Ihmisten välinen vuorovaikutus sekä perheen sisällä että naapureiden kanssa oli ennen tiivistä, joten ihmissuhteiden vaalinta oli tärkeää – tässäkin sananlaskut olivat avuksi.

”Aika on surun lääke” – myötätuntoa

Hienotunteisuutta tai ainakin myötätuntoa korostetaan sanonnoissa Sana aikanasa sanottu on ku kultanen omena hopiamalijassa, Vanahallai saa nauraa, vaan ei vaivasella, Hädässä ystävä tunnetaan, Älä lyötyä lyö, särje suruisen sydäntä, Elä sure – anna hevosen surra, sillä on suurempi pää, Elä välitä – ei Villekään välitä, vaikka on seittemän lapsen isä ja silti poikamies, Haista paska ja aivasta – pääset tunnon vaivasta, Ei auta itku markkinoilla, Tullee se mies merenki takkaa, vaan ei tuu turpeen alta, Aika on surun lääke ja Sitä surua, jota ei kuule, ei syvän sure.

Hienotunteisuuden puutteesta kertoo moittivassa sävyssä sanonta Missä raato, siihen korpit kokkoontuu.

Kaksi omapäistä ihmistä eivät tule toimeen keskenään, sillä Ei kaksi kovaa kiveä hyviä jauhoja tee. Jos taas välit olivat hyvät, asia ilmaistiin sanomalla Yhessä ne hyvät lapset syövät ja tappelevat. Miehissä mies sorretaan, miehissä myös puolletaan korostaa hyvää yhteishenkeä ja Huono on kissaa silittää vastakarvaan mukautuvaisuutta.

Sanonnat Kuoltuaan se koiraki tapasa parantaa ja Hyvä se on koirakin kuoltuasa opettavat, että vainajasta ei sovi puhua pahaa.

Vieraanvaraisuuteen neuvoo sanonta Syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkiääpi.

Rakkaudessa pettynyttä lohdutettiin sanomalla Se eijjoo yheksää nähäny, joka yhtä itkee.

Seuraavat sanonnat kuvastavat kaipausta ja iloisia tunteita: Jos en minä tuota mytykkääni saa, niin syömmeni riutuu kun järven jää, Josta palijo puhutaan, siitä palijo tykätään, Ne on pienet surut, kun lapset syliä polokee – sitten on suuret surut, kun lapset syväntä polkee, Siilon se elämä hyvvää on, kun se on ku silikkiä ja sametilla vuorattua, Siilon se elämä ihanaa on, kun ihimisen lasta riiataan, Syvämmen kyllyyvestä suu puhhuu, Parempi on kattua nauravaan suuhun kuin itkevään, Hyvä mieli kuin harakalla, olipa tuisku tai pakkanen, Ompa sillä imeläpussi leuan alla, Liisaa lapsettaa eikä ite tiijä mittään, Hampailla on lystiä, kun suuta naurattaa ja Lesken kenkä on keviä.

Koska perheessä oli vain poikia, isäntä lohdutteli vaimoaan, että Saahan sitä rukkiilla ohoria vaihtaa. Tällä hän tarkoitti, että pojilla on mahdollisuus tuoda taloon miniä.

Pahansuovista sukulaisista voitiin sanoa suorasukaisesti Jos on kaukana, niin ammuu; jos on lähellä, niin puskee mutta yleensä sukulaiset olivat muita läheisempiä, kuten sanonta Veri on vettä sakijampaa osoittaa.

Kertomus perhe-elämästä: Miehen toinen vaimo sorti ensimmäisestä aviosta äidittömäksi jääneitä lapsia. Toisaalta miehen elämä olisi ollut vaikeaa ilman vaimoakin. Tämä ristiriita on tiivistetty huokaukseen Paha olla pahan kanssa – paha iliman pahhaa.

Töykeyttäkään ei aina arkailtu ilmaista: Syöpikö miniä vai annetaanko kissalle?, Mitä ne kissat kirkossa tekkee – poishan sieltä koirakki ajetaan, Kutsumaton vieras pannaan lusikatta syömään, Lapsen mieli ja lampaan pää, On niin tyhymä kun tynnyrissä pijetty ja runtin kautta ruokaki annettu, Jos ei ole täyttä annettu, ei voi täyttä vaatia, Sitä raukkaa silimät päässä, kun otta leviä, Puhukko nä, vaan tuuliko sun huulias heiluttaa?, Kuta tyhmempi isäntä, sitä isommat potut, Jonnillaista miestä: kun oisi paksuutta, niin eijjoo pittuutta, On niin mitätön mies, ettei oo kolomen koiran ruokkijaksi ja On siinä aikunen mies ja akan lakki päässä.

Jos joku ei näyttänyt kuulevan, että hänelle puhuttiin, voitiin sanoa Iso pää, mutta harvassa korvia.

Hyvälle tuttavalle saattoi sanoa näennäisen epäkohteliaasti: Valehtele vastaki ja tuu meille yöksi.

Juoruilua paheksuttiin ainakin seuraavien sanontojen mukaan: Sana puhuttu multanen, puhumaton kultanen, Kuule paljon, puhu vähän, Hullu palijo huutaa, viisas on vaiti ja Ystävä puhuu ystävälle, ystävä koko kylälle.

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu korostaa sitä, että hyvin tehtyä työtä on arvostettava, mutta Kissa kiitoksella ellää, koira pään silityksellä antaa ymmärtää, että aineellistakaan korvausta ei saa unohtaa.

Itsehillintä ja sopuisuus olivat arvostettuja luonteenominaisuuksia: Mies se, joka mielensä hallitsee, Joka leikistä suuttuu, se mielestä puuttuu ja Ei vihhaan pijä vihalla vastata.

Sanonta Sitte kenkä kestämään rupiaa, kun se nilikkaan nousee voidaan ymmärtää ainakin kahdella tavalla. Kenkä voi olla niin kulunut, että siitä on pudonnut pohja, mutta varsi kestää vielä. Toisaalta sanonta kuvaa pitkään jatkunutta ystävyyttä tai avioliittoa.

Rauhallinenkin ihminen saattoi joskus suuttua, sillä Puskee se sarvetonkin sonni kun taas äkkipikaisesta ja ailahtelevasta ihmisestä todettiin Jos suolata suuttuu, jauhota leppyy.

Omien virheiden myöntämistä pidettiin ansiokkaana seuraavien sanontojen valossa: On syytä sysissäin jos on sepässäin ja Näkee rikan toisen silmässä, ei omassaan.

Riitelyn halua koetettiin hillitä sanomalla Parreen seun laiha sovinto kun lihava riita ja lapselle sanottiin riidan tullessa Toisen pahkoista aina erroon pääsee, omistaan ei millonkaan.

Sovusta saattoi kuitenkin joku kärsiä: Kun kaksi keskesä soppii, niin kolomannelle korvapuusti.

Seuraavat sanonnat osoittavat, että perhepiirissä ihmissuhteita ei aina vaalittu: Harvoin vävyä kiitetään, minijää ei millonkaa ja Hullu akkaasa kehhuu, mielipuoli tytärtään. Taustana nurjalle suhtautumiselle lienee sanojan tarve puolustaa valtaansa perheessä.

Uhmamielellä kotoaan lähteneelle voitiin sanoa Kyllä jäävä evvääsä kattoo, kun matkaan lähtevällä vain on.

Jos taas epämieluisalle vieraalle haluttiin osoittaa ovea, hänelle sanottiin Tuosta on viis hirttä poikki, että alakakaa laputtaa! tai Alahan kalappia!

Perheen sisäisestä epärehellisyydestä todettiin Mikäpä se kotisen varkaan varijellee.

Taloon tulleen vävyn alistettua asemaa kuvaa Vävyn kinttaat pittää olla ovensuunaulassa eli hänen oli oltava aina valmis työhön.

Kaikkia puheita ei kuitenkaan kannattanut ottaa kovin todesta: Haukkuu se koira hyväkki vieraat, Kyllä se koira koiran tuntee, Ei kukkaan oo niin hyvä kuin kiitetään eikä kukkaan niin paha kuin panetellaan, vaikka toisaalta Ei savua ilman tulta.

Toisten arvostelija ei useinkaan ole arvosteltavaansa parempi: Pata kattilaa soimaa, musta kylyki kummallakin.

Monet sanonnat korostivat vastavuoroisuuden merkitystä: Niin mettä vastaa kuin sinne huutaa, Lahja lahjaa vaatii, hyvä huomen vastausta, Jos olette lahjaksi saanut, niin lahjaksi antakaa, Niin sitä makkaa ku ite pettaa, Kyllä sikaki sukijasa tuntee ja Veistäjäänsä lastu tulee.

Kateuden ja ahneuden synneistä varoitettiin uhkauksilla Ei kateen koto kohoa, Viha vie viljan maasta, kateus kalan veestä ja Ahneus vie kalatkin merestä.

Kielteisissäkin asioissa saattaa nähdä jotain hyvää: Ei niin suurta pahhaa, ettei jottai hyvvää ja Onhan sitä lampaan päässä hyvijäki puolia.