Tavastkengältä oli lausuttu toimitukseemme toivomus, että Tähystäjä pistäytyi siellä. Teimme työtä toivottua ja vielä ennen joulua käväisimme Tavastkengällä. Oulun linja-autoasemalla astuimme viime tiistaina klo 14.30 Tavastkengälle menevään Helander & Koirasen linjuriin. Oli liukas keli – tänäkin alkutalvena on jo ”Liisan liukkaita ja Kaisan kaljamia” ollut pitkänlaiseen, kuten niitä oli toissa talvena melkein koko talven –, mutta kuljettajamme oli pannut linjurinsa pyöriin rautakettingit, joten raviin menon vaaraa ei ollut.

Oulu oli jo viikkokausia ollut jouluasussaan, mutta huomattiinpa joulun läheisyys muuallakin. Niinpä Muhoksen osuuskaupan edessä loisti komea joulukuusi ja samoin Kestilässä sikäläisen osuuskaupan edessä oli myöskin joulukuusi, vaikkakin vähän pienempi kuin Muhoksella.

Tultuamme Tavastkengälle majoituimme siellä maanvilj. Matti Viion omistamaan Makkosen taloon, jossa meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan, sillä talon Aliina-emäntä on päätoimittajamme lihallinen serkku.

Emännän pantua pannun poroon aloimme Matti-isännän kanssa porinan. Hän kertoi pyynnöstämme suvustansa seuraavasti:

– Viion suku on lähtöisin Kestilän Pihkalanrannan Hepo-ojan talosta. Esi-isät ovat olleet kovia metsämiehiä. He ovat pyytäneet metsälintuja ansoilla ja piilukkopyssyillä. Kerrankin lähtivät Hepo-ojan miehet kesälihan pyyntöön ja saivat niin paljon metsoja, että ne täytyi hakea hevosella kotia. – Karhujakin Hepo-ojan miehet ennen pyytivät. Niitä olikin ennen niin paljon, että ne tulivat talojen läheisyyteenkin lehmiä, lampaita ja hevosia hätyyttelemään. Kerran laukkasi Hepo-ojan hevonen kotia karhun lapa reidessä. Karhu oli iskenyt kämmenensä hevosen reiteen, mutta kun hevonen lähti laukkaamaan, kiersi karhu toisen etujalkansa paksun petäjän ympärille, jolloin hevosen edelleen laukatessa, koko karhun toinen etujalka lapoineen lähti irti. Karhun lapa täytyi repiä taliin yliseltä käsin, hevosen reidestä pois ja oli se hyvin lujassa. – Karhu löydettiin sen petäjän juurelta, jonka ympärille se oli toisen etutassunsa kiertänyt vielä elävänä, mutta hyvin tuskissaan. Se lopetettiin, mutta hevonen saatiin paranemaan. Kyseellistä petäjää ruvettiin kutsumaan Karhunpetäjäksi.

Edelläkerrotun tapahtuman aikana ei ollut vielä Kestilän nykyistä kirkkoa. Kun sitten rakennettiin, ruvettiin sitä syrjäkylissä kutsumaan ”pärekirkoksi” johtuen tämä nimitys sitä, että syrjäkylien taloista piti viedä kuusesta käsin kiskottuja – pärehöyliä ei silloin ollut – päreitä kirkon kattopäreiksi. – Kestilän kirkon vihkiminen suoritettiin lähes 100 vuotta taaksepäin ja isänikin kävi sitä tapahtumaa, ollen silloin nuori poikanen, toisten ikäistensä poikasten kanssa Pulkkilasta jalan sitä katsomassa. Oli kesä ja pojat suorittivat tämän pitkän matkan avojaloin. Paljon aikuistakin väkeä oli Pulkkilasta Kestilän kirkon vihkimistä katsomassa.

– Pitkälti toistasataa, ehkäpä parikin sataa vuotta taaksepäin muutti sukumme Pihkalanrannan Hepo-ojalta Pulkkilan Viitasten kylään Vanhaantaloon sekä sieltä noin 100 vuotta taaksepäin Pulkkilan kirkonkylän Viioon.

– Noin 80 vuotta sitten tuli isäni Kusti Viio toiseksi metsänvartijaksi Pyhännän Tavastkengän Haaralan ja Palokankaan piiriin. Hän asui jonkin aikaa Palokankaan metsänvartija-asunnossa. Ennen olivat metsänvartijain asuintilat kruunun omistamia, mutta nyt ovat niin Haarala kuin Palokangaskin itsenäisiä tiloja. Isäni vaihtoi myöhemmin Palokankaan Pekka Makkosen omistamaan ¼ manttaalin suuruiseen Makkosen tilaan. Minä perin sitten tilan vanhempieni kuoltua. Meitä oli nimittäin vain kaksi lasta, vanhemmillani, sisko, joka kuoli nuorena ja minä. Äitini oli o.s. Kaisa Marjomaa, lähtöisin Pyhännän Lamun Marjomaalta.

Aliina-emäntä oli saanut kahvinsa keitetyksi ja kahvia juotaessa hänkin antoi lyhyen sukuselvityksensä.

– Sukuni on sekä isän että äidin puolelta lähtöisin Pulkkilasta, mutta itse olen syntynyt Amerikassa. Äiti oli Selma Näsi Pulkkilan kirkonkylän Näsiltä ja isä Aatami Koski, Pulkkilan Laakkolasta. Vanhempani menivät Amerikkaan, jossa minä synnyin. Kun äiti kuoli Amerikassa, lähetti isä minut ja veljeni Suomeen, Pulkkilaan Fiina-tädin hoitoon. Myöhemmin kutsui hän meitä takaisin Amerikkaan, johon veljeni meni, mutta minä en olisi lähtenyt millään, niin olin perehtynyt Fiina-tätiin, joka piti minua parempana kuin omaa lastaan. Isäni kirjoitti lähtökieltäytymiseni johdosta Fiina-tädille, että antaa tytön jäädä toistaiseksi Suomeen, kun hän kasvaa ja järkiintyy, niin hän kyllä tulee Amerikkaan, mutta menemättä on jäänyt.

– Mitä tulee Fiina-tätiin hän on maailman paras täti. Hän oli kaksi kertaa naimisissa, hänen ensimmäinen miehensä oli Matti Karppinen ja toinen Matti Viio, siis minun mieheni täydellinen kaima. Fiina-täti kuoli toissa keväänä.

Siinä kahvipöydän ääressä tarinoitiin edelleen.

– Tavastkengällä on suoritettu isojako 1700-luvulla. Niinpä Makkosen perintötilalla, jonka numero on ollut alkujaan 5, mutta nykyisin 4, on isojako toimitettu 1787 ja se on täydennetty v. 1854.

– Tavastkengän vanhimpia asukkaita ovat Turuset, jotka ovat tulleet Oulujärven rantamilta Kainuun vanhimmista pitäjästä Paltamosta tänne. He ovat ihastuneet Leiviskän talon paikkaan, jossa ovat viljavat rinteet, syvät Siikajoki toisella ja Valkeisjärvi toisella puolella. ”Hyvä on paikka kun on pelto päällä, niitty alla (jokivarsi) ja kalaveet kahenpuolen”, olivat tulokkaat ihastuksissaan huudahtaneet sekä rakentaneet paikalle talon, Leiviskän.

– Makkoseen ovat tulleet ensimmäiset asukkaat, kaksi voimakasta veljestä, Savosta. He ovat tehneet hyvin suurista hirsistä pajan, joka on vieläkin käytännössä ja on sen ovessa vuosiluku 1747.