Entisajan yhteiskunnassa suurin osa kansalaisista sai elantonsa suoraan maataloudesta. Suuri osa tämänkin sivuston sanonnoista liittyy maatalousyhteiskuntaan.

Suotuisalla säällä eli mahdollisimman edullisella poudan ja sateen, tuulen ja tyvenen tai kylmän ja lämpimän vaihtelulla on ratkaiseva merkitys maasta toimeentulonsa saavan talonpojan elämälle. On siis aivan luonnollista, että maanviljelijä tuntee suurta mielenkiintoa sään vaihteluita kohtaan ja yrittää tavalla tai toisella päästä etukäteen selville tulevista ilmoista.

Näihin aiheisiin liittyvä kansanperinne on tavattoman runsas ja monimuotoinen. Erittäin huomattava osa tätä perinnettä liittyy tiettyihin vuoden päiviin, joita kansa vanhastaan on tottunut nimittämään kirkollisen juhlapäiväkalenterin mukaisesti (marianpäivä, laskiainen, mikkeli)1. On kuitenkin ilmeistä, että suuri osa merkkipäiviin liittyvästä kansanperinteestä on vanhempaa kuin kirkolliset juhlat tai pyhimysten päivät. Näistä päivistä muodostuu eräänlainen maatalouskalenteri, joka vuoden alusta sen loppuun luettelee sopivat määräpäivät erilaisten töiden suorittamiselle ja antaa ohjeita tulevien säiden ennustamiselle eri päivien ilmoista.

Tärkeistä töistä tunnettiin seuraavanlainen luettelo: Kuus’ on kiirettä kesällä, tämän Himan kannen alla: yks’ on tarkka touvvonteko, toinen helkkä heinän niitto, kolomas ruku rukkiilla, nelijäs ohoran ylösotto. Viijes kallis kauran niitto, kuuvves syysrukkiin kylyvö.

Merkkipäivät

Tärkeimmät merkkipäivät tulevat ilmi seuraavassa lorussa, jossa vuosi jaetaan muutaman viikon jaksoihin. Tällainen loru oli helppo pitää mielessä ennen painettujen kalenterien yleistymistä.

Tuomaasta kuusi Kynttilään,
Kynttilästä kolme Mattiin,
Matista neljä Mariaan,
Mariasta neljä Jyrkiin,
Jyrkistä neljä Erkkiin,
Erkistä viisi Juhaniin,
Juhanista viisi Jaakkoon,
Jaakosta kolme Lauriin,
Laurista kaksi Perttuliin,
Perttulista viisi Mikkoon,
Mikosta viisi Kekriin,
Kekristä neljä Anttiin,
Antista kolme Tuomaaseen.

Juhlapäivien sijainti muistettiin erilaisten lorujen avulla. Esimerkiksi kuunkierron mukaan laskettuna. Joulu on aina jollakuulla, Maaria aina maaliskuulla Joulu on aikanasa, juhannus paikallasa, mutta helluntai heittelee, pääsiäinen päästelee, kekri kaikkein kestäväisin (kekri 1.11.) tai Kessää kekriin, syystä jouluun.

On huomattava, että moniin merkkipäiviin liittyvät ohjeet ja luonnonilmiöt eivät näytä vastaavan ajankohdan olosuhteita. Tämä johtuu siitä, että merkkipäivä on kalenterimuutosten myötä siirtynyt alkuperäiseltä paikaltaan ja että monet sanonnat ovat syntyneet kaukana, erilaisen ilmaston alueella – osa uskomuksista perustuu jopa antiikista periytyviin käsityksiin.

Nykyisinä tiedotusvälineistä saatavien säätiedotusten aikana on vaikea tietää, kuinka lujasti vanhan ajan ennustuksiin uskottiin. Kuitenkin tästäkin kokoelmasta löytyy esimerkkejä toisilleen aivan vastakkaisista sanonnoista. Tulee helposti mieleen, että suuresta valikoimasta oli jälkikäteen helppo valita se toteutunut sanonta ja näin vahvistaa uskoa niiden pätevyyteen.

Harvat ennustuksista rajoittuvat vain tietylle paikkakunnalle, sillä ne ovat levinneet laajalti mm. suositun Kansanvalistusseuran kalenterin välittäminä 1880-luvulta alkaen.

Vuoden ensimmäisessä yössä nähtiin ennusmerkkejä ja siitä ennustettiin: Kun on usma (usva) uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talavi keskellä kessää tai myös Tähtinen taivas uuvvenvuojen yönä tietää hyvvää hillavuotta ja marijakessää.

Seuraava merkittävä päivä oli keskitalven päivä Heikki (19.1.), josta todettiin ”Yö on puolessa ja näläkä suolessa”, sanoo karhu Heikin päivänä, Heikin päivänä talaven selekä taittuu ja karhu kylykesä kääntää ja Heikin päivänä ovat Mainien rehut kahtia ja ihimisten evväät kolomia. (Selitys: Karja saa ravintonsa luonnosta jo alkukesästä, mutta ihmisille luonto antaa ruokaa vasta syyspuolella.)

Heikin päivän säästä sanottiin Minkä Heikki helepottaa, se maaliskuussa maksetaan, toisin sanoen, jos Heikkinä oli lauha ilma, maaliskuussa oli odotettavissa pyryä ja pakkasia.

Paavalin päiväksi (25.1.) toivottiin kylmää: Pahoin Paavona paleli ja Jos ei pauka Paavalina eikä kylmä kynttelinä, niin on halla heinäkuussa (kynttilänpäivä on tammi–helmikuun vaihteessa).

Riitan päivänä (1.2.) saattoi aurinko paistaa jo niin lämpimästi, että voitiin sanoa: Riitalta rikka hangessa sijasa hieroo.

Ennen huoneet valaistiin polttamalla päreitä erityisissä pärepihdeissä. Päivien pidentyessä voitiin näiden käyttö lopettaa: Matilta iltapihti, Maarialta aamupihti. (Matti 24.2., Marianpäivä maaliskuun lopulla)

Vaikka pääsiäisen paikka vaihtelikin vuodesta toiseen, ennusti se kuitenkin: Mitä päivä pääsiäisnä, sitä särenkutuna – mitä särenkutuna, sitä vilijan terijessä.

Huhtikuussa oli kaksi merkittävää jaksoa: pikku syviyöt (Tipurti 14.4., Linta 15.4. ja Jalo 16.4.) ja isot suviyöt eli Jyrin yöt (Yrjö, Jyri ja Jyrki 23.4., Alpetti eli Pertti 24.4. ja Markku 25.4.). Noiksi öiksi toivottiin lämmintä säätä, koska se tiesi lämmintä kesää. Jokaista pakkasyötä kohti tuli seuraavana kesänä yhdeksän hallayötä.

Erityisen tärkeä oli Jyrin yö: Jos Jyrkinä kylymää, niin kylymää vielä 30 yötä etteenpäin.

Edellisten vastapainoksi voitiin kuitenkin todeta: Huhtikuun lämpimillä ei tarvitse iloita. tai Liljan lämmin huhtikuu eijjoo hyväksi, talavi jatkuu.

Jyrkin päivänä aloitettiin kalastuskausi: Jyrkinä jyräys kalamiehen kattilassa.

Kevään tuloa ja kylvökauden säitä seurattiin tarkasti. Tätä aikaa ja lumen vähenemistä kuvaavat sanonnat Lastuki hyppää lastun selekään niin suuri on kevvään voima. Tipurtius tietä neuvoo, Vappu vaot valjastaa, kesän keikkuvan etehen. ja Mitä Maariana malalla (katolla), sitä Vappuna vaolla.

Vappu (1.5.) aloitti kylvöajan: Vappu vakan pellolle kantaa, viikon päästä viimmeistäänki. Se päättyi Eskona (12.6.): Eskolta pivo (kylväjän koura) kiinni.

Vielä Erkkinä (18.5.) piti karjan tulla toimeen talvirehuilla: Eerikki evästä kyssyy, vielä se Urpoki uikuttaa. (Urpo 25.5.)

Erkin päivä ratkaisi tulevan kesän säät: Jos Erkki tullee kukka käjessä, niin Jaako tullee kakku kainalossa. (Jaakko 25.7.)
mutta myös Erkki turijus turkki päällä, kesän kaiken paita päällä, ts. kylmä Erkki tiesi niin lämmintä kesää, että tarkeni paitasillaan; samaa sanontaa käytettiin myös Urposta.

Sopivien säiden suurta merkitystä kuvaa sananparsi Eerikin aikainen sade, juhannuksen aikainen pouta maksavat tuhannen tynnyriä kultaa.

Jos Helgan (31.5.) yönä vei vesiastian yöksi ulos ja jos vesi jäätyi, niin hallayöt jatkuivat kesäkuulla.

Helluntaita pidettiin ilmeisesti kyläilyyn sopivana, koska todettiin: Jos ei jouva jouluna eikä pääse pääsiäisnä, niin heiluupa helluntaina.

Sydänkesän merkkipäiviä olivat juhannus, Marketta (20.7.) ja jo edellä mainittu Jaakko: Eijjoo tähkätöntä juhannusta eikä jyvätöntä Jaakua, Jussin sateet ja Jaakon pouvat on maamiehelle kullan arvoisia ja Jos Markettana saitaa, saitaa seittemän vilkkua etteenpäin.

Syyskausi alkoi elokuussa. Linnuista, erityisesti pääskysistä, sanottiin: Laurilta laumaan, Perttulilta peräti pois (Lauri 10.8., Perttuli 24.8.).

Varsinainen syksy näyttää alkaneen Perttulilta: Päivän Perttulin perästä ei lähe halla havon alta, kaste kaikista kalloista.

Mikkelin-päivästä syys- ja lokakuun vaihteessa todettiin: Jos lehemän paskan jäätää laitumella ennen Mikkelin päivää, on pitkä ja satteinen syksy ja Mikkeliltä nauriit kuoppaan, naiset pirttiin, sillä nauriskuopppa piti saada valmiiksi ennen talven tuloa ja samalla naisten ulkotyöt loppuivat.

Kekriltä (1.11.) alkoi palvelusväen vapaaviikko eli römppäviikko. Sen johdosta sanottiin Kekriltä rinnus aukiaa. Römppäviikon aikana palvelusväki saattoi ottaa pestin uuteen taloon.

Laidunkausi päättyi viimeistään Martin päivän (10.11.) tienoilla: Martti maalle, karttu jäälle, paimenet kylän kululle.

Simon päivän (28.10.) aikoihin suot tulivat kulkukelpoisiksi: Simo siltoja tekeepi, Martti maata vahvistaapi, Antti aisoilla ajjaapi, jalaksilla jantturoipi, Nikolaus nivvoopi kiinni (Antti 30.11., Niilo 6.12.),
mutta tuohon aikaan esiintyi vielä lämpimiäkin päiviä: Liisan liukkaat, Kaisan kalijamat (Liisa 19.11., Kaisa 25.11.).

Antin päivänä talvikylmien katsottiin alkavan: Antti turkin antaa, Urpo orrelle kantaa.

Talvikauteen kuuluu myös pimeys: On yötä yökötellä Annan päivän aikana, siilon russakatkin saa rommiryypyn (Anna 9.12.).

Joulun edellä päivä sanottiin olevan pesissään eli lyhyimmillään Annasta Tuomaaseen (21.12.) saakka. Jos aurinko tuolloin vaikka yhtenä päivänä näkyi, tiesi se viikon poutaa heinäkuussa.

Jouluaika alkoi Tuomaan päivänä, jolloin valmistettiin joulukalja: Tuomas tulee tuoppi kourassa.

Entisinä, vaatimattoman ruokavalion aikoina joulu merkitsi suurta juhlaa myös aterioinnin suhteen: Tulispa joulu, että sais yölläkin syyä.

Taloon palkatuilla palkollisilla koeaikaa kesti jouluun saakka, joten heidän tuli siihen asti osoittaa parhaimmat puolensa: Jouluun asti ovat piijat ja nauriit hyviä.

’Vares sajetta raakkuu’ – luonnonmerkeistä ennustaminen

Edellisessä kappaleessa esiintyi monia merkkipäiviin liittyviä sääennustuksia. Monet ennustukset eivät kuitenkaan ole yhteydessä tiettyihin päiviin, vaan vuodenaikaan yleensä tai joihinkin luonnonmerkkeihin, esimerkiksi eläinten käyttäytymiseen.

Jo helmikuussa alkaa talven selkä taittua: Helemikuu sannoo: ”Jos oisin ison tammin sijalla, niin kylymäisin varsan tamman mahhaan ja akan käjet taikinaan – vain mitäpä minusta, ku toinen silimä vettä vuotaa.”

Lavapakkanen helmikuussa tietää hallaa heinäkuussa. Niin korkealle kuin pakkasusva nousee, niin korkealta halla tärvelee tähkiä heinäkuussa. Jos pakkasen lavanne ylettyy hevosen marhamintaan, rukiin tähkät ovat vaarassa heinäkuussa.

Maaliskuussa talvi ja kevät kilpailevat: Maaliskuu maksaa tammikuun tasaset ilimat, Maaliskuusa maksetaan helemikuun helijät päivät, Maaliskuun pakkanen kuoppaan mennee, Maaliskuu maata näyttää, kujat tukkii ja ojat täyttää, Jos ei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan hummauta ja Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu hummauksen antaa.

Kuten keväällä, myös syksyllä säät vaihtelevat: Syksy-yö ajjaa yheksällä eri hevosella.

Lumitilannetta ei ennustettu yksinomaan merkkipäivien säistä, vaan myös kokemusten pohjalta: Jos ensi lumen sataa etelätuulella niin, että ojatkin täyttyy, niin sitä ei pohjonenkaa pois ota, joten se tietää talven tuloa tai Kevväällä uusi lumi on vanahan surma.

Tiedettiin myös, että ensimmäisestä uuden vuoden jälkeisestä Tapion kylvöstä (suvesta ja tuulesta) tai veden tippumisesta räystäältä on yhdeksän viikkoa suliin vesiin. Kuitenkin talvinen kuura ja lumen runsaus ennustivat hyvää: Kun puut ovat talven paksussa kuurassa, ovat ne kesän rehevästi lehdessä ja Jos kattojen räystäät oli lumesta painavat, niin vilja oli hyvää ja painavaa.

Sanonta Jos on palijo kuusen käpyjä, tullee hyvä ruisvuosi pitänee paikkansa, koska syksyn sää vaikuttaa sekä syysrukiin itämiseen että kuusen kukintaan.

Sateen ja poudan ennustaminen oli maataloustöiden kannalta tärkeää: Jos savu piipusta painuu maahan, tullee saje, Jos ei oo kesällä ruohossa aamukastetta, tullee saje, Musta pilivi se pelijättää vaan savenkarvanen sattaa ja Jos alakivi hikkoilee, tullee ukkosen Uima.

Kesästä ennustettiin sateista, jos koivun runko kevään lauhalla oli ’kelmäinen’. Poutapäivää merkitsi, kun vastarinta kulki taivaan ylitse pohjoisesta etelään. Vastarinnaksi sanottiin tummaa pilven möhkälettä, joka aamuisin kulki auringon edessä.

Tulevia säitä luettiin myös eläinten käyttäytymisestä: Pitkää kevättä se koro (palokärki) huutaa, Kevväällä ensi kerran käki kukkuu: leipää lehteen, hallaa hankeen, viluvuotta varpuun (jos käen ensi kerran kukkuessa puissa oli jo lehti, kevät oli aikainen ja satotoiveet olivat hyvät), Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpimämmän, Jos kurki hangen aikaan laulaa kailottaa, on hallainen kesä tulossa, Jos pääskyset lentää matalalla, on vesisaje tulossa, Vares sajetta raakkuu, harakka poutaa nauraa, Jos muurajaiset nousee puuhun, tullee vesisaje, Saje on tulosa, kun kissa ruohuva syö, Jos kissa on villissä, tullee pian pyry, Kun kissa pankolle tai uunille pyrkii, on pakkaset tulossa ja Kuu kiurusta kessään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.

Ilta- ja aamurusko sekä auringon ja kuun ympärillä näkyvät valoilmiöt eli sapet merkitsivät säiden muuttumista: Aamurusko tietää syksyn jatkua ja talaven jatkua kevväällä, Syksyn rusko lämmintä, talaven jatkua kevväällä, Iltarusko päivän pasko, Iltarusko tietää pakkasta ja aamurusko lumituiskua, Iltarusko pouvan nostaa, aamurusko paijan kastaa, Lyhenevän päivän aikaan iltarusko ennustaa hallaa, Satteeksi päivänsappi, pouvvaksi kuun kehä, Auringon sapet ilmoista: uutta etteen, entistä rekkeen, Aurinko puhuu päälleen pakkasiksi (valosoihtu ylöspäin auringosta) ja Kun kuu on kehässä, tulee pyry. Kuta suurempi kehä, sitä suurempi on pyry.

Kokemusperäisesti tiedettiin, millaiset säät liittyivät eri ilmansuuntiin: Ijästä ilikeemmät Uimat (itätuuli toi pitkäaikaiset sateet tai pakkaset), Itä ei heitä tuulemasta ennen kun saitaa eikä paha akka pauhaamasta ennen kun itkee, Itä kesän istuttaa, länsituuli lämmittää, Kato ittää illalla, länttä aamulla, Etelästä tuulee, että palttoki aukiaa, Ei luoteesta kauan saja sekä samaa tarkoittava Luojetuuli taivaan luuta.

Sanonnasta Pohjoinen tuuli tyyntyy yöksi tunnetaan vertauskuvallisempikin muoto: Pohojan ukko mennee yöksi akkasa viereen nukkumaan.

Muutamissa sananparsissa todetaan – ehkä opetusmielessä – tuttuja asioita: Pakkanen pyryn perästä, pahailima pakkasesta, Vilu varren kasvattaa, lämmin terän tekkee, Hillavuosi hallavuosi, olkivuosi ohravuosi ja Kun on ohora kokokypsä niin on puola (puolukka) puolikypsä.


  1. Tunnetuin merkkipäiviä ja kansanomaisia sääennustuksia valottava lähdeteos on Kustaa Vilkunan kirjoittama Vuotuinen ajantieto, kustannusosakeyhtiö Otava, 4. painos, Keuruu 1976 (382 s.). Samoja aiheita on käsitelty laajasti myös teoksessa Vanhat merkkipäivät, toim. Jouko Hautala, Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 229. osa, Helsinki 1948 (506 s.).