5.1.1972

Kinkut on syöty ja siinä sivussa hankittuja lisäkiloja ja hengenvaarallisia kolesteroleja. Mutta ei hätää nivalalaisilla. Nyt on tulossa sellainen parannusmenetelmä, joka takaa ruumiinliikuntaa ja mielenvireyttä. Yhä useammat ovat heränneet huomaamaan kunnon vaalimisen merkityksen. Televisiosta on saatu seurata eläkeläisten tansseja. Nyt on Tuiskulan johtomiehille tullut monelta taholta vaatimuksia kuntotanssien järjestämisestä. Johtokunta on päättänyt, että ensimmäiset kuntotanssit pidetään loppiaisena.

Tansseihin pääsevät kaikki 30 vuotta täyttäneet pariskunnat. Puoliskoa ei kuitenkaan tarvitse jättää kotiin, jos ikä ei varsin riitä ja muutenkin raja on jonkin verran väljä. Tähän tilaisuuteen saapuu ohjaajia jotka johtavat tilaisuuksia. Liikuntaa otetaan tanssin mukana ja samalla opetellaan vanhoja tansseja. Järjestäjien taholta pyritään tilaisuuksiin saamaan sellainen fiilinki, että jokainen tuntisi olonsa mukavaksi.

Ahituksen Eino soittelee ensimmäisellä kerralla kepeät sävelet, jotka saavat jalkaterän heilumaan. Siinäpä sitä on mukava muistella seurusteluaikoja, Pyllistyksen, Liittolan ja Tuiskulan tansseja. Ja kun kunnolla alkuun pääsee, niin sitä innostuu niin että pyörähtää joskus keittiön lattialla ja navetan käytävällä.

Asia on vakava, vaikka se tällä kertaa hoidetaan kevyesti. Meillä on keskuudessamme ikäviä esimerkkejä, miten pysyvä sairaus on kaatanut nuoren ihmisen. Elämän kunnioittamiseen kuuluu myös terveydenhoito. Tässä olemme vastuussa lähimmäisistämme. Usein on niin, että emme kaikkien kiireiden keskellä huomaa sitä, että rasitus voi kasvaa yli inhimillisen sietokyvyn. Meidän täytyisi muistaa, että terveys on kaikista tavoitteista suurin ja sitä on vaalittava. Tuiskulan kuntotansseissa pyritään antamaan tarpeellista liikuntaa ja mielenvireyttä. Toivotaan tälle harrastusmuodolle hyvää menestystä.

Jälleen hiljeni Nivalan kyläkuva maanantai-iltana, kun ihmiset jännäsivät television ääressä vaalin tulosta. Heti kello kahdeksan jälkeen illalla autioitui Nivalan kirkonkylä kokonaan. Seuraavan kerran jännätäänkin sitten jo Sapporon kisoja. Siinä se talven selkä huomaamatta taittuu ja päästään kevääseen.

20.1.1972

Paikallislehti saa olla jossain määrin, nurkkapatrioottinen. Tämän määritelmän alla sopii kehua nivalalaisia.

Päivälehtien etusivuille antoi aihetta viime viikolla hallitustunnustelut. Oli neljän palstan kuvia neuvottelijoista. Kuvaan on päässyt myös eräs nivalalainen. Kalevi Sorsan johtamassa toimikunnassa työskentelee Aimo Kairamo. Onpa jälleen ujutettu nivalalainen ”agentti” hyvälle paikalle. Kairamon asema on huomattu jo aikaisemminkin ja miestä on käytetty hyväksi, kun on hoidettu asioita pääkaupungissa.

Vuodenvaihteessa on tapana jakaa ruusuja, kaktuksia ja sitruunoita. Jokaiselle ansionsa mukaan. Miksei myös Nivala-lehti voi ottaa tavaksi jakaa omat kukkasensa, vaikka puska päivänkakkaroita. Ensimmäinen puska ojennetaan Ake Matias Pelolle, ja perustelut. Ake poikkeaa miellyttävästi meistä muista nivalalaisista miehistä, joilla on karvalakki lujasti päässä ja ystävällinen sana pysyy puseron alla.

Ake Matias nauttii suurta luottamusta, mikä näkyy seurakuntavaalien tuloksissa. Akella riittää aina ystävällinen sana lähimmäiselle, ja hänellä on taipumus selittää kaikki parhain päin. Todellinen herrasmies jäyhässä Nivalassa. Valintaa puoltaa se, että Ake on onnistunut myös kasvattajan tehtävissä ja kaksi fiksua poikaa ja tytär ovat tästä todisteena.

Seuraavat puskat annetaan Kari Piipolle, Matti Laajaselle ja Risto Saalastille, ja perustelut. Kari Piipolle kukat tulevat kansainvälisen julistekilpailun voitosta. Matti Laajaselle uusviennistä Japanin, Kanadan ja Ruotsin markkinoille. Risto Saalastin voitto Tervansoutaja muistomerkin kilpailusta on kukkien arvoinen.

Naiset ovat jääneet muistamatta. Seuraava kukkapuska ojennetaan rouva Sirkka Knäplelle Saksassa. Entinen Vierimaan Sirkka, nykyinen rouva Knäple on pyöräyttänyt Saksassa kaksoset.

Viimeinen kukkavihko annetaan niille nivalalaisille perheenäideille, jotka ovat joutuneet perheensä huoltajiksi. Keskuudessamme on monia sellaisia perheenäitejä, jotka ovat joutuneet taloudellisten ja muiden vaikeuksien vuoksi yksin kantamaan vastuun perheenhoidosta. Kukkasista, että teillä on riittänyt voimia valvoa öisin lastenne parhaaksi.

3.2.1972

Lassilan Aarne se ei anna ulkopuolisten riepotella elämäntahtia, vaan on isäntä itselleen. Aarne on kumma organisaattori. Talo on kunnossa ja työt tehdään ajallaan, mutta jos joku tulee tahtomaan kalaan, niin Aarne on aina valmis. Karvosenojan Ville ajeli viime kesänä Koskenperällä ja ajatteli, että käynpä Aarnea jututtamassa. Kysäsi samalla, että ”lähettäskö Kallaan?” Aarne oli heti valmis. ”Minä olen puolen tunnin kuluttua teillä, käännähän vaihteeksi auton nokka pohjoiseen.” Niin lähettiin. Norjan rajan tuntumassa iltapäivän aurinko paistoi joutavasti silmiin kuljettajaa ja Aarne tokaisi: ”Käänny oikealle”. Niin pojat ajoivat Norjan puolella lähellä Venäjän rajaa. Siellä Aarne heittäytyi erään talon heinämieheksi ja tuli talonväen kanssa niin tutuiksi, että nämä norjalaiset ovat käyneet jo Aarnella kylässäkin.

Nyt on Aarne yllättänyt jälleen naapurinsa ja ostanut lumikelkan. Eipä ole Aarne nyt riippuvainen säistä eikä teistä. Päinvastoin välttelee teiden ylityksiä niin kuin karjapieti.

Eräänä päivänä istuttiin pöydän ympärillä ja keskusteltiin maataloudesta ja kerhotyöstä. Rehtori Tuikalla oli huonot kokemukset maatalouskerhosta. ”Kyllä minä muistan, miten ne talvella ja keväällä näytteli värirainoja ja puhuivat tuottavista kerhoyrityksistä. Kun sitä oli kesän nähnyt porkkanapellolla sormet verillä ja polvet auki, niin sitä odotti syksyä ja sitä taloudellista tulosta. Ei näkynyt sen koommin kerhoneuvojaa, eikä porkkanan ostajaa. Sinne ne kannettiin viimein navetan puolelle minun porkkanat kaikessa hiljaisuudessa, eikä ole vielä tiliä kuulunut.”

Tuntuipa tutulta tuo Tuikan kertomus, tuli mieleen oma kerhoyritys. Joskus 1947 oli sellainenkin kasvi kuin sikuri. Täytyy tulkata nuoremmille, että sikuri on sokerijuurikkaan, muotoinen valkea juurikasvi, jonka juuresta valmistettiin kahvinkorvikkeena käytettyä sikurijauhoa. Tämä tuote oli silloin kovassa kurssissa, kun toinen maailmansota oli lopettanut kaikki tarvikkeet Euroopasta. Kesän kamppailin sikurimaallani juolaa ja muuta roskaa vastaan. Taisinpa laistaa jonkun uimareissunkin Vepsunlahteen, vaikka Rinkelän Kustaa, Leppäniemen Seppo ja Anttilan Jouko kävivät houkuttelemassakin. ”Mitä sinä siitä kyysit, lampaat sen kumminkin syö”, leukaili Seppo. Sieluni silmillä näin tulevan sikurisadon, miten se monen naisen pannun kautta muuttuisi minulle rahaksi.

Tuli syksy. Sato oli hyvä. Kahdelta aarilta kertyi melkoinen keko valkoisia juurikkaita. Aloin odotella ostajaa. Kesän aikana suhdanteet Euroopassa muuttuivat. Ulkomaankauppa vilkastui ja elintaso alkoi vähitellen elpyä. Kahviakin saatiin Suomeen. Tuolloin sain ensimmäisen kerran ”liikemiehenä” kokea kansainvälisten konjunktuurien vaikutuksen yksityisessä liike-elämässäni. Sikuria ei enää tarvittu. Nuo aherruksella hankitut 100 kiloa sikuria ei mahtunut lähentyvän Euroopan markkinoille. Synkkänä katselin kuuraisena aamuna sikurimaani reunalta. Kymmenvuotias katkera tuottaja toivoi kansainvälistä konfliktia, että meret olisivat menneet jälleen kiinni ja kahvin tuonti olisi loppunut. Se olisi tiennyt markkinoita sikurierälleni. Ei tullut markkinoita, mutta löytyi yksi henkilö, joka osasi lieventää katkeruuttani. Palosaarella asui ortodoksinen pastori Levonen perheineen. Pastorin kaunis ja puhelias rouva haki kotoani tinkimaitoa. Hän jutteli aina meidän kanssamme, hän oli hyvin fiksu, minkä tulin myöhemmin huomaamaan.

Eräänä aamuna Levosen rouva tuli ja pyysi ostaa kymmenen kiloa sikuria. Ihmettelin, miksi pastorin rouva nyt sikuria ostaa, kun se ei enää kelvannut muillekaan. No mikäs siinä jos ostaa, kaupanhan ne olivat. Rouva maksoi vielä ylihintaakin. Tuskinpa hän tuota kassia Palosaarelle asti raahasi, mutta hän oli saanut yhden katkeran ”tuottajan” mieltä keventää. Miten paljon katkerampi olisin, ellei olisi tuolloin ratkaisevana hetkenä löytänyt Levosen rouvan kaltaista ihmistä. Tuskinpa ainakaan yrittelisin enää maanviljelystä. Tuntui mukavalta Tuikka kun otit asian puheeksi, nyt minäkin olen saanut jurnuttaa asiasta, joka on painanut mieltäni yli kaksikymmentä vuotta.

17.2.1972

Nivalalaisilla riittää sitä auttamishalua heikompia naapureita kohtaan. Hiljattain antoivat Nivalan Välikylä ja erään Nivalankylän numerot Ylivieskalle huomattavan avustuksen ”kehitysapuna”.

Ylivieskan jakokunta kokoontui jokin aika sitten aika vähäisin tuumin. Jakokunnan kokouksesta ei ainakaan ilmoitettu Nivala-lehdessä. Ylivieskan jakokunta on tiettävästi melko äveriäs verrattuna Pidisjärven jakokuntaan. Puhdasta rahaa oli yli 40 000 markkaa ja maata yli 120 hehtaaria. Muun muassa Huhmarlammen alue käsitti yksistään 50 hehtaaria. Kun eräs nivalalainen omistaa tällä hetkellä toisen puolen Huhmarlammen rannasta, niin onpa tainnut ennen tätä jakokunnan lopettamista olla nivalalaisilla melkoinen osuus tuohon alueeseen. Rahat jaettiin sotaveteraaneille ja vanhustenkotiyhdistykselle sekä maat maataloustuottajille ja Ylivieskan kaupungille. Nivalalaisten osuus jakokunnasta lienee ollut noin 10 %. Olisi varmaan Ruuttusen Arvikin ottanut mielellään osan noista rahoista Nivalan sotaveteraaneille. Kokouksessa ei ollut mukana yhtään nivalalaista. Oli hyvin valmisteltu. Eipä tuo asia nivalalaisia kaada, mutta tulkoon tiedoksi.

Nivalaankin on tainnut viime päivinä tulla Raastuvanoikeudelta haasteita Maakuntajulkaisun tiimoilta. Tämä kustantaja vei Nivalasta rahaa pois monta vanhaa milliä ja vastineeksi saatiin arvoton, asiavirheitä täynnä oleva matrikkeli. Jälleen kiertää maakuntaa asiamiehet ja tällä kertaa kohteina ovat rintamamiehet ja sotaveteraanit. Nämä etevät miehet osaavat kutkutella sopivasti vanhan jermun tunteita ja saada nimen paperiin. Syntyneen sopimuksen tuloksena he menettävät vuoden rintamamieseläkettään vastaavan summan. Sopii harkita ja muistuttaa naapureita jos tällaisia agentteja ilmestyy Nivalaan.

Karvosperän ihmiset lymysivät jälleen laskiaisena Salmelaan mäenlaskuun. Hernesoppa ja rasvarieska oli eväänä. Päivä mekastettiin siellä metsän keskellä ja täytyy sanoa, että kateeksi käy teidän halvat huvit. Teillä on tuohon hommaan luonnonlahjat. Etelänmaissa kokoontuvat kyläläiset tanssimaan kaduille hyvän viinisadon kunniaksi tai tulppaanien aikaan. Karvosperälle ei luonto kovin runsaasti uhraa lahjojaan, mutta ihmiset ovat saaneet rikkautta syntymälahjanaan.

Ensi viikon keskiviikkona ja torstaina katsotaan sitten millaisia ne nivalalaiset ovat hypnoosin vaikutukselle. Kari Vesterinen tulee Kivennevalle ja väittää, että hän todistaa nivalalaisille sen, että meillä kaikilla on syntymäviina päässä. Hän uhkaa juottaa muutamia nivalalaisia puhtaalla lähdevedellä jos nyt ei ihan nyrkit saveen, niin aika huppeliin kuitenkin. Kari Vesterinen kertoo olleensa paljon tekemisissä huippu-urheilijoiden kanssa, jotka käyttävät hypnoosia keskittymiseen ja rentouttamiseen. Oispa kiva nähdä kun pantais vaikka Lassilan Aarne istumaan hypnotisoijaa vastapäätä, kumpi siinä toisensa uneen puhus.

9.3.1972

Kaksi nivalalaista miestä lähti kultakuumeen aikana lännelle. Viikkoja kestäneen laivamatkan jälkeen päästiin viimein mantereelle ja eräänä yönä juna jätti nämä maalaispojat Chicagon asemalle. Olo taisi olla aivan orvon tuntuinen, kun loiselta kaverukselta pääsi itku. Toinen lohdutteli: ”Ollaanhan me ihmisten ilmoilla”.

Toimittaja piipahti viime viikonvaihteessa Helsingissä ja jouduin vähän samanlaiseen tilanteeseen kuin nuo Nivalan pojat lännellä. Helsingin rautatieasema perjantai-iltana kello 22:10. Tuskin Chicago on koskaan ollut niin karmivan näköinen kuin Helsingin rautatieasema on nykyisin. Ovat pääkaupunkilaiset ja poliisit jo turtuneet tähän kuvaan niin, että eivät havaitse sitä olotilaa, mikä tälliä hetkellä vallitsee pääkaupunkimme rautatieasemalla, paikalla, jonka kautta kulkevat ulkomaalaiset vieraamme ja kotimaan liikenne. Eikö poliisilla ole valtuuksia? Tuntuu siltä, että yhteiskunta on pahasti sairas. Pahinta on se, että ihmiset ovat turtuneet näkemäänsä. Ei tuntunut oikein turvalliselta, vaikka piti olla ”ihmisten ilimoilla”.

Löytyi sieltä pääkaupungista tälle ensimmäiselle kokemukselle vastakohtiakin. Tapiolan takaa Tonttumäen asuntoalueelta löytyi komea 300 metriä kahden perheen asuntotalo, josta löytyivät nivalalaiset teollisuusmiehet Paavo ja Eino Kivioja. VEKI Oy on lyhennys Veljekset Kiviojasta ja tämän toiminimen takana on 10 vuotta vanha lelutehdas, joka tunnetaan jo melko laajalti. Kotimaan markkinat on voitettu ja vientiä on harjoitettu lähinnä Tanskaan.

Kiviojan veljesparvella on nokkela äly ja tätä on tarvittu erikoisesti tässä yrityksessä. Lelujen myynti ja markkinointi on lähinnä ideakysymys. Tällä hetkellä on VEKI:llä 20 artikkelia. Markkinointiin ei tarvitse enää kiinnittää huomiota, sillä suuret keskusliikkeet vievät kaikki ”käsistä”. Vientiä voisi laajentaa Saksaan ja Ruotsiin, mutta tällä hetkellä on esteenä tuotanto, eli liian pienet tilat. Nivalan kunnallismiehet eivät ole huomanneet Kiviojan veljesten tehdasta, tai ainakin mielenkiinto on pidetty omana tietona. Haapajärven kauppalan taholta on tehty tarjouksia VEKI:n saamiseksi sinne. Päämarkkinointialue on Helsinki ja tämä tuntuu painavan aika paljon, kun ratkaistaan uudelleen tehtaan sijoituspaikka. Hyvää jatkoa Tonttumäkeen.

Pakilassa juotiin hyvät kahvit. Kiitoksia Kokon perheelle. Annikki ja Aarre Kokko asuvat kuninkaan pojan talossa. Hyvin tuntuivat Kokot suhtautuvan näiden ”siniveristen” kanssa. Talon omistaa Allan Hagert ja asuu itse saman talon toisessa kerroksessa. Aarre oli ankara kanavamies ennen ja siinä tarinoidessa muistot palaavat entisiin aikoihin. Tässä tulee Aarnen terveiset niille miehille, joiden kanssa on lapion vartta kiillotettu.

Eipä tuntunut maahenkikään lähteneen miehestä. Kovin oli tarkassa tiedossa maatalouden kysymykset. Niin siinä päätettiin, että kun Aarre saa muutaman vuoden kuluttua eläkeiän täyteen, niin hän tulee Nivalaan ja ryhdytään kasvattamaan vaikka lihakarjaa tai villisikoja. Onhan täällä Nivalassa plantaasia, tervetuloa!

Annikki on laittanut monet eväät. Kokon perheestä on lähdetty monesti koulutielle eikä turhan vuoksi. Kaikesta tästä on äiti kantanut suurimman taakan. Ihmetellä täytyy, mistä sitä riittää niitä voimia. Lauri Viita sen tiesi: ”Äidit vain nuo toivossa väkevät”. Kiitoksia kahvista.

25.5.1972

Ylikonstaapeli Kasper Kokkoniemi kertoi kerran eräistä syntymäpäivistä, joilla hän sai olla ainoana vieraana. Ja tämäkin vieras ei tullut kukkien, kanssa, vaan tuli mittaamaan papan vähäiset talouskalut maksamattomista veroista.

Kasperin kertomus oli liikuttava ja se osoitti, että ulosottomiehenkin puseron alla on sydän vaikka hän joutuukin virkansa puolesta esiintymään vähemmän toivottuna henkilönä. Kasperi kertoi, miten hän pimeänä talvi-iltana uppuroi syrjäiseen huonokuntoiseen torppaan, jossa asui yksinäinen vanha mies, Ulosottomies toimitti tehtävänsä ja ulosmittasi papan vähäiset taloustavarat. Pappa totesi toimituksen päätteeksi, että eikö vieras odottaisi kahvit. ”Tänään on syntymäpäiväni, ja olen varannut vähäin nisuakin, mutta kun päivä on jo iltaan ehtinyt, eikä ketään ole käynyt, niin juodaan kahvit pois. Hiljaisen papan keitellessä syntymäpäiväkahveja istui vieras kovin hiljaisena. Tämän syntymäpäivävierailun kertoi Kasperi muistavansa pitkään.

Hiukan samanlaiset syntymäpäiväonnittelut sai Viljo Jyrinki. Viljo täytti viime viikolla seitsemän vuosikymmentä. Syntymäpäivän aattona tuli ensimmäinen ”lahja”. Tiemiehet tulivat ja purkivat pois Kulmaan johtavan tien rummun. Päivänsankarin luo tulleet ystävät joutuivat kiertämään aseman kautta. Se oli ikävä syntymäpäivälahja. Poikkeus edellisen kertojan syntymäpäivään oli siinä, että vieraita kävi runsaasti. Viljon syntymäpäivän vietto kesti viikon, sillä ystäviä tuntui riittävän jokaiselle päivälle.

Nivalan palokuntapojat saavuttivat viime vuoden toimintansa perusteella Suomen mestaruuden. Siihen on saanut pojan viikarit lähteä toisenkin kerran harjoituksiin. Ratkaiseva tekijä on kuitenkin ollut johtajakysymys. Pelon Pekka ja Jokisaaren Esko ovat uhranneet aikaansa tähän nuorisotyöhön ja saaneet pojista hyvän otteen. Kaikki toiminta on ollut suunnitelmallista. Erään palokuntalaisen kertoman mukaan liiankin pitkälle vietyä, kun molempien nuorten johtajien rouvat ovat samanaikaisesti vauvoja hakemassa. Taitaa tulla palokuntaan tyttöjaoston perustaminen, kun molempiin perheisiin tuli tyttäret.

Kevät tuo aina reissukuumeen. Nivalalaisten retket ulottuvat nykyisin jo Leningradiin saakka. Vilkunan Hilda, Tyhtilän Kustaa ja Niskasen Paavo kävivät toukokuun alussa tutustumassa tuohon suureen kaupunkiin. Paavo kertoi ehtineensä jo perustaa uuden Nivala-Ringin Leningradiin, ketä mahtaa olla nuo jäsenet. Vilkunan Hildan kommentti tuolta reissulta oli, että nyt minä tiedän, miten sitä mandoliinia soitetaan.

18.5.1972

Miehen mielikuvitus on ainakin muutamissa asioissa melko vähäinen. Mies pelkää suunnattomasti tilanteita, joissa hänen täytyy osoittaa hellyyttä tai hempeyttä. Ei ihme, että naisten puheenaiheet ovat äitienpäiväni jälkeen, aina tuon aamun tapahtumissa, kerrotaan naapurin rouvalle miten huvittuneen kankeita miehet ovat tällaisissa tilanteissa.

On sentään poikkeuksiakin. Pirttiperäni Mauno aikoi yllättää vaimonsa äitienpäiväaamuna vuosi sitten. Kaisa-rouva sai kahvitarjottimen mukana ”pehmeän paketin”, josta paljastui tukevatekoinen navettatakki. Mauno kerkisi jo isänpäivään mennessä unohtaa ostamansa äitienpäivälahjani, mutta sitten tuo lahja palasi mieleen. Isänpäivän aamuna Maunon sängynviereen ilmestyi oikea Bilnäsin lapio ja toivotus ”Onnea isälle”.

Suunnistajan täytyy kieltäytyä monesta. Sunnuntaiaamuisin täytyy nousta verevän vaimon vierestä ja lähteä juoksemaan märkiä nevoja ja risuisia rämeitä. Aina ei surmista j at saa sympatioita vaimojensa taholta tästä harrastuksesta. Honkalan Erkki on ollut kavereiden kadehdinnan kohteena, kun hän kertoi, miten vaimo herättää ja laittaa taipaleelle. Nyt taitaa Erkiltäkin olla suunnistuslomat lujassa, kun Pyhäjoen kilpailun ”tulokset” ovat ehtineet korviin.

Pyhäjoella Erkki suoritti ”elämänsä juoksun”. Erkki otti lähtöhötäkässä naisten kartan ja säntäsi Venlojen perään. Siellä viipyi Erkki keväisen päivän metsänsiimeksessä. Maaliin palattuaan totesi väsyneenä: ”Kyllä minä vähän ihmettelin nuita rastimerkintöjä, tasaisia kumpareita”, ”Elä kerro enempää”, tokaisi siihen Ylikosken Erkki.

Postikantajillekin on jäänyt nykyisin reilunmittaiset tupakkatauot, kun postin lajittelu on mennyt läpi muutamassa minuutissa. Toimittajien lakko keventää postiljoonin laukkua kovasti, sillä Päivämies ja Nivala-lehti eivät työllistä joka päivä.

Mikäli luonnonmerkkeihin on uskomista, niini lakosta pitäisi tulla pitkäaikainen. Kotilassa ovat linnut ottaneet postilaatikot pesimispöntöiksi. Postinkantaja oli yhden kerran syytänyt jo pesävärkit ulos, mutta seuraavana päivänä se oli ollut jälleen täynnä. Kolmessa kuukaudessa linnun pojat ehtivät lähteä lentoon ja luonnonmerkkien mukaan toimittajien lakko kestäisi tuon aikaa. Saapa nähdä pystyykö sovittelija Paavola mullistamaan ”luonnon järjestystä.”

Kysy-Heikki on koko kevääni puuhannut, että hän lähtee laskemaan Malisjoen kosken Koskenpuhdossa. Viljamaan Otolta pitäisi saada lainaksi hyvä vene. Heikillä on jo suunnitelmat valmiina. ”Minä kahtelen kylän pyylevimmän emännän ja istutan sen veneen pohjalle ja itse pidän perää. Jos sattuisi saamaan sellaisen satakiloisen sinne veneen pohjalle, niin kyllä, minä nuille kylän nuorille miehille näyttäisin”, uhoilee Heikki. Vieppä Otto vene Kysy-Heikille, niin nähdään vielä vanhanajan koskenlaskuromantiikkaa. Heikin haastehansikas Nivalan nuorille miehille, jotka uhkaavat unohtaa romantiikan.

15.6.1972

”Kasku. Tiellä käveli odottava nainen. Kaksi miestä oli töissä maantien varressa ja toinen kysyi: Miksi tuolla naisella on noin suuri vatsa? Toinen vastasi siihen. On tainnut saada hetekamyrkytyksen. Lähettää Aarne Einar Tasela Karvoskylä.”

Aarne Einar Taselalta tuli toimitukseen iso nippu hengentuotteita, joita Aarne on kirjoitellut Yliniemen sängynlaidalla istuessaan. Aarne Einarilla on riittänyt aktiivisuutta ottaa kantaa maailman tapahtumiin. Aarnen tämänkertainen paketti sisälsi nivalalaisia sananparsia ja vitsejä. Eihän nämä kaikki ole oikein lasten kuulleen juteltavia, mutta annetaan nyt tämän kerran mennä läpi, kun on Aamen lähettämä. Terveisiä Aarnelle, Aikomus-Vilholle ja muillekin vanhainkodin pojille.

Kun tässä tulee joskus käydyksi Koutosen Pentin punaista norttia tupsuttelemassa, niin siinä sivussa tulee aina parannettua maailmaa. Nyt me on tehty isoja rinkejä kymmenkunta kappaletta ja aijotaan pystyttää ne Nivalan rajoille kaikkien tuloteitten varteen. Jokaisen kirkonkylän tuntumassa on jonkinlainen taulu jossa toivotetaan tervetulleeksi ja kylän takana toinen taulu jossa saatellaan pois pitäjästä. Iso rinki olisi omaperäinen Nivalan tunnus. Silloin kun veräjä on auki sopii tulla lahamaamaan Nivalan aukioita, mutta jos välit menisi esimerkiksi Ylivieskan kanssa kovin känäsiksi, niin lyötäisiin rinki kiinni. Sinne jäis Veräjän vaarikin toiselle puolelle, eikä ylettys lyömään muuta kuin korkeintaan sanan ruoskalla. Sitten me on Pentin kanssa päätetty marista siitä, että Kuoppatien varren pajukot pitäisi puhdistaa.

Nivalan entinen ja pidetty tiemestari, joka sai lempinimen ”Liuska-Kusti” teki mm. sen hyvän työn, että istutti Kuoppatien varteen kilometrien matkalle kauniit koivuistutukset. Muutamat maanviljelijät ovat vahingossa kulottaneet muutaman koivun. Asia on korjattu sillä, kun tuo uuden tilalle. Taitaa jäädä meiltä Pentin kanssa tuo Kuoppatien koivuistutuksen puhdistaminen, mutta jos uusi mies Eero Sarja saisi tämän aikaan, niin hyvä olisi. Terveisiä Kustille Sieviin ja tervetuloa Eero Sarja Nivalaan.

Jopa on sitkas kylvönteko. Taisi jäädä monelle pojalle naurisala suunniteltua suuremmaksi. Nyt on maanviljelijöillä edessä virtasen valmistus ja lomaa ei näy löytyvän, ellei sitä ota. Lähtekää nyt Haapaperän miehetkin sonniosuuskunnan mökille muutamaksi päiväksi vetämään lonkkaa. Tämä Haapaperän miesten kesämökki ei ole saanut nimeään mistään erityisistä ansioista, vaan asia on niin, että kun Haapaperän sonniosuuskunta lakkautettiin ja rahaa jäi, niin sillä ostettiin yhteinen kesämökki Pihtiputaalta. Haapaperän sonnien hyvät työt eivät ole jääneet yksinomaan tarkastuskirjojen sivulle, vaan ne tuottavat iloa isännilleen ilmaisen kesämökin muodossa.

13.6.1972

Lomat alkaa kohta loppua. Parina päivänä ehti toimittajakin ruskistaa napaansa Taivassalon saaristossa. Monelle nivalalaiselle loma jää kuitenkin yhteen päivään. Heratta ja juhlat, suviseurat ja maatalousnäyttelyt ovat niitä kesän kohokohtia, joihin supistuu monen nivalalaisen isännän ja emännän lomat. Nyt nekin ovat takanapäin.

Aikoihin on eletty, sanoivat monet rahvaanomaiseen nivalalaiseen elämänmuotoon tottuneet, kun seurasivat sunnuntaina Tuiskulan kentällä pidettyä koiranäyttelyä. On sitä elintasoa, kun katseli tuota sunnuntaillista tapahtumaa. Autoja kertyi yhtä paljon kuin bingotilaisuuteen. Kaukaisimmat piskit olivat Ruotsista saakka.

Kyllä siinä nopsitettiin ja kellitettiin ja asetettiin piskin jalkaa oikeaan asentoon. Huippuhienoa hommaa näytti olevan. Yllättävästi tämä harrastus on ottanut nivalalaisetkin omakseen. Turusen Antti, jota nyt ei aivan hempeäluontoisena ole totuttu pitämään, heilui kisoissa parhaana miehenä ja sai koiransa pantaan vaikka kuinka paljon punaisia muovinauhan pätkiä. Niin vaan karski Antti-poikakin ammaili koiraansa, kuin kiihkeä ylkä nuorikkoaan. Jääköhän noilla koirankasvattajilla hellyydenosoitus tuohon, vai onko heillä niin paljon laajempi sydän, että hellyyttä riittää vielä muuallekin?

Nivalan totoraveissa tuli pakostakin vähän apea mieli. Nivalan ravit ovat kohta historiaa, ellei parempia olosuhteita saada aikaan. Ravirataa oli kunnostettu, mutta sade pehmensi sen niin, että olosuhteet olivat suorastaan kurjat. Yleisön ja kilpailijoiden keskuudesta kuului aiheellisesti monia valituksia. Paikoitusalueet eivät ole riittäviä, ja aina vähän päästä kuulutettiin jotain autoa siirrettäväksi. Tämä häiritsi yleisöä.

Jos Nivalassa pidetään vielä yhdet ravit noissa olosuhteissa, niin se merkitsee lopullista tuomiota Nivalan raveille. Näiden kilpailujen pitäisi jo osoittaa, että reippaita otteita tarvitaan, mikäli raviurheilua aiotaan jatkaa. Tämä harrastus on kovassa nousussa koko maassa. Olisi valitettavaa, jos Nivala putoaisi kuvasta. Nykyinen ravirata on liian pieni. Kaarteet ovat vaaralliset ja yleisön näkyvyys olematon. Yleisö kustantaa kilpailut ja se olisi huomioitava. Nyt yleisö sai rämpiä murassa ja pensaikossa, eikä sitä oltu huomioitu mitenkään. Paikalla olleet lehtikollegat olivat myös kiukkuisia. Minkäänlaista lehtipalvelua ei löytynyt paikalta. Vastuu pitäisi ehdottomasti saada laajemmalle pohjalle mukaan uusia voimia. Uusi ravirata uuteen paikkaan on välttämättömyys, jos Nivalassa aiotaan näitä kilpailuja menestyksellisesti hoitaa. Nyt sai jatkuvasti kuulla yleisön ja hevosmiesten keskuudesta ikäviä huomautuksia, jotka eivät olleet Nivalalle kunniaksi.

Lomalaisten viihdyttämiseksi on Nivalassa järjestetty jälleen muutamia huvitilaisuuksia. Katvalan tanhuvilla on aloitettu valmistelut ja Joose lämmittelee jo tervahyttiä. Kanttori on lupautunut laulattamaan ja muutakin mukavaa on kuulema tulossa. Lauantaina käyvät Vasaman miehet jaloon kilpaan Pyllistyksen kentällä. Ensi viikon keskiviikkona on kuitenkin varsinainen koko kesän jymytapaus. Ilmaiset tanssit orkesterin tahdissa Tuiskulan kentällä saavat varmasti ihmiset liikkeelle. Järjestäjät odottavat jopa neljän tuhannen hengen vierasmäärää.

Urheilumieliä lämmittävä näky nähdään, kun Kumpu-Jussi johdattelee entiset Nivalan suurjuoksijat kalkkiviivalle. Toivottavasti kaikki haastetut saavat lomansa niin järjestettyä, että joukko nähdään kokonaisena. Pussitappelun tikan- ja hevosenkengänheiton mestarit ratkotaan myös samana iltana. Toivotaan oikein venetsialaista iltaa järjestäjille ja yleisölle. Hyvää loman jatkoa nille, joilla vielä lomaa on.

20.7.1972

Eino Laurila Korvenkylästä komiskeli toimittajaa siitä, että oli turinoinut Nivalan koiranäyttelystä liian ”koiramaiseen” tyyliin. Eino Laurila kertoo, miten kaikki tasavallan presidentit Ukko-Pekkaa lukuun ottamatta ovat olleet ajokoiraharrastajia, ja että piski nimitys on halventava.

Aikomukseni ei ollut loukata kenenkään harrastusta, joita nykyään on monenlaisia. Yksi palvoo ja silittää koiraansa. Toinen voi olla innokas kalamies ja toisille bingo on henki ja elämä. Kenneltoiminta on kuitenkin niin uusi harrastusmuoto Nivalassakin, että se herättää huomiota silloin, kun on näin suuresta näyttelystä kysymys. Kaikki eivät jaksa innostua kaikista harrastuksista. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että toimittaja ei ole koirista kiin¬nostunut, olkoon ne sitten rakkeja, piskejä tai jalosukuisia bulldoggeja.

Viime viikkojen aikana on harrastettu kuntoliikuntaa. Hyvä hillasato on vetänyt nivalalaisetkin nevoja rämpimään. Hilla on niin hyvä marja, että sitä kannattaa etsiä vaikka ei löytäisikään. Tänä kesänä niitä sentään on löytynyt.

Ahkerimmat hillastajat ovat saaneet jo kymmeniä kiloja pakastearkkuihin. Parhaat hillasuot tuntuvat tällä kertaa olevan Koivulanneva ja Suojärven ympäristö. Myös Kärsämäen takaa ja Maaselältä on hilloja löytynyt. Maaselän tien varressa oli vielä lauantaina iltapäivällä noin 50 henkilöautoa. Tämäkin kertoo siitä, missä nivalalaiset ovat vieraineen heinänteon lomassa vierailleet. Tällä kertaa marjastajien käyttäytyminen on ollut erittäin asiallista ja soilta on poimittu vain kypsät marjat. Näin mahdollisimman moni pääsee osalliseksi luonnon parhaista antimista.

Haapaperältä soitettiin, että siellä ei tunneta rotusyrjintää. Eräänä yönä oli muutaman talon hevonen lähtenyt etsimään seurustelutoveria ja päätyi Pirttirannalle Ylitalon saaren, missä Lindbergin Santerin ori on kesälaitumilla. Yhden yöttömän yön ja päivän kerkesivät nämä luonnonlapset olla keskenään autiolla saarella, ennen kuin noutaja tuli. Kovin vaikeaa oli ollut lähtö tuolta saarelta, kun hevonen aina ui vetäjät perässään takaisin saareen.

Sopii tässä lopuksi vaikka hellekesän vitsi. Jyrkän Reino istui kotinsa portailla kuumana hellepäivänä sulatellen puolista. Raukea olo täytti Reinon olemuksen ja helteessä oli kiva istua flanellipaidan kaksi ylimmäistä nappia sopivasti auki. Silmä painui kiinni, mutta kärpänen heittäytyi häikäilemättömäksi ja ramppasi Reinon päälaella. Siitäkös Reino kimpaantui. ”Mene hiiteen rampasemaan minun kalijuni päältä, kun sinulla on niin kylmät jalkapohjat.”

10.8.1972

Lomat ovat päättyneet ja Nivala tyhjentynyt. Näillä lomamuistoilla täytyy taas lämmitellä ensi kesään saakka.

Tuiskutan nurmikkotansseissa oli keskustelua eräiden Ruotsissa olevien kanssa. Eräs neitonen otti terävästi kantaa Nivala-lehden sisältöön: ”Elä sinä perhana pane sinne lehteen niitä lehmien tarkastustuloksia. Meillä ei ole siellä Fagerstassa lehmiä eikä meitä enää kiinnosta sellaiset asiat.”

Maailmanrantoja kiertänyt nuorimies esitti reippaasti toivomuksen: Kerropa joskus ihan reilusti, millainen on elämä sillä pohjalla, joka lähtee kouluttamattomana ja rahattomana outoon maailmaan. Otetaanpa molemmat toivomukset huomioon tulevaisuutta varten.

Opetusministeri Ulf Sundqvist on omien sanojensa mukaan Euroopan nuorin ministeri. Hatunnosto miehelle, joka on ehtinyt alle 30-vuotiaana saavuttaa sellaisen luottamuksen. Eräässä vaiheessa ministerikierroksen aikana tuli puhe politiikassa mukanaolevista nivalalaisista. Siinä turmassa tuli selville, että nivalalaisia löytyy varsin merkittäviltä paikoilta.

Jos vanhimmasta päästä aloittaa, niin Knuutin Väinö tuntui olevan tuttu mies kaikille pöydän ympärillä istuville. Hallitusneuvos Knuuti hoitelee valtiovarainministeriössä budjettiasioita. Esko Niskanen on myös Nivalasta lähtöisin ja tiedetään, että hän on sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Laakkosen Pentti hoitelee opetusministeriössä ILO:n raportteja ja hänen vaimonsa on SKDL:n eduskuntaryhmän sihteeri. Raimo Sailas on myös valtiovarainministeriössä ja häärii budjetin, laatimisen kanssa. Aimo Kairamon profiili on tuttu viime päivien televisiouutisista ja päivälehtien sivuilta. Aimo on SDP:ssä korkealla pallilla. KEPU:n puoluetoimistosta löytyy elinkeinosihteerin vakanssilta nuori Maliskylän poika Unto Kumpusalo. Nämä pojat kannattaisi kutsua Pidisjärvelle sorsajahtiin ja viedä vaikka Katvalan savusaunaan. Näillä lääkkeillä luulisi parhaiden poikien kotiseudun tunnetta ruokittavan. Siitä saattaisi olla hyötyä Nivalan kunnalle.

Viime sunnuntaina koettiin Nivalan kirkossa hetki, joka varmasti pysyy monen mielessä. Tuomo Hakkilan ja Risto Laurialan kesäkonserttiin saapui yllättävä kuulijakunta. Tämä tilaisuus ei ollut eliittipiirin. tilaisuus, vaan musiikinystäviä saapui kaikilta sivukyliltäkin kuulemaan poikien esityksiä. Yleisö oli kuulemaansa tyytyväisiä. Tuomo Hakkilan vahva tulkinta oli taiteellisesti korkeatasoista. Nivalalaiseen maaperään soveltuva ohjelma lämmitti kuulijoita. Pianistina tunnettu Risto Lauriala on taitaja myös uruissa. Ohjelmallisestikin täysipainoinen oli ilta.

Muutenkin tämä tilaisuus on tarkastelemisen arvoinen. Poikien konsertin saama suuri yleisömenestys voidaan tulkita niin, että nämä ihmiset olivat saapuneet kannustamaan kahta nuorta taiteilijaa. Se oli mukava saattelu pojille, jotka palaavat pian opintojensa ääreen. Tämä huomionosoitus varmasti velvoittaa ja kannustaa poikia jatkossa. Kaikkein voimakkain hetki koettiin kuitenkin loppuvirren aikana. Tuskin missään muualla Suomessa voi kuulla sellaista veisuuta, kuin viime sunnuntaina kirkossa. Tuntui siltä, kuin kirkko hajoaisi musiikin pauhusta. Poikien konsertti innoitti mielet vireeseen, joka purkautui voimallisena lauluna. Osittain mykistyneenä poistuivat ne lukuisat vieraat, jotka harvemmin ovat käyneet kirkossa. Kiitoksia Ristolle ja Tuomolle! Tämä kesäkonsertti voitaisiin hyvin liittää perinteelliseksi ohjelmanumeroksi Nivalan kulttuurikesään.

24.8.1972

”Kun tässä on nyt syöty nuo kuolleen kanan maalliset jäännökset ja juotu kahvit, niin voidaan kai yhdessä todeta, että kyllä tämän talon henkilökunta osaa laittaa ruokaa ja keittää kahvia. Ilta on ollut kaikin puolin mieluisa ja miinusta tuntuu, että tulemme tänne hyvin mielellämme uudelleen.” Näillä sanoilla kiitteli vallesmanni Puustellin isäntää tupaantuliaistilaisuudessa. Täytyy sanoa, että eräs merkittävä tolppa on Nivalassakin sivuutettu, kun on saatu oma ravintola. Tupaantuliaisissa oli nivalalaisia duunarista tuomariin ja hyvin tuntui synkkaavan. Oikein tuntui ihmetyttävän, miten ne nivalalaisetkin osaavat olla luontevia, kun tarvis vaatii. Täytyy yhtyä vallesmanniin ja sanoa, että Puustellin kuolleesta kanasta jäi kaunis muisto. Menestystä yrittäjälle.

Pidisjärven sorsajahti on aina ollut kansalaisjuhla. Tälläkin kertaa oli kuoppatien luiskassa arviolta 50 henkilöautoa. Sorsamiehiä saattoi olla reilustakin yli parinsadan. Ihmeesti piti sorsastajien hermot tällä kertaa, kun pauke alkoi vasta tasan kaksitoista. Tulinopeus oli parhaimmillaan lähes sata laukausta minuutissa, mutta sorsia tuli yllättävän vähän alas. Yksi sorsastaja totesikin, että tämä soitto sopii Hakalan Nikolain ja Myllylän Oton korvaan, kuu ruutia palaa näin tuhottomasti. Kauimmaiset sorsastajat taisivat tällä kertaa olla Kokkolasta. Vieraita oli kuitenkin melko runsaasti. Nivalan molemmat nuoret kunnanlääkärit noudattelivat Nivalan vanhoja lääkäriperinteitä ja olivat jahdissa mukana. Ainakin Pikkaraisen perheessä on päästy sorsapaistin makuun.

Koutosen Pentti koulumiehenä telki laskelmaa Nivalan jälkikasvusta Shellin huoltoaseman penkillä ja katseli, kun oppikoululaiset menivät kirkkoon. Koulumiehiä on omat laskelmansa, kai siitäkin joku käyrä ja taulukko ilmestyy aikanaan Pentin huoneen seinälle. Kulunut viikko on ollut Nivalan kirkolla niin vilkas, että sitä kesän jälkeen hämmästelee. Lindholmin Kaisu ja Junttilan Vilpas ovat myöneet vihkosia niin, että känsät kourassa.

Sitä tulee joskus manailtua noita opettajien pitkiä kesälomia. Täytyy sanoa, että kyllä siinä yhdeksän kuukauden aikana ehtii varmaan jo saamaan vilkkaista vintiöistä jo niin tarpeensa, että taitaa tulla loma tienatuksi. Nivalan koulutoimi on kokonaisuudessaan hyvin hoidettu. Koulumme ovat erittäin kovassa kurssissa pitäjän ulkopuolellakin. Joillekin tästä kuuluisi kiitos.

14.9.1972

Nivalan niityillä loistaa syksyn värit. Pakettipeltojen kuloheinä tutisee alakuloisena syksyn tuulissa. Yksinäinen sorsastaja kiertää savikoloja haulikko selässä ja torppari nykkii rehevää rehunaurista suopellon mustasta povesta. Kurkiaurojen ääntely saa yksinäisen katseen joskus puoleensa. Alakuloisuus laskeutuu lakeuden ylle.

Elämän syke on hiljentynyt myös nivalalaisissa kodeissa. Moni poika ja tyttö on saateltu ensi kertaa pois kotoa opintielle. Vyölinän nurkka on kastunut kun jäähyväisiä on heitetty. Terveisiä Nivalan niityiltä kaikille opiskelijoille.

Nivalalaiset olympiakävijät Veikko Kullas, Heino Myllylä ja Pekka Taanila ovat palanneet takaisin. Kullaan Veikolta sain jo ensimmäiset terveiset. Vaikealta tuntui Veikolla olevan palaaminen ”normaaliin päiväjärjestykseen” kaksi viikkoa kestäneen juhlan jälkeen. Melkoinen muutoshan se on parin päivän sisällä, kun sunnuntaina oltiin kansallistunnon ja Virenin hurmiossa Saksassa ja maanantai-iltana piti lähtiä alentamaan sonnikarsinaa.

Sievin naiset ovat aina olleet haluttuja nivalalaisten keskuudessa. Ei ihme, että se synkkaa Nivalan körttisillä ja sieviläisillä. Sievissä ollaan kovasti kansallistunteisia ja ihanteellisia. Virenin voittoisan kympin jälkeen ajoi lauma Patakorven naisia posket punoittaen ja silmät palaen polkupyörillä kukkakauppiaalle ja ostivat kaikki Laurilan Raijan ruusut ja lähettivät Virenille. Maanantaiaamuna Raija soitti Nivala-lehteen ja kertoi, että jos löytyy Myrskylään lähtijä, niin hän antaa ämpärillisen ruusuja kaksinkertaiselle kultamitalimiehelle. Jospa Raija odotettaisiin, että Lasse tulee lähemmäksi ja viedään ruusut sitten. Kelpaa ne varmasti vielä ensi talvenakin.

Sain hiljattain keskustella edesmenneen Erkki Mattilan kirjallisista harrastuksista. On kohtalon ivaa, että tällaisen luonnonlahjakkuuden melkoinen tuotanto on saanut hävitä. Erkki Mattila kirjoitti elämänsä aikana niin suuren määrän runoja, kronikoita ja lauluja, että niistä olisi tullut melkoinen teossarja. Ilmiömäisestä lahjakkuudesta kertoo Erkin 7-vuotiaana kirjoittama runo Saukon lasten murhista. Jo silloinen Nivalan kirkkoherra kiinnitti tähän tapaukseen huomiota, ja kehotti Erkin vanhempia laittamaan poika kouluun. Tämä kaikki on nyt myöhäistä jaarittelua. Nivala-Seuran arkiston kannalta olisi kuitenkin erittäin arvokasta, että mahdollisimman paljon muistitiedossa tai muuten tallessa olevaa aineistoa saataisiin talteen. Toivon, että kaikki ne joilla on muistissa tai tiedossa runoja tai lauluja ottaisivat yhteyttä ensitilassa. Erkki Mattilan tuotanto on sen arvoinen, että se vaatii suurempaa huomiota.

28.9.1972

Tämän viikon Nivala-lehden sivuilta löytyy tuttuja kuvia. Kunnallispolitiikka on saamassa uudet piirteet myös Nivalassa. Taisteluun kansanvallan puolesta käydään reilusti. Kovin suuria ei nämä ilmoitukset vielä ole, mutta ehkä tulevaisuudessa ja päästään parempaan.

Kun lääketieteen lis. Pauli Räsänen tuli ensimmäisen kerran kansanedustaja ehdokkaaksi, päätti lääkäriliiton Oulun piiri laittaa jäsenensä puolesta yhden ilmoituksen sanomalehteen. Silloinen piirin puheenjohtaja Paavo Kinnunen sai tämän tehtävän hoitaakseen. Tohtori Kinnunen soitteli lehden ilmoituskonttoriin ja pyysi yhdistyksensä puolesta ilmoitusta Pauli Räsäsestä. Konttorilta tiedusteltiin, minkälainen ja kokoinen ilmoituksesta tulisi. Tähän vastasi Kinnunen: ”Ehdokkaan päänkuva luonnollisessa koossa ja vähän tekstiä rinnalle”. Turhan pieniä ainakin kustantajan mielestä nämä Nivalan ehdokkaiden kuvat.

Tervanpolttaja ja vapaanammatin ihannoitsija Väinö Lehkonen täyttää tänään 50 vuotta. Väinö tuli kuuluisaksi puolenkymmentä vuotta taaksepäin, jolloin hän muurasi itselleen tervahytin ja sanoutui irti kaikista ihmistä sitovista työaikalain ja velvoitteiden määräyksistä. ”Minä en tykkää tehdä semmosta työtä, jossa ei nää työnsä jälkiä ja missä on aina joku niku perseen takana vahtimassa.” Tämä oli Väinön kommentti, kun hän istui hyttinsä vieressä ja lorautteli mustaa tervaa tynnyriin. Valtakunnallisilla Kotiseutupäivillä Väinö oli keskeinen henkilö, kun hän esitteli Katvalan tervahyttiä ja kertoi iltajuhlassa tervan voimallisuudesta lääkeaineena. Onnittelut Lehkosen Väinölle merkkipäivänä.

Laajasen Matti lopettaa ensi keväänä seitsemän vuotta kestäneen yritystoimintansa Nivalassa. Matin johtama tekstiilitehdas on kehittynyt näiden vuosien aikana ja se on noussut suurimmaksi yksityiseksi työnantajaksi paikkakunnalla. Suuren ja vaikeasti vedettävän yrityksen johdossa oleminen oli kuitenkin kovaa hommaa. Nykyinen liike-elämä puristaa muutamassa vuodessa miehestä ”mehut pois”. Terveydellisistä syistä katsoi Matti parhaaksi lopettaa. Tämä lopettaminen tapahtui kuitenkin arvokkaasti, sillä työnsä jatkajaksi Matti hommasi Nivalaan yhden maan arvostetuimmista tekstiilialan yrityksistä.

Kunnan tiedotustoiminta ei oikein pelannut tässäkään asiassa, jos vastaava tapaus olisi sattunut esim. Ylivieskassa, olisi paikalle hälytetty kaikki alueen lehtimiehet ja pidetty juhlallinen tiedotustilaisuus. Kun sellainen yritys, kuin Kestilän Pukimo Oy saadaan paikkakunnalle, luulisi sen olevan iloisen kertomisen aiheen. Tällaisen yrityksen sijoittuminen paikkakunnalle antaa kuvan hyvistä mahdollisuuksista. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä elleivät sitä tiedä muut kuin muutamat kunnari viranhaltijat ja luottamushenkilöt.

18.10.1972

Hirvijahtikin on alkanut, mutta ainakaan tiistai-iltaan mennessä ei nivalalaisia ollut vielä onnistanut. Päivärinnan Eino laski lentokoneesta viime talvena Nivalan hirvikannan niin alhaiseksi, että tänne saatiin vain yksi uroshirven kaatopula. Hirviporukassa taitaa olla lähes puoli pitäjää, eikä siitä näin suurta murenetta lohkea aina yhdelle. Varsinkaan sen vuoksi, kun nykyisin hirvillä on vain yksi kieli. Ennen, niitä saattoi olla sellaisiakin hirviä, joilla oli kaksi kieltä. Ainakin Vilkunan Joose tietää kertoa sellaisista tapauksista.

Torikauppaan kuuluu varsinaisen kaupanteon lisäksi yksi mielenterveydellinen piirre. Torikauppa tuo oman leimansa paikkakunnalle ja Nivalassa tätä on odotettu turhaan. Viime lauantain tynkämarkkinat osoittivat sen, että tämän alan palveluksista paikkakunnalla on puutetta.

Ainakin kerran viikossa oleva totipäivä olisi varsin kannattavaa. Tästä löytyisi yhdelle perheelle toimeentulo. Torikauppa voisi olla auki mansikkakaudesta myöhään syksyyn, jolloin viimeiset kalat saadaan. Nivalan torilta voisi myydä nippusipulin ja porkkanan lisäksi mansikoita, varhaisperunaa, maustevihanneksia ja myös muita puutarhan tuotteita. Syksyllä tulisi vuoroon puutarha- ja metsämarjat. Kalatiskin lisäksi voisi olla nivalalaista rieskaa, juustokeittoa, ruisleipää ja miksei vaikka oikeaa kirnupiimää ja roppavoita. Tällainen tori ei haittaisi paikkakunnan elintarvikeliikkeitä, ollen kuitenkin eräs mielenkiintoinen palvelupiste, jollaisia nivalalaiset tuntuvat kaipaavan. Terveydenhoitoviranomaisilla on tietenkin omat rajoituksensa, mutta mahdollisuuksia tällä alalla tuntuisi olevan.

Hitura on nyt uudelleen paininpuussa. Viime viikon tiistaina kävivät Outokummun johtajat esittelemässä Hituran mahdollisuudet Kauppa- ja teollisuusministeriössä. Pallo on nyt valtiovallalla, kertoi professori Haapala neuvottelujen jälkeen. Mahdollisesti asiasta kuullaan vielä tämän syksyn aikana. Ennen vanhaan tapasivat nivalalaiset ottaa vekselin pimeiden talvikuukausien ajaksi. Onhan tunnettua, että siinä hurahtaa kolme kuukautta nopeasti. Jospa myönteinen päätös Hituran laajentamisesta toisi meille valoa syksyn pimeyteen. Odotetaan sitä ainakin, niin kuin pukin tuloa.

2.11.1972

Hirvimiehiltä taitaa jäädä peijaiset pitämättä. Vieläkään ei ole sarvipää osunut jyvälle. Kauppilan Vilho Karvosperältä on päässyt jo riistan makuun. Järvenpään Vilholta karkasi keväällä puolen vuoden vanha mullikka metsään. Mullikka viihtyi niin hyvin luonnossa, että ei enää palannut ihmisten ilmoille, vaan kierteli Karvosperän laitamia. Järvenpään isäntä lupasi. Kauppilan Vilholle puolet lihoista kaatopaikkaa, jos sattuu mullikkaa tapaamaan. Viime viikolla kaato onnistui ja kumpikin pääsi paistille. Tämä syksy tuo kirjamarkkinoille kaksi nivalalaista. Kerttu Saalastin muistelmateos ilmestyy WSOY:n kustantamana. Saalastin teos ”Ja anna hänelle nöyrä mieli”, on elämäkertateos Kyösti ja Kaisa Kalliosta.

Vilkunan kirjailijasuvun perinteitä jatkaa armoton kirjoittamisen taituri Joose Vilkuna. Vuosikymmenien ajan Joose on artikkeleillaan herätellyt ja viihdyttänyt lukijoitaan. Joosen artikkeleissa on aina ollut omaperäisyyden ja väkevän kuvauksen leima. Tänä syksynä ilmestyy kirjapainosta Joose Vilkunan novellikokoelma. Joululahjat ja lukemiset on siten tiedossa.

Joskus tulee tilanteita, joissa joutuu epäilyksen alaiseksi ja niistä on vaikea selvitä. Suomalaisen Otto sai tässä syksyllä eräältä lehtiyhtiöltä palkintomatkan Tunisiaan. Otto lähti omalla autolla kohti Helsinkiä, mistä seuramatka alkoi. Otolla oli tarkoitus suunnistaa Haapajärven Pitkänkankaan kautta Nelostielle. Kävi kuitenkin niin, että Otto eksyi jossain vaiheessa reitistä ja ajeli suoraan Asevarikon pääportille, jossa konepistoolimies hänet pysäytti. ”Heikostippa tämä matka alkoi, kun heti joutui selkkauksiin,” ajatteli Otto. Vartiomies tiukkasi Otolta, että minne te olette menossa. Otto vastasi totuuden mukaisesti, että Tunisiaan tässä ollaan menossa. ”Ei viisastella” ärhenteli vartiomies ja ohjaili Ottoa pois varuskunta-alueelta. Minkähän lainen merkintä lienee tullut vartiopäiväkirjaan, siltä vartiovuorolta.

Viimeisessä Kotiseutulehden numerossa, joka on omistettu Kustaa Vilkunalle, on muutakin kiinnostavaa nivalalaisten kannalta. Tohtori Matti Kuusen monisivuinen artikkeli ”Nivalan sutkaustyypit”, tuo päivänvaloon aikoinaan talletettua arvokasta aineistoa. Lauri Hakulinen ja Kustaa Vilkuna järjestivät 1930-luvun alussa sananparsitalkoot, joiden tuloksena kertyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon Nivalasta kaikkiaan 4 779 toisintoa.

Kerääjinä ovat olleet: Kauko Kaski, Vieno Marttinen(Nurkkala), Toivo Niskanen, Fanni Ojalehto, Otto Pajukoski, Sanna Pajukoski, Jaakko Peräaho, Oskari Peräaho, Feeliks Raudaskoski, Robert Takalo, N. Tikka, Arvi Vilkuna, Kustaa Vilkuna, Hannes Vähäaho ja Martta Ylitalo. Näistä sutkauksista pyrimme julkaisemaan mahdollisimman suuren osan. Tässä pari ensimmäistä: ”Minä otan kaikki kippurahäntäiset, sano Matti, ku pirun kanssa sikalaumaa jako” (Fanni Ojalehto). ”Kallellaan se on, vaan ei tiijetä mihin päin, sano Karjaluovon mestari”. (Robert Takalo)

30.11.1972

Ylivieska, Sievi ja Nivala ovat löytäneet jälleen yhden uuden sektorin, jossa näyttää löytyvän yhteistyön edellytykset, jotka Ylivieskan kanssa on näyttänyt kovin usein puuttuvan. Kolmen kunnan urheilulautakunnat tekivät päätöksen yhteisen laturetken järjestämisestä. Tämä ”Kyöstin kierros” hiihdetään presidentti Kallion syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Tämä laturetki kiertää kolmen kunnan alueella ja sen pituudeksi tulee 80 km. Hiihdon lähtöpaikkoja olisi joka kunnassa ja kilpailuun sisältyisi erikseen kilpailu- ja harrastajain sarjat. Tuleekohan tästä hiihdosta Kalajokilaakson oma ”tervahiihto”. Toivotaan, että tämä Kyöstin kierros hiihdettäisiin myötäpäivään niin, että sille löytyisi pysyvä jatko ja kannatus.

Tässä vuosien varrella tulee aina kehutuksi joitakin henkilöitä. Monesti jää tunnustuksen antaminen tekemättä sellaisille hiljaisille ja ahkerille ihmisille, joille tunnustus kuuluisi. Tällä kertaa haluan tervehtiä erästä ihmistä työn ääreen. Eerik Hed saapui Nivalan Osuusmeijerille juustomestariksi noin kymmenkunta vuotta sitten. Kielivaikeuksien vuoksi hänellä saattoi olla melkoisia vaikeuksiakin sopeutua Nivalaan. Erik on kuitenkin työllään osoittanut miehuutensa. Hänen ammattitaitonsa ja työnsä ansiosta on Nivalan Osuusmeijerin Edam-juusto saavuttanut kovan maineen. Juustokilpailuissa on nivalalainen juusto arvosteltu korkeimmilla pistemäärillä. Viime viikolla tuli jälleen sarjavoitto Nivalaan Eerik Hedin tuomana. Kaikesta tästä tunnustus hiljaiselle ja ahkeralle juustomestarille.

Kevennetäänpä juttua vähän. Muutama viikko sitten istuivat kunnan tilintarkastajat kunnan tilikirjoja katselemassa. Jaakolan Toivo ja Luokkalan Niilo kävivät parina läpi tositeaineistoa. Jo vuosikausia yksissä olleet miehet haistelivat eräänä päivänä: kumpi meistä haisee. Kävivät välillä vuorotellen vessassakin katsomassa olisiko tullut huolimattomasti asioitua. Tilanne oli melko kiusallinen iltaan asti, kun kumpikin tarkasteli naapuria, mutta ei uskaltanut huomauttaa. Jaakolan Toivo vaihtoi seuraavana aamuna uudet sukatkin, olisiko se varvaskasteen tuoksuja. Tuli kunnantoimistoon ennen muita ja istui pöydän ääreen. Mikä kumma, taas haisee. Toivo alkoi käydä uteliaaksi ja ryhtyi tarkastamaan pöytää. Sieltä löytyi selitys edellisen viikon aikana oli pidetty käräjät, ja joku lautamies oli heittänyt eväänsä pöydän lokeroon. Pilaantuneet eväät aiheuttivat ankaran hajun ja panivat nämä kaksi tilintarkastajaa kovin epäluuloisiksi yhden päivän ajaksi.

Kauan on tiedemiehet pohtineet uuden elämisen synnyttämistä koeputken kautta. Uusi aika on koittanut, sillä tietokone tuo nyt lapsia taloon. Viime viikolla tuli kaikkiin Nivalan lapsiperheisiin tietokoneliuska, joka osoitti lasten nimet ja syntymäajat sekä sosiaaliturvatunnuksen. Tämän lisäksi seurasi lapsilisävaltakirja. Kovin ilahtuneelta vaikutti Olkkosen Toivokin, kun hänelle tuli ilmoitus, että omistaa yhden lapsen. Tämä lapsi oli Martta Eveliina syntynyt 14.4.1898. En tiedä onko Toivo ryhtynyt saamaan tästä tietokoneen tuomasta lapsesta lapsilisää. Ainakin Olkkosen emäntä Martta Eveliina kehotti toimittamaan lapsilisävaltakirjan asianomaiseen rahalaitokseen. Kyllä sitä noilla tietokoneilla saa aikaan vaikka mitä - lapsiakin.

14.12.1972

Joulupukki alkaa kärsiä inflaatiota. Enää ei uskota pukkiin niin vahvasti, kuin 30 vuotta sitten Karvoskylässä. Eräs isä saatteli poikaansa Karvoskylän asemalle. Poika oli lähdössä sotaväkeen ja rintamalle. Surumielisissä tunnelmissa isän sydäntä painoi yksi asia. ”Minun olisi sinulle nyt kerrottava yksi asia, joka on painanut mieltäni. Oikeaa joulupukkia ei ole olemassakaan”. Eron hetkellä paljastui sotaväkeen lähtevälle miehelle karvas todellisuus elämän petollisuudesta.

Kymmenet pukit ovat jo käyneet Nivalassa, vaikka jouluun on vielä pari viikkoa. Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt kaikkien kiinnostusta. Päiväkerhon, pikkujoulussa oli jälleen aitoa tunnelmaa. Siellä leikki kirkkoherra ja kanttori lasten kanssa tonttuleikkejä ja ilo oli aitoa.

Eräänä päivänä oli päiväkerhossa puhuttu valehtelemisen synnistä. Eräs pieni kerholainen oli saanut jo kotoaan esimerkin tästä. ”Meijän isä sano eräänä iltana, että minä lähen lenkille, niin äiti sano että et sinä mihinkään lenkille mene kuin bingoon, valehtelet vaan”. Mitähän kaikkia ne leikkikoulun tädit saavatkaan kuulla päivän mittaan?

Söyringin Erkki sanoi, että jos sinua painaa huolet tai raskas murhe, niin mene metsään kävelemään. Sieltä saat rauhan mieleesi. Pitää varmasti paikkansa, mutta yhtä hyvä lääke voi olla keskustelu ymmärtävän lähimmäisen kanssa.

Vanhustentalolta löytää monta kiitollista keskustelukaveria. Hilda ja Leander Ainasojan luota löytää sellaista keskusteluseuraa, joka vie ajatukset pois ikävistä asioista. Maailmankoulussa hioutuneet vanhukset pystyvät antamaan hyviä neuvoja ja ohjeita elämään. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyt Leander on komea ja ryhdikäs vanhus. Ståhlbergin viiksien takaa tulee tuon tuosta nasevia huomautuksia ja silmissä käy veitikkamainen loiste. ”Olin Kokkolassa sairaalassa ja hoitajat meinasi, että kun on vielä poikasten kujeet. Ei tässä enää kannata ryhtyä opettetemaän miesten vakavuutta, antaa mennä nuoruuden innolla”.

Vironpellon Jussi kävi viime sunnuntaina kylässä. Puhuivat siinä Nivalan isäntien kanssa kuulumisia ja kävivät katsomassa Pidisjärven tulvaa. Jussi ihmetteli moista ja totesi että toisinaan on vaikea selittää Etelä-Suomen ihmisille, minkä takia tarvitaan kuivatusta ja vesistöjärjestelyjä, kun Lohjan korkeudella ei sellaisia ole.

Valtiovarainministeri kertoi myös juttuja. Kerran oli eräs insinööri selvittänyt kapilaari-ilmiötä, miten vesi nousee ylöspäinkin. Tähän oli kansanedustaja Lahtela vahvasti huomauttanut, että ei pitäisi insinöörimiehen tulla tämmöiseen tilaisuuteen valehtelemaan.

Tyhtilän Matilla oli tähän juttuun jatko. Jossain tilaisuudessa oli kerrottu miten Karvoskylällä vesi nousee mäen päälle. Tätä oli epäilty, mutta asian kertonut oli todennut, että kyllä se, nousee, kun minä itse olen 20 vuotta sitä kelkalla kiskonut.