Jaakola on ollut yksi Kalajokilaakson suurimmista tiloista 1800–1900-lukujen vaihteessa. Kun Ylitalon kantatila aikanaan jaettiin veljesten kesken, muutti maanviljelijä Juho Juhonpoika Ylitalo-Jaakola pieneen kahden huoneen mökkiin, joka sijaitsi vastapäätä nykyistä Jaakolan taloa. Muutaman vuoden kuluttua valmistui Jaakolan päärakennus. Sen jälkeen Jaakolan tila on ollut vuosien saatossa monien Ylivieskan menneisyyden merkkitapahtumien keskuksena.

1860 Juho Juhonpoika Ylitalo (s. 1825) osti Jaakolan tilasta osan, muutti asumaan pieneen mökkiin ja otti sukunimekseen Jaakola.

1863 Juho Jaakola osti Jaakolan päärakennuksen hirret, joiden kerrotaan olevan peräisin Haapajärven pappilan rakennuksesta. Rahtiajurit toivat hirret Ylivieskaan mennessään hakemaan Kalajoelta kauppiaiden tilaamia tavaroita. Maksu oli 50 kopeekkaa kuormalta, ja Jaakola maksoi palkan rukiinjyvinä.

1864 Talo sisustettiin asuttavaksi, ja Juho Jaakola muutti siihen asumaan.

1865 Jaakola teki kauppamatkoja eri puolille maata, ja myös Pietarin-kauppareissut alkoivat.

Kun Jaakolan kolme poikaa – Leonard, Leander, Oskar, Jaakko ja Arvid – alkoivat osallistua talon pitoon, jäi Juho-ukolle enemmän aikaa toteuttaa kauppamieshaluaan. Niinpä hänen tiedetään tehneen useita liikematkoja Pietariin. Näihin matkoihin osallistui pitkä hevoskaravaani.

1867 Nälkävuodet, jolloin Ylivieskassa kuoli 337 ihmistä, 57 hevosta, 46 lehmää.

Nälkävuodet 1864–1868 ovat oma synkkä lukunsa. Kovin nälkävuodet koettelivat Ylivieskankin asukkaita. Kun nälkävuodet jatkuivat ja väkeä oli siunaantunut paljon, alkoi vilja Jaakolankin jyvälaarista loppua. Ja muutoinkin, kun Juho isäntä oli jo päässyt hyvään kaupan makuun, hän lähti emäntänsä Jemiinan kanssa Pietarista viljan ostoon […] Matka oli pitkä ja matkanteko hidasta hevospelillä, joten ennen kuin he ehtivät takaisin, olikin viljalaiva saapunut maahan, mahdollisesti Kokkolan satamaan. Sieltä saatiin sitten tännekin siemenviljaa ja jauhoja. Aurinko alkoi jälleen paistaa, kun nälkiintyneet ihmiset ja eläimet saivat syötävää.

1868 Jaakola osti osia Heikkilän tilasta, mukana tuli kolme elatusvanhusta.

1879 Jaakola osti useita Ollilan tilan osia. Työmiehen palkka oli 25 penniä.

1885 Toinen asuinrakennus eli kevarinpuoli valmistui. Talossa asui ratainsinöörejä.

Pohjanmaan eli Oulun radan valmistuminen vuonna 1886 vaikutti suuresti Jaakolan talon elämään ja kehitykseen. Rautatien rakennustyömaa toi paikkakunnalle paljon vierasta työväkeä ja tämä aiheutti myös asuntopulaa.

Silloinhan eivät pelanneet sosiaalihuollot, eikä työntekijöille ollut varattu työmaan puolesta asuntoja. Jaakola oli keskellä työmaata. Oli selvää, että sinne oli tunkemassa herraa jos narriakin. Joka nurkka kuhisi väkeä.

Noihin aikoihin Jaakolan pihapiiriin rakennettiin talo, joka toimi myöhemmin kestikievarina, majatalona ja matkustajakotina.

Jaakolasta tuli monenlaisten elämäntapahtumien näyttämö, liittyen osaltaan koko Ylivieskan tapahtumiin. Tuo aika oli erikoisen toimivaa ja tapahtumarikasta aikaa Jaakolalle, samoin kuin koko Ylivieskalle. Rautatie avasi uusia mahdollisuuksia. Komeakaarinen rautatiesilta valmistui. Sitä myöten päästiin toki jalkaisinkin kulkemaan joen yli puolelta toiselle, vaikka se olikin kiellettyä. […] Kesäisin oli veneellä liikkuminen ainoa mahdollisuus ja kun kirkko, puojit ja Jaakola olivat joen eteläpuolella, oli kiusaus suuri rautatiesillalla kulkemiseen.

1886 Pohjanmaan rata valmistui. Juho Jaakola vaihtoi Pietarin kauppahevoskaravaanit junanvaunuihin. Pietariin vietiin muun muassa tervaa, potaskaa, viljaa, voita, nahkoja ja pellavia ja sieltä tuotiin esimerkiksi rautoja, suolaa, kahvia, kankaita, hattuja, nappeja, värejä ja tupakkaa. Viljaa vietiin hevosilla Ouluun, Kajaaniin ja Kinnulaan.

1889 Ylivieskan maatalousnäyttelyssä Jaakolan karja sai II palkinnon.

Jo varsin aikaisin alettiin Jaakolassa kiinnittää huomiota karjanjalostukseen. Vuonna 1889 heinäkuun 11 pv. Juho Jaakola sai II palkinnon Ylivieskassa näytteille pannusta 4 lehmästä ja sonnista. Sittemmin Alpo Jaakola piti karjanjalostuksen perinteitä yllä. Esimerkiksi vuonna 1950 Raudaskylän kotieläinnäyttelyssä tuli I palkinto korkeatuottoisesta lehmästä.

1900 Jaakolan veljekset ostivat höyrymeijerin, jota kansan suussa kutsuttiin ”Lumperin tulimyllyksi”. Vuonna 1888 oli raahelainen kauppias Lundberg perustanut Ylivieskaan ensimmäisen höyryvoimameijerin, johon Jaakolan väki oli liittynyt osakkaaksi. Vuonna 1900 meijeri siirtyi kokonaan Jaakolalle ja mukaan liittyivät myös Hannunpuhdon talot. Yhtiö purettiin vuonna 1906.

1904 Oulaisten maatalousnäyttelystä ostettiin valtavan iso puimakone ja lokomobiili. Juho Jaakola osti Rauhalan tilan. Hän oli 79-vuotias ja hänen viisi poikaansa lähes 50-vuotiaita. Maata oli ostettu 22 kauppakirjalla: 200 hehtaaria peltoa ja 1 000 hehtaaria metsää.

1905 Rakennettiin höyrysaha ja jauhomylly. Pistoraide asemalta sahalle valmistui. Samana vuonna Jaakola sai kestikievarioikeudet. Kievari eli kevari oli joen ylittävän savisillan eteläpäässä Aatami Ollilalta ostetussa talossa, sittemmin Sokoksen parkkipaikka-alueena toimineella paikalla.

Saha

Sahan perustuksia alettiin tehdä tulvakeväänä 1905. Työ tehtiin aivan omin päin. Sahan ajatuksen sai Oskari Jaakola kun lokomo, jolla pyöritettiin isoa puimakonetta, oli talven laiskana. Ensin ostettiin 13 tuuman raami, mutta myöhemmin sahaa laajennettiin ja ostettiin 33 tuuman raami, johon meni kaksi puuta kerralla. Myöhemmin ostettiin höyrypannu, joka oli entinen meijerin höyrykattila.

Sahalla oli töissä noin 20 miestä ja se kävi parhaillaan kahdessa vuorossa. Vuorot huudettiin visselillä. Tukkeja tuotiin uittamalla jokirantaan, josta ne siirrettiin hevosten vetämillä rullavaunuilla sahalle. Nykyisellä Puhelinosuuskunnan tontilla sijaitsevalle sahalle tuli oma junarata rautatieasemalta sahan sisälle asti.

Sahan pannuhuone tehtiin kruunupyyn tiilistä. Tiilet olivat erikoisen suuria. Niitä meni rakennukseen 40 000 kappaletta..

Talvet ajettiin tukkeja omista metsistä. Loppuaikana saha oli vuokralla muun muassa Juseliuksella. Sahan toiminta loppui kapinakeväänä 1918 ja koneet myytiin Etelä-Suomeen. Höyrypannu lastattiin vuosia myöhemmin vaunuun ennen kuin sahanraide purettiin.

Sahan yhteydessä oli myös mylly, jossa jauhettiin kahdella kiviparilla. Myllyssä oli kolme vakinaista työntekijää.

1906 Kuopion maatalousnäyttelystä Jaakolan sonni ja viisi lehmää saivat palkinnon. Kuopion-matka kesti kaksi viikkoa, sillä sinne oli kuljettava Riihimäen kautta.

Hupaisena yksityiskohtana kerrottakoon, että lehmille valmistettiin kotikutopellavasta jonkinlaiset kaavut, jotka sidottiin nauhoilla mahan alta kiinni. Niin että osattiin sitä jo silloinkin olla hygieenisiä.

1910 Jaakolan rakennusta laajennettiin. Taloa jatkettiin alaspäin, ei ylös kuten tavallisesti. Se nostettiin kokonaisena ylös miesvoimin ja alta kaivettiin maata pois. Talon alle aseteltiin neljä kerrosta hakattuja porakiviä. Kivet oli tuotu K. V. Ylitalon pihalta, jossa ne olivat olleet riihen alakertana. Kellarin lattia valettiin sementistä. Valutyö oli ensimmäinen Ylivieskassa, eikä se tahtonut kuivaa ollenkaan.

Kellarin isossa uunissa leivottiin 100 leipää jokaisena arkipäivänä. Kansan sanonta ”leipä-Jaakola” oli totta.

Seuraavina vuosina talo eli vilkkaimpia aikojaan. Talon vakituiseen muonavahvuuteen kuului 40 henkeä. Piikoja oli kahdeksan, lisäksi neljästä viiteen navettatyttöä. Oli suutarista hierojaan, konttoristista mylläriin, sepästä koneenkäyttäjään, kehroista lapsenammoihin. Rengit ja kyytipojat sekä elatusvanhukset. Erikseen oli leipuri ja köksä, joka pääasiassa keitti väelle ruuat. Kaksi pitkää pöytää oli kerralla syömässä. Kun vielä syötiin kolmasti päivässä, niin kyllä siinä ruokaa upposi. Perunoita kuorittiin ja keitettiin saavillinen joka päivä. Samoin leivottiin noin 100 leipää joka arkipäivä ja sitäpä puraistiin. Useat sahan työmiehetkin kävivät syömässä talon pöydästä, ainakin kerran päivässä. Pyhäpäivinä oli sitten ruokapöydässä vieraita. Oli laajat suvut ja tuttavapiirit. Talon tapaan kuului myös, että vieraan ja naapurin kainaloon nostettiin lämmin leipä. Kyytipojat ja ajomiehet ottivat myös leipää itselleen ja hevosilleen evääksi. Harvoin lähti kulkijakaan talosta, ettei hänellä ollut ruoka-aterian tai yösijan turvaa.

Talon alakertaan oli muurattu valtavan suuri uunitakka. Uuniin mahtui kerralla paistumaan 33 leipää. Kolmet leivät paistuivat samalla lämmityksellä. Oli vakituinen leipoja ja hänellä apulaisina talon emäntiä ja tyttöjä. Uunin suuruudesta voidaan mainita vertailun vuoksi, että nykyisin saman uunin sisällä on talon sauna.

Lukematon määrä kävi talon kahvipannulla. Oman työväen lisäksi rahti- ja myllymiehet ja kuka vain talon pihapiirissä asioi. Jokainen kaateli itse kuppeihinsa. Kahvia keitettiin kaksi kertaa päivässä 100 kupin pannulla. Kahveja meni monta kiloa päivässä, niiden paahtaminenkin oli iso homma. Sokeria kului lähes toppi. Maitoa sai jokainen panna mielensä mukaan soppakauhalla ämpäristä.

1911 Juho Jaakola kuoli 86-vuotiaana. Rovasti Montin puhui hautajaisissa Jaakolassa: ”Niin kuin viisi leipää ja kaksi kalaa ruokki 5 000 ihmistä ja jäi 12 koria tähteitä, samoin tämän vainajan kohdalla on käynyt.” Talo oli Kalajokilaakson suurin: lehmiä oli 100, hevosia 15, talon omaa väkeä 30, palvelijoita kahdeksan, työmiehiä 20. Hautajaisissa oli 1 500 henkeä kymmenestä pitäjästä.

1912 Kellarin lattioihin valettiin asfalttipiki samaan aikaan kun savisiltaa rakennettiin.

1913 Rakennettiin 65 lehmän navetta. Ennen navetan varsinaista käyttöönottoa siellä pidettiin herättäjäseurat.

Vuonna 1913 rakennettiin iso navetta pontatuista laudoista. Laudat saatiin omalta sahalta tien toiselta puolelta. Rakennus rahoitettiin marjalaatikoiden myynnillä, joita tehtiin sahalla. Rakennuksen piirsi rakennusmestari Halonen Oulusta. Miehiä oli töissä noin 20 ja heidän ammattialansa vaihtelivat suutarista hierojaan. Seinät maalattiin heti rakennusta tehtäessä. Lattioiden valutyö oli erikoisen lujaa sen ajan työksi.

Navetassa oli 63 partta ja kaksi isoa karsinaa. Navetan välikatto oli holvimaisen kaareva eikä siinä ollut tukipilareita. Välikatosta riippui 50 metriä pitkä lantarata. Navetta oli käytössä yli 40 vuotta ja se purettiin kesällä 1960

[Kuva jääkärivärväyksen muistolaatasta]

1916 Suomessa oli tsaarinvalta, ja Venäjä oli sodassa Saksan kanssa. Santarmit asuivat talon salissa vartioidessaan rautatiesiltaa. Myös elintarvikepoliisi asui talossa. Kevarirakennuksen porstukamarissa oli jääkärien värväys- ja etappipaikka. Toiminta oli uhkarohkeaa. Pihalla oli hevosten ja heinien pakkoluovutukset. Hevoset vietiin Vaasasta laivoilla Venäjälle.

Vuoden 1916 paikkeilla vaihtui kievarinpito kelloseppä Saarelan paikasta, jota silloin Ollilaksi sanottiin, tähän samaan Jaakolan kartanoon. Elettiin maailmansodan aikaa. Monenlaiset yleismaailman tapahtumat alkoivat vaikuttaa Jaakolan talon elämänmenoon. Venäläiset ostelivat täällä heiniä. Punnitus eli vaaka oli Kalajokilaakson osuusliikkeen rautakaupan varastoalueen kulmassa. Heiniä tuotiin Nivalaa myöten. Vastaanottajina olivat venäläiset, vaakaajina suomalaiset. Näitäkin työnjohtajia asui Jaakolassa.

1917 Kevarin toiminta alkoi. Jaakolasta kyydittiin Sieviin, Reisjärvelle, Nivalaan, Alavieskaan, Kalajoelle ja joskus Oulaisiin ja Haapajärvelle asti, jonne oli 60 kilometriä. Maksu oli 7 markkaa ja jos sai 50 penniä ylimääräistä, niin se lämmitti kummasti kuskia, joka oli jääkohmeessa istunut kuskipukilla kun taas matkustajat olivat paksujen lammasnahkavällyjen alla reessä. Matkustajia oli sekä ylhäisiä että alhaisia ja kaikkia kohdeltiin samalla tavoin.

Yleensä työmiehet hoitivat kyyditykset, mutta kovina pakkas- tai tuiskuöinä isäntä itse lähti kyytiin. Valtion virkakunta tarkasti usein kevarinpitoa ja kyytivälineitä. Maaherra ja nimismies poliisien kanssa tarkastivat kaikki huoneet, kalustot, keesit, reslat, rekipeitot ja hevoset. Kevarinpitourakka oli tehtävä jopa viideksi vuodeksi, jona aikana rahan arvo aleni, mutta palkat sekä kaikki tavaran hinnat nousivat. Majoitus ja kyytimaksuja ei saanut nostaa, joten urakka tuotti vain tappiota. Silloin kaikki Suomen kevarinpitäjät tekivät lakon ja sen seurauksena vuonna 1918 kyytitaksa nousi 14 pennistä kahteen markkaan kilometriltä. Sanonta, että kengänpohjatkin maksavat enemmän kuin kevarikyyti, oli pitänyt paikkansa.

Parhaita kyytihevosia olivat oriit, joita Jaakolan 15 hevosesta olivat Patri, Pyry, Timo ja Valtti. Näistä Valtti, vaalea, pitkä liinaharja, oli 20 vuoden ajan paras kyytihevonen.

Valtio lopetti Ylivieskassa kevarit vuonna 1936. Viimeisenä kevarikuskina toimi Alpo Jaakola.

1918 Kellarissa oli vankeina punakapinallisia. Suojeluskuntalaiset ruokailivat talossa.

1919 Iso-Jaakola jaettiin neljään osaan veljesten kesken. Yksi veljistä muutti Pattijoelle vuonna 1922.

1925 Nimismiehen toimisto ja asunto toimivat rakennuksessa 15 vuoden ajan. Pirtun salakuljetukset työllistivät poliisia eniten kieltolakiaikana.

1932 Nivalan konikapinan aikana Oulun poliisikomennuskunta asui talossa.

1933 Talo toimi Salon tuomiokunnan käräjäsalina kuusi vuotta. Siellä pidettiin myös sotilaskutsunnat.

1939 Talvisodan ajan talossa asui 30 upseeria tykkejä odottaen.

1941 Lotat paistoivat kellarin isossa uunissa leipää sotilaille.

1942 Kellarin iso tupa oli armeijan perunoita täynnä. Kellarin toisessa päässä oli Saksan läpikulkuarmeijan muonavarasto, jota saksalaiset vartioivat. Neljä inarilaista evakkoperhettä asui talossa. Talossa oli myös Inarin kunnankirjasto.

1944 Neljän kuukauden ajan talossa asui virolainen evakkoperhe. Perhe pakeni Ruotsiin, kun tuli määräys heidän luovuttamisestaan Venäjälle. Ylivieskan kunnankirjasto aloitti toimintansa talossa.

1945 Esikunta Länsipohja kokosi sotavarusteet kotiutetuilta sotilailta.

1946 Talon iso sali jaettiin väliseinillä neljäksi huoneeksi vanhusten eläkepäiviksi.

1957 Keskuslämmitys ja peruskorjaus, kellarin isoon leipäuuniin tehtiin sauna.

1977 Vanhukset olivat kuolleet, väliseinät hajotettiin, lämpöremontti.

1987 Herättäjäyhdistys sai historiallisen talon ja tontin lahjoituksena.

Herättäjäyhdistyksen historiaa

1892 Ylitalossa perustettiin kustannusyhtiö Herättäjä; läsnä oli 700 henkeä.

1897 Ylivieskan ensimmäiset herättäjäjuhlat olivat Suvannolla K. V. Ylitalolla. Aattoseurat pidettiin Jaakolan pihalla, ja ruokailu oli ilmainen.

1898 Jaakolassa oli kokous ensimmäisen herännäiskansanopiston perustamiseksi Kalajokilaaksoon, mutta maallikot vastustivat sitä. Niin Karhunmäen opisto Etelä-Pohjanmaalla aloitti vuonna 1914 ja Raudaskylän opisto vasta vuonna 1920.

1912 Jaakolassa perustettiin sisälähetysseura Herättäjä. Tilaisuudessa oli läsnä noin 1 000 henkeä 30 pitäjästä. Kokouksessa valittiin ensimmäinen päätoimikunta.

Kokoukseen oli saapunut tuhanteen nouseva kansanjoukko. Maallikoita, pappeja, hengenmiehiä ja naisia oli kokoontunut ympäri Suomea. Kolmekymmentä seurakuntaa oli edustettuna. Kaikki vieraat ruokittiin ja kahvitettiin. Väkeä oli paikalla niin paljon, että salin lattia alkoi väen painosta notkua ja uhkasi romahtaa kellariin. Niin piti kesken kokouksen lähteä tukemaan lattiaa kellarin puolelta hirrenpätkillä. Myöhemmin lattia vahvistettiin ratakiskoilla.

1919 Ylivieskan toiset herättäjäjuhlat olivat Jaakolan talojen pihalla.

1988 Vuoden alusta alkaen Jaakolan talossa on toiminut Herättäjäyhdistyksen Keski-Pohjanmaan toimipiste. Talossa on myös alueellinen herännäisyyttä kuvaavan kirjallisuuden käsikirjasto, ja siellä pidetään seuroja, kokouksia sekä erilaisia juhlia. Talon erikoisuus ovat viikoittaiset päiväveisuut, joihin kokoonnutaan veisaamaan siionin virsiä. Talon yläkerrassa on Laki ja Evankeliumi -niminen museo, joka on saanut lisänimen Suomen ainoa körttimuseo.

Tiedot perustuvat Alpo Jaakolalta saatuihin tietoihin sekä Aatami Jaakolan haastatteluun vuodelta 1960. Lainauksia Aune Varjoranta-Rutasen artikkelista ”Juho Juhonpoika Jaakola oli monen toimen mies” Kalajokilaakso-lehdessä 29.3.1979.