3.1.1980

Toimittajan hyvän joulun ja onnellisen uuden vuoden toivotukset jäivät joulunumerosta latomon pöydälle, kun viime hetkien ilmoitustungos pudotti tekstiä rajusti. Joulu on mennyt ja uusi vuosi alkanut.

Mitä sitä nyt toivoisi lukijoilleen ja ystävilleen uuden vuoden lahjaksi. Terveyttä niille, joita sairaus uhkaa. Voimaa niille, jotka kamppailevat. Turvaa niille, jotka yksinäisyydessä elävät. Rakkautta ja elämän sisältöä niille, joiden sydäntä tyhjyys jäytää. Kärsivällisyyttä niille, jotka toisten vuoksi kärsivät. Uskoa ja toivoa niille, jotka onneaan tavoittelevat ja etsivät. Kaikkea hyvää uudelta vuodelta.

Aina joulun alla käydään ystäväpiiri läpi, kun joulukortteja lähetellään. Lasketaan tarkkaan keneltä tuli viime vuonna. Mikä on saldo. Lähetettiinkö enemmän kuin saatiin? Mistähän tuo sukumanni on nyt ottanut nokkiinsa, kun ei muistanut kortilla? Onpas ollakseen. Tuosta perheestä tuli kortti ja me ei lähetetty. Loukkaantuukohan tuo. Ensi jouluna lähetetään ja sitten tuo ei lähetäkään, kun mekään ei lähetetty. Näin sitä pohdiskellaan. Ongelma siinäkin.

Seurakunta sai valmiiksi ”tilinpäätöksensä” ja tulosta oli niin paljon, että poistoihinkin olisi ollut vara. Nyt ei ollut poistettavaa, kun pari vuotta sitten pyyhkäistiin kirjoista ja kansista pois kadonneet ja tuntemattomat. Näitä oli muistini mukaan yli sata henkilöä, jotka oli julistettu kuolleeksi. Syntyvyys on noussut roimasti. Viime vuosina tämä luku on pyörinyt 150 paikkeilla. Nyt ylitettiin kaksisataa. On ollut pari hyvää viljavuotta peräkkäin ja kyllä se kylvöksessä näkyy, mikä on kylvetty kahuilla ja mikä täysipainoisilla rukiilla.

Niin meitä on 10 355. Tilastomme olisi paljon kauniimpi, jos nuo reppurit ja Ruotsissa olevat saataisiin kotiin. Nivalaisia seurakunnan jäseniä on maailmalla yli 1 300. Jos näistä saataisiin kotia suurin osa olisimme jälleen Kalajokilaakson suurin kunta ja se olisi mannaa. Tavoitteena pitää olla Ylivieskan lyöminen. Valitettavasti vain näiden poissaolevien pyydystämiseen ei tahdo löytyä kunnon syöttiä. Ne ei tule, jos lupaa lämmintä rieskaa ja punaista heraa ja kytösavun tuoksuja. Pitää olla paperirahaa ja hyvä työpaikka. Näitä syöttejä meiltä puuttuu ja lisäksi asuntoja.

Tänä vuonna saavutettiin myös muuttoliikkeen kohdalla ensimmäisen kerran positiivinen tulos. Meille tuli yhtä enemmän kuin lähti. No, kun Nivala-lehti on lähinnä, niin ansion lukee helposti kotiseutuyhdistyksen hyväksi. Viime vuoden aikana Nivala-lehti toi paikkakunnalle yhdeksän uutta nivalaista. Omatkin olisivat kelvanneet tietenkin, mutta kun kirjapainoalan ihmisiä meissä on niin vähän.

Muistakaakin hiihdellä. Nyt on joka kylällä valaistut ladut ja hiihtämiseen hyvät mahdollisuudet. Se on nautinto, jonka Raivion Asko on julistanut synniksi. Siitä huolimatta tätä ”syntiä” kehtaa suositella. Hiihtoladulla unohtuu kaikki ikävät asiat ja velatkin muuttuu saaliiksi. Ainakin siihen saakka, kun pankinjohtajalta tulee ilmoitus, että ”pyydämme suorittamaan erääntyneen saatavamme…” Iloista mieltä kaamoksen keskelle.

16.1.1980

Lieneekö Peräahon Oskarin, Söyringin miesten, vai Palosaaren isäntien keksintöä ollut tuo savenajossa käytetty kolmijalka savireen kaatamisessa silloin, kun kelvottomat olivat hevosmiehinä. Tämä renkku sai sitten myöhemmin mojovan nimen – voimanpuute. Tavattiin sanoa poikasille, että ajakaa sitten sopivasti voimanpuutteeseen palliksi, niin kylä se savireki siitä kylelleen kellahtaa.

Tämä renkku tehtiin vaan kelevottomia varten. Riskit kaatoivat kappaleiden väliin sijoitetulla kangella rojauttaen koko savikuorman. Taisi tässä viimeisessä maakuntaviestissä käydä niin, että nivalalaiset ajoivat palliksi Kaustisten kahteen kovaan mäkeen ja niistä muodostui ”voimanpuute”. Tämä selvitykseksi heikohkoon menestymiseen.

Ei ollut oikein ylentävää olla maalialueen tuntumassa, kun himankalaiset ja haavikkaat juhlivat voittoaan. Siellä sanottiin melko pahastikin. Kun Syväluoman Veskan kanssa todettiin, että onpahan himankalaiset arvanneet varata oman lippunsa mukaan, tuli sieltä äkkiä palautetta: – Niin, sitä ei nivalalaisilla ole tällaisia murheita. Ne on vähän niitä pulamiehiä näissä suksihommissakin, totesi kaveri.

Kyllä siinä Veskan silmäripset jo räpsähteli, mutta pika nautti yleisen paikan tuomaa koskemattomuutta. Ajattelinpa siinä jo miten lumi tupruaisi, jos pika olisi ollut Veskan kanssa kahdestaan. Onhan se nyt saavutettu maine vielä jotain. Ei sitä yhden viestin perusteella Ullavan tai Patanan kossit nokille hypi. Vähän kuitenkin nolotti toisten juhliessa.

Sitä sitten tiliteltiin Ylikosken Erkin, Karhun Eeron ja Aholan Aalen kanssa vähän häntä koipien välissä viestin lopputulosta. Todettiin, että kyllä pitäisi löytyä yli 10 000 asukkaan kunnasta enemmän suksimiehiä, kuin mitä nyt on käytettävissä. Missä vika? Karhun Eero totesi, että kyllä niitä on Nivalassa liuhkevia miehiä, mutta ei saa mihinkään. Kyllä purukumi paukkuu, mutta siihen tahto loppuukin.

Hiihto on yksilölaji. Siinä ei pääse toisen selän taakse niin kuin joukkuepelissä, vaan jokaisen panos on heti suoralta arvosteltavissa. Liekö tässä selitys siihen, että tämän päivän ihminen ei pane heikkoa persoonaansa kyseenalaiseksi missään. Yksilölajit ovat vailla harrastajia. Joukkuepeleissä on meteliä, riemua ja osanottajia. Tappio on joukkueen tappio, ei yksilön tappio. Tämä on todettu elämän monilla alueilla . On turvallista äänestää ryhmäpäätöksen mukaan ja nielaista oma vähäinen tahtonsa.

Tuosta voimanpuutteesta vielä yksi asia. Koneellistumisen seurauksena meille on kasvanut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana aivan uusi ihmisrotu. Katsokaapa Järven Aakua. Hartiat ovat köyryt, kädet pitkät ja aina sen näköiset, kun tommaisi jyväsäkkiin kiinni. Selkä on leveä ja pitkä. Jalat lyhyet ja tiukasti maassa.

Entäs nykyiset isännät? Vetävät ilman vaseliinia 38 numeron putkifarkut päälle ja menevät rautakangen taakse piiloon, josta heitä ei paljasta muu kuin uteliaana heiluvat korvanlehdet. Ei tarvitse enää raakaa voimaa. On moottorisaha, lantatalikko, viljakierukka, kippikärry, purkava kärry, nostovarret, työntövarret, hydrauliikkaa, iskunvaimentajaa, turvaistuinta ja imevä ja puhaltava komressori. Missä ne lihakset kasvaisi ja voima varttuisi?

Takavuosina urokset mittelivät voimiaan kaikessa. Nosteltiin jyriä, kärrynrattaita, jyväsäkkejä ja kun oikein uhottiin, niin todettiin, että oispa maassa ripa.

Entäs nämä nykyiset nuoret. Olen koittanut omia poikiani hoputtaa raisuihin voimaleikkeihin ja kertonut huimia tarinoita miten sitä ennen Vellipuhossa meuhattiin. Mikä on vastaus. Kattovat nokkavartta pitkin virnistellen ja lähtevät kirjastoon. Kyllä tässä on mentävä näköjään ihteensä ja tunnustettava, että ajat ovat muuttuneet. Menneiden päivien ja ihanteiden muisteleminen on kuulemma ensimmäisiä merkkejä siitä, että alkaa naava kasvamaan kehittymättömän minän päälle ja se on lorun loppu.

23.1.1980

”Kun minä sitten vankilasta pääsen, niin tulukaa porukalla Ruuttuselle seuroihin.” Näin kutsui konikapinasta tuomittu Ruuttusen edellinen isäntä naapureitaan sanankuuloon vielä tuomittunakin.

Nykyinen isäntä, Arvi Ruuttunen, kutsui viime lehdessä naapureitaan joukolla kinkereille ja siinä sai toimittajakin kutsun saapua ”nokkapaistille”. Mitenhän lienee, että meikäläiselle nuo kinkerit ovat olleet aina kauhistuksen ja pelon hetkiä kuin Jukolan Jussille, joka ähräili ja tuskasteli: Menishän se tuo maailma ilman tuota yhtä kirottua kinkeripäivää vuodessa. Minä istua kökötin aralla tunnolla kinkeripenkissä ja pelkäsin koko ajan, että kirkkoherra tai joku kurillinen kyläläinen pistää toimittajankin kristillisyyden vaakalaudalle ja kysyy vaikkapa käskyt läpi. Pääsinkin melko pitkälle ja aloin tuntea jo vapautuneeni, kunnes kinkeriläksyn selvitettäväksi tuli sellainen asia kuin suruttomuus.

Kirkkoherra tiedusteli kinkeriväeltä, miten te määrittelisitte ja tunnette omakohtaisesti suruttomuuden. Syntyi kiusallinen hiljaisuus. Kyllähän se asia tuttu on, mutta olisiko vastaus kysyjää tyydyttävä? Tenkun Matti uskalsi rikkoa pitkän hiljaisuuden: – No eipä sitä enää nykyisin tule niin tarkkaan määriteltyä tuota asiaa, mutta ainakin ennen pidettiin niin, että joka ei ole körttinen eikä lestadiolainen niin se on suruton, niinkö tuo Jansukin. – Tulihan se sieltä. Jysähti niin että tuntui.

Kyllähän sitä tällaiset asiat on tuntenut omakohtaisesti, mutta kun se tulee yllättäen julki ja vieläpä toisen kinkeripiirin tilaisuudessa, niin on siinä sulattelemista.. Kirkkoherra yritteli lieventää tilannetta toteamalla, että ei sitä ehkä näin jyrkästi jaeta ihmisiä. Huomasi kuitenkin nopeasti, että kahden voimakkaan herätysliikkeen pitäjässä ei sovi vähätellä herätysliikkeiden merkitystä ja totesi perään: Kyllähän se vähän näinkin on.

Kun sitten sunnuntai-iltana myöhään emännän kanssa palailtiin noilta kinkereiltä ja ryhdyttiin käymään yöpuulle, rupesi vaimoihminen lyömään kuormaa kuorman päälle. – En minä tiennytkään, että minä olen mennyt naimisiin ainoan suruttoman kanssa. Kyseli vielä, että onko se jako Nivalassa kolmiyhteisesti näin selvä. Minä tokaisin, että kyllä se on.

Vaimo oli saanut yliotteen ja jaksoi muistutella minua syntisäkkiä maallisen elämän nautinnoista. Viimein loppui minunkin kärsivällisyyteni ja tokaisin. – Turha se on sinunkaan Kalannin rukoilevaisen loikua halullisten sielujen hengellisiä veisuja, ei ne paina Nivalassa. Liekö puskaradio sitten pelannut tehokkaasti, kun maanantaina sateli kinkerikutsuja vähän joka kylältä. Mitenkä lie sattunut, kun aina löytyi sopiva este, ettei päässyt tulemaan vaikka kuinka olisi haluttanut.

Ja mitenkäkö sain loppujen lopuksi unen päästä kiinni. Muistin tuon Ruuttusen Arvin aloittaman iltavirren ja luettuani sen pääsin nirvanaan. Ja näinhän se virsi kuuluu, jota samaa virttä Kuoppalan Ville lauloi Oulun lääninvankilassa:

”Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle. Häveten Herrani tunnustaen: – Huonosti suoritin tehtävän sen. Vaan anna virheeni anteeksi mulle, syntini unhoita, uskollinen. Päiväni palvelus puutteellinen.

20.2.1980

Ameriikan ”leessu” on ruijuuttanut vähän jokaista. Toiset se on kaatanut sängyn pohjalle. Toiset ovat yrittäneet pysyä rintamassa rykien ja niiskuttaen. Koppasin Hauta-ahon Arvin Erkkisperän tiepuolesta auton kyytiin ja osattomaksi ei Arvikaan ollut jäänyt näistä Ameriikan terveisistä. – Kyllä mokoma piteli lujilla. Minä jo ajattelin, että sielä ne purkajat jo katolla kömyää minunkin savimajani kohdalla. Kahtelevat mihin rakoseen kyntensä saavat iskettyä. Se tämmöinen romuska jo kummasti harijalautaa ravottelee ja monen kohalla on purkajat pässy töihin. Eipä vielä sattunu kohalle, tuumaili Arvi.

Kovan leikin on läpi käynyt myös Nyrhisen Ville. Ville joutui ensimmäisen kerran eläissään sairaalan pehkuihin ja tempaisivat Villeltä mahalaukun kokonaan pois. Villeä ei ole näkynyt liikkeellä pariin viikkoon, mutta lauantaiaamuna hän kökötteli Shellin huoltamolla niinkö mitään ei olisi tapahtunut. Jos veivät mahalaukun, niin ei vieneet miehen luontoa. – Minä kysyn lääkäreiltä, että mihin mahaan sitä nyt syyvään. Sanovat että pistele vaan entisestä reijästä kyllä se uomansa hakkee. Niin minä oon tehenyt ja kyllä tästä vielä kostuu. Pittää syyvä vaan muutaman tunnin väliajoin, että syöminen on nyt niinkö pääammatti. Pikaista toipumista Villelle ja miksikäs ei, kun luonto on jäljellä.

Aittoperän Marjakankaalla on vietetty monta olympiajuhlaa. Vaikka tällä kertaa ei kultaa tullutkaan, oli Helenan pronssimitali kaunis päätös menestykselliselle hiihtouralle. Äiti-Lempin sydän on reuhkassut kaikki nämä Helenan hiihtolenkit mukana. On pullistunut onnesta silloin, kun Helena on tuonut kultaa ja menestystä. On käpertynyt mielipahasta silloin, kun epäonni tai sairaus on iskenyt tyttäreen. Tavoitin Lempin maanantaina välittömästi Helenan pronssihiihdon jälkeen puhelimeen ja Lempi oli onnellinen. – Tyttö soitti lähtiessä Helsingistä että hän lähtee nyt turistina mukaan. Kyllä minä arvasin, että tyttö on vielä kunnossa. Vitosen aikana oli Helenalla kuumetta ja hiihti silti hyvin. nyt näyttää kunto nouseva, totesi äiti-Lempi. Onnittelut Marjakankaan Lempille ja Oivalle.

Kairamon Urpo tommasi Tuiskulan kisapaikalla sunnuntaina käsivarteen ja alkoi raahata sivummalle. Ajattelin, että taas saa kunnanhallitus ja Kepu korvanvoijetta oikein olantakaa.. Mutta asiapa olikin varsin toinen. – Kuule Jansu, pane nyt muutama rivi johonkin sinne Nivala-lehen laitaan, että ihmiset ei antas suolalihaa talitiaisille. Minä olin erehtynyt siihen ja kaksi lintua pääsi kuolemaan. Toisessa oli vielä vähän henkeä, kun menin katsomaan. Siinä sen pää hiljaa painui alas minun kämmenellä ja kuoli pois. Eikö tästä vois varoittaa ihmisiä, että ei tulis enemmän tällaisia.

– Voi kun ailahti lämpimästi lämpöpuseron alla tällaisen puheen myötä. Tällainen raavas mies paljasti aidosti herkän tunteensa. Ihmisen sisällä on aina hyvää. Tämä oli Urpolta riski temppu.

Toinenkin luonnonsuojelu- ja ympäristövuoteen liittyvä ilmoitus tuli Nivala-lehteen. Junttikankaalta soitettiin, että siellä oli otettu lauantaina kottarainen navetan lämpöön. Kerrankos sitä käy niin, että joku hullaantuu elämässä liian aikaiseen kevääseen ja jos silloin ei ole huostaan ottavaa lähimmäistä, niin elämän pakkaset nujertavat liian varhain heränneen.

Sunnuntaina oli toimittajalle kulttuuripalveluja tarjolla ihan yllin kyllin. Tuiskulassa vietettiin ruumiinkulttuurin juhlaa hiihtokilpailujen muodossa. Kyösti Kallion koululla tarjottiin kaivosjuhlassa talouselämän tietoutta ja seurakuntakodilla täytettiin navetta-askareissa ja muissa elämän kiusauksissa tyhjentyneiden naisten leiliä henkisillä eväillä. Tähänkin tilaisuuteen olisi voinut jäädä kuuntelemaan, mutta kun esteenä oli tuo lapsena saatu kyhmy sieluun. Yritin kerran välitunnilla vikitellä Palomaan Suomaa, joka oli meidän ekaluokkalaisten suuri ihastus. No toiset pojat mokomat äkkäsivät minun aikomukseni ja alkoivat mekkaloida: Jaska on lärsien kanssa. Seuratuvalla oli pari sataa ”lärsää” ja kainostellen marssin ulos.

Palautetta tuosta tilaisuudesta kuitenkin tuli. Sain puhuttua Sirpa Juolan ympäri, ja hän toi toimitukseen valmiin jutun. Teologian maisteri Pirkko Rautanen oli puhunut lämpimästi ihmisen vierihoidosta, johon me jokainen voisimme osallistua.

Kun suomalainen TV-toimittaja haastatteli Äiti-Teresaa ja uteli Intian köyhyydestä, napautti tämä teräsmuori takaisin kipakasti: – Kyllä teilläkin on köyhyyttä, mutta ette sitä itse huomaa. Teillä on henkistä köyhyyttä hyvinvoinnin keskellä. On itsemurhia ja turhautumia. Mitä eroa siinä on jos ihminen kuolee nälkään tai ajautuu itsetuhoon. Näin Äiti-Teresa. Vierihoidon tarvetta lienee.

27.2.1980

Viimekertaisen jutun jälkeen on tullut Kairamon Urpolta sellaista palautetta, että suolaliha ei ollut Kairamon lintulaudalla, vaan tuo poloinen talitintti oli ruokaillut jossain muualla kohtalokkaan aterian ja elämä päättyi sitten Urpon kämmenellä. Tämä oikaisu sen takia, että Urpo kertoi joutuneensa sellaisiin selityksiin, ettei tahdo päästä kauppareissulta kotiin, kun joku on aina hihassa kiinni.

Nivalalaiset tiedottajat lisääntyvät. Viime viikolla tuli Turusen Jaanalta kirje, jossa hän kertoi valmistumisestaan ja ilostaan siitä, että on saanut työpaikan. Jaana toimittaa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kustantamaa nuorten lehteä Nuottaa. Kiitoksia lämpimistä toivotuksista ja kaikkea hyvää Sinulle toimittajan ohdakkeisella polulla.

Tähän vuoteen sisältyy kaksi urheilujuhlaa ja kunnallisvaalit, joten verenpainetta nostatetaan vuoden aikana moneen kertaan. Nivalassa kunnallisvaaleihin valmistautuminen on alkanut ja ehdokkaitakin on keritty nimetä. Ehdokkaiden saaminen tähän koitokseen ei olekaan enää yhtä helppoa, kun aikaisemmin. Nyt tarvitaan politiikan taistoon ryhtyvältä kirjallinen suostumus ja tämä on lujassa. Aikaisemmin tällaisesta kunniasta ei voinut kieltäytyä kuin iän ja riittävän pitkän luottamustoimen vuoksi.

Miksi sitten ehdokkaat ovat lujassa. Työväestön piirissä muiden puolueiden kuin vasemmistolaisten edustajan saaminen näyttää tuottavan vaikeuksia. Työpaikalla leimautumista pelätään ja halutaan olla rivimiehenä. Älymystön piirissä katsotaan kunnallispolitiikkaa nokkavartta pitkin. Pelätään leimautumisen lisäksi sitä, että vaalimenestyksessä saattaisi oma takki ryvettyä. Ja fiksut ihmiset eivät halua ryhtyä sen vuoksi leikkiin mukaan, että siinä rytäkässä saattaa kärsiä ihmissuhteet.

Nivalalaisten äänestyskäyttäytyminen on ollut aina hyvin vakaata. SMP on ainoana puolueena pystynyt tuomaan väriä muuten niin vakaaseen käyttäytymiseen. Tulevissa vaaleissa lienee jonkinlainen uusjako mahdollinen valtuuston koostumuksen suhteen. Voimakas muuttoliike kunnan sisällä tulee aiheuttamaan sen, että kaava-alue saanee nykyistä huomattavasti vahvemman edustuksen valtuustoon. Puolueista uutena tullenee mukaan kristilliset ja Yhtenäisyyden puolue ei asettane ehdokkaita. Syksyllä ollaan viisaampia tässä asiassa, kun kuntalaiset ovat tahtonsa ilmaisseet.

Demarien pitkän linjan ministeri Johannes Koikkalainen piipahti tiistaina Nivalassa. Olisi hauskaa ollut nähdä Knuutin Olli ja ministeri vastakkain. Ollin kohdalla on se valtakunnan tasolle noussut ongelma, että Olli ei saa navetan laajennuslainaa, kun tilakeskus on kaava-alueella. Ministeri Koikkalainen tunnusti, että hän on se mies, joka on tämän asian esteenä ja häntä saa syyttää siitä. Koikkalainen totesi, että hänellä ja ministeri Tähkämaalla on eriävät näkemykset asiasta ja heidän on tarkoitus lähiaikoina keskustella asiasta. Ehkäpä tämä asia ratkeaa niin, että Ollikin voi olla tyytyväinen.

5.3.1980

Ensi sunnuntaina reuhautetaan Nivalassa diakonian ja sitä kautta Kalkutan köyhien hyväksi. Hautalan Einon ja Ojalanperän kinkeripiirin esimerkki on nyt kantanut toivottua hedelmää ja ensi sunnuntaina hiihdetään viestikilpaa kinkeripiirien välisenä kisana seurakuntakodin maastossa. Tiettävästi joukkueita saapuu melkein jokaisesta kinkeripiiristä ja tietenkin voitto mielessä. Tuskimpa auttanee, että Ojalanperän kinkeripiiri on harjoitellut jo diakoniahiihtoa usean vuoden ajan, sillä maliset kuuluvat olevan voimainsa tunnossa.

Kiertopalkinnoksi Nivala-Seura on lahjoittanut tähän seurakunnan ”kyläolympialaisiin” Paavo Ojalehdon valmistaman virsikanteleen. Kirkkoherra kertoi, että seurakunta on varannut muiksi henkilökohtaisiksi palkinnoiksi oikein nahkakantiset virsikirjat.

Ja kovan hiihdon päälle tietenkin hiukasee. Tämäkin asia on huomioitu. Kiviojan Elsa osaa höynäytyksen taidon ja tietää en mistä toimittajan itserakkautta kutkutellaan, että saa tekstiä lehteen. Elsa soitteli, että nyt on taas niin hyvä asia meneillään, että toimittajan pitää räntätä asiaa seurakunnan pitopäivällisistä . Ja ainahan se Elsa on ollut huutonsa väärti. Niin oli hyvät pidot viimeksikin, että sylkirauhanen alkaa toimia, kun noita herkkuja muistelee.

Jos meitä hiukasee hiihdon jälkeen, niin sopii muistaa että tämän päivällistilaisuuden tuotto menee Kalkutan lapsille. He tietävät millainen on nälän tunne. Kalkutan alueella asuu 10 miljoonaa ihmistä. Heistä 3 miljoonaa asuu kurjissa slummeissa ja 250 000 kaduilla ilman minkäänlaista asuntoa. Luterilaisella maailmanliitolla on Kalkutassa useita avustusohjelmia. Kaduilla asuville nuorille järjestetään ammattikoulutusta ja perustetaan terveysasemia. Äiti Teresa on muokannut maailman mielialoja epäitsekkäällä työllään näiden vähäosaisten hyväksi. Myös meillä on velvollisuus auttaa. Siis pyhänä emännille vapaapäivä ja koko porukalla kohti seurakuntakotia.

Helsingin rinkiläiset jaksaa. Ensi sunnuntaina nivalalaiset järjestävät konsertin Helsingin pitäjän kirkossa. Konsertissa esiintyy Tellervo Pajamies ja Tuomo Häkkilä. Konsertin tuotto käytetään kokonaisuudessaan Vantaan näkövammaisten hyväksi. Diakoniamieltä on sielläkin. Muistakaapa panna tapahtuma korvan taakse. Helsinkiin ja ympäristöön tulee runsaat 1 000 Nivala-lehteä, joten kyllä sieltä konserttiyleisökin löytyy.

Pikkulinnut ovat laulaneet, että Tyhtilän Kustaa viettää ensi perjantaina synttäreitä. Tätä tietoa ei löytynyt seurakunnan tilastoista. Ilmeisesti Kustaa oli ajatellut olla ”matkoilla”, mutta eihän se nyt Kustaalle onnistu. Ei veikkonen. Kustaa on elämänsä aikana ollut tuomassa niin monen ihmisen juhlaan ja arkeen, iloon ja suruun, oman panoksensa , että on roppakädellä saannin puolella. Ja yllätyksiinkin varmasti voi varautua. Minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Monessa kepposessa on Kustaa ollut mukana. Kustaan työ Nivalan kulttuurielämän hyväksi on toistaiseksi mittaamatta. Kustaa on musiikin alalla pitkänlinjan miehiä. Kustaa on joutunut itse opiskelemaan kaiken sen, mitä on tarjonnut ympäristölleen. Kustaa on tiennyt nämä vaikeudet ja sen vuoksi hän on ollut vetämässä alkuun Jokilaaksojen Musiikkiopistoa ja Raudaskylän kesäleirejä. Tänä päivänä nivalalainen nuori voi saada opetusta musiikissa omassa kunnassaan. Tämä ei ole itsestään selvä asia, vaan siihen on täytynyt lähteä monta kertaa, ja Kustaa on lähtenyt. Kulttuurisaran viljely ei aina ole helppoa. Ohdakkeita ilmestyy peltoon ja uuden kasvun uhkana on monet vaarat. Sitkeä työ on kuitenkin palkittu. Musiikkiharrastuksemme on tänä päivänä sellaisessa laajuudessa ja tasossa, joka antaa hyvän lähtöpohjan jatkamiselle. Tässä on Kustaan osuus merkittävä. Kulttuurin kylvömiehelle edelleen kaikkea hyvää. Iän ja arvovallan velvoite edellyttäisi jo Kupeltakin arvokasta käytöstä, mutta elä tee sitä. Elämä on muutenkin tosikkojen kanssa tarpeeksi harmaata, joten kevennystä tarvitaan.

12.3.1980

Tätä vuotta vietetään ympäristönsuojeluvuotena. Tämä teema tuli tunnetuksi jo viime vuonna kun Lappajärvellä ja Norjassa luonnonsuojelijat ottelivat vallanpitäjiä vastaan ja saivat kummasti tahtonsa läpi. Tässä asiassa eletään heräämisen aikaa. Ei ihminen elä yksin leivästä.

Meillä Nivalassa ei ole monia sellaisia, jotka julkisesti ryhtyisivät puhumaan luonnonsuojelun puolesta, vaikka ovatkin huolestuneita kehityksen puolesta. Me olemme menettäneet elämisen tasosta jo paljon sellaista, mikä huomataan vasta ehkä vuosien päästä. Voimavarat ja asenteet ovat vielä vahvasti näennäisen tehokkuusajattelun takana ja asenteiden muuttamiseen tarvitaan vahvoja voimia. Kotiseutuyhdistys on sellainen tekijä, jonka tehtäviin kuuluu myös kotiseudun kaikinpuolinen suojelu ja elinympäristön vaaliminen. Siksi lienee paikallaan, että Nivala-lehti aloittaa keskustelun myös tässä asiassa.

Mikä on vesiemme tila? Vielä muutama vuosi sitten oli Malisjoki yksi pohjanmaan rikkaimpia rapuvesiä. Ei ole enää. Vielä muutama vuosi sitten saatiin Pidisjärvestä mahtavia matikkasaaliita talvisin. Ei saada enää. Vielä muutama vuosi sitten Malisjoki oli hyvä kalapaikka. Ei ole enää. Missä syy? Tehostunut maanviljelys on tuonut mukanaan vaaralliset AIV:n puristemehut, lietelannan ja humuksen huuhtoutumisen. Osa syynsä on voimakkailla metsäojituksilla ja vesistöjärjestelyillä.

Tässä toteamuksessa on hyvä syötti sille, joka haluaa lähteä kiihottamaan mieliä sen voiksi, että luonnonsuojelijat ovat maatalouden vastaisia. Ehkä tällainen kiihotus vielä jokin aika sitten purikin, mutta ei pure enää. Ihmiset ovat havahtuneet, sillä kysymys on heidän omasta asuinympäristöstään.

Kankaan Lauri Ruuskankylältä kertoi toissa kesänä, että Karsikasojasta (Malisjoen latvoja) saa kala vielä siihen saakka keväisin, kun Karsikkaalla alkaa AIV:n valmistus. Puristemehujen ilmestyessä kuivaan kesäaikaan jokeen se tietää varmasti kaiken elollisen kuolemaa. Lauri kertoi, että heti alkaa tulla kuolleita kaloja virran mukana.

Tämä ei suinkaan ole aina tahallista, vaan enimmäkseen tietämättömyyttä näiden kemikalioiden vaarallisuudesta vesitöissä. Tietenkin asiassa on myös vastuutonta leväperäisyyttä: ”Kun minä pissaan Maliskylässä jokeen, niin ahteisille se kostautuu”. Vastuuttomuutta näkyy myös siinä, että omat jätteet käydään kippaamassa naapurin metsään.

Erityisesti minä vetoaisin näissä asenteiden muutoksissa omiin kepulaisiin, jotka vaalien alla ratsastavat vihreän ja puhtaan maaseudun säilyttämisen teemoilla. Pitäisi myös pyrkiä työskentelemään sen hyväksi, että tänne maalle saataisiin ihmisiä. Ruotsin ja Helsingin elintason vaihtoehdoksi voitaisiin tarjota viihtyisä asuinympäristö, puhtaat vedet ja säilytetty luonnonmaisema. Nämä ovat niitä tekijöitä, joiden arvostus nouse, kun elämisen tasoa ryhdytään mittaamaan muullakin kuin rahalla.

26.3.1980

Kevät on kovaa aikaa nuorille, tunnepitoisille ja huonokuntoisille. Nuoret rakastuu rajusti, tunnepitoiset heräävät elämään niin, että jalat irtoavat maasta . Heikkokuntoisille kevään tulo merkitsee flunssaa, yskää ja köhimistä. Minä polonen olin talvilomani Vellipuhossa risusavotassa ja sairastuin kaikkiin noihin tauteihin. Silmät on ristissä, nokka vuotaa ja katse harhailee. Sellaista on kevät.

Kevään tulo tietää myös heruvia lehmiä ja pannukakkuja. Haapamaan Impin kevävarrainen oli poikinu sopivasti menneellä viikolla ja passasin lämpimille pannukakuille. Impi joka ossaa olla höveli voiteli vielä läksiäisiksi lämpimillä rieskoilla. Impistä on muuten tullut julkkis. Kaisa tyttö otti isoäiti-Impistä ja Airan kuopuksesta niin lämpöisen kuvan, että siitä tuli maan kuulun filmifirman mainoskuva. Nyt Impi poseeraa jokaisen kioskin ikkunassa samalla tavoin kuin Katri-Helena, Marioni ja muut julkkikset. Nyt se on tästä lähin Impinkin elämä sihillä, kun ruvetaan tarkkailemaan hänen liikkeitä ja edesottamuksia. Julkkiksilla ei ole yksityiselämää. Hyvä, ettei joudu vielä Jussikin hytinää.

Viime maanantaina valistettiin Osuuskaupan ravintolassa heinänsiemenviljelijöitä. Mukana oli asiantuntijoita oikein Helsingistä saakka. Nivalalaista timoteiporvareita oli paikalla melkoinen liuta ja mukana myös heinänsiemenviljelijöiden nestori Hauta-Riku. Isännät äimistelivät herroille, että ei siitä Tammiston kannasta mitään siementä saa. Se on turha tuua Etelän tulokkaita tänne Nivalan aavalle, ei ne täällä menesty. Timotein nuppikin on tässä etelän lajikkeessa kuin äimän pää. Toista se on Nivalan timoteissa. Lykkää tähkän kuin piisamin häntä.

Kyllähän minä tiedän nämä Etelästä tuodut, että nuuruuhan ne muutaman vuoden ennen kuin sekoittuvat paikallisiin kantoihin. Minä toin emännän Varsinais-Suomesta ja olen tämän nuurumisen nähnyt ja omakohtaisesti kokenut. Naapurit sanoi heti aluksi, että saapa nähä, kun se kuuluu olevan Etelästä.

Vähillä puheilla sain höynäytettyä tytön noista Varsinais-Suomen lauhkeista lehdoista kulkumiehen mukaan tänne Kairanmaalle. Tutustumiset oli vähäiset, mitä nyt Kyprokselta kirjoiteltiin. Sitä nyt kirjeessä puhuu vähän yli asian ja tuli kehuttua Nivalaa vähän liikaakin. Lähdettiin siinä vihkimisen jälkeen ajelemaan kohti Pohjanmaata. Taakse jäi lauhkeat tammimetsät ja Keski-Suomen järvimaisemat. Alkoi tulla käkkärämäntyä ja jänkää. Nuorikon nenänvarsi ei vielä kalvennut, mutta olin päättänyt karkaista heti alkuun. Kannonkoskella ruuvasin pikku-fiiatin ikkunan auki ja heitin leveän kesähatun petäjikköön. – Tätä ei Nivalassa tarvita, eikä siitä Hiitolan Olga ja muutkaan naapurit tykkää. Kun tultiin Karvoskylään ajelin Karvosenojalle ja aioin käydä ostamassa nuorikolle häälahjan. Valitsin sieltä oikein ottavan vesurin ja kiikutin vaimokkeelle – On tuo Ronin niitty päässyt pajuuntumaan, lähetään tästä häämatkalle vesakon perkkuuseen.

Kyllä se siitä hyvällä hoijolla on juurensa löytänyt ja tykkää jo mutista ja juustokeitosta niin kuin hullu polokasta. Miksikä ei tuo Etelän timoteikin ajan mukaan alkaisi täällä menestyä, mutta kyllä se alkuvuosina nuuruu.

2.4.1980

Viime viikonvaihde oli varsin vilkas Nivalassa. Liikekannalla oli tällä kertaa tillarit ja poliitikot. Kävi ministerivieraita ja puhuttiin puheenjohtaja-asioista.

Tillaritkin pääsivät sanomaan sanansa tulonsa herumisesta: Miellyttikö herrain tekemät sopimukset. Tuottajaväestön vaaleihin ei osanotto ollut kovin vilkas, sillä äänestysprosentti jäi 49,6. Tillarit ovat vähään tyytyväisiä. Näistäkin äänestäjistä 77,6 prosenttia antoi jaa-äänen ja hyväksyi tehdyn ratkaisun.

Maanviljelysneuvos Kusti Eskola on arvostettu mies maamme talouselämässä ja politiikassa. Hänellä on meriittiä sellainen määrä, johon harva keskipohjalainen on yltänyt. Hän kuuluu Kyösti Kallion ja Viljami Kalliokosken jälkeen mittavimpiin miehiin. Kusti Eskola luopui varsin nuorena johtavilta paikoiltaan, eikä häntä ole saatu mukaan monista yrityksistä huolimatta. Kustilla on vahvat näkemykset asioista ja sempä vuoksi hänen puhettaan viime sunnuntaina odotettiin jännityksellä. Eikä suotta. Viksusti, mutta lujasti hän antoi ymmärtää, miten ”maa makaa” tällä hetkellä: – Kun Paasio joutui aikanaan rikkirevityn sosiaalidemokraattisen puolueen johtoon, oli hänellä eheytys edessä. Paasio sanoi: kaksi piirua vasemmalle, ja onnistui. Keskustapuolueella on nyt edessään vaihtoehto. Meidän on otettava kaksi piirua maaseutua ja yrittävää ihmistä kohti. Eskola ravisteli voimakkaasti politiikan yläpäätä ja totesi, että puheenjohtajavaihdos olisi mennyt kivuttomasti, jos Väyrysellä olisi ollut kaksi vuotta malttia odottaa. Nyt näyttää edessä olevan samanlainen repeämä kuin 16 vuotta sitten, joka laski vennamolaisuuden valloilleen. Näin Kusti.

Ministeri Väyrynen oli kolmannen kerran vierailulla Nivalassa. Olikohan mittaamassa suosionsa määrää ensi kesän puheenjohtajakysymykseen. Kaksi kertaa aikaisemmin Väyrynen on käynyt Nivalassa ja Nivalan kepulaiset isännät ovat silittäneet vierasta, mutta vastakarvaan. Jokohan kolmas kerta toden sanoi. Nuorisoseura oli tupaten täynnä. Väyrynen otti härkää sarvista ja alkoi selittää ehdokkuuttaan puhemiehenä. Kyllä pojalla on sana hallussaan ja eikä virnistele niin ironisesti kuin Jussi. Jotenkin hämillinen tunnelma jäi jälkeen. Ehkä kääntymyksiä tapahtui. ehkä ei haluttu vierasta kovistella. Otappa noista poliitikoista selvää. Kova on kuitenkin pojilla ottelu, vaikka kysymyksessä on vain kepun jäsentenväliset.

Elämme hiljaista viikkoa. Toivoisi, että tällä viikolla jokainen ihminen voisi kiireittensä ja kiusaustensa keskellä hiljentyä, vaikka yksikseen.

Tähän on tietenkin monella vastaus valmiina: Se on helppo sanoa, kun leipä pitää ottaa maailmalta hiostavalla työllä ja kotona on itkevät lapset ja vuotava pata. Siitä huolimatta – yritä edes.

Perinteisen pääsiäiskokon tuoksuvia savuja tulevat nuuhkimaan jälleen tuhannet entiset nivalalaiset niin Turusta, Helsingistä kuin Ruotsistakin. Viettäkää pääsiäisenne lapsuuden muistoissa ja latautukaa tulevia ponnistuksia varten. Hyvää pääsiäistä.

16.4.1980

Vaalea pitkä naisääni soitteli kunnan vuokrataloalueelta ja oli tuimasti närkästynyt: – Kyllä nämä ihmiset täällä ovat vastuuttomia, kun ajelevat autoillaan vähäisetkin nurmikot ja pihat piloille. Eikö se kunnanhallitus jukolauta voi panna asioita ojennukseen ja saisi sitä käydä Nivala-lehteenkin kuvaamassa. Taloissa on paikoitusalueet, mutta jokainen ajaa autollaan portaille saakka. Ei oo ihme, jos sitten on kaikki paikat karavelliä täynnä ja pihat polettu.

Ympäristövuotena varsin tärkeä asia. Näissä ahtaasti suunnitelluissa vuokrataloissa asumisviihtyvyys ei varmasti ole paras mahdollinen ja jos asukkaat ottavat vielä sellaisen asenteen, että mistään ei välitetä, niin kyllä se apeaksi vie mielialat.

Tällaisiin asioihin ulkopuolisen puuttuminen on varsin vaikeaa. Parannus pitäisi lähteä sisältä päin. Ehkäpä Nivalassakin voitaisiin jo ajatella asuntolayhdistyksen perustamista. Suurissa taajamissa ihmiset ovat havahtuneet kiinnittämään huomiota asumisviihtyvyyteen. Tällaisissa yhdistyksissä voitaisiin puuttua epäkohtiin ja monesti tällaiset elimet pystyvät toimimaan painostusjärjestöinä etujensa ajamiseksi. Kutsukaa taloyhtiön asukkaat yhteiseen tilaisuuteen ja viettäkääpä vaikka makkaranpaistoilta ja parantakaa maailmaa. Ehkäpä vastuuntunto niillekin palaa, joilla sitä ei näytä olevan.

Ympäristövuoden toimikunta on päättänyt eräistä toimenpiteistä, joilla kiinnitettäisiin huomiota asumisviihtyvyyteen ja luonnonsuojeluun. Nivalan Osuuskauppa on lupautunut jälleen yhteisen asian hyväksi toimimaan keräilykeskuksena, kun Nivalaan istutetaan ensi kevään aikana muutama tuhat kappaletta visakoivun taimia. Tavoitteeksi tulee asettaa, että jokaisessa perheessä istutetaan yksi visakoivun taimi jokaista perheen visaa kohti. Jos visakoivu ei kaikkien kohdalla tule kysymykseen, niin tietenkin istutukseen sopii myös mikä tahansa kotoinen puulajimme, joiden taimia saa vapaasti luonnosta.

Nivalan keskusta on muuttunut tehokkaan rakentamisen mukana betonierämaaksi. Ei tekisi pahaa, vaikka Osulan ja Säästöpankin välisellä alueellakin olisi muutama puu. Ympäristövuoden toimikunta on päättänyt lähestyä taloyhteisöjä kirjeellä istutusvelvollisuuden hoitamisesta. Pyhä lehmämme, auto, on huomioitu tie- ja talorakentamisen yhteydessä, mutta ihminen itse on unohtunut. Näilläkin rajuilla asuinympäristömme muutoksilla saattaa olla vaikutuksensa ihmisen juurettomuuteen tänä päivänä. Lököisiä kevätpäiviä.

30.4.1980

Tekee mieleni palata vielä kahden viikon takaiseen tapahtumaan – Kustaa Vilkunan ikimuistoiseen siunaustilaisuuteen. Sen lisäksi, että se oli vaikuttava surujuhla, se oli tavalliselle rivimiehelle mielenkiintoinen tapahtuma, jossa saattoi tehdä havaintoja.

Kun tasavallan päämies laski oman kukkalaitteensa äänettömänä, mutta varmasti monia tunteita tuntevana ystävänsä arkulle, tuli mieleen Kekkosen aikaisempi tunnustus, että hän on yksinäinen ihminen. Tämä hän varmasti on vielä enemmän, kun ikätoverit ja ystävät siirtyvät rajan taakse. Urhon vain täytyy pitää pokkansa ja seisoa töhtinä kinastelevan kansan edessä. Melkein sääliksi käy. Sympatioita sai myös Manu. Kankaan Pekka totesi, että Manu istuin niin murheellisen näköisenä, kuin olisi koko maailman huolet harteilla. Uskonnolliset pohjalaiset panivat merkille senkin, kun pääministeri veisasi niin tosissaan ja korjaili otsalle valunutta tukkaansa. Taisi moinen silittää murheisen miehen päätä.

Toki Urholla on vielä ystäviäkin ympärillä ja niitä oli mukana ainakin kaksi, valtioneuvos Martti Miettunen ja kirjailija Ilmari Turja. Kyllä täytyy sanoa, että jos Kekkonen nuorekas, niin vielä enemmän on valtioneuvos Miettunen. Terveesti lapin hangilla ahavoittunut valtioneuvos käveli ryhdikkäänä ja pirteänä ja käytöksestä uhkui sellaista sisäistä voimaa, joka panee kunnioittamaan miestä. Yhtä punaposkinen ja terävä näytti ulkoisesti olevan myös Turja, joka ruotuväkikaverinsa Vilkunan Joosen kanssa vietti tarinatuokion siunaustilaisuuden päättymisen jälkeen. Nämä molemmat miehet kuuluvat siihen Kekkosen ystäväpiiriin, josta Kustaa Vilkuna nyt poistui.

Nivalalaisten arkuutta oli poistamassa heti alkajaisiksi havainto, kun huomattiin airueiden joukosta Suojakorven Mirkku. Pohjoismaisten kielten tutkimuslaitos oli asettanut airueet ja nivalalaisena ja vainajan sukulaisena Mirja oli mukana tässä tehtävässä. Pohjalaisten osuus tässä tilaisuudessa oli merkittävä. Siunaustilaisuuden jälkeen Lauri Ojala ja Martti Pokela esittivät musiikkia suruväelle. Tämäkin oli ilmeisesti vainajan toivomuksen mukaan.

Leppoisuutta tähän arvokkaaseen tilaisuuteen toi Herttoniemen seurakunnan kirkkoherra Väinö Karhumäki, joka otti nivalalaiset vieraat ystävälliseen huomaansa ja jutusteli pitkin päivää ja muisteli Raudaskylällä ja Nivalassa oloaikojaan. Meille mukana olleille jäi velvoittava tunne siitä, että saimme olla mukana suuren miehen lähtötilaisuudessa. Miehen, jonka suuruus kasvoi sitä mukaa, kun pääsi häntä lähemmin tuntemaan.

Huikaiseva kevät on palannut Nivalan niityille. Muuttolintujen soidinlaulut kiirivät läpi niittyjen kuulakkaina kevätiltoina. Ihmiset palaavat luontoon. Piisaminpyytäjät lorkkivat raudoillaan. Kalamiehet asettelevat ja kokevat pyydyksiään. Aistit tarkkana nuuhkitaan voimallisen luonnon muutostapahtumia jäisestä talvesta kesään. Luonnon mukaan myös ihminen jättää kaamoksen painavan turkin ja heittäytyy kevään kiihkeään elämään.

Olin viime maanantaina Erkkisperän miesten kansaa keväisellä katselmuskierroksella Erkkis- ja Vähäjärvellä. Hanhiparvi uiskenteli suurena lauttana kaikessa rauhassa joutsenien kanssa Erkkismeren ulapoilla. Vähäjärvellä sadat sorsat, joutsenet ja lokki pitivät moni-ilmeistä konserttiaan. Erkkisperän luonnonmaisema näyttäytyi rikkaimmillaan.

Malisjoen vesistöjärjestelyissä on näkökohdat lyöneet raskaasti toisiaan korvalle. Maanviljelijäin kuivatusnäkökohdat ovat nykyisten suunnitelmien valossa ristiriidassa vesistöjen säilyttämistä puolustavien kanssa. Nyt näyttää olevan löytymässä ratkaisu, joka tuntuisi tyydyttävän molempia osapuolia. Kuntaan on tulossa kirjelmä, jossa kuntaa pyydetään ”esiliinaksi” tämän asian järkeväksi ratkaisemiseksi molempia osapuolia tyydyttävästi. Kysymys on niin suurista tekijöistä, että kunnan ”välimiessovittelu” ja taloudellinen tukikin on perusteltavissa. Kunta on ollut mukana Mutalammin ja Aartaminjärven kunnostuksessa ja tämän periaatepäätöksen mukaan kunnalle kuuluu velvollisuus myös näiden vesistöjen osalta. Asian hoitamiselle löytyi väylä, kun kunnan omistama 50 hehtaarin turvesuo Analanrämeellä tulee kuivattavaksi. Tässä yhteydessä uskotaan löytyvän ratkaisu Erkkisjärven yläpuolen kuivatuskysymyksiin ja Erkkisjärvi voidaan säilyttää.

Olin myöhään maanantai-iltana Rättyän Laurin kanssa lipolla Padingissa. Tätä ikivanhaa kalastusmenetelmää ei liene muualla Nivalassa käytössä kuin tällä kylällä. Noin kilometri voimalaitospadon alapuolella lippoon tarttui kolmekin haukea yhdellä vetaisulla.

Lippoaikaa on keväisin vain parin viikon ajan silloin, kun kala nousee. Valitettavasti nousu pysähtyy nyt ja Padingin voimalaan. Jos tämä voimalaitoshanke olisi vasta nyt toteuttamisvuorossa, niin sitä tuskin tehtäisiin. Vesistömme oat nyt auttamattomasti pilalla. Tekisi mieleni yhtyä sen erään nivalalaisen arviointiin, että antaa nyt Padingin voimalaitoksen olla muutaman vuoden, että yhtiö saa lainojaan lyhennettyä ja puretaan pato sitten pois. Yleinen mielipide on kääntymässä voimakkaasti siihen suuntaan, että luonnonjärjestyksen muuttamiseen ei ihmisen pitäisi ryhtyä. Tästä on esimerkki koko Kalajoen turmeltumisena.

Ympäristövuoden merkeissä kehotan kaikkia nivalalaisia siivoustalkoisiin torstaina 8 päivänä toukokuuta. Kaikkia kiinteistöjen omistajia kehottaa toimikunta huolehtimaan omista kiinteistöistä ja alueista ja sen lisäksi myös yhteisien alueiden puhdistustalkoisiin. Maamiesseurojen puheenjohtajia kehotetaan suorittamaan omilla kylillään tarkalla silmällä katselmuskierros ja tekemään esityksiä johtokunnille oman kylänsä kaunistamiseksi. Tässä ympäristön kunnostamisessa meillä on vielä paljon opittavaa ja näin teemavuonna on syytä paneutua kaikkien asumisviihtyvyyden lisäämiseksi. Vallesmannille terveisiä, että on adjutantteineen valmistautunut tarkastuskierrokseen siivouskökän päälle. Iloista kökkäämistä.

7.5.1980

Valpurinpäivä meni vanhan kaavan mukaan. Ensin täristiin orjahuutokaupassa ja huudettiin naapurin Erkin kanssa kilpaa murakuormia. Erkki voitti. Kepulla oli ”Vihreä vappu-juhla” nuopparilla, mutta yleisö puuttui. Tilaisuuden juhlapuhujat Gummeruksen Heikki, Ylikotilan Arto ja Raudaskosken Väinö puhuivat vihreän aatteen puolesta ja todistelivat, että vappu ei ole yksinomaan työväen ja ylioppilaiden juhla, vaan se on myös talonpoikien juhla. Vappu on kevään ja hyvän kasvukauden odotuksen juhla ja parempaa huomista voivat toivoa muutkin kuin työläiset ja ylioppilaat.

Juhlapuheista lähdin omalle ”vappumarssille” Vellipuhon niityille. Ei palanut kulo, eikä ollut perunansiementä mistä nostaa. Jäi tynkäjuhliksi koko valpurinpäivä.

Kolleegani Aaro Vilkuna oli äitynyt nivalalaisten vapun valtauksesta ja katsoi vihreän vapun keinotekoiseksi.

- Pyrkisivät vain Nivalan isännät kulonpoltossa ja perunansiemenen nostossa ja jättäisivät vapun työläisille ja ylioppilaille. Ei pitäisi lähteä kaikessa matkimaan, melttosi Aaro.

Nivala-lehden mielipidetiedusteluun tuli monia nasevia vastauksia ja kommentteja. Eräässäkin todettiin, että on niitä Nivalassa muitakin kyliä kuin ”Sarijanperä”. Tästä huolimatta saanen palata vielä tuohon Erkkisjärven juttuun.

Mielipiteet asiassa ovat vihdoinkin lähestymässä toisiaan. Riitely on kuitenkin johtanut siihen, että monien mieleen on herännyt pelko siitä, että Vesihallitus tuputtaa koko suunnitelman pois, kun yksimielisyyttä ei näy löytyvän. Tämänköhän vuoksi nuo kunnostussuunnitelmat ovat olleet niin yliampuvan suuria, että niille ei ole löytynyt taloudellisia mahdollisuuksia. Huituperän miehet tekivät samankokoisen järven kuivalle maalle, niin johan on kumma ettei erkkiperäset saa valtionkaan tuella yhtä järveä pidettyä. Viimeisin suunnitelma on to Kunnan Jussin Putkitusjuttu. Upotetaan sopivan kokoinen muoviputki Erkkisjärven pohjaan, joka imee kesävedet Sarjanojasta padon alapuolelle. Pois laskuista ei myöskään ole pumppulaitos. Halvin ratkaisu olisi kaikkien maiden salaojitus tiettyyn korkeuteen, mutta tämäkään vaihtoehto ei tuntune sopivan vesipiirille. Nyt on kuitenkin kunta päättänyt lähteä välimiehenä etsimään viranomaisten ja kyläläisten kanssa toteuttamiskelpoista ratkaisua. Kunnanhallitus antoi Pajulan Jussille lautamiehen oikeudet tässä asiassa.

Tämän viikon lauantaina näkyy Nivalan kaupoissa avuttoman näköisiä asiakkaita. Sunnuntaina on äitienpäivä ja jotain pitäisi keksiä. – Kirja sillä jo on, ilman laamapaitaakin kohta tarkenee, hortenssioita on jo kotona niin paljo, että ei oo paikkaa mihin piippunsa laskee. Se on niin vaikeaa, ku ei taho tietää mistä ne tykkäis. Sitä lahjaa ostetaan äidille, jota on opittu kotona pitämään käytännöllisenä talousihmisenä, joka ostaa lasten puseroissakin kasvun varaa ja leipoo sämpylät kotona, kun tulee halvemmaksi. Tälle kotikasvatukselle kuuliaisena miehet valitsevat lahjansakin: Jotakin lämmintä tai tarpeellista jokapäiväiseen elämään.

Äitikin on sentään nainen. Näin antoi palautetta eräs nivalalainen nuori virkaäiti. Nainen antaa anteeksi paljon turhamaistakin, kun se kohdistuu naisen heikkoihin kohtiin. Laamapaidan sijasta hajuvesipullo, jalkahoito, kampaajan lahjakortti, teatterilippu tai äitienpäivälounas saattaisi tuntua yhtä lämmittävältä eikä turhamaisuuteen sortumisesta puhuttaisi ainakaan äitienpäivälahjojen kohdalla. Tässäpä vinkkiä naisten mielihalujen ja toiveiden pohjalta meille miehille, joiden valikoima on käsittänyt vain laamapaidan ja hortenssian. Hyvää äitienpäivää!

14.5.1980

Äitienpäivänä saatiin televisiosta seurata valtioneuvoston järjestämää äitienpäiväjuhlaa. Kaikkiaan 27 äitiä oli tänä vuonna päässyt osalliseksi valtakunnallisesta huomionosoituksesta. Mukana ei tälläkään kertaa ollut nivalalaista äitiä.

Tätä asiaa on perätty Nivalan kunnanisiltä toistamiseen. Jääkö paperit kunnan pöytälaatikkoon? Näin ei asia kuitenkaan ole. Nivalan kunta on antanut oman puoltavan lausuntonsa tämänkin kevään hakemukseen, mutta tulosta ei näy syntyneen. Liekö hakijajärjestönä ollut liian vaatimaton yhteisö tai poliittinen jälkihoito jäänyt tekemättä. Eiköhän äitien ansiot ole niin suuria, että tällaisia huomionosoituksia ei tarvitsisi hoitaa poliittisesti. Vaikka tänä päivänä puhutaankin jo kivuttomasta synnytyksestä, niin saman tuskan ja vaivan ne on kärsinyt kaikki äidit olipa lapset sitten akateemisia tai pirun hyviä työmiehiä ja eikä siinä auta yhtään vaikka tunnustaisi polttojen välillä kaikkien puolueiden kannattajiksi. Pakkaavat vain puhumaan, että äitienpäivämitalitkin jaetaan puolueiden keskinäisesti sopimista paketeista ja puoluesihteerit hoitavat jaon omilleen. Jos näin on, niin äidit ovat näiden mitaleiden yläpuolella. Tällainen huomionosoitus on toki suurelta osin symbolinen ja sillä korostetaan kaikkien äitien työn merkitystä. Valitettavasti mitaleita ei vain voi jakaa kaikille ansioituneille.

”Se on pakko Sakarin tanssia, kun soitetaan.” Tähän toteamukseen tullaan aina Osuuspankin äitienpäiväkonsertissa. Kun käyttötili näyttää CR:ää ja lainatili isohkoa saldoa, niin sitä musiikinkuunteluntarvetta kummasti löytyy meihinkin, joilla pakkanen on vienyt nuottikorvan. Hyvä on aina ollut pankin tilaisuuksissa osanotto, sillä kansalainen vaeltaa aralla tunnolla silloin kun rahamaailma laumojaan kokoaa. Totesihan tuo pankinjohtaja kevennykseksi tähän tilitykseeni, että saisi sitä muitakin motiiveja olla. Se tuo vanha Aatami panee aina näitä asioita ajattelemaan nurialta puolelta.

Eräänä iltana parannettiin maailmaa Säästöpankin kellarissa pidetyssä kokouksessa. Suurin huoli tuntui olevan siitä, miten me pystymme säilyttämään tämän elintasomme. Öljyn hinta horjuttaa kummasti mukavuuttamme. Muovista on saanut kaikenlaista mukavaa lapsille ja aikuisille. On ollut mukava huruutella autolla sukulaisiin. Ja jos ei ole ollut autoa, on nostettu pottulaatikko lantatalikon päälle ja lastattu emäntä ja muksut siihen ja ajettu Aittoperälle sukuloimaan. Nyt näyttä kaikki käyvän tyyriiksi.

Näennäiselintason laskuun voimme varautua, mutta elämisentasossa voimme odottaa rikkaampia aikoja. Hössötys ja kerskakulttuuri ovat niitä asioita, joiden perässä saa josta ja aina on joku vähän edellä.

Meillä on rikkaat vuodet edessä, jos osaamme muuttaa suhtautumistamme ja arvostaa sitä, mikä meille on tärkeintä ja välttämätöntä. Halpa energia, muovi ja kehittynyt teknologia ovat tuottaneet niin paljon turhaa rihkamaa ja kaikenlaisia lakeja, jotka tuntuvat mielettömiltä. Kun tilaa junan ravintolavaunussa voileivän ja maitomukin, niin ne tuodaan sellaisissa pakkauksissa kuin oltaisiin kuuhun lähdössä. Voileipä on ilmatiiviissä tyhjiöpakkauksessa, maito tulee samanlaisessa purkissa ja jokaiselle muoviset veitset ja haarukat. Tietenkin kaikki on kertakäyttötavaraa. Maanviljelijä ei saa kötkäyttää itsekasvattamaa mullia kotona, vaan liha pitää ostaa kaupan pakasteesta tai teurastamolta. Tulee pian bakteereja. Paljosta meillä on vara luopua ja elämisentasomme ei siitä laske, vaan tilalle tulee monessa mielessä ihmisen kannalta tarkoituksenmukaisempi ja mielekkäämpi yhteiskunta. Kysymys on arvostusten ja asenteiden muuttamisesta. Ei pojat hätiä mitiä, pannan se sormi suuhun mikä on pisin ja ollaan ölövinä.

Nakkasi melkein takatalven. Isännät kyyröttelevät lähtökuopissa ja loppuviikolla traktorit pörisevät. Taitaa tulla monelle pyhänaikana syntiäkin, kun pitää olla pellolla. Hurskaisen Heikki kehottelee välttämään pyhätyöt, mutta jos tiukoille menee, niin parempi on olla pellolla kuin bingossa, toteaa Heikki.

21.5.1980

Nivalassa on joskus tarjottu niin mielettömiä rakennusratkaisuja, että niitä on ollut mahdoton sulattaa. Tällainen oli aikoinaan sähkölaitoksen varaston sijoitusesitys linja-autoasemalle. Silloin asialla oli joukko ihmisiä, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että Nivalan keskusta ei kasva ja kaapelikerät mahtuvat linja-autoaseman tontille. Tuosta on kulunut muutama vuosi. Tuskin Nivalasta löytyy enää yhtään luottamushenkilöä tai viranhaltijaa, joka ei käsittäisi sitä, että esitys oli mahdoton. Kun silloinen rakennuslautakunnan puheenjohtaja Olavi Tölli asettui jyrkästi vastustamaan tätä esitystä, savustettiin hänet kunnallispolitiikasta. Tänä päivänä Olavi saa olla ylpeä siitä, että hän oli oikeassa.

Nyt ollaan kunnassa tekemässä toista virheratkaisua, joka Nivalan kyläkuvan ja kaavan kehityksen kannalta on täysin susi. Uuden kunnan virastotalon sijoituspaikaksi esitetään nykyistä kunnantalon tonttia. Nykyiselle ahtaalle tontille pitäisi sijoittaa kymmenen nykyisen kunnantalon kokoista yksikköä vastaava määrä tiloja.

Tonttikysymystä on valmistellut kuusimiehinen toimikunta, johon ovat kuuluneet kunnanjohtaja Pajula, kunnansihteeri Kivioja, kunnaninsinööri Pirttilahti sekä kunnanhallituksen jäsenet Toivoniemi, Vuolteenaho ja Salmela. Toimikunta on tutkinut viisi vaihtoehtoa: Vanhan sairaalan tontti, seuratupayhdistyksen tontti, Jyrkänlammen tontti, Raitalan alue ja nykyinen tontti. Näistä ovat pudonneet pois kaikki muut paitsi Raitalan tontti ja nykyinen tontti. Toimikunta käsitteli asiaa maanantaina kello 16 alkaneessa kokouksessa. Toimikunnan viranhaltijajäsenet olivat yksimielisiä siitä, että kunnantalo ei mahdu toimintoineen nykyiselle tontille. Kunnanjohtaja Pajula otti asiaan niin jyrkän kannan, että pyysi jättää kirjallisena eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan, mikäli tonttipäätös tulee nykyiselle paikalle:

”Tätä ratkaisua tullaan arvostelemaan jo vuoden kahden kuluttua niin ankarasti, että minä en voi olla vastustamatta sitä”. Kunnaninsinööri Pirttilahti totesi, että Nivalan keskustan toiminnat ovat sulloutuneet niin tiheään, että kaavalla ei ole mitään järkevää ulospääsyn mahdollisuutta, vaan tilanne ryöstäytyy käsistä ja aiheuttaa kaaosmaisen tilanteen lähivuosien rakentamisessa Nivalassa. Toimikunta päätyi esittämään Raitalan tonttia äänestystuloksella 4–2.

Kunnanhallituksessa asiasta käytiin pitkä keskustelu. Vuolteenaho Toivoniemen kannattamana esitti nykyisen kunnantalon tonttia. Salmela esitti Raitalan tonttia ja tätä esitystä kannatti kunnallisneuvos Kalle Kivioja. Äänestyksessä Vuolteenahon esitys sai viisi ääntä ja Salmelan esitys neljä ääntä. Tonttikysymys tulee valtuuston ratkaisuun torstai-iltana. Paikallislehden velvollisuus on tässäkin asiassa ottaa kantaa kunnan kehityksen suuntaviivoihin.

Nivalan keskusta on rakennettu jo nyt liian ahtaaksi. Ei voida puhua maaseutumaisesta kirkonkylästä, vaan betonierämaasta. Liikenne ruuhkautuu keskustaan ja autopaikkaa ei aina löydy hakemallakaan. Meiltä puuttuu keskustasta puistoja, jossa ihmiset voisivat linja-autoja odotellessa istahtaa hetken rauhassa. Jos nykyiselle kunnantalon tontille isketään betonia laidasta laitaan, niin mihin mahtuvat autot, puhumattakaan ihmisistä.

Minulla oli viikonlopun aikana tilaisuus tarkastella eri kirkonkylien rakentamista. Monessa paikassa rynderimäinen rakentaminen on saanut vallan ja viihtyvyys on kadonnut. Toisissa kunnissa on ollut pitkänäköisyyttä ohjata kaavoitusta ja rakentamista niin, että perinteinen kylämaisema on säilynyt toreineen, puistoineen ja levähdyspaikkoineen. Ei liene vaikeaa käsittää, kumpi vaihtoehto on mielekkäämpi.

Ne jotka kannattivat nykyisen tontin valitsemista, perustelivat kantaansa sillä, että kaikki palvelut pitää olla samassa paikassa. Tämä ei ole enää mahdollista. Nivalan liike-elämä tulee keskittymään Viljavaraston läheisyydestä aina kurssikeskukselle saakka. Kesko, Hankkija ja mahdollisesti SOK takaavat jo sen, että kantatien ja rautatien välinen alue tulee muodostamaan merkittävän palvelutoimintojen alueen. Kaavan ainoa kasvusuunta on Pirttirannan suunta. Uudet liiketilojen tontit on varattu valmistumassa olevassa kaavassa lähelle ammattikoulua. Toiminnat tulevat kasvamaan lähivuosina ja jos sitä ei tehdä suunnitelmallisesti tilanne ryöstäytyy käsistä.

Lähitulevaisuudessa kaava-alueen sisällä on pakko järjestää linja-autojen paikallisvuorot Niva-Kaijan koululle, ammattikoululle, teollisuuskylään, terveyskeskukseen ja Keskon ja Hankkijan alueelle. Nivalan keskustan painopiste on ja pysyy Osulan kulumilla olipa kunnantalo sitten vaikka Näljännevalla. Toivottavasti tässä asiassa kansalaisten mielet heräävät. Kysykää ensin asiantuntijoilta ja sitten itseltänne. Sijoittakaa nykyiselle kunnantalon tontille kymmenen samankokoista taloa kuin nykyinen kunnantalo ja se jälkeen noin 80 viranhaltijan ja työntekijän henkilöautot. Mukava olisi saada vielä vähän nurmikkoakin, kun ratkaisua tehdään ympäristövuotena.

4.6.1980

Sama pää kesänsä talvensa. Ei ihme, jos kömmähdyksiä tulee. Aluksi täytyy pyytää anteeksi Kankaan Maurilta, josta tein viime viikolla Arvin. Kyllähän kaikki malisperäset tietenkin asian hoksasivat ja antanevat sen myös anteeksi. Toinen anteeksipyyntö pitäjän ensimmäiselle miehelle Veikko Kullaalle. Unohdin mainita hänet kunnantalon tonttiasiaa koskevassa pakinassani.

Veikko on kunnantalon suunnittelutoimikunnan jäsen ja ollut vankkumattomasti aina sitä mieltä, että nykyinen kunnantalon tontti on liian pieni uuden virastotalon tontiksi. Tällaisia kömmähdyksiä tulee, kun sielu huitelee Vellipuhon niityillä ja tekemättömissä töissä ja toimittajasta vain se kahdesta huonosta puoliskasta toinen on työpaikalla.

Viikonloppu meni koulunpäättäjäisten hulinoissa. Pidettiin kerrassaan nostalgisia puheita. Kannattaa muuten lukea tästä samasta auviisista Malkamäen Juhanan perinteinen puhe lakkiaistilaisuudessa. Meillä muilla on tapana huitaista työmme, mutta Juhana ei syyllisty tähän. Tälläkin kertaa puhe oli niin mittava, että siinä on pohdittavaa ja pureskeltavaa niin nuorille ylioppilaille kuin meille muillekin. Hyvä oli myöskin ylioppilaiden puheenvuoro, joka myös löytyy tämän lehden sivuilta.

Rehtorien puheista siteeraisin tällä kertaa Tuikan Eelistä. Eeliksellä ei ole tapana puhua juhlatyyliin ja yläkanttiin, vaan käydä suoraan asiaan. Rehtori Tuikka kohdisti sanansa työelämään lähteville nuorille ja otti puheensa tekstiksi käskyn: Älä varasta. Tuikka puuttui yhteiskuntamoraaliin siltä osin, että totesi tätäkin käskyä rikottavan. Työelämässä tunnetaan työehtosopimuksen sisältö varsin usein vain yksipuolisesti. Työntekijä tietää heti työpaikalle mennessään kaikki oikeutensa, mutta unohtaa helposti sopimuksen toisen osapuolen. Jos työntekijä syyllistyy työssään pinnaukseen tai laiskotteluun, se on varastamista työnantajalta. Tässä kohdin käskyn velvoite on hämärtynyt ja useinkin arvostetaan sitä, joka pystyy aikaansaamaan sellaisen hengen työmaalla, joka nostaa vastakohtaisuudet esille. Vain hyvin tehty työ tuo ihmiselle sen tyydytyksen, jonka työ voi parhaimmillaan antaa. Asennoituminen omaa työtänsä kohtaan on tärkeää. Jos ihminen jatkuvasti tuntee työn riistona tai välttämättömänä pahana, hänen elämänsä sisältö jää tyhjäksi, totesi rehtori Tuikka.

Koulutusyhteiskunnassa kun elämme, tahtoo ihmiselämä jäädä toisarvoiseen asiaan. Tästä muistutteli Malkamäkikin. Ei koulumenestys sittenkään ole kaikkein tavoitelluin asia. Menestymiseen elämässä tarvitaan muutakin. Mattilan Martti kertoi oman ja Knuutin Paavon tarinan koulutodistuksistaan. Kun kirkonkylän koulu päättyi ja Martti ja Paavo saivat päästötodistuksensa renkitöiden välissä käydystä koulunkäynnistä, palailivat pojat syvämietteisinä tuosta juhlasta. Todistus ei ollut häävinlainen ja siinä tulomatkalla arvioitiin elämisen mahdollisuuksia. Paavon mielialat kypsyivät Jaakolan sillalle ehtiessä ja keväistä virtaa katsellessa hän totesi, että nakataanko kouluväsky jokeen. Martti oli samaa mieltä. Vahvassa yksimielisyydessä ja kaikessa hiljaisuudessa lensi kaksi koululaukkua kirjoineen ja todistuksineen kaaressa Malisjokeen. Niin ovat pojat maailmaa kahlanneet, eikä ole vielä koulutodistuksia tähän mennessä kysytty. Koulumenestystä ei ollut, mutta kotona oli kasvatettu työntekoon ja rehellisyyteen. Nämä eväät ovat riittäneet. Miten on nykyään, katsotaanko kasvatuksen velvollisuus yksinomaan koulujen tehtäväksi ja unohdetaan kotoa annettavat eväät.

Kesä hulmahti Suomeen ja lämmitti kohmeiset sydämet. Vellipuhon tyttäret Anttilan Vieno ja Tuomelan Ailikin lipsuttelivat sunnuntaina paljain jaloin Ronin tietä rentukoita kädessä. Taisivat laittaa ne tyynyn alle ja nähdä kauniita unia ja kulkea nuoruuden kesäpolkuja. Sellaista se kesä teettää meillä Pohjolan lapsilla. Unohtuu vaivat ja murheet ja haluaisi halata koko maailmaa.

2.7.1980

Siunatuksi aluksi pitää pyytää anteeksi Kaarlo Junttilalta, Jaakko Häkkilältä ja Aarne Eloraudalta, että synttärinne lipsahtivat toimituksessa ohi. Selittelyjäkin olisi, mutta ne lienevät turhia. Asia tiedostettiin toimituksessa, mutta taisi tulla informaatiokatkos. Joka tapauksessa vielä näin jälkikäteen lehdenkin puolesta onnittelut ja lekosia vaarinpäiviä hyvien harrastusten parissa.

Kun Nivalan Saven konkurssiasiat olivat kuumimmillaan aikoinaan kunnassa ja Niemelän Antti joutui toimimaan panssarina mielipiteiden törmäyksessä, totesi Ritva-rouva Antille, että olet itsekin muuttunut saven väriseksi. Meikäläinen on nostattanut verenpainetta monen muun kanssa kunnantalon tonttikysymyksestä. Kaikki ovat mielestään oikeassa. Se on sitten eri asia, kuka ajattelee kunnan etua ja kuka petaa omia poliittisia asetelmiaan. Tämänkin asian kohdalla on tullut esille se, että maanviljelijän ja maanomistajan pahin vihollinen on toinen maanomistaja. Valitettavasti asia on näin.

Vaikka tämä tonttikysymys on valtuuston niukan enemmistön ponnella jo ratkaistu, tulee eteen vielä monta kiperää kysymystä. Miten halvalla E-liike myy toiminnassa olevan kiinteistönsä, jonka saaminen kunnantalon tontin yhteyteen on välttämätön edellytys? Millä rahalla ja mistä saadaan torialue? Mihin sijoitetaan kunnan toiminnat, kun uutta kunnan virastoa ryhdytään rakentamaan? Mitä maksaa vaiheittainen rakentaminen? Meneekö kaavanmuutos läpi? Miksi ei uskalleta kysyä asiantuntijoiden mielipidettä tästä asiasta? No nämä ovat sellaisia asioita, jotka kuuluvat politiikan kuvaan. Puskaradio pelaa ja Pohjanmaan Puhelinosuuskunta hyötyy asiasta.

Lomalaiset ovat saapuneet Nivalaan ja tuoneet värikkyyttä Nivalan kesään. Nivalan kesätapahtumat ovat tänä kesänä varsin vähäiset. Kesäteatteri ei saanut valmiiksi kappalettaan tälle näytäntökaudelle. Aivan viime tingassa oli Nivala-Seuran myös luovuttava Nivala-päivän järjestelyistä. Jo viime vuonna tehtiin Nivala-Seurassa päätös siitä, että tämän kesän tilaisuus vietetään kotiteollisuuden tuotteiden ja nivalalaisten liikkeiden markkinapäivänä. Valitettavasti kävi niin, että Nivala yrittäjillä on syksyllä messut ja innostusta markkinoiden järjestämiseen ei oikein löytynyt. Ilman yrittäjien tukea näistä juhlista olisi saattanut muodostua tynkäjuhlat. Mutta yritetään ensi kesänä uudelleen.

Suljetaan valtatie, laitetaan tervapadat palamaan ja liikkeet tuovat omat myyntipisteensä kadulle. Torilla myyvät nivalalaiset nippusipulia ja porkkanaa, saunavihtoja ja kirvesvarsia. Maatalousnaiset juustokeittoa ja lihavelliä. Kaikille jotakin. Tuulimyllykentälle pystytetään Hyde Park (yleinen puhujakoroke), jossa jokainen voi käydä parantamassa maailmaa. Jos tämä juhla olisi toteutunut tänä kesänä, niin puhujia olisi löytynyt ainakin kunnantalon rakentamisen osalta.

Maanantaina aion lähteä lomille ja unohtaa kaikki ikävät asiat. Näin neuvoi aikanaan Ferdinand Van der Does Elovaaran Eerolle, kun Eero oli pahoittanut mielensä jonkun asian takia. Ferdinand totesi: Ikävä asia, unohda pois, ja käsi huitaisi kaaressa ilmaa. Näin meidän pitäisi ottaa asioihin kantaa eikä ottaa mitään liian raskaasti. Minäpä unohdan hetkeksi kaikki ikävät asiat ja yritän palata lomilta sellaisissa sielun ja ruumiin voimissa, että riittäisi muustakin puhumista, kuin kunnantalon tontista.

20.8.1980

Lieneekö ensimmäisiä vanhuuden oireita, että lomalle lähtö tuntui haikealta, vaikka olinkin tyhjäksi puristettu sitruuna ja loman tarpeessa. Tuntui kuin olisi jättänyt lähimmät omaisensa, kun jätti lukijakuntansa. Jälleennäkemisen ihanassa toteutumisessa on nyt palattu töihin ja tunnen olevain omieni tykönä.

Jaa että mitäkö on loman aikana tapahtunut? Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista syntiä ja pelolla ja vavistuksella odottelen seuraavia kinkereitä – minä kurja suruton. Terveisiä vain Tenkun Matille Padinkiin. Uskaltaneeko tässä tulla enää nokkapaistille. Ja mistäkö sitä syntiä on tullut? Olen yrittänyt loman aikana naputella pesän laajennusta ja huonoilla taidoilla se ei oikein onnistu. Veelannin suku on kirvesmiestaidoiltaan melko avutonta ja tästä esimerkkinä pari tapausta:

- Maineikas enoni, Veelannin Leko, veisteli Kanadassa sellaisen ratapöllin, josta on syntynyt legendaarinen tarina. Ensimmäisestä pöllistä tuli niin kiero, että enoni survaisi sen lastukasan alle. Toisesta pöllistä tuli veistäjän mielestä hiukan parempi ja sen hän uskalsi näyttää ”Bätsille”. Mutta tämä aiheutti heti melkoisen remakan. Työnjohtaja rupesi ulvomalla nauramaan ja huusi kaikki veistäjät katsomaan enoni tulosta. Lopuksi hän lupasi kymmenen taalaa sille, joka veistää vielä rumemman pölkyn. Lenderi kiskaisi lastukasan alta ensimmäisen ratapölkkynsä ja sai sen kymmenen taalaa, mutta samalla kertaa lopputilin.

- Serkkuni Reunan Topi teki tässä muutama vuosi sitten kevätahvoilla öykin, että saisi Vepsun Heinon kanssa kokea katiskoita vetten päältä. Vihdoin öykki valmistui ja toivorikkaina miehet laskivat sen Vepsunlahdessa vesille. Miehitys kävi kuitenkin vähäiseksi, sillä öykki tarvitsi yhden soutamiseen, yhden syytämään vettä ja yhden miehen huutamaan apua.

Paljon ei ole poika polvesta taidoissaan parantunut ja ei ihme, jos rakentaminen käy tökerösti. Vaikka ammattimiehet opettivat lähtiessä, että lyö silloin hiljempää, kun peukaloon lyöt, unohtui opetus pian. Vaikka kuinka yritti laskea kolmeen, tuli sieltä sittenkin ärräpää. Eihän tämä muuten mitään, mutta kun naapurissa asuu kahta puolen pappeja. Viljasen Martti ja Malkamäen Juhana ovat tainneet rekisteröidä jokaisen voimasanan ja kinkereille meno pelottaa aiheellisesti kuin Jukolan Jussia. Onhan tässä vielä puoli vuotta aikaa keksiä lieventäviä asianhaaroja turmeltuneen sielunsa pelastukseksi ja vastineeksi Tenkun Matille.

Ihmiset ovat mestareita höynäyttämään vähäosaisia. Kyllä ne ovat loman aikana osanneet minunkin pintaan pyrkivää itserakkauttani ruokkia kehumalla: – Kirjoita sinä vaan Jansu sydänverelläsi, se on mieluista luettavaa. Helppohan se on yllyttää. Varsinkin, kun tietää ihmisen raadollisuuden, miten vähäinen itsekritiikki saattaa olla. Kyllä kait se sielunsa paljastaminen tietenkin kuuluu luovan toimittajan velvollisuuksiin, mutta joskus tuntuu siltä kuin seisoisi kalsareillaan Osulan portailla ja ihmiset kulkisivat virnistellen ohi. ei helpota, vaikka Eino Leinoa siteeraa: ”Kotkakin lentää joskus matalalla, kana ei koskaan korkealla”. Terveisiä vaan.

Samana päivänä toimittajan kanssa aloittivat työnsä myös koululaiset ja opettajat. Olin tilaisuudessa Kyösti Kallion koululla lukuvuoden alkajaisissa, kun ”kateketta” Eero Myllymäki suoritti viimeistä kertaa lukuvuoden avauksen. Eero osasi löytää herkistävät sanat niin lapsille kuin vanhemmille ja jälleen kerran moni silmä kostui lämpimistä sanoista. Jos toimittajalta toivotaan sydänverensä antamista, niin sitä enemmän vaaditaan opettajilta. Toivotaan teille kestävyyttä, ettei teistä tulisi ”leipäpappeja”. Koululaitoksen kohdalla sopii se vanha sanonta, että henki se on, joka eläväksi tekee.

27.8.1980

Katvalan eloseuroissa kirkkoherra Heikki Hurskainen totesi puheessaan: – Ei se meikäläisen takissa olokaan aina niin herkkua ole kuin sieltä nurkasta katsottuna näyttää. Tämä tilittely sai seurakuntalaisten povessa lämpimästi ailahtamaan ja hymyn monen huulelle. Näinhän se asia on; me emme helposti osaa asettua lähimmäisen osaan, van korostamme omia vaikeuksiamme ja kadehdimme toisten hyviä päiviä.

Olin viime talvena Ämmänsaaressa KTM-seminaarissa ja siellä eräänä johtamistaidon perusedellytyksenä oli empatia, mikä tarkoittaa asettumista toisen ihmisen asemaan. Siinä on seminaariläksyä koko elämän alalle.

Nivala-lehdessä on tarkoitus aloittaa tämän syksyn aikana empatian opiskelu. Toimittaja käy tutustumassa työpaikoilla eri ihmisten työhön.

Kansan iskostettu herraviha on lujassa ja se ei lauhdu tai laimene sadassa vuodessa, vaikka aihetta ei olisikaan. Kautta aikojen talonpojat ovat vihanneet aatelisia ja virkamiehiä. Nivalalaiset muistavat nimismies Walgrenin ja muut sen ajan virkamiehet. Vielä tänäänkin työväestö ja talonpojat suhtautuvat kaulusköyhälistöön, jota virkamiehet nykyisin ovat, epäillen ja katkeruudella. Me emme osaa asettua toisen ihmisen rooliin. Pidämme vain omia vaatimuksia oikeutettuina.

Karjankasvattajan ja tillarin työ on arvokasta. He joutuvat nousemaan viideltä ylös ja navettaan. Ei ihme, jos joskus pillastuu, kun lehmä potkasee maitoämpärin nurin ja samalla sattuu muistamaan että serkun vaimo se maata pojottaa Mallorgalla. Läheppä näiltä kantturoilta. Sitä samaa se on meikäläisen elämä. Ei tulla ajatelleeksi sitä, että samojen kantturoiden vuoksi joku muukin valvoo. Eläinlääkärillä ei ole sen kummemmin pyhää ei arkea. Täytyy lähteä vähintään kolmena yönä viikossa lämpimistä lakanoista toisten elukoita hoitamaan. Ja työ on vastuullista. Ei pitäisi unohtaa, että tämä yhteiskunnan palvelija on opiskellut elämästään yli 20 vuotta ja lähtee liikkeelle yöllä ja päivällä.

Nousin muutamina aamuina kesälomani aikana kolmen jälkeen ylös rakennustyömaalleni. Oli hiljaista käpsehtiä, mutta jo vähän ennen neljää ilmestyi ensimmäiset yöliikkujat kuvaan. Postilaatikon kansi kolahti ja postiljooni jatkoi matkaansa. Postitoimistosta sain selville, että tämä varhaisjakelun kantaja oli Sorvalan Liisa Karvoskylältä. Liisan on täytynyt lähteä viimeistään puoli kolmelta liikkeelle ehtiäkseen virkaansa hoitamaan. Varhaisjakelun jälkeen on monet muut työt kotona ja Karvoskylän postissa. Pitkäksi ei jää yöuni hänellekään.

Jo viiden jälkeen alkoivat Kestilän tyttäret polkea työmaalleen. Heidänkin työpäiväänsä tutustuminen kotiroolin ohella ei olisi pahitteeksi. Muistettava on myös ne henkilöt, jotka valvovat yönsä kuolevan syöpäpotilaan vieressä. Jos tällainen artikkelisarja auttaa meitä asennoitumaan suvaitsevammin ja ymmärtävämmin tosiamme, niin silloin meidän on jo paljon helpompi elää keskenämme ja osaamme arvostaa oman työmme hyviä puolia. Se siitä.

Raivion Asko ajoi sapattina pyhäkostuumissa ja piipahti pihamaalla kertomassa lyhyesti kannanottonsa maailmanpolitiikkaan. – Voinette ilmoittaa eteenpäin, että en tule puuttumaan Puolan sisäisiin asioihin. Englannin ulkoministeri voi olla huoletta minun suhteeni. Näin Asko ja jatkoi saman tien matkaansa. On se hyvä, että joku ajattelee maailmanrauhan puolesta.

Ja lopuksi toivottua kevennystä: Vaimo heräsi aamuvarhaisella ja herätteli miestänsä: – Nouse nyt ja käy tappamassa kana, kun on oltu 25 vuotta naimisissa. Ukko vääntäytyi pystyyn ja katseli sängyn laidalla varpaitaan ja hetken mietittyään totesi: – Onko se kanan syy?

24.9.1980

Viime päivinä on lämmitelty jälleen patsashankkeita ja ihmeesti se vaan tuntuu tuo Tillari kohoavan jalustalleen. Johan tuo olisi aika nostaa tillarikin arvoonsa, sillä isännät ne on vieneet kunnian ja naiset raataneet työt vielä viime vuosiin saakka. Isännät kävelivät maatalousnäyttelyissä pönäkköinä takki käsivarrella ja katsastelivat karjan ja koneet ja vastaanottivat kunniakirjat tuloksiin heruneista mansikeistaan. Nainen on vastannut taloudenpidosta silloinkin, kun isäntä on pyhäpukeisiin sonnustautuneena lähtenyt milloin taksoitukseen, milloin minkinlaisen politiikan perään ja teeskennellyt tärkeyttään. Entynyt olisi mansikki jo noiden kokousten välissä saatikka sota-aikana, jolloin naiset joutuivat vastaan koko kotirintamasta. Joku kysyi, onko sitten Tillari kyllin arvokas patsas mittaamaan naisen asemaa ja arvostusta. Ei tämän päivän emäntä jää isäntiä huonommaksi, vaan saattaa tempaista auton tallista ja lähteä ennen isäntää. On kuoroa ja kuvataidepiiriä ja miksikäs ei emäntä saisi käydä naistentansseissa, kun isännätkin varastavat mokomaa makeaa heti kun silmä välttää.

Niin että minkälaisella patsaalla sitä naisen työtä mitattaisiin. Erkki Tantulla on mojova maalaus, ”Jytkyt”, joka kuvaa nurkkatansseja, mutta lieköhän tuo edustaisi Nivalassa vähemmistöpiirejä. Ainakin Pihlajaperällä osataan ajaa puimuria ja traktoria, mutta ei sekään oikein taitaisi mallata. Moni naiseläjä on hankkinut toimeentulon jatketta kangaspuiden ääressä, mutta kun tämäkään ei kata laajoja piirejä, putoaa se pois aihevalikoimasta. Navetoitu on sentään jo satoja vuosia ja siellä elementissä ei ole näkynyt miehiä kun viimeisten 20 vuoden aikana, jolloin isäntämies rojautettiin alas jalustaltaan kuin Iranin Retza Pahlavi. Miehistä on toki patsaita sodan ja rauhan ajoilta, mutta naisista vähemmän. Vieläköhän koittaa se päivä, kun nähdään tuulimyllykentällä pronssiin valettu tillari tiukkomassa viimeisiä rasvatippoja äpyliltä.

Niin on Nivalassa kuin härevimmissäkin paikoissa. Killingin metro on valmis, mutta nyt tongitaan kirkonkylä taas auki, juuri kun saatiin asfaltti päälle. Alapuan Roope sielä vetelee tulevaa kaukolämpöä ja kunnallistekniikkaa ryminällä kohti keskustaa ja siinä menee paljon tehtyä työtä hukkaan. Kunnallistekniikan vetäjiä on syytetty siitä, että heti kun puhelinmiehet ovat saaneet monttunsa kiinni ja paikat siistittyä tulee viemärinvetäjät perässä ja taas kohta tuo joku putkia samoihin paikkoihin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on Nivalan keskustakin kaivettu auki ristiin ja rastiin. Ja mitä se tuo. Niin kuin Törmän Matille sähkölinjojen veto.

- Ennen piti käyvä kirkolla velekaa pyytämässä, nyt se tullee pyytämättä linijoja pitkin. Jokaisesta uudesta kunnallistekniikan linjasta tulee uusi napanuora, joka imee markat pois. Lappuja kertyy oven päälle niin paljon, että vaikka joka viikko hankasellisen poimii jää niitä toinen mokoma vielä reserviin.

Ennen hyvään aikaan luettiin Viikonlopusta kirjevaihtoilmoituksia ja niissä oli sopivan romanttinen sävy: ”Syksy saapuvi tummuvin illoin, kirjeystävä hauska ois silloin. Hei pojat somat vaan ei toisten omat, täällä odottaa kirjeitänne… jne.”

Kirjeenvaihto on käynyt niin yksipuoliseksi nykyään, että postia ei kannata enää odottaa, paremminkin pelätä. Tulee vain ruskeita kirjekuori, joissa on kolmi- neli- tai viisinumeroinen lasku. Ainakin se tuntuu siltä, kun rakentaa elintasopattia, saatikka sitten niitä, jotka tekevät kokonaan uutta. Hönttiä syksyä Teille.

1.10.1980

Syksyn viileyteen tuo oman lämpönsä lähestyvät kunnallisvaalit, jotka näkyy jo tämänkin lehden sivuilla. Kansan syvät rivit saavat päättää ja tarjokkaista ei ole puutetta. Kaikkiaan 183 hyvää naista ja miestä on tarjolla. Nyt on hyvä aika tehdä esityksiä ja tuskinpa niin huonoa löytyy, jolle ei löytyisi asianajajaa. Tuohon samaan laumaan sitä on sortunut itsekin. Kotona näistä asioista on pitänyt olla hissun kissun. Puolisko asettaa kovin kyseenalaiseksi tällaisten tehtävien tärkeyden ja siitä nattuutetaan aina sopivan paikan tullen. Uutta vettä myllyyn sai vaimo siitä kun oltiin tässä hiljattain kirkossa ja veisattiin virttä 451. ”Mit’ on maine kunnia? Kukistuva kukkula. Tyhmä niitä ahnehtii, toinen tyhmä kadehtii. Mit’ on ihmissuosio? Haihtuva kuin tuokio. Ystävykset riitaantuu, veljein väli rikkoontuu.” Tämäpä oli kipeä kohta ja emäntä huomasi sen. Ryskytti kyynärpäällä kylkiluihin ja oli naama hyvässä virneessä. Joku ehdotti jo, että pitäisi aina aloittaa vaalitilaisuudet tällä virrellä, niin enin vaahto vähän laimenisi. Noinhan se asia taitaa olla. Tämä ihmissuosio mitataan kolmen viikon kuluttua ja syytä olisi jo opetella virsiläksy etukäteen.

Viime viikolla pöydälleni tipahtaneesta Suomen Osuustoiminta lehdestä osui silmiini otsikko: ”Valta ja vallankäyttö”. Artikkelin oli laatinut Helsingin yliopiston osuustoimintaopin lehtori Tapani Köppä. Tuosta artikkelista muutamia lainauksia: ”Ylikorostuneeseen, kypsymättömään valtaan pyrkimiseen on osoitettu liittyvän kokemuksia alemmuuden ja heikkouden tunteista. Vallan käyttäjiin kohdistetaan voimakkaita sekä myönteisiä, että kielteisiä paineita, jolloin tarve omien puutteiden unohtamiseen ja peittämiseen kasvaa.” ”Psykologisten tekijöiden merkitystä vallan käytössä osoittavat tutkimuksissa tehdyt havainnot, joiden mukaan pakkoa ja vaikuttamisen voimakeinoja ovat yleensä taipuvaisempia käyttämään itsetunnoltaan heikommat ja omaan tehokkuuteensa vähiten uskovat henkilöt.”

Tapani Köppä lainaa artikkelissaan tunnettua amerikkalaista psykologia David Kipnisiä vallankäyttäjän muotokuvaa piirtäessään:

”Vallan tavoittelemisesta eniten kiinnostuneilla näyttää toisin sanoen olevan tavallista parempaa tarvetta kompensoida henkilökohtaisia puutteitaan muihin kohdistuvalla alistuspyrkimyksillä.” Näitä piirteitä Kipnis pitää sairaalloisena. Artikkelissa tunnistetaan myös vallan turmelevat vaikutukset. ”Vallan makuun päässyttä henkilöä ajaa tarve lisätä valtaansa, vallan itsensä vuoksi. Valta-asema houkuttelee väärinkäytöksiin, instituutiolle kuuluviin voimavarojen käyttöön omien etujen tavoittelussa. Valta-aseman vuoksi ja suojassa päättäjille tarjoutuu kaunisteltu kuva omasta arvostaan, mikä saa heidät pitämään itseään instituutiolleen korvaamattomina.” Tässäpä meille 183 ”valtaan pyrkijälle” kotiläksyä.

Edesmennyt rovastimme Hannes Mustakallio joutui kerran vihkimään niin iäkkään pariskunnan, että katsoi toimenpiteen jo vähän kyseenalaiseksi ja vastenmieliseksikin. Molemmat olivat jo puolikuuroja ja vanhuudenhöperöitä, mutta tuimasti rakastuneita. Ennen vihkitoimituksen alkua Hannes jupisi puoliääneen, että kyllä tämä on kohtalonivaa. Huonokuuloinen morsian kuuli asian hiukan toisin ja hihkaisi. – Joo joo kirkkoherra, kohta on kivaa.

8.10.1980

Jokaisella ihmisellä on omat ”Impivaaransa”, johon pakenee pahaa maailmaa. Toiset lähtevät kävelemään metsään ja saavat sieltä lohtua ja balsamia sielunsa haavoihin. Toiset hakeutuvat hyvän ystävän seuraan, että saavat purkkaa huolensa. Toiset ottavat lujan kännin, että nyrkit savessa ja mekastavat paineet ulos.

Toimittajan pakopaikkoja on Vellipuhto, Hiitolan Olgan ja Väinön pieni tupa, Juusolan Johannan elämänviisaudet, Raivion Askon syvälliset mietteet tai Eino Leinon kootut runot. ”Rotkoni rauhaan, kuin peto kuoleva hiivin”.

Passautin maanantai-iltana ihteni telkkarin ääreen, kun töllöttimestä tuli Eino Leinon elämänkertaan pohjautuva elokuva ”Runoilija ja muusa”. Eino Leinon tuotantoon perehtyneenä odotin ehkä liikoja ja koin pettymyksen. Ei edes kalpeaa varjoa löytynyt tuosta elokuvasta tähän runon mestariin verrattuna. Ei löytynyt sitä syvällistä tuskaa ja hätää, mitä Leinon runot ilmentävät. Kovin köykäiset ne on meillä nuo filmiteollisuuden ilmaisukeinot.

Suomalaisten ilmaisuköyhyys tulee esille varsin hyvin, kun katselee elokuvia. Mieleen tulee kiertävät elokuvanesittäjät, joita lapsuuteni aikana Pyllistyksessäkin kävi. Se oli pimeän syksyn kohokohta, kun pääsi katsomaan elokuvaa Unelma karjamajalla. Herkissä kohdissa, kun Tauno Palo kiikutti tyttöä heinälatoon, alkoi salista kuulua kossien tirskuntaa, emäntien kaihoisia huokauksia ja nyyhkytystä, mutta niin kossit kuin akat palautti karkealla tavalla unelmista maanpinnalle Kytölän Heikin ja Hautamäen Antin äänekäs väittely: – Katopa perhana isäntää, kyllä se teki sen. Saapa nähä mitä siitä seuraa? – No arvasinhan minä sen, kun ne yhessä lähti niittypirtille. Emäntäväki toruskeli Anttia ja Heikkiä tunnelmanpilaajina ja tirskuvat kossitkin saivat nuhtelusta osansa. Siinä vaiheessa, kun isännän käsi lähti samoilemaan luvattomille teille heilahti kamera puun latvoihin, kuvasi ajelehtivia pilviä ja ryöppyävää koskea. Sataan vuoteen ei suomalainen elokuvaohjaaja ole pystynyt ilmaisemaan näitä tunteita muutin kuin pistämällä päälle äänekkään musiikin ja kääntämällä kameran kohti pauhaavaa koskea. Niin suoraviivaista lienee tuo suomalaisten tunne-elämä, että sen kuvaaminen pystytään toteuttamaan kahdella vaihtoehdolla.

Toimitusjohtaja Pekka Salonen soitteli Suomen Turusta ja oli närkästynyt Nivala-lehden Kestilää koskeneen artikkelin asiatietoihin. Artikkelissa puhuttiin 12 markan tuntipalkoista, joka ei pidä paikkaansa. Nivalan tehtailla työntekijäin keskituntiansio on tietämäni mukaan lokakuun alun palkkojentarkistuksen jälkeen lähes 15 markkaa ja vaihtelee 12 markasta 22 markkaan. Kiistän sellaiset väitteet, että artikkelissa olisi ollut pahansuopaisuutta yritystä kohtaan. Näkemyserot työntekijän ja työnantajapuolen välillä on tunnustettu tosiasia työmarkkinaelämässä ja tämä meidän täytyy hyväksyä. Me Nivalassa annamme arvoa sille, että meillä on tällainen yritys ja annettakoon vielä kerran tunnustusta Matti Laajaselle, joka ohjasi Kestilän meille. Terveisiä Turkuun kuin myös Kestilän tytöille.

15.10.1980

Vapaaehtoisen sosiaalihuoltomme vuosikymmenet viime vuosisadalla ja tämänkin sadan puolella pitävät sisällään karmeita asioita. Hullut ja sairaat elivät keskellämme. Seinähullut pantiin päiväksi töihin ja sidottiin yöksi köysillä seinään, josta niiden mölyävät karjahdukset rikkoivat tuon tuostakin öisen hiljaisuuden. Kuolemaa tekevät keuhkotautiset räkivät uunin nurkassa ja silmäpuolet huutolaiset tirskuivat peränurkassa. Kaikki oli yksissä. Ei tapahtunut laitostumista ja jo lapsena sai katsoa elämän varjopuolia silmästä silmään. Se opetti syvyysajatteluun.

Vielä viime vuosikymmeniin keuhkotautista pelättiin. Mielenterveyskysymyksissä ympäristön tuomio oli armahtamaton. Kuoleskelevaisuuteen liittyi taianomaista pelkoa ja kammoa. Juoppous oli pahe, josta ei nähty nousemisen mahdollisuuksia.

Syyskuun viimeistä viikkoa vietettiin maassamme epilepsiaviikkona. Epilepsia, kaatumatauti, on tunnettu sairaus. Viime viikolla keskustelin erään tätä sairastavan henkilön kanssa, joka oli puuhaamassa Nivalaan omaa yhdistystä. Tällaisen sairauden kanssa ihminen on yksin, sillä ympäristöllä ei ole aikaa kuunnella. Vain samaa tuntevat voivat löytää keskustelutoverin. Heillekin yhteinen kokoava järjestö on tarpeen.

Ensi sunnuntaina kokoontuu Nivalaan arviolta 500 kehitysvammaista ja heidän omaisiaan kirkkopyhän viettoon. Se työ, mitä Kehitysvammaliito ja paikalliset yhdistykset ovat tehneet näiden vammaisten hyväksi on olut suuriarvoista. He ovat osaltaan lievittäneet sitä tuskaa, mitä omaisten ja lähimmän sairaus perheeseen tuo Samalla tämä työ on ollut kasvatustyötä ympäristöä kohtaan, että me paremmin osaisimme arvostaa asioita ja panna elämämme tavoitteet uudelleen arvojärjestykseen. Tervetuloa Nivalaan ja tuokoon kirkkosunnuntai teille voimia.

Niin se Yliniemen kohtalokin sitten ratkesi. Yliniemen tiloihin tulee alkoholistien katkaisu- hoito- ja kuntoutuslaitos. Monien kyläläisten mielestä tälle rakennukselle olisi toivonut parempaa käyttöä kuin ”Juoppojen lasareetti”. Asian voi ajatella näin, jos on säästynyt läheltä riipaisevalta esimerkiltä.

Keskuudessamme elää satoja ihmisiä, jotka ovat joutuneet tämän sairauden vuoksi kärsimään inhimillisen sietokyvyn rajoille. Monesti on voimat uupuneet, kun lähimmäinen on lupauksistaan huolimatta sortunut. Avioliitot ovat rikkoutuneet, lapset ovat kärsineet ja taloudelliset vaikeudet ovat tulleet kaikella painollaan päälle. Kysymys on sairaudesta, joka on uhka tämän päivän yhteiskunnalle. Tämän päivän yhteiskunta on jo oppinut sen, että me voimme parantaa. Siihen tarvitaan jokaisen tukea, sillä horjuva ihminen kaipaa myös ympäristönsä tukea Toivotetaan tämäkin laitos tervetulleeksi Nivalaan, jos sen mukana voimme palauttaa ihmisen jälleen työelämään ja pelastaa kodin hajoamiselta.

Tulipas siinä synkänlaista tekstiä. Liekö syynä tuhruinen kaamospäivä. Kaksi pimeää vastakkain ja mieliala sen mukainen. Ensi sunnuntaina kehotetaan sitten kaikkia vaaliuurnille täyttämään kansalaisvelvollisuutta. Jan kun vaalien tulos on jo ennen seuraavaa lehteä tiedossa, niin päätetään tämä vanhalla urheilutermillä: Tärkeintä ei ole voitto, vaan rehti kilpailu.

22.10.1980

Kunnallisvaalit on käyty läpi ja voimat punnittu. Nivalassa voi kunnallisvaalien tulokseen sanoa sen, että olisi melkein kannattanut ottaa esimerkkiä seurakuntavaaleista ja mennä sopupelillä – entiset uudelleen. Taisi tulla uusi ”jäsentenvälisten” ennätys. Tuskinpa koskaan on voimasuhteet säilyneet näin samanlaisina. Ja entiset näyttävät olevan aina vahvoilla. Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmässä tapahtui reipas tuuletus. Uudet voimat asettuivat remmiin.

Kun ehdokasasettelu oli loppusuoralla ei Aarne Sailaksen nimeä ollut vielä listoilla. Tiettävästi Aarne vedettiin mukaan melko vastahakoisesti. Aarne kertoi, että hän on ollut jo viisi valtuustokautta ja se riittäisi. Aarne arveli, että pitkäaikainen mukanaolo kuluttaa jo miehen guudvillia. Niinpä kävikin, mutta tuskin Aarnen peli on pelattu vielä loppuun.

Keskustapuolueen rivien kokoaminen oli melkoinen näytös ja jopa näpäys kokoomukselle, joka ainakin Nivalassa odotti äänivyöryä tältä taholta. Turun kiihkeän puoluekokouksen uskottiin repivän rintamia kahtia, mutta näin ei käynyt. Hallitusvastuu ei näy painaneen keskustapuoluetta, tai sitten ihmiset ovat harjoitettuun kunnallispolitiikkaan nähden melko lailla välinpitämättömiä tai vallitsevaan tilanteeseen tyytyväisiä.

Kokoomuksen kannatuksen kasvu lähes 44 prosentilla oli tavallaan odotettu. Pienenä ryhmänä vaalin tulos heidän kohdallaan ei kuitenkaan horjuttanut asetelmia, mutta sävyjä se antanee.

Liberaalien ja kristillisten menestys taisi olla odotettu. Kristillisiltä odotettiin ehkä enemmänkin, mutta ehdokasasetelma Nivalassa olisi tarvinnut olla toisenlainen. Nuoret puuttuivat yhtä lukuun ottamatta.

SMP:n paikka vaihtui Helenalta Heinolle, joka on ollut jo ”kuunteluoppilaana” valtuustossa pitkään Helenan työesteiden takia.

Vaalitaistelusta ei Nivalassa nyt juuri voi puhua. Ehkä se eräällä kylällä saavutti sellaisia muotoja, joihin ei ole totuttu. Uusilla valtuutetuilla alkaa nyt lupausten lunastamisen aika. Ehkä on tullut luvattua liikaakin ja joutuu nielemään puheitaan. No, vaalien välillä on 4 vuotta ja sinä aikana ikävät asiat unohtuvat. Uusi valtuusto pääsenee nopeasti rytmistä kiinni, kun alun sarvienkolistelut on käyty. Toivotetaan edistyksellistä kunnallispolitiikkaa ja sitä, että kaikki mahtuisivat työskentelemään kunnan etua ajatellen. Tämähän on tietenkin turha toivo, eiväthän ne poliitikot muuten kannatustaan varmistaisi kuin tietyillä kiekuroilla. Sopuisaa vaalikautta ja onneksi olkoon.

29.10.1980

Ensilumi tulla tupsahti ja peitti alleen syksyisen maiseman, täytti Alpuan Roopen kanaalit, peitti Hyypän Riston rankaläjät ja antoi auramiehille töitä. Ensilumen tulosta on monenlaisia tuntemuksia. Runoilija näkee asian hempeästi: ”Miten ihana onkaan antaa lumen viileän vilvoittaa, sitä otsa mi vielä kantaa suven muistoa polttavaa.” Samaa ei tunne varsinaissuomalainen farmari, jonka jurttipellon peitti puolimetrinen kinos. Siinä tarvitaankin otsaa viilentävää tekijää, mutta tuo lumi ei tainnut sitä tehdä.

Tapasin kylällä vanhan ystäväni posti-Matin Koskenperältä, joka on tuntenut kinttukiverissään ensi- ja muunkin lumen ihanat ja huonot tuntemukset, kun on lykännyt 40 vuotta kinoksessa pyörää ja kuljettanut ihmislasten tupiin päivän aviisit ja muun postin. Noita reissujaan Matti joskus muistelee. Ei ollut aurattuja teitä, ei motorisoituja kulkuneuvoja. Postilaukku painoi 40 kiloa ja sitä piti raahata pyryllä ja pakkasella. Vaan ei tarvitse enää. Matti saa nauttia ansaituista eläkepäivistään Miljansa kanssa ja katsella ikkunasta pyrypäivinä, kun lumi huilaa maailmanniityllä. Ei ole pakko lähteä kylälle, jos ei satu lenssulääke ja muut ruokatarpeet lopahtamaan juuri römpsyjen aikoihin. Veelannin Jaanille ukkeili aikoinaan eräs naapuri, että eikö se ole pakkasella kylmä asua Veelannin vanhoissa huoneissa. Jaani totesi, että se on aina suvi, kun on palijo rahhaa.

Niin se vaan Nivalakin kehittyy. Nauhoja katkotaan ja peruskiviä muurataan ja puhutaan yleviä. Viime viikolla oli Fordin juhla. Avattiin komeasti Jokilaaksojen Traktorimiesten uusi piirimyyntipiste.

Laakkosen Erkki ja Peltosaaren Arto paistattelivat päivää kahdenkokoisena Helsingin herrojen ja julkisuuden valokeilassa. Paikalla oli itse Pekka Leander, Fordin traktoriosaston johtaja. Kyllä ne isot miehet osaa. Oli perslakkarissa tiedot Nivalasta niin tarkat ja osasi kehua nivalalaiset melkein yhtä hyvin kuin me itse. Tiesi lehmien herumiset, maatalouden markat ja nivalalaisen isännän itsetunnon. Oli läksynsä lukenut mies.

Uusi liike toi lisää kilpailua paikkakunnalle. Asiaa on kuitenkin ajateltava laajemmin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Uusi liike tuo imua paikkakunnalle. Tulevaisuudessa Nivala on läänin eteläosan traktorikaupan keskus. Niinhän se pitää ollakin, maatalousmarkat pyörivät täällä.

Kävin viime kesänä Kainuussa ja heti Kajaanista lähdön jälkeen eksyi tietyömaiden johdosta väärälle tielle. Astelin erääseen mökkiin tarkoituksella tiedustella, mistä pääsisi Ämmänsaareen. Minua kohtasi kuitenkin mökissä ihmeellinen näky. Emäntä istuskeli keskellä tupaa yläruumis paljaana ja heilutteli isäntään päin rintojaan. Isäntä istui nurkassa potan päällä sateenvarjoa kannatellen ja söi puolukoita. Hölmistyin niin näkemästäni, että painoin oven kiinni ja menin naapuriin. Kerroin siellä näkemäni naapurin väelle ja ihmettelin. Naapuri oikaisi kuitenkin asian ja kertoi, että siinä mökissä asuu mykkäpariskunta ja he keskustelevat keskenään: Emäntä hoputti isäntää lypsylle, mutta isäntä vastasi siihen, että paskanmarjat, siellähän sataa.

5.11.1980

Loppuaan kohti kääntynyt vuosi jäänee mieleen monista tulipaloista. Pyhäinmiestenpäivä päättyi ikävästi myös Ylikosken perheen kohdalla, kun armoton tuli teki tuhojaan. Jälkiviisaus tällaisissa tapauksissa on aina imelää. Viime viikolla Heikkilän Martti kävi toimituksessa ja pyysi palstatilaa näille paloasioille. Martti totesi, että yli puolet kiinteistöistä on alivakuutettuja. Kun vakuutussummaa ryhdytään arvioimaan, vähennetään päältä pois alivakuutuksen osuus ja sen jälkeen arvioidaan vahingot. Näin korvaussumma alenee vielä alivakuutuksestakin johtuen.

Toisen pettymyksen voi aiheuttaa sellainen tapaus, jossa tila tai kiinteistö on vaihtanut omistajaa esim. sukupolvenvaihdoksen kanssa ja vakuutukset ovat jääneet hoitamatta. Tilanluovutuksen jälkeen vakuutus raukenee kahdessa viikossa ja jos uusi isäntä ei ole hankkinut omaa vakuutusta jää hän vahingon sattuessa nuolemaan näppejään. Kannattaisi hoitaa tällaiset asiat kuntoon, sillä tulipalo voi hetkessä tuhota sukupolvien säästöt ja vaivannäön.

Viime viikonvaihteessa mielialat aliahtelivat laidasta laitaan. Tämän aiheutti postista saapuneet veroliput. On se tulotaso noussut Nivalassakin, kun 50 kärkijoukkoon mahtuu hädin tuskin 100 000 äyrillä.

Tämänvuotisen tilaston kärjessä on jälleen osuuskauppa ja seuraavina tulevat liikelaitokset, pankit ja erilaiset yhtymät. Luettelosta löytyy myös osa lääkärikuntaa, yksityisiä yrittäjiä ja alun toistakymmentä maanviljelijää. Eniten veroja ovat maksaneet tämän syksyn kirjauutuuden mukaan Nivalan Osuuskauppa, Einari Päivärinta, Antti Hyyppölä, Toivo Ainasoja ja Lauri Kiviahde. Viimeksi mainitut yksityiset maksavat veroa keskimäärin 60 % tuloistaan. Näillä rahoilla tasoitetaan jo huomattavasti heikko-osaisempien tuloeroja. Ison kirjan sanoilla tuohon voisi sanoa, että kantakaa toinen toistenne kuormaa. Rikkaalle miehelle luvataan vain kadotusta. Suomalaisen yhteiskunnan ”taivaskelpoiseksi” tulee vain sitä kautta: mene ja myy pois kaikki mitä sinulla on. Sen jälkeen aukeavat monet portit ja voi viettää huoletonta elämää kuin taivaan lintu: Eivät he kokoa aittoihinsa… Se siitä.

Edesmennyt akateemikko Kustaa Vilkuna kehotteli viimeisellä vierailureissullaan Nivalassa nivalalaisia kirjoittajia kokoamaan vuosittain kokoelman kansien väliin nivalalaista novellia ja pakinaa nykykirjoittajilta. Toistaiseksi tämä on jäänyt toteuttamatta. Kirjoittajiakin on, mutta kokoomateoksen aikaansaamiseen tarvittavaa puhtia ei ole löytynyt. Nivalalaisia leipätyönään kirjoittavia toimittajia ja harrastajia kyllä on, mutta kaikki ovat hataalla. Ilmeisesti tuo tehtävä kuuluisi meille täällä oleville.

Joulupukin konttiin on kuitenkin luvissa nivalalaista kirjallisuutta. Kunnan kustantama neliväriteos ”Nivala tänään” pitäisi ilmestyä painosta sopivasti joulumyyntiin. Kirjan hinta on varsin kohtuullinen ja sopiva myös vietäväksi vierailulle mennessä. Pannaan tämä asia korvan taakse, kun mietitään joululahjoja.

12.11.1980

Mitenkähän ne sanoikaan ennen Pohjolan tukkijätkät: huono tuuri voi kestää seitsemän vuotta ja sitten tulee litistymällä kuoleminen. Henkisen litistymisen koin tässä hiljattain toimitustyön osalta ja se on selityksen väärti.

Nivalassa konsertoivat nuoret vieraat Kaija Kilpeläinen, laulu ja Jouni Somero, piano. Ennakkopuffi tuli ajoissa ja se piti panna lehteen. Kuinka ollakaan, se juttu oli taitossa tilan puutteen vuoksi jäänyt pois, seuraavalle viikolle. Mitäs sitä viikon päästä, kun konsertti oli sunnuntaina. Yritin paikata tilannetta ja saada konsertille arvostelijan. Kaikki kynnelle kykenevät oli tauti kaatanut vuoteeseen, eli esteitä oli. Arvailin paikata tilanteen sillä vanhalla vitsillä, jossa hukkuvan laivan miehistö totesi, että kukaan ei osaa Isä meidän tai virttä, niin kerätään edes kolehti. Päätin ottaa edes valokuvan. Kamerapa ei toiminutkaan, vaan filmillä oli koko pyhän tapahtumat päällekkäin. Tuli voimasanoja peräkkäin. Meniköhän edes tämä selitys uskottavasti perille niille musiikinharrastajille, jotka kuitenkin olivat tulleet konserttiin.

Tulevana pyhänä juhlitaan sitten Nivalan Nuorisoseuraa 85-vuotistaipaleen osalta. Runsaat kymmenen vuotta sai tämä maineikas Kyösti Kallion ”korkeakoulu” repsottaa tyhjillään ja purkutuomion kohteena, kunnes joku huomasi mahdollisuuden. Se oli Koskisen Rauno – muualta heitetty ”ummikko”, jolla ei ollut ennakkopaineita. Oli Nivalan onni. Jokainen aatteellinen yhdistys tarvitsee vetäjän, joka jaksaa vakuuttaa muillekin. Vasten naamaa kehuminen on uskaliasta. Elä tule Rauno kohokuoriseksi, jos tässä annetaan tunnustusta. Nivalan nuorisoseuran merkitys harrastustoiminnan väylänä on esimerkki. Lykkyä tykö jatkossakin.

Kun tässä tuli nyt reposteltua nuorisoseuraa, niin heitetäänpä murusia myös Nivalan Urheilijoillekin. Kun Hosion Oskari lähti NU:sta, tuli monelle kylmä rinki siitä, mitenkäs nyt. Oskari ja Lilja olivat hoitaneet tätä puulaakia niin kuin omaa huushollia. Menestyksellä. Terveisiä Knuutinpuhtoon ja lököisiä eläkepäiviä. Niin tuli Niemelän Manna emäntineen. Huiskii töitä kuin maineikas isoisänsä Haapalan Joonas Vepsun niityllä. Kun Joonaksen lakki viuhahti siinä piti poikien juosta ja äkkiä oli seitsemän hehtaarin heinät ladossa. Mannassa on vähän haamua Joonaan otteista. Hyvin pyyhkii sielläkin.

Ne on sitten nyt turinat muutamaksi viikoksi loppu. Lehtimiesten lakko tukkii toimitukset ja kun solidaarisia ollaan, ei myöskään paineta. Nivala-lehti kuuluu siihen valittujen laumaan, joka ei ilmesty toistaiseksi. Tällaiselta näyttää ”taivaanmerkit” tänään tiistaina tätä naputellessa.

Kesken kaiken pelmahti ovesta sisään lappalaisasussa oleva tyttö ja heitti pöydälle poronpaistin: Terveisiä Sallan paliskunnasta ja Hourulan Veikolta. Helena Hosionaho palasi lomittajamatkoiltaan Kainuun kairoilta ja toi suoraan poroaidalta terveisiä. Veikon poromerkki on kuulemma: Vasen haaralla, pykälä päällä ja oikea terävä. Kiitoksia paistista ja terveisiä Sallaan.

5.12.1980

Lehtilakko loppui. Sai loppuakin. Monet ovat kyselleet, että hyvittääkö Nivala-lehti puuttuvat numerot. EI hyvitä. Miksi ei? Helsingin Sanomilla siihen on varaa, miksikäs ei tiukan paikan tullen myös Nivala-lehdellä. Syy on siinä, että palautusrulianssi aiheuttaisi enemmän kuluja kuin varsinaisia palautuksia.

Yhden Nivala-lehden hinnaksi tulee jaettuna vuositilauksen määrällä eli kolmella kympillä 58 penniä. Kaksi lehtiä jäi väliin ja tämä tekisi yhteensä markka ja 16 penniä. Postimaksu on markka kymmenen penniä, kirjekuori ja lomake saman verran, mutta työ maksaisi ainakin 10 000 markkaa. Emme ole korottaneet tilaushintaa ensi vuodelle ja jälkeenjääneisyyttä on paljon. Johtokunta katsoo, että Nivala-lehden levittäminen tappiollisenakin on kotiseututoimintaa, jota tulee harrastaa. Ei viitsi mennä mummojen eläkkeisiin kovin hapeneesti, sillä sieltähän suuri osa tilauksista maksetaan.

Lakon aikana tuli melkoista palautetta myös Nivala-lehden konttoriin: ”Jo on piru merrassa, kun kotiseutulehtikin on kommunistien miehittämä”. Tällaiset huulet purevat joihinkin ihmisryhmiin, mutta ne jääköön omaan arvoonsa. Meillä ei työntekijöinä ole kommunisteja, ei körttisiä eikä lestadiolaisia. Talossa nämä ei saa näkyä. Jokaisen yksityiselämä on lailla suojattu. Siihen ei työnantajalla ole asiaa.

Kiusallisia tilanteita lakko aiheutti sen vuoksi, että lakkopuolella organisaatio ei pelannut. Homenin vallan itselleen ottaneet piirilakkotoimikunnat tekivät päätöksiä umpimähkään huhupuheiden perusteella. Tällaiset päätökset ja toimenpiteet aiheuttivat pirunmoisen riesan kirjapainotaloille. Tunnin välein päätökset muuttuivat ja eri instanssit antoivat erilaisia lupauksia ja kieltoja. Näitä oli vaikea selvittää asiakkaille, jotka olivat tulossa painotöiden kanssa taloon. Se, että eräät asiakkaat vaativat oikeuden ottamista omiin käsiin sekavassa tilanteessa, olisi kuitenkin ollut pitemmän päälle ajateltuna tyhmää. Kun tietyt pelisäännöt on luotu ja on tunnustettu järjestäytymisen vapaus, niin ”Homeneita” piti silitellä myötäkarvaan, vaikka se kuinka sapetti. No nyt tuo rulianssi on ohi ja päästään ”normaaliin päiväjärjestykseen”.

Ensi lauantaina vietetään itsenäisyyspäivää. Tapasin muutama viikko sitten Mattilan Eetun ja hän muisteli itsenäisyyteemme liittyviä tapahtumia. Eetu muisti sen, miten tammikuun ensimmäisen sunnuntain myöhäisenä iltana Mattilan tupaan kokoontuivat Eliel Nivala, Hannes Niemelä ja Taneli Mattila. Yötä myöten nämä Nivalan nuorukaiset lähtivät hiihtelemään kohti Välikylää, josta joukkoon liittyi Ville Nikula. Sievistä miehet nousivat junaan ja määränpää oli Vöyrin sotakoulu. Nämä nivalalaiset osallistuivat Ylivieskan, Raahen ja Oulun vapautukseen. Eliel Nivalan taistelut päättyivät Oulun aseman valloitustaistelussa vihollisen luotiin.

Itsenäisyyspäivän kynttilöitä sytytellään nivalalaisissa kodeissa. Sankarivainajien muistoa kunnioitetaan. Vaikka nämä vuoden 1918 tapahtumat Nivalassa supistuivat muutamiin kotitarkastuksiin ei kaikki jaksa sytyttää itsenäisyyspäivän kynttilöitä. Se on ymmärrettävää. Vaikka Suomi on yksi maailman parhaita maita ihmisyyden kannalta, niin kaikki eivät jaksa uskoa sitä, että remontteeraamatta tästä ei tule mitään. Katkeruutta voi syntyä työttömyyden tai epäoikeudenmukaisuuden takia, mutta taivaaksi ei maallista järjestelmää missään saada. Me emme elä enää yksin täällä Pohjoisen kolkassa, vaan olemme riippuvaisia naapureista ja maailmantilanteesta. Kun kauppa ei käy, voidaan meilläkin heikosti.

Sytytän oman itsenäisyyspäivän kynttiläni Leningradissa, jos en jää tullissa kiinni. Naapurimaassa itsenäisyys on kovassa arvossa ainakin julkisessa elämänmenossa. Tuskinpa täälläkään kaikki ovat tyytyväisiä, mutta sehän on heidän asiansa ja nyt mennään jo Urkin reviiriin, jos aletaan repostelemaan näitä asioita. Kerronpa palattuani miten kävi.

17.12.1980

Päästivät pois naapurista, eikä tukkaakaan lyhennetty. Meni hyvä jännitys polusta, kun tulli ei edes vilkaissut laukkuun. Siitä on tuosta vaatimattomasta ulkomuodosta joskus etuakin, vaikka ne hyvät puolet ovatkin vähäisiä. Täytyy tässä sulatella vielä muutama päivä noita kokemuksia ja ehkä sitten vähän palata reissuun.

Se on halpaa nykyisin tuo ulkomailla käynti. Ei tarvitse ostaa kuin 180 000 markan puimurin tai 100 000 markan traktorin, niin pääsee piipahtamaan naapurissa. Eskolan Einarikin kävi tällaisella reissulla Puolassa solidaarisuuttaan osoittamassa. Olivat nuo naapurit kertoneet, että Puolan kansa on kahtia. Optimistit uskovat, että heidät viedään junalla Siperiaan. Pessimistit uskovat, että heidän täytyy kävellä.

Maliskylän villisian puolesta on soiteltu toimitukseen ja pyydetty, että tälle itäisen maan vieraalle järjestettäisiin edes jouluateria. Toisin kävi kuitenkin. Ennen kuin ehdittiin ryhtyä ruokinnan järjestelyyn, tuli Maliskylältä tieto, että tapettu on vieras. En nyt ala syyttelemään Maliskylän miehiä, mutta harkitsematon taisi olla teko. Ei tämä eläin ole kenellekään vaaraksi, eikä tee mainittavia tuhoja. Eikä tällaisen puolustuskyvyttömän eläimen ampumisesta nyt mitään kunniaa saa. Taisi vain olla niin, että tätä asiaa ei ole vielä tiedostettu. Villisikaan suhtaudutaan kuin petoeläimeen ja henki pois.

Tällaiset riistaharvinaisuudet ovat aina olleet metsästäjienkin suojeluksessa. Eläin- ja riistakannan rikkaus ja monipuolisuus on meidän kaikkien rikkautta. Pitäisikö kaikki tappaa sukupuuttoon. Lapsemme saisivat tyytyä katselemaan historiankirjoista millaista oli ennen luonnossamme. Tapahtunut mikä tapahtunut, Ei sikaan enää meikäläisen lahjoilla puhalleta elämän henkiä, mutta harkitaan tulevaisuudessa jos meille vielä tällaista riistaa eksyy.

Jos palaisi vielä noihin pyhänajan juhliin ja puheisiin. Ahti Pekkala kertoi äskettäin tapahtuneesta Ruotsin vierailustaan. Oli saanut keskustella naapurimaan vastaavan ministerin kanssa ja huolissaan oli ollut kollega. Kun vielä muutama vuosi sitten vei julkinen talous Ruotsin kansantulosta 35 %, oli tämä luku vuosi sitten jo 75 %. Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, niin muutaman vuoden kuluttua julkinen valta syö kaiken kansantulon. Silloin on helppoa. Kaikki käyvät työssä ja vero on 100 %. Tällaisesta kehityksestä on yritetty ottaa nyt oppia, sillä naapurimaata on matkittu kaikessa. Oikein tekisi mieli ilkkua entistä isäntämaatamme, jonka ikeen alla on oltu pitkään. Jos päästiin valtiollisesti itsenäiseksi, niin sitä se ei ollut ainakaan Pohjois-Suomen asukkaille. Nöyrästi piti lähteä Kustaanmaalle silloin, kun kotimaan työvoimatoimiston luukulta vastattiin eijoota. Piti taipua vieraan kielen, kulttuuriin ja ”orjatyövoiman” asemaan. He ovat eläneet yltäkylläisyydessä ja nauttineet hyvinvointivaltion hedelmistä. Nyt on tie nykyisellä systeemillä kuljettu loppuun. Jahka tässä meillä olisi malttia vaurastua, niin kuin Urkki toteaa, niin me vielä naapureille näytetään tulevassa maaottelussa ja kutsutaan pojat ja tytöt kotiin. Nivalankin väkiluku nousisi kertaheitolla noin 2 000, joka on poissaolevan väestön määrä Hurskaisen Heikin paragraafien ja rätingin mukaan. Toivossa on hyvä elää.

Olisi tähän jutun perään hyvä tarinakin ja ihan tosi, mutta kun tuo Koutosen Pena omi itselleen Amerikoissa käyntinsä hedelmät ja ei antanut sitä julkaista. Voittehan te muuten vai häneltä kysästä kun vastaan tulette. Kiireistä hössötystä joulunaluspäiviksi.

19.12.1980

Kunnallisvaalien tulos oli niin edellisen kaltainen, että kunnallispolitiikan kuviot ja koukerot pysynevät tulevalla valtuustokaudella, ainakin voimasuhteiden johdosta, samansuuntaisina. Kinkkuja sulatellessa alkaa kuitenkin varsinainen palapelin kokoaminen siitä, mikä milläkin pallilla istuu ja mitkä ovat vaaliliitot.

Vasemmisto on pitkään vaatinut paikkaa valtuuston puheenjohtajistossa. Tähän heidän voimat eivät ole riittäneet yksin. Tiettävästi vasemmisto on nyt tehnyt vaaliliiton SMP:n kanssa ja ottaa toisen varapuheenjohtajan paikan. Tämä paikka on ennen ollut Kokoomuksella, joka on ollut vaaliliitossa Keskustapuolueen kanssa. Keskustapuolueella ei ole vielä 23 valtuutetulla määräenemmistöä ja siksi yhteistyökumppanin löytyminen olisi jossain mielessä tarpeellinen. Tunnusteluja lienee tehty entisen yhteistyökumppanin suuntaan. Kokoomuksen hinta on tiettävästi kunnanhallituksen paikka. Ehdokaskin on valittu tiukassa vaalissa yhden äänen enemmistöllä. Kokoomuksen maltillinen siipi esittää tälle paikalle Veikko Palolaa, joka oli jo jättämässä poliittisen uransa, mutta näyttää siltä, että miestä vielä tarvitaan.

Demareilla tuli melkoinen verenvaihdos ja kokeneimmat miehet jäivät syrjään. Tämä vasemmistopuolue näkyy kuitenkin pystyvän voimien kokoamiseen ja tietojen mukaan asettaa kunnanhallitukseen Aarne Sailaan.

SKDL:n kohdalla kunnanhallituksen paikka lienee avoin. Toiset haluaisivat heittää vielä tuleen vanhan sotaratsun, eli Ilkka Toivoniemen, joka myös on ilmoittanut vetäytyvänsä syrjään. Vahvimpana ehdokkaana pidetään Aila Raudaskoskea Ilkan manttelin perijänä.

Keskustapuolueen sisällä tulee olemaan vipinää, kun kunnallisneuvos Kivioja jättää paikkansa. Kalle olisi ollut valmis luopumaan tältä paikalta jo neljä vuotta sitten, mutta kun riitelevät perintöprinssit eivät pääse yksimielisyyteen siitä, kenet istutetaan Kallen paikalle, niin Kallea pyydettiin jatkamaan. Sama tilanne kuin maan korkeimman virkapallin kohdallakin. Monia nimiä on sivuttu keskusteluissa. Einari Eskola, Jaakko Vuolteenaho, Veikko Kullas, Martti Järvelä, Martti Ottavainen ja Veikko Junttila, joka on uusi tulokas Nivalan kunnanvaltuustossa, mutta kerinnyt olla jo kuvioissa mukana mm. Kärsämäen kunnanjohtajana. Einari Eskola oli ääniharava ja hänellä olisi siten mahdollisuuksia puheenjohtajan paikallekin, mutta tiettävästi hän on kieltäytynyt maatilan ja perheen takia tästä kunniasta. Tiettävästi Veikko Kullasta on pyydetty luopumaan valtuuston puheenjohtajan paikalta ja ottamaan vastaan kunnanhallituksen puheenjohtajan nuija.

Monet näkevät niin, että maltillisena miehenä Veikko Kullaalla on parhaat mahdollisuudet luovata kunnanhallitusta niin, että siitä tulisi toimintakelpoinen hallitus ja kuntaa pystyttäisiin kehittämään nyt, kun suuret ratkaisut ovat edessä. Tämäkin asia ratkeaa lähiviikkojen aikana ja ei pidä unohtaa, että aina on vielä ”mustan hevosen” mahdollisuus olemassa.

Tulevien kuvioiden selkeytyminen tulee näkymään vasta sitten, kun ensimmäiset koitinkivet on ohitettu. Näitä lienevät kunnanviraston tonttikysymys, jätevesimaksun korotus ja katurasitusmaksun määrääminen. Tähän saakka Nivalan valtuustoa ja kunnallispolitiikkaa on ohjattu sivukyliltä ja niin on vieläkin. Vaikka keskustassa asuu jo kolmannes asukkaista, on johtavan puolueen valtuutettujen enemmistö kuitenkin kaava-alueella. Tilanne on nyt kuitenkin muuttunut toisella tavalla. Monet sivukylän valtuutetut saivat runsaasti ääniä keskustasta ja näillä valtuutetuilla on valvottavanaan myös keskustan asukkaiden intressit. Näitä ovat juuri nuo edellä mainitut maksut. Tänä saattaa olla myös positiivinen tekijä ja valtuustossa pyritään tosissaan oikeudenmukaiseen kunnallispolitiikkaan, eikä rynnitä voimia uhoten. Tätä ainakin kannattaa toivoa.

Aina nokkela Häkki-Niku käveli eräänä päivänä Osulan kulmalla seisoskelevaan miesrinkiin ja kuunteli hetken päivän turinointia. Yhtä äkkiä Niku potkaisi jääteliä ja kysäisi, kenenkä nitropurkki siihen on pudonnut. Samassa kaikki miehet koppasivat taskujaan, mikä osoitti sen, että kaikki kuuluivat nitrodiskoon.

30.12.1980

”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki oli verolle pantava.” Tämä jouluevankeliumi lienee vanhin liikekannallepanomääräys, jota toteutetaan vieläkin kristikansan keskuudessa., joskin verollepano ei ole päällimmäinen asia. Joulu kutsuu meitä kaikkia kotiin; ja niin matkustavat maailman lapset koteihinsa, joiden huonetta ja sukua he ovat. Ja Nivalaan niitä palaa.

Synkimpinä muuttotappion vuosina meiltä lähti 500–600 nuorta Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Ainoina eväinään katkera mieli siitä, että oli jätettävä kotiseutu, joka ei pystynyt tarjoamaan työtä. Tällä sukupolvella ei ollut vielä edes koulupohjaa, vaan he joutuivat usein aloittamaan matalalta. Sitkeydellään he ovat paikkansa yhteiskunnassa lunastaneet ja iän mukanaan tuoman syvyystarkastelun ansiosta he ovat unohtaneet myös katkeruuden ja palaavat lapsuuden maisemiin herkistynein mielin. Tuskin on niin kovaa ja katkeraa, joka ei jouluna palaisi muistoissaan lapsuuteensa.

Joululla on valon juhlana varmasti muukin, kuin kristillinen merkitys. Pohjolan kuukausia kestänyt kaamos on niin raju, että ihmisen henkiset voimavarat monesti ehtyvät. Tämä on todettu yliopistollisessa tutkimuksessa.

Olin pari viikkoa sitten Pyhäjärvellä hautajaisissa ja kun menimme vainajan kotiin Kuusenmäelle iltamyöhään, totesi autossamme istunut paljasjalkainen helsinkiläinen, että voiko tosiaan olla näin pimeää. Keskuksissa ei kaamosta huomaa, koska valot syttyvät automaattisesti hämärän tultua ja tehokkaasti valaistuissa keskuksissa ei pimeää tunne. Tälle helsinkiläiselle vieraalle pimeä metsätaival oli elämys, jonka hän oli unohtanut. Ehkä tällaisen unohduksen mukana menetämme myös jotain joulun ja valon merkityksestä.

Sanavalmis Kopsan Seppo toivottelee omassa osuuskaupassa linkkuveitsikumarruksin ystävällisesti: kaupallista joulua. Se on Seppoa se, mutta siinäpä miettimistä. Sitähän se on ja tahtoo olla ainoa joulun kriteeri. Toisaalla pauhaavat lähetysyhdistykset tilastoineen, että Sinä syöt ja mässäilet ja kehitysmaiden lapset näkevät nälkää. Herkkämieliselle tämä nostattaa kuhmun kurkkuun, kun pitäisi nielaista rasvainen kinkunpala. Toinen tuumaa, että lujasta olen nämä evääni ottanut ja syön myös. Tekisivät kehitysmaiden ihmisetkin töitä, eivätkä tussari kädessä toisiaan vahtaisi.

Joulu on kodin ja yhdessäolon juhla. Moneen nivalalaiseen kotiin tulee kuinkin tänä vuonna erilainen joulu. Joku läheisistä on viety pois ja paikka on tyhjä. Yksinäisyys ei kuulu joulun kuvaan, mutta valitettavasti moni viettää joulun suuressa yksinäisyydessä. Aina yksinäisyys ei merkitse sitä, etteikö lähellä olisi ihmisiä. Yksinäisyys voi olla myös sydämessä. Ei ole sellaista ystävää, jolle voisi puhua avoimesti. Ei ole sellaista ihmistä, joka ymmärtäisi. Tätä tunnetta ei poista hyvätkään joululahjat.

Tänä jouluna haluaisin muistaa niitä ihmisiä, jotka työskentelevät vanhainkodeissa ja sairaaloissa lähimmäisiämme palvellen. Työ on ottavaa ja tekijä joutuu katsomaan elämää läheltä. Toisaalta nämä ihmiset ovat onnellisia. Työ pysäyttää heidät panemaan asiat oikeaan arvojärjestykseen ja joulustakin voi tulla täydellinen.

Lipsahti nuo aiheet seurakunnan miesten reviirille. Omista lapsuuden jouluista on jäänyt monenlaisia muistoja. Sota-aikana varjosti joulun iloa Molotofin kartiinit (pimennysverhot) ja Kopan Sepon kaupallinen joulu oli tuntematon käsite. Lapsen mieli on vähästäkin hyvä ja kun sain joululahjana omat viilekkeet oli se iso asia. Runsas mielikuvitukseni kasvatti tämän joululahjan niin suureksi, että kun minulta kysyttiin pukilta saamisiani vastasin: henkselit ja viilekkeet ja uunna vuonna lissää. Vanhemmat monesti lievittelivät lahjojen vähäisyyttä lupailemalla, että uutena vuotena tulee lisää. Ei sitä uutta vuotta ole tullut vieläkään ja se jurnuttaa vieläkin sitä lapsenmieltä, joka purkautuu esiin yli 30 vuoden takaa. Iloista Joulua.

31.12.1980

Kirkonkylän kartsalla hiippailee vetävin askelin littulaukkuisia isäntämiehiä. Kävelevät kaupan ja pankin väliä ja yrittävät täsmätä saltojaan. Monelle pojalle on tuo vuodenvaihde tuttu kaikkine käännöksineen. Pitää käydä kumartamassa pankinjohtajaa kuin allahia, jos aikoo saada saarnamiehet tyytyväisiksi ja saldovaakan edes vähin kohdalleen.

Se on muuten kova homma tuo lainan pyytäminen. Sitäkin on tehtävä, sillä kaikille ei tule riittävästi velkaa lankoja pitkin niin kuin Hirvi-Matille. Turhaa on etsiä pankinjohtajan silmästä inhimillistä sävyä, vaan alkaa uskomaan, että on ne mokomat lasisilmiä. Sitten kysytään: – Niin oliko sitä teillä entistä. Niinko ei varmasti tietäs ja sitäkin, että laahaa vähän ne sovitut lyhennykset. Mitenkäs lähet tästä jatkamaan. Aseet on riisuttu ja tuntuu siltä, kun seisoisi alushoususillaan. Äkisti hiipii kamala aavistus paidan alle, että tietääkö se tuo pankinjohtaja senkin, että on vielä niitä apulantojakin maksamatta ja maitotili menee traktorin osamaksuihin. Pitäisi löytää salamannopeasti motivaatio: – Niin, minä tuota tässä muistin, että pitäisi uusia se Pellervon tilaus, ei sitä muuten pysy kärryllä. Sitten äkkiä uusi vilkaisu johtajaan, joko näkyy yhtään inhimillistä väläystä lasisilmässä vai pitäisikö vielä vähän paatoksella: – Kyllä se on tämä viljelijäluokka, joka se kansan elättää. Niin niin, kuka milläkin konstilla hankkii työvoiton. Jukolan Jussi tuskaili aikoinaan, että menishän se tämä elämä ilman tuota kirottua kinkeripäivää. Mitäs olisi Jussi sanonut, jos olisi pitänyt käydä vielä joka vuodenvaihteessa pankkiirin edessä oma ominaispainonsa punnittamassa.

Vuoden Tiimalasissa on hiekka taas valunut alas ja lasi pyöräytetään nurinpäin ja aloitettaan uusi vuosi. Vuodenvaihde on aina tarkastelun aikaa, mitä on tullut tehtyä ja mikä on taas siirtynyt huomiseksi. Niin ne vaan vuojet vierii. Oman ikäluokkani kohdalla se tuo ajan kuluminen on huonoon suuntaan, mutta Väyrysen vikoja vuodet vain kuulemma parantaa. Hän kun oli joidenkin mielestä vielä raakile Kepun puheenjohtajaksi.

Ja mitäkö sitä on Nivalassa saatu aikaiseksi. Alpuan Roope on kaivanut keskustan nurin ja kätkenyt kalliit Kaukolämmön leiviskät maan alle. Kaaron Veljekset nappasivat Siltalan tontille komian talon. Kivirinnan Joukokin pisti talonsa uuteen järjestykseen , mutta hevosen osto siirtyi vielä vuodella. Kunnan poliitikot ovat kinastelleet kunnantalon tontin paikasta ja vieläkin uhotaan, että ensi vuodeksikin riittää junttauksen aihetta. Knttilan Lassi kävi kahtelemassa Keski-Euroopassa miten sitä naapureissa bensaa myydään. Oli sen verran kova reissu, että pumppu pani vähän ylimääräisiä reissun jälkeen, mutta mies on taas kovassa kunnossa.

Hiitolan Olga kertoi joulunalusviikolla, että muuttakoot vain muut veteraanitaloihin, me ollaan Väinön kanssa Hiitolassa. Nyt ei enää kirkonkyläset pyllistä suoraan Malisjokeen, vaan kaava-alueen oma hyyssikkä seisoo Kuoppatien varrella ja kaikki on niin siistiä – niin siistiä, että.

Kyllä se tuo hyvä viljavuosi näkyy. Kirkonkylällä kävelee pätiönään akkalaumoja. Toisilla on pompan nappi korkialla ja toiset työntää lastenvaunuja ja perässä on liuta tulevia peruskoululaisia ja veronmaksajia. Tällä menolla pitää kohta esittää aluevaatimuksia niin kuin Kiinassa. Siitä vaan ohjeeksi vielä niillekin jotka pitävät kynttilää vakan alla.

Seurakunnalla pyyhkii hyvin. Kolmella papilla on kitistelty, mutta alkavana vuonna rykäistään Viljasen Martti Reisjärven vt. kirkkoherraksi. Lainaan vaan – ei iäksi.

Niin, ja patsasta hommataan Nivalaan. Tuntuu tuo ”Tillari” saavan kannatusta ja senhän tietää, kun akat pääsee määräämään. Täällä ei pääse homeneita syntymään. Jos nyt vähän valtuuston kokouksessa rinta korkealla puhuu, niin viimeistään kotia ehtiessä otetaan luulot pois.

Niin, tässäpä tärkeimmät. Jahka sitä ensi vuonnakin pärjätään, kun adventtiaikana aurinko niin komiasti paistoi.

Jos ei nyt uhku polta rukiin orasta ja heinän juurta ja Kestilä ja Saarinen pysyvät Nivalassa ja Hiturasta tongitaan maata malmin päältä niin uskonpa, että turpa pysyy suuruksessa alkavanakin vuotena.

Hyvää Uutta Vuotta.