[Kuva päärakennuksesta]

Osoite: Pytinkitie 8, 91800 Tyrnävä

Tyrnävän kirkonkylällä Pytinkitien päässä seisova kotiseututalo Tihisen pirtti on sijainnut alun perin Ängeslevän Ylipäässä. Talon vanhin osa, savupirtti, on 1700-luvun alkuvuosilta, ja talon jatko-osa on 1840-luvulta. Savupirtin ja salista sekä kahdesta kamarista koostuvan jatko-osan väliin jää suuri eteinen eli porstua. Kooltaan kotiseututalo on varsin suuri, 9 × 32 metriä. Tihisen talosta on tietoja jo 1670-luvulta, mutta varmasti tilan vaiheita on voitu seurata oikeusasiakirjojen avulla vuodesta 1713 lähtien.

Tihisen talo oli aikoinaan suurin maaveron ja tihuntiverojen eli kymmenysten maksaja. Vanhimmat kirjalliset tiedot kertovat, että 1600–1700-lukujen vaihteessa Tihisen tilaa isännöi Johan Tihinen. Itse Tihisen pirtin lienee rakennuttanut vuosien 1725–1737 välisenä aikana Erick Tihinen, josta tuli talon isäntä vuonna 1713. 1800-luvulla tilan osti Tihisen suvulta Pudasjärveltä lähtöisin oleva Pehr Henrikinpoika eli Pekka Heikinpoika, jonka suku otti sittemmin myös nimekseen Tihinen. Pekka Tihinen oli valistunut ja arvostettu henkilö, joka oli pitäjänkokouksen, seurakunnan ja pitäjän valitsema luottamusmies hallintoa varten. Hänen sukunsa asutti tilaa aina 1920-luvulle saakka. Vuonna 1923 talon kasvattityttö Martta Matinolli avioitui tyrnäväläisen Pauli Kirstinän kanssa, ja talo siirtyi heidän omistukseensa. Pariskunnalle syntyi kuusi lasta. Heistä yksi oli kirjailija Väinö Kirstinä, joka hänkin siis liittyy Tihisen pytingin historiaan.

[Sisäkuva] [Sisäkuva] [Sisäkuva]

Kirstinöiden hallussa Tihisen talo pysyi toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1946 Karjalan Jaakkimasta kotoisin olleet siirtolaiset Sulo ja Erkki Holopainen sekä Juha Julku perheineen ostivat talon Kirstinöiltä. Tämän jälkeen Tihisen taloa asutti siis kolme perhettä. Talossa oli tuolloin kaksi sisäänkäyntiä ja muutenkin erilainen huonejärjestys kuin nykyisin museokäytössä. Kun talon viimeinen omistaja oli rakentanut itselleen uuden talon, hän oli halukas luopumaan vanhasta päärakennuksesta.

[Sisäkuva] [Sisäkuva] [Sisäkuva]

Kotiseutu- ja kulttuurilautakunnan aloitteesta Tyrnävän kunta osti Ängeslevällä sijainneen Tihisen talon 1980-luvun alussa tietämättä tuolloin, mihin talo siirretään. Kauppaan kuului myös vanha kivinavetta, aittoja, talli- ja luhtirakennus sekä joitakin pienempiä ulkorakennuksia. Varsinaisesti kotiseututalohanke sai alkunsa, kun havaittiin Tyrnävän kotiseutumuseon tarvitsevan lisää tiloja. Tihisen talo purettiin vuonna 1984 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen Tyrnävän kirkonkylään kahden hehtaarin tontille yli 10 kilometrin päästä.

Kotiseututalon pystyttämiseksi Tyrnävän kotiseutuyhdistys järjesti talkoita sekä hankki lahjoituksia ja valtionavustuksia. Myös kunta antoi oman panoksensa työhön. Pytinki entisöitiin sellaiseksi kuin se oli vuonna 1832. Kotiseututalo oli käytössä jo vuonna 1989, mutta sen vihkiäiset pidettiin vasta vuonna 1992. Myöhemmin Tihisen pytingin pihapiiriä on täydennetty savusaunalla, riihellä, luhdilla, pajalla sekä aitoilla. Talossa on järjestetty Tyrnävän kotiseutuyhdistyksen omia tilaisuuksia, kuten juhannusjuhlia, kotiseutujuhlia ja lauluiltoja. Sitä on vuokrattu myös yleiseen käyttöön esimerkiksi häitä ja muita juhlia varten. Kotiseututalon yläkertaan on perustettu koulumuseo ja maakauppamuseo kauppias Jere Takalon jäämistöstä.

[Kuva: Luhtirakennus, vinttikaivo ja savusauna]
Luhtirakennus vuodelta 1766 on siirretty Ojakylästä Kestin tilalta. Vinttikaivo on rakennettu v. 1991. Savusauna on Rauhion talosta.
[Kuva: Turpasmökki]
Turpasmökki on rakennettu talkoilla kesällä 2007.
[Kuva: Aittoja]
Aitat ovat peräisin Pisilän, Tihisen ja Tyyskän tiloilta.

Lähdeluettelo

  • Holopainen, Urho: Tyrnävän kotiseututalon historiikki eli tarinoita Tihisen tuvan tiimoilta ja tienoilta. 1984.
  • Matinolli, Kyllikki & Asunmaa, Martti: Merestä noussut maa: Tyrnävä 1800–2000. 2005.
  • Tyrnävän kotiseututalolla ja museossa historian lehdet kahisevat. Juoksupoika: puolueeton pitäjälehti 21.6.1990, s. 9.
  • Tyrnävän kotiseututalo valmistuu talkoovoimin: Tihisen tuvan uudet harjakaiset. Kaleva 27.8.1986, s. 9.