Katovuoden jälkeen saattoi suurta osaa kansasta vaivata nälänhätä. Tämän vuoksi säästäväisyyttä arvostettiin ja kaikkea turhuudeksi tulkittua paheksuttiin.

’Vähäki kauvvon piisaa’ – säästämällä

Seuraavat sanonnat korostavat säästöjen merkitystä hädän uhatessa ja antavat säästämisohjeita: Joka säästää saajessaan, sillä on ottaa tarvitessaan, Jollan paikka paikan päällä, siilon markka markan päällä, Jatka jauhoja, Jumala kyllä kaivovettä antaa, Pittää se kuningaskin kulunsa ja hyvväi herra heittiönsä (kulut ja heittiöt tarkoittavat vanhoja vaatteita), Raha ei kartu säästämättä, touko ei kasva kylyvämättä, Ei saajen rikastuta, vaan säästäin ja Ei se oo mies, joka rahan saa, vaan se se on joka rahan pittää.

Vähäinenkin oli käytettävä hyödyksi: Otetaan se marjakin maasta, Vähästäki palijo tullee, kipinästäki tuli syttyy, Leipää ne on murusetki ja Pennissä milijoonan alaku.

Sanonta Kenen käjessä sen kärsässä tarkoittaa, että kun on saanut kokoon omaisuutta, sitä voi käyttää hyödykseen.

Sanonnan Parempi lehemä lypsää kuin tappaa voi tulkita tarkoittavan, että korot voi käyttää, mutta itse pääoma on jätettävä jäljelle.

Menot oli sovitettava tulojen mukaan: Pittää panna suu säkkiä myöten, sillä velan otosta seurasi vaikeuksia: Veli on veleka ottaissa, velipuoli maksettaissa.

Seuraavat sanonnat varoittavat, että rikkauskin on katoavaista: Joka kapustalla alakaa, se lusikalla lopettaa, Syyään, junaan aikanaan – kerijuu siitä kumminki tullee, Mikä laulain tullee, se viheltäin mennee, Akan perinnöt ei kestä kun kekristä jouluun ja Vähäki kauvvon piisaa, palijoki kesken loppuu.