Sailaskin. Budjettipäällikkö Juhani Korpela siirtyy liikenneministeriön kansliapäälliköksi. Korpelaa seuraan virassa Eino Keinänen. Keinäsen tuolille nousee taas budjettineuvos Raimo Sailas. Kaikki herrat ovat valtiotieteiden kandeja. Raimo on vasta 41-vuotias, nousu on ollut nopeaa. Onnittelut nykyisiltä ja entisiltä nivalalaisilta.

Nivalassa on otettu kantaa kaupunkiasiaan. Päätöksiä on tehty ryhmätasolla. Ennakkotietojen mukaan kaikki muut ryhmät ovat olleet kuntamuodon muutoksen kannalla, mutta Kepu yksimielisesti vastaan. Satuin kuulemaan perustelutkin: Maalaiskuntana olemme kuntien kärkipäässä. Kaupunkina listan loppupäässä. Nivalaa pitäisi kehittää oman aktiivisuuden turvin. Nivalasta ei saisi tulla kaupunkimaista kovaa yhteiskuntaa. Pehmeitä arvoja pitäisi kunnioittaa.

Voi helvetti kun otti päähän tämä kaksinaamaisuus. Vai pehmeitä arvoja kaavoituksessa ja rakentamisessa. Kenen toimesta on kaavoitettu 600 m² tontteja. Kenen toimesta on tuhottu Manttaalitalot ja muu vanha perinteinen rakennuskanta. Kaava-alueen rakentaminen on toteutettu pitkälti sivukylän ehdoilla. Näin on päässyt tapahtumaan sen vuoksi, että Kepulla on ollut ylivalta. Ne kirkonkylän valtuutetut, jotka ovat uskaltaneet kantaansa puolustaa on haukuttu yhdessä ulos. Kyllä tästäkin ryhmäpäätöksestä haistaa taantumuksen pelkotunteet. Ihminen ja luontokappale pelkää kaikkea tuntematonta. Haistettavissa on myös se, että pelko on myös määräysvallan menettämistä kohtaan. Jo se, että päätös on yksimielinen, osoittaa todella Keskustapuolueen valtuustoryhmän tilan. Missä ovat yksilöt? Naantali, Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Iisalmi ja Porvoo ovat vanhoja kaupunkeja ja niissä voi todella nähdä ihmisiä ja perinteitä kunnioittavaa kaavoitusta ja rakentamista. Siellä rakennetaan ihmisen ehdoilla. Näissä kaupungeissa voi aistia omanarvontuntoonsa pohjautuvaa ihmiselämää. Minulle on sama, oli Nivala mikä tahansa, mutta tällaiset kaksinaamaiset perustelut ällöttää.

11.9.1985

Ajelin maanantaina Kokkolasta. Tulomatkalla koukkasin vanhaa Ruotsalon tietä. Muutaman kilometrin ajeltuani mutkaista kylätietä törmäsin suuren tauluun. Rupesin tavaamaan taulun tekstejä ja siinä seisoi, että Alpo Kaarto KY. rakentaa ihmislapsille koteja. Käänsin auton pihaan ja mitä minä näinkään. Pylkkösen Leo siinä ilmielävänä väänsi isoa sätkää kuin ketunhäntää ja nojaili lötkön näköisenä lapion varteen. ”Ni täälläkö se Leo on ollut piilossa koko kesän, kun ei ole Nivalan kirkolla näkynyt?” ”No täällähän minä. Eipähän tarvitse retkuilla siellä Nivalan kirkolla ihmisten harmiksi, kun on täällä metsän suojassa oikeilta ihmisiltä piilossa, huuteli Leo takaisin.

Entisensä, entisensä on Leo. Kiltatokka ei rupiamaksi piisaa ja juttua lentää. Muistuipa mieleen ajat, kun juurikkakaupalla isän ja kolmen veljeksen voimin Leolle Tyhtirämettä kuokittiin. Oli puista maata. Tyhtirämeestä nousi jumalattomia tervaliekoja ja siinä sivussa tuli Leolle ainakin tynnyrinala uutta peltoa. Taisi siellä olla muutkin mökkiläiset Leon savotassa. Sen muistan, että hauskaa oli. Isäntä itse kävi joka päivä jututtamassa ja sätkiä tarjoamassa. Se oli aikaa se.

Alpo siellä hääräsi Isoahon Velin kanssa kuin Euroopan omistajat. Uusi komea talo oli luovutuskunnossa. Ajelin siihen paikalle Kälviän kunnanjohtajakin. Suu mutruili hyvännäköisenä, kun kyselin Kälviän imusta. Siellä on Kokkolan ja Kälviä välillä sama tilanne, kuin Helsingissä ja Vantaalla. Työpaikat on Kokkolassa, mutta ihmiset tykkää asua maaseudun rauhassa. Kyllä tämäkin Alpon Perkkiön Timpan ja kumppaneiden timpuroima talo oli postikorttimaisemassa. Näillä kumpareella ja kauan saa Alpo taloja rustata, ennen kuin joka kumpareella on talo. Kunnanjohtaja totesi, että rakennetaan sen verran harvaan, että ei tarvitse ryhtyä viemäreitä ja puhdistamoja rakentamaan, vaan asukkaat saavat kaikki haja-asutusalueen edut. Järkevällä kunnallispolitiikalla Kälviällä ei ole tulevaisuudessa mitään hätään. Köllöttelee Olovina ison Kokkolan kupeessa ja ottaa kasvun hedelmät itselleen. Nämä meidän naapurikaupungit ovat valitettavasti yhtä kituliaita kuin me Nivalassakin ja tätä kaupungin etua ei juuri ole.

Tässä tuli nyt taas kehua retosteltua yksipuolisesti Käärön Alpoa. Onhan Kojolan veljeksilläkin isoja työmaita Pyhäjärvellä, Reisjärvellä ja Kinnulassa. Olen tässä odotellut, että Kojolan Seppo jonain aamuna kaartaisi toimituksen kautta ja ottaisi mukaan työmaakierrokselle. Jahkapa se toteutuu. Puintihommat ovat meneillään. Kyllä taas käy ohorasesti. Mihinkähän Sorsa joutunee viljavuorten kanssa. Isoon naapuriin sitä aina mahtuisi.

Olin maanantaina Kokkolassa ja sain puhutella. Farmos Yhtymän kehitysjohtajaa. Hän on käynyt Neuvostoliitossa 43 kertaa. Etupäässä kolhoositiloilla tuorerehunvalmistusta opettamassa ja säilöntäaineita kauppaamassa. Hän kertoi suuruuden ongelmista. Eräälläkin kolhoosilla oli 12 000 lehmää. Ongelmaksi muodostui lehmien laiduntaminen ja lannanpoisto. Eihän sitä nyt mitkään tiet kestä sellaista, kun 12 000 lehmää ravaa kahdesti päivässä samaa tietä myöten. Koko kolhoosi ympäristö oli paskaan hukkumassa. Ei lantaa ehdi kuskata tarpeeksi kauas, vaan lähipellot olivat jo liiaksi lannoitetut. Siinä jo tarvittaisiin Pako-Pekan lennokkuutta, miten paljon kanssa pärjätään. Siltä tuntui tästäkin myyntimiehestä, että takaisin päin ollaan palaamassa naapurissakin. Mahdoton, mikä mahdoton. No eipähän ole meidän murheemme. Saa siinä Gorbatsov puhutella poikia ja tyttöjä, että saa lehmät herumaan.

18.9.1985

Ruotsi kävi vaalit. Palme pysyy täpärästi vallassa, mutta tarvitsee myös kommunistien tuen hallitukselleen. Kokoomuksen yhteiskuntaremontti ei vaaliteemana purrut. Kansanpuolue uuden puheenjohtajansa kanssa nousi vaalien suureksi yllättäjäksi.

Ruotsissa ollaan hallituskäytännössä pitkälle englantilaista kaksipuoluejärjestelmää lähellä. Vaaleissa kansa sanoo sanansa. Muodostetaan puhtaasti vasemmisto tai oikeistohallitus. Meillä on aina jonkinlainen ”punamultahallitus”, joka ei ole puhtaasti porvarillinen tai oikeistolainen. Äänestäjien kannalta tämä on huono asia. Ei päästä suoraan näkemään mitä puhdas yhden suunnan hallitus tekisi. Vuoronperään poliitikot selostavat vaalien alla, että me emme ole hallituksessa saaneet tämän parempaa aikaa, kun on nuo keput ja kun on vahvat demarit. Hallitukset ovat ei kenenkään hallituksia.

Jos ajattelee viime päivienkin lausuntoja, niin tuskin tällä vuosituhannella Suomessa päästään porvarilliseen hallitukseen, vaikka kansan enemmistö vaaleissa antaakin äänensä ns. porvarillisille puolueille. Kokoomuksen hallituskelvollisuutta viimeksi pohti SDP:n puoluesihteeri ja totesi, että kokoomus ei ole kasvanut sillä tavoin yhteistyökelpoiseksi, että heidät voitaisiin ottaa hallitukseen. Taitaa olla turha pelko. Kokoomus on ajanut viime vuosina niin matalaa profiilia, että sitä ei porvarilliseksi oppositiopuolueeksi uskoisikaan. Nykyinen puolueen puheenjohtaja nahkainsinööri Suominen on kiltti väritön lepsukka. Näin ainakin ulkopuoliset asian kokevat. Keskustapuoluetta on kiikutettu hallituksissa mukana koko sodanjälkeisen ajan. Näissä taistoissa Keskustapuolueenkin kuva on muuttunut niin, että sitä ei enää oikealla laidalla lueta porvarillisiin puolueisiin. Tämä taitaa olla puolueen tarkoituskin. Kunhan vain ei kävisi niin kuin Ruotsissa. Keskustapuolue sai lujasti nokkiin. Ydinaseiden vastustaminen ja vihreänä oleminen ei vedonnut enää ruotsalaisiin äänestäjiin.

No kun tämä nyt meni politikoinniksi, niin pitänee vielä raapia SKPN:n nykyistä tilaa. Isoveli Neuvostoliiton kommunistinen puolue lähetti paimenkirjeen, jossa ainakin yhtä selvästi kuin takavuosien nootissa ilmaistiin kanta: SKPN:n hajanaisuus haittaa jo Suomen ja Neuvostoliiton hyviä suhteita. Kirjeen lopussa todettiin vielä, että toivottavasti tämä huolenilmaus otetaan vakavasti. No mutta mitäs Arvo Aalto. Me työskentelemme hyvine naapuruussuhteiden rakentamiseksi. Samalla Aalto kuitenkin totesi, että rivit pannaan kuntoon ja vähemmistön toiminta lakkaa. Kova mies tämä Arvo Aalto.

No puoluepolitiikka ei tavallista ihmistä kovin hutjauta. Erään työmaan ammattiosaston kokousta vietettiin kiihkeissä tunnelmissa. Toveria ylistettiin ja solidaarisuutta korostettiin. Kokous päättyi ja eräältä toverilta oli kinttaat hukassa: – Toveri, toveri, mutta kuka perkele vei minun kinttaat?

23.9.1985

Mitenkäs vanha lapin reissujätkä sanoikaan: ”Huono tuuri voi kestää seitsemän vuotta ja sitten tulee litistymällä kuoleminen.” Kyllä tässä osasi viikonvaihteen aikana osa-aikaviljelijää märrastaa. Sain viikko sitten lauantaina Kankaanpään Eeron kanssa puitua riskin kuorman ohria. Kello kävi jo yhdeksää, kun läksin hilaamaan painavaa peräkärryä kohti kuivaamoa. Oli pimeä ja savinen viljelystie liukas. Niin siinä kävi, että kahdeksan kuution kärry keikahti syvään ojaan. Sen kärryn kanssa sai tapella sitten koko viikon ja siinä tuli myös kokeiltua hyvien ja uskollisten naapurienkin hermot. Täytyi keskiviikkoilta laistaa naapurini Juhana Malkamäen seurakin tämän takia. Mutta apu tuli tältä taholta. Juhana toivotteli menestystä viljakärryn nostamiselle ja niin se saatiin yötä myöten tyhjennettyä. Tuli siinä mieleen, että oliko se ”korkeemman käres” tämäkin asia.

Eräässä vaiheessa kun vettä satoi ja tilanne näytti entistä pahemmalta, tarjosin koko viljakärryä naapureille, jos hakisivat sen itselleen. Aakon Oiva niisti kuitenkin minulta luulot tällaiselta ajatukselta: ”Voi hyvä Jaako, ajat ovat muuttuneet. Vaikka siellä olisi ruiskuorma, niin ei kukaan sen mihinkään inahda. Vaan annappa olla, jos joku sanoo, että häneltä jäi puolikas koskenkorvapullo johonkin ojan laitaan, niin heti on puoli kylää valmiita lähtemään etsimään.” Se oli Oivaa parhaimmillaan.

Piipahdin torstaina päiväseltään herrojen Helsingissä. Siellä oli valtakunnallinen radiomainosseminaari. Järjestäjänä Keskuskauppakamari ja Helsingin kauppakamari. Radio ihmisistä olivat lisäkseni altavastaajina Radio Citin markkinointipäällikkö Petri Niemi ja Radio Ykkösen päällikkö Markku Veijalainen. Koolla koko tasavallan mainosrahoista päättävät ja mainostoimistojen ammattilaiset. Siis varsin tärkeä palaveri.

Isommat Helsingin radiot ovat saaneet taakseen kymmeniä tasavallan julkkiksia ja symppiksia, joka asia tuli sielläkin esille. Kanssaveljiäni ja yleisöä hiukan huvitti, kun kerroin, että meillä Nivalassa on jouduttu lähtemään tässäkin asiassa pystymetsästä. Ei suuria julkkiksia ja symppiksia. Ainoa Nivalan symppis on sairaalan vanha pyykkäri Honkirämeen Iida, joka viettää ansaittuja eläkepäivä, eikä häntä enää raaski vaivata radiohommiin. Sain palaverin jälkeen tavata eräitä maataloutta lähellä olevien järjestöjen pääliikkeiden vaikuttajia. Alustavia sopimuksia syntyi. Meidän radion kuuluvuusalueella on yksi vahva tekijä. Meillä on lehmiä lähes yhtä paljon kuin kuuntelijoita ja kuunteleehan ne lehmätkin nykyään paikallisradiota, kun melkein joka talon navetassa on vastaanotin. Tämä alueemme voimakas maatalous, on kohderyhmä, joka vahvasti kiinnostaa eräitä tahoja. Tuolla palaverissa puhuttiin myös paikallisradioiden ohjelmapolitiikasta ja lähinnä musiikista. Radio City sai varttuneemmalta tietysti arvostelua yksipuolisesta musiikista.

Tähän musiikin laatuun on Nivalassakin kiinnitetty huomiota. Jos olette olleet tarkkana, taso on noussut. Tai sanottaisiinko että klassisen musiikin ja vakavan musiikin osuutta on lisätty. Eräänä aamuna minä soittelin kotoa radiolle, että älkää nyt hemmetissä soitelko tuollaisia rytkytyksiä, kun Ylen asemalta tulee vakavaa musiikkia. Airi totteli vaihteeksi ja pisti musiikin myös hengelliseksi. Ei mennyt monta minuuttia, kun Malisperältä soitettiin: Onko kunnantalolla joku kuollut, kun radion musiikki meni hautajaismusiikiksi. Se siitä. Ei ole helppoa olla kaikkien mieliksi.

25.9.1985

Edesmennyt Hakkilan Niilo oli kerran iskiasvaivassa ja käveli Osutan kulmilla kierossa kuin kulkukoira. Asiaa tuntematon kyselemään Niilolta, että minkälaista se iskiasvaiva on? Niilolla oli vastaus valmiina: Se on samanlaista kuin kova hammassärky, mutta sitä on metriä pitemmästi.

Kyllähän sen tietää, kun vetää varpaista niskaan saakka. Meidän Tuula sairasteli parhaaseen heinäntekoaikaan toissavuonna iskiasta ja linkkasi köykyssä kuin Muuri-Ellu. Minua tietenkin harmitti, kun ei ollut paalin kerääjäksi: – En tiijä, kannattaako sinua enää yrittää rustauttaakaan. Siitä oli tulla aviollinen oppitunti. No nyt on päässyt Tuula iskemään takaisin, kun olen itse selkä kierossa kulkenut. Olen kovasti yrittänyt menneet viisaasti unohtaen puhua rustaamisen onnistumisesta ja kannattavista korjauksista. Kun Sivulan Taneli leskimiehenä aikoinaan katseli uutta elämäntoveria, saivat kyläläiset aiheen huomauttaa Tanelin valmiiksi katsastamasta nuorikosta. Tuleeko siitä emäntää, kun on noin kovin laiha, hartiat kumarassa ja hampaatkin loppu. Tanelilla oli kuitenkin suunnitelmat: – Kyllä siitä tulee kun minä rustautan. Taneli käytti nuorikkoaan ahkerasti hierotteilla. Niin vain hartiat oikenivat. Sitten teetettiin hampaat ja vaimo oli kuin uusi ihminen. Onnellisena he elivät elämänsä loppuun asti.

Kyllä niitä on selkävaivaiselle avun neuvojia. Mikä tietää hyvän niksauttajan. Toiselle on auttanut akupunktio. Kolmas kehottelee laittamaan emäntää ojaan poikkipäin tai muuripadan pohjalle ja sitten… Ei ne ole muuten pelleilyä nämä selkäsairaudet. Olin muutama vuosi sitten viikon Rokualla kuntoutuksessa niskani takia. Siellä oli kymmeniä nuoria miehiä, joilta oli leikattu selkä. Lähes liikuntakyvyttömiä parhaassa iässä. Kyllä Niilo sanoi sopivasti. Selkään mahtuu metriä pitemmästi kehnoja kohtia kuin yhteen hampaaseen. Se tuntuu aina mukavalta, kun saa vaivoissaan samaa tuntevan ihmisen sympatiat. Tätä naputellessani Kumpulaisen Armas piipahti sisään. Olin jo varautunut vastaamaan kirkkolain vastaisin sanoin, jos hän kappalaisena yrittää tarjota lohduksi sanomaa: – Kärsi ruumis, kirkkaamman kruunun saat. Vaan eipä saarnannutkaan. Oli itse vielä vaivaisempi ja sairaslomalla. Jopa helpotti, kun pappikin oli samassa ruumiillisessa vaivassa. Linkattiin yhdessä.

Suoraselkäisyyttä Teille. Veljenne vaivassa.

30.9.1985

Sain Oulusta kirjeen, joka sisälsi henkilökohtaisen kirjeen lisäksi myös Oulun ylioppilaslehden. Kirjeen lähettäjänä oli Perälän Osmon vanhempi poika, Arto Ylikotila, jonka edesottamuksia olen seurannut lehden lehtien palstoilla. Arto lähetti ylioppilaslehden, jossa oli Tuure Holopaisen mittava artikkeli suomalaisten puolueiden tulevaisuudennäkymistä. Lehti on pöydälläni. En ole ehtinyt vielä lukea.

Itse Arto kertoi olevansa opettelemassa ylioppilaspoliitikon hommia. Kahden vuoden pesti ylioppilaskunnan pääsihteerinä ja ylioppilaslehden päätoimittajana päättyy vuoden vaihteessa. Merkillisiä nämä tämän kalajokilaakson kasvatit. Niitä vain vilahtelee näkyvillä paikoilla. Nykyinen Liiton päätoimittaja Jouko Hannula on aikoinaan ollut Ylioppilaslehden päätoimittaja. Vesa Haapala rymistettiin takavuosina voimalla ja vängällä vastaavaan virkaan. Se oli pojalle ponnahduslauta. Arto Ylikotila on nyt päättelemässä Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan vakanssia.

Ylioppilaslehdet ovat aina olleet radikaaleja. Voimallisinta aikaa lienee kuitenkin ollut 1960-luvun radikalismi. Silloin valloitettiin vanhaa ja tehtiin muutakin repäisevää. Nuo vanhat valloittajat, Kourin Artot, Väyrysen Paavot, Sungvistit ym. ovat jo vakiintuneet. Mitä nyt Arto Kouri antaa joskus itsestään kuulua. Viimeksi Arto passasi sopivasti myrkkypilven alle ja sai valtakunnallista huomiota yhden viikon aikana enempi kuin Koiviston Manu. Kyllä se Arto itsensä vielä eduskuntaan kiikuttaa. Sanokaa minun sanoneen. Jos olisi pysynyt Nivalassa, niin olisi jo. Artohan otti SKDL:lle sellaisen äänivyöryn, että ei koskaan aikaisemmin, eikä sen jälkeenkään ole kommunistit yltäneet sellaiseen äänimäärään Nivalassa. Tuon 1960-luvun ylioppilaspolitiikkaa on verrattu Kiinan kulttuurivallankumoukseen. Se oli idealistien ja ideologien aikaa.

Ylioppilaslehden päätoimittaja oli Pekka Haukinen, joka jäi historiaan monella tavoin legendana. Pekka Haukinen kirjoitteli ylioppilaslehteen nimimerkillä. Pekka Haukinen tulee tutummaksi nivalalaisille, kun kerrotaan, että hän oli Eeva-Maija Haukisen os. Tyhtilän puoliso. Traaginen tapaturmainen kuolema katkaisi tämän lahjakkaan nuorukaisen elämän. Hänestä olisi kuultu, jos elää olisi saanut. Tuolloin 1960-luvulla tilasin Urpelan Sepon kehoituksesta ylioppilaslehden itselleni. Mahtoi se Sotalan Maire Karvoskylän postitoimistolla ajatella, että kyllä nyt heittää pahasti, kun Vellipuhtoonkin tilataan ylioppilaslehteä, eikä koko puhossa ole yhtään ylioppilasta. No oli siinä silloin sen edestä luettavaa.

Näistä lehtitilauksista tulee mieleen Pirttirannan poikamieskerhon lehtiasiamiehet. Kun pirttiperäselle ei näyttänyt löytyvän emäntää niin kaverit tilasivat hänelle iltalukemiseksi Nyyrikin. No Nyyrikki nyt ei ole niitä miesten lehtiä, vaan pikemminkin unelmissa uinuvien neitsyeiden, jotka jaksavat koko ikänsä odottaa sitä prinssiä, joka viitta harteilla hulmuten ja ratsastaen saapuu heidät ryöstämään.

No Maunosta tämä oli kiusallista, kun vielä nuo samaiset kaverit tulivat illalla kyselemään, mitä Nyyrikissä seisoo. Mauno yritti katkaista tilausta. Lehti kuitenkin aina vain tuli. Viimein Mauno soitti jo pääpaikalle tilausasioihin. Siellä kerrottiin, että ei tällaista tilausta olekaan. Lopuksi selvisi, että Ylikotilan Osmo, Pirttiperänen ja Laitalan Eino olivat antaneet Posti-Jussille tehtäväksi ostaa aina kirjakaupasta Nyyrikki ja kirjoituttaa siellä koneella oikea osoitelappu. Homma hoitui hyvin vuoden ajan, kunnes Mauno pani asiat tiukille. Olisipa hauska kuulla Maunon kommentti, millä tempulla Mauno maksoi kalavelat. Olisko se tämän jälkeen se Ruosteperäsen kamarin tapiseeraus?

Kaverit laittoivat Ruostetsaaren Väinön (Itäkylään ja tapiseerasivat Osuuskaupan jäännöstapeteilla Väinön kamarin tosi kukkaseksi. Seuraavana iltana samat kaverit Väinölle kylään. Olovina kömyttiin Väinön kamariin, mutta siellä odottikin yllätys. Yöllä kotiin palannut Väinö oli pistänyt välittömästi tapetit uusiksi ja poikien ilo jäi lyhyeen. Ilta istuttiin, eikä sanallakaan puhuttu puolin eikä toisin tapetointihommista, vaan keskustelun aiheet pyörivät tuona iltana paljon matalammalla muutoin niin lennokkaassa seurassa.

Mistä muuten johtuu, että ilo ja kaikenlainen leikinlasku on häviämässä. Oliko se elämä ennen hauskempaa, vai kuultaako aika kaiken.

14.10.1985

Sainpahan paikattua laiminlyöntejäni viime viikolla. Hauta-Riku antoi jo vuosia sitten minulle tehtäväksi selvittää missä on yhtymäkohta Kukkolan ja Veelannin suvun kohdalla. Kyllähän minä olen sen tiennyt, että Juho Erkinpoika Veelanti on hakenut Kanalasta vaimon. Kuitenkaan tämän emännän nimeä ei ole räntätty edes hautakiveen. Kirkkoherran ja viraston tyttöjen kanssa pengottiin kirkonkirjoista ruotsinkielinen vihkimätodistus ja se kertoo seuraavaa: ”Juho Eeronpoika Veiland (Rysäys) syntynyt 2.4.1830. Kuollut 9.9.1920. Vaimo Stiina Liisa Andreaksen tytär Kukkola syntynyt 25.11.1836. Kuoli 1.2.1886” Sukulaisiahan meistä tuli Rikhardin kanssa.

Sain Raudaskosken Väinöltä kirjeen. Siinä kirjeessä Väinö vähän raotteli myös mahdollista mukanaoloaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Esivaaliehdokkaaksi on pyydetty. Lopullista päätöstä Väinö ei ole tehnyt. Taitaa olla kuitenkin niin, ainoat läpimenomahdollisuudet Nivalasta lähtevillä on Väinöllä. Vanhassa vara parempi. Monet pohtivat jo myös mahdollista Pekkalan maaherraksi siirtymistä. Jos näin tapahtuu, aukeaa siinä rakonen uudelle yrittäjälle. Nuorista yrittäjistä Tikanmäen Jukka taitaa olla kovimpia. Aikoinaan Jukkaa evästettiin, että hänen on hakeuduttava pois Pyhäjärveltä, jos aikoo mennä eduskuntaan. Pyhäjärven äänet ei yksin riitä. Siinäpähän Jukkakin korttejaan sakkaa.

Radio Lakeudessa kävi torstaina vieraita Parkanosta. Paikallislehden ja Radioyhtiön napamiehiä. Toivat terveisiä Nivalan entiseltä kunnankirjurilta, Esko Kärkkäiseltä. Hän sihteeraa nykyisin Parkanossa. Esko muutti Nivalasta Pohjois-Karjalaan pienen kunnan johtajaksi ja esitteli kuntaansa lupsakkaasti. Tämä on pieni, mutta onneksi köyhä kunta. Esko on kuulema säilyttänyt hurttihuumorinsa. Tässäpä Eskon terveiset tutuille.

Puhuttelin torstaina Nivalan hirvimiehiä. Ainakin Karvoskylän porukalla tuntuu olevan jo kiintiöt melkein täynnä. Hirvikanta onkin ollut vahva. Taisi olla se pikku kaplakka aivan aiheeton. Oli kuulema tullut vielä Pöntiön maastossa viidentoista hirven lauma vastaan. Eipä tarvitse lähteä Malisten hirvien perään. Muuten riistakanta on heikko. Linnut ja jänikset ovat vähissä. Kettukanta on sitäkin vahvempi. Ensi talvena tulisi kettumiesten olla ahkerampi. Muutoin loppuu jänikset kokonaan. Yllättäviäkin uutisia näkyy olevan lehdissä. Maaseudun Tulevaisuudessa oli kerrottu, että Nivalassa on vahva peltopyykanta. Missähän se lienee, kun en ole koko kesänä nähnyt kuin yhden peltopyyn. Totuus taitaa olla se, että kaikista tarhausyrityksistä ruokinnasta huolimatta peltopyyt loppuvat sukupuuttoon Nivalastakin.

16.10.1985

Palasin juuri Palolan Oskarin syntymäpäiväjuhlilta. Tämä juureva kantaisä, Nivalan hevoskasvatuksen ja raviurheilun nosteri, kolmen sodan veteraani, raivaaja ja suurperheen kasvattaja vietti 90-vuotispäiväänsä kohtalaisissa ruumiinvoimissa, mutta henkisesti vireänä. Häntä olivat onnittelemassa vapaussodan ja jatkosodan veteraanien edustajat. Kun Salanteen Topi palautteli päivänsankarin mieliin tapahtumia vuodelta 1918, niin siinä tuntui jo historian lehtien laraamista.

Kuunnellessani ja katsellessani tuolla Oskarin syntymäpäivillä ihmisten tarinoita lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksista, tuli mieleeni, onko nykyinen elintaso ja elämisenmuoto huono kasvualusta lapsille. Ennen oli leipä ja toimeentulo tiukassa ja kuitenkin perheet olivat suuria. Ei ollut lapsilisiä, koulutusmahdollisuuksia, perheneuvoloita, koulukuraattoreita, terveyskeskuspsykologeja ja keskustelupiirejä. Kuitenkin ihmiset olivat tasapainoisia. Vanhemmilla ei ollut aikaa lastenkasvattamiseen. Suurissa perheissä vanhemmat mukulat pitivät nuoremmat kurissa. Työnteko ja vastuunkanto pantiin heti nuoresta pitäen jokaiselle ”ohtaluuhun”. Silloin oli siunauksena ja rikkautena työnteon mahdollisuudet. Sitä oli kotona, tai sitten taloissa renkinä ja piikoina. Nyt on korkea elintaso, mutta työtä ei ole. Kyllä se hirvittää, kun ajattelee keväisin sitä kouluista vapautuvaa satojen nuorien laumaa, joille ei löydy työtä. Se on katkeraa niin nuorille itselleen kuin heidän vanhemmilleenkin.

Pakostakin alkaa tulla samaan ajatukseen kuin eräät viisaat, että työ jää tulevaisuudessa vain harvojen oikeudeksi. Ammattiyhdistysjohtajat näkevät ainoan mahdollisuuden asemiensa säilyttämiseksi mahdollisimman korkean ja edullisen palkkaratkaisun jäsenilleen. Työvoimakustannukset ovat meillä Suomessa Euroopan korkeimpia. Edellä taitaa olla ainoastaan rakas naapurimme Ruotsi. Ei kait se nyt ole pahansuopaisuutta, jos yritykset eivät pysty pitämään kovassa kilpailussa työvoimaansa, vaan joutuvat vähentämään. Kun minimipalkkalaki aikoinaan säädettiin, se yksistään teki jo kymmeniä tuhansia työttömiä. Mahdottomalta tuntuu myös se, että Suomessa päästäisiin sellaiseen remonttiin, joka parantaisi työttömyyslukuja ratkaisevasti. Me olemme kansainvälisessä kilpailussa tuotteidemme kanssa, ja pyörimme samassa oravanpyörässä teollisuusmaiden kanssa. Saa siinä olla Rinteen mallia ja Leppäsen mallia, mutta turha on potkia tutkainta vastaan.

Pako-Pekalle pyrki aikoinaan eräs kulkumies töihin. Hän kertoi isännälle, että sanoivat edellisessä paikassa, että aina Pakolasta yhdelle miehelle töitä löytyy. Ihmistuntijana Pekka huomasi heti, että kysyjä ei ollut oikein työmiehiä. Talon maineen Pekka kuitenkin halusi pitää ja määräsi miehen pyörittämään tahkoa. Ensimmäisen päivän jälkeen mies kysyi, että eikö siihen kukaan tulekaan kirvestä laskemaan. Pekka totesi, että pyöritähän vain, katsotaan huomenna. Toisen päivän jälkeen mies kyllästyi tyhjän tahkon pyörittämiseen ja otti lopputilin.

Toinenkin esimerkki työn etsimisestä. Maineikas enoni, Urpelan Leander, evästeli kerran 1960 luvun vaikeina työttömyysvuosina minua ja Eskoa, kun olimme lähdössä Otanmäen kaivokselle töitä etsimään: ”Sitä ei saa sitten ylenkatsoa minkäänlaista hommaa. Minäkin olin Amerikassa vähän aikaa työttömänä ja seisoin kaksi viikkoa postitoimistossa kieli pitkällä, että ihmiset sai postimerkkiä kastaa. Enoni pääsi töihin ja teki kaksi matkaa Amerikoihin. Sieltä jäi myös monta tarinaa, mutta se onkin jo toinen juttu.”

21.10.1985

Kyllä Pesosen Heikillä oli naama makeassa mutrussa, kun hän onnitteli minua siitä, että on taas ollut ensimmäinen. ”Sinä avasit ensimmäisenä paikallisradion ja olit ensimmäinen uhri maanantaina Nivalan nimismiespiirin ikiomalla tutkalla. Päästiin justiin tienvarteen, kun sinä ajelit Teollisuuskylästä kirkolle päin. Rysään tulit. Niin kävi, enkä ole edes uskaltanut vaimolle kertoa. Oli mukamas kiire. Oli kymmeneltä palaveri studiolla ja olin jo kymmenen minuuttia myöhässä. Kaasujalka oli liian painava. Sievin poliisi kirjoitteli sitten sakkolappua ja kyseli: ”Onko huollettavia?”, ”No toisinaan tuntuu siltä, että on koko maailman huolet harteilla”, yritin keventää tilannetta ja sakon määrää. Eihän se aivan pieneksi jäänyt. Olen keskustellut monesti tästä sakon oikeudenmukaisuudesta. Onko kansalaiset samanarvoisia tässä tapauksessa. Sakko on tulojen mukaan.

Eikö tämä juuri johda siihen, että ne joilla ei ole tuloja lainkaan pääsevät minimisakolla ja ajattelevat helposti, että anti mennä. Ne joilla on suuret tulot osaavat varoa. Tässä olisi jo kysymys oikeuskanslerille. No minä purin mielipahani siihen, että aina sen nyt sakonkin maksaa, kun ei ole tarvinnut ikinä joutua minkäänlaiseen kolariin, vaikka olen vuosikymmenet ollut miltei joka päivä tienpäällä. Muuten Nivalan pojat näyttävät olevan nyt ahkeraan tien päällä. Onkohan heilläkin sama päämäärä olla ensimmäisiä, jotka ovat keränneet tutkan hinnan valtiolle.

Katsoin myöhään torstai-iltana televisiosta näytelmän Isännät ja isäntien varjot. Se on Pentti Haanpään tekstiä. Näytelmän teksteissä oli haanpääläistä ironiaa, naurua ihmisten arvomaailmoille, mutta tarkkaa ihmisanalysointia ja kuvaus talonpojan sortumisesta. Näytelmän ainekset olivat vahvasti myös nivalalaisesta maaperästä. Teksti oli 1930-luvun pula-ajasta ja talonpoikien katkerasta kohtalosta. Teksti on rohkeaa. Se oli vielä tänä päivänäkin monien mielestä pyhien arvojen rienaamista. Mitä se oli 1930-luvulla. Pentti Haanpää oli kustantajien hylkäämä mies lähes kymmenen vuotta. Hänen teksteilleen ei löytynyt kustantajaa. Vasta sotavuosien mentyä Pentti Haanpään teksti uskallettiin julkaista. Nyt Pentti Haanpää tunnustetaan erääksi Suomen itsenäisyydenajan nerokkaimmiksi tulkiksi ihmisen ja yhteiskunnan kuvaajana.

Tässä tuli aasinsilta Urpelaan. Tätä Haanpään osaa on joutunut kantamaan myös Seppo Urpela. Hänen tekstinsä ei kuulu vielä tähän aikaan. Ne ovat monille nivalalaisille liian rienaavia. Toisaalta Seppo on saanut nyt runsaasti palautetta. Palaute on tullut tosin pääasiallisesti ulkonivalalaisilta, heiltä, joilla on etäisyyttä asian tarkisteluun. Päätoimittajana voin luvata, että, Seppo ei ole pannassa Nivala-lehden osalta.

Niin se on ihmislapset. Taas pitää lähteä syksyyn ja kaamokseen. Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään. Vaan eipä hätiä. Vedetään lämpöiset villasukat jalkaan, karvalakki korville ja sarkapusero päälle. Istua kökötellään illat takkatulen ääressä ja ajatellaan mukavia koko maailmasta. Ja muistakaa ennen kaikkea käydä naapurissa, vanhainkodissa ja sairaalassa jututtamassa tuttuja ja ystäviä. Rospuuton aikana näihin ihmissuhteiden hoitamiseen pitäisi olla aikaa. Jos jaksaa antaa, sieltä saa puolta enemmän itselleen.

23.10.1985

Tarina kertoo, että takavuosina emännälleen kimmastunut isäntä ryhtyi kurinpalautukseen ja käski emännän kiivetä suoraa seinää myöten tallinkatolle. Emäntä itkukurkussa totesi, että en minä sinne pääse. ”Yritä edes”, melttosi isäntä kartanolla.

Parhaillaan vietetään yrittäjäkuukautta. Kerran vuodessa tarkastellaan yrittäjien roolia tämän päivän yhteiskunnassa. Se ei liene paljon, kun otetaan huomioon, että tämän päivän yrittäjä tekee sentään töitä seitsemänä päivänä viikossa ja vuoden ympäriinsä. Aivan viime vuosina yhteiskunta on herännyt näkemään, että pienyrittäjä on arvokas yksilö yhteiskunnalle. Useinkaan pienyritys ei pyydä yhteiskunnan tukitoimia toimintansa aloittaessa. Pienyrittäjän ainoa takuumies on yrittäjä itse ja usein hän joutuu kiinnittämään kaiken henkilökohtaisen omaisuutensakin yrityksen rahoitusta järjestäessä. Erityisen tärkeitä menestyvät pienyritykset ovat pienille maaseutupaikkakunnille, joille on vaikea saada suurteollisuutta. Näin on myös Nivalassa.

Tänä päivänä yrittäjyyttä kannustetaan. Siitä pyritään tekemään tavoiteltu hyve. Joskus tuntuu siltä, että ajetaan suoraa seinää katolle. Alussa ollaan höveleitä, mutta usein käy niin, että avajaispäivän onnittelukukkien jälkeen yrittäjä on aivan yksin. Vastuut kyllä käyvät kohti, mutta ei ole sitä, kenen kanssa vastuita jakaisi.

Mitä sitten tavallinen ihminen voisi tehdä oman pitäjän yrittäjän hyväksi. Tietenkin meidän tulisi käyttää oman kuntamme yrittäjien palveluja hyväksi. Tämä on välttämätöntä, mikäli halutaan pitää nykyinen palvelutaso tai vieläpä parantaa sitä. Meillä on tässä suhteessa vielä paljon tiivistämisen varaa. Meillä liikkuu kaikenlaisia kaupustelijoita, jotka myyvät samoja tuotteita kuin omat liikkeemme ja vielä paljon kalliimmalla. Olen nähnyt laskun, jolla eräs firma osti saippuaa työpaikalle ja maksoi yhdestä tuubista runsaan kympin ja saman saippua-tuubin olisi saanut oman paikkakunnan liikkeestä viidellä ja puolella markalla.

Tällaiset kaupat ovat anteeksiantamattomia. Ehkä meillä saattaa olla myös tietämättömyyttä, mitä kaikkea Nivalassa on tarjolla ja mitä osataan itse valmistaa. Tuskinpa vielä kaikki nivalalaisetkaan tietävät, että Ojalehdon Taunolla on sellainen rautakauppa, josta löytyy kaikki rakentajan ja viljelijän tarvitsemat raudat. Tämän tosiasian tietävät jo monet sadat Pohjois-Suomen viljelijät, mutta tietävätkö kaikki nivalalaiset? Tietävätkö kaikki nivalalaiset, että Hirven Tauno Karvoskylässä osaa sorvata vaikka minkälaisen akselin ja hammasrattaan, jota muutoin saattaisi joutua odottamaan ulkomailta viikkotolkulla?

Tietävätkö kaikki nivalalaiset, miten nättinä ja lankattuna palaa omat rikkinäiset kengät Jyrkän jalkinekorjaamolta? Näin yrittäjäviikolla meidän kannattaisi miettiä näitäkin asioita.

Olemmehan samassa mielessä samassa veneessä.

30.10.1985

Olipas se lauantaina melkoinen mylläkkä. Tällaisia ei Nivalassa ole nähty ja koettu miesmuistiin. Kävin itse torstai-iltana sahaamassa edellisen viikon tuulenkaadot läjään. Lauantain jälkeen on uusi savotta. Eräiden arvioiden mukaan Nivalassa on kaatunut puuta enemmän kuin normaali vuotuinen hakkuumäärä. Ahon Askokin soitteli ja kertoi, että parisataa runkoa on kötällään. Rumaa jälkeä tuntui myrsky tehneen myös Köyhänperällä. Ojalehdon komeaan kuusikkoon syntyi pari isoa aukkoa. Kötällään tuntuu olevan myös oopperalaulajan väljennetty metsä ojelmuksen varressa. Onkohan Häkkilän Tuomon otettava oopperasta vapaata ja tultava tukkisavottaan? Melkoisia kertausharjoituksia myrskyn jäljet aiheuttivat myös sähkömiehille ja puhelinlaitoksille. Kiviniemen Arvikin kertoi olleensa kaksi vuorokautta yhteen menoon asialla.

Nivalan Seudun vakuutusyhdistyksestä kerrottiin, että maanantaina tuli jo kymmeniä ilmoituksia metsien myrskytuhoista. Monilla isännillä on jo metsät vakuutettu myrskytuhojen varalta ja siinä suhteessa tappiot eivät muodostu niin suuriksi. Kaikilla tätä vakuutusta ei ole ja sellaiset metsänomistajat saavat kärsiä tuhot nahoissaan. Nivalan Metsänhoitoyhdistyksen puhelin on ollut myös kovassa käytössä maanantain ja tiistaipäivän. Yli 50 ilmoitusta ja tarkastuspyyntöä oli tullut jo tiistaihin mennessä.

No ei nämä myrskyt vielä mitään ole siihen verrattuna, minkälaisia pyörremyrskyjä niitä Amerikoissa on. Näin kertoi eräs nivalalainen Lännen kävijä. Tuli niin mahdoton myrsky. Siinä lähellä oli karjaa laitumella. Sonnit yritti kääntää takapuolensa tuulta kohti. Jostain pääsi tuulen voima alkuun ja tempaisi sonnilta nahan tuppeen, että se jäi vain sarvissa riepottelemaan.

4.11.1985

Torstai-iltana oli televisiossa ajankohtaisohjelmassa lähetys joka puhutteli. Siinä kerrottiin lestadiolaisen herätysliikkeen toiminnasta. SKR otti viime kesänä uuden kannan televisioon. Se salli nyt myös televisioiden mukaan tulemisen tiedotusvälineenä suuriin seuroihin. Tämä ei kuitenkaan ole muuttanut tämän herätysliikkeen kantaa muutoin televisioon. Tämä viestintäkapine on kielletty uskovaisissa kodeissa. Hyvä että näin on. Tuo torstai-illan ohjelma olisi ollut varmasti liian kovaa katseltavaa. Ohjelmassa haastateltiin rauhanyhdistyksestä erotettuja, lääkäriä ja esitettiin vanha filmi.

Kautta historian tiedämme, että uskonnot ovat ahdistaneet ihmisiä. Ihmisessä on paha itsessään ja uskontojen sääntöjen mukaan on mahdotonta elää. Kaidalta tieltä lipsahtamisia sattuu jokaiselle joka päivä. Poikkeuksen tekevät kenties vain rukoilevat munkit. Tai mistäpä senkään tietää, missä heidän ajatus harhailee. Ottamatta kantaa lestadiolaisen herätysliikkeen toimintaan, on tämän ohjelman laadusta sanottava, että se oli liian yksipuolinen. Tässäkin liikkeessä suuri enemmistö on vilpittömiä kristillisiä ihmisiä, jotka ymmärtävät elämää ja ovat valmiita tukemaan. Valitettavasti tätä puolta ei ohjelmassa esitetty. Jotain maagista voimaa he uskostaan saavat. Eivät ne kymmenet tuhannet äidit jaksaisi kasvattaa kymmenpäistä lapsilaumaa, ellei heillä olisi usko johonkin. Yleensä nämä lapsiperheet ovat vielä tasapainoisia.

Kun tämä nyt lipsahti uskon asioihin niin jatketaan nyt tästä aiheesta. Sain kuukausi sitten jutella muutaman päivän välein kahden teologin kanssa. Toinen oli pastori, toinen lehtori. Kyllä sen nämäkin keskustelut paljastivat, että suomuksia on silmiltä riisuttu. Ei tarvitse mennä Suomessakaan pitkästi historiaa taaksepäin, kun helvetin tulella peloteltiin konkreettisesti. Keski-Suomesta löytyy kirkko, jonka kattomaalauksissa kuvataan tämä helvetti. Siellä piru lieskoissa kääntelee voihkivia suruttomia. Taivaassa taas enkelit liihottelee ja viinimaljat ja hedelmät pöydällä notkuvat. Tämän päivän papit eivät enää saarnaa helvettiä eivätkä markkinoi tällaista taivasta tuonpuoleisessa. Ne on pötypuhetta. Mihin ihminen kaatuu, siihen hän myös maatuu. Minä en ainakaan enää haluaisi minkäänlaisia riemuja enkä iloja. Syvä rauhallinen uni on työmiehen paras palkka. Vaikka sanoihan sen muuan vanha pappa, kun hänelle kuolinvuoteella esiteltiin taivaan iloja ja helvetin poltetta, että ei mitään iloja, lämmintä se vanha kaipaa.

Minä olen ainakin lapsilleni esittänyt näin: Elämä jatkuu vain teissä ja lapsissanne. Tässä elämässä koemme taivaan ja helvetin. Helvetin tuska on sairauksissa, epäonnistumisissa, tulla petetyksi lähimmäisen ja ystävien taholta, kärsiä omantuntonsa ääni, jos olet rikkonut lähimmäistäsi vastaan tai vaikkapa kymmentä käskyä. Tai kärsiä herkkänä ihmisenä maailma vääryyksiä, suvaita kaksinaamaisuutta ja itsepetosta.

Taivas voi hetkellisesti olla sukupuolisessa kontaktissa, sopivassa humalassa hyvien ystävien kanssa, olla läsnä oman lapsen syntymässä tai saada omistaa läpi elämänsä hyvät ihmissuhteet naapurien kanssa. Taivasta on myös omistaa, vaikka se toisaalta kielletään. Taivasta on omistaa terveys, hyvä perhe, koti ja ennen kaikkea elää itsensä kanssa tasapainossa. Sillä loppuen lopuksi: ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin tullut sä oot yksin lähtevä oot”.

6.11.1985

Onko se luonnon laki, että ihmisen maailmapiiri pienenee kuin spiraali. Se on niin kuin irrallinen pirrakellon jousi. Jos sitä vetämällä saat hetkeksi laajenemaan, niin takaisin se kimahtaa. Maailmakuva käy entistä suppeammaksi. Kuvainnollisesti sanoen töksähdetään niin helposti lillukanvarsiin. Itsesuojeluvaisto tulee mukaan. Omat asiat ovat maailman tärkeimpiä ja oma arvomaailma ainoa oikea. Bingossakävijät, pystykorva-miehet, kaikenmaailman rotarit, lenkkeilijät, ja postimerkkeilijät ovat hömpötyksiä. Minun harrastukseni, maailmankuvani, ihanteeni ja uskoni on ainoa oikea. Käperrytään. Se on meidän poloisten ja pikkusieluisten rooli. Mutta on niitä toki poikkeuksiakin. Joillekin: ”on annettu voima ja valta, katsella unessa korkeammalta”. Näitä sielunhoitajiakin toki on. Muutoin olisi elämämme kuiva kelvoton.

Olen niin monesti kertonut tuon vuosien takaisen reissun Nevalan Kustin kanssa tuonne Sarjankylälle ja Alasydänmaalle, että jotkut taitavat jo juttuun väsyä. Tapasin Kustin osulan kulmilla. Kateltiin ja niistettiin nenät. Tuli tuumaksi, että olen menossa Skodallani ojia mittailemaan.

No sehän passaa. Minun pitäisi käydä siellä muutamassa talossa teuraita katselemassa, tuumasi Kusti. No tätä reissua olen saanut kiittää koko elämäni. Se oli minulle käytöksen ja ihmistuntemuksen korkeakoulua. Mentiin mökkiin ja taloon. Enimmäkseen ne oli mökkejä, sillä Kustihan oli Osuusliikkeen ostoasiamies. Jokaisessa mökissä Kusti tunnettiin ja joka paikassa oli Kustia odotettu. Ei mullin vuoksi, vaan että emännät saivat purkaa sydämensä painolastit. Ja Kusti muisti ja osasi. ”No mitenkä se emännän jalka on parantunut, kun se lehmä potkaisi. Kyllä sitä sinulle ei ois tuota vahinkoa toivonut, kun oot muutenkin niin lujilla. Vai niin, vai on onneksi paranemaan päin.”

Jokaiseen sydämen kyllyydestä tulleeseen vuodatukseen Kusti osasi sanoa osanotolla ja empatialla; Vai niin. Se sai vastaanottajan vakuuttuneeksi siitä, että vain tämä ihminen tiesi hänen elämänsä vaikeudet ja oli hänen kanssaan kantamassa lehmänpotkaisut ja muutkin murheet. Sellainen oli Kusti. Kaipaus täyttää mielen.

Usein poikasena seurasin kotonani Veelannissa, miten yksinäinen ikäneidoksi ehtinyt Fanni-tätimme sai ystäviltään balsamia rietuvan sielun haavoihin. Saattoi tulla mukavia vieraita. Oli Alannon ja Palosaaren sisaruksia. Fanni oli hermotautiin taipuvainen ja masentui aina syvästi, kun joku ystävä oli kuollut keuhkotautiin, tai saanut rommauksen. Tällainen yhden illan seurustelu sitten hyvien ystävien kanssa laukaisi tuskan padot Fannin sydämestä. Kyllä siinä kalakatus kävi ja Fanninkin elämänusko palasi.

Nämä hyvät ystävät ja naapurit olivat hoitaneet lääkärin, papin ja hierojan hommat yhdellä illanistumisella. Kun Fanni vielä illan päätieksi sai tapansa mukaan työntää paljaat jalat hellanuuniin ja lämmitellä ennen maatamenoa, oli päivä päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Tuli rauhallinen yöuni ja sängyn nurkassa ollut jokapaikanlääke, pikiöljypullokin, sai olla sen yön koskematta. Iloisen ja elämänmyönteisen ihmisen kohtaaminen on aina rikastuttava tapahtuma. Onnellisissa kirkkaissa silmissä on uuden ja paremman elämän toivo ja alku.

20.11.1985

Lanketin täyttäminen on ihmisistä vastenmielistä hommaa. Varsinkin silloin, kun siihen pakotetaan ja kysytään kapulakielellä jonninjoutavia asioita. Niinkö sitä ei nyt olisi oikeampaakin työtä kuten esimerkiksi navetan tai tuvan siivoamista tai muuta hyödyllistä. Viime viikolla piti täyttää tilastolomakkeita. Niinköhän sitä ei muka oltaisi jo kirjoissa ja kansissa. Sosiaaliturvatunnus annetaan jo mahaan ja veriryhmäkin on jo selvillä ennen ensimmäistä päivänvaloa. Tuntuu siltä, kun tilastokeskuksella ei olisi oikein hommia. Haukuin pataluhaksi muutama vuosi sitten nämä tilastokeskuksen ”laiskat”.

Vaan annapa olla. Rajaniemen Topi-vainaan hautajaisten aikana sain kovaa palautetta. Heti kun päästiin kirkosta ulos, tuli Rajaniemen Jouko antamaan, mitä kuuluu kuka käskee. Jouko oli silloin Tilastokeskuksen tiedottamisesta vastaavia pamppuja ja oli ottanut pakinastani nokkiinsa ja joutunut vielä firmassaan muidenkin nivalalaisten nokkapaistille. Minä yritin Joukolle puolustautua, että enpäs olisi uskonut, että tulisieluisen ja töissä tuulispään tavoin riehuneen Rajaniemen Joonaan jälkeläiset lähtevät ja viihtyvät jonninjoutavissa lappuhommissa. No, senhän tietää, että eihän siitä sovintoon päästy. Terveisiä vaan Tilastokeskukseen. Siellä on ainakin Joukon lisäksi Rajaniemen Veli ja entinen Sailaksen Raija. Kaikki isoilla paikoilla.

Huomasin muuten meidän printiltä ja kuulin uutisissakin, että Eino Sailas on siirtymässä kovalta Puutyöväenliiton paikalta eläkkeelle. Toivottavasti hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, Eino on aina ollut kantaa ottava mies. Toivottavasti sinulle jää nyt enemmän aikaa kirjoitusharrastuksellesi. Teitä maineikkaita nivalalaisia eläkeukkoja alkaa olla maailmalla jo monia. Muistelen tässä vain esim. Knuutin Väinöä. Teillä olisi pikkuinen velvollisuus muistaa jutuillanne tekopitäjäänne. Olette saaneet syntymälahjat ja yhteiskunnalta koulutuksen ja kokemuksen. Pitäisi siitä nyt riittää murusia tekopitäjäänkin. Muistakaa tätä liparetta joskus jutuillanne. Koskee myös muita entisiä nivalalaisia. Jututtelin eilen illalla Postipankin pääjohtaja Heikki Tuomista. Sympaattinen mies. Muisti heti Nivalasta puhuttaessa pitkäaikaisen työtoverinsa valtionvarainministeriöstä. Tarkoitti Knuutin Vainua. Kehui Väinön mittavaksi mieheksi. Tuominen ei ollut muuten tiennyt sitä, että Raimo Sailaskin on Nivalasta. Se oli hänelle yllätys ja alkoi kehuinaan, että kyllä se Nivala lähettää hyviä miehiä maailmalle.

Harjun Teuvo se on yrittävä poika. Ja tuottelias. Ja nuori. Tämän viimeksi mainitun ansiosta hänelle pitää antaa paljon anteeksi. Monia suututti sielua myöten Teuvon kokeilu kirjoittamisen vaikeimmalla alueella, eli satiirissa. Mikä onnistuu Anton Tsehovilta, ei onnistu kaikilta. Siinä keljuilun, solvailun, piikittelyn, halveeraamisen ja asian ero on niin kuin hiuksenhieno, että sitä rajaa ei moni hallitse. Satiiri on parhaimmillaan niin hienoa keljuilua, että vastaanottaja tajuaa sen vasta viikkojen päästä. Meidän suomalaisten suuhun ja kynään sopii karkea suora teksti, niin kuin piilukiveen jälki.

”Kärsämäeltä kuuluupi kummia, siellä liikkuupi varjoja tummia. Tämä laulu ei puhu turhista, vaan Mänty Botnian murheista”. Niin kävi. Kärsämäen suurin työnantaja, koko kunnan lapsi, on kuollut. Yritys meni konkurssiin. Yhtiön velat 20 miljoonaa markkaa. Kunnan saatavat 8 miljoonaa, joille ei ole pitävää vakuutta. Taitaa mennä kunnan talousarviokin uusiksi. On siellä luottamusmiehillä ja virkajohdolla nyt pyykkiä tarpeeksi. Sellaista on elämä.

27.11.1985

Ei kyllä hyvältä näytä talousnäkymät. Uutisissa kerrotaan lomautuksista ja lopettamisista. Taitaa lähestyä 1960-luvun pula-ajat. Korkea korkokanta panee monen yrityksen kontalleen, jos tämä jatkuu. Viimeisin paukku oli Kestilän kunnasta. Kunnan suurin työllistäjä ja kunnan vakaasti tukema talotehdas on jättänyt konkurssihakemuksen. Suhteutettuna esim. Nivalan kokoiseen kuntaan olisivat vastuut noin 20 miljoonaa markkaa, eli yhtä paljon kuin kunnanviraston rakentaminen tuli maksamaan. Viisikymmentä työpaikkaa vastaisi noin 200 työpaikan menetystä. Kun muistetaan Kärsämäen konkurssi, niin täytyy sanoa, että Kairanmaalla käy kylmät tuulet.

Nivalan onni on siinä, että meillä on elinkeinoelämän pohja laajempi. Ei edes Hituran sulkeminen kovin pahasti hutjauta Nivalan taloutta, vaikka onkin kipeä isku työntekijöille. Monilla pienillä paikkakunnilla on vain yksi ”Lievestuore”, jonka loppuminen järkyttää koko kuntaa. Nivalan talouselämän rikkaus on muutamaa suurta lukuun ottamatta perheyritysten varassa. Yksi tällainen perheyritys on Nivalan Autohuolto Oy, eli Esso.

Konttilan Lauri ja Taina ovat työllänsä pistäneet pystyyn hyvän yrityksen. Ensi perjantaina tämä perheyritys viettää 20-vuotissynttäreitä. Se on merkittävä virstanpylväs yritystoiminnassa. Siihen on vaadittu paljon työtä, että yritys on saatu tähän pisteeseen. Esso työllistää Nivalassa 12 henkeä. Lassi on päässyt jo sen nikaman yli, jota monet yrittelevät. Nyt on jo aikaa olla päällysmiehenä ja seurustelu-upseerina kahvilan puolella. Ja tämäkin homma Lassilta onnistuu. Essolla kokoontuu joka aamu oma rinkinsä. Tulevat vain Lassia puhuttelemaan ja maailmaa parantamaan. Onnen ja jatkuvan menestyksen toivotukset.

Maanantai-iltana nähtiin töllöttimestä uusintana Heikki Turusen Simpauttaja. Nivalalaiset varmaan muistavat, että Kerttulan apuohjaajana oli Hannu Tyhtilä. Heikki Turusen teksti on vieläkin puhutteleva. Simpauttaja oli hänen läpimurto työnsä. Sen jälkeen häneltä ei ole tullutkaan yhtä kohuromaania. Simpauttajassa kahlataan läpi 1960-luvun maalaiskylän kaikki ilot ja ongelmat. Nopean yhteiskunnallisen muutoksen, maaltapaon sopeutumattomuuden, turvattomuuden ja epävarmuuden kokemukset. Siinä käydään läpi kahden sukupolven väliset arvomaailmat. Nämä tapahtumat olisi voinut sijoittaa 1960 luvulla mihin tahansa pohjois- tai itäsuomalaiseen maalaiskylään.

Nuori kapinallinen, Imppa, tulkitsi mestarillisen hyvin torpan pojan sielunelämää. Nuoruuden unelmat suuresta maailmasta, kuihtuva kotikylä ja epävarmuus pienen kotitalon tulevaisuudesta loivat kontrastin äärirajat. Vastakkain törmäsivät asutustilan raivanneen isän ja pojan mielipiteet. Sonnanlevityspuuhissa syntyi välirikko, joka vei pojan kesäksi rengiksi. Maailmanmiehen, Simpauttajan, työkaverina Imppa sai tutustua toisenlaiseen elämänmenoon. Vajaassa vuodesta Impasta kasvoi mies. Hän sai nähdä ryyppykavereidensa kohtalon ja toivottomuuden. Nähdä nuoruutensa rakastetun menettämisen ja kylän ihmisten elämänmenon uudesta vinkkelistä. Impan aikuistumispäätös esitettiin elokuvassa muutamalla pelkistetyllä, mutta rikkaalla eleellä. Imppa palasi kotiin. Portaille jäivät ryyppykaverit, nuoruus ja epävarmuus. Ei onnistu pojat, totesi Imppa. Omaan kamariin hiipineen Impan katseessa oli nuoren miehen päättäväisyys, usko maaseutuun ja tulevaisuuteen. Näistä Impan sanoista ja päätöksistä alkoi myös suomalaisen maaseudun uusi nousukausi 1970 luvun alkupuoliskolla.

4.12.1985

Viime viikon lopulla piipahdettiin Anttilan Paulin kanssa Helsingissä. Pauli on Studio Lakeuden ilmoitushankkija, jos joku ei satu tuntemaan.

Noustiin junaan Nivalan asemalta kuin ennen vanhaan. Päästiin suoraan makuuvaunuihin miltei kotiportailta. Samaan matkaseuraan sattui myös Heikkilän isäntä. Siinä sitä Joken kanssa parannettiin maailmaa miltei Iisalmelle saakka ennen kuin maltettiin nukkumaan. Mutta nukkumisesta ei tullut mitään. Koko vaunusta oli lämmityslaitteet rikki. Puhallus vain toimi. Tuntui siltä, että meidät oli pantu kylmäilmakuivuriin. Lämmintä oli vain runsaat kymmenen astetta. No lopulta lämmityslaitteet saatiin toimimaan ja unikin tuli. Aamulla juotiin kahvia Helsingin rauta¬tieasemalla. Yks kaks Jouko äkkäsi, että kukas se tuolla toisella puolen ravintolasalia patseerailee. Sökö-Onni se siellä jo kätteli tuttujaan niin hyvinvoivan näköisenä. Ei ehditty puhuttelemaan. Onni lähti junaan.

Kokousten välillä jäi joutilasta aikaa. Soittelin Leppäniemen sisaruksille. Pirkko oli palannut hiljattain Kanadasta. Oli käynyt isänsä Leanderin entisillä työmailla. Oli tavan¬nut myös satojen mailien ajo¬matkan jälkeen entisen Veelannin Antin tyttäriä, Ines Koposen. Komea oli ollut omakotitalo. Yötä oli pidettyjä kovasti poristu. Terveisiä oli käsketty lähettää. Tässäpä niitä menee.

Sunnuntaina piipahdin Haapavedellä kulttuurijuhlassa. Ajelin kipakkana pakkaspäivänä ja syystalven kaamoksessa Vatjusjarven kautta. Kovin apealta näytti Vatjusjärven harmaa maisema hangessa töröttävine heinäsuovineen. Alakuloinen oli kuva. Vaan kovin oli suuri kontrasti tähän kuvaan kun saavuin kirkolle ja ammattikoulun juhlasaliin. Siellä istuivat etupenkissä pönäkköinä Haapaveden isot pojat, Pekkalan Ahti vaimonsa kanssa, professori Martti Pokela, kunnanjohtaja ja tilaisuudessa kunniakirjan saanut Haapaveden kanteleperinteen tulkki Ilona Porma. Oli myös kamarineuvos Atte Kalajoki, joka piti varsin mielenkiintoisen juhlapuheen Pohjois-Pohjanmaan kulttuuriperinteestä. Soitettiin ja laulettiin. Ylistettiin Haapaveden kulttuuriperinnettä. Unohtui kokonaan Vatjusjärven apeat maisemat.

Käänsin auton kirkonkylältä kohti Kytökylää. Puikkasin Hatukankaan pihaan ja astelin navetalle, kun näin sieltä liikettä. No mitä minä siellä näinkään. Olen toki kuullut, että Nivalan Kappalainen Martti Viljanen on vuoden virkavapaalla. En sentään arvannut, että tavoitin hänet lannanluonnista Hatukankaan navetasta pyhäpäivänä. Vaikka olenhan minä aina sen tiennyt, että eivät papit pyhätöitä vieroksu. Tillarin oli vain pitänyt käydä välillä pitämässä Padingissa kyläkirkko. Enpähän enemmän papin lannanluontia häirinnyt. Hyvin näytti laatuun käyvän.

Ajelin kohti Joutennivaa. Käänsin tuttuun pihaan. Astelin Teerimäen tupaan. Sieltä vastasi lämmin tuntu. Totesin mustalais-Pertin sanoilla: ”Hai kun on lämmin tupa ja viisaan näköinen isäntä”. Kyllä Perttikin sen tiesi, että kehuminen auttaa. Oitis alkoi Irma kantaa ötyä pöytään ja sehän maistui viluisille ja nälkäisille kulkijoille. Käytiin Jobinkin navetassa. Mullikantaan on siirrytty Teerimäessäkin. Boonuslinjalla on Jobikin. Juotiin vielä kahvit. Kotiin vietäväksi sain joskus vuosisadan vaihteessa Kanadaan muuttaneen ja sille reissulle jääneen Veelannin Jaakon kuvan. Hannalle museoon säilytettäväksi Jobi lähetti isänsä Andreas Huitulan todistuksen Keisarillisesta tark'ampujapataljoonasta. Harvinainen paperi. Mukava oli ajella täydellä vatsalla kohti Nivalaa Kielennivan kautta. Muistelin neljännesvuosisadan takaisia tapahtumia, kun kuljin Raution Lassiin jalanjatkona mittailemassa pienvaltaojia. Muistelin myös aikoja, jolloin olin rakentamassa Kokkola Kajaani tietä. Ajelin pönäkkänä, sillä onhan tie omaa tekemääni laajasti tulkittuna.

Valmistaudumme itsenäisyyspäivän viettoon. Suhtautuisimme tähän kansallispäivän on henkilökohtaista. Niille miehille ja naisille, jotka ovat olleet tätä maata ja järjestelmää puolustamassa, tämä juhlapäivä on tärkeä. Nuoremmat pitävät itsenäisyyttä luonnollisena tapahtumana ja heiltä puuttuu asiaan syvät tunnot.

Radio Lakeus on koonnut itsenäisyyspäivän aatoksi paneelikeskusteluun varsin edustavan joukon henkilöitä. He edustavat eri ikäkausia ja varmasti myös erilaisia näkökantoja. Mukana on mm. Antti Marjoniemi, kolmen sodan veteraani. Mukana on Heino Nurmesniemi, joka on kokenut omakohtaisesti sodan kirot ja paineet puolustaessaan isänmaataan. Mukana on pappi ja lääkäri Antti Kukkonen, joka sielun ja ruumiinhoitajana tuntee ihmisten tunnot ja tuskat nykypäivän ajoilta. Mukana on Siiri Kivioja, joka kotimaakuntansa ja kotiseutunsa Suistamon menettäneenä tarkastelee itsenäisyyden merkitystä uuden kotiseudun näkökulmalta. Mukana on erityisopettaja Mikko Raudaskoski, joka työssään joutuu katsomaan elämää toisenlaisesta näkövinkkelistä. Mukana on myös Ruusa Lindberg, joka vähemmistökansallisuuden edustajana on saanut kokea yhteisessä isänmaassamme varmasti myös syrjintää, vihaa, mutta myös rakkautta kanssaihmisten osalta. Mukana on myös nuori ja työtön, jolle isänmaa ei ole pystynyt järjestämään tätä perusturvallisuutta. Me sytytämme radiolla itsenäisyyspäivän kynttilät ja kerromme tunnoistamme itsenäisyyspäivän aattona armon vuonna 1985. Radio Lakeuden ohjelmassa torstaina kello 15:30.