Puuhkala on ensisijaisesti talonpoikaismuseo, mutta siellä on esineistöä myös muilta aloilta, mm. käsityö- ja palvelualoilta. Museoalueella on kaikkiaan 15 rakennusta ja niissä yli 7 000 esinettä. Esineistöä kerätään edelleen. Erityisesti pyritään kartuttamaan maitokannukokoelmaa.

Museoalueen kohteita

1. Järvelän talo
2. Vilja-aitta
3. Vattehuusi
4. Riihi
5. Navetta
6. Lato
7. Luhtiaitta
8. Makki eli museohuuska
9. Viljamakasiini
10. Maitolaituri
11. Viljankuivaaja
12. Timlinin talo ja Maitokannumuseo
13. Lato
14. Jaakolan perinneaitta
15. Museosauna
16. Kaivo

Museoalueen rakennuksia

Järvelän kotiseututalo

Järvelän kotiseututalossa on museon toimisto, joka on avoinna kesäisin keskiviikosta sunnuntaihin klo 13.00–19.00, puh. 08 4294 441.

Järvelän kotiseututalossa järjestetään konsertteja ja monenlaisia yleisötilaisuuksia. Rakennus sopii myös pienimuotoisiin yksityistilaisuuksiin ja kokouskäyttöön.

Vattehuusi

Puuhkalaan siirrettiin ensimmäinen rakennus v. 1969, ns. Stenbäckin talo. Nälkävuosina 1867–68 talo toimi köyhien työhuoneena, mistä lähtien sitä on kansan keskuudessa nimitetty Vattehuusiksi.

Vattehuusin porstukamari on nimitetty Sylvin kamariksi. Se on kalustettu ylivieskalaisen Sylvi Perkkiön lahjoittamilla huonekaluilla. Toiseen Vattehuusin kamariin on koottu ylivieskalaiselle valtiopäivämiehelle Pietari Päivärinnalle (1827–1913) kuuluneita esineitä. Kansankirjailija ja lukkari Päivärinta oli talonpoikaissäädyn edustajana valtiopäivillä Helsingissä vuosina 1882, 1885, 1888 ja 1891.

Viljamakasiini

Viljamakasiini siirrettiin Puuhkalaan Ylivieskan keskustasta 1970-luvulla. Alakerroksessa on museon siirtolaisosasto, keskikerroksessa on Ylivieskan ensimmäisen apteekin kalusto ja lähes tuhat apteekkiesinettä. Apteekkari Herman Forsman aloitti apteekkitoiminnan paikkakunnalla v. 1903. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa on esillä käsityöperinettä, joka on elänyt vahvana talonpoikaiskulttuurissa.

Jaakolan perinneaitta

Jaakolan perinneaitassa pitävät näyttelyitä ylivieskalaiset käsityöyrittäjät. Puu, kivi ja tekstiilit ovat näyttelyiden materiaalit. Kototuote ja Marjakankaan Korukivi järjestävät siellä vuosittain eri aihepiireihin liittyviä vaihtuvia näyttelyitä.

Timlinin talo

Talo on rakennettu alunperin Niemelänkylälle joen pohjoispuolelle. Sen rakensi mies nimeltä Kippola. Talo on ylämaan hongista, jotka on uitettu Ylivieskaan Kalajokea pitkin Haapajärveltä.

Talo on siirretty joen etelä­puolelle 1800-luvulla. Ra­ken­nus pysyi Kippoloiden omis­tuk­sessa pakko­huuto­kauppaan asti, jolloin Artturi Timlin osti talon säilyttäen sen suvussa. Asutusta talossa on ollut 1970-luvulle asti.

Matti ja Sinikka Timlin lahjoittivat rakennuksen Puuhkalan museolle 1987.

Timlinin talon yläkerrassa on museon hääperinneosasto ja presidentti Kyösti Kallion (1873–1940) huone. Kyösti Kallio oli tasavallan presidentti vuosina 1937–1940. Hän oli syntyisin Ylivieskasta ja eli siellä nuoruusvuotensa (1873–1895).

Maitokannumuseo

Maitokannumuseo sijaitsee Ylivieskassa Puuhkalan museoalueella Timlinin talossa. Maitokannujen kerääminen alkoi paikkakunnalla v. 1991. Aloitteen teki Ylivieskan kotiseutuyhdistys, joka ideoinnin ohella on merkittävästi vaikuttanut kokoelman kartuttamiseen. Maitokannumuseossa on 700 kaadinta 15:sta eri maasta. Suomalaiset kannut ovat Arabian, Nuutajärven, Iittalan, Riihimäen ja Karhulan tehtaiden tuotantoa.

Maitokannun historiaa

Perinteisessä suomalaisessa ruokataloudessa ei käytetty maitoa juomana. Siitä valmistettiin paremmin säilyviä tuotteita, mm. voita sekä hapanta piimää, joita säilytettiin puisissa astioissa.

1800-luvun loppupuolella elintason noustessa kotitalouksien pöytä- ja keittiökalustot monipuolistuivat. Posliinista valmistetut astiat yleistyivät aluksi varakkaimmissa taloissa vieraiden käyttöön sekä juhliin kuuluvina statusesineinä.

Kaadin, kansanomaisesti kannu, oli 1800-luvulla monen kodin ensimmäinen tehdasvalmisteinen astia. Vähitellen uusista materiaaleista valmistetut astiat levisivät myös talonpoikien keskuuteen, sillä sarjatuotannon ansiosta posliiniastioiden hinnat olivat suhteelisen edullisia.

Maitokannut jäivät vähitellen pois jokapäiväisestä käytöstä 1960- ja 1970-luvuilla. Pulloihin tai kannuihin myytävän irtomaidon tilalle tulivat maitopurkit sekä lyhyeksi ajaksi myös maitopussit. Monet kannut hävitettiin tarpeettomina ja aikansa palvelleina esineinä. Vanhojen esineiden arvostuksen kohotessa 1980- ja 1990-luvuilla maitokannuista on tullut haluttuja keräilykohteita.