Tämän opetuspaketin tarkoituksena on antaa vinkkejä opettajille, miten museovierailuun voi valmistautua ennakkoon. Paketissa on tehtäviä museovierailua varten, ja se kehottaa käsittelemään museovierailua myös retken jälkeen. Esitehtävien päämääränä on antaa pohjatietoja oppilaille ja siten valmistaa heitä museovierailuun. Jos oppilaat ovat tutustuneet ennakolta museomaailmaan, heillä on paremmat mahdollisuudet omaksua saamaansa tietoa. Lisäksi heillä on valmiuksia tehdä omia havaintoja.

Pakettiin on tehty valmiita tehtäviä, ja siinä annetaan vihjeitä opettajille. Paketin tehtäviä voidaan muokata, ja niistä voidaan valita sopivia: opettaja voi annetusta materialista koostaa haluamansa pituisen ja muotoisen oppijakson. Luonnollisesti opettajan omat tiedot ja taidot ovat hyödynnettävissä.

Hauskoja hetkiä museossa!

Merja Kukkola
Projektin suunnittelija

Opetuspaketin on tuottanut ja toteuttanut Kalajokilaakson ja Pyhäjokilaakson kotiseutuliittojen yhteinen Museoprojekti 1999. Opetuspaketti on tarkoitettu koulujen opetuskäyttöön.

Esitehtävä

1–2 luokat

Tarkoituksena on kurkistaa elämään sata vuotta sitten. Aikakauteen tutustutaan Juhon ja Liisan tarinan kautta sekä vanhojen kuvien avulla. Näin lapset saavat etukäteen hieman tietää maailmasta, josta museossa kerrotaan. Esineen tarkastelun kautta harjoitetaan kykyä tehdä havaintoja esineestä, mikä on hyvä taito museossa vierailtaessa.

Juho ja Liisa

  • Opettaja lukee tarinan Juhosta ja Liisasta; samalla katsotaan kuvia perheestä ja talosta.
  • Tarinan jälkeen pohditaan kysymyksiä, esimerkiksi mitkä asiat olivat erilaisia Juhon ja Liisan elämässä nykyiseen verrattuna, sekä selvitetään tarinassa esiintyneitä outoja sanoja.
  • Tarinassa kerrotaan hieman entisajan koulusta, harjoitellaan hieman entisajan koulutapoja sekä tutustutaan vanhoihin leikkeihin.
  • Mietitään aikajanan avulla, mitä tarkoittaa 100 vuotta sitten.

Vanha esine

  • Tarkastellaan jotakin vanhaa esinettä Juhon ja Liisan ajalta.
  • Pohditaan, miksi esineisiin ei saa koskea.
  • Opetellaan käyttäytymissääntöjä museovierailua varten.

Juho ja Liisa

[Kuva: Juhon ja Liisan perhekuva]
Juho ja Liisa perheensä kanssa. Mistä voit päätellä, että kuva on vanha?

Pienen mäen harjalla seisoo talo, jonka pihapiiri näyttää vielä hiljaiselta. Kello on viisi aamulla. Talossa naiset ovat jo heränneet ja sytyttäneet tulen hellaan. Pian he lähtevät lypsämään lehmiä. Lehmät lypsetään käsin, koska koneita tai sähköä ei ole. Lypsyn jälkeen koko talon väki kokoontuu tupaan juomaan kahvia. Nyt myös Juho ja Liisa ovat heränneet. Juho on seitsemänvuotias poika, joka syntyi sata vuotta sitten. Liisa on hänen viisivuotias sisarensa. Tuohon aikaan perheet olivat suuria; Juholla ja Liisallakin on muita sisaruksia. Aamuisessa tuvassa häärii Juhon ja Liisan kaksi siskoa. Surullista on se, että Juhon ja Liisan sisko ja kaksi veljeä ovat kuolleet. Sata vuotta sitten ei ollut sairaaloita eikä lääkkeitä ja tauteja ei osattu parantaa kotona. Sen vuoksi osa perheen lapsista saattoi kuolla pienenä.

Aamukahvilla istuvat talon aikuiset, Juhon ja Liisan Mikko-isä ja Iita-äiti. Myös isoisä ja isoäiti asuvat Juhon ja Liisan perheessä. Perheeseen kuuluu vielä Juhon ja Liisan Matti-setä, joka on Mikko-isän nuorempi veli. Sedällä on vaimo ja neljä lasta, jotka ovat Juhon ja Liisan serkkuja. Lisäksi talossa asuu piika ja renki. Piika on nuori nainen, joka auttaa naisia navetassa ja taloustöissä. Renki taas on nuori mies, joka auttaa Mikko-isäntää metsä- ja peltotöissä. Juhosta ja Liisasta on hauskaa, että talossa on paljon väkeä. Aina on leikkikavereita lähellä.

Talon rakennukset

[Kuva: Juhon ja Liisan kotipiha]
Juhon ja Liisan kotipiha. Kuvassa on paljon ihmisiä. Keitä he voisivat olla?

Naiset laittavat aamiaista kahdeksan aikaan, minkä jälkeen miehet lähtevät ulos omiin töihinsä. Juhon ja Liisan on aika lähteä kouluun. He kävelevät kotipihansa poikki, missä on monenlaisia rakennuksia. Suuressa päärakennuksessa asuvat Juho ja Liisa vanhempiensa, sisarustensa ja isovanhempiensa kanssa. Pienemmässä asuinrakennuksessa asuvat Matti-sedän perhe sekä piika. Renki nukkuu suuren tuvan penkillä.

[Kuva: Riihi]
Puojissa säilytettiin ruokaa ja tavaroita.

Asuinrakennusten vieressä on puoji. Se on pitkä rakennus, jonka toisessa päässä on hevosten talli. Talon kaksi hevosta ovat Mikko-isän ylpeyden aihe. Muissa puojin huoneissa säilytetään vaatteita ja ruokaa. Tavaroita ja ruokia säilytetään myös aitoissa. Juhon ja Liisan äiti huolehtii aitoista ja puojista. Lapsilta on pääsy kielletty aittaan. Ruoka-aitat ovat koko talon väelle tärkeitä, sillä niissä olevan ruoan täytyy riittää talven yli. Piika ja talon vanhimmat tytöt nukkuvat kesällä aitassa.

[Kuva: Navetta]
Navetta ja vinttikaivo.

Toisella puolella pihaa karjapihassa ovat navetta ja lato. Hieman kauempana ovat riihi ja sauna. Molemmissa rakennuksissa on kiuas, jossa pidetään tulta. Puurakennukset ovat herkkiä syttymään palamaan. Sen vuoksi ne ovat kauempana muista rakennuksista. Saunassa kylvetään kerran viikossa, mutta riiheä tarvitaan vain syksyisin.

[Kuva: riihi]
Riihessä puitiin syksyllä viljaa.

Syksyllä vilja kerätään pellolta kimppuihin eli lyhteiksi. Lyhteet viedään riiheen kuivumaan ja kuiva vilja levitetään riihen lattialle. Viljaa hakataan varstoilla, jotta jyvät irtoaisivat. Työ on raskasta ja pölyistä. Sata vuotta sitten maalaistaloissa oli paljon työtä, koska lähes kaikki tehtiin itse.

Ohjeita opettajalle

Entisajan koulu

Tutustumista Juhon ja Liisan ajan kouluelämään voidaan tukea konkreettisemmin kokeilemalla vanhoja tapoja, tutkimalla vanhoja kirjoja tai valokuvia jne.

Vihjeitä ja tehtäviä:

  • Opettajan ohjekirjassa vuosisadan alkupuolella annetaan ohjeet siitä, miten oppilaiden tuli koulussa olla: Opetustunnilla pitää lasten istua hiljaisina kädet pöydällä, jalat yhdensuuntaisesti vierekkäin, silmät luotuina opettajaan tai siihen työhön, mikä heillä oli kulloinkin tehtävänä. Vastatessa tulee oppilaan katsoa opettajaa silmiin, ja vastaus on annettava selkeästi kuuluvalla äänellä.
  • Opettaja voi tuoda luokkaan tarkasteltavaksi vanhoja koulutarvikkeita, joita löytyy koulusta, esimerkiksi kirjoja, kuvatauluja ja muita esineitä. Voidaan myös pohtia koulurakennuksen ikää.
  • Luokassa voidaan opettaa vanhoja leikkejä, joita voidaan leikkiä tunnilla tai välitunnilla. Osa vanhoista leikeistä sopii liikuntatunnille.
  • Kokeillaan pulpetissa istumista ja vastaamista opettajan kysymyksiin entisajan malliin.
  • Oppilaat tekevät pienen näytelmän tai roolileikin vanhan ajan koulutunnista.
  • Oppilaat voivat kysellä isovanhemmiltaan tai muilta vanhoilta ihmisiltä entisajan koulunkäynnistä.

Vanhoja leikkejä ja pelejä

Tirppa

Tirppa on vanha lasten, nuorten ja vanhempienkin ihmisten harrastama peli, jota on pelattu 1700-luvulta lähtien, mahdollisesti kauemminkin. Peli on leikinomainen ja liikunnallisesti kevyt. Jotkin pelin osat vaativat tosin jo hieman harjaantuneempaa kättä. Seuraavassa hieman yksinkertaistetut tirpan säännöt.

Pelaajat: Peli sopii mailankäyttöön kykeneville, 5–6-vuotiaasta ylöspäin. Pelaajien määrää ei ole rajoitettu; pelaajia tulee kuitenkin olla vähintään kaksi. Sopivin ryhmä on noin 4–6 henkilöä. Suuremman joukon voi jakaa pienenpiin ryhmiin.

Pelikenttä ja pelivälineet: Pelialueeksi sopii noin 10 × 50 m:n suuruinen kenttä, lapsille pienenpikin. Lähistöllä ei saa olla puita tai ikkunoita. Välineet ovat

  1. jokaiselle maila
  2. napatappi
  3. tirppa.

Napa on maahan, kentän alkupäähän, lyöty tuuman vahvuinen tappi. Navan tehtävänä on toimia aloituspisteenä. Tirppa on noin 15 cm:n mittainen ja parin sentin vahvuinen pyöreähkö särmikäs kapula.

Pelin aloitus ja vuorot: Yksi pelaajista ottaa kaikkien mailat suorille käsivarsilleen ja päällimmäiseksi tirpan. Hän heittää mailat ja tirpan (päänsä yli). Se, kenen maila jää lähimmäksi tirppaa, on aloittaja, seuraavaksi lähin heittää tirpan ensimmäisenä takaisin, sitä seuraava heittää toisena jne. Pelissä on kolme jaksoa, kepit, arvat ja kannut, joiden lukumäärä sovitaan ennen aloitusta, esimerkiksi voidaan pelata 30–50 keppiä, 5–8 arpaa ja 20–30 kannua. Yleensä keppejä pelataan kaksi kertaa enemmän kuin kannuja, ja niiden välissä olevien arpojen määrä on noin 5–10 kappaletta.

[Kuva: keppien aloitusasento]
Keppien aloitusasento.

Kepit: Pelin aloittaja asettuu navan lähelle, muut eli ulkopelaajat menevät hajalleen kentälle. Kepit lyödään asettamalla maila kouransilmään pystysuorasti, yläpään viiste juuri kourasta näkyviin ja tirppa poikittain viisteeseen, kouran päälle. Tirppa heitetään ilmaan ja sitä lyödään kepin alapäällä. Tirpan pudottua maahan ensimmäinen heittäjä yrittää palauttaa sen mahdollisimman lähelle napaa. Navalla olija yrittää vastata lyömällä mailalla vastaan, iskemällä tirpan loitommas navasta. Kun tirppa on pudonnut maahan, oli navalla olija pystynyt vastaaman tai ei, hän alkaa mitata mailallaan matkaa navalta tirpan luo (montako mailanmittaa eli keppiä mahtuu välille). Lyöjä vaihtuu, kun jokin palautusheitto osuu niin lähelle napaa, ettei maila mahdu tirpan ja navan väliin. Tällöin heittäjä pääsee navalle.

Arvat: Arvat lyödään kuten kepit, mutta niitä ei voi vastata.

[Kuva: kannujen aloitusasento]
Kannujen aloitusasento.

Kannut: Kannut lyödään asettamalla tirppa mailan toiseen päähän, lovipäähän. Tirppaa heitetään mailalla hieman ilmaan ja lyödään. Tirppa lentää usein huomattavasti pidemmälle kannuissa kuin kepeissä. Kannuissa saa vastata, mutta vastatessaan menettää keräämänsä kannupisteet. Vastaaminen kannattaa, jos lyönti on epäonnistunut ja tirppa pudonnut lähelle napaa. Tuolloin heittäjällä on hyvät mahdollisuuden osua lähelle napaa, ja navalla olija on vaarassa joutua kentälle.

Pelin voittaa henkilö, joka on saanut ensimmäiseksi läpi kaikki kolme jaksoa: kepit, arvat ja kannut.

Hautakoppi

Pelaajien lukumäärä on vähintään kaksi. Pelikentälle (pelto, kantohanki, piha tms.) merkataan tai kaivetaan kolo jokaiselle pelaajalle. Jokaisella kolonvartijalla on oma maila kuten leikin polttajallakin. Polttaja yrittää polttaa kolonvartijoita lyömällä pallon vartijan vartioimalle alueelle. Kolonvartija taas yrittää lyödä pallon kauemmas omalla mailallaan. Onnistuessaan polttajasta tulee kolonvartija ja kolonvartijasta polttaja.

Polttokoppi (sama kuin polttopallo)

Polttaja yrittää osua pallolla eli polttaa rajatun alueen sisällä olevia leikkijöitä. Osuessa leikkijöiden roolit vaihtuvat.

Seinäkopit

Seinäkoppeja pelattiin yleensä kaksin, mutta mukaan mahtuu enemmänkin pelaajia. Pelissä heitetään vuorollaan palloa seinään ja yritetään saada pallo kiinni. Peliä pelattiin kahdella tavalla

  1. Heittäjä aloittaa jollakin yksinkertaisella heitolla. Seuraavaksi on vuorossa hieman vaikeampi heitto jne. Heittotyylien määrä voi olla esimerkiksi 10 ja yhtä tyyliä pitää heittää 1–3 kertaa, joten heittojen kokonaislukumäärä voi olla 10–30. Kukin pelaaja heittää vuorollaan ja yrittää päästä koko heittokierroksen onnistuneesti läpi. Jos hän epäonnistuu jossakin vaiheessa, siirtyy vuoro seuraavalle heittäjälle. Ensimmäiset heittotyylit ovat helpompia, ja heittojen edistyessä ne vaikeutuvat. Vaikeampia tyylejä ovat mm. pyörähdykset, jalkojen alta, selän takaa ym. suoritetut heitot.
  2. Toisessa pelissä heitetään yksinkertaisella tavalla 10 kertaa, seuraavalla tavalla 9 kertaa ja lopulta vaikeimmalla tavalla kerran. Tässäkin tavoitteena on saada heittokierros suoritettua virheettömästi läpi.

Kivinäkkisillä

Yksi pelaajista on näkki. Toiset menevät seisomaan matalille kiville (tai ottavat merkikseen puun tms.). Pelaajat pyrkivät vaihtamaan salaa näkiltä paikkoja. Näkki yrittää ehtiä kivelle ennen kuin pelaajat ovat ehtineet vaihtamaan paikkoja. Se pelaajista, jota ennen näkki ehtii kivelle, joutuu olemaan vuorostaan näkkinä.

Rotta

Pelaajia on kaksi. Pelivälineinä noin 1–2 cm:n suuruisia, pyöreähköjä soranmurusia epämääräinen luku, ehkä noin 15–30 kpl; kuitenkaan ylä- tai alarajaa ei ole. Alkukierroksella toinen ottaa kouran täyteen kiviä, heittää ne pari vaaksaa ilmaan ja kääntää sitten kämmenselän ylöspäin ja yrittää saada mahdollisimman suuren osan heittämistään kivistä kiinni. Taas pelaaja heittää kivet ilmaan, kääntää käden toisin päin ja yrittää saada kaikki kivet kiinni, ja ellei hän onnistu, koettaa toinen pelaaja vuoroaan. Toisessa vaiheessa ensin onnistunut pelaaja heittää yhden kiven ilmaan, koppaa lisää kiviä maasta ja yrittää samalla saada heittämänsä kiven kiinni. Yksikään kivi ei saa tippua, muuten vaihtuu vuoro. Kummallakin pelaajalla on yhtä monta yritystä ”onkia” kiviä maasta kuin hän ensimmäisessä vaiheessa on saanut kiviä kiinni (esim. 5–8 kiveä).

Vinkki

Yksi on etsijä, ja toiset menevät piiloon. Etsijä kerää löytämänsä piilossaolijat rajatulle alueelle. Muut piilossaolijat kuuntelevat huutoja ”vinkkiä” tai ”pelastusta”. Piilossaolijat voivat lähettää löydetyille käsimerkin, joka on lupa pakenemiseen ja uudelleen piiloutumiseen. Etsijän tulee myös nähdä merkki, ja karkulaisen tulee piiloutua uudelleen salassa etsijältä.

Kuurnupiilo

Leikkijöistä yksi on kuurnu. Kuurnun kiertäessä jotakin rakennusta muut menevät piiloon. Kierroksen jälkeen kuurnu ilmoittaa ”kuurnu heräsi”. Piilossaolijat voivat yrittää ennen etsijää sovitulle merkille ja huutaa: ”omat nimet kirjoissa”. Kuurnun ehtiessä ensin, hän taas merkkaa kirjaan henkilön tämän nimellä. Ensimmäinen piilossaolija, jonka nimen kuurnu on kirjannut, tulee kuurnuksi seuraavalla kierroksella.

Karhunportti

Karhunportti on talvinen leikki, jossa tallataan lumeen pelirinki. Peliringin tulee olla tarpeeksi suuri, ja käytävien on hyvä olla leveitä. Yksi valitaan karhuksi, ja muut hajaantuvat kuvion polkuja pitkin. Karhu yrittää siepata muita leikkijöitä keskellä olevaan pesäänsä. Kun kaikki tai useimmat leikkijät on saatu kiinni, ensiksi kiinniotetusta tulee uusi karhu.

Rintta

Rintassa maahan piirretään pelikenttä.

Leikinluvun jälkeen ensimmäinen pelaaja heittää kivilantin ruutuun 1, astuu ruutuun toisella jalalla ja perääntyy takaisin ja heittää kivilantin seuraavaan ruutuun (2). Sitten pelaaja astuu ykkösruudun kautta ruutuun kaksi. Tämän jälkeen pelaajan täytyy hypätä ja kierähtää, niin että jalat vaihtavat paikkaa. Ruudussa yksi ollut jalka on nyt ruudussa kaksi ja toisinpäin. Nyt pelaaja astuu ruudusta ulos. Seuraavaksi kivi heitetään ruutuun numero kolme, ja askeleet menivät 1–2–3 ja takaisin jne. Kun kierros on käyty läpi, palataan alkupisteeseen ja ensimmäinen jakso on päättynyt.

Pelissä on kolme kierrosta, joista toinen vuoro hypitään vain toisella jalalla kinkaten ja kolmanteen vuoroon vaihdetaan jalkaa. Kiven tai askeleen sattuessa viivalle tai joutuessa ulos ruudulta leikkijä vaihtuu. Kolmannen vuoron jälkeen aloitetaan alusta. Kolmannen vuoron päätyttyä saa heittää mökin. Silloin seistään selin rinttaan päin ja heitetään kivi olan yli. Sen ruudun, johon kivi putoaa, saa merkitä omakseen eli mökiksi. Mökissä saa levätä, ja toiset pelurit eivät saa astua mökkiin tai heittää kiveään sinne. Jos kivi osuu viivalle tai ulkopuolelle, pelaaja vaihtuu. Pataa ei kukaan voi ottaa mökikseen; se on levähdyspaikkana kaikille. Lopulta mökkien paljous tekee leikin mahdottomaksi. Pelin voittaja on se, joka ensimmäisenä saa kolme kierrosta läpi tai sai eniten mökkejä.

Nelimaali

Pelaajien määrä: pelaajia tulee kummassakin joukkueessa vähintään 5–6, mutta ylärajaa pelaajien lukumäärälle ei ole.

Pelikenttä ja pelivälineet: Piha, keto tms. Pelivälineiksi pallo ja maila, esimerkiksi pesäpallovälineet. Kenttä merkitään (kuva) ja joukko jaetaan kahteen ryhmään. Toinen joukkue jää kotialueelle ja toinen menee kentälle. Kotijoukkueen pelaajista saa kukin vuorollaan lyödä kolme kertaa ja yrittää sopivalla lyönnillä päästä ensimmäiselle pesälle tai enemmänkin. Yhdessä pesässä saa olla usea juoksija. Vuoro vaihtuu, kun lyöjät loppuvat tai tulee kolme paloa. Polttaminen tapahtuu kotipesään tai heittämällä pallolla juoksijaa. Pesävahteja ei ole, ja kaikki kentän kiertäneet saavat lyödä uudestaan.

Potta

Potta on varsinkin poikien suosiossa ollut tarkkuutta vaatinut peli.

Pelaajat: 2–6 henkilöä.

Pelikenttä ja -välineet: Pieni maahan koverrettu kolo, n. 10–15 cm leveä, syvyyttä puolet tästä. Kolo on pyöreän padan muotoinen. Heittovälineinä on litteitä kiviä, padan palasia, metallilaattoja tms. Heittokivet ovat halkaisijaltaan n. 5–7 cm ja paksuudeltaan muutamasta millistä 15 milliin. Pelikentäksi sopii mikä tahansa tasainen paikka, leveyttä pari metriä ja pituutta noin 10 m.

Maahan tehdyn kolon takasyrjään asetetaan joskus valkeaksi vuoltu tikku merkiksi. Alussa on jokaisella litteitä heittovälineitä, esimerkiksi 3 tai 4 kpl. Ensin heitetään ”pitkältä nakkuulta”. Pelaajat sopivat etäisyyden, jolta heitot suoritetaan. Jokainen yrittää vuorollaan saada lanttinsa pottaan tai mahdollisimman lähelle sitä. Jos heti ensimmäinen kivi menee pottaan, saa heittäjä laittaa loputkin pelivälineensä sinne ja hän saa potasta ajon. Siten on vuorossa seuraava heittäjä jne. Kun ensimmäinen kierros on käyty läpi, on vielä kaksi kierrosta jäljellä eli potasta ajo ja uusimus. Kaikki saavat heittää jälkimmäisellä kierroksella, mutta potasta ajolla saavat olla mukana vein heittäjät, jotka saivat ensimmäisellä kierroksella potasta ajon. Lopuksi katsotaan, kuka oli kierroksen paras heittäjä eli sai eniten heittovälineitä pottaan.

Pitkän nakkuun jälkeen seuraa lyhyt nakkuu. joka on edellistä noin puolet lyhyemmältä matkalta suoritettu heittokierros. Pitkän nakkuun voittaja kerää kaikki pelaajien kivet tai suuren osan niistä ja yrittää heittää ne pottaan. Seuraavaksi tullut kerää potan ulkopuolelle jääneet kivet ja yrittää vuorostaan heittää niitä pottaan. Kolmanneksi tullut heittää taas potan ulkopuolelle jääneet kivet jne. Kukin heittäjä saa pitää pottaan saamansa kivet ja heittää niillä seuraavilla kierroksilla yhdessä edelliseltä heittäjältä potan ulkopuolelle jääneiden kivien kanssa. Kivet jakaantuvat pelaajille taitojen ja tuurin mukaan. Lopulta joutuu aina joku pelin ulkopuolelle ja voittaja selviää.

Koulussa

[Kuva: vanha luokkahuone]
Luokkahuoneessa saattoi näyttää kuten kuvassa.

Kello yhdeksän aikoihin Juho ja Liisa saapuvat koulun pihaan. Koulupäivän aikana on uskontoa, laskentoa, lukemista, kirjoitusta ja laulua. Juho pitää erityisesti laskennosta, jossa opetellaan yhteen-, vähennys-, jako- ja kertolaskuja. Lukemaan opettelussa tavaaminen on tärkeä keino oppia. Liisa pitää lukemisesta, ja laulussa hän on erityisen hyvä. Juholla ja Liisalla ei ole omia kirjoja.

[Kuva: rihvelitaulu]
Rihvelitaulu, johon oppilaat tekivät tehtävänsä. Vieressä jäniksenkäpälä, jolla taulu pyyhittiin puhtaaksi.

Tehtävät kirjoitetaan kiviliidulla mustaan rihvelitauluun. Kaikki tavarat ovat opettajalla, joka kuljettaa niitä mukanaan arkussa. Kuri on tiukkaa, ja oppilaat kuuntelevat aina, mitä opettaja sanoo. Jos joku on tottelematon, opettaja saattaa antaa tukkapöllyä ja laittaa oppilaan nurkkaan seisomaan. Juho on kerran saanut tukkapöllyä, ja Liisa on joutunut nurkkaan seisomaan. Kuten nykyäänkin, koulussa on välitunti, jolloin lapset saattavat leikkiä ja juosta.

[Kuva: oppilaat ruokailevat]
Oppilaat ruokailevat.

Alkuaikoina koulussa ei jaettu ruokaa, vaan oppilailla piti olla omat eväät. Myöhemmin koulussa annettiin ruoaksi velliä, puuroa tai keittoa, mutta edelleen oppilailla oli maitopullo ja voileivät mukana.

Koulumatkat kuljetaan jalan tai suksilla. Sata vuotta sitten kaikissa perheissä lapsia ei mielellään päästetty kouluun. Ajateltiin, että lapset laiskistuvat koulussa. Lapsia tarvittiin kotona töissä. Juhon ja Liisan isä ja äiti pitävät tärkeänä, että kaikki lapset osaavat lukea ja laskea kunnolla.

Työ

Koulupäivän aikana äiti, täti ja piika ovat tehneet kotitöitä, ja lämmin ruoka on odottamassa koululaisia. Ruoan jälkeen Juho ja Liisa auttavat vanhempiaan. Lasten on tärkeää olla mukana talon töissä. Juho ja Liisa ovat jo pienestä pitäen tottuneet kovaan työntekoon. Vanhemmilla ei sata vuotta sitten juurikaan ollut aikaa olla lastensa kanssa. Lasten ei tarvinnut olla yksin, sillä he seurasivat vanhempiaan talon askareissa. Auttaessaan vanhempia lapset oppivat samalla erilaisia töitä. Juho ja Liisa osaavat riipiä lehtiä eläimille. Kesällä lapset paimentavat karjaa. Isä ja äiti toivovat Juhon ja Liisan olevan ahkeria, uskonnollisia ja kuuliaisia. Vaikka lapsilla on paljon tehtävää, ehtivät he joskus myös leikkiä. Leluja ei paljon ole, vain itse tehtyjä käpylehmiä, puuhevosia ja tytöillä räsynukkeja. Pihalla leikitään usein suurella joukolla kuurupiiloa.

Iltapäivällä viiden aikaan naiset lähtevät taas lypsylle ja miehet hoitavat hevoset. Navettatöiden jälkeen naiset valmistavat vielä ruokaa. Ilta kuluu töitä tehdessä; vapaa-aikaa ei juurikaan tunneta. Pimeän tultua lapset kerääntyvät suureen tupaan, jossa naiset karstaavat villoja ja kehräävät lankaa. Isä korjaa työkaluja ja setä kenkiä. Juhon ja Liisan mielestä illalla on erityisen jännittävää, koska isoisä kertoo tarinoita tontuista, maahisista ja haltijoista. Lopulta Juho ja Liisa menevät lopen uupuneina nukkumaan.

Ohjeita opettajalle

Aikajana

Lasten on vaikea hahmottaa aikaperspektiivejä, ja aikajanan avulla yritetään havainnollistaa oppilaille, mitä tarkoittaa 100 vuotta sitten. Yhdessä opettajan kanssa voidaan pohtia erilaisia tapahtumia ja sijoittaa ne kalvopohjalle. Kartalle voidaan laittaa merkki esimerkiksi oppilaiden ja opettajan syntymävuoden kohdalle. Lapset voivat ennakkoon kysyä joitakin vuosilukuja, kuten isovanhempiensa syntymävuoden. Aikajanaan voi merkitä myös rakennusten rakennusvuosia tai tapahtumia, kuten koulurakennuksen, paikkakunnalta jonkin tunnetun rakennuksen vaikka museon tai kirkon rakentamisvuoden jne.

Taulukossa on oikealla, kuinka monta vuotta sitten on jotakin tapahtunut, viereiseen sarakkeeseen voi merkitä vuosiluvun, ja huomioitava asia merkitään oikeaan sarakkeeseen. Opettajan tulee kopioida kalvopohja.

Vihje: Oppilaat voivat itse laskea vuosilukuja. Esimerkiksi jos opettaja on syntynyt 30 vuotta sitten, minä vuonna hän on syntynyt?

Esineen tutkiminen

Opettaja tai joku oppilaista voi tuoda jonkin vanhan esineen kouluun. Opettaja tarkastelee yhdessä luokan kanssa esinettä käsitekarttaa apuna käyttäen.

Esineen tarkastelu opettaa lapsia havainnoimaan ympäristössään olevia tuttuja esineitä ja asioita sekä löytämään uusia puolia niistä.

Toisaalta myös vieraiden esineiden ja asioiden havainnointi harjoittuu, sillä oppilaat oppivat etsimään tuntemattomasta piirteitä, jotka kertovat siitä. Oppilaiden havainnointi- ja päättelykyky kehittyvät.

Tehtäviä:

  • Oppilaat jaetaan ryhmiin, ja kukin ryhmä käsittelee yhtä kysymystä kerrallaan. Lopussa ryhmät esittelevät toisille oman kysymyksen ja vastauksen.
  • Oppilaat piirtävät esineen tai joukon vanhoja esineitä. Piirroksista kootaan sitten näyttely luokan seinälle.

Valmistautuminen museovierailuun

Opettaja ja oppilaat voivat esinettä tarkastellessa pohtia yhdessä sääntöjä, miten museossa käyttäydytään. Erityisen tärkeää on kertoa oppilaille, että vanhoihin museoesineisiin ei saa koskea, jos siihen ei erityisesti anneta lupaa. Opettajan on hyvä kannustaa oppilaita kysymään opettajalta ja oppaalta, jos oppilaat haluavat tietää jotakin tai saada selvennystä johonkin asiaan.

Vihje: ”Älä koske museoesineisiin” on tuttu käsky museossa kävijälle, mutta harva tietää miksi koskeminen esineisiin on kielletty. Esineisiin koskeminen ensinnäkin kuluttaa niitä, mutta yhtä haitallista esineelle on sormista tarttuva lika ja rasva. Lika houkuttelee myös tuhohyönteisiä. Usein museoissa on tietty järjestys, jolla on oma merkityksensä, kun esineitä liikutellaan saattaa asettelu rikkoontua.

Museoihin pyritään järjestämään muutamia esineitä, joita oppilaat ja muut museovieraat saavat koittaa ja kokeilla.

Museovierailu

Opettajan tai oppaan johdolla tehdään museossa kierros, jonka aikana

  1. kerrotaan rakennuksen/rakennusten tarkoituksesta ja historiasta (lyhyesti)
  2. esitellään huoneet, erityisesti kiinnitetään huomiota arjen esineisiin ja huonekaluihin sekä siihen miten ne on tehty, ajatuksena on, miten ennen asuttiin
  3. huomioidaan lapsia kiinnostavat kohteet ja lapsiin liittyvät kohteet.

Opastus on tarinanomainen, ja lapsille annetaan mahdollisuus kysellä ja havainnoida itse. Kierroksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs.

  1. Oppilaat tekevät annetun tehtävämonisteen.
  2. Oppilaat kokeilevat jotakin vanhaa työtapaa, esimerkiksi kehräämistä, karstaamista, voin kirnuamista tms.

Luokka on hyvä jakaa kahteen ryhmään, jolloin osa tekee tehtävää ja toiset kokeilevat työtapoja.

Vihje: Oppilaille voi varata museoon joitakin aistein havaittavia kokemuksia. Hajuaistia voi kokeilla haistamalla tervaa, jauhettua kahvia tai ruisleipää. Oppilaiden kanssa voi kuunnella museon ääniä, ja toivottavasti lapset huomaavat, ettei museoon kuulu sähkölaitteiden, radion tms. ääniä. Tuntoaistia varten voi varata vanhan ajan kankaita, vaikka pellavaa ja flanellia.

Museovihko

Opettaja kopioi oppilaille museovihkon ja jälkitehtävämonisteen.

Vihje: Kansi on vihkossa tyhjä, ja siihen oppilaat voivat piirtää oman kansikuvan – näin vihkosta tulee henkilökohtaisempi. Oppilaat, jotka saavat tehtävän tehtyä nopeasti, voivat tehdä kansikuvan jo museossa. Piirustus voidaan tehdä myös kotitehtävänä tai koulussa. Kansikuvan aihe voi olla melkein mitä tahansa, mikä liittyy museoon, esimerkiksi museon kaunein tai mielenkiintoisin esine, mielikuva, tupainteriööri tms.

Jälkitehtävä

  1. Muistellaan yhdessä opettajan kanssa mitä asioita jäi mieleen: erikoisuuksia, esineitä, mielikuvia entisajan elämästä, eroja nykyaikaan.
  2. Tehdään jokin kokemuksia palauttava tehtävä:
    • Piirretään kuva, aiheena on mielikuvia museoretkeltä, esimerkiksi jokin museon esine, huone tai rakennus, tai piirretään jokin Juho ja Liisan elämään liittyvä kuva. Kuvan voi piirtää kanneksi museovihkoon.
    • Kirjoitetaan juttu vanhan ajan elämästä.
    • Esitetään roolileikki jostakin Juhon ja Liisan arkiaskareesta.
    • Oppilaat voivat koota näyttelyn omaan luokkaan.

Kun asiaa käsitellään vielä museovierailun jälkeen, oppilailla on mahdollisuus palauttaa mieleen ja siten rakentaa annettujen tehtävien avulla kokonaiskuvaa kokemuksistaan museossa. Usein museossa on paljon oppilaille täysin vieraita asioita, joten havainnoimisen jälkeen sisäistämis- ja oppimisprosessi on hidas. Jälkitehtävän avulla voidaan auttaa sitä, että oppilaat kykenevät ymmärtämään tekemänsä havainnot.

Lähdeluettelo

Kirjallisuus

  • Autio, Vieno. Muistelmia Kiertokoulusta. Joki virtaa. Rannankylän, Alarannan, Ylärannan, Luonuanojan, Ruhankankaan, Kokonperän, Luonuanperän ja Hallanperän kylälukemisto. Jyväskylä 1997.
  • Englund, Catarina, von Essen-Höglund, Lotte, Hummelstedt, Heidi, Sand, Gunilla. Annat var det förr.
  • Hall, Lars Göran, Ljungberg, Gert ja Ljungberg, Inger A:son. Harrasteena tuohityöt. 1997.
  • Harju, Aaro. Maatilatalous 1870-luvulta nykypäiviin. Ylivieskan kirja. Toim. Aaro Harju ja Erkki Laitinen. JYY:n kotiseutusarja nro 17. Kokkola 1981.
  • Salo, Matti. Maatalous autonomian ajan loppupuolella. Sievistä sommaan näkköön.Sievin historiaa. Ylivieska 1993.
  • Vuorinen, Pirjo. Reisjärveläisen talon elämää. Reisjärven kirja. Toim. Juha Maijala. Jyväskylä 1987.
  • Lisäksi Kirsti Melangon luentomateriaalia Suomen Tammen tapaamisesta Heinolassa 22.–.24.4.1999.

Valokuvat

  • Juhon ja Liisan perhe. Kuvaaja tuntematon, Ylivieskan kaupunki, kotiseutuarkisto.
  • Liisan ja Juhon koti. Kuvaaja tuntematon, Kärsämäen kunta.
  • Navetta. Kuvaaja tuntematon, Kärsämäen kunta.
  • Katvalan puoji. Kuvaaja Merja Kukkola, Museoprojekti.
  • Puuhkalan riihi. Kuvaaja Merja Kukkola, Museoprojekti.
  • Vanhanajan luokka. Kuvaaja Pirkko Järvelä, Museoprojekti, kuva otettu Stundarsin museoalueella.
  • Rihvelitaulu. Kuvaaja Pirkko Järvelä, Museoprojekti, kuva otettu Stundarsin museoalueella.
  • Oppilaat ruokailevat. Kuvaaja tuntematon, Sievin kotiseutuarkisto.

Piirrokset

  • Merja Kukkola