Pusa-ukko

Kun emme pääse vielä maakuntaan, tähystelemme oman kadotetun paratiisimme, kultaisen lapsuusaikamme ihmisiä ja tapahtumia.

Puuteperän suurista tietäjistä olemme jo aikaisemmin kirjoittanut. Nyt palautamme mieleemme eräitä sen ajan pienempiä tietäjiä, ensiksi Pusa-ukon, joka asui lähellä lapsuuskotiamme.

Pusa-ukko asui nimittäin tyttärensä, Iikan Taavan mökissä, joka on vieläkin olemassa, mutta ei ollenkaan samalla suvullakaan ja kokonaan uuteen kuntoon laitettuna. – Pusa-ukkokin oli ollut nuorempana tietäjä, mutta tuli vanhemmalla iällään höperöksi. Hänen sanottiin nuorempana tietäjänä ollessaan hakeneen hautausmaalta kuolleiden luita, joita oli asettanut vihamiestensä – vanhat puuteperäläiset riitelivätkin toisinaan keskenään ja etempänäkin olevien kanssa – asuntojen runvalleihin (kivijalkoihin) ja lakkoihin (vintteihin). Kuolleet nousivat haudoistaan, tulivat hakemaan kätköpaikoista kadonneita osiaan, möykkäsivät ja pitivät pahaa elämää. Siten syntyi paljon kummitus- ja haltiajuttuja, joita vieläkin paikkakunnalla kerrotaan.

Vanhemmalla iällään höperönä ollessaan leikkasi Pusa-ukko kaiket kesät polttiaisia tyttärensä lehmille talvihauteiksi ja itselleen makuupehmikkeiksi. – Allepainetulla on vieläkin paha omatunto, että velivainajamme Toivon kanssa petkutimme kerran höperöä Pusa-ukkoa kiskomalla häneltä kaksi penniä litrasta puoliraakoja puolukoita. Aivan hyvällä omallatunnolla ostimme sitten pennosilla – Kaisa-Kreetalta kaksi pennin – eli ”moukan korppua”, jotka ennen syöntiä liotimme vesiojassa, niin että ne olivat leveitä kuin lahnat.

Pusa-ukkoa vaivasivat höperönä ollessaan nuo tavalliset sentapaisten höperöitten vainolaiset, pikku-ukot eli kirkonväki. Itsellään hänellä oli hyvin selvillä, miten hän pääsisi eroon vainolaisistaan. Usein hän puheli: ”Jos minä oisin rikas, niin minä ostaisin pikku-ukoille viisikymmentä puolpilettiä ja itselleni koko piletin Viipuriin. Tampereella tai Riihimäellä karkaisin pohjoiseen menevään junaan ja tulisin takaisin tänne Virkkulaan, mutta pikku-ukot reissaisivat Viipuriin.”

Pusa-ukko oli hyvin siivo höperö ja on hänen kuolemastaan kulunut suunnilleen viisikymmentä vuotta. Muistamme aivan hyvin hänen hautajaisensakin, joissa ruumiinsiunauksen toimitti sen ajan Lakeuden kappalainen, Rantapappilassa (Leisulassa) asuva Juho Korhonen.

Niemenkannan-ukko

Jos oli Pusa-ukko hyvänluontoinen, niin sen sijaan hänen naapurinsa, Niemenkannan-ukko, oli luonteeltaan hyvin häijy. Hänkin kehui olevansa tietäjä, mutta mikäli hän sitä oli, oli hän sitä vain pahassa mielessä. Hänen mökkinsä oli lapsuuskotimme maalla, Niemenkankaalla oleva Niemenkanta-niminen torppa. Meitä ”kakaroitakin” hän noitui ja kiroili sekä haukkui ”pitkäsääriksi”, kun me laskimme mäkeä Matinmäessä ja sukset luistivat toisinaan Niemenkannan pellolle asti. Kerran, eräänä kesänä, jolloin olimme 5–6-vuotias ”kakara” ja söimme muutaman vaaraimen (vadelman) hänen pensaistaan, hän uhkasi usuttaa käärmeitä meidän kimppuumme. Tämän uhkauksen johdosta pelkäsimme sitten pitkän aikaa aivan vaarattomia, vilkkaita ja iloisia sisiliskojakin, emmekä metsään uskaltaneet mennä ollenkaan.

Niemenkannan-ukko oli myös alituisesti riidoissa naapuriensa kanssa ja uhkasi heitäkin aina käärmeillään, mutta mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Käärmeet olivat Niemenkannan-ukon erikoisala, niiden kanssa hän muka häksäsi ja niillä aina uhkaili lähimmäisiään, mutta jääkööt enemmät muistelut mokomasta.

Kalttana

Harmajassa Mattilassa asui Puuteperän iloisin ilmestys, Kalttana eli Hornatti Lättänöineen. Hän ei ollut varsinaisesti tietäjä, vaan aina sanavalmis, viisas ja iloinen kalastaja, jonka lukemattomat sanasutkaukset, kuten esim. ”hornatti, tuo meri se on koko pankki, sieltä saa keittää, paistaa, syyvä miten lystää, vieläpä myyväkkin” sekä ”hornatti, tuo rieska pertana se on voin ja lämpimän maijon kansa makiaa”, elävät vielä tänäkin päivänä paikkakunnalla, vaikka sanoja on maannut jo puolisataa vuotta mullan alla Rantakylän kankaassa.

Kerran kuitenkin hyväntahtoinen ja iloinen Kalttanakin, jonka oikea nimi oli Jaako Hynynen, suuttui. Hän oli eräänä kylmänä syysyönä nuottaa vetämässä Mylly-Heikin kanssa. Sattui kuitenkin niin onnettomasti, että Jaako lankesi ja kastui läpimäräksi. Kun oli kylmä syysyö, tuli Jaakolle kovasti kylmä ja hän alkoi tahtoa kumppaniaan kotia, mutta Mylly-Heikki vain sanoi, että aamulla vasta lähdetään. Silloin Jaako suuttui ja sanoi Heikille ”kastele vain sinäkin itsesi kaulaa myöten ja ollaan sitten aamuun asti.” – Heikki lähti kuitenkin jonkin ajan perästä soutamaan kotia, mutta Jaakon viha ei lauhtunut, vaan rantaan päästyä hän sanoi kumppanilleen ”Sinä oot tyhmin mies, joka vaimosta syntynyt on”.