Liikasesta Juho Pertun talosta vei voimavaunut meidät Koillismaan suurimmalle, 83 ha käsittävälle asutusalueelle. – Siellä on vakinainen käymäpaikkamme Väinö Aihan talo, Koivula, jossa kuitenkaan ei sattunut tällä kertaa olemaan isäntä kotona. Mutta mehän tulemme toimeen naisväenkin kanssa ja kun oli Hanna-emäntä, jonka kotona, Livon Arolassa Väinö-isäntä oli saunan teossa, kävi Pärjänsuon asioiden juttelu ilman isäntääkin, varsinkin, kun Hanna-emäntää oli asioiden selostelussa auttelemassa naapurin vanha emäntä Katri Arponen, lähtöisin Impilahdelta, mutta asunut jo kauan Pärjänsuolla, jossa hyvin viihtyykin.

– Heinänteko oli täälläkin hyvin hankalaa, kertoivat emännät jatkaen juttuaan. Tämä kesä on kuitenkin merkillepantava siitä, että nyt saadaan Pärjänsuollekin pitkästä aikaa viljaa ja perunoita nyt tulee aivan tuhottoman kovasti kun vain säilyisivät rutolta, sillä monin paikoin muuttuvat perunan varret mustiksi, mikä on ruton merkki. Sateisina kesinä, silloin kun perunoita tulee runsaasti, tahtoo niillä olla rutto vitsauksena. – Paikkakunnallamme viljellään nykyisin vain ohraa, kauraa ja perunaa sekä muita juurikasveja. Edelliset hallavuodet lopettivat täällä vehnänviljelyksen, joka sekin olisi nyt tänä syksynä ehkä täälläkin joutunut.

– Erästä perää Pärjänsuolla kutsutaan Koiviston peräksi, mikä nimi johtuu siitä, että talvisodan alussa sinne muutti 11 perhettä koivistolaisia siirtolaisia, jotka eivät kuitenkaan viihtyneet siellä, vaan muuttivat talvisodan loputtua ja välirauhan tehtyä takaisin kotiseudulleen Koivistolle. Viime sodan jälkeenhän heidän oli jälleen lähdettävä Koivistolta, mutta eivät enää tänne palanneet, vaan ovat nyt missä lienevätkin muualla Suomessa.

– Koivistonperällä on toinenkin nimi, Lintuperä. Tämä nimi sopiikin paremmin perän nimeksi, sillä siellä on paljon lintunimisiä taloja, kuten Tikka, Metso, Koppelo, Varis, Peippo, Haikara, Pääsky ym. ja näistä lintujen nimistä lieneekin kylä saanut nimen, Lintuperä. Tämän perän lapset ovat käyneet ennen kansakoulua Pökkiön koulussa, jonne heillä on matkaa 5 km, mutta nyt Latvan koulun valmistuttua he käyvät koulunsa siellä, sillä matka sinne on puolta ja toisilta enempääkin lyhyempi kuin Pökkiön kouluun. Lintuperältä rakennetaan parhaillaan uutta tietä Latvan perälle.

– Pärjänsuolla on 83 taloa. Perheet ovat lapsirikkaita, joten koulujen tarve on suuri. Täällä onkin nyt kaksi kolmiopettajaista koulua, joista Latvan koulutalon rakentaminen on viimeistelyvaiheessaan. Talossa on kuitenkin pidetty koulua jo viime kevätlukukaudesta lähtien. Tämän meidän koulumme Pökkiön koulun johtajaopettaja, Veikko Huttu-Hiltunen on parhaillaan valmistumassa päteväksi opettajaksi Oulun Korkeakoulussa, joten meidän koulussamme on nyt vain kolme naisopettajaa. Latvan koulun nykyisistä opettajista meillä ei ole tietoa. Siellä toimi joku vuosi taaksepäin opettajana opettaja Tiilikainen, tunnetun radioselostajan, Pekka Tiilikaisen serkku, mutta hän on muuttanut täältä pois. – Kylämme ainoa yhdistys, maamiesseura, toimii edelleenkin varsin virkeästi.

Vaikka matka kirkkoon on pitkä, lähes 50 km, on seurakuntaelämä täällä varsin virkeätä. Kirkkoherra Honkasalo käy terveenä ollessaan – nythän hän on sairaana Pudasjärven sairaalassa – silloin tällöin pitämässä täällä seuroja. Sitä paitsi maallikkosaarnaajat pitävät usein täällä ja Livojokivarsitaloissa seuroja, joissa sanan kuulijoita, vanhaa ja nuortakin väkeä on aina runsaasti. Onpa Pärjänsuolla omasta takaakin saarnamies, Veikko Riepula.

– Kauppaliikkeitä on kylässämme kolme; Pudasjärven Osuuskaupan ja Rajamaan sivumyymälät sekä veljekset Luokkasen kauppaliike. – Myöskin puhelinkeskus on kylässä.

– Sipuli oli aikanaan tärkeä viljelyskasvi kylässämme, mutta hintojen halpuuden ja siitä johtuvan menekin vähyyden vuoksi on sipulin viljelys täällä kovasti vähentynyt.

Syötyämme illallisen Aihan talossa menimme yöksi Hanna Aihan veljen, Erkki Niskalan taloon, Kolmioon, joka on tosiaankin kolmiossa, Kurenalle, Pärjänsuolle ja Sarakylään menevien teiden kolmiossa, haarassa. Siellä talon ystävällinen emäntä Lempi Niskala kiehautti kahvit miehelleen sekä hänen kahdelle toverilleen, jotka lähtivät kuorma-autoillaan viemään halkoja Ouluun ja siitä kahvista saimme osamme mekin. Ouluun kertoivat miehet olevan siitä kohtaa matkaa noin 150 km ja kun he siinä 22–23 välimailla lähtivät matkalle, niin he luulivat olevansa perillä klo 3 aikaan. Halot, joita he veivät Oulun Osuuskaupalle, olivat erinomaisen hyviä isoja koivuhalkoja, mutta matkan pituuden vuoksi alkaa niiden kuljetus kuorma-autoilla käydä kannattamattomaksi. Miehet – toisten nimet olivat Eino Ikonen ja Frans Kauniskangas – lausuivat sellaisen toivomuksen, että pitäisi rakentaa seutukunnan kautta kulkeva rautatie, sillä siellä on vielä paljon hakkaamattomia hyviä metsiä, varsinkin koivumetsiä.

Yli-Livolta löydettyä

Poikkeamme nyt varsinaiselta voimavaunumatkaltamme kertoaksemme vähän Yli-Livon kuulumisista sekä pienen näkemyksemme Livon nuorison elämästä. – Johtaja A. K:ven lähdettyä lauantaina voimavaunulla Ouluun kiipesimme me Kurenalla Livolle ja Kouvalle saakka menevään postilinjuriin mennäksemme saunomaan Livon Liikaseen, jossa sitten saunoimmekin talon mainiossa sisäänlämpiävässä saunassa saaden siellä erinomaiset löylyt. Talon isäntä, Juho Perttu oli suurissa seuroissa kirkonkylässä ja kun talon nuoriso, tytär ja kaksi poikaa lähtivät lavatanssiaisiin Yli-Livolle, lyöttäydyimme mukaan, saadaksemme pienen näkemyksen tämän puolen nuorison huvittelutavoista. Lavatanssit oli järjestänyt Yli-Livon nuorisoseura – sellainen on sekä Keski- että Yli-Livolla, mutta kummallakaan ei ole taloa, ainoastaan tanssilava. Oli kyseessä kesän viimeiset tanssit tällä lavalla, jossa ei ole kattoa, eivätkä viranomaiset siitä syystä anna enää tänä syksynä sille tanssilupaa ja siksi lieneekin näissä kesän viimeisissä tansseissa ollut niin runsaasti väkeä. Iloliemellä liikutettujakin tilaisuudessa oli, mutta ainakin siihen asti, lähemmäs klo 23, kun tilaisuudessa viivyimme, oli nuorison käytös siivoa, joten siinä suhteessa ei ole mitään sanomista, mutta surullista oli kuitenkin nähdä aivan nuoriakin poikia humalassa.

Mitä sitten tulee yleensä tällaisiin tilaisuuksiin, on niiden vaikutus nuorisoon vähintäin epäilyttävää laatua, henkiseesti madaltavaa ja ruumiillisesti, terveydellisesti suorastaan vaarallista. Emme ole mikään moraalisaarnaaja, eikä maailman parantaja – tanssimme itsekin toisinaan, nytkin lauantai-iltana yhden valssin – mutta olemme sitä mieltä, että jos nuorison harrastukset ja ilontarve supistuu yksinomaan tanssiin, on nuoriso pilalla. Tässä suhteessa olisi nuorisotyöntekijöillä ja erikoisesti nuorisoseuroilla vielä paljon tehtävää.

Maanvilj. Jaakko Tyni tarinoi

Yli-Livolla käydessämme kertoi meille Ylä-Uhkalan isäntä, alkuun ranualainen Jaakko Tyni kylän asioista mm. näin.

– Tännekin tulee nyt hyvä vilja- ja perunavuosi. Sinä 20 vuoden aikana, jonka olen tässä kylässä asunut, on kylän maatalous kovasti koneellistunut. Traktoreita on jo useita ja puimakoneosuuskunnallamme on jo kaksi puimakonetta, jotka omistaa kyllä kylän maamiesseura. Maamiesseura on toiminut täällä jo 15 vuotta. – Nuorisoseura perustettiin tänne v. 1945 ja sen esimiehenä on nyt Pauli Nurmela. Seuralla ei ole vielä omaa taloa, mutta sellainen on aikomus laittaa.

– Sonniyhdistys perustettiin tänne myös v. 1945 ja on sillä ollut jo useitakin sonneja. Jalostettavana on kyyttöselkäinen Suomen karja. Meidän ja Osmo Sirniön omistaman Ala-Uhkalan karja alkaakin olla jo puhdasrotuista kyyttökarjaa.

– Hevosjalostusta ei kylässämme sanottavasti harrasteta, eikä hevosia kannatakaan nyt niiden alhaisten hintojen vuoksi kasvattaa.

– Kansakoulumme on kolmiopettajainen, mutta koulutalo on niin pieni, etteivät kaikki luokat siihen sovi, vaan toimivat alaluokat vuokrahuoneissa. – Hengellinen elämä kulkee vanhan laestadiolaisen suunnan merkeissä, jonka suuntaisia seuroja pidetään usein kylässä. – Olen muuten Pudasjärven lapsirikkain isä. Lapsia on ollut 16, mutta niistä on kaksi kuollut. Elossa on 14 lasta, joista 11 on alle 16-vuotiasta.

– Kun vielä mainitsen, että Kalevaa tulee tänne miltei joka taloon ja mökkiin, ovatkin kylän tämänhetkiset kuulumiset kerrottu.