Kankaan talosta Viioon palatessamme poikkesimme porisuttamassa vielä kylän vanhinta miestä, lähes 85-vuotiasta Risto Makkosta, joka heti tervehdittyämme ja hänen ikäänsä kysyttyämme sanoi:

”Enhän minä vanha ole, kun täytän vasta pian 85 vuotta. Ahokylän Tolopan Anni-emäntä on minua melkein kahta vuotta vanhempi. Hän on koko Pyhännän pitäjän vanhin asukas ja voipa mummu vielä nykyäänkin.”

Mutta voipa vaari on Makkos-Ristokin, ketteriä kuin nuorukainen sekä kuulee ja näkee mainiosti. Pirteästi hän myös kertoi vanhoista asioista tähän tapaan.

– Makkosen suku on tullut Tavastkengälle Vieremän Nissilästä, jossa on vieläkin Makkosia. Ensimmäinen tulija oli Mikko Makkonen ja minä olen hänen jälkeläisensä neljännessä polvessa. – Viion lähellä on pitkä lato, joka on ollut Mikko Makkosen savupirtti aikanaan. Näyttää siltä, että pirttiä tehtäessä ei ole vielä kirvestä tunnettu, koskapa toisten hirsien päät ovat paljon pitemmällä toisia. Akkunoissa on ollut luukut, mutta ne eivät ole enää tallella. Jäljellä ovat kuitenkin akkunoitten sijat ja urat, joita myöten luukkuja kuljetettu. Toisina tulijoina olivat Mikon veljet, Jaakko ja Nikke, jotka ovat rakentaneet talonsa samaan rykelmään Mikon talon kanssa. – Jaakko Makkosen jälkeläisiä asuu vielä Palokankaalla, Urho Makkonen perheineen. Jaakon pojista menivät Hermanni ja Matti nuorena Amerikkaan. Pekka-niminen veli jäi Suomeen ja hänen jälkeläisiään on Palokankaan Urho Makkonen.

– Kettuja olen pyytänyt ja saanutkin iässäni aika paljon. Isäni nimi oli Nikke Makkonen ja hän oli erittäin etevä ketunpyytäjä. Minä olen pyytänyt kettuja raudoilla ja myrkyllä. Olin vasta 12-vuotias, kun sain ensimmäisen kettuni. Raudoilla kettuja pyytäessä on paras tulokseni ollut 7 kettua viikossa, siis päivä ja kettu. Se seitsemäs saamani kettu oli ristikettu, jollaista en ole muulloin saanutkaan. – Myrkkysyötilläkin olen saanut toistakymmentä ja parikin kymmentä kettua talvessa.

– Suonessa olen koko ikäni pitänyt hirvenpyyntiäkin. Silloin kun kaikki rupesivat hulluttelemaan hirven pyytäjiksi, ammuin minäkin toistaviikon aikana 18 hirveä, mutta siitä on kulunut nelisenkymmentä vuotta. Minun ollessani mehtämiehenä oli suusta laahattavat pyssyt, rihlapyssyt, mutta nykyisillä mehtämiehillä on takaa laahattavat pyssyt. – Riistaa ennen oli metsissä paljon enemmän kuin nykyisin. On se muuttunut aika siinäkin suhteessa. Ennen näki aamuisin kartanolle, jos mihin suuntaan katsoi, kaikkialla metsälintuja. Se vain täytyi arvostella, millä suunnalla niitä enin oli ja sinnepäin oli ammuttava. Nyt ei metsälintuja juuri näe, vaikka laajaltikin kulkisi.

– Maanviljelys oli minun nuorena ollessani aivan erilaista kuin nykyisin. Pellot pidettiin viljan kasvussa ja ruis kylvettiin kesantoon. Ojat pohjattiin ja pyörtänöt puhdistettiin joka kesä. Eläimille syötettävä rehu, heinät tehtiin nevoilta.

– Täkäläisissä järvissä on haukia, ahventa, särkeä ja lahnaa. Lahnaa sai yhteen aikaan kutuaikana Siikajoesta niin paljon, ettei aina jaksanut yön saalista kahden miehen voimalla kotia kantaa. Myöskin madetta on Siikajoessa sekä järvissä ja lammissakin. Madetta pyydetään rysillä syksyisin, keväisin koukuillakin. Made on hyvä keittokala, mutta kun se kasvaa liian vanhaksi ja suureksi, ei sitä syö koirakaan. Kerran sain niin suuren mateen, että se oli leveän pirtin uunin rinnan pituinen ja rinnan kohdalta oli sen ympärysmitta toista metriä. Maksaa siitä tuli suuri viilipytty kukkuroilleen. Maksasta tuli kaksi keittoa koko perheelleni, mutta kun lihaa keitettiin, alkoi liha ja koko huone, missä mateen lihaa keitettiin, haista hirvittävän pahalle. Sitä eivät luonnollisesti voineet ihmiset syödä ja kun sitä tarjosi koiralle, ei sitä syönyt koirammekaan. Olen useinkin saanut 6 kilon painoisia mateita, jotka ovat suuria nekin, mutta kuitenkin syötäviä.

– Hyvin minäkin muistan Katajamäen Jörkin, joka oli suuri kujeilija. Tavastkengällä oli kansakoulu ennemmin kuin Pyhännällä ja pidettiin sitä alkuvuosina Katajamäessä. Pyhännän Leiviskän isäntä lähetti poikansa Antin ja Mikon kansakouluun Katajamäkeen, josta kuitenkin palasivat pian kotiinsa, kun heidän olisi pitänyt siellä tapella, eikä heitä oltu siihen kotona opetettu.

– Visurin Jussia elätti Katajamäen Jörkki pitkät ajat viilillä, munilla ja voilla, jotta Jussi olisi jaksanut hiihtokilpailuissa hyvin hiihtää. Mutta hiihdon voitti silloin Kähkölän Hermanni ja Jussi Visuri jäi aivan jälkipäähän. Jörkki ätäköitti tästä Jussille kauvan aikaa, että kun elätin sinua hyvillä ruuilla ja kehtasit heittäytyä vetämättömäksi.

– Jörkin emäntä oli Karsikkalan Kaisa Maria Haapaveden Karsikkaan kylältä. Hän oli oivallinen emäntä ja luonteeltaan mitä parhain ihminen. Tämän tiedon suhteen oli kuitenkin Viion Matti-isäntä toista mieltä. Hän sanoi, että Katajamäen Jörkin emäntä oli Murtomäen Kaisa Maria, kylläkin Haapavedeltä.

– Entiset ukot jo ihmettelivät, että maa Limingassa maksoi jo kymmeniä vuosia taaksepäin 1 000 markkaa lehmänpartta kohti. Nyt he vasta maiden hintoja ihmettelisivät.

– Olen ollut aikoinani Amerikassa ja siellä jo tutustuin samanlaisiin vaatimuksiin, joita lakkolaiset nykyisin täällä esittävät. Jo silloin vaativat Amerikassa lakkolaiset, että palkkoja pitää nostaa, mutta hinnat pitää olla entisellään, kuten nykyisin täälläkin vaaditaan, mutta sehän on mahdottomuus, sillä kun palkkoja nostetaan, nousevat työkustannukset, jolloin tietenkin hinnatkin pakostakin nousevat. Olen sitä mieltä, että joka haluaa olla lakossa, olkoon, eikä palkkoja olisi nostettava, sillä siitä seuraa hintojen nousu ja iankaikkinen ollin malli.

– Amerikassa oli minun siellä ollessani hyvä aika. Tavaraa oli paljon ja se oli halpaa. Puutteeton ruokapöytä maksoi ½ taalaa vuorokaudessa ja päiväpalkka oli 85 senttiä. Sen aikaiset Amerikan kommunistin perustivat oppinsa Raamattuun. He vetosivat siihen, ettei Israelin kansallakaan ollut korpivaelluksensa aikana mitään yksityistä omaisuutta, vaan Jumala ruokki heitä mannalla. Tämän mukaisesti vaativat he kaiken yksityisomaisuuden valtiolle.

Erään siirtolaisperheen kohtaloita

Kylmälänkylän Rykölässä oli kortteeria meidän siellä käydessämme Salmin Käsnäselän kylästä kotoisin oleva 54-vuotias maanviljelijä Johan Hiltunen, joka oli omassa metsässään tekemässä poikansa kanssa metsätöitä. Haastattelimme häntä eräänä joulun edellisenä iltana, jolloin hän kertoi elämänjuoksustaan seuraavasti:

– Sukuni on lähtöisin Joensuusta, mutta itse olen syntynyt Pitkässärannassa Impilahden pitäjässä, josta aikoinaan muutimme Salmin Käsnäselkään.

– Käsnäselkä oli aika suuri kylä, jossa oli kaikkiaan noin 180 savua (taloa). – Jo kuukautta ennen talvisodan syttymistä evakuoitiin Käsnäselän kyläläiset Impilahden pitäjässä olevaan Uomaan kylään, jossa olimme siihen saakka, kun kranaatit alkoivat lennellä kylään. Silloin menin kasarmille – Uomaalla oli kasarmit – everstiluutnantin luo pyytämään matkustuslupaa, mutta everstiluutnantti sanoi ”nyt ei tarvitse enää matkustuslupaa”. Uomaalta läksin perheineni samassa pitäjässä olevaan Klemetin kylään, joka oli vain 22 kilometrin päässä Uomaalta. Karja, 5 lehmää, hieho, 2 vasikkaa ja hevonen otettiin meiltä jo silloin, kun läksimme ensimmäiseen evakkopaikkaamme Uomaalle. Meillä oli nimittäin Käsnäselässä 35 hehtaarin suuruinen tila, jossa oli viljeltyä hyvää maata 7,5 hehtaaria ja loppu hyvää metsää.

– Oltuamme kuukauden päivät Klemetin kylässä, jatkui matka ensin Tohmajärvelle ja siellä viikon päivät levättyämme Saarijärvelle. – Katkerana on jäänyt mieleen Tohmajärveltä sanonta: ”mitä ne noista kulettaa, parempi kun panisivat konekiväärin eteen.” Ja toinen katkera muisto on Saarijärveltä, jossa meitä haukuttiin ryssiksi. – Mutta Saarijärven Kolkanlahden kylässä, jossa asuimme toista vuotta, oli varsin hyvä asua, sillä seutu on hyvin luonnonkaunista ja kohtelukin oli kohtalaista.

– Saarijärveltä muutimme sitten Pyhännän pitäjän Viitamäen kylään, jossa asuimme Annalan talossa vuoden. – Pyhännältä palasimme takaisin Karjalaan, kotiimme Kurensaaren taloon, joka oli Käsnäselässä samannimisen järven rannalla. Koti oli kuitenkin kokonaan poltettu. Uudelleen elämisen aloimme veneen alla, mutta kun kesä 1942, jolloin takaisin Karjalaan muutimme, oli hyvin sateinen ja vene oli ravistunut, ei sielläkään pysynyt kuivana.

– Juhannuksen aikana 1944 oli jälleen lähdettävä ja ensimmäinen etappimme oli tällä kertaa Kangaslammilla, jossa asuimme kaksi vuotta. V. 1946 muutimme nykyiseen kotikuntaamme Muhokselle, josta jo Kangaslammilta käsin ostimme osan Tikkalan tilaa. Tilan nimeksi tulee sitten, kun erotuspaperit ovat valmistuneet, Hiltunen. Sen koko pinta-ala on 130 ha, mutta viljeltyä maata on vain 6 ha. Loppu on heikkoa metsää ja suurimmalta osaltaan joutomaata. Tilan hinta oli 300 000 mk ja olemme jo siihen rakentaneet navetan, jossa on 3 lehmää, hieho, vasikka ja kolme lammasta, tallin, jossa on yksi hevonen sekä saunan, joka toimii myös asuntonammekin toistaiseksi. Perheessäni on minun lisäkseni vaimo ja kaksi poikaa.