[Kuva muistomerkistä]
  • Kuivaniemi, Häskerin kallio
  • rakentajat Hannes Paaso ja Paavo Hilke
  • 1964

Oolannin sodan loppumaininkeja käytiin Kuivaniemellä vielä 1855 kesällä. Englantilaisten sota-alus ankkuroi Hietakallan lähelle noin 10 km Vatungista etelään. Sieltä lähti 23.7. taisteluvene kohti Haminan lahtea, josta englantilaiset yrittivät viedä sinne piilotettuja jähtejä. Se ei onnistunut, sillä apulaisnimismies Braxenin johdolla kuivaniemeläiset miehet Häskerin kalliolta ampuen pakottivat englantilaiset palaamaan alukselleen. Seuraavana päivänä he yrittivät nousta Kuivajokisuun kautta ryöstämään siellä olevia jähtejä. Tämäkään ei onnistunut, sillä Braxen oli aavistanut näin käyvän ja oli sijoittanut pyssymiehet Kuivajoen pohjoispuolelle Käpsän rantaan. Täällä käytiin jälleen tulitaistelu, jonka seurauksena englantilaisten oli vetäydyttävä. Kuitenkin he polttivat neljä kuivaniemeläisten jähtiä, joilla oli seuraavat omistajat:

  1. Heikki Väätäjä ja Matti Herrala
  2. Herastuomari Juho Ollikainen ja isäntä Juho Rousu
  3. Itsellinen Juho Mikkola, isäntä Juho Huttu ja itsellinen Antti Ruikka
  4. Itsellinen Matti Saukkola ja isäntä Matti Miettula.

Muistomerkin pystyttämiseen antoi luvan silloinen maanomistaja Metsähallitus. Sen rakensivat Hannes Paaso ja Paavo Hilke. Tarvikkeet kuljetettiin Häskerin rantaan Martti Kaupin veneellä.

Kuparilaatan on lahjoittanut Outokumpu Oy, ja teksti on tehty Haukiputaalla MAKK:ssa. Tähän saatiin Valiolta 200 markkaa avustusta.

Muistomerkki on paljastettu 18.10.1964. Se on Kuivaniemen Kotiseutuyhdistyksen hoidossa.