Osoite: Väätäjänniementie 6, 95100 Kuivaniemi
Yhteystiedot ja aukioloajat, ks. museot.fi

Kuivaniemen kotiseutumuseo sijaitsee kirkonkylällä vanhassa osuuskaupan rakennuksessa. Kotiseutumuseon perustaja on Kuivaniemen kotiseutuyhdistys, joka huolehtii myös esineistöstä.

Kuvasarja kotiseutumuseosta

Yleisnäkymä kotiseutumuseon pirtistä.
Entisaikaan Kuivaniemellä viljeltiin ohraa, ruista ja jonkin verran myös kauraa. Vilja leikattiin syksyllä sirpeillä. Pelloilla oli paljon väkeä työssä – joskus vilja leikattiin talkoilla. Leikkaajat etenivät sarkoja pitkin rintamassa. He nostivat leikkaamansa lyhteen sirpin avulla takana kulkevalle sidottavaksi. Viimeisenä kulkivat yleensä isännät, jotka nostivat lyhteet kuhilaiksi. – Kuvan sirpit on kotiseutumuseolle lahjoittanut Hilma Miettunen.
Heinää ei ennen kasvatettu pelloilla, vaan sitä kerättiin suoniityiltä ja vesijättömailta. Suot olivat niin märkiä, että heinää jouduttiin tekemään suosukset tai -kengät jalassa. Heinä niitettiin siipiviikatteella ja haravoitiin kotitekoisella puuharavalla. Heinät varastoitiin joko suoviin (suuri seiväs) tai suolle rakennettuihin latoihin. Soiden jäädyttyä heinät ajettiin hevosella kotiin. Suoniityillä oltiin koko päivä ja joskus jopa yövyttiin. Siksi niitylle täytyi ottaa myös eväät mukaan. Niitä kuljetettiin tuohikonteissa, juomat kuljetettiin leileissä. Sääskivoiteena käytettiin pikiöljyä. – Kuvan siipiviikatteen on kotiseutumuseolle lahjoittanut Niilo Koivuniemi. Suosukset ja -kenkä ovat olleet Koivuniemen väen käytössä Veskanlammen suoniityllä.
Viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa Kuivaniemellä oli käytössä useita vesivoimalla käyviä myllyjä, joilla jyvien jauhaminen sujui nopeasti. Monissa taloissa oli kuitenkin käytössä käsikäyttöiset jauhinkivet, joilla saatiin nopeasti jauhettua ”uutispuurojauhot”. Jauhoseulalla estettiin epäpuhtauksien, kuten kivien, akanoiden ja kuoriaisten joutuminen taikinaan. Seulomalla jauhot saatiin taikinaan ilmaa ja se nousi paremmin. Kuvan jauhoseulan pohja on tehty ohuista päreliuskoista. Seulan reunat on tehty pyöreäksi taivutetusta ohuesta puusta. Leipomispäivänä jauhoja säilytettiin ja kuljetettiin pienessä puusaavissa, jauhovakassa.

Entisaikaan leipä leivottiin kotona. Kuivaniemellä yleisin leipä oli ohrarieska. Sitä leivottiin lähes joka viikko. Rieskataikina tehtiin kylmistä aineksista: vettä, suolaa ja ohrajauhoja. Kovasta taikinasta kaulittiin rieskakaulimella (ruusukaulimella) hyvin ohuita leipiä, jotka paistettiin ”äkkikuumassa” uunissa.

Ruisleipiä leivottiin suurempiakin eriä. Taikina tehtiin taikinakaarassa tai -saavissa. Kaaraa tai saavia ei pesty välillä, vaan seinämiin jäävä taikina sai jäädä juureksi seuraavaa taikinaa varten.

Keväällä talojen naisväki leipoi suuret määrät reikäleipiä kesän varalle. Kesällä leipomiseen ei olisi ollut aikaakaan. Toisaalta tulenkäyttöä helteiden aikaan täytyi välttää, sillä pärekatot olivat erittäin tulenarkoja.

Kuvassa etualalla on taikinakaara. Pöydällä on Anni Ellilän lahjoittamia leivontavälineitä: Tavallinen kaulin, rieskakaulin (ruusukaulin) ja näkkälä, jolla pisteltiin nousseet leivät ennen paistamista. Pöydän edessä on pitkävartinen leipälapio, piekko, jolla leivät nosteltiin paistettavaksi uunin perälle.

Kuvassa Väinö Rousun lahjoittama pettuleipävitriini. Reikäleipä on leivottu puoliksi ja toinen leipä kokonaan pettujauhoista. Pienessä tuohisessa ropeessa on pettujauhoja.

Vitriinin vieressä oleva esine on huhmarrauta (lahjoittanut Lauri Ellilä). Museon kortistossa oli tähän liittyvä teksti seuraavanlainen: ”Tällä huhmarraudalla hakattiin petäjän parkki hienoksi josakin pitävässä puulaatikossa. Pettujauhoista valmistettiin leipää joko ruis- tai ohrajauhojen kera tai siltään.”

Kuvassa Kuivaniemen lainajyvästön eli viljamakasiinin mittoja. Lainajyvästössä oli viljavarastot köyhäinhoitoa ja katovuosia varten. Lainajyvästöistä saatiin joskus myös siemenviljaa.

Lainajyvästön asioita hoiti kuntakokouksen valitsema johtokunta, joka piti säännöllisesti kokouksia. Lainajyvästöistä maksettiin myös opettajien palkat.

Kuvassa oleva miekka on ollut ratsuväen käytössä. Miekka on löytynyt Kuivaniemeltä meren rannalta. Sen alkuperää ja ikää ei tiedetä.

Miekan vieressa oleva tykinkuula on löytynyt Kaikkolansaaresta (lahjoittanut Otto Kaikkonen). Se on ilmeisesti englantilaisten Oolannin sodan aikana ampuma kuula.

Hannes Paason kokoelmista löytyi melko paljon aineistoa Oolannin sodan tapahtumista Kuivaniemellä. Englantilainen sotalaiva oli 23.7.1855 ankkurissa Hietakallan luona. Siitä lähetettiin iltapäivällä kahden kanuunaveneen miehistö jokisuulle. Paikkakuntalaiset olivat kuitenkin vartiossa ja avasivat tulen vihollista vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti vain 10 minuuttia. Seuraavana päivänä käytiin pitempi taistelu Kyyttikarin niemellä. Sen jälkeen vihollisalus poistui alueelta. Taisteluissa kaatui 12 vihollisen sotilasta. Paikkakuntalaiset eivät kärsineet miehistötappioita, mutta englantilaiset polttivat jokisuulla neljä halkolastissa ollutta jähtiä.

Kuvassa II maailmansodan aikana kuivaniemeläisten komppanianpäällikönä olleen Lars Heinrichin lahjoittamia esineitä. Leipälaukku ja siinä riippuva kompassi ovat olleet Heinrichin käytössä viime sotien aikana. Ylinnä oleva pistin on suomalaisesta pystykorvakivääristä.

Keskellä kuvassa on J. E. Laitisen lahjoittama Suomen sodan aikainen pistin. Alhaalla on Anton A. Kulon lahjoittama miekka, jossa on valmistusvuosi 1853. Leipälaukun vieressä oleva kypärä on ollut käytössä II maailmansodan aikana.

Kuvassa oleva rukki on valmistettu n. 1730. Sen on lahjoittanut museolle Hilma Miettunen. Museon esineistä kertovassa kirjassa rukkiin liittyi seuraava teksti: ”Rukki on perintöesine Miettusen suvussa. Hilma-emännän aikana se ei enää ole ollut käytössä. Sen suuri koko ja hidas pyöriminen oli aikanaan vieroittanut sen käytöstä ja näistä ominaisuuksistaan se sai koko talon väen lempinimen Lasareetti. Tämä osoittaa, että sitä on kuitenkin käytetty vielä uusimpien ja kevyempien rukkien tultua käyttöön.”

Rukin vieressä on leveästä laudasta valmistettu rukinlapa (valmistusvuosi 1835), jota käytettiin rukissa pellavia kehrätessä (lahjoittanut Hilma Miettunen). Rukin edessä on lisäksi vihdinpuu, jonka avulla lanka on kierretty vyyhdiksi (lahjoittanut Anni Ellilä).

Ennen vaatteiden pesu oli työlästä puuhaa. Yleensä pyykkiä pestiin vain muutaman kerran vuodessa: syksyllä riihitöiden päätyttyä riihipyykki, mahdollisesti joulupyykki ja helluntain aikaan talvipyykki. Kesällä pyykkiä pestiin useammin. Pesuaineena käytettiin koivutuhkasta valmistettua lipeää tai saippuaa, jota valmistettiin teuraseläinten jätetalista.

Pyykinpesu oli aikaa vaativaa työtä: liotuksen jälkeen pyykki hierottiin kahteen kertaan saippualla ja lipeällä. Sen jälkeen se haudutettiin kuumassa vedessä, joskus jopa yön yli. Tämän jälkeen pyykki huuhdottiin hyvin yleensä veden äärellä. Talvella pyykit huuhdottiin avannolla.

Pyykki kuivui nurmikolle, puiden oksille ja aitojen päälle levitettynä. Kuivuneet liinavaatteet kaulattiin sileiksi.

Kuvassa on kaksi pyykkisaavia. Jalallinen saavi on kuulunut Otto ja Amalia Åhmanin käyttöesineisiin. Saavin edessä on Hilma Miettusen lahjoittama yhdestä puusta valmistettu kaulinlauta ja tela. Kaulinlauta on valmistettu v. 1711. Pienemmän pyykkisaavin ja nuijan on museolle lahjoittanut Aino Ollikainen.

Pyykinpesu helpottui huomattavasti pesukoneiden tultua käyttöön. Kuvassa vanha Kuivaniemellä käytössä ollut pyykinpesukone, valmistettu 1949 (lahjoittanut Aino Ollikainen). Tähän koneeseen jouduttiin vesi kantamaan sankoilla – veden poisto hoitui kuitenkin tynnyrin alareunassa olevan tapin kautta. Koneen sisällä oleva leveä puinen siipi pyöritti likapyykkiä puhtaaksi. Siipi saatiin pyörimään kiertämällä tynnyrin päällä olevaa kampea.
Ennen valmistettiin lähes kaikki käyttöesineet kotona puhdetöinä. Kuvassa etualalla on pitkä höylä (lahjoittanut Timo Koivulehto), yläpuolella vinkkeli eli kulmamitta (lahjoittanut Pekka Miettunen) ja puinen harppi, jossa on vuosiluku 1833 ja puumerkki. Harpin alapuolella on koverrin (lahjoittanut Anni Ellilä). Oikealla on U:n muotoisesta oksankäkkyrästä valmistettu liimapuristin. Oksankäkkyrän toisessa päässä on kierteinen reikä, johon on sovitettu puukolla veistetty kierretappi.
Puiset astiat olivat käytössä ennen metallista, lasista ja posliinista valmistettuja ruokailuvälineitä. Korvoa käytettiin yhteisenä juoma-astiana. Soikea voirasia on ollut voin säilytysastiana. Kotioloissa voi asetettiin laakealle puuvadille. Voipytyn vieressä olevaa matalaa laakeaa piimäpyttyä käytettiin viilin hapattamiseen. Piimää pytystä otettiin erityisellä piimäkauhalla. Siinä oli varressa pykälä, jonka varassa kauha pysyi pytyn reunalla eikä luiskahtanut piimään. Ruokaa syötiin puisilla lusikoilla pahkakupeista.
Kahvi oli entisaikaan arvostettua herkkua. Kahvipöönejä ei saatu kaupasta valmiina, vaan ne täytyi itse valmistaa kahvipavuista. Pavut paahdettiin hellalla prännärissä. Sen jälkeen paahdetut pavut jauhettiin pööniksi kahvimyllyllä. Kahvi keitettiin kuparisella kahvipannulla. Monilla vanhoilla oli tapana juoda kahvi ”taltrikilta” – he kaatoivat kahvinsa vadille ja ryystivät sen reunasta. Kahvileipiä, nisua, ei käytetty muulloin kuin juhlapäivinä. Sokeria kuitenkin käytettiin. Sokeri ostettiin sokeritoppana, jota säilytettiin puisessa arkussa, sokeriskriinissä. Skriinissä oli metallinen hakkuri, jonka avulla sokeritopasta saatiin palasia. Pienempiä paloja saatiin sokerisaksilla pilkkomalla.