Kärsämäelle matkatessamme teimme toisen ”välilaskun” Rantsilan Sipolankylän Mattilassa, Elsa ja Elis Punkerin talossa, jossa meidät otettiin kuten aina ennenkin ystävällisesti vastaan. Talossa oli nikkari, Eemeli Leppäluoto, joka parhaillaan teki tavallista suuremmista koivupuista rekeä. Valmiina hänellä oli jo emäntää ja isäntää varten kaksin istuttava, leveä keinutuoli. Leppäluoto kertoi isoisänsä olleen liminkalaisen ruotusotaväen aliupseerin.

Tulokahvit juotua ja pillit pieleen pistettyä, alkoi tarinointi Sipolankylästä ja sen asioista, joista saimme kuulla seuraavaa:

– Sipolankylä on Rantsilan toiseksi suurin kylä kirkonkylän jälkeen. Se on 10 kilometrin pituinen ja kolmisenkymmentä kilometriä leveä. Asukkaita on toista tuhatta. Sipolankylän syrjäperukoita ovat Haaroja ja Kurra ja on se Rantsilan vanhin kylä, sillä siellä on ollut näiden seutujen kirkko, Punkerin kirkko, jonka kivijalka ja n.k. saarnatuolikuusi ovat vielä olemassa. Punkerin kirkko rakennettiin 1600-luvulla ja oli se kaikkien nykyisten Siikajokivarsipitäjien eli n.s. Siika-Savon yhteinen kirkko. Aivan kirkon ympärillä niin kutsutulla Kirkkokankaalla on ollut tämän vanhan kirkon kalmisto.

– Tie- ja vesirakennushallituksen herrojen tehdessä joitakin vuosia taaksepäin maantienoikaisusuunnitelmaa näillä tienoilla, esitin heille, että he kunnioittaisivat vanhaa kirkkomaata ja kiertäisivät oikaistavan maantien Kirkkokankaan itä- tai länsipuolitse, sitäkin suuremmalla syyllä, kun Kirkkokangas on vain vähän toista hehtaaria, tarkkaan sanottuna 1 085 ha:n suuruinen. Tälle esitykselleni herrat eivät kuitenkaan kallistaneet korvaansakaan, sanoivat vain, että maantie oikaistaan Kirkkokankaan poikitse, jolloin kangas jakautuisi kahtia. Niin on myös yritetty tehdä, on tehty jo siltakin lähellä olevan Kurranojan poikitse, mutta itse tienteko on tyssännyt Kirkkokankaaseen. Vanhoilta ajoilta on nimittäin olemassa kirkkolaissa säännös, että hautausmaat ovat pyhiä paikkoja, joita ei saa tärvellä eikä hävittää. Tällainen pyhä paikka, koko kylän ja koko kunnankin yhteinen muistopaikka on ensimmäinen kirkkomme ja hautausmaamme paikka, Kirkkokangas.

Minulta on nyt jo hyvinkin nöyrästi pyydetty lupaa maantien tekoa varten Kirkkokankaan poikitse, mutta en ole lupaa antanut, enkä voikaan antaa, sillä kangas on perikunnan yhteinen ja olemme päättäneet suojella sitä seutukunnan yhteisenä muistopaikkana. On muuten merkillistä, että ”sivistyneet” ihmiset tahtoisivat hävittää tällaisen vanhan historiallisen muistopaikan, jota ”sivistymättömät” kansanlapset vaalivat ja suojelevat.

– Sipolankylässäkin ollaan siirtymässä tervankeitto- ja nevaniittyjen aikakaudesta sähkö- ja suoviljelysaikakauteen. Vielä tämän vuosisadan alussa tehtiin talvet tervaa ja kesät niitettiin kulonevoja. Vielä ei tosin Rantsilassa ole Revon sähköä muualla kuin kirkonkylässä, mutta parhaillaan vedetään sähkölinjaa Rantsilan kirkolle Sipolankylän kautta Pulkkilaan, joten Sipolankyläänkin pian sähköt saadaan. Rantsilan meijerillä on jo kaksikivinen sähkömyllykin.

– Rantsilan parhaat hiihtäjät ovat olleet sipolankyläläisiä. Vanhimmista hiihtäjistä mainittakoon Jussi Pussila ja Matti Mäläskä, joista jälkimmäisellä oli tapana niittäessään yhdessä Mämmin Matin kanssa sanoa ”kaksi Mattia on kuin seitsemän pappia”. – Vieläkin vanhempina aikoina on jo Sipolankylässä ollut hyviä hiihtäjiä. Viime vuosisadan loppupuolella oli Punkerissa renkinä Aapeli Fält, jolla oli morsian Kestilän Latolassa, jonne on Punkerista matkaan noin 30 kilometriä. Hän pistäytyi suksilla yön aikana morsiamensa luona ja oli aamulla nukkumassa vuoteessaan, kuten muutkin miehet.

– Hiihtokilpailuja alettiin pitää Sipolankylässä tämän vuosisadan alussa. Silloiset hiihdot olivat täällä kuten muuallakin ammattilaishiihtoja, sillä annettiin rahapalkintoja, joita varten kerättiin rahaa asianharrastajilta. Ensimmäinen palkinto oli 20–30 mk ja näinkin pienet palkinnot kiihottivat nuoria miehiä hiihtoa harjoittamaan. Ensimmäisiä palkintojen hiihtäjiä olivat juuri Jussi Pussila, joka meni Ameriikkaan ja on siellä kuollut, Matti Mäläskä, joka on myös kuollut ja Eemeli Linde, joka vielä elää ja asuu Keinon sydänmaalla, Pulkkilan puolella.

– Seuraavan polven hiihtäjiä olivat Heikkilän ja Reinikan veljekset, jotka nostivat Rantsilan yhdeksi Oulun piirin parhaimmista hiihtopitäjistä. Heikkilän veljeksistä oli kolme, Iikka, Heikki ja Pentti, hiihtäjiä. Iikka, joka oli veljeksistä hiihtäjänä paras, asuu maanviljelijänä Sipolankylässä, kun sen sijaan Heikki ja Pentti Heikkilä ovat muuttaneet Ouluun.

– Reinikan veljeksistä olivat kaikki neljä, Eeli, Nestori, Niilo ja Tauno hyviä hiihtäjiä. Nestori, Niilo ja Tauno kaatuivat sodassa ja elossa on enää ainoastaan Eeli Reinikka, joka viljelee Sipolankylässä olevaa kotitaloansa.

– Nykyisempiä Sipolankylän hiihtäjiä ovat Murron veljekset, joista heistäkin on osa muuttanut Ouluun.

– Entiseen Sipolankylän osuusmeijeriin, joka nyt on kylmänä ja käyttämättömänä, olisi perustettava joku hyödyllinen käsiteollisuusoppilaitos.


Sipolankylästä siirryimme Pulkkilaan, jossa huomasimme aikoinaan sisäministerinä olleen Yrjö Leinon käskystä säretyn vuoden 1808 (2.5.1808) Pulkkilan taistelun patsaan olevan edelleen korjaamattomana, kuten on Harjunmäen samanaikaisen taistelun (4.2.1808) Leinon käskystä säretty patsas Kärsämäelläkin. Kaikkiaan oli Yrjö Leino sisäministerinä ollessaan särettänyt viisi kyseellisen sodan muistoksi pystytettyä patsasta, jotka patsaat pulkkisten mielestä olisi myös herra Leinon korjautettava. – Eräät pulkkiset lausuivat myös toivomuksia kylässään kuulemma laajanlaisesti rehottavan tippakaupan ja juonnin pikaisesta lopettamisesta.


Kärsämäellä kävimme sikäläisessä kauniissa Engelkirkossa, joka on kaunein maakuntamme tämän kuuluisan saksalaista syntyperää olleen taiteilija-arkkitehdin käsialaa olevista kirkoista. Paitsi itse kirkkoa, ihailimme myöskin tapulin sisäkatosta riippuvaa kolmipurjeista kaunista pienoislaivaa, jonka joku kärsämäkinen merikapteeni kuuluu lahjoittaneen. Tapulin seinään on maalattu ristinpuu, jonka poikkipuulle on kiedottu punapurppurainen vaate. Edelleen on tapulin seinälle ripustettu vanha tuuliviiri vuodelta 1765, jonka näimme jo edesmenneen kirkkoherra Torvelan aikana Kärsämäen pappilassa. Kirkkoherra Torvelan kertoman mukaan on tämä vanha tuuliviiri löydetty pappilan vintiltä ja on se luultavasti Kärsämäen kirkon tai pappilan vanha tuuliviiri.