Emmepä ole pitkiin aikoihin matkustanut sellaisessa ahdingossa kuin tiistaina t.k. 10 p:nä Oulusta klo 16.45 lähtevässä ja Kuusamoon menevässä postilinjurissa, jossa piti seisoa kuin ”sillit tynnyrissä”. Onneksi ei matka ollut sen pitemmälle kuin Kiimingin Ukkolaan, joten kestihän tuon sentään senkin ahdingon ja kuumuuden.

Tämän kevätkesän runsaat sateet ovat hidastaneet kylvötöitä Kiimingissäkin. Vielä 11.6. käydessämme Kiimingin Ylikylässä, pantiin siellä Runtin talossa perunaa ja isäntä kertoi ohran kylväneensä edellisenä – 10.6. – p:nä. Mutta vanhojen sanonnan mukaan ohran kylvö saakin kestää kesäkuun 12. päivään, jolloin ohran on kuitenkin oltava viimeistään kylvettynä. Ja usein käykin niin, että myöhempään lämpimään maahan kylvetystä ohrasta saadaan paljon parempi sato kuin aikaisin kylmään maahan kylvetystä, ja aikaisissa olosuhteissa kylvetyn ohran tahtoo useimmiten rikkaruoho voittaa.

Kiimingin maisemat eroavat oulunseudun rantapitäjien maisemista siinä, että ne ovat kumpuilevia – mäet tosin pieniä – ja metsäisempiä. Kasvullisuus näyttää Kiimingissä olevan hyvällä alulla ja varsinkin heinästä voidaan jo tällä asteella sanoa, että siitä saadaan ainakin tyydyttävä sato. Viljastahan ei kylläkään vielä voida sanoa mitään, niin sievällä oraalla kuin kaura ja vehnä jo tikottavatkin. Ruis näyttää reheväkasvuiselta, muttei sentään vielä näytä tähkää, mutta varmasti jo juhannuksena ja ennenkin jos vähänkin lämmintä riittää. Vaikka eipähän ruis kerran kasvun alkuun päästyään juuri lämpimiäkään isosti kaipaa. Varmaankin rukiista on sanonta ”vilu viljan kasvattaa, lämmin terää tekee”.

Erilaiset kukkaset kukkivat jo täyttä päätä, kuten hilla – Tupoksessa oli hillan kukkia maantien varrellakin, vaikka ei siellä kuulemma sentään hilloja koskaan paljon tule – vatukka ja kullerokin, jota oulunseudulla yleensä sanotaan juhannuskukiksi syystä, että se tavallisesti kukkii vasta juhannuksen seutuvilla. Limingan ahteella kukki tuomi jo sunnuntaina t.k. 8 p:nä. Kesä ei siis suinkaan ole myöhässä ja jos Ruotsin Vaxholman ukon ennustus toteutuu olympiakisojen aikaisista lämpimistä – hänhän onnitteli suomalaisia lämpimien säiden johdosta olympiakisojen aikana – ja erikoisen lämpimästä elokuusta, niin voidaan odottaa myöskin hyväsatoista vuodentuloa, sillä sadettahan nyt ainakin on jo saatu vähintäinkin tarpeeksi asti.

Kiimingissä majotuimme vanhaan tuttuun Ukkolan taloon, Kiimingin vanhaan majataloon, josta annamme talon vanhan emännän, ensi vuonna 70 vuotta täyttävän Jenni Ukkolan kertoa:

– Olin kuudennella ikävuodellani oleva tyttönen, kun isäni Paavo Leppälä – Leppälän talo on parin kilometrin päässä tästä talosta Kuusamoon päin – osti tämän Ukkolan talon, joka oli silloin niin rappiokunnossa, ettei tahtonut sadeilmoilla pysyä missään huoneessa kuivana. Majatalo oli silloin Puiravalla, mutta muutaman vuoden perästä se joutui meille ja on se meillä ollut yhtämittaisesti ainakin 55 vuotta, siihen asti, kunnes 1951 alusta majatalot Lapinlääniä lukuunottamatta koko Suomesta lakkautettiin.

– V. 1909 menin naimisiin Juho Pirttilahden kanssa, jonka sukunimi vanhan pohjalaisen tavan mukaan muuttui talon nimen mukaan Ukkolaksi, joksi isäni ja hänen perheensä jäsenten sukunimetkin olivat jo sitä ennen muuttuneet. Kun isäni v. 1925 kuoli – äiti oli Kaisa Leppälä, o.s. Rautio, kuoli v. 1931 – joutui Ukkola sekä samalla myös majatalonpito-oikeus mieheni ja minun haltuun.

– Sinä pitkänä aikana, jona tässä talossa on majatalo ollut, on tässä käynyt monenlaista olijaa, kulkijaa ja kyydittävää. Jo pienestä pitäen piti minunkin ruveta ”kyytipojaksi”, kun talossa oli vähän miehiä. Kyytiä vietiin Ylikiimingin Mannilaan, johon on matkaa 15 km, saman pitäjän kirkonkylän Marttilaan, matka 27 km, Haukiputaan Siipolaan, matka 28 km ja Oulujoen Timoselle, nykyiseen kunnalliskotiin, johon on matkaa 13,5 km. Kyytimaksu oli 14 penniä kilometriltä tavallisesta kyydistä ja reservi- eli ylimääräisestä kyydistä 19 penniä kilometriltä. Täten saatiin tavallisesta kyydistä esim. Mannilaan 2 mk 10 p. ja reservikyydistä 2 mk 85 p. Tiet olivat siihen aikaan niin huonoja varsinkin Kuusamoon päin, että keväisin ja syksyisin upposivat toisin paikoin kärrynrattaat rumpua myöten liejuun. ”Kyytipojan” virka ei siis siihen aikaan ollut mitään erikoisen hauskaa hommaa.

– Tässä talossa poikkesivat ennen vanhaan myöskin mennen tullen Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven rahtimiehet, jotka kuljettivat Oulusta hevosillaan jauhoja y.m. tarvittavaa mainittuihin ylimaan pitäjiin. Meillä oli siihen aikaan suuri talli, johon sopi parikymmentä hevosta. Pirtinlattia oli varsinkin talvella miltei joka yö täynnä nukkuvia miehiä, joille täytyi suurella pannulla keittää kahvia aamulla ja illalla, usein yölläkin. Suuri kahvipannu olikin miltei aina tulella. – Joka syksy tulivat Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonan upseerit metsästämään jäniksiä Kiiminkiin ajaen kaksivaljaisilla trilloilla meille. Tuossa pirtin seinällä on meillä otettu valokuva, jossa on 8 entisen Oulun 4 tarkk’-ampujapataljoonan upseeria koirineen. Siinä ovat metsästyspuvuissaan seuraavat upseerit: Pataljoonan komentaja, eversti Knut Kustaa Elis Edvard Furuhjelm, myöhemmin Oulun läänin kuvernööri, kapteenit Kock, Sergercrantz, kaksi Freyn veljestä, Brun, Lydman ja Alftan. Kerrankin näillä upseereilla oli vielä 20 sotamiestä mukanaan, jotka myöskin majoitettiin meille. Sotamiehet saartoivat jänikset renkaaseen, josta niitä oli upseerien helppo ampua. Upseerit olivat meillä kuin kotonaan. He olivat iloisia, hauskoja ja tulivat niin tutuiksi, että he olivat niinkuin veljiä minullekin. Nämä hauskat metsästysretket loppuivat silloin, kun Oulun tarkk'-ampujapataljoona, kuten muukin Suomen sotaväet sortovuosina lakkautettiin.