Vaikka tässä kirjassa luetellut sanonnat ovatkin muhoslaisten kertomia, useimmat niistä ovat muualla syntyneitä ja laajasti tunnettuja. Kuitenkin sananparret, joissa mainitaan jokin paikka tai henkilö joko Muhokselta tai lähialueilta, lienevät useimmiten paikallista syntyperää. Monet tällaisista sanonnoista ovat vertauksia. Muhoksella muutkin kummat – sammakotkin sarvipäitä, Muhoslaiset eivät tunne toisijaan, Muhoksen kirkonkellot soipi: lohta leipää, lohta leipää, On nyt Hima Utajärvellä, minkälainen lienee Oterman Koukkarissa, Tulukaa miehet syömään, ennenku Leskelän-susi syöpi kaikki, Murtolaisilla on omat tiet, Herra Hyrkkään tiet tietää, Viisi miestä ja Vikke ja Alape oli Hyrkkään heinämiehiä, Kassilan vellikello soipi: lihavellille, viilipiimälle (Kassilan talo Hyrkkäällä), Muhosperän Pekkalasta yks nelijännes hiiteen, siitä kirvesheitto helevettiin, Hönöä huuleen ja Laitasaareen, Ei oo määrässä koommin kun Perälässä leivän syönti (Perälä on talo Muhosperässä), Halakesi kuin Hyrkkään karitta, Haisee kun Sainuvan raato (Sainio on Muhosperässä ollut epäsiistiksi mainittu torppa), ”Jälekkää, kun Rokuan sijat”, sano Karppilan veljekset, kun talvipolkua tanssipaikalle tulivat, Kuohuu ku Ammänkoski, Katosi kun Hako-Heikin onki, Kiihtyy ku Pellonpään pojan näläkä, Nassuttaa kun Vitikka-Heikki pöhheikössä, Oottaa kun Kokko-Mikko joulua, Pitkä ja hoikka kun Nahkalan kissa (verrattu ihmistä), Pöjöttää kun Puran kasakka, Rinska kun Haapalan ukko niityllä, Seun vuorosa välttäny kuin Natu-Matin suviruis (ruissato ei ole onnistunut), Tukka on ku Ojalan uuniluuta, Uhkaavan näkönen kun Nissisen lehemä, Viisas kun Moukan ruuna ja Vipattaa kun Häikiön kanan jalaka.

Seuraava sanonta liittyy presidentti Svinhufvudiin eli Ukko-Pekkaan. Hänen vieraillessaan Pyhäkoskella hänelle ojennettiin lahjaksi lohia tuohikontissa. Kun adjutantti halusi ottaa kontin kantaakseen, presidentti sanoi ”Sinä herra, minä herra – kumpi meistä kontin kantaa?”

Lumiaisissa oli ollut isonvihan aikaan kielevä emäntä, joka vihovenäläisten tullessa oli piiloutunut lattian alle kellariin. Kun viholliset pirtissä muistelivat, että ”tässäpä oli ennen kielevä akka”, tämä ei malttanutkaan olla hiljaa piilossaan, vaan sanoi En ole kielas enkä mielas, vaan sanon asian laadulleen. Viholliset kuulivat puheen ja niin emäntä joutui surmattavaksi.