5.1.1983

Seurakunnan väkiluku kasvoi viime vuonna 140 henkilöllä. Tämä on varsin positiivinen tulos, vaikka kasvussa ei yllettykään vuoden 1981 tilastoihin. Silloin väkiluku kasvoi 166 henkilöllä. Vaikka syntyvyys oli nyt suurempi kuin vuonna 1981 oli kasvu vähäisempää. Syy löytyy muuttotilastosta. Teollisen työväestön osalla on tapahtunut tunnetuista syistä liikehdintää. Seurakuntaan muutti kolme enemmän, kuin 1981 eli 315 henkilöä. Pois muuttaneiden määrässä tapahtui kuitenkin 40 henkilön lisäys. Nivalasta otti hatkat viime vuoden aikana kaikkiaan 307 henkilöä. Suurin osa lähti varmasti leivän ja työpaikan perään. Yhtenä syynä oli varmasti teollisuuden lama. Lopettihan mm. Valon Tuote Oy toimintansa. Ei kuitenkaan konkurssin takia, niin kuin virheellisesti on mainittu. Tilastoon on pakko olla kunnallismiestenkin tyytyväisiä. Jos alkanut vuosi pystytään pitämään edes näissä lukemissa, niin hyvä on.

Ajelin uudenvuoden aattona Autiorannalla juttua tekemässä. Harvoin tulee enää liikuttua tuota vanhaa maantietä pitkin ja senpä vuoksi tuli mieleen monia muistoja. Nivalalaiset ovat tunnetusti metsäköyhiä. Veelanninpuhtoset niitä kaikkein köyhimpiä. Mitä lienevät isännät ajatelleet, kun haapaperästen ja ojakylästen metsät ympäröivät koko puhdon. Ripulin ja maantien väliseen suikaleeseen jää koko vellipuhtosten metsäomaisuus. Kymmenkunta hehtaaria koko kylällä. Ei ihme, että polttopuut ovat olleet aina kaukana. Yhteen aikaan ajeltiin Jämsän sahalta märkiä riman losoja.

Olen niitä sotavuosien lapsia ja sen vuoksi idän pakkasvinkka on aina tuntunut monella tavoin purevalta. Kun istuskeli pakkasaamuna kantolavan keulalla ja kuunteli naukuvia reenjalaksia, oli apea mieli, kun ajeli kohti Oksavaa. Pakkasviiman tuntua lisäsi vielä se mieleen nouseva kuva Autiorannan pönkätaloista ja isännistä, jotka katselivat mahtaillen mökkiläisten rimanajoa. Itsellä oli varmaan ylivuotiset kasahalot. Tulomatka oli jo mieluisampi. Vinkka oli selän takana ja suunta kohti kotia.

Tämä vaihe kuului siihen, jolloin tehtiin kaikkea nokkelaa köyhyyden keskellä. Tehtiin mm. pöllinavetoita. Muurailtiin kuin pääskyset pesää. Ainein kolmiyhteisin, niittyladoista ja puretuista rakennuksista sahatut pöllit, savivelli höystettynä sahanpuruilla. Ei tarvinnut maksaa liikevaihtoveroa rakennustarvikkeista ja muustakaan. Näitä ehdittiin tehdä jo monta, mutta sitten eräänä yönä Pysäyksen sonni puski navetan seinään ison reiän ja käveli suviyön vapauteen. Uusionavettoja ei enää tehty. Näitä muistomerkkejä on vielä nähtävissä. Pula ja niukkuus herättää aina kekseliäisyyden. Köyhyys ei ole onni, vaikka se joskus naurattaa.

Uusi kunnanvirastokin on nousemassa. Ristiäisetkin on jo kuulemma pidetty ja uudella talolla on nimi: Valehtelijoiden klubi. En tiedä, kuka on nimen isä, mutta nimi on varmaan kansaan menevä. Olen kuullut, että jäsenet olisi jo nimetty valmiiksi, kun uusi kunnanhallitus kokoontuu uuteen taloon. Jäsen ”Sakarias” taitaa olla kokemusrikkain esikuvan nimen mukaan. Kummeja varmasti Nivalasta löytyy. Hiihtokelejä.

10.1.1983

Yksi lukija soitteli toimistoon, että eikö Nivalaan ole syntynytkään uudenvuoden vauvaa, kun ei lehdessä ole näkynyt mitään. Minäpäs soittelin neuvolaan ja kyselin onko tietoo. Kuulin, että ainakin kolme vauvaa on syntynyt vuoden vaihteessa, mutta kaikki vanhalle vuodelle. Ovat kuulema syntyneet vielä vuoden viimeisenä päivänä. Ajattelin, että eikö tuota nyt olisi voinut pinnistellä muutaman tunnin, että uusi tulokas olisi nähnyt päivänvalon uudella vuodella. Asia ei kuulema olekaan näin. Jos ennen yritettiin sanoa, että pinnistä pinnistä, uudelle vuodelle, niin nyt sanotaan ponnista, ponnista vanhalle vuodelle.

Rahasta on kysymys. Jos uusi tulokas syntyy vanhalle vuodelle, niin saa koko vuodelta veroleikkurin puolelleen, tulee lapsivähennykset ja kaikki muutkin etuisuudet koko vuoden osalta. Verolomakkeessahan kysytään tilannetta verovuoden päättyessä. Tavallisellekin palkkalaiselle tämä tekee jo tuhansia markkoja verotuksessa. lapsentekokin on muuttunut laskennalliseksi toimenpiteeksi. Ennen ne vain syntyivät ja sikesivät Herran lahjana, ilman laskelmoimatta. Nyt tehdään laskennallisesti asuntotukilapsia, aravalapsia ja aravan lisälainalapsia. Ja vielä ajoitetaan sopivasti, että verotuskin tulisi otettua huomioon. Ei seiso järki näissä asioissa nykyisin.

Isossa maailmassa ja telkkarissa kerrotaan aina vuoden henkilöistä, vuoden uroteosta ja vuoden uutisesta. Meillä ei erityisemmin ole tehty numeroita tällaisista tapahtumista. Kuitenkin tässä haluaisi antaa tunnustusta eräille tahoille.

Talouselämän ja teollisuuden piiristä nousee kiistattomasti esiin Värisävy Oy. Tämä on, voi sanoa ”neitseellisessä” maaperässä kouluttanut henkilökunnan vaikeaan prosessiteollisuuteen, hankkinut markkinoita, investoinut ja laajentanut ilman kunnan tukea. Kaikkineen terve yritys. Menestystä jatkossakin.

Vuoden henkilöksi voisi nimetä Heikki Hurskaisen. Nivalan kirkkoherra on johtanut Nivalan seurakuntaa niin, että elävä kiinnostus seurakuntaa kohtaan on kasvanut. Kahden voimakkaan herätysliikkeen ja monien etujärjestöjen ristiaallokoissa Heikki on pystynyt viemään kirkon ja seurakunnan sanomaa menestyksellisesti perille.

Vuoden uutistapahtumaksi näyttää nousevan piispa Rimpiläisen tarkastusmatka Nivalaan, joka on saanut laajan jälkikirjoittelun.

Vuoden urheilija voisi olla Timo Halonen. Hän lienee lähinnä suomalaista huippu-urheilun kärkeä. Timon tulevat mahdollisuudet riippuvat nopeuden kasvusta. Estejuoksijallakin pitäisi 100 metriä sujua 11 sekunnin pintaan, jos aikoo olla loppurytinöissä mukana.

Vuoden huonoimman teon ansiot, antaisi mielellään tälle yhteiskunnalle, joka ei ole pystynyt tarjoamaan kaikille ihmisille mahdollisuutta tehdä työllään ja lahjoillaan suurtekoja Nivalan ja koko yhteiskunnan parhaaksi. Tässä suhteessa toivoisi tulevaisuudessa parempaa.

12.1.1983

Sitä tulee tässä ammatissa joskus aiheutettua mielipahaa toiselle, vaikka ei tarkoittaisikaan. Kun kirjoitin Ojalanperän kyläkierrosjutussa Aksilan Ellistä, en arvannut missään vaiheessa aiheuttavani Ellille unettomia öitä. Niin vain oli kuitenkin käynyt.

Elli soitteli sunnuntai-aamuna surkeana. ”Olen koko yön valvonut. Siinä jutussa mainittiin, että TVL:n toimesta on tehty minulle asunto. Kyllä minä olen sen itse teettänyt ja maksanut. Nyt ihmiset kadehtivat häntä entistä enemmän. Ei se yksinäisen ihmisen elämä muutenkaan niin kadehdittavaa ole”.

No enpä olisi arvannut, että Ellilläkin on kadehtijoita. Ainakin sain toisenlaisen kuvan, kun vierailin Ojalanperällä. Kaikki kehuivat Ellin avuliaisuutta ja tomeruutta.

Jos nyt kumminkin niin on, että Ellinkin elämässä näkee kadehtimisen aihetta, niin se saa aivan varmasti jäädä jo omaan arvoonsa. Elämässä on aina sellaisia ihmisiä, joiden ajatukset ja toiveet eivät ole toteutuneet ja he ovat kaikesta katkeria toisille. Näitä ihmisiä valitettavasti on aina ollut ja tulee olemaan. Tuo luonteen kieroutuma on kuitenkin heidän murheensa. Heitäkin pitäisi jaksaa ymmärtää. Tähänkin Eino Leino antaa vastauksen: ”Paha ei ole kenkään, vain toinen on heikompi toista”.

Tämänkertainen maakuntaviestimme oli muutakin kuin urheilujuhlaa. Kilpahiihdon ohella näytteli suurimpaa roolia kisanäytelmässä sää ja siitä johtuneet seuraamukset. Lumisateen aikana viestin kulku oli niin kirjavaa ja yllätyksellistä, että pakostakin se alkoi naurattamaan. Toiset noituivat suksien jäätymistä ja epäonnistumista. Toiset pääsivät yllättämään ennakkosuosikit. Nivalan lisäksi monen muun kunnan joukkueiden osalta kävi toteen raamatun sana: Ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi.

Yhdeksi kisojen marttyyrisankariksi nousi jälleen Haapajärven Kalervo Piekäsmäki. Hänet oli jälleen nimetty kakkosjoukkueeseen. Kuitenkin Kalervo lykki osuutensa nopeimman ajan. Latu oli loppuosuuksilla jäinen ja liukas. Piekäsmäen hartia- ja käsivoimat pääsivät oikeuksiinsa ja silloin tätä miestä on vaikea pidätellä. Kalervo sai antaa jälleen kerran näpäyksen Haapajärven valitsijoille.

Iloinen mies oli maalissa myös Ilkka Ylimäki. Veteraani kepitti koko joukon nimekkäitä hiihtäjiä ja oli nopein nivalalaisista tällä osuudella. No tässä voi sanoa sen vanhan urheilumiehen sanan, että urheilu ei saa olla kuolemanvakava asia, vaan pettymyksiin pitää suhtautua huumorilla. Sitä huumoria tarvitaan myös tämän maakuntaviestin jälkiselvittelyssä.

Maanantaina iltapäivällä sain puhelinsoiton, joka sai mielen iloiseksi. Ystäväni Halmetojan Leevi sieltä soitteli vähän aralla mielellä. Leevi ehdotteli YYA-sopimuksen tunnustamista uudelleen ja vähintään kymmenen vuoden uusimista. Leevi tilitteli siinä, että on tullut joskus kirjoiteltua ja paneteltua ja vähän harmittaa. Leevi kyseli arasti, että olenko minä loukkaantunut. No siihen oli helppo vastata. Jos tässä työssä ottaisi nokkiinsa kaikista puheista ja kirjoitteluista, niin raskaaksi tulisi tämä työ. Jokainen ihminen vastaa omista puheistaan tai kirjoituksistaan. Minä en ota sieluuni arpia toisen puheista tai kirjoituksista. Jokainen voi puhua ystävästään tai naapuristaan mitä haluaa, jos se häntä itseään helpottaa. Kun tässä lehdessä on viime aikoina puhuttu kovin uskonnollisesti, niin voisi sanoa: Hedelmistään puu tunnetaan.

Tässä on kourani Sinulle Leevi. Mistäs minä kaunoja olisin kantanut. Eletään YYA-sopimuksen ja Zyyrakin kirjan hengessä. Jään odottelemaan juttujasi. Tiedossani on, että olette siellä Ruuskankylällä Kankaan Pekan kanssa tehneet hyvää työtä asuinpaikkojen ja paikallishistorian tallentamisessa ja siinä sivussa on syntynyt hyviä juttuaiheita. Lokoisia sydänkuita sinne Ruuskankylälle.

19.1.1983

Toimituksessa piipahti vieras, joka kertoi taannoin käyneensä ulkomailla. Suomalaiset kyselivät vieraan maan koulu- ja koulutusoloja ja olivat uteliaita tietämään, miten kehitysvammaisten koulu ja koulutus on tässä maassa järjestetty.

”Anteeksi… keiden?” ”Kehitysvammaisten… siis sellaisten lasten, jotka esimerkiksi syntymähetkellä saavat pysyvän aivovamman tai muut sen kaltaiset”. ”Ai sellaisten… Ei meillä ole kehitysvammaisia”.

Hm! Sopii vain arvailla, minne tuossa maassa kehitysvammaiset joutuvat, koska olettaa sopii, etteikö kehitysvammaisia syntyisi, sillä ei missään maassa vielä tähän päivään mennessä ole kyetty Luonnon järjestystä vielä niin paljon mulkkaamaan, etteikö aina silloin tällöin näitäkin ”rumia ankanpoikasia” putkahtaisi maailmaan.

Jäin pitkäksi aikaa miettimään äidin tunteita kyseisessä tapauksessa, mikäli asiat näin ovat, niin kuin olemme olettaneet. Olen kuullut, että äidin suhde vastasyntyneeseen, jota hän on yhdeksän kuukautta mahassaan kantanut, on aivan erikoislaatuinen, jokin sellainen, mihin meidän miesten käsityskyky ja ymmärrys ei milloinkaan yllä. Ja olen niinkin kuullut, että äidit omalla erikoisella tavallaan rakastavat erikoisen paljon juuri tällaisia ”rumia ankanpoikasia”, koska kaiketi äiti äidin vaistollaan tajuaa, että juuri meidän mielestämme Luojalta vähemmälle jääneet tarvitsevat erityisen paljon rakkautta ja huolenpitoa.

Miltä mahtaa tuntua äidistä, jonka rinnoilta riistetään tuo ”ruma ankanpoikanen” laboratorioon koe-eläimiksi tai ruiskeella tapettavaksi? Ja miten yleensäkään uskalletaan panna uusia ihmisen taimia alulle?

Eihän tämänkaltainen ihmisen jalostaminen kylläkään mitään uutta ole. Sanovat, että natsi-Saksassakaan ei ollut kehitysvammaisia ja muinaiset spartalaisethan heittivät kaikki rujot ja rammat rotkoon susien syötäviksi ja korppien nokittaviksi. Mutta niinpä spratalaiset olivatkin kova sotilaskansa, niin kuin historian kirjoista olemme lukeneet.

No, maassa maan tavalla, sanotaan. Meistä yleväninhimilliseen humanismiin tottuneista tuon kaltainen vain tuntuu niin kovin julmalta. Vieras puhui myös uusimmista ATK-mahdollisuuksista sekä solujen ja geenien sun muiden kehitystekijöiden ohjaamisesta ja uudelleen kasvattamisesta. Eli lyhyesti sanottuna lähitulevaisuudessa ihmisestä voidaan uusimman teknologian avulla tehdä ja muovata sellainen kuin halutaan. Eli juuri niin kuin Hitlerkin aikoinaan ajatteli. Hyi olkoon! Enpä haluaisi, ja onneksi en ennätäkään, tuollaisessa maailmassa elää. Ja mitä mahtaa itse Luoja ajatella siitä, että hänen varpailleen hypitään? Sillä eihän tuo tuollainen olisi enää ihmisen, ei ainakaan nykyihmisen elämää. Elämä on ihmisen elämää ja elämisen arvoista vasta silloin, kun siinä on yksi tai useampi arvaamaton tekijä, salainen ja salattu osan¬sa, jonka yksin Luoja tietää, tuntee ja ymmärtää. Eli kuten Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan: ”Ei hänestä ihan sellaista tullut kuin tekijänsä tarkoittivat, mutta sellaisenaankin hän sai kelvata maailmanhistorian nieluun.” Tätä mieltä minä olen.

Ihmisen tie nykyihmiseksi on kulkenut mm. Homo erectuksen (pystyssä kävelevä olio), Homo Neandertaliksen ja Homo Cro Magnon kautta. Olisiko tuo nähtävästi suunnitteilla oleva luomus sitten ihmiskehityksen seuraava vaihe? Ja mikähän sille nimeksi pantaisiin?

24.1.1983

Nivalan ammattikoululla keskusteltiin keskiviikkona koulutuksen tulevaisuuden näkymistä. Keskusteluissa tuli vahvasti esille myös se, että olisi syytä asennoitua ja valmentautua tiettyyn joustavuuteen. Onhan varsin arvovaltaisienkin tutkijoitten taholta huomattu, että lähitulevaisuudessa työntekijöitten on varauduttava kaksi, kolmekin kertaa, vähintään, vaihtamaan työalaa ja näin ollen olla valmiina myös uudelleen koulutukseen.

Enää ei päde se vanhanajan uskomus, että levyseppä on levyseppänä lopun ikäänsä. Suorastaan surullisen esimerkillinen on sekin tieto, ammattikasvatushallituksen tutkima muuten, että melkoinen joukko, yleensä naisia, pyrkii vuodesta toiseen sairaanhoitoalan oppilaitokseen sinne pääsemättä. Näin jatkuu vuodesta toiseen ja eräänä päivänä nämäkin, kieltämättä epäonnekkaan sinnikkäät, huomaavat olevansa vailla koulutusta ja työpaikkaa ja jo sen verran iäkkäitä, että työn saanti alkaa olla lujassa.

Eräänlaisesta joustavuudesta käynee tämä esimerkki: eräs nuori nainen on valmistunut ylioppilaaksi, käynyt talouskoulun ja konttoriopiston, ollut jonkin aikaa konttoritöissä, mistä siirtyi sitten erääseen lehtiyhtiöön valolatojaksi. Tällä hetkellä hän on oppisopimusteitse saamassa pätevyyttä ammattiin.

Jotenkin voi haistella monesta eri asiasta, että koko meidän koulu- ja koulutusmaailma saattaa olla suurien mullistusten edessä. Ettei vain kävisi niin, että kun meille runnottiin peruskoulujärjestelmä suurella rytinällä ja pauhinalla ja jota nyt on sovellettu, etsitty, muutettu, mulkattu soveliaaseen muotoon. yhtäkkiä huomataankin, että kyliä se vanha koulusysteemi sitten oli hyvä ja palataan siihen takaisin.

Siinä systeemissä ainakin tiesi paikkansa ja oppi kolmentoista laiskaan jäännin voimalla paljonko on 7 kertaa kahdeksan tai kymmenen prosenttia sadasta. Nythän tavataan sanoa, että katsotaanpa calkulaattorilla. Jos calkulaattori unohtuu kotiin, jää kertolaskut laskematta ja prosentit ottamatta.

Jos Urpelalta vaaditaan kirjailijan työhön aivan omanlaatuisensa ajatusmaailma ja sielunelämä, niin kyllä sitä poliitikoltakin vaaditaan melko tavalla oman taatuistaan. Olen lähes varma, että jonkin kunnanhallituksen paikkakin on kovasti tuulinen paikka, että siitä työstä tuskin koskaan kiitosta saa. Tekisi mieli sanoa, näin asiaa ymmärtämättömänä. että äläpäs paikkakin.

Mutta vielä alkuviikosta tuntui vahvasti siltä, että ehdokkaiden valinta oli maailman ellei peräti maailmankaikkeuden tärkein asia, että pääsy kunnanhallitukseen on merkittävintä, mitä kuolevaisen osalle voi toivoa. Nivalalaista kunnallispoliitikkoa yleensä ja kunnanhallituksen jäsentä erikseen haukutaan kuin vierasta sikaa, aina hän tekee väärin, eikä kiitosta saa koskaan, omilta kaikkein vähiten, mutta siitä huolimatta politiikan tekijät jaksavat kantaa vastuutaan, ottaa haukkuja ja moitteita vastaan vuodesta toiseen ja olla mukana vuodesta toiseen. Mikä on tämä ambitio, innostuksen kipinä, mikä pitää heidät vireessä ja mukana kaikesta huolimatta? Ääretön kunnianhimo ja vallanhimo ei tuota yksin selitä, vaan mukana täytyy olla jotain irrationaalista, järjellisesti selittämätöntä. Tietysti sanotaan ylevästi, että ollaan mukana kun äänestäjät ja kansa niin haluavat, mutta ei se silti liene kuin osa totuutta.

”Jos sallit isä heikoksi ja vanhaksi mun tulla, myös silloin ole tukeni ja vahva sauva mulla”, pyydetään nöyrästi eräässä virressä, kun epäillään, että joskus eivät enää omat voimat ja ymmärrys riitä. Tätä vain evät kaikki hoksaa aikanaan. Senpä takia nostan vielä kerran piporeuhkaani Tyhtilän Matille ja Eskolan Einolle, muiden muassa.

16.2.1983

Vaaralan Pauli soitteli sunnuntaina ja oli lähdössä ”savottaan”. Pauli on saanut sellaiset eläkepäivät, että suoraan sanoen käy kateeksi. On ansaittu sievoinen eläke. On opetusneuvoksen arvonimi, joka kruunaa elämäntyön. Ja on hyväpohjainen kyllin riittävä metsäpalsta, josta saa suolarahat leivän päälle. Ja mikä parhainta, on rautainen kunto huiskia moottorisahan kanssa Koukelan takana savotassa. Mitäpä paljon muuta tältä maalliselta vaellukselta voisi toivoa.

Nyt Pauli oli kuitenkin kyllästynyt omaan Koukelan savottaan. Oliko mennyt risusavottapuolella, kun alkoi tuntua puut pieniltä. Pauli oli sunnuntaina lähdössä ”rapakon taakse” Yhdysvaltoihin punapuita katselemaan. Moottorisaha ja kirves jäivät kuitenkin kotipalstalle. Tuskinpa siinä olisi Homlatin laippa ylettynytkään noihin lännen puihin. Pauli kiertelee kolme viikkoa kansanopistojen nokkamiesten kanssa ja palaa sitten takaisin. Köllöttelee jo nyt 28 asteen lämpöisissä.

Nivalan seurakunta on saanut järjestettäväkseen mahtavan tapahtuman. Kirkon Nuorisopäivät on suurin kristillinen nuorisotapahtuma maassa. Viime vuonna nämä päivät olivat Joensuussa. Helluntain pyhinä Nivalaan saapuu arviolta runsaat 5 000 nuorta. Se näkyy ja tuntuu kyläkuvassa kolmen päivän ajan. Olimme Tuikan Eeliksen, Kiviojan Elsan ja Viljasen Martin kanssa etukomennuskuntana Joensuussa tutustumassa tilanteeseen. Näiden päivien aikana oli pakko muuttaa käsitystään nykynuorisosta, entistä parempaan suuntaan.

Juhlatoimikunnan kokouksessa seurakuntakodilla käytiin läpi päivien järjestelyitä toimikunnittain. Helsingin Virtaset kyselivät mitä mikin maksaa. Useimmiten tuli vastaukseksi, että on päätetty kokalla. Yhdessä välissä näytti jo siltä, että ostettavaksi jää vain vessapaperit. Tätä kökkähenkeä nämä Helsingin miehet ja naiset kiittelivät. Nivalalaisille näitä kokkia näyttää riittävän. Lähivuosina taitaa taas tulla suviseurat ja herättäjäjuhlatkin, että taito ei pääse kahvareilta ruostumaan. Sitä tulee tässä lehtityössä joskus kirjoitettua sellaistakin, että voisi joutua tilille tekemisistään. Ei se Puolan Waleca paljon tarvinnut päätään aukoa, kun nappasivat kotiarestiin. Walesa oli ollut palailemassa Danskista, kun auto alkoi piiputtaa. Keskellä maantietä piti ryhtyä remonttihommiin. Walesa oli konepellin alla kontallaan, kun miliisit hurauttivat paikalle ja tulivat kysymään: Mitä kuuluu? Valesa vastasi peitin alta äkäisesti, että puolan johto on vaihdettava. Muuta ei tarvinnut. Miestä vietiin.

21.2.1983

Minun sieluni sai syövereihinsä ikuisen haavan Rovaniemen linja-autoasemalla marraskuisena kaamospäivänä 1955. Rahattomana ja nälkäisenä tepastelin aseman suunnalta kohti linja-autoasemaa ja Savukoskelle lähtevää linja-autoa. Jostain tupsahti eteeni ikäiseni tyttö. Kantamukseni olivat erilaiset. Minulla repussa Aukusti-sahanpäät, kuorimarauta ja kirves. Tyttö sipsutteli edelläni kantaen mustaa viulukoteloa. Hän on menossa soittotunnille hyräillen kepeitä viulusävellyksiä. Minä menossa tuntemattomaan savottaan ja korvissa soi jo sinihain ujellus jäisessä ja lylyisessä Lapin korpikuusen kylessä.

Ei tiennyt tyttö, hänen jäljessään asteli synkkä mies, joka kirosi viulumusiikin ja hyväosasten elämänmenon synkinpään Lapin suon silmään. Vielä vuosia jälkeenpäin en pystynyt vanhaa kaunaani sulattamaan. Aina kun näin jonkun kantavan soittovälinettä mieleni täytti synkkyys. Vaan annapas olla. Nyt se meijänkin Jussi lähtee harva se ilta soittopelin kanssa musiikkiopistoon. Aikoihin on eletty. Mies jo rippikoulun käynyt, eikä ole tarvinnut pokasahalla yhtään puuta kellistää. Vaan kyllä klarinetti soi. Kyllä sitä meijän nuoruudessa jo oltiin täysiä savottamiehiä tuossa iässä ja siltikin uhkailivat joskus, että ei tuu muita kuin Yliniemen asukkaita.

Sitä ei Veelanninpuhossa paljon kulttuuria harrastettu. Konserttimusiikkia ei kuultu koskaan. Kamarimusiikkia sentään joskus. Pysäyksen Eban kamarissa soiteltiin gramofoonia. Koko kylällä oli yksi räkäinen huuliharppu ja sitä joskus vingutettiin Myllykankaan aitan vierustalla. Jäi pimeäksi tämä yksi sielun tuntemisen lohko nuoruudessa. Sitä rajummin ne tuntemukset purkautuivat urheilun eri muotoihin.

Tuossapa sitä aasinsiltaa tulikin jo näihin musiikin tuntemuksiin. Jos vanhemmalla polvella ei ole ollut mahdollisuuksia lahjojensa kehittämiseen, niin nykynuorilla siihenkin on mahdollisuus. Kaikki muu opetus meillä kuuluu oppivelvollisuuden piiriin ja on ilmaista. Musiikin opetus- ja harrastus pohjautuu kuitenkin vapaaehtoisuuteen. Tässä yhteydessäkin sopii muistaa ne kymmenet nivalalaiset, jotka ovat kuorojen ja soittokuntien kautta antaneet vapaaehtoisen panoksensa henkisen elämämme rikkaudeksi.

Näille ihmisille tällainen torstai-iltana kuultu Oulun Kaupunginorkesterin vierailu on eräänlainen ”leilintäyttämistilaisuus”. Näiden vierailujen kautta kasvatetaan myös nivalalaisten musiikkimakua. Sanottakoon tässä nyt, että hyvä se huuliharppumusiikkikin on, kun on taitaja asialla. Terveisiä vaan Hietalan Joukolle.

28.2.1983

Jussi Rissanen on Nivalan Padingin poikia. Lujasta kansankynttiläksi iartanut mies, joka leipätyönään opettaa Kairanmaan lapsille sivistysvaltion aakkosia. Saa pitää virkaansa perinteisesti rikkaalla Piippolan Leskelänkylällä. Hätämaan Ukon ja Haanpään Pentin laulumailla. Virkatyön ohella uuttera lehtimies. Kalevassa, Liitossa ja Nivala-lehdessä. Jussi on juurilleen uskollinen. Kymmenen vuotta avustanut Nivala-lehteä ansiokkailla artikkeleillaan. Viimeinen oli kirja-arvostelu nivalalaisillekin tunnetusta tapahtumasta: Olin saksalaisten vankina. Ja mikäkö tässä erikoista. Jussi ei ole saanut pennin pyörylää kirjoituksistaan. Ei ole pyytänytkään.

Piippolan kuulumisista Jussi kertoi, että siellä ollaan puuhaamassa uudelleen pystyyn Haanpää-Seuraa. Tämä seura on perustettu jo parikymmentä vuotta sitten. Sitten tuli oululaiset aatteen ystävät. Omivat Pentti Haanpään tuotannon mieleisekseen. Veivät rahat ja seuran Ouluun. Sinne se on nyt hukkunut. Nyt asia pannaan uudelleen vireille. Kotoisin voimin. Jussi Rissanen yksi hiileen puhaltajista. Menestystä työlle. Kairanmaa tarvitsee myös oman imagonsa. Pentti Haanpää on siinä työssä teksti¬ensä kautta elävänä parhain markkinamies.

Pentti Haanpään tuotantoa käsitteli joku kirjallisuuden professorimies muutama kuukausi sitten Helsingin Sanomissa. Hän väitti Haanpään saaneen aiheensa Taivalvaaraan näyttelijään Saksasta. Se oli kömmähdys, joka toki myöhemmin korjattiin. Se tarinahan oli Juho Jauhiaisen tarina Antti Marjoniemen roolissa. Haanpään tuotannossa on paljon yhtymäkohtia Nivalaan. Sanoin kuin Kalle Päätalon teksteissä. Elovaaran Eerolla, Urpelan Sepolla ja Vilkunan Aarolla on aikaa tonkia näiden miesten tuotannon ja yhtymäkohdat Nivalaan. Pistäkääpä töpinäksi.

Niemelän Antti on täyttänyt viisikymppisen. Piti lähteä onnittelemaan. Kokosimme viikolla valokuva-albumin Anttin suuruudenpäivistä. Saatamme sen perille myöhemmin ja myöhästyneet onnittelut.

7.3.1983

Koulurakentamiset ovat pullahtaneet taas pinnalle. Kaikilla kouluilla on tilanahtautta ja kouluistaan vastaavat rehtorit ja opettajat pitävät tietenkin koulunsa kehittämistä tärkeänä. Tilojen puute on kuitenkin koulutyötä haittaava tekijä ja heijastuu ikävällä tavalla motivaatioon. Varsinkin silloin, jos on tunne siitä, että hänen koulunsa kehittämistä ei riittävästi kunnassa arvosteta. Näihin kasvaneisiin oppilasmääriin on tavoiteltu. Valitettavasti Rakentaminen ei ole pysynyt perässä. Rahapula valtiolla ja kunnalla. Siinä syy. Toivottavasti asiat saadaan rauhalliseen ja hyvään ratkaisuun.

Sytelän Heikki ja Niemelän Olavi joutuivat yllättäen uuden asian eteen. Läänin kouluviranomaiset panivat kunnan harkitsemaan vaihtokauppaa. Olli oppilaineen kävelisi Niva-Kaijan koululle ja Sytelän Heikki ”Köpikselle”. Yksi etu ainakin herrojen rehtorien kannalta tästä vaihdosta olisi. Nyt rehtorit asuvat toistensa koulujen naapureina. Työmatka lyhenisi molemmille. Tämä ei liene kuitenkaan painavin syy vaihdokseen.

Kyllä siellä sunnuntaina Pidisjärven made säikähti pahan kerran, kun piikkipyöräiset ralliautot kurvasivat pitkin jäätä. Jos ei kutu olisi ollut jo ohi, niin keskenmeno olisi varmasti tullut. Kyllä Keke on nostattanut tämän autourheilun innostusta tässä maassa niin, että uusia ”Kekejä” ilmaantuu varmasti Nivalastakin. Kertoivat jo, että aurattu Pidisjärven rata on ollut kovassa käytössä sunnuntain jälkeen.

Noista madeasioista puheen ollen. Talvi on pitkälle kulunut, eikä ole madekeittoa kuulunut. Kankaan Jaska ja Kallion Eino on pitänyt tähän saakka huolen siitä, että joka talvi on madekeitolle päässyt. Ei vielä tänä talvena.

Tuo meidän koulutoimenjohtaja on perinyt maineikkaan setänsä kertojan lahjat ja pitää yllä hurttihuumoria kunnantalon muutoin yksitotisen väen keskuudessa. Vaan olipa Penttikin parempansa tavannut joillakin koulutuspäivillä. Jossain Etelä-Pohjanmaan kunnassa on oikein iso mies Pentin vastaavassa virassa. Pentti oli alkanut haastamaan, että kyllä on turhan iso ruho tähän virkaan, ja onko siitä missään hyötyä. Siihen oli Pentin virkaveljellä ollut tarina valmiina. Kerran tuolla Seinäjoen raveissa kyykistyn kentällä panemaan kengänpauloja kiinni. Yksi kaks huomasin, kun lykättiin kärryjä perään. Olin kolmas siinä lähdössä, vaikka jouduin takarivistä lähtemään. Se on sitä Penttiä se.

16.3.1983

Niilo M. Mattila lähetti kirjeen Ylivieskasta ja puuttui samaan asiaan, jota käsittelin tällä palstalla syksyllä: nivalalainen vai nivalalainen. Niilolla on Suomen kielen seuran asiantuntijalausunto asiasta: Nivalassa ja Nivala-lehdessä nivalalainen. Tämä sama asia tuli esille Kielitoimiston lausunnoista. Siispä ent. nivalalainen Niilo M. Mattila olimme oikeassa. Terveisiä vain sinne naapuriin.

Kävin pari tuntia sitten kiireen kanssa Tuulan baarissa syömässä. Tuli kalliiksi. Vaikka ruoka oli talon puolesta maksoi matkat 544 markkaa. Suoraan valtiolle.

Oli liikkuvan poliisin ruskea Saab entisen hankkijan kohdalla ja rysään jyrähti: ”Ja taas on toimittajalla kiire. Tullaanpas tänne autoon. Ajokortti ja rekisteriote mukaan”. Tuttuja miehiä, toinen heistä J. Salmela. Jos ei olisi olleet, olisin aloittanut pirunmoisen keskustelun. Työtään tekevät. Mutta yhdelle asialle olin vihainen. Kun saan Oulun liikkuvan poliisin päällikön puhuteltavakseni, niin kysyn: Onko suomalainen poliisi kyttä. Miksi auto on aina piilossa tai pensaan takana. Tämä ei tunnu sopivan enää tälle vuosikymmenelle. Monet julkisen palvelun sektorit ovat joutuneet tulemaan kansan lähelle. Pois pensaista ja korokkeilta. Liikkuvan poliisin pitäisi olla tiellä ja katujen risteyksissä neuvomassa ja valistamassa ihmisiä. Nyt istutaan valtion autossa perseellään ja kytätään uhria ja hyökätään sitten piilosta esille ja otetaan kiinni. Terveisiä vaan sinne Ouluun. Jos Liikkuvan poliisin päälliköllä sattuu olemaan matkaa täällä Nivalassa päin, niin piipahda sitten toimitukseen. Puhutaan näistä asioista pöydän yli eikä pensaan takaa.

Toinen asia vielä risoi. Eikö perustuslakiemme mukaan kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia lain edessä. Jos minä tein rikkeen, niin minua sakotettiin 77 kilometrin tuntivauhdista 60 kilometrin rajoitusalueella 544 markkaa, niin joku toinen olisi päässyt puolta halvemmalla.

En jaksa muuta kuin ihmetellä sitä, että meillä on porvarienemmistöinen eduskunta ja tämä laki on tullut sen aikana. Eikö kukaan huomannut, että tuomio olisi kaikille samanlainen. Vai oltiinko niin kristillisiä, että tehtiin ison kirjan mukaan: Kellä paljon on, siltä paljon otetaan.

Tässä kohdin tuli mieleen Raudaskosken Väinö. Hän oli tiettävästi niitä ainoita, joka vastusti mm. turvavyösakkoa. Väinö sai tästäkin Helsingin Sanomissa ryöpytyksen, mutta uskalsi olla vastaan. Luulenpa, että kansan enemmistö olisi ollut Väinön kannalla. Kohta ei tavallinen kansalainen saa suutansa avata ilman sakotusta. No jokohan tässä tuli tuon 544 markan edestä vuodatusta.

30.3.1983

Aina se kerjääminen kannattaa. Ruikutin Kankaan Jaskalta ja Kallion Einolta jokatalvista madekeittoani. Odottavan aika tulee pitkäksi ja kerkisin jo hermostua, että jos kalakutsua ei tulekaan.

Kallion Einon katiskat taitavat uida kuivilla, koska mies on ollut kalansaaliiden suhteen vähän hissun kissun. Viime lauantaina pömähti Myllylän Leo ja Kankaan Jaska ja totesivat, että nyt lähetään hakemaan se kalakeitto. Kuoppasillan alapuolella pojilla oli kolme verkkoa. Ensimmäisessä 85 millin riimussa oli kaksi parikiloista lahnaa. Toisessa verkossa oli kolme madetta ja vähän pikkukalaa. Kolmas verkko oli pyytämässä koirille särvintä ja siitä tuli 86 särkeä. Tuolla kalareissulla jaettiin kaiman kanssa jo maailman elintarvikevarat uudelleen ja todettiin, että jokainen suomalainen saisi vielä ravintonsa luonnosta, jos hätä tulisi. Tämä on susi-Pulliainen todeksi väittänyt. Molemmat kalakaverit vakuuttivat, että kolmeen vuoteen ei heille ole ostettu kaupasta nokarettakaan lihaa tai kalaa. Luonto on antanut yllin kyllin. Täytyisi vain suorittaa uusjako. Kankaan Jaska melttosi turkisten kasvattajia alimpaan helvettiin ja tietenkin ensin naisia, joiden turhamaisuuden takia turkiksia kasvatetaan:

Ne ei akat itke mitään ketunnahkoja ja minkkikauluksia, jos niille annetaan kotona joka sortista hyvä hoito. Se on ukkojen vika, jos akat pitkästyy ja alakaa ikävissään ja joutilaisuudessaan kaiken maailman hömpötyksiä hinkumaan. Nyt kasvatetaan miljardien edestä kalliilla rehulla minkin ja ketun nahkoja ja nekin pitää olla juuri sopivan sävyisiä. Niillä eväillä ruokittaisiin koko kolmannen maailman köyhät, melttosi Jaska. Tuoreessa muistissa ovat ne kuvasarjat Kanadan jäätiköltä, jossa hylkeenpyytäjät nuijivat kymmeniä tuhansia vastasyntyneitä hylkeenpoikasia emojensa alta hengiltä. Näistä saatu turkis on erittäin haluttu.

Taitaa tuo kaima jo aloitella ensi kunnallisvaaleihin ja puoluekin tuntuu selvältä. Tuleeko Jaskasta ensimmäinen vihreä Nivalan valtuustoon? Kiitoksia Leolle ja kaimalle kalakeitosta.

Eräänlaista uusjakoa käytiin myös sunnuntaina Raudaskosken Väinön synttäreillä. Väinö kertoi viime syksyisen Japanin matkan näkemyksiään. ”Ihme maa se Japani”. Kallioinen saaripahanen. jolla ei ole mitään raaka-aineita ja rikkauksia. Siitä huolimatta tämä maa uhkaa hukuttaa koko maailman stereoihin, autoihin, kameroihin, kelloihin ja kaikkea mitä läntisen maailman rahakkaat pystyvät ostamaan. Kartalta katson tuolla saaripahasella ei peltoja ole lainkaan, mutta pitkälle ovat elintarvikkeistakin kuulema omavaraisia. Maa ei ole mahona missään. Merestä otetaan kaikki talteen. Riisiä ja vihanneksia kasvatetaan parvekkeilla kymmenissä kerroksissa.

Kaikki käytetään hyväksi. Siellä meidän jokaisen pitäisi käydä opintomatkalla, totesi Väinö. Niin, niin, mutta kaikki eivät pääse parlamenttivaltuuskunnan körökyytillä vaikka kuinka haluttaisi.

Hyvin opettavainen tarina tähän lopuksi kevennykseksi: Mielisairaalassa testattiin pois pääseviä potilaita. Testaajan luokse oli pitkä jono ja yksi pääsi aina kerralla sisälle. Ensimmäiseltä potilaalta lääkäri kysyi: ”Mitä tapahtuu, jos puhkaistaan silmät?” Tähän potilas: ”Menee näkö”. Lääkäri totesi miehen yhteiskuntakelpoiseksi ja kotiinlähtöluvan. Oven takana olivat ystävät odottamassa uteliaana, miten kävi. Mies kertoi, että vastatkaa vain, että menee näkö, jos lääkäri kysyy. ”Seuraava potilas. No niin, mitäs tapahtuu jos teiltä leikataan korvat?” tiedusteli lääkäri? ”Menee näkö”, vastasi potilas. Lääkäri ihmeissään, ”miten niin?”. Tähän vastasi potilas ykskantaan, ”no kun tipahtaa lakki silmille”.

6.4.1983

Tehdessäni juttua viime viikolla Nivalan terveyskeskuksen vuosikertomuksesta, sain tilaisuuden haastatella rykin aikaa terveyskeskuksen henkilökuntaa.

Sitä helposti muistellaan Karma-vainaan aikoja, kun hän yksin hoiteli koko sairaalan, leikkasi umpisuolet, suonikohjut ja ompeli pahannäköisiä onnettomuuspotilaita kuosulleen. Kyllä yhteiskunta on tänään toinen. Vastaanotolla saattoi käydä vain parikymmentä ihmistä päivässä, joista puolet oli reseptin uusijoita. Tänään laki määrää ehkäisevän kansanterveystyön nimikkeellä ja työterveyslain nojalla käymään sellaisetkin lääkärissä, jotka ei muutoin menisi. On seulontaa ja tarkastuksia. Tietysti lääkärien työkin on tullut tarkemmaksi. Enää ei ole vara huudella mummuille, että haudan huminaa, haudan huminaa.

Tänään ei tunneta sairastamista missään muualla kuin sairaalassa. Samoin on vanhenemisen kanssa. Laitoksiin. Yhteiskunta on kehittynyt niin, että kotona ei ole vanhuksille hoitajaa. Kotona tapahtuvasta vanhusten tai sairaan hoidosta ei saa korvausta. Laitoksissa hoito on ilmaista, vaikka maksaakin yhteiskunnalle paljon ja uusia laitospaikkoja ei ehditä rakentaa niin paljon, kuin tarvitsijoita on. Nivalan terveyskeskuksessa maksoi hoitopäivä viime vuonna runsaat 360 markkaa. Tämä tekee runsaat 10 000 markkaa kuukaudessa. Vanhainkodissa hoitopäivä maksanee 250 markan tienoilla ja tekee kuukaudessa noin 7 500 markkaa.

Vanhusten hoito kotona luontuu nykyisin jotenkuten maalaistalossa ja kun vanhus ei ole letkuista riippuvainen. Ansiotyössä käyvän perheen osalta vanhusten kotihoitoon ei ole mitään mahdollisuuksia silloin kun vanhuksen kunto on niin huono, että ilman valvontaa ja apua ei pysty tulemaan toimeen. Lääkärit ja sosiologit ovat todenneet, että vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoito on kaatumassa yhteiskunnan päälle niin raskaana, että siihen ei ole varauduttu. Apu tähänkin olisi tiedossa, mutta ei löydy yksimielisyyttä päättäjissä. Moni ansiotyössä käyvä pienipalkkainen äiti jäisi varmasti hoitamaan omia vanhuksiaan, jos hänelle korvattaisiin vaikkapa 1 500–2 000 markkaa kuukaudessa. Tämä keventäisi paineita laitoksia kohtaan ja samalla avautuisi jollekin työpaikka. Tämä keventäisi toisaalta työllisyysvaroja ja sitäkin kautta tuntuisi mielekkäältä. Suurin asia yhteiskunnallisesti olisi kuitenkin siinä, että vanhukset voisivat viettää vanhuudenpäivänsä omaisten lähellä. Toisaalta tällainen kolmen sukupolven perhe olisi hyvä kasvualusta lapsille.

Tiedän, että tähän on tulossa monia katkeria vastauksia. Monet ovat hoitaneet vanhukset ja sitten kuoleman jälkeen on ilmestynyt perikuntaa vaatimaan, että missäs ne mummon eläkerahat on? Laki on tässä asiassa kehittynyt toiseen suuntaan. Enää ei lapset ole velvollisia hoitamaan vanhuksiaan. Jo ensi vuonna pitäisi astua voimaan ns. ”valtava”laki, joka tasoittaa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kustannuksia valtionapujen osalta. Toisaalta on tiedossa, että valtio vetää omia rahojaan pois ja jättää vastuut kunnille. Päätäntävalta kunnilla on kuitenkin olematon näissä asioissa. Vierailut vanhainkodissa ja sairaalassa ovat puhuttelevia. Ymmärtää paremmin niitä ihmisiä, jotka kantavat huolta tulevasta kehityksestä näillä aloilla ja tekevät raskasta mutta arvokasta työtä tämän yhteiskunnan hyväksi.

No tulipa sitä. Se on helppo olla viisas kun ei kysele muiden mielipiteitä ja on uskomuksessaan vahva.

20.4.1983

Viikonvaihteessa ilmat kääntyivät kovin keväiseksi. Edellinen viikko olikin kovin viileä ja yöpakkaset kovia, joten äkkilämpeneminen tuntui tosi mukavalta. Lämpötilan muutoksesta johtuen vedetkin ovat irronneet. Ruokatunnilla käydessä huomasin, että kohta vesi pyyhkii Raivion Askon saunan kivijalkaa, joka onkin ollut keväisin tulvamittarina Paju-Siilan kanssa.

Toimituksissa huomaa aina tuon kevään tulon. Ihmiset heräävät ja se näkyy tuotteliaana tekstinä. Noita runoja ja pakinoita tulee niin paljon, että niiden julkaisemiseen ei ole mitään mahdollisuutta.

Jotain tässä elämässä on vinksahtanut. Kun laskee noita Nivala-Seuran arkistossa olevia päiväkirjoja ja muistovihkoja, niin ne pursuavat kiiltokuvia ja toinen toistaan hempeämpiä rakkausrunoja ja salaista kaipuuta. Nyt nuo tekstit ovat miltei poikkeuksetta joko satiirisia ja täynnä ironiaa tai oikein pahasti kanssaihmisiä mollaavia. Täytyy miettiä olisiko siinä syytä itsessäkin. Onpa tainnut olla monesti omissa pakinoissakin liian satiirista tekstiä ja harvemmin lyyrillistä vuodatusta niittyjen kukista, kuovin laulusta, angervan tuoksusta ja rakkauden suuresta voimasta. Sellaiset ihmiset, jotka ei ole tunneihmisiä, sanovat, että romantiikan aikakausi on elettyä elämää. Pitäneekö tähän alistua meidänkin, jotka niin herkästi joskus olemme valmiit katselemaan elämää värillisten lasien läpi ja uskomaan ihmiskunnan hyvyyteen.

Tiedotusvälineet ovat toitottaneet, että apteekit ovat lakossa. Soittelinpa Rintalan Yrjölle, mitenkäs sitä Nivalan Apteekissa. ”Laulussakin sanotaan, että viel' on apteekit auki”, runoili Yrjö puhelimeen. Samaan hengenvetoon Yrjö kuitenkin kielsi minua runoilemasta muuta kuin että apteekki on aivan normaalisti auki ja apteekkari on tiiviisti työssä. Mitäs siinä sitten muuta kuin työn iloa!

25.4.1983

Tuossa jäälauttoja katsellessa tuli mieleen se erään nivalalaisen isännän kertomus. Noissa jo vähän rutinoituneissa ja vähäeleisissä suvunjatko touhuissa oli emäntä todennut isännälle ykskantaan, että niinhän se ui päälle kuin ahtojää. Raakat ne on luonnonvoimat. En ne kysele vaan uivat vain päälle.

Muistuu tässä mieleen vuosi sitten tekemäni juttu ilman ja vuodenaikojen vaihteluista meidän kaamoksen ja suven lasten mielialoihin. Haastattelin silloin muistaakseni lääkäreitä, pappeja ja psykologia. Kaikki totesivat, että syksy ja kevät ovat hermon päälle käyvää aikaa. Toisia latistaa syksyllä pimeys ja kaamos. Toisille kevään väkevät voimat tuovat tuskaa, kun oma sielu ei pääse muutokseen mukaan. Näin asiantuntijat.

Itsestäni taitaa muodostua jonkinlainen keskiarvopakkaus. Syksyllä kaamoksen aikana uhkailen aina emännälle, että minä muutan Vellipuhtoon heinänsiemenenviljelijäksi, ja kun saan syksyllä siemenet myytyä lähden talveksi Espanjaan lekottelemaan. Kuuntelemaan kitaransoittoa ja litkimään halpaa viiniä. Palaan sitten maaliskuussa kun aurinko lämmittää. Syksyn kaamokseen on ikävä jäädä.

Unelmiksi näyttävät jäävän. Keväällä taas tahtoo käydä ylikierroksilla. Kävin eilen illalla kävelemässä Ronilla ja Rutkussa ja voi miten sielu lenteli yhdessä kuovien kanssa. Emäntä käveli perässä ja jupisi ojien päiden aukomisesta, mutta minun sieluni ei kuullut moisia asioita, vaan lateli autereisissa asioissa, Se muuten tuo luoja värkkää näitä asioita. Meijän emännällä on taas aivan päinvastoin. Syksystä se ei ole moksiskaan, vaan yrittää saada minuakin lenkille. Keväällä hän taas on täynnä hevosenkokoisia murheita. Verhot on haalistuneet, keittiökalusteet on rumat, pihakin on sekaisin, tuolta uupuu listoja ja isäntä vain on aina menossa. Miksi sitä ei meillä oo niinkö muissa irvimisissä? No tämä helepottaa, ku kuulu naapurissakin olevan näin. Nämä naapurin hyvät asiat juontavat jo lapsuudesta. Kyllä sitä kossina saatiin kuulla siitä, miten Anttilan pojat kantaa puut ja veet ja auttavat kaikessa ja me vain luistellaan ja hiihetään jonninjoutavissa.

Tämä sielun nystyrä purkautui vasta vuosien jälkeen Keravalla, kun istuttiin Anttilaa Reetan asunnolla ja Anterokin sinne sattumalta tupsahti. Jurnutin silloin siitä, että olen saanut pikkuikäni kuunnella miten Anttilan lapset on kasvatettu herran nuhteessa. Silloin tuli mieluista palautetta. Oli se Anttilan Vienokin käyttänyt samaa metodia: Kahtokaapa miten Veelannin pojat juurikoita hakkaa. Terveisiä vain Keravalle ja Tamperelle.

Virressäkin lauletaan: nyt ylös sieluni. Tämä kyllä näkyy katukuvassa kun käy lentokentän suunnassa, niin kyllä siellä rouvat nättinä viipottaa pyörillä ja puhe kalkattaa. Kevättä se on!

4.5.1983

Nivalalaisessa kepulaiskodissa käytiin vappuaamuna nuoren pojan ja isän kanssa lyhyt periaatteellinen keskustelu: Poika kyseli, minkä takia ne nyt Nivalassa marssivat? Isä vastasi: ne uhoo. Tämä valpurinpäivä oli poikkeuksellinen Nivalassa. Tavallisesti Nivalan isännät polttelevat vapunpäivänä kuloja, mutta kun vappu sattui tänä vuonna sunnuntaiksi, niin tämäkin pieni ”uhoamisen” mahdollisuus herännäis-, kepulaistuottajalinjan isänniltä vietiin.

Poikkeuksellinen tämä vappu oli tietenkin myös sen takia, että Oulun läänin eteläisen alueen sosialidemokraattinen työväenliike piti vappujuhlansa Nivalassa. Nivalassa nähtiin nyt myös työväenliikkeen marssi ja lippukulkue. Itse juhlapuhujana sisäministeri Matti Ahde ja monet muut totesivat sen, että työväenliike on esiintymässä nyt sellaisella alueella, jossa sen kannatus on ollut vähäinen. Viime eduskuntavaalien menestys sosialidemokraattien osalta on tuonut tietenkin tätä ”uhoamisen” voimaa. Monille nivalalaisille tällaiset työväenliikkeen vappujuhlat ovat melko tuntemattomia. Useimmilla on vain sellainen kuva, että vappupuheissa rienataan porvarillista yhteiskuntaa ja lauletaan ”internaalia”.

Sosialidemokraattien politiikkaan on tuonut uutta ilmettä kannatuksen jatkuva tasainen kasvu ja vallankahvassa oleminen. Nivalankin vappujuhlassa oli isänmaallinen ja maltillinen rakentava henki. Puheissa korostettiin sitä, että katteettomia lupauksia ei ole vara tehdä ja kansan syvien rivien ääni on otettava huomioon. Tämä oli vihjaus SMP:n vaalivoittoon. Maltillinen uhoamistilaisuus kaikkineen.

9.5.1983

Sain nuuskaa aikaisemmasta kirjoituksestani vihannesviljelijöiltä, että peräntöntä puhetta. Kerran on kunta kahvit tarjonnut ja sillä siisti. Ei mitään vuosittaista päivällisiä. Tämän todisti myös Siljamaän Aatos. Hän vietti yrityksensä 20-vuotisjuhlia. Keitti hernesopan ja turautti kahvit ja piti ovet auki. Pitäjäläisiä läppäsi talonväen tyydytykseksi runsaasti, mutta kunta ei muistanut mitenkään: Eihän ne nyt mökkiläisiä, vaan annapa olla kun saapuu joku vieraampi kulkuri tai kauppamies, niin kyllä on kiire kiikuttaa Osulaan syömään, jurnutti Aatos.

Nivala-Seuran kokouksessa pohdittiin vanhojen asuinpaikkojen kartoitustyön käynnistämistä. Nyt on tullut vinkkejä, että moni asuinpaikka on jäänyt merkitsemättä. Johtokunnassa päätettiin, että täydentämistyötä jatketaan. Parhaiten tämä käy päinsä, kun kyläläiset ottavat yhteyttä niihin yhdyshenkilöihin, jotka tätä työtä kylillä ovat tehneet. Siispä toimeksi.

Kuulin Taanilan Kallelta, että lannoitteet on lopussa. Kemira on kuuleman mukaan harjoittanut sellaista kehitysaluepolitiikkaa, että se on ensin täyttänyt ulkomaanvientikiintiöt, sitten Etelä-Suomen tarpeet ja jos jää, niin kehitysalueellekin. Tietysti tähän vastaavat ökyisännät, että lannoitteet pitää ostaa jo syksyllä varastoon ja on turha keväällä ikistä. Niinhän se pitäisi olla, mutta kun resuperseisäntiä ja vekselivetoisiakin on aina joukossa ja tulee olemaan. Mistäs ne muutoin erottaisi, jyvät akanoista. Toivotaan kuitenkin, että apulannat joutuvat ja kylvöt tulevat tehdyiksi.

Outokumpu Oy järjesti Pyhäsalmen kaivoksella tiedotustilaisuuden lähinnä Pyhäsalmen kaivoksen tulevaisuuden näkymistä. Ennen miltei arvoton sivutuote rikki on nyt noussut arvoon arvaamattomaan ja koko Pyhäsalmen kaivoksen taloudellisesta tuloksesta saadaan nyt rikin louhimisella ja rikastamisella kolmannes. Rikin talteenotto on nyt avain parempaan tulokseen Pyhäsalmella. Välitilan mukaan noin milj. tonnin jätealue tullaan tulevaisuudessa käsittelemään uudelleen ja ottamaan rikki talteen, mikäli rikin hintasuhteet pysyvät nykyisellään. Niin Pyhäsalmella, entäs Nivalassa.

Geologi Jouni Reino kertoi, että kansainvälisesti on tunnettua se tosiasia, että missä on yksi malmio, niin todennäköisesti lähistössä on useampiakin. Nivalasta on nyt löytynyt kaksi pientä malmiota. Missä on se iso ja ne muut. Tutkimustoiminta keskittyy tulevaisuudessa vanhojen kaivosten ympäristöön. Jospa se vielä Nivalastakin löytyisi rikkaampi malmi. Lupailivathan ne Pyhäsalmella, että parin vuoden sisällä Hitura mahdollisesti avataan uudelleen. Silloin louhittaisiin kalkkiteollisuuden raaka-ainetta, jos heikko nikkeli ei kannata.

30.5.1983

Kunnantalon rakennustyömaalta alkaa vähitellen tulla jo uuden talon hahmot esille. Kyllä kait siitä komea tulee. On kaarta ja linja niin kuin itämaisessa maljassa, jolla vertauskuvalla se Nivalan isäntä naisen reittä mallasi.

Kirvesmiesten kommentti on ollut, että ei ole ollut kunnanhallituksessa yhtään ammattimiestä, kun ovat tuollaiset piirustukset hyväksyneet. Suurin osa formauksista on tehtävä yksilöllisenä mittatyönä. Ainahan sitä suoraa seinää naulaa ja koolaa, mutta teeppäs noita itämaisen maljan kaaria. No on siellä kunnanhallituksessa ainakin pari kirvesmiesta ollut. Leppikankaan Niilo ja Toivoniemen Iikka ovat hankkineet niillä töillä leipänsä vuosikymmenet. Kyllä nämä pojat asian tiesivät heti kun piirustukset näkivät, että kyllä siinä timpurit noituu, kun saavat aikanaan paperit käsiinsä. No nyt on kaaret ja holvit formattu ja valettu ja tulokas näyttää nätiltä jo tässä vaiheessa. Tässä yhteydessä lienee syytä todeta, että urakoitsija on täyttänyt vastuunsa niiltä osin, mitä toivottiin. Hän on käyttänyt paikkakunnan liikkeiden palveluja ja nivalalaista työvoimaa.

Isännät alkavat olla jo vähän hermostuneita. Kylvötyöt ovat vielä osittain kesken ja näyttää siltä, että rehunteko alkaa parin viikon sisällä. Säät ovat olleet rehunkasvulle niin otolliset, että sitä on harvoin nähty. Nivalassa hyvä rehuvuosi tietää heruvia meijeritilejä ja tulos näkyy välittömästi meijerin tuotantoluvuissa. Toivotaan kesän jatkolta yhtä hyvää.

13.6.1983

Mitenkähän kävi Takalon Tomminkin 28 hehtaarin ruisvainion? Tuliko tuppihalla? Mitä lie Tommi jo ehtinyt An-Likselle ja pojille luvata, että ostetaan sitten ruistilistä.

Pakkasta on ollut muutamina perättäisinä öinä jopa 3-4 astetta. Sanoivat vanhat miehet, että vilja on alimmillaan tupessa, juuri ennen tähkälle tuloa. Osa rukiista ehti tosin tulla jo tähkälle, mutta osa on tupessa vieläkin.

Junttilan Veikko meinasi kerran tosissaan, että kyllä ne nuo maatalousjärjestöt ovat lyhytnäköisiä, kun antavat heti kylvön jälkeen julkisuuteen tietoja hyvistä satonäkymistä. Nytkin kerrottiin jo syksyllä, että omavaraisuus leipäviljassa saavutetaan. Sitten on ikävä selittää, että kävikin kato.

Niinhän se on, että varmaa se on vasta, kun se on laarissa. Äkkilämpimät olivat turhan aikaisin. Arvelevat ihmiset kuitenkin, että mustikka, hillat ja viinimaljat ehtivät kukkia jo ennen pakkasia ja satoa ainakin sieltä olisi odotettavissa. Puolukoita ei ole tullut Nivalaankaan moneen vuoteen ja varmasti olisi pettymys, jos nytkin tulisi kato.

Nivalalaiset ovat saanet viime aikoina röyhistellä rintojaan monesta asiasta. Viimeksi on Nivalan Seudun Vakuutusyhdistys saanut vuoden arvonimen. Syystäkin Heikkilän Martti kulki kirkolla takki auki, rintamus pystyssä ja suu mutreassa virnistyksessä. Onnea vain.

Tuo vakuutusyhdistyksen menestyminen on paljolti osoitus siitä, mitä tehokas markkinointi merkitsee tänä päivänä. Olen joskus ilmoittajien palaverissa todennut, että yksikään pankinjohtaja tai osuuskaupan johtaja ei ole tehnyt konkurssia tai lentänyt ulos sen takia, että olisi liikaa mainostanut ja markkinoinut. Markkinointi ja tiedottaminen ovat niitä tämän päivän menestyksen avaimia. Vanha sanonta kuuluu, että kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Ehkä nivalalaisillakin on monessa mielessä turhaa kainostelua tuoda asioita julki, silloin kun on myönteistä kerrottavaa.

Nivalaisten toimittajien ja kulturellien yhteinen palaveri pidettiin viime kesänä Nivala-viikon päätteeksi. Jälleen on tullut tiedusteluja, onko tälle kesälle järjestetty yhteinen tapaaminen. Järjestetään, jos innokkaita osallistujia riittää. Yritettäisiin keksiä jotain asian tynkääkin ja tietenkin parasta ohjelmaa on kun saa ”tappaa vanha tuttu”. On ajateltu nyt Nivala-viikon päätöstapahtuman tienoota, eli sunnuntaina 17.7. Voitaisiin mennä Eränkävijäin majalle, jossa olisi rauhalliset puitteet. Olisi mukava saada vinkkejä, jos asia kiinnostaa.

Tietenkin muutkin asiasta kiinnostuneet entiset nivalalaiset ovat tervetulleita.

15.6.1983

Nivalaan on tulossa parit maaottelut. Jo juhannuspäivänä nähdään Tuiskulassa nyrkkeilymaaottelu Suomi-Kanada. Nivalalaiset ovat nyt voimainsa tunnossa, kun pojatkin kävivät nappaamassa miltei kaikki poikien SM-nyrkkeilyjen palkintopöydältä. Suomalaiset saavat vastaansa tavallaan entiset tuttunsa. Onhan meillä jokaisella sukulaisia Kanadassa.

Ottelun mielenkiintoa lisää se, että kehässä toivon mukaan nähdään Suomen maaottelupaidassa ainakin yksi, parhaassa tapauksessa kaksi edustajaa. Nämä ovat Kopola ja Helander. Painakaapa toinen juhannuspäivä mieleen, että palailette mökeiltänne jo siihen mennessä, että ehditte näkemään maaottelun Tuiskulan kentällä.

Palolan Uolevi soitteli Ylivieskasta ja käski tehdä juttua myös Ylivieskan maaottelusta. Ylivieskassa kohtaavat Italian ja Suomen A-pojat yleisurheilumaaottelussa. Minä lupasin Uokille kaikilla valtuuksilla, että saman verran tulee nivalalaisia teidän maaotteluun, kun ylivieskalaisia tulee Nivalan nyrkkeilyotteluun. Tenkun Kustin kohdalle maantielle Nivalarinki pystyyn ja siinä luku päälle.

Ylivieskasta tullessa kiinnittyy huomio vähän vihjailevaan tai sanoisiko ohjailevaan opastukseen. Haapaveden tienhaarassa on opastustaulu, joka kertoo miten paljon lyhyempi matka on Kärsämäelle Haapaveden kautta. Pakostakin tulee mieleen ne muutaman vuoden takaiset tapaukset, jolloin kantatietä yritettiin kaikessa hiljaisuudessa nihauttaa kulkemaan Eskolasta Ylivieskan ja Haapaveden kautta Kajaaniin. Se suunnitelma oli jo paperilla, joka pääsi kuitenkin julkisuuteen. Ylivieskan-Haapaveden maantie rakennettiin kaikista TVL:n lausumista huolimatta uutena tienä. TVL tunnusti määrärahojen puutteen ja niukkenevat varat: Uusia tielinjoja ei oteta rakentamisen kohteeksi. Otettiin kuitenkin. Elänee hankkia tässä tietoon viirteisen liikennelaskennan tulokset tältä tieltä, tuliko tämä maantie kulkupaikalle.

Tätä naputellessa tiistaina keskipäivällä, tuli pysähdyttävä tieto. Rehtori Eelis Tuikka oli menehtynyt aamulla matkallaan työpaikalle äkilliseen sairauskohtaukseen. Elämä päättyi Eeliksen kohdalla syntymäpäivänä. Eelis Tuikka oli syntynyt 14.6.1925. Elämä päättyi tällä miehellä 58 vuoden iässä. Tieto meille nivalalaisille oli monella tavoin puhutteleva. Eelis tunnettiin kuntoilevana ja säännölliset elämäntavat omaavana terveyden perikuvana. Tämäkin kuolema osoitti meille, että emme voi määrätä itse päiviemme määrää.

Eelis Tuikka on tehnyt Nivalassa päivätyön, joka jää pysyvästi Nivalan historiaan. Hänen johdollaan on aloitettu yhteiskunnan toimesta ammattikoulutus ja siirrytty luontaistaloudesta teolliseen yhteiskuntaan. Nivalan ammattikoulun kautta on valmistunut tuhannet nuoret ensimmäisen polven ammatti-ihmisiä nykyisen yhteiskunnan tehtäviin. Eelis oli tarmokas mies, joka näkyi tuloksin myös Nivalan ammattikoulun kehityksessä. Eelis joutui jo 17-vuotiaana rintamille maanpuolustustehtäviin. Varmasti nuo kokemukset olivat raskaita, mutta kasvattavia elämän tuleviin suuriin tehtäviin. Isosta talosta on poistunut isäntä. Suru on varmasti suuri. Suurin se on kuitenkin kotona, jonne me toivotamme lohtua ja voimaa.

6.7.1983

Siivoillessani pöytälaatikoita osui käteen Aaro Vilkunan kirje ehkäpä viime kesältä, jossa oli toimittajalle hyvän kesäloman ja heinäpoutien toivotukset, sekä seuraava tarina.

Tulipa tuosta mieleeni isä-Arvin kertomus hallavuosilta joskus sotien jälkeen. Kun muuanna iltana jälleen tuuli viuhtoi luoteen suunnalta ja veti sekkeeseen, niin Arvi kasasi Isonpellon kupeeseen hirmuiset määrät toissavuoden olkia. Kasteli ne märäksi. Kun sitten kellon viisari lipui kohti iltakymmentä ja saman tien lämpömittarin elohopea alaspäin kuin lehmän häntä, alapuolelle nollarajan, niin Arvi sytytti roihun. Jo piti ollakin komea, se roihu. Tummana, valtaisana huntuna kohosi Arvin uhrisavu. Vaan se kohosi kohtisuoraan ylös kuin Kainin uhrisavu ikään ja lähti kulkeutumaan kohti Hoitoperää. Tervassolan kohdalla savupatsas laskeutui maan pintaan kietoen Hoitolan Veeli-vainaan ohrankylvön suojelevaan vaippaansa. Ja niin sai sinä syksynä Veeli Tervassalosta, maailman hallanarimmalta paikalta, aivan vikuuttamatonta viljaa.

Arvi puolestaan ei sinä vuonna saanut kunnon ohraa mistään. Kun sitten Arvi myöhemmin syksyllä huomautti Veelille, että taisi olla Arvin uhrisavun ansiota, että Veelikin sai vikuuttamatonta ohraa Tervassalosta, niin Veeli oli, tapansa mukaan kämmensyrjällä ensin nokkaansa tuhauttaen, tuumannut ykskantaan: Eipä dainnu olla… Niin oli Veelillä horjumaton usko Korkeimman suojelukseen!

Tuessapa sopivasti johdatusta viikonvaihteen tekstiin. Horjuvalle ja horjumattomalle uskolle oli haettu viikonvaihteessa vahvistusta eri herätysliikkeiden kesäjuhlissa. Uuden heräyksen valtakunnalliset kesäseurat olivat tällä kertaa Haapajärvellä. Kalajokilaakso ja Nivala ovat tämän herätysliikkeen vahvoja alueita. Niinpä sadat nivalalaiset suuntasivat matkansa viikonvaihteessa Haapajärvelle sanankuuloon ja henkistä virkistystä hakemaan. Suurin oli kuitenkin se joukko, joka kokoontui Kalajoelle suviseuroihin. Arvelivat sunnuntaina olleen Kalajoella 80 000 seuravierasta. No näitä lukuja on vaikea kontrolloida, mutta paikalla käyneenä sen voi uskoa. Nuo suviseurat puhuttelevat kyllä surutontakin. Kristillistä vakaumusta ei voi ohittaa missään vaiheessa Suomessa, eikä näköjään Puolassakaan. Uskomisen tarve kuuluu ihmisolemukseen. Kaikilla se ei vain pullahda pintaan elävänä uskomisena ja julkisesti.

Julkiseksi teki sen sijaan uskonsa Kalajoella romaanimies, joka suuressa teltassa iloitsi vakaumuksestaan tutuilleen: On ihana asia, että meidänkin joukkoon on jumalansana kulkeutunut ja armo löytynyt. Minä tunnen nyt olevani iloinen ja vapaa. Minä en ole heittänyt mitään napanuoraa maailmaan, vaan olen antanut itseni Herralle kokonaan. Tämä on ihana tunne. Näin iloitsi tämä romaaniveli uskostaan. Monet henkilöt ovat kertoneet viikon sisällä vakavissaan elämänmenon muutoksesta. Kirkkoherra Hurskainen jäi asiakäynnillään juttelemaan hetkeksi ja totesi, että aivan selvästi on aistittavissa ihmismielissä elämänarvon uudelleen arviointi.

Suviseuroissa tämän saman asian toistivat Niinikosken Kyösti ja entinen nivalalainen nykyinen Vaalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Aale Heiska. Maanantaina olin puhelinyhteydessä helluntaiseurakunnan sympaattisen papin, Vehviläisen, kanssa ja hänkin otti saman asian esille.

13.7.1983

Pehkana vieköön. Olisi haluttanut lähteä jälleen mukaan tuolle Juurikkajärven yövaellukselle, mutta vieraiden ihmisten lehmänrehut olivat osallistumisen esteenä. Heiniä oli paalattuna ja oli niin makea sää. No sieluni oli vireä ja ruumiini viskoi heinäpaaluja.

Oli jälleen tälläkin kerralla erittäin kaunis sää ja varmasti Juurikkajärven yönuotiolla miehet kokivat rauhoittavan ja rikastuttavan hetken. Ei kuulunut mopon ujellusta, eikä muita kuin luonnolliseen elämään kuulumattomia mekkaloita. Kuulin harmikseni, että retkellä oli ollut monta hyvää tuttua. Raimo Sailaskin kävi purkittamassa sydänmaan yöelämää sitkaiden neuvottelujen vastapainoksi. Hehkeä ulosmittaajamme oli tuonut saksalaisen vieraansa tutustumaan Nivalan erämaihin. Outi oli tallentanut vielä talvisia tuiskupäiviä varten tämän vaelluksen videokameralla. Jospa silloin pääsisi videota edes katsomaan. Kyllä se on tietenkin turha ruikuttaa mukaan pääsemättömyyttään. Lähtöjärjestyshän on tässäkin tapauksessa arvostusjärjestys. Sanoihan se Urkkikin, että suurin syy liikunnan suorittamiseen on tekosyy.

Nyt on nivalalaisilla osuuskauppamiehillä ontto olo kuin osuuskaupan johtajalla ennen tilintarkastusta. Edessä on osuuskauppajärjestöllä tilinteko, miten olette leiviskänne hoitaneet. Onko osuuskauppa ja koko osuustoimintaliike nyt tehtävänsä hoitanut. ”Lekoon työnsä hoitanut, Leko saa poistua.”

Osuustoiminta syntyi silloin, kun yksityinen ihminen oli kauppiasporvareiden mielivallan kohteena. Osuuskunnat syntyivät palvelemaan tavallista ihmistä. Tätä palvelua osuuskaupatkin hoitivat molempien menestykseksi vielä viime vuosiin saakka. Sitten tuli työnantajan monet vastuut ja yksityinen perheyritystoiminta Keskon ja Tukon lippujen alla on niistänyt raskaasti nenää niin E-osuustoiminta-liikkeeltä kuin pellervolaiselta osuuskauppajärjestöitäkin. Maanantaina esitettiin alueen osuuskaupoille naimakauppaa. Voidaan sanoa, että näin käy, kun jäsenistön vaatimukset alkuperäisten periaatteiden mukaan on otettu huomioon. Ehkä liian pitkälle. On totuttu saamaan oman kylän myymälästä kahvit, niittokoneen terälaput lamppuöljyt, saapasrasvat ja kaikki mahdollinen.

Jäsenkunnan on ollut vaikea ymmärtää johdon selitystä siitä, että keskittyminen on tarpeellista. Nyt on tullut kuitenkin totuuden hetket. Nivalan Osuuskaupan kohdalla tilanne ei ole ajautunut katastrofiin, vaikka markkinaosuuksia onkin menetetty. Kaupan tase on varsin vahva. Omaisuutta ei ole tarvinnut syödä taseessa arvonkorotuksina. Kaupalla on 17 toimipistettä ja arvokkaat ainakin nykyarvoihin mitattuna 20 miljoonan markan kiinteistöt. Kirjanpidossa niiden arvo on vain noin 2,8 miljoonaa markkaa. Omaisuus ei kuitenkaan riitä, jollei tule reippaasti tulosta. Nivalan Osuuskaupan kohdalla tervehtymistä on tapahtumassa, mutta onko riittävästi uhmata Helsingin herroja. Aika näyttää.

26.9.1983

Vierähti tämä kesäloma vähänlaiseksi. Ensiksi meni runsaat pari viikkoa Tillari-patsaan pystytyshommissa, sitten oli omia töitä. Pojatkin hermostuivat, että koko loma on mennyt heinäpaaluja nostellessa, eikä ole päästy missään käymään. Niinpä ajettiin Kivijärvelle ongelle. Kivijärvi on kivinen ja varoittelin uimaan mennessä, että elekää loukakko ihtiänne. Niin siinä kuitenkin kävi, että kun itse hyppäsin limaisen kiven päältä, niin jalka luiskahti ja kaksi varvasta nousi ylös ja luut poikki. Kinkatessa meni loppukesä.

Saihan minä toki yhden kesälomareissun, vaikkakin se oli puoliksi työmatka. Nivala-Seuran miehet lähettivät Helsinkiin perustamaan Paikallisradioliittoa. Olin siinä junille lahossa, kun tapasin Takalon Tommin. Tommi ryhtyi kertoilemaan, että pitäisi lähteä yötä myöten ajelemaan Helsinkiin. No sehän sattui. Monesti on ollut puhetta, että pitäisi lähteä katsomaan noita Tommen Etelä-Suomen hankkeita.

Raatiseura siitä parane, kun autossa istui Tommen asiantuntijana lisäksi Kojolan Martti. Isoja asioita tuntui pojilla olevan tekeillä.

Tulomatkalla käytiin sellaisessakin paikassa Somerolla kuin Somex Oy. Tekevät kuulemma rehunsäilöntäaineita. Kovaa kokeilua, tuotekehittelyä ja markkinointia. Kivekkään rahat on kuulema liossa. Täälläkin tehtaassa Tomme heilui kuin isäntä. Teknikot ja insinöörit kuuntelivat, kun Tomme vei heille kaikenlaisia remmejä, hihnoja ja kaa¬voja. Mitäpä siinä muuta kuin silmät pyöriänä katselee. Ei sitä kaikki Nivalassa tiedä, minkälainen mies se tämä Tomme on.

Tulomatkalla Tomme järjesti vielä pari yllätystä. Kääntyi komea lehmuskuja isoon kartanoon. ”Ajetaanpa tuonne”. Päädyimme komean kartanon pihaan. Tomme asteli ovesta sisälle ja me jäimme Martin kanssa pelokkaina autoon. Kohta Tomme tuli hakemaan meitäkin sisälle. Oltiin vasta väentuvassa. Hyvin tavallisen näköinen ja tuntuinen isäntäpari tarjoili kahvia. Siinä puhuttiin maan kasvustoja pinta-aloista. Vaatimattomat 230 hehtaaria viljeltyä. Poislähteissä katseltiin kuivaamot ja uudet perunakellarit. Kaksi kilometriä ajettiin ja vielä kartanolla pysyttiin.

Padasjoella Tomme käänsi taas uudelle kujalle. Pöllähettiin komean kartanon pihalle. Pihalla oli vastassa kuvankaunis nuori nainen kuin muotilehden kannesta. Kartanon emäntä.

Emäntä jutteli ystävällisesti ja pahoitteli, kun isäntä on nyt tuolla järvellä. Voisihan sinne mennä, mutta kun siellä on Neuvostoliiton suurlähettiläs sorsajahdissa ja siellä on niitä pistoolimiehiä ja kaikkia. Isäntä tulee viiden aikana vieraiden kanssa pois, tulkaa sitten syömään. Olisi kait se Tomme jäänyt, mutta minulta ja Martilta nousi suoni ahtaan. Se oli Kivekkään kartano se ja peltoa siinäkin yli 200 hehtaaria.

Emäntä vähän kotona ihmetteli, kun tuo paluumatka venähti. Kysymyksen aihetta hänellä oli siinäkin, kun löysi takkini taskusta mainoskynän, jossa luki: ”Kantakaupungin Lasi Oy palvelee yöllä ja päivällä.”

5.10.1983

Vesi vanhin voitehista, mutta kovin luikkaasti ne eivät nämä vesistöjärjestelyt milloinkaan näytä menevän. Kalajoen keskiosan jokijärjestelyt ovat loppusuoralla ja parhaillaan perustetaan yhtiöitä Penger-yhtiöitä rakennelmien jälkihoitoa varten.

Vesipiiri esittää kuivatuskanavien ja pumppaamojen hoidon kustannuksia Pengeryhtiölle, joiden osakkaaksi määrätään maanomistajat. Siis jatkuva velvoite. Vesipiirille jäisi varsinaisten penkereiden hoito ja pumppaamojen peruskorjaukset. Nuristen näyttävät viljelijät tähän taipuvan, sillä nykyisellään penkereet ovat jo sellainen rikkakasvien pesä, että ne siementävät laajalle alueelle viljelykset.

Aikoinaan esitin Nivala-Seuran kokouksessa, että siitä saisi nimensä historiaan, kun ostaisi 10 000 hopeapajun tainta ja istuttaisi nuo penkereet. Tulisi parempi lemmenkuja kuin Törmäjärvelle. No hopeapaju ei ole aivan ”kotimainen” ja niinpä luonto onkin hoitanut tehtävän ja penkereillä kasvaa valtava lepikko. Rantojen virkistyskäyttö vähentää kuitenkin huomattavasti se, että lähes metrin vesikorkeuden vaihtelut penkereiden sisällä pitävät rannat jatkuvasti liejuisina, törkyisinä tai sitten veden peitossa. Ei ole luonnontila.

Hirvimiehet ovat aloittaneet jahtinsa ja tuloksellisesti. Miltei jokainen porukka kaatoi ensimmäisenä päivänä jo 4–6 hirveä. Pudasjärvellä kaatui hirvi ja mies. Nivalassa hirviporukalla ei ole tullut haavereita ja sitä täytyy toivoa.

Nivalaan saatiin parisataa kaatolupaa. Monet pohtivat, olikohan riistanhoitopiiriltä yliarviointi hirvikannan suhteen. Tämä syksy näyttää. Hirvimiehet ovat tehneet jahtihommallaan myös sosiaalista työtä. Tällä kertaa yksi hirvi on annettu Rintamamiesveteraaneille. Kumpulan Laurin kaatama hirvi myydään huutokaupalla Rintamamiesveteraanien hyväksi.

17.10.1983

Kuka taitavi lempeä vastustaa? Ketä voita ei lemmen kieli? Sitä kuulee taivas ja kuulee maa ja ilma ja ihmismieli. Kas, ovet se aukovi paatuneet ja rungot nostavi maatuneet, taas kutovi lehtihin, kukkasiin ja uusihin unelmiin.

Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. On hyvää rinnassa jokaisen, vaik' aina ei esille loista. Kas, hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä: mis' ihmiset tuntevat tuntehin, liki liikkuvi Jumalakin.

Näihin Eino Leinon Aurinkolaulun kahden värssyn viimeiseen lauseeseen kohdistui mieleni tunnot niinä syksyisen lauantaipäivän hetkinä, jotka vietin Nevasaaren keittiössä. Koin olevani noina tunteina elämänkoulussa, jossa oma itsekeskeisyyteni, pöyhkeyteni, ihmistuntemukseni, luomisvoimani, lähimmäisenrakkauteni ja koko ihmisyyteni sai armottoman tuomion. Jyristettiin alas itsetutkistelun mataliin, sielua polttaviin syövereihin. Olin läsnä mis' ihmiset tuntevat tuntehin, siellä liikkuvi Jumalakin.

Huhtikuussa 90 vuotta täyttävä Nevasaaren Hilda tuli aviopuolisoksi leskeksi jääneelle Nevasaaren Tuomalle joskus 1960-luvulla. Tuli myös äidiksi Tuomaan Paavo-pojalle. Vain kiitävän hetken saivat Tuomas ja Hilda kulkea yhdessä maista matkaa. Saivat kuitenkin kulkea yhteistä tietä iltapäivän auringon lämpimien säteiden alla käsi kädessä onnellisena. Se oli harmoninen liitto, josta lämpöä sateli omaan perheeseen ja ympäristöönkin. Monesti on tullut mieleen, että mahtoikohan Tuomas aavistella sen, että Paavo-poika jää yksin ja hän tarvitsee Hildanlaisen elämää ymmärtävän ihmisen kotiin. Jos hän näin ajatteli, hänen ajatuksensa ovat kuulluksi tulleet. Äitipuolen ja pojan suhteet ovat niin lämpimät ja hyvät, että ne panevat puhuttelemaan meidät itse kunkin omaa suhtautumista lähimmäisiimme.

Istutaan Nevasaaren keittiössä. Jutellaan ja höpsitään. Tiedusteluun, miten Hilda on toipunut, kiirehtii Paavo vastaamaan: Minusta liikaakin. Pakkaa jo minuakin komentelemaan. Toteamusta seuraa lammi humoristinen katseen sivallus, siitäs sait. –No, mitäs siitä tulis jos sinua ei komentelis, kun se tuo meijän Paavo on semmonen. Samalla Hildan käsi pyyhkäisee äidillisesti Paavon tukkaa ja Hilda toteaa lämpimästi: Kampaa Paavo tukkas, ettet ole kuin mikäkin mörökölli. Kyllä se Hilda jaksaa huolehtia, toteaa Paavo. Siinä on vieraan vaikea olla. Rajusti syöksyvät esiin ne toteuttamatta jääneet lämpimät mielenilmaisut oman äidin tai lähimmäisen kanssa. Voi sydämen kovuutta. Ja mikä mies oli tämä Nevasaaren Tuomas, joka jätti jälkeensä kypsää elämänviisautta.

Tuomas Nevasaari oli neljäs sodan veteraani. Hän, armoton torppari, taisteli valkoisten riveissä olemattoman maan, mutta köyhän isänmaan puolesta. Osallistui nuoruuden voimissaan Petsamon Retkelle. Oli mukana kahdessa viimeisessäkin sodassa.

Taisteli vapaussodassa sen kasvattaa perheensä vapaassa maassa. Sai maattomana mökkiläisenä korvauksetta kesäisin antaa mukuloittensa paimentaa maantien varsilla niitä kahta lehmää, joiden tuottama särvin, oli tuiki tarpeellista ison perheen elättämiseen. Sai niitellä päivätöillensä päälle tunnollisena ja rehelliseksi tunnettuna nöyränä mökkiläisenä pappilan ja talollisten pientareet lehmiensä talvirehuksi. Tietysti päivätöitä vastaan.

26.10.1983

Viime viikonvaihteen uutiskuvat tulivat Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista ja kertoivat laajoista rauhanmarsseista. Marssimassa olivat työläiset, älymystö ja kaikki siltä väliltä. Päättäjien on pakko ottaa huomioon nämä maailmanlaajuiset rauhanmarssin mielipiteet.

Meillä Suomessa kannanotot ovat vielä melko laimeita. Asialla ovat olleet opiskelijat ja työläiset. Muistuupa tässä mieleeni muutaman vuoden takainen tapahtuma tämän asian tiimoilta. Istuttiin Nivalan valtuustossa. Siellä kiersi lista, jonka ensimmäisinä allekirjoittajina olivat valtuuston vasemmistolaiset, kaikille valtuutetuille esitettiin asia. Muistaakseni keskustapuolueen valtuutetuista vain kaksi pani nimensä. Eräskin kahdeksan lapsen isä totesi ylimielisesti: ”Enpä minä tuollaisiin humpuukipapereihin ole nimeäni kirjoittanut”.

Eikö meitä puhuttele yhtään se asia, mikä on lastemme tulevaisuus. Kärventyvätkö he atomipommin polttavassa liekeissä tai jos pelastuvat ensi tuholta, niin kuolevat tuskien kautta seuraavina vuorokausina? Eikö meitä puhuttele viime viikonvaihteen tapahtumat. Beirutissa kuoli 200 rauhanturvaajaa silmittömän koston ja vihan seurauksena. Nämä tapahtumat tuntuvat meistä kaukaisilta, mutta atomisodalta ei kukaan pelastu. Me elämme kahden sotilasliittoutuman välissä ja sodan syttyessä henkiin jäämisen mahdollisuudet ovat paljon pienemmät kuin esim. australialaisilla. Eikö asia tunnu omakohtaiselta?

Maanantai-iltana tapahtui Nivalassa jämäköitä asioita. Yrittäjien kokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa kunnalle esitetään kiireisiä toimenpiteitä kuntamuodon muuttamiseksi. Nivalasta pitää tehdä kaupunki. Tällä kertaa ei riitä aikaa perusteluihin, mutta asiaan palataan varmasti tästä lähtien päivittäin. Siinäpä puheenaihetta ja jutun juurta.

Toinen kova päätös tehtiin Nivalan Osuuskaupan hallintoneuvostossa. Ylikotilan Osmo ja Pihlajamaan Tapsa kertoivat, että ennakkoon ei ollut kenelläkään varmuutta minkälainen päätös tulee. Lopuksi päätös oli kuitenkin puoliyön maissa valmis ja yksimielinen. Omana pysytään.

En tiedä lauloivatko hallintoneuvoston jäsenet kokouksen päätyttyä niin kuin Englannissa alahuoneen vuoden viimeisessä kokouksessa kansallislaulua käsi kädessä, Maamme-laulua tai Nivala-laulua uskoa vahvistaen. Vuosikymmenien historiallisin kokous kuitenkin Nivalassa.

Tässä päätöksessä näkyi taustalla tietenkin tuo vanha nivalalainen hegemonia. Ylivieskan Osuuskaupan toimitusjohtaja oli osoittanut varsin huonoa psykoloogista taitoa, jakamalla jo viime viikolla Nivalankin osalta päälliköiden paikkoja ja saneeraamalla kauppoja alueosuuskaupaksi. Tässä tulee mieleen tuo Kojolan Ollin kerrallinen puhuttelu pojilleen, että se on viisain, joka malttaa pitää suunsa kiinni ja kuuntelee tosia. Veljekset olivat silloin nuoria ja innokkaita ja meinasivat tärkeässä neuvottelussa puhua ohi suunsa. Isän neuvo näyttää menneen perille. Uhmasta tämä päätös ei kuitenkaan ole syntynyt, vaikka sillä tietty yrttinsä tässä keskustelussa on ollut. Aika näyttää miten käy. Todellinen fuusio, jolla olisi merkitystä maaseudun kannalta ja Ouustoiminnan kannalta, olisi Hankkijan, Osuuskaupan ja vieläpä E-osuustoimintaliikkeen yhtyminen, totesi eräs talousneuvos hiljattain. Tämä on kuitenkin näillä näkymillä toteutumaton unelma.

Viskasi ensilumen. Tuli maanantai-iltana parin tunnin sisällä korteli räntää. Siinä sitä oli monenlaista riesaa.

Muistelin tuossa nuoruudenaikaisia elämänasenteita, miten sitä ensilumen tuloonkin nähtiin romanttinen katsantokanta. Kirjoittelin Tuulalle syksyllä ensimmäisen lumisateen jälkeen Turkuun. ”Miten ihana onkaan antaa, lumen viileän vilvoittaa. Sitä otsaa mi vielä kantaa, suven lämpöä polttavaa”. Voi perhanan perhana. On sitä ollut aikamiehellä imelää tunnetta. Nyt piti motkottaa emännälle, että missä se lumiharja ja entäs ne pakkasnesteet, aina on kaikki hukassa. Auton lasit jäässä ja lämmityslaite rikki. Kyllä se on halavatun halavattua, että pitää lumeen ja talveen tottua.

Niin ne ihanteet ja romantiikka karsiutuu ja elämän arki tulee eteen.

31.10.1983

Seppo Urpela näyttää nousevan kovin kiistellyksi kirjoittajaksi. Toiset lämpenevät, toiset vihastuvat. Näin on ollut toki aina kirjoittavan ihmisen kohdalla. Niin oli Unto Karhikin aikoinaan. Tonki ihmisten asioita kovin liki taholta. Kyllä hän oudon hiljainen mies onkin. Koko elämän ajan liki asuneena olen huomannut, että entistä jurommaksi ja harvapuheisemmaksi mies on mennyt. Siitä sain näytteen syksyllä.

Olin kuullut, että kunnantalon rakennustyömaalta myydään edulliseen hintaan roskalautaa ja kakkosnelosta. Olisi ollut itsellekin tarvetta ja ajattelin käydä pyytämässä Seppoa talkoisiin, kun olin viikonlopun Vellipuhossa. Astelin kurjan kirjailijan majaan. Mies istui tutulla paikallaan vahvassa etunojassa. Kiikari oli silmillään ja tuijotteli Rutkun niittyjen yli horisonttiin. Ilmeisesti hän tuloni havaitsi, mutta mitään ulospäin näkyvää elettä ei tuloni aiheuttanut. Puhun puusouvistani. Seppo laski välillä kiikarin alas, siristeli silmiään ja alkoi taas katsella. Kuulin välillä jotain muminaa.

Kurjet lentävät. Läksin pois. Huomenna sunnuntaina oli Vitikan pihalla töissä. Näin, että tuttu hahmo tulee heinänsiemenpellon ”poikki, Käveli kohti. Kymmenen metrin päässä tuli pieni kaarros ja pysähtyi viiden metrin päähän. Ryväheteli ja esitti asiansa. ”Ilimoja piisaa”. ”Minä sitnä ajattelin, että minunkin pitäs tehä pikkunen kotus työkaluja varten. Lähetään maanantaiaamuna kysymään”. Puheet oli pidetty.

Elokuisena maanantaina Seppo tuli pyörällä meille seitsemän aikaan. Laitoin itsekin rytkyvaatteet päälle ja lähdettiin astelemaan kohti kunnantalon työmaata päättäväisesti kuin köyhät jouluostoksille. Tuli siinä mieleen yli 20 vuoden vanhat tapahtumat kun törkkäilimme Lapin rakennuksilla töitä kyselemässä, huonolla menestyksellä. Löysimme vastaavan mestarin kojun. Mies näytti säikähtävän kahden ruman miehen ilmestymisestä. Tiedusteluumme tuli änkyttävä vastaus. ”Ei oo enää. Katotaan jos myöhemmin”.

Tilanne oli vähän masentava. Läksimme pois sanattomina. Lähdin viemään Seppoa autolla pois. Tunsin olevani vähän selityksen velkaa. Nolosti päättyivät nämä hommat. Niin se vaan on Saarikoskikin turpeen alla. Oli aikanaan väärin ymmärretty mies. Nyt on mies arvossaan ja haudattiin valtion kustannuksella. Yritin nostaa Sepon mielialoja.

Hiukan mies liikahti, ja totesi murahtaen. ”Mitä eroa sillä on haudataanko valtion vai kunnan kustannuksella?” Siinä se jysähti. Sellainen mies on Seppo Leanderin poika Urpela.

Tapasin tässä toisenkin nivalalaisen hengentaitajan. Tuomo Häkkilä oli saanut muutaman lomapäivän ja tuli isiensä maalle. Tuomo Häkkilä on kolmen kuukauden virkavapaalla oopperasta ja tekee tänä aikana Kalle-Suuri-Holmbergin ohjauksessa Punaisen viivan televisioesitystä. Ensi keväänä saamme nähdä tuloksen televisiosta. Kalle Holmberg niisti nenän arvostelijoiltaan voittamalla Rauta-aika elokuvallaan kansainvälisen voiton. Tämä ainakin näin meikäläiselle hiukan yliälyllinen elokuva oli Suomelle melkoinen tunnustus.

Kalle Holmberg valitsi tähän elokuvaan pääosan esittäjäksi Tuomo Hakkilan, eikä Jorma Hynnistä. Holmbergin Topiaksessa pitää olla alkukantaista voimaa ja sitä Holmberg näkee Tuomossa. On mahtava rooli jälleen Tommilla. Tuomo katseli keskiviikkona Nivalan kirkonkylän aukeita. Pani otsansa kurttuun ja totesi Saarikosken sanoilla: Suomi on harvaan asuttu, mutta kuitenkin niin ahdas.

2.11.1983

Mistähän se lienee peräisin tuo nivalalaisten runojen rustaustaito ja vimma. Hyvähän se on, että ihminen ajattelee muutakin kuin potunkeittoa ja lypsylle menoa, mutta kun tahtoo toimituksen pöytälaatikot pullistella eikä ehdi jälestä julkaista. Heittäytymän se kerrallinenkin Nivalan isäntä runolliseksi, kun meni Vähän aralla mielellä renkiä aamuyöstä kyntämään herättelemään: ”Jo aura pellol' odottaa ja hepo eessä soimen”, runoili isäntä hyväntuulisena. Renki nousi ähkyen pystyyn kesken jääneeltä uneltaan, vilkaisi ikkunasta ulos ja vääntäytyi uudelleen vällyihin lausuen isännälle takaisin: ”Viel' usva lepää lakkasoilla ja linnut puussa uneksii”.

Kun mieltä alkavat painaa sellaiset turhanaikaiset asiat kuin uuden puseron ostaminen, auton vaihtaminen, tai muuten vain turhauttava tunne, kannattaa käydä sairaalassa tai vanhainkodissa. Viime aikoina nämä vierailut ovat jääneet itseltäkin hävettävän vähäiseksi, vaikka tiedän, että vanhainkodissa ja sairaalassa on monta hyvää tuttavaa ja ystävää.

Taselan Aarne ei enää jaksa kirjoitella Nivala-lehteen, mutta juttukaverina verraton. Aarne tuli tutuksi kaikille Karvoskylän asukkaille hoidellessaan vanhainkodin asioita Toivolassa ja Karvosenojalla. Aarnella oli erikoinen tuntemus jo 1940-luvulla noista vielä silloin kovin harvinaisista maustekasveista. Muistan kun hän piti Toivolan tiskin vieressä pitkän esitelmän retiisistä, tillistä, palsternakasta ja muistakin yrteistä.

Aikomus-vilho tietää ja tuntee enemmän Jaakko-nimisiä miehiä kuin tämä Jaako. Vilho on perillä kaikista Nivalan suvuista ja asioista, vaikka ei ole koskaan nähnyt lukea, eikä ole päässyt paljon maailmoita näkemään. Terveisiä vain Aarnelle ja Vilholle ja muillekin pojille. Yritänpä tulla käymään.

Kävin maanantai-iltana terveyskeskuksessa naapuria tervehtimässä. Tulee ahdistunut olo ja huono omatunto siitä, olemmeko kaikkemme tehneet nykyisen tilanteen korjaamiseksi ja olemmeko edes tietoisia niistä vaikeuksista, joita terveyskeskuksessa on? Kaikki vuodepaikat ovat täynnä kroonikolta. Halvaantuneita, jotka ovat olleet jo talossa vuosikausia, jotkut jopa kymmenen vuotta. Terveyskeskus on muuttunut kroonikko-osastoksi ja normaalit tapaukset on pakko pistää liukuhihnalta edelleen keskussairaaloihin. Tulijoita olisi vanhainkodista lisää, mutta paaripaikatkin ovat täynnä. Potilasaines on vaikea ja työ on varmasti henkilökunnalle raskasta. Kuinka turhauttavana kokevat lääkärit tämän tilanteen?

Näiden omien pikkumurheiden merkitys tulee oikeaan arvoonsa, kun ajattelee niitä ihmisiä, jotka makaavat siellä sängyn pohjalla ja niiden ihmisten työtä, jotka päivästä toiseen jaksavat auttaa ja palvella lähimmäisiämme.

9.11.1983

Sain kutsun osallistua Sodankylän varuskunnan tämän syksyn saapumiserän valatilaisuuteen. Kun aikaisemmin ei ole tullut mahdollisuutta Sodankylässä käyntiin, niin olin kutsun vastaan. Samalla tämä valatilaisuus oli varuskunnan 20-vuotisjuhla ja samalla kertaa kokoontui myös Pohjanmaan Tykistörykmentin Tykkimieskilta. Valatilaisuus on aina vaikuttava. Sodankylän kasarmin pihalle kokoontuivat yksiköt lippuineen 18 asteen kirpeässä pakkasessa. Valan velvoittavaa tekstiä ei ole tullut koskaan pohdittua, mutta siinä lupaudutaan suuriin tekoihin.

Sodankylän 1 600 sotilaan varuskunta on muodostettu sen vuoksi, ettei kenelläkään juolahtaisi mieleen käyttää lapin aluetta hyväksi. Muutaman sadan kilometrin päässä molemmilla puolin sotilasliittoutumien armeijakunnat. Jotenkin tätä valatilaisuutta ja noiden alokkaiden vakavaa vannomista pohtiessa tuli vakavia asioita mieleen. Saman päivän uutisissa oli kerrottu Libanonista terrori-iskuista ja Israelin armeijan vastaiskuista. Mikä on Suomen armeijan kohtalo, kun isoiset alkavat ryminän. Olen käynyt Ranskassa Naton sotilastukikohdassa ja nähnyt sen, kuinka paljon sotakalustoa tässäkin yhdessä paikassa oli. Kunnioitetaanko meidän puolueettomuuttamme, jos sota vielä kerran tänne Pohjolaankin ylettyy?

Tuolla reissulla saimme tutustua myös Lapin kuuluisaan aristokraattiin. maanviljelysneuvos Ahti Riskuun. jolla on monenlaisia ansioita Lapin rakentamisessa ja osuutta myös Nivalan vesistöjen rakentamisessa.

Tälle historiantutkijalle ja aatteen ja kotiseututyön tekijälle on kertynyt laaja tuttavapiiri. Terveisiä saimme tuotavaksi Nivalaan Saalastin Kertulle, Pihlajamaan Kainolle, Kivi-Kallelle ja Tuomelan väelle Ruuskankylään. Ahti Risku muisteli erityisellä lämmöllä Samuel Tuomelan kanssa tapaamisiaan. Nivalan talouselämän nousun perustan maanviljelysneuvos Risku näki voimakkaassa maataloudessa ja herätysliikkeissä, jotaka ovat pitäneet yllä korkeaa moraalia. Pahana tämä entinen Lapin Vesipiirin päällikkö piti Nivalan osalta sitä, että keskustassa on parhaat viljelysmaat käytetty tonttimaiksi: ”Ne kannattaisi ajaa pillarilla kumoon ja ottaa maat viljelykseen”, jyrisi Risku.

Terveisiä vain Ahti Riskulle sekä Tornion metsänhoitajille, joiden kanssa saatiin viettää lupsakkaat tarinatuokiot varuskunnan sotilastuvassa.

21.11.1983

Aika tarkalleen vuosi sitten tapahtui Haapajärvellä tuo tänäkin päivänä uudelleen esiin putkahtanut Paavo Petäjän asia. Vuosi taaksepäin Paavo Petäjä pidätettiin yllättäen kolmen päivän ajaksi kuulusteluja varten. Jo nyt tiedetään, että lehdistölle tästä pidätyksestä toimitettiin tiedot Haapajärveltä käsin ja sensaatiomaisesti lehdet tällä asialla mälläilivätkin. Erityisesti pääkaupungin iltalehdet, mutta myös omat maakuntalehdet.

Kirjoitin silloin tästä asiasta inhimillisemmästä näkökulmasta ja tuntui mukavalta, kun olin oikeassa. Paavon kohdalle tuli vapauttava päätös hiljattain. Tätä kirjoittelua vasten sain Paavo Petäjältä tilaisuuden haastatteluun viime torstaina. Takaa-ajetun miehen ja perheen tunnelmista kerron kuitenkin vasta keskiviikon numerossa.

Raudaskosken Ailan kauniit pikisilmät räiskähtelivät säkeniä keskiviikkoillan valtuuston kokouksessa. Aila on ollut pitkään varsin hiljaa valtuuston kokouksessa, mutta nyt oli kertynyt asiaa. Aila vihjaisi virkapaketin käsittelyn yhteydessä, että en vielä esitä perustettavaksi sitä virkaa kuntaan, jolle viranhaltijalle olisi jo valmis huonekin tuolla kunnantalon katolla olevassa tornissa. Siinä valtuutetut alkoivat vilkuilla toisiaan. Ailan vihjaus käsitettiin ja se koski moneen. Onhan tuo toisten ihmisten edesottamusten ja elämän seuraaminen ja niistä tiedottaminen meidän nivalalaisten suurimpia helmasyntejä. Tämä homma luettiin ennen sentraalisantrojen ja muiden kylänakkojen yksinomaiseksi ammatiksi, mutta tuo tasa-arvotavoittelu ja roolien jakaminen on vienyt siihen, että nyt näitä hommia hoitelevat aikaiset miehetkin, joten päteviä hakijoita löytyy tähän virkaan Nivalastakin.

23.11.1983

Vilkunan Aaro muisti toimitusta kirjeellä ja lähetti ohessa pakinan, jonka ahmin lämpimiltään. Kyllä se Aaro taitaa kaivella ytimiin. Tuosta Aaron jutusta lämpenin, kun siinä kerrottiin Nivalan boheemista, Mattis-Otsta ja Hautamäen Topista ja siitä miten Kairanmaan kirjailija Pentti Haanpää tuotannossaan käsitteli kylähulluja ja muita puuttuvaisia. Tästä samasta asiasta sain kerran tuomion. Tämä tapahtui vanhaan hyvään aikaan, kun oltiin Manttaalitalon vintillä ja Nuoliojan Veepe oli meillä kesätoimittajana.

Olin juuri kirjoittanut Kysy-Heikistä sen kuukommentin ja taisipa olla muitakin vastaavia juttuja lyhyen ajan sisällä lehdessä.

Menin eräänä kesäisenä sunnuntaiaamuna hakemaan Nuoliojan Vesaa, eli Veepeä töihin. Mies oli tainnut olla edellisen illan jossain Nakkaperän maisemissa ja ylösnousu näytti tapahtuvan hitaasti. Yritin esittää asiani vauhdilla, mutta Veepe vain istui sängynlaidalla ja veteli piippua. Kuin palauttaakseen minut maan pinnalle Veepe totesi: ”Se tuo meidän Martti totesi tässä yhtenä päivänä, että miksi se Salmela kirjoittelee aina noista puuttuvaisista”. Veepe nautti tilanteesta, kun menin hämilleni.

Aloin myöhemmin pohdiskelemaan asiaa ja huomasin, että oikeassahan se Nuoliojan Martti oli, jos hän tarkoitti puuttuvaisilla noita paikkakunnan omaperäisiä tyyppejä. Kyllä se kuitenkin niin on, että nämä värikkäät persoonat ovat antaneet paikallislehdillekin parasta jutun aihetta. Valitettavasti vain nämä tyypit ovat loppumassa ja elävät vain Pentti Haanpään ja muiden kirjantekijöiden teksteissä. Valitettavasti Aaro tässä kerran paluutti myös minut ajattelemaan sellaista asiaa, jota en itse ole huomannut. Mitä on olla kirjoittamassa, kun saa olla juurillaan.

Nivalasta on lähtenyt näitä toimittajia lähes sata kappaletta ja vain harvojen etuoikeudeksi on jäänyt tällainen mahdollisuus. Tästä ei paranisi paljon jatkaa, kun tulee siihen tuttuun lopputulokseen, että riskeimmät ovat lähteneet ja heikoimmat jääneet. Näinhän se valitettavasti on. Yritin tässä asettua Nivalasta lähteneen toimittajan rooliin. Voi pehkana, kuinka paljon se teettäisi töitä. Pitäisi olla ensinnäkin kartta ja muistilehtiö. Sitä minä en ole vielä tähän mennessä Nivala-lehdessä tarvinnut. Se on laiskalle miehelle suuri etu. Tästä lahjasta en ole aikaisemmin osannut iloita.

Kyllä se on väkevä tunne, kun saa olla omiensa kanssa. Mitä minä tekisin paikallislehden toimittajana sanotaan nyt vaikkapa Hausjärven kirkonkylässä. Istuisin laatikkokameran kanssa paikallisen osuuspankin kerhohuoneessa rotary-naisten tuppervaaraillassa. Mahtaisi olla ontto olo.

7.12.1983

Tiistaina vietettiin jälleen itsenäisyyden juhlaa. Nivalalaiset ovat olleet aktiivisia myös maanpuolustustehtävissä ja onpa nivalalaisten panosta ollut mukana myös niillä retkillä, joiden tarkoituksena oli vapauttaa heimokansoja sosialismin alta. Tällä hetkellä on elossa näitä 1918 vapaussodan veteraaneja kaikkiaan 15, kertoi VHS:n Nivalan osaston puheenjohtaja Toivo Salanne. Vapaussotaan osallistuneiden lisäksi tähän joukkoon hyväksytään Aunuksen, Viron tai Petsamon retkille osallistuneet. Tämä joukko on nopeasti harvenemassa. Kuluvan vuoden aikanakin ovat viimeiseen iltahuutoon saaneet kutsun Heino Kallas ja Nikolai Hakala.

Vapaussodan historia on kirjoitettu moneenkin kertaan sodan historiana ja elämänkertateoksina. Tässä mainittujen vapautusretkien kohdalla Aunuksen retki ja Antti Marjoniemen tapaus on saanut laajalti kuuluisuutta ja monia tulkintoja. Sen sijaan esim. Petsamon retken kohdalta on vähän tietoa tallessa mm. nivalalaisten osuudesta. Tämän totesi Toivo Salanne. Nämä asiat ovat jo niin kaukaista historiaa, että niiden tarkasteluun voidaan suhtautua kiihkottomasti ja etsiä vain historiallisia tosiasioita. Petsamon retkelle osallistuneita on elossa ainakin Juho Haiju, joka täyttää piakkoin 85 vuotta. Jos Jussin vointi on hyvä noihin aikoihin, palataan tuolle retkelle sitten lähemmin Jussin omakohtaisten kokemusten myötä.

Meijän puheenjohtajalla on ollut viime viikkoina vipinää ja verenpaine korkealla. Sitä kun on monessa mukana, niin niistä synttäreistäkään ei pääse aivan vähällä yli. Heikkikin on rakennellut ja remontteerannut viikkotolkulla kotiaan ja uima-allaskin katettiin kaakeloiduksi kellariksi. Maanantaiaamuna oli sitten pikkupuutkin niin sopivasti pinossa kuin Järvelän Martilla.

Moninaiset olivat Heikin muistamiset. Kesäteatteri oli ensimmäisiä onnittelijoita, eli pikkutuntien alkaessa kello 00:03. Sitten tulivat Suhosen Teuvo ja kumppanit ja toivat oman ”kapinamitalin” jo puoli kahdeksan aikoihin. Sitten lappasikin lähetystöjä koko päivän. Kotiseutumies sai harrastuksiinsa sopivia lahjoja. Maliset toivat kalevalaisen paidan, pipon, kylvövakan ja kuokan. Nivala-Seura kontin, pellavapuvun ja viirin. Nyt pääsee Heikki ainakin asusteiden puolesta näyttelemään vaikka rauta-aikaa. Tervemenoa uudelle vuosikymmenelle.

Sunnuntaina tuli uutisvälineiden kautta tieto, joka puhutteli nivalalaisia. Piispa Leonard Auala on siirtynyt rajan taakse. Monille tuli mieleen viime joulu, jolloin piispa puolisonsa kanssa vieraili jälleen Nivalassa. Piispa halusi tulla viettämään joulua nimenomaan Nivalaan ja Laina Kivelän kotiin.

Monien ajatuksen siirtyivät tämän uutisen jälkeen Namibiaan, missä Laina Kivelä on aloittanut jälleen käännöstyönsä. Laina Kivelällä on nyt tilaisuus olla saattamassa viimeiselle matkalle kymmenien vuosien aikaista työtoveriaan ja läheistä ystäväänsä. Tämän asian Laina kokee varmasti johdatuksena Leonard Auala oli rohkea mies, joka uskalsi seisoa kansansa puolesta hallitsijoidenkin mielivaltaa vastaan. Tästä kaikesta hän sai kokea vainoaja hengen uhkaa, mutta selviytyi voittajana. Suuri hengellinen johtaja on poissa. Piispa Aualan poismeno tunnetaan suurena menetyksenä myös täällä Nivalassa.

12.12.1984

Lähikauppa Mehtälä juhli viime viikon liikkeensä l0-vuotisjuhlaa. Kyllä kannattikin. Kehityksen käyrä on ollut koko ajan ylöspäin ja tällä hetkellä liike on pursunnut jo rajojen yli. Hannu-poika hoitaa vaimonsa kanssa Sievissä toista myymälää.

Veikosta ja Kaarinasta tulee mieleen 1950-luvun alkuvuodet, ja Tuiskulan kenttä. Ikimuistoiseksi on painunut mieleen kerrallinen juoksu. Veikko päihitti 1 500 metrillä silloin Pohjois-Suomen parhaan mailerin. Olikohan se nyt Tervo. Taisi olla.

Siinä juoksussa oli sitä Nurmen ja Widen tai Hanneksen ja Bounin taistelun makua. Tuiskulan kentällä oli silloin ainakin 3 000 katsojaa, mitä tänään ei saa enää urheilukilpailuihin maakunnallisella tasolla. Koko katsomo huuti ja mylvi, kun Veikko ja tämä Tervo kävivät kamppailua radalla. Nivalalaiset olivat haleta liitoksistaan, kun loppumetreillä Veikko kukisti vastustajansa. Jos on Veikolla noita mailerin geenejä, niin vielä korkeammalle on ehtinyt Kaarina-rouva. Muistaakseni hän oli naisten 800 metrin juoksussa sm-hopealla tai tilastokakkonen, ainakin yhtenä kesänä.

Kaarina on perinyt sitkeytensä Söyringin Erkin armottomista työsuorituksista. Nämä nuoruuden urheiluvuodet ovat antaneet varmasti hyviä eväitä myös itsenäisen yrittäjän rooliin. Menestystä liiketoimiin, jossa vastuun ovat ottamassa nuoremmat.

”Muualla tulta säihkyy harmaahapset, vanhoissa hehkuu hengen aurinko. Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset, ja nuori mies on hautaan valmis jo.” Näin runoilee Eino Leino, ja pitkälle pitää paikkansa. Kyllä ne jo viiskymppisenä unohtuu miehiltä napit auki ja naisilta jäävät sukat sylttyyn. Eipä tahdo jaksaa muuta, kuin päivitellä outoa lenssua ja ainaista kolotusta. Ei syty enää.

On meissä toki poikkeuksiakin. Hietapellon Leukollakin oli niin vahva usko tulevaisuuteen, että hän vielä 70-vuotiaana oli valmis vuokraamaan soramontun valtiolle 50 vuodeksi ja aikoi sen jälkeen istuttaa siihen männyntaimikon.

Vellipuhosta ovat kaikki vanhemmat miehet olleet jo kymmenkunta vuotta turpeen alla. Palokankaan Antti, Aution Matti ja Hautamäen veljekset karottavat enää pystyssä.

Vepsun Heinokin on nyt vasta innostunut oikein elämään, kun on täyttänyt 75 vuotta. Heinolla on sellaiset kalanpyydykset ja vipuvarret Vepsunlahessa, että niitä Ruijan kalastajatkin kadehtisivat. On vipuvarrella toimivaa katiskaa, on savustuspöntöt, pelin ja vehkeet ja mies joka harrastuksestaan nauttii. Entäs Hauta-Riku. Miehelle jo ikää pian 80 vuotta, mutta kova mies asumaan taloa ja ajatus terävä kuin partaveitsi. Kaartisen Pekka täyttää pian 90 vuotta ja ajelee pyörällä kuin rippikoulupojat. Nevasaaren Hildasta ja Honkirämeen Iidasta on ollutkin jo puhetta. Nämä pimut kävivät välillä lasareetissa vuosiremontissa, mutta ovat entistä kovemmassa kunnossa.

Mutta kova se on Palolan Marttakin: ”Tulta säihkyy harmaahapset ja hehkuu hengen aurinko” Martta Palola on täyttänyt 74 vuotta, jos nyt naisen iän saa paljastaa. Maanantaina Martta avaa kirjastossa oman näyttelyn maalauksistaan, jotka on jyryttänyt Jussi Saloranta. Maanantaina esitellään myös Martta Palolan esikoisteos. Oma runokokoelma Muistojen lehdet. Siinä sitä on 14 lapsen äidillä ja 65-vuotiaana harrastustoiminnan aloittaneella näyttöä. Ei ole ollut aikaisemmin mahdollisuutta. Vaikka nuo Martan lapset esimerkiksi Veikko ja Vakle-pappi näyttävät nyt niin taitavilta ja vakavilta, mutta kyllä ne ovat varmasti aikanaan olleet yhtä joutuisia pahuuden tekoon kuin muidenkin moskulat. Läheppä siitä sitten maalaamaan tai yritä keskittyä runon tekoon. Silloin olisi runoista saattanut tulla proosaa tai ainakin realismia. Nyt vuosien jälkeen Martan runoista henkii elämän ymmärtämisen lämmin tunne.

Kaikilla ei tämä työelämästä jättäytyminen ja yksin jääminen ole sujunut yhtä hyvin. Ei ole löytynyt sopivaa harrastusta. Siitä seuraa elämänotteen herpaantuminen. Pitäisi vain pinnistellä, eikä jäädä yksin mököttämään.

Tuosta työelämästä irtaantumisesta tuli mieleen vanha suntio, Vähäahon Juho, jonka luona vierailin viime viikolla. Juho kertoi, että kun ennen kulin pyörällä montakin kertaa päivässä kirkolla, niin kunto pysyi hyvänä. Nyt kun ei ole pakko lähteä, on jalat ruvenneet loppumaan. Kyllä siellä suntiolla pidettiin vieraana. Menin lainaamaan valokuvaa, mutta Aliina-emäntä patusti heti pöytään ja syömään. Tuli vanhat pidot mieleen, kun mässäilin. Alkuruuaksi oli tosi hyvät maitopotut. Siihen väliin lapsiakan maitokeittoa, eli nisumaitokeitto ja päällä riisipuuro ja soppa. Kyllä minä lähin tyytyväisenä napa ratisten kuin Kukkaniemen Matti aikoinaan Haijusta. Matti oli saanut Haijussa hyvän kohtelun ja hiihdellessään iltapimeällä Köyhän navetan editse oli vielä itsekseen tupissut: ”Ja ne lintupotut.”

Huovitti mukavasti. Olipa niin kipakka marraskuu, että sitä ei ole ollut kymmeneen vuoteen. Eräänä marraskuun pakkaspäivänä, kun mittarit kiiluivat 27 asteen pakkasta, tuli Hirvi-Mattikin kirkolle ja totesi miltei tyhjässä matkahuollon baarissa: Nytpä ei oo köyhät tarenneetkaan lähtiä liikkeelle.

14.12.1983

Lehtitalossamme vietettiin maanantaina haikea kahvihetki. Meidän Erjamme, Eeva ja Terho Korkiakosken tytär, oli viimeistä päivää töissä. Erja on ollut kuusi vuotta talossa ja hyvin avain paikalla. Hän on ensimmäisenä ollut vastakkain ilmoittajiemme kanssa, jotka tämän homman kustantavat. Hän on hoitanut myös tilausasiat, ja tuttuja on näiden vuosien aikana ehtinyt tulla runsaasti. Erja on ollut hyvä työntekijä ja erinomainen työkaveri. Ei olisi pois päästetty, mutta tuli sellainen mies Pyhännältä, joka käveli Nivala-Seurankin ohi. Se suuri rakkaus vie nyt Erjan Pyhännän Tavastkengälle maalaistalon emännäksi. Reskontrat ja laskutusautomaatit muuttuvat nyt lypsykoneeksi ja lantatalikoksi. Se on suuri muutos Erjan elämässä, mutta kun tuntee henkilön, niin ei epäile sitä, etteikö nämäkin työt Erjalta luistaisi.

No muista nyt Erja Nivala-lehteä joskus kortilla ja sitten keväällä kun lehmät poikiin, tulemme juustokahville isolla porukalla. Kiitoksia Erjalle koko porukan puolesta. Lämpimästi katselemme Pyhännän suuntaan ja muistelemme Erjan herttaista hymyä.

Tasan eivät käy onnen lahjat, eikä jakaudu jokapäiväinen leipä ja hyvinvointi. Televisiosta näämme kuvia nälkään kuolevista lapsista ja meillä tuskaillaan sen kanssa, että kaikkea on liikaa. On maito-, liha- ja viljavuodet. Nyt tulee rajoitusten aika.

Maidontuotannossa tulee eteen jo 30 000 litran vuosituotanto. Sehän on vain 6–7 lehmän vuosituotos. Sen jälkeen tulee heikompi hinta. Mitenkäs käy esimerkiksi näiden Pakolan serkusten, jotka ovat raivanneet länkkänevan pelloksi. Toinen toisen puolta tietä. Miten käy niiden nuorten isäntien, jotka ovat juuri rakentaneet navetat ja investoineet koneisiin. Tulee melkoinen uusjako.

Onko se politiikasta vai tahdosta kiinni, että emme voi maksaa kehitysapuamme esimerkiksi maataloustuotteina. Kyllä nuo nälkään kuolevien lasten kuvat töllöttimistä puhuttelevat varsinkin näin joulun alla meistä jokaista kipeästi. Popsippas siinä sitten kinkkua ja riisipuuroa hyvällä omallatunnolla. Kaikille muille se on vaikeaa, paitsi tietysti Junttilan Veikolle, joka on ryhtynyt laihdutuskuurille ja tupakkalakkoon. Turha on nyt mennä Veikolta vekseliä pyytämään, noin kovalla kieltäytymisten tiellä tahtoo tulla kärttyisäksi.

Kirkossa lauletaan hoosianna ja Kopsan Seppo toivottelee kaupallista joulua. Siinä sitä hössötetään mukamas rauhan ja hyvätahdon juhlaan valmistautuen. Kiire, kiire on kaikilla. Turhuuksien turhuuksilta tuntuu toisinaan tämä kaikkinainen vouhotus. Kipeitä jalkoja, hermostuneita ihmisiä, täyttymättömiä toiveita ja odotuksia. Sellaista se on nykyaika. Olemme oravanpyörässä, josta ei hypätä pois.

21.12.1983

Jo nyt taas on vuosi yksi alentunut ajastaan. Tullut taasen vietetyksi täällä murheen laaksossa. Vuosi käy lopulleen ja tulee tilinteonhetket. Sitä ennen on kuitenkin joulun suuri juhla ja vielä voi korjata tasettaan, vaikka tilintarkastaja saattaa katsoa sen keinotekoiseksi. On heikon tuloksen ulkopuoliseksi parantamiseksi tehty turhia arvonkorotuksia, että lopputulos näyttäisi kauniimmalta. Se on hätäkeino, ei, ei mene oikein hyvin ja synny katetta.

Tässä toimittajan työssä tulee vuoden mittaan tölväistyksi yhtä sun toista. Tulee mielipahaa ja masennusta. Tarkoituksella ja tahattomasti. Se on painetun sanan viljelijän kiusa ja vitsaus. Ei voi väittää niin, että en minä ihan niin ole sanonut. Omasta ja meidän toimittajien puolesta pyytäisin näin joulun alla anteeksiantamusta. Emme ole millään viekkaudella ja vääryydellä tulleet kotiinne, niin kuin tiernapojat. Sitä vain sattuu. Tähän anteeksipyynnön hellään huomaan toivoisin sulkevani myös avustajamme Vilkunan Aaron ja Urpelan Sepon, jotka myös ovat hengen kylvöllään pyyhkineet liki ihoa ja ihmisten tunteita. He kun sen taidon paremmin hallitsevat.

Minua pidetään perhanan pahana miehenä Nivala-lehdessä. Minulta ei tipu kiitosta työtovereille, vaikka hohtimilla kiskoisi. Saattaapi olla syy syvällä. Ei sitä tullu minunkaan lapsuudessa. Ei veelantisilta ole ikinä riittänyt lämpimiä sanoja tai kannustusta. Mistä sitä sitten muille antaisi. Saattaapi hyvinkin juontaa lapsuudesta saakka nämä kieroumat. Muistossa on vain epäonnistumisia. Koulun käsitöissä meni huonosti. Saaren Taava-emäntä haukku paimenen aamu-uniseksi. Suitset meni hankmon rullalle ja poikki kun liian vetelästi niitä roikutin. Ei tuu muuta kuin Yliniemen asukkaita. Nyt on samat laulut työtovereille ja omille pojille. Ei kukaan ole niin joutuisa näissä hommissa kuin minä. Ei se simaha. Voi että se voi olla vaikeaa tuo tunnustuksen antaminen tai tunteensa näyttäminen. Kuinka monen ihmisen mielen sitä saisi jouluisaksi, jos ei olisi sydämen paikalla ruosteista kivenmurikkaa. En kyllä pyydä nytkään. Miehellä on miehen sisu.

Vielä kiitäisin tämän kotiseutuyhdistyksen ylläpitäjiä eli ilmoittajia. Kyllä olisi ollut vuoden varrella varmasti monta tilaisuutta panna napit vastakkain. Tottapa ne katsovat niin pahaseksi, että ei meidän kanssa kannata edes riidellä. Tällainenkin ajatus on tullut vuoden mittaan esille. Aihetta olisi ollut varmasti huomauttaa palvelujemme alttiudesta. Fiksuja kun ovat, eivät ärhentele.

Ja sitten vielä lähettäisi tässä koko talonväen puolesta lämpimät jouluterveiset kaikille Nivala-lehden lukijoille Eihän se tämä luettavan tekstin tuottaminen niin helppoa ole mutta te olette kannustaneet omilla kirjoituksillansa rikastuttaneet tätä työtä ja lehden tekoa. Kiitoksia Teille.

Luonani tänään kävi vanha ystäväni ja esimieheni. Hän viipyi tunnin ja jutteli. Aistin hänen puheistaan ja olemuksestaan jotain minulle tarkoitettua hyvää. Pois lähtiessään hän nousi ylös, käveli pöydän päähän ja totesi: ”Haluan nyt tässä toivottaa sinulle kädestä pitäen hyvää ja rauhallista joulua”. Katse kertoi paljon enemmän. Jotain tästä lämpimästä haluaisin siirtää Teille kaikille.

Joulurauhaa.